Suomessa on tällä hetkellä laiton hallitus

Äänestäjät äänestivät kokkareiden ja persujen vaalilupausten puolesta. Kyseisten vaalilupausten ansiosta saivat ääniä, ja pääsivät kokeilemaan ensimmäisenä hallituksen muodostamista.

Kuten nyt tiedämme, niin jokainen vaalilupaus on em. puolueiden toimesta jo petetty.

Siitä seuraa, että hallitus on saatu aikaan valehtelemalla. Se taas tarkoittaa, että nykyinen hallitus on laiton, koska se ei nauti kansalaisten luottamusta. Marinin hallituksella oli koko sen olemassa olon ajan kansan enemmistön luottamus.

"Ihmisten luottamus hallitukseen romahti

Vuoden 2020 lopulla Sanna Marinin (sd) vasemmistohallitukseen sen sijaan luotti korona-aikana 71 prosenttia. Suomalaisten luottamus hallitukseen oon aaltoillut vuosien 2020–2023 kyselyissä 60 prosentista noin 75 prosenttiin.

Tuoreimmissa kyselytuloksissa Suomen hallitukseen eli Petteri Orpon (kok) johtamaan kokoonpanoon luotti täydellisesti tai melko paljon 41 prosenttia suomalaisista."
42315
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

Sanna läks juuri oligarkkien elikkäs Putinin hommiin...

Äänestä
  • Toby Blair on britti ja työväenluokan sankari.

    Putin on venäläinen äärioikeistoporvari, kuuluisi Suomessa persuihin.

    1Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Toby Blair on britti ja työväenluokan sankari.

    Putin on venäläinen äärioikeistoporvari, kuuluisi Suomessa persuihin.

    Blairin rahoitus oligarkeilta... Putinilta?

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Blairin rahoitus oligarkeilta... Putinilta?

    Kaikki rahat jotka on pois Putinin sotakassasta on plussaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Kaikki rahat jotka on pois Putinin sotakassasta on plussaa.

    Ruplien painokone on rajan väärällä puolella.

    Äänestä

Ajantasalle, please. Heinäkuinen rottaselkärankavenytys toiki vieläkin hiukan viipyilee jäsenistössä mutta uusi aamu vie taas eteenpäin.
Purra kirjoitti että saa kritisoida mutta mieluiten kuitenkin hallitus4oohjelmasta valehtelematta. Toki hallitusohjelma on hyvä tuntea.

Äänestä

Ameeriikas on myös väärä residentti!!😁

Äänestä

Minä ainakin tiesin äänestäessäni kokoomusta että leikkauksia tulee,ja niin pitää tullakkin.Eihän tällänen meno johda muuhun kuin konkkaan.Jokainen joka osaa hoitaa omaa talouttaan tietää että tuloja pitää olla enemmän kuin menoja.Mutta eihän kommunistit ymmärrä kun ne voi mennä varakaamman lompuukille hakemaan rahaa.

Äänestä
  • Kokoomuksen leikkaus = valtion velka kasvaa ennätysvauhtia ja ylin tulodesiili saa lisää rahaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Kokoomuksen leikkaus = valtion velka kasvaa ennätysvauhtia ja ylin tulodesiili saa lisää rahaa.

    Demarit lupas vappusatanen ja vei pois duunareilta eläkeindeksin pois

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Demarit lupas vappusatanen ja vei pois duunareilta eläkeindeksin pois

    Eläkeindeksin ja tukien indeksin jäädytys on Purran heiniä. Marinin hallituksen aikana tuli indeksikorotukset ja työttömyyskorvaukseen lapsikorotus. Jouluna maksettiin ylimääräinen lapsilisäkin. Joko sulla on huono muisti tai valehtelet.

    https://valtioneuvosto.fi/-//1271139/sosiaaliturvaetuuksiin-ylimaarainen-indeksikorotus-vuodelle-2022
    "ndeksikorotuksen tarkoituksena on turvata pienituloisten eläkkeensaajien ja etuudensaajien maksukykyä kiihtyvän inflaation aikana. Tarkistus korottaa esityksen mukaisia etuuksia ajalla 1.8. – 31.12.2022 sekä opintorahaa ajalla 1.8.2022 – 31.7.2023."

    Äänestä

Kuis se edellinen Sdp"n hallitus kun Lupasivat Vappusatasen sen vuoksi voittivat niukkaakin niukemmin eikä satasta koskaan näkynyt

Äänestä
  • Se satanen muuttui hallituskauden aikana noin 140 euroksi. Nettona tuli inflaatiokin huomioiden se satku.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Se satanen muuttui hallituskauden aikana noin 140 euroksi. Nettona tuli inflaatiokin huomioiden se satku.

    Sen halitus kauden Antti lupas vappusatanen ylimääräisenä kaikille... ja ei tullut mitään uutta ..Et muistele vän tarkemmin

    Äänestä

Eikö samalla logiikalla voisi sanoa että edellinen hallitus oli laiton? Suuremmassa mittakaavassa; eikö Suomen vieminen eurostoliittoon ollut perustuslain vastaista?

Äänestä

Ei näitä Pers Kokkareita pelasta mikään kun valehtelu on suurin saavutus mitä ovat saaneet aikaan.

1Äänestä
  • Mutta teidän aate perustuu valheeseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Mutta teidän aate perustuu valheeseen.

    Se on tismalleen sama aate kuin Pophjoiskoreassa on. Voiko heihin luottaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Se on tismalleen sama aate kuin Pophjoiskoreassa on. Voiko heihin luottaa?

    Pohjoiskoreassa siis.

    Äänestä

Ay- mafia ja sen ulkoparlamentaariset yritykset LAILISILLA vaaleilla valitun hallituksen kaatamideksi sekä LAITTOMAT poliittiset lakot ocat SDPn ja vasemmiatoliiton masinoimia.

Katsotaan miten laiton vallankaappausyritys päättyy.

SDP, maanpetturipuolue.

Äänestä
  • Ainahan se punikki-sosialismi omaa kansaa vastaan on ollut, kts. ceuseskula. Sittenhän se Joulupäivänä loppuikin; kirjaimellisesti kuin SEINÄÄN.

    Neuvostoliitossa sama touhu. KansallisSOSIALISTISESSA natsisakuloissakin.

    Eikös 1918 punikit koittaneet paskoa Suomen? Ja nyt punikkiKlaussi.

    Sama aate, joka vastustaa kaikkea mikä tekee ihmisestä EPÄmasentuneen. Se vastustaa kaikkea mikä on aidosti intellektuualisesti stimuloivaa, mielenkiitoista, jännittävää innostavaa positiivista kaikille ja ylipäätään iloisenoloista.

    Punaisen aatteen ydinidea on, kirjaimellisesti, masennus. Katsoo sannaa pre 2019 ja nyt 2023, taikka sitä aussiNZ jacindaa, niin näkee miksi 1918 järkevät, aidosti isänmaalliset suomalaiset olivat vahvasti punaisuutta vastaan.

    Mutta jossei sivistys maita, vaan älyvapaa älykääpiömäisyys, niin tottakai tuolloin punikkius on se oma juttu. Siksi, ka. äo 105sen Suomes, punainen-vähä-älyisyys on vähemmistökertymän pohjasakkaa, jos edes sitäkään.

    Uskallan väittää, että jopa Li Anderssoni, jk on omasta mielestään ehkä sitten ultrakommunisti, jos olisi vaa elänyt vuodenkaan edes kommariviljelmäänsä aiemman itäblokin alueella, niin ois häntä koipiensa välissä vielä Suomeen tullut takas ja kielipusutellu antikommari-Suomen maaperää kirjaimellisesti jok´ikinen vrk koko loppuelämänsä ajan.

    Kommari ei tajua kommunismia, ennen kuin itse tulee sen "kommunistisoimaksi". Sitten vasta havahtuu mitä paskaa tukikaan, alkuun.

    Äänestä

  • Anonyymi
    2023-09-25 10:46:35
    Ay- mafia ja sen ulkoparlamentaariset yritykset LAILISILLA vaaleilla valitun hallituksen kaatamideksi sekä LAITTOMAT poliittiset lakot ocat SDPn ja vasemmiatoliiton masinoimia.

    ---
    Suomessa toimii tällä hetkellä.
    Väliaikaihallitus

    .

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Ainahan se punikki-sosialismi omaa kansaa vastaan on ollut, kts. ceuseskula. Sittenhän se Joulupäivänä loppuikin; kirjaimellisesti kuin SEINÄÄN.

    Neuvostoliitossa sama touhu. KansallisSOSIALISTISESSA natsisakuloissakin.

    Eikös 1918 punikit koittaneet paskoa Suomen? Ja nyt punikkiKlaussi.

    Sama aate, joka vastustaa kaikkea mikä tekee ihmisestä EPÄmasentuneen. Se vastustaa kaikkea mikä on aidosti intellektuualisesti stimuloivaa, mielenkiitoista, jännittävää innostavaa positiivista kaikille ja ylipäätään iloisenoloista.

    Punaisen aatteen ydinidea on, kirjaimellisesti, masennus. Katsoo sannaa pre 2019 ja nyt 2023, taikka sitä aussiNZ jacindaa, niin näkee miksi 1918 järkevät, aidosti isänmaalliset suomalaiset olivat vahvasti punaisuutta vastaan.

    Mutta jossei sivistys maita, vaan älyvapaa älykääpiömäisyys, niin tottakai tuolloin punikkius on se oma juttu. Siksi, ka. äo 105sen Suomes, punainen-vähä-älyisyys on vähemmistökertymän pohjasakkaa, jos edes sitäkään.

    Uskallan väittää, että jopa Li Anderssoni, jk on omasta mielestään ehkä sitten ultrakommunisti, jos olisi vaa elänyt vuodenkaan edes kommariviljelmäänsä aiemman itäblokin alueella, niin ois häntä koipiensa välissä vielä Suomeen tullut takas ja kielipusutellu antikommari-Suomen maaperää kirjaimellisesti jok´ikinen vrk koko loppuelämänsä ajan.

    Kommari ei tajua kommunismia, ennen kuin itse tulee sen "kommunistisoimaksi". Sitten vasta havahtuu mitä paskaa tukikaan, alkuun.

    "Anonyymi
    2023-09-25 14:30:05
    Eikös 1918 punikit koittaneet paskoa Suomen? Ja nyt punikkiKlaussi".

    ---
    Anonyymit Lahtarismi Perkkuut täällä elää 1918 lukua ?
    Ei Kai ne muuta enää keksi.
    Mutta eihän tuosta viimesimmästä "voitosta"
    (mikä päättyi kansan murhaan) ole kun 105v aikaa.
    Sen jälkeiset sodat ne onki kaikki hävinny.

    Pressa ehokkaaksi ne kuitenki tajus laitta Sivarin.
    Virhehän se oli mutta eihän se meitä ihmisarvonsa
    säilyttäneitä haittaa,

    Äänestä

No, ei tämä kyllä kansan enemmistön tahtoa osaa kunnioittaa. Eikä perustuslakia. Meillä on myös media ja internet, jotka ovat osa suomalaista poliittista kulttuuria. Aikaisempina vuosikmmeninä KIrkolla ja akateemisilla yliopistoporukalla on ollut vaikutusvaltaa.

Jos on olemassa monarkia ja tasavalta, nykyinen hallitusmuoto on yhdistelmä edellä mainittuja ja valtaa käyttävää etujärjestöjä. Tälle "hallitusmuodolle" olisi annettava jokin nimi, jotta sitäkin osattaisiin käsitellä substanssina. Nyt tämä uusi hallitusmuoto on ajanut karille. Se ei uhkaa itsenäisyyttä, mutta "aiheuttaa ongelmia" kuten sanoi joku.

Korjataan! Sanoi Tean Ahma. Ja turvallista matkaa! – Niin on tehtävä.

Äänestä

Kukapa persuihin luottaisi? Edes persut?

Äänestä

Niinhän se oli edellinenkin.

Sanna Marin napattiin sivusta pääministeriksi ja Rinne potkaistiin pois.

Marin oli "sattumapääministeri".

Äänestä
  • Samariinin laittoi Jeesus avioonsa, asemaansa jne jotta kuulisi järjen ääntä ja kauttaan Suomi saisi ansaitsemansa lopun ajan iskunvaimennukset. sanna valitsi kääntää Luojallemme viimeiseen vallassaolopäiväänsä asti jopa selkänsä. Se oli sannalta sannan ainut strateginen virhe. Sitten kun sanna tuollaisia jatkoi, niin Luoja huomautti sannaa silloi niitten jauhobilevideoitten julkisuustilanteen kautta, mutta antoi jatkaa loppukautensa, odottaen et sanna kääntyisi kristinuskon tielle, vielä.

    Kun hän valitsi antikristillisen tien yhä uudestaan ja uudestaan, niin tuolloin Luoja vetäytyi ja antoi sannan mennä henk koht vapaa pudotukseensa.

    Ei ole sattumia.

    On olemassa ainoastaa helvetti ja satani jk sinne ihmiset samantein tottakai tahtoisi
    Ja on olemassa Taivas, jonne Jeesus meidät jsk sittemmin riippuen kristillisyydestämme tahtoo

    Ja ihminen itse valitsee sen ikuisuutensa, jo ihmiselämämme aikana, siis! :))

    Äänestä

https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/860da6d1-69da-407f-ae34-5d248ef0144a
"Polttoaineiden hinnat hurjissa lukemissa – Asiantuntijalta lohduton ennuste
Bios-tutkimusyksikön ekonomisti havainnollistaa, että bensan hinta johtuu nyt monesta tekijästä. Suomessa bensan hintaa hän ei odota kovaa sukellusta loppuvuoden aikana.
Vertailusivuston mukaan maan kalleinta bensaa sai sunnuntaina Oulun Ylikiimingin Seolla 2,249 eurolla. Sen jälkeen kalleimmat olivat Riihimäen Kumelan Neste ja Inarin ABC miltei 2,18 euron litrahinnalla. Suurin osa kalleimmista pumppuhinnoista oli 2,15 euron molemmin puolin.
98 E5 -bensiinin hintahuiput olivat noin 2,28 eurossa ja dieselin 2,26 eurossa. Dieselissä kahden kalleimman aseman jälkeen nähtiin merkittävä pudotus. Kumelan Nesteellä Suomen kolmanneksi kallein diesel maksoi 2,189 litralta."

Vaalilupauksissa luvattiin polttoaineiden hintojen laskevan, mutta eivät ole hinnat laskeneet, vaan nousseet.
Hallituksen on aivan turha yrittää kehua ja selitellä, että polttoaineen hinta olisi vieläkin korkeampi ilman hallituksen toimia eli polttoaine veron laskua, seli, seli.
Polttoaineiden korkea hinta nostaa taas ruoan ja kaiken muunkin hintaa ylöspäin.
Silloin, kun polttoaineen hinta oli lähes 2,50E/l, niin suurin osa pudotti ajonopeuden 80km/h, joka vähensi polttoaineen kulutusta.
No, eipä näytä enää ihmisille olevan yli 2€/l polttoaineen hinta korkea, kun olen ajanut 80km/h, niin perääm tulee autoja ja ohi mennään eli ajetaan 100km/h, kuten ennenvanhaan, kun polttoaineen hinta oli 1,60-1,70€/l.

Äänestä
  • Persut lupasivat euron bensaa jo aluevaaleissa. Ideana lienee ollut se, että hyvinvointialueet olisivat maksaneet markkinahinnan ja euron myyntihinnan välisen erotuksen.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Persut lupasivat euron bensaa jo aluevaaleissa. Ideana lienee ollut se, että hyvinvointialueet olisivat maksaneet markkinahinnan ja euron myyntihinnan välisen erotuksen.

    Tukholman profetia kertoo et lopun aikoina suomalainen varastaa vielä suomalaiselta, ja että (yli)valtio, jk ei ole suomalainen, varastaa vielä suomalaiselta. Ja että ruuan hinta tulee raketoimaan pilviin, ja ettei Suomessa kansa taida tahtoa muuta kuin ateismia taikka antikristillisyyksiä-kö?

    Ne jtk näinä aikoina ovat jo siirtäneet fokuksensa ikuisuuteen ja tekevät jo kaiken ainoastaan Luojan Tahdon kanssa resonoidakseen, viisaiksi voimme jo kutsua. Ellemme suoraan Luojamme Pyhyyden kanssa yhteyteen aspiroiviksi.

    Suomen kansan köyhyyskurjuuttamissortoryöstömurhat ovat toisaalta weffismiä, ja koska sitä tahdotaan nyt palvoa Jumalan korvikkeena, niin kaikki menee jo nyt suoraan päin maallista ja sittemmin toki myös kuolemankin jälkeistä helvettiä. Mutta jos tuollainen on kansan ja valtionjohdon, jne yms tahto niin Luojamme kyllä sallii tälle kokonaisellekin kansakunnalle sen, mikä nykäs-marini-ilmiönä jo tunnetaan. Jeesus ei tuota paskaa tietenkään tahdo, mutta jos krt kansa on se puolesta, niin sitten Jumala antaa kansan mennä sen Lot´keissin tietä, tottakai - koska vapaa tahto = vastuu niist vapaist valinnoista. Niin pahassa, kuten nyt on ollut jo vuosia, mutta niin hyvässäkin, jos kansa sittenkin vielä maalaisjärkeen ja eläväänkin kristinuskoon tuos vielä ENNÄTTÄÄPI kääntyyn.

    Upeaahan se tietty ois, jos ihmeitä ja suojakuvutuksii saatas kansakuntana ilmestyskirjan aikana ny suoraan Luojalta! Se todella ois jtk uutta, raikasta ja virkistävää.

    Mutta mutta.. muut valkkaa. En minä.

    Äänestä

Se on laitonta kun anosta ei tullut pääministeriä vaalit on varastettu.

Äänestä
  • mutta kuinka olisi voinut tulla? eihän hällä ole tarvittavia taitoja hallita edes yhtä pienpuoluetta - saati kokonaista kansaa.

    ano on hyödyllinen Suomelle just ja tasa tuossa roolissa jnk on itse luonnollisestikin jo omaksunut; ano dildogoi, jk tarkoittaa kansakunnalle lisäelinaikaa ja mahdollisuutta nousta sittenkin kristinuskoon?

    anossa ainoo juttu on se, ettei sitä ole ketkään tuunanneet kuinka noita idänsuhteissa tulisi pärjätä. yritin täällä kannustaa vuosia siihen että ko. kuvio oltaisiin hoidettu tyylikkäästi, siten, että anot ja muuta oisivat jtk osanneet siellä PUHUAKIN, koska se oli tapahtuakseen jokatapauksessa; muttei kukaan uskonut minua, ei suoraan kertoessain, eikä epäsuoraan vihjatessainkaan. Ja niin, ano meni sinne suorakulmaisena, ja ven tottakai veti TAAS prkl tossakin pitemmän korren, koska sitä anoa pyörittävät kuinka tahtovat, tottakai.

    mitä tulee vaaleihin, niin kuvio on itsestäänselvyys kelle tahansa palstalaiselle jolla on 1/10 aivoista toimintakuntoiset.

    mutta katsokaa kuinka ko valttia käytettiin kakistrokraatin lähettämiseksi lontooseen. jtk hyvää kaikessa pahassa, aina. ja totuus ja öljy nuosevat aina pintaan, ihan aina.

    Äänestä

Vappusatasen takia äänestettiin demareita. Mutta se ei tehnyt hallituksesta laitonta, johan tyhmemmänkin pitäisi ymmärtää että demarit valehtelevat.

Äänestä
  • Marinin hallituksen kannatus on surempaa kuin Orpon, joten silläkin perusteella tämä hallitus on laiton. Suomalaiset haluavat Marinin hallituksen takaisin.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Marinin hallituksen kannatus on surempaa kuin Orpon, joten silläkin perusteella tämä hallitus on laiton. Suomalaiset haluavat Marinin hallituksen takaisin.

    Ei. Vaan marinin hallituksen lukemattomat assarit yms. tahtovat saada loiselämistyylisen korkeahkopalkkaisen elämäntyylinsä takaisin.

    Jos punaiset lähtevät kostotoimiin hävittyään vaalit, kok-persutjne alaisuudessa oleva virkavalta puhaltanee sitten pilliin.

    Urpo ei ole tähän mennessä valta-asemassaan tehnyt mitään sellaista mikä olisi Suomen kansaa vastaan; ellei sitä DCA sopimusta ynnä WHO viritelmiä lasketa; eli täystuhoaskelmien ylivarmistamista. Mutta. urpo cloussaa Suomen wef-finalisointiin vasta kun sauliklaussit käskee, ei sekuntiakaan sitä ennen. Eli siis pikapikaa, tuokin.

    Se on yksi ja sama onko urpo vaiko sanna vaiko mikäkin ulkoosaneltu apina siellä sätkynukkena klaussin hommia hoitamassa. Jossei kumpikaan tahdo muuta kuin kansakunnan aiempia perikatoja ja tulevaa täystuhoutumista mm. tuota ven vastaan yksykkösenä, niin lienee sanomattakin selvää, et klaussi voitti ja Suomen olemassaolo kartalta loppui. Se on vallassaolevien sydän jk joko kääntyy suomalaisuuden puolelle, taikka on Suomea vastaan Suomen loppuun asti. Tuota monimutkaisempi kuvio oo, sit kummiska.

    Minä tykkään urvossa siittä vrt mariniin, et on edes res upseeri. Mutta wefklaus on omasta mielestään jo jumala - ja meille muille tää Suomi, kansakuntana, ainoastaan tuollainen nk selvitymis-ryhmämme. Valitkoot noista sitten, urpokin. Ihan kaikki muutki.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    No Suomen kansa haluaa siitä huolimatta Marinin hallituksen takaisin, vaikka sinua kiinnostaakin enemmän miehet.

    Äänestä

Jos joku äänesti persuja niin tuotevastuu ei kyllä päde tapaukseen. Täytyy nimittäin olla umpipälli jos niihin joskus luottaa.
Persu pettyy aina.

Äänestä
  • Mut mitäs hei jos vaalit meniski näin:

    Weffitykset, ml. kaikenmaailman puolueviritelmät jne muu täystuhoava deepfake

    versus,

    Suomalaisuuden olemassaolo, ml. kristinuskomme

    Ois aika kova juttu, tollatteet vaalit. :)

    Tuolta meinaan "vaalit" näyttää kun poistumme tästä huoneesta jnk tunnemme elämänä ja siirrymme viiveettömän hetken kautta toiseen huoneeseen jossa ikuisuutemme alkaa siitä samaisesta sysäyksestä äärettömyyteemme. :))))))

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Mut mitäs hei jos vaalit meniski näin:

    Weffitykset, ml. kaikenmaailman puolueviritelmät jne muu täystuhoava deepfake

    versus,

    Suomalaisuuden olemassaolo, ml. kristinuskomme

    Ois aika kova juttu, tollatteet vaalit. :)

    Tuolta meinaan "vaalit" näyttää kun poistumme tästä huoneesta jnk tunnemme elämänä ja siirrymme viiveettömän hetken kautta toiseen huoneeseen jossa ikuisuutemme alkaa siitä samaisesta sysäyksestä äärettömyyteemme. :))))))

    En kyllä halua samaa ainetta mitä sinä olet vetänyt.

    Äänestä

Jos hallitus olisi laillinen, niin kansan enemmistö luottaisi Orpon hallitukseen. Nyt näin ei ole.

Äänestä

Voikohan asiasta tehdä rikosilmoituksen?

Poliisit kävisivät sitten pidättämässä kaikki ministerit tutkintavankeuteen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Äänestäjät äänestivät kokkareiden ja persujen vaalilupausten puolesta. Kyseisten vaalilupausten ansiosta saivat ääniä, ja pääsivät kokeilemaan ensimmäisenä hallituksen muodostamista.

Kuten nyt tiedämme, niin jokainen vaalilupaus on em. puolueiden toimesta jo petetty.

Siitä seuraa, että hallitus on saatu aikaan valehtelemalla. Se taas tarkoittaa, että nykyinen hallitus on laiton, koska se ei nauti kansalaisten luottamusta. Marinin hallituksella oli koko sen olemassa olon ajan kansan enemmistön luottamus.

"Ihmisten luottamus hallitukseen romahti

Vuoden 2020 lopulla Sanna Marinin (sd) vasemmistohallitukseen sen sijaan luotti korona-aikana 71 prosenttia. Suomalaisten luottamus hallitukseen oon aaltoillut vuosien 2020–2023 kyselyissä 60 prosentista noin 75 prosenttiin.

Tuoreimmissa kyselytuloksissa Suomen hallitukseen eli Petteri Orpon (kok) johtamaan kokoonpanoon luotti täydellisesti tai melko paljon 41 prosenttia suomalaisista."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu