On niin kuin olisi päiväkodissa taas töissä (olin joskus nuorena 90-luvulla). Elämän perusasioissa ollaan usein eli vessassa käynnit ja syömiset mielessä. Oman vuoron odottaminen ja toiseen huomioon ottaminen. Kuka on kenenkin kanssa ja kuka kiusaa ketäkin.
Välillä tuntuu että palstalla
11
199
Vastaukset
- Anonyymi
90- luvun keinot ei päde enää ihmisiin 2020- luvulla. Nyt täytyy olla ymmärtäväisempi toista kohtaan, eikä vain esittää olevansa ymmärtäväinen (läsnä oleva). Itsekkyyttä on enemmän ja ihmiset kokevat olevansa arvokkaampia nyt kuin 30- vuotta sitten. Se näkyy siinä, että ei olla vähään tyytyväisiä ja vaaditaan enemmän kanssa ihmisiltä. Eikä kanneta vastuuta omasta tekemisestä, enemmänkin eletään hetkessä, eikä ajatukset riitä menneitä ajattelemaan.
- Anonyymi
No joo, tosin monet silloin varhaislapsuuttaan eläneet nyt kolmekymppisiä
- Anonyymi
Päivä koteihin nykyään vaikea saada henkilö kuntaa. Sinne otetaan kuka tahansa kadulta kävelevä kohta
- Anonyymi
Täällä on vanhat 60v miehet ja nuoret 27v naiset
- Anonyymi
Toiveunissaan siis. Vaikuttaisi siltä että nuoruutensa taakse jättäneitä ja sen parhaat puolet unohtaneita senkin edestä eli keski-ikäisten jumpparyhmät porukalla keppijumpassa ja sit se pakollinen marginaali eli pari limaista setää.
- Anonyymi
Musta tuntuu että osa on tippunut heti syntymän jälkeen kätilöltä pää edellä lattialle. Niin älyttömiä juttuja.
- Anonyymi
Totta 😁 tekstin sisältö jo paljastaa kehitysasteen.
- Anonyymi
Kannattikohan ees mainita, että oot ollu töissä päiväkodissa. Koht nimittäin joku alkaa kuitenki väittää sua pedoksi jne usko vaa
- Anonyymi
Joo, en oo enää niissä duuneissa kyllä ollut yli 30 vuoteen jos jotakuta kiinnostaa
- Anonyymi
Peto on eläin ja lihan syöjä. Ihminen ei ole eläin vaan nisäkäs.
Älä muuta sano. Itsekin kyllä harrastan tuota elämän perusasioiden kertomista, eikä siinä ole mitään pahaa.
Mutta tätä kiusaamista ja riitelyä mä en tajua, todella lapsellista.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1012059
Venäjä lähettää 480 tuhannen sotilaan armeijan Suomen rajalle
Miten Suomessa vastataan Venäjän uhkaan sotilaallisesti2441680Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2561050- 85951
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt78945- 7855
- 28801
Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr10795Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.55754IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku38719