Evoluutio tulee poistamaan homouden

Anonyymi-ap

Kaikki me tiedämme, että homous on ihmisen jatkamisen kannalta epänormaali tila.
Mitä pidemmälle ihmisen evoluutio kulkee, sitä enemmän populaatiosta karsiutuu homouteen taipuvia ihmisiä.
Toisin sanoen; joskus aikojen alussa homous on saattanut olla jonkin verran yleisempää kuin nykyisin, mutta näiden epänormaalien yksilöiden suhteellinen osuus on koko ajan vähentynyt kokonaispopulaatiosta, koskapa he eivät voi jatkaa sukua.

Näin tulee jatkumaan, kunnes joskus tulevaisuudessa homous on miltei kokonaan poistunut ihmisistä?
Evoluutio toimii aina populaation säilyttämisen ehdoilla.

218

1229

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tieteen mukaista.

      • Anonyymi

        Evoluutioteoria toimii juuri noin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Evoluutioteoria toimii juuri noin.

        Evoluutioteoria selittää biologisen evoluution toimintaa.

        Biologisessa evoluutiossa puolestaan laji kukoistaa niin kauan kuin sillä on riittävästi jälkeläistuiontantoa, sekä sopiva ekolokero, jossa voi elellä ilman ylivoimaista vaaratekijöitä.
        Ihmiskunta pystyy porskuttamaan ilman, että kaikkien tarvitsee jatkaa sukua.

        Lapsettomista ihmisistäkin on yhteiskunnallista hyötyä, mikä kannattelee myös lapsiperheiden elämää.

        Homous on vastoin evoluutiota.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Homous on vastoin evoluutiota.

        Eivät ne homot muuta kannattele kuin aisaa. 🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivät ne homot muuta kannattele kuin aisaa. 🤣

        Nyt osuit asian ytimeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Homous on vastoin evoluutiota.

        Ainoastaan sinun näkökulmastasi . Joten olisiko mahdollista että eläisit vaan ihan omaa elämääsi , ja et puuttuisi asioihin joista et ymmärrä yhtikäs mitään.
        Ihmis viha on aina väärä tie , uskovaisellekkin

    • Anonyymi

      Antropologit ovat aikoja sitten selvittäneet, miksi muinaisten esi-isiemme yhteisöissä homoseksuaalisuus säilyi. Sillä oli yhteisön kannalta menestystä lisäävä vaikutus, vaikka lisääntymistehokkuus laskikin.

      Ei kannattaisi ottaa kantaa aiheeseen, josta ei tiedä mitään.

      • Anonyymi

        Monet sairaudet ovat säilyneet mutta pikkuhiljaa ne karsiutuu.

      • Anonyymi

        Mikä nisäkäs lisääntyy koiraiden tai naaraiden keskinäisestä yrityksestä paritella? 🫣

      • Anonyymi kirjoitti:

        Monet sairaudet ovat säilyneet mutta pikkuhiljaa ne karsiutuu.

        Maailmassa on ollut erilaisuutta varmaan aina. Jopa silmien asento ja väri vaihtelee.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Maailmassa on ollut erilaisuutta varmaan aina. Jopa silmien asento ja väri vaihtelee.

        Evoluutio hävittää ne tarpeettomina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä nisäkäs lisääntyy koiraiden tai naaraiden keskinäisestä yrityksestä paritella? 🫣

        Mikä munakas ajattelee lisääntymistä ainoana eliön hyödyllisenä ominaisuutena eliökunnassa?

      • Anonyymi

        muinaisissa kulttuureissa ja nykyisissäkin ? suosta löytyneet ovat homoja ? ja nykyiset kulttuurit tuuppaavat niitä katoilta !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä nisäkäs lisääntyy koiraiden tai naaraiden keskinäisestä yrityksestä paritella? 🫣

        Aivan? Pitää myös kysyä, mikä nisäkäs lisääntyy ehkäisyä käyttäen tai yrittää epätoivoisesti hedelmöittää hedelmällisen iän ohittanutta naarasta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Evoluutio hävittää ne tarpeettomina.

        Niin tulee tekemään.

    • Anonyymi

      Jos evoluutio, (johon tällä kertaa uskotte?) hoitaa asian, niin lopettakaa kouhottaminen ja antakaa asian olla.

      • Anonyymi

        Onko sinulle arka aihe?

      • Anonyymi

        Etkö sinä usko evoluutioon???

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko sinulle arka aihe?

        Tavallaan. Ihmisviha on minusta vastenmielistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tavallaan. Ihmisviha on minusta vastenmielistä.

        Evoluutio on ihmisvihaa?

      • "Anonyymi
        2023-09-26 12:12:41
        Jos evoluutio, (johon tällä kertaa uskotte?) hoitaa asian, niin lopettakaa kouhottaminen ja antakaa asian olla"

        Siis evoluutio ei ole uskonto.
        Me Evoluutio Tietoiset emme usko
        mihinkään mitä ei ole todistettu.

        Näkisin kuitenkin tämän Pride asian ns toisinpäin?
        Kaikki tiedämme että maailmassa on liikaa ihmisiä.
        Esim: Suomessa syntyvyys on laskenut.
        Pride-ismi vaikuttaa siis väestön kasvua hidastavana toimintona.
        Se on siis Evoluution tapa hidastaa liika kansoittamista.
        Linkolalta aikoinaan kysyttiin : Montako lasta teillä on?
        - kaksi lasta kun me poistumme tulee samanverran tilalle.
        (myös itselläni on kaksi lasta)

      • Anonyymi
        kage kirjoitti:

        "Anonyymi

        Evoluutio on uskonto,
        Koska evoluutio ei kestä kriittistä tarkastelua.

      • Anonyymi
        kage kirjoitti:

        "Anonyymi
        2023-09-26 12:12:41
        Jos evoluutio, (johon tällä kertaa uskotte?) hoitaa asian, niin lopettakaa kouhottaminen ja antakaa asian olla"

        Siis evoluutio ei ole uskonto.
        Me Evoluutio Tietoiset emme usko
        mihinkään mitä ei ole todistettu.

        Näkisin kuitenkin tämän Pride asian ns toisinpäin?
        Kaikki tiedämme että maailmassa on liikaa ihmisiä.
        Esim: Suomessa syntyvyys on laskenut.
        Pride-ismi vaikuttaa siis väestön kasvua hidastavana toimintona.
        Se on siis Evoluution tapa hidastaa liika kansoittamista.
        Linkolalta aikoinaan kysyttiin : Montako lasta teillä on?
        - kaksi lasta kun me poistumme tulee samanverran tilalle.
        (myös itselläni on kaksi lasta)

        Maailmassa ei ole liikaa ihmisiä. Suomessakin on liian pieni syntyvyys.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Maailmassa ei ole liikaa ihmisiä. Suomessakin on liian pieni syntyvyys.

        Evoluutio Tietoisuus on Fakta se ei ole uskonto.
        Jumaluuksien olemassa olo perustuu uskontoihin.
        Ikuinen elämä taivaassa on uskonto
        Se että Maapallo on 4.7 miljardia vuotta vanha perustuu
        tukintaan ja matematiikkaan,
        Jumala uskonnon mukaan se on 6000 v vanha.

        "Liikakansoitus tai ylikansoitus on ihmislajiin kohdistuva erikoistapaus tilanteesta, jossa eliöiden lukumäärä ylittää elinympäristön kantokyvyn. Näin termeillä viitataan erityisesti ihmisen liialliseen määrään maapallolla.
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Liikakansoitus "

        "Maapallomme ei sitä kestä" – pian meitä on 8 miljardia
        Väestönkasvun haasteisiin kytkeytyy myös ilmastokriisi, joka hankaloittaa elinoloja ja lisää siten pakolaisuutta.
        https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/4e53b793-df19-497d-9440-04b9e4464a9d
        -------
        Se että maapallolla ei ole liikakansoitusta ei pidä paikkaansa.
        Kun Luonnonvarat loppuu loppuu myös elämä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maailmassa ei ole liikaa ihmisiä. Suomessakin on liian pieni syntyvyys.

        Ja silti suomalaiset kuluttavat paljon muita enemmän luonnonvaroja per capita. Koko maailman mittakaavassa ihmisten aiheuttama ympäristön kuorimitus on tuplaten liikaa,

        OK. Ihmisiä ei ole liikaa, Mutta nykyisellään tarvitsisimme kolme maapalloa.

      • Anonyymi
        kage kirjoitti:

        "Anonyymi
        2023-09-26 12:12:41
        Jos evoluutio, (johon tällä kertaa uskotte?) hoitaa asian, niin lopettakaa kouhottaminen ja antakaa asian olla"

        Siis evoluutio ei ole uskonto.
        Me Evoluutio Tietoiset emme usko
        mihinkään mitä ei ole todistettu.

        Näkisin kuitenkin tämän Pride asian ns toisinpäin?
        Kaikki tiedämme että maailmassa on liikaa ihmisiä.
        Esim: Suomessa syntyvyys on laskenut.
        Pride-ismi vaikuttaa siis väestön kasvua hidastavana toimintona.
        Se on siis Evoluution tapa hidastaa liika kansoittamista.
        Linkolalta aikoinaan kysyttiin : Montako lasta teillä on?
        - kaksi lasta kun me poistumme tulee samanverran tilalle.
        (myös itselläni on kaksi lasta)

        Evoluution kannalta homot ja lesbot on tarpeettomia lajin säilymiseen liittyen ja tulevat karsiutumaan pois. Noiden poikkeavuuksia ihannoijat ovat tietysti toista mieltä ja toivovat jatkuvuutta.

        Anonyymi
        2023-09-28 01:41:14
        Evoluution kannalta homot ja lesbot on tarpeettomia lajin säilymiseen liittyen ja tulevat karsiutumaan pois. Noiden poikkeavuuksia ihannoijat ovat tietysti toista mieltä ja toivovat jatkuvuutta.

        ----
        Ilmeisesti uskottelet itsellesi ettei maapallolla ole
        liika ihmisiä?
        Evoluutio perustuu lajien säilymiseen,
        Kuitenkin Ihminen tuhoaa planeettamme.
        Luonnonvarat tulevat loppumaan.
        Makea vesi on siitä hyvä esimerkki.
        Evoluutio on korkeammalla tasolla mitä ihmiset.
        Syntyvyyden on pakko supistua.

        Rutto on tulossa.

      • Anonyymi

        Ihan niin antaa vaan evoluution hoidella näiden ihmisten kovaa mielenkiintoa homouteen. Joka sekin kertoo mikä heitä kiinnostaa , koska ovat harva se päivä pauhaamassa asioista mistä eivät tiedä mitään.
        Kiinnostus on kova, oikein päähänpinttymä , kun aamulla silmänsä aukaisevat niin jo on ajatukset homoudessa. Sekin kertoo heistä paljon

    • Anonyymi

      Tämä ei voi kiistää.

      • Anonyymi

        Älä huoli. Me muut voimme.

    • Anonyymi

      Oliko esittää tutkimuksista peräisin olevaa tilastotietoa näistä väittämistäsi vähentymisistä?

      • Anonyymi

        Jeesuksen pikku soturi ei tutkimuksia tarvitse, koska hänen omat mutu-käsityksensä ovat Jumalan sanaa. Ainakin hänen omasta mielestään.

      • Anonyymi

        Evoluutiota on kirjallisuutta vaikka kuinka paljon. Siitä vain mars kirjastoon!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesuksen pikku soturi ei tutkimuksia tarvitse, koska hänen omat mutu-käsityksensä ovat Jumalan sanaa. Ainakin hänen omasta mielestään.

        Homous on ominaisuus jonka evoluutio tulee karsimaan populaatiota rasittavana elinkelvottomana virheenä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Homous on ominaisuus jonka evoluutio tulee karsimaan populaatiota rasittavana elinkelvottomana virheenä.

        Kyllä kuten kaiken mikä ei edistä populaation selviytymistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä kuten kaiken mikä ei edistä populaation selviytymistä.

        Ja missä oli se TUTKIMUS, että
        a) Homous on geneettisesti periytyvää
        b) Homoseksuaalinen vähemmistö vähentää populaation kelpoisuutta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja missä oli se TUTKIMUS, että
        a) Homous on geneettisesti periytyvää
        b) Homoseksuaalinen vähemmistö vähentää populaation kelpoisuutta

        Älä ole noin avuton!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Homous on ominaisuus jonka evoluutio tulee karsimaan populaatiota rasittavana elinkelvottomana virheenä.

        Miten homous on rasittanut sinun populaatioa?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Miten homous on rasittanut sinun populaatioa?

        Kaksi naismaisia ja LlHAVAA siellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaksi naismaisia ja LlHAVAA siellä.

        Kiitos että taas muistit mitä kristillinen lähimmäisenrakkaus on käytännössä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos että taas muistit mitä kristillinen lähimmäisenrakkaus on käytännössä.

        merkel myrkytti saksan 😠

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Homous on ominaisuus jonka evoluutio tulee karsimaan populaatiota rasittavana elinkelvottomana virheenä.

        Kyllä, se on luonnon laki.

    • Anonyymi

      Aloituksen mukaan ehkäisyn käyttö, sekä siihen rinnastettavan yhtymistavan miehen ja naisen välisessä avioseksissä on luonnollista ja normaalia evoluution mukaista toimintaa?
      Ainoastaan vapaaehtoisuuteen ja rakkauteen perustuva seksi samaa sukupuolta olevien välillä on aloituksen mukaan epänormaalia.
      Puolisoni kanssa päätimme ettemme tee enempää lapsia ja ehkäisyä käyttäen huolehditaan ettei lapsia synny enempää, joten voitko aloittaja tarkentaa miten ehkäisyä käyttäen avioseksi miehen ja naisen välillä eroaa samaa sukupuolta olevien välisestä seksistä niin evoluution kuin ihmiskunnan olemassaolon näkökulmasta?

      • Anonyymi

        Kerro kaikki nisäkkäät jotka käyttävät ehkäisyä.

      • Anonyymi

        Ehkäisy ja homous. Ennen et olekaan niitä keksinyt rinnastaa. 🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkäisy ja homous. Ennen et olekaan niitä keksinyt rinnastaa. 🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣

        Kun muuta ei enää keksi…

      • Anonyymi

        Seksi on ihmisellä enimmäkseen parisuhteen koossapitävää toimintaa. Ihminen on siitä erikoinen laji, että lajin naaraat ovat kykeneviä ja halukkaita harrastamaan seksiä jopa raskaana ollessaan. Useimmille nisäkäslajille se on tiineyden aikana jopa fyysiesti mahdotonta tai naaraat suhtautuvat siihen jyrkän torjuvasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkäisy ja homous. Ennen et olekaan niitä keksinyt rinnastaa. 🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣

        Aloittajahan totesi; "Kaikki me tiedämme, että homous on ihmisen jatkamisen kannalta epänormaali tila."
        Silloinhan ehkäisyn käyttökin miehen ja naisen välisessä avioseksissä on luonnollista ja normaalia, Luomiskertomuksessa miehelle ja naiselle annettu tehtävä lisääntyä täytyy silloin olla pelkkä käännösvirhe

        Osaatko Kultapieni kertoa, miten pelkkä himoissaan hekumointi eroaa ehkäisyä käyttävän miehen ja naisen välisessä avioseksissä samaa sukupuolta olevien välisestä seksistä?
        Ihmiskunnan olemassaoloa turvataan ihan yhtä vähän.

        Mulla on kokemusta seksistä ainoastaan vastakkaista sukupuolta olevan kanssa, joten voit hyvinkin olla oikeassa ja minä väärässä.

        Olen toki tuonut aiemminkin kyseisen asian esille näissä keskusteluissa monestikin, aina yhtä heikon vasteen se saa, ihanasti asettajansa älyllisestä suorituskyvystä kertovia iloisia hymiöitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun muuta ei enää keksi…

        Voi Kultapieni, eihän ehkäisyä kenenkään enää keksiä tarvitse.

        Homous on vain populaation rasite. Se ei millään tavalla edistä elämää, muru.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro kaikki nisäkkäät jotka käyttävät ehkäisyä.

        Voi sinua höpsö, enhän minä kykene kertomaan kuin omasta ehkäisyn käytöstäni.
        Suomen syntyvyystilastot sekä avioliittoon vihittyjen miesten ja naisten tilastot kertovat karua kieltään joko laajamittaisesta ehkäisyn käytöstä tai sitten miesten fysiologisesta kyvyttömyydestä suvunjatkamiseen.
        Raskauden keskeytystenkään määrä ei selitä mikseivät heterot avioparit vaivaudu lisääntymään? Meillä tehtiin yhteinen päätös ettei lapsia tehdä enempää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Seksi on ihmisellä enimmäkseen parisuhteen koossapitävää toimintaa. Ihminen on siitä erikoinen laji, että lajin naaraat ovat kykeneviä ja halukkaita harrastamaan seksiä jopa raskaana ollessaan. Useimmille nisäkäslajille se on tiineyden aikana jopa fyysiesti mahdotonta tai naaraat suhtautuvat siihen jyrkän torjuvasti.

        Tottakai nainen haluaa seksiä niin kuukautisten aikana kuin raskaana ollessaan, mies vain ei kykene hedelmöittämään naista noina aikoina ja monet miehet suurista puheistaan huolimatta vaikuttavat pelkiltä miesoletetuilta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Homous on vain populaation rasite. Se ei millään tavalla edistä elämää, muru.

        Voi Kultapieni, Uudestisyntyneenä Jeesuksen seuraajana varmasti tiedät ettei myöskään pelkkä himoissaan hekumointi miehen ja naisen välillä ehkäisyä (vast) käyttäen mitenkään edistä elämää. Samoin lienee teillä vaimosi tultua ikään jossa hedelmöittyminen ei enää ole mahdollista.

        Voi muru, sinä et miehestä mitään tiedä.
        Lätkyttelet vain pimperoita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tottakai nainen haluaa seksiä niin kuukautisten aikana kuin raskaana ollessaan, mies vain ei kykene hedelmöittämään naista noina aikoina ja monet miehet suurista puheistaan huolimatta vaikuttavat pelkiltä miesoletetuilta.

        Normaali nainen ei halua seksiä kun on menkat. Se on suttuista ja bakteereille otollista aikaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi sinua höpsö, enhän minä kykene kertomaan kuin omasta ehkäisyn käytöstäni.
        Suomen syntyvyystilastot sekä avioliittoon vihittyjen miesten ja naisten tilastot kertovat karua kieltään joko laajamittaisesta ehkäisyn käytöstä tai sitten miesten fysiologisesta kyvyttömyydestä suvunjatkamiseen.
        Raskauden keskeytystenkään määrä ei selitä mikseivät heterot avioparit vaivaudu lisääntymään? Meillä tehtiin yhteinen päätös ettei lapsia tehdä enempää.

        Eli ehkäisy ja homostelu eivät mitenkään ole verrannollisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Normaali nainen ei halua seksiä kun on menkat. Se on suttuista ja bakteereille otollista aikaa.

        Kyllä seksi kelpaa menkkojen aikanakin, suihku ja pyykkikone ovat sitä varten ja voihan sitä olla kovimman vuodon aikana nautiskelemattakin.
        Miehen aiheuttamat haitalliset bakteerikannat ovat naiselle aina riski.
        Tosin joillakin saattaa olla kosketusarkuuttakin kyseisenä aikana, lähinnä seksittömyys menkkojen aikana johtuu miehen lapsenomaisesta pelosta kuukautisveritippaa kohtaan.
        Onhan tuo pelko tunnistettu jo varhaisessa vaiheessa ihmiskunnan historiaa kun ihan Raamattuun pitänyt kirjata nainen saastaiseksi niiden aikana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi muru, sinä et miehestä mitään tiedä.
        Lätkyttelet vain pimperoita.

        Voi ei? Ennustajanpallostasi on taas kerran virtalähde päässyt ehtymään ja profetoimisesi toisista ihmisistä rajoittuu ainoastaan omiin tuntemuksiisi lähimmäisistäsi.
        Varmaan en sitten tiedäkään, mutta teillä vaikuttaa olevan kunnon meno siellä lätkytellessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi ei? Ennustajanpallostasi on taas kerran virtalähde päässyt ehtymään ja profetoimisesi toisista ihmisistä rajoittuu ainoastaan omiin tuntemuksiisi lähimmäisistäsi.
        Varmaan en sitten tiedäkään, mutta teillä vaikuttaa olevan kunnon meno siellä lätkytellessä.

        Muru, olet niin helppo. Ei siinä mitään palloja tarvitse.

      • Anonyymi

        Kyllähän se on juuri niin että kun väestöstä suurenevissa määrin osa on homoja niin maapallo saattaa nipin napin selviytyä kun eivät homot lisäänny ja kansoita mapalloa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muru, olet niin helppo. Ei siinä mitään palloja tarvitse.

        Voi Kultapieni, kun niin toivoisin olevani esittämäsi profetian arvoinen. Voisitko vaihtaa sen virtalähteen kun tuntuu ikävältä nähdä miten tuollainen pyhä ihminen siis Uudestisyntynyt Jeesuksen seuraaja tekee itsestään hölmön tuollaisilla kommenteillaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli ehkäisy ja homostelu eivät mitenkään ole verrannollisia.

        No jos kerran tiedät, pelkän himoissaan hekumoinnin ilman lisääntymistä olevan merkityksellistä ihmiskunnan olemassaololle pelkästään homoseksuaalisten ihmisten osalta, niin sillainhan sen sitten täytyy olla ja teidän herätysliikkeenne jäsenet oikeasti turvaavat ihmiskunnan olemassaoloa käyttämällä ehkäisyä avioseksissään.
        Olet ihanan loistava tyyppi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi Kultapieni, kun niin toivoisin olevani esittämäsi profetian arvoinen. Voisitko vaihtaa sen virtalähteen kun tuntuu ikävältä nähdä miten tuollainen pyhä ihminen siis Uudestisyntynyt Jeesuksen seuraaja tekee itsestään hölmön tuollaisilla kommenteillaan.

        Muru, sinäkin ihan selvästi hinkutat minua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän se on juuri niin että kun väestöstä suurenevissa määrin osa on homoja niin maapallo saattaa nipin napin selviytyä kun eivät homot lisäänny ja kansoita mapalloa.

        Mitä varten maapalloa säästetään jos ei ihmisiä varten?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän se on juuri niin että kun väestöstä suurenevissa määrin osa on homoja niin maapallo saattaa nipin napin selviytyä kun eivät homot lisäänny ja kansoita mapalloa.

        Homoja on kaksi prosenttia.

        Se siitä ja sinusta. Saatat olla maapallolla aika turhaan

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Homoja on kaksi prosenttia.

        Se siitä ja sinusta. Saatat olla maapallolla aika turhaan

        Ne on sitten nopeasti hävitetty.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ne on sitten nopeasti hävitetty.

        No sinä saatat olla maapallolla aika turhaan.

        Homoja on ja pysyy kahden prosentin tuntumassa. Ei tarvitse alkaa hävittämään.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        No sinä saatat olla maapallolla aika turhaan.

        Homoja on ja pysyy kahden prosentin tuntumassa. Ei tarvitse alkaa hävittämään.

        Sinustakin päästään pian.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne on sitten nopeasti hävitetty.

        Määrittele nopeasti?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinustakin päästään pian.

        Uusia tulee tilalle. Koko ajan.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Uusia tulee tilalle. Koko ajan.

        Ei tule. Terveytesi on huono.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muru, sinäkin ihan selvästi hinkutat minua.

        Voi reppanaa, vai on naisen kaipuusi jo noin kipeässä vaiheessa että kaipaat kosketustani noin kovasti.
        On teillä Uudestisyntyneillä Jeesuksen seuraajilla herätysliikkeissä rankkaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei tule. Terveytesi on huono.

        Että uusia homoja ei tule? Ei minun terveydentila taida siihen vaikuttaa.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Että uusia homoja ei tule? Ei minun terveydentila taida siihen vaikuttaa.

        Olet vanha raihnainen pappa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olet vanha raihnainen pappa.

        Moni minua nuorempi on kuollut.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Moni minua nuorempi on kuollut.

        Vielä useampi vanhempi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Vielä useampi vanhempi.

        Totta toki. Mutta myös moni minun luokalla ollut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Homous on vain populaation rasite. Se ei millään tavalla edistä elämää, muru.

        Toisten vihaaminen, satuttavaksi tarkoitettu arvostelu ja tuomitseminen se vasta on rasittavaa ja aiheuttaa konflikteja ja säröjä yhteisöllisyyteen. Mikään seksuaalinen suuntautuminen ei ole rasite, vaan rasite syntyy ihmisten suvaitsemattomuudesta eli heikosta sopeutumiskyvystä erilaisuuteen ja negatiivisesta ja diskriminoivasta asenteesta asioihin, joihin ei edes tarvitsisi ottaa kantaa. Rasite liittyy ihmisten asenteisiin, ei todellisesti kenenkään seksuaaliseen suuntautumiseen.

        Joitakin ei rasita toisten seksualisuus yhtään, toisia rasittaa, koska se rasite on heidän oman asenteensa ja mielensä tuotos.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Homous on vain populaation rasite. Se ei millään tavalla edistä elämää, muru.

        Löysään ajatteluun perrustuvat mutu-käsitykset eivät ole faktaa.

        Ei populaation etu kaikilla muillakaan nisäkkäillä ole se, että kaikki lisääntyvät kaiken aikaa. Joskus on hyvä että porukassa on niitä, jotka tekevät työtä yhteisölle eivätkä keskity omiin jälkeläisiinsä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä seksi kelpaa menkkojen aikanakin, suihku ja pyykkikone ovat sitä varten ja voihan sitä olla kovimman vuodon aikana nautiskelemattakin.
        Miehen aiheuttamat haitalliset bakteerikannat ovat naiselle aina riski.
        Tosin joillakin saattaa olla kosketusarkuuttakin kyseisenä aikana, lähinnä seksittömyys menkkojen aikana johtuu miehen lapsenomaisesta pelosta kuukautisveritippaa kohtaan.
        Onhan tuo pelko tunnistettu jo varhaisessa vaiheessa ihmiskunnan historiaa kun ihan Raamattuun pitänyt kirjata nainen saastaiseksi niiden aikana.

        Kuukautisaikana naimisesta on tullut jotai ongelmia, ja siksi se on kiellettyjen listalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toisten vihaaminen, satuttavaksi tarkoitettu arvostelu ja tuomitseminen se vasta on rasittavaa ja aiheuttaa konflikteja ja säröjä yhteisöllisyyteen. Mikään seksuaalinen suuntautuminen ei ole rasite, vaan rasite syntyy ihmisten suvaitsemattomuudesta eli heikosta sopeutumiskyvystä erilaisuuteen ja negatiivisesta ja diskriminoivasta asenteesta asioihin, joihin ei edes tarvitsisi ottaa kantaa. Rasite liittyy ihmisten asenteisiin, ei todellisesti kenenkään seksuaaliseen suuntautumiseen.

        Joitakin ei rasita toisten seksualisuus yhtään, toisia rasittaa, koska se rasite on heidän oman asenteensa ja mielensä tuotos.

        Kyllä vaan on rasite, jos sitä pakkosyötetään jokapuolelta. Eihän se ole normaalia!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Normaali nainen ei halua seksiä kun on menkat. Se on suttuista ja bakteereille otollista aikaa.

        Milloinkas sinä olet tehnyt tieteellisen tutkimuksen mikä on normaalia kullekkin.
        Mikä on tarve siihen että pökeröillä on niin kova mielenkiiinto eri seksiin liittyvistä asioista, onko puute niin kova että siitä pitää kirjoitella vihamielisiä kirjoituksia nettiin. Miten kenenkään seksi elämä sinunkaan arkipäiväksi haittaa , ja mikä sinulle on normaalia on ainoastaan oma käsityksesi asioista.
        Joten olisiko aika ehkä kiinnostua asioista joissa yhteiskunnallisia asioita käsitellään poliittiselta taholta , ajankohtaiset asiat ehkä olisivat enemmän tärkeitä , maan taloudellinen tilanne ja millä poliittisella tavalla sitä hoidellaan. Se kun puhutaan seksistä joka sentään on jokaisen oma asia heidän seksi elämänsä . Ei tonttujen lietsomisesta sitä miksikään muuta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No jos kerran tiedät, pelkän himoissaan hekumoinnin ilman lisääntymistä olevan merkityksellistä ihmiskunnan olemassaololle pelkästään homoseksuaalisten ihmisten osalta, niin sillainhan sen sitten täytyy olla ja teidän herätysliikkeenne jäsenet oikeasti turvaavat ihmiskunnan olemassaoloa käyttämällä ehkäisyä avioseksissään.
        Olet ihanan loistava tyyppi.

        Menkää seksi sivuille näiden mielitekojen kanssa, se kun pauhataan seksistä joka asiassa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toisten vihaaminen, satuttavaksi tarkoitettu arvostelu ja tuomitseminen se vasta on rasittavaa ja aiheuttaa konflikteja ja säröjä yhteisöllisyyteen. Mikään seksuaalinen suuntautuminen ei ole rasite, vaan rasite syntyy ihmisten suvaitsemattomuudesta eli heikosta sopeutumiskyvystä erilaisuuteen ja negatiivisesta ja diskriminoivasta asenteesta asioihin, joihin ei edes tarvitsisi ottaa kantaa. Rasite liittyy ihmisten asenteisiin, ei todellisesti kenenkään seksuaaliseen suuntautumiseen.

        Joitakin ei rasita toisten seksualisuus yhtään, toisia rasittaa, koska se rasite on heidän oman asenteensa ja mielensä tuotos.

        Ihminen joka on tyytyväinen elämäänsä ei koskaan tunne tarvetta alentaa muita ihmisiä
        Nämäkin homovastaiset jutut sen todistavat . Ei kukaan normaali ihminen puutu toisten yksityis elämään ja edes mieti miten kukakin seksiä harrastaa .
        Niinhän se aina on ollut että siitä puhe mistä puute , paljastavat ainoastaan omat halunsa ja toiveensa vihamielisenä tavalla koska ovat ylijäämää joista kukaan ei välitä heidän sairaiden mielipiteittensä vuoksi .
        Pornofilmit ovat näille ainut lohtu elämässä, siinä kun normaali ihminen ei tunne tarvetta edes keskustella asioista mitkä hoituu normaalisti omissa suhteissa , homous on ihan yhtä normaali juttu kun heterotkin , joten ihme että joku edes viitsii siitä pauhata

    • Senpä takia minulla onkin vielä testaamaton hypoteesi, jonka mukaan ankaran uskonnollisissa yhteisöissä perinnöllinen homoseksuaalisuus pysyttelisi samoissa lukemissa, mutta avoimissa sekulaarisissa ja tasa-arvoisissa yhteisöissä vähenisi.

      Viimeksimainittuja yhteisöjä valitettavasti on ollut olemassa niin vähän aikaa, että minun elinaikanani ei tule selviämään olisiko ideassani itua. 🤔

      Yhteisöille ei nykyisen tasoisesta homouden tasosta ole mitään haittaa. Ainakin poroilla tehdyissä tutkimuksissa on homoseksuaalisista yksilöistä jopa hyötyä näiden pitäessä yhteisön puolta ja auttaen heikompiaan myös porojen lisääntymisaikana, jolloin heterot porot ovat jokseenkin järjiltään. Vaadin, jonka homokaveri isompana ja vahvempana auttaa tätä ruoan kaivamisessa kovan lumen alta myös kiima-aikana lisääntyy paremmin kuin nälkää näkevä poro, eikö vain?

    • Anonyymi

      Jokin peruste homoseksuaalisuudella on oltava koska sellainen ominaisuus kulkee perimässä. Ehkä tarkoitus on paljastaa yhteisössä kaikista yksinkertaisimmat ääliöt jotka usein ovat myös väkivaltaisia, eli siis homofoobikot.

      • Anonyymi

        Mikä peruste peruste pedofilialla on?
        Molemmissa vika on korvien välissä.

      • Anonyymi

        Homofobiaa on vain Setan ja setalaisten leimakirveissä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä peruste peruste pedofilialla on?
        Molemmissa vika on korvien välissä.

        Kumpaanko itse kuulut kun olet tunnistanut kyseessä olevan vian ja jopa paikantanutkin sen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Homofobiaa on vain Setan ja setalaisten leimakirveissä.

        Sinähän sitä fobiaa kommentillasi jakelet leimakirveilläsi.

      • Anonyymi

        Missä on tutkimus, jonka mukaan homous on geneettisesti periytyvää?

        Synnynäinen ja geneettinen ominaisuus ei ole sama asia. Tunnettu esimerkki on vasenkätisyys, joka on synnynnäistä mutta ei suoraan geneettisesti periytyvää.

    • Anonyymi

      EN USKO, ETTÄ NIIN TULISI KÄYMÄÄN TÄMÄN SUKUPOLVEN AIKANA .
      EI VIELÄ HOMO PEKAN TARVITSE OLLA HUOLISSAAN.

      • Anonyymi

        Kakka-Pekka saa vielä homostella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kakka-Pekka saa vielä homostella.

        Sinulleko on operoitu mahalaukku jonka bakteerikanta ei muunna nauttimaasi ravintoa kakkaksi?

    • Anonyymi

      Ihmisen jatkaminen ? Haha.

      • Anonyymi

        Niin, ihmisellä on jatkuvuus.

    • Anonyymi

      Evoluutio tulee poistamaan myös uskonnot.

      • Anonyymi

        Ei tule.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tule.

        Ihmisten tietoisuuden lisääntyessä evoluution myötä, taikausko menettää merkityksensä.
        Uskohan perustuu siihen, että uskotaan olevan olemassa jotakin yliluonnollista mistä ei tiedetä.
        Tiedon lisääntyessä kyseessä ei enää ole uskoon perustuva yliluonnollinen asia, vaan tiedostettuun totuuteen perustuva luonnollinen asia.

      • Anonyymi

        Evoluutiouskonnon oikea nimike ON SAASTA JA RAPPIO !
        SE ON RAAMATUN ILMOITTAMA LOPUNPÄIVINÄ TULEVA SUURI EKSYTYS!

    • Anonyymi

      Tuolle ei nyt löydy mitään totuusperää. Jos evoluutiota ja lisääntymistä mietitään niin pikemminkin vaikuttaisi siltä että lisääntyminen on vaikeutunut. Nykyään on hyvin yleistä että pariskunnat tarvitsevat siihen lääketieteen apua. Evoluutio ei myöskään pyri karsimaan seksuaalisen suuntautumisen perusteella koska tuohan ei tarkoita sitä etteivätkö nuo ihmiset halutessaan kykeni lisääntymään . Yhtä tyhmää olisi siis väittää että evoluutio karsii vapaaehtoisen lapsettomuuden valinneet. Lajien säilymisen kannalta ainoa karsinta tapahtuu epäkelpojen yksilöiden kuolemisella ja yleensä niitä ovat fyysiset poikkeamat.

      • Anonyymi

        Miten homous hyödyttäisi evoluutiota?

      • Anonyymi

        Elinkelvoton ei lisäänny.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Elinkelvoton ei lisäänny.

        Jos olisi homogeeni niin se sikiöt menisivät kesken.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten homous hyödyttäisi evoluutiota?

        Sitähän ei kukaan tiedä miksi osa ihmisistä on homoseksuaalisia. Jos uskomme Kaikkivaltiaan Jumalan antaneen kaikelle olevalle jonkin tarkoituksen, niin mitä mahdat tarkoittaa kysymykselläsi?
        Raamatussahan todetaan ettei kaikkia ole tarkoitettu lisääntymään, mikä siis on sellaisten ihmisten merkitys ihmiskunnalle/Kaikkivaltiaalle/Luomakunnalle, jos kerran heidät on Jumala tarkoittanut elämään sellaisina kuin ovat ja eivät vahingoita tai tee pahaa kenellekään?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Elinkelvoton ei lisäänny.

        Elinkelvoton ihminen ei varmaankaan lisäänny, ellei häneltä ole taltioitu ajoissa sukusoluja joilla voidaan saada aikaan uutta elämää. Hänessä kuitenkin elää ja lisääntyy valtava määrä erilaisia eläviä soluja ja ihmisen kuoltua elävä keho muuttuu toisenlaisten eliöiden ravinnoksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos olisi homogeeni niin se sikiöt menisivät kesken.

        Voitko laittaa viitteen yleisesti hyväksyttävään tutkimukseen jossa osoitetaan kommenttisi todeksi vai heititkö miehekkäästi läpällä älylliseen toimintaan viittaavan tuotoksesi`?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitähän ei kukaan tiedä miksi osa ihmisistä on homoseksuaalisia. Jos uskomme Kaikkivaltiaan Jumalan antaneen kaikelle olevalle jonkin tarkoituksen, niin mitä mahdat tarkoittaa kysymykselläsi?
        Raamatussahan todetaan ettei kaikkia ole tarkoitettu lisääntymään, mikä siis on sellaisten ihmisten merkitys ihmiskunnalle/Kaikkivaltiaalle/Luomakunnalle, jos kerran heidät on Jumala tarkoittanut elämään sellaisina kuin ovat ja eivät vahingoita tai tee pahaa kenellekään?

        Homouskin on yksi esimerkki syntiin lankeemuksen tuhansista seurauksista muun moraalittomuuden röyhkeyden ja häpeämättömyyden lisääntyessä myös hillittömästi.

    • Anonyymi

      Toisin sanoen; joskus aikojen alussa homous on saattanut olla jonkin verran yleisempää kuin nykyisin, mutta näiden epänormaalien yksilöiden suhteellinen osuus on koko ajan vähentynyt kokonaispopulaatiosta, koskapa he eivät voi jatkaa sukua.

      Mikäli olisivat steriilejä niin silloin eivät voisi jatkaa sukua. Eivät homoseksuaalit mihinkään katoa, ei edes evoluution seurauksena.

      • Anonyymi

        Kyllä he katoavat kun evoluution mukaan ihminen kehittyy koko ajan täydellisemmäksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä he katoavat kun evoluution mukaan ihminen kehittyy koko ajan täydellisemmäksi.

        Eivät ne katoa. Lääketiede kehittyy koko ajan ja nykyään voi tulla helposti raskaaksi ilman pippeIi pimpero jyystöä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivät ne katoa. Lääketiede kehittyy koko ajan ja nykyään voi tulla helposti raskaaksi ilman pippeIi pimpero jyystöä.

        Eikö ihminen jalostukaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö ihminen jalostukaan?

        Ilmeisesti ei, koska yhä kasvavassa määrin myös heterot tarvitsevat lääketieteen apua lisääntymiseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmeisesti ei, koska yhä kasvavassa määrin myös heterot tarvitsevat lääketieteen apua lisääntymiseen.

        Homot eivät lisäänny keskenään minkäänlaisella avulla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivät ne katoa. Lääketiede kehittyy koko ajan ja nykyään voi tulla helposti raskaaksi ilman pippeIi pimpero jyystöä.

        Miten sinä tulit?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Homot eivät lisäänny keskenään minkäänlaisella avulla.

        Homoseksuaaliset mies ja nainen eivät sinun mukaasi siis voi lisääntyä keskenään?
        Nainen ei tarvitse hedelmöitymiseensä yhdyntää miehen kanssa, tulevaisuudessa raskaudet mitä todennäköisimmin yleistyvät keinohedelmöityksenä koska normi seksi miehen kanssa on naiselle pelkkää itsensä kiusaamista maailman itsekkäimmän ja epäsiisteimmän olion kanssa.

    • Anonyymi

      Eivät katoa. Jos niin olisi olisivat jo kadonneet. Suunnilleen vakiona on pysynyt homoseksualistien määrä 5-10 prosenttiin ihmiskunnasta tuhansien vuosien aikana. Se ei ole perinnöllistä eikä tarttuvaa, mutta synnynnäistä se on. Jo sikiön aivoissa tapahtuu hormonaalinen toiminta. Jostakin syystä 5-10 tapauksessa sikiön kehityksessä tämä toiminta poikkeaa normaalista, jolloin tuloksena on homoseksuaalinen yksilö joka ilmenee vasta huomattavana sukukypsyyden alussa.

      • Anonyymi

        Eikö evoluutio jalostajan ihmisiä?

      • Anonyymi

        Homous on tunnevamma.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Homous on tunnevamma.

        Kerro lisää tunnevammasta, niin keskustellaan siitä sitten yhdessä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro lisää tunnevammasta, niin keskustellaan siitä sitten yhdessä?

        Siitä sinun on kysyttävä hoitavalta lääkäriltäsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Homous on tunnevamma.

        Homous on ominaisuus , ei vamma.
        Sen sijaan uskovaisuus on itse aiheutettu vamma. Tosin valmiiksi sairas ympäristö altistaa sille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Homous on ominaisuus , ei vamma.
        Sen sijaan uskovaisuus on itse aiheutettu vamma. Tosin valmiiksi sairas ympäristö altistaa sille.

        Kyllä se vamma on kun ihminen omaa sukupuoltaan himoitsee vaikka sukuelimet eivät edes voi yhtyä toisiinsa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se vamma on kun ihminen omaa sukupuoltaan himoitsee vaikka sukuelimet eivät edes voi yhtyä toisiinsa.

        Et ymmärrä mitä on homous. Ei kyllä sitä, että sukuelinten pitää yhtyä toisiinsa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro lisää tunnevammasta, niin keskustellaan siitä sitten yhdessä?

        Kysy Turrelta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kysy Turrelta.

        Kysyin sinulta, mutta sitten muistin, ettet tiedä mistään mitään.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Et ymmärrä mitä on homous. Ei kyllä sitä, että sukuelinten pitää yhtyä toisiinsa.

        Homous on tullut syntiin lankeemuksen seurauksena, kuten kaikki muukin moraalittomuuden hillitön röyhkeä invaasio.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Homous on tullut syntiin lankeemuksen seurauksena, kuten kaikki muukin moraalittomuuden hillitön röyhkeä invaasio.

        Ei ole mitään syntiinlankeemusta kun koko syntikäsite on keksimällä keksitty kaltaistesi yksinkertaisten ihmisten alistamiseen.

    • Anonyymi

      Ihminen on mikrokosmos, laajeneva ja supistuva kuten maailmankaikkeus. Voit ajatella asiaa siten, että olemme kuin punottu köysi. Laajeneva tarkoittaa sitä, että köyden kierteet aukeaa ylhäältä. Me avaudumme uudelle aikakaudelle, pois ruumiillisuudesta. Sitten tulee taas jakso, jolloin köyden punokset kiertyy tiukasti yhteen.

      Elämme nyt aikaa, jossa sielut etsii laajenevaa olemassaoloa. Vaikka jalkovälissä roikuu kuin puun hedenorkko, voi ihminen olla henkisesti vapautunut sukupuolisidonnaisuudesta.

      Uskovat taistelee maailmankaikkeuden luovia voimia vastaan. Mitä enemmän keskittyy tähän homoasiaan, sitä ahtaammaksi se oma olo muuttuu. Vapautuminen ei edes Jeesus Vapahtajan kautta onnistu, jos on tiukka ja ahdasmielinen. Itsellenne vaan aiheutatte vahinkoa.

      • Anonyymi

        Mikä hiivatin kummitus sinä oikein oot. Ihmisillä on oltava kuri ja vastuu. Muuten homma menee helevettiin. Ilman kuria ja moraalia ihmisistä tulee järjettömiä petoelukoita. Se on tosi !!

    • Anonyymi

      Todellakin? Evoluutio tulee puhdistamaan ihmiskunnasta suurimman osan, jos ehtii ennen herätysliikkeiden oppi-isä putleria jonka siivousinto vaikuttaa kovemmalra kuin kyky luututa lattiaa

      • Anonyymi

        Woketat!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Woketat!

        Siltäkö sinusta nyt tuntuu, että sinuun yritetään vaikuttaa?

    • Anonyymi

      Niin siis mikään demokratiahan ei sitä poista, ei sosialidemokratia eikä kristillisdemokratia.

    • Anonyymi

      Ei kai sentään muslimeista ole evoluutioksi?

    • Anonyymi

      "Kaikki me tiedämme, että homous on ihmisen jatkamisen kannalta epänormaali tila."

      Tämä ei pidä paikkansa. Eläinkunnassa jossa homoutta esiintyy yleisesti on selvää näyttöä kuinka kaksi urosta tai naarasta on ollut hyötyä poikasten selviytymisessä.
      Esimerkiksi Suomessakin tutuilla joutsenilla kaksi koirasta ovat paljon voimakkaampia puolustamaan poikasiaan kuin uros ja naaras.
      Sosiaalisilla lajeilla jos vanhemmille tapahtuu jotain, voi saman parin pari adoptoida poikasen, joka selviytyy itse aikuiseksi.
      On myös näyttöä kuinka esimerkiksi homon pystyi jättämään vahtimaan naaraita kun urokset lähtivät metsästämään ilman mitään pelkoa tilanteen väärinkäytöstä.

      "Mitä pidemmälle ihmisen evoluutio kulkee, sitä enemmän populaatiosta karsiutuu homouteen taipuvia ihmisiä."

      Tälläisestä ei ole mitään näyttöä. Samaa ei ole nähtävissä muuallakaan eläinkunnassa. Saan kuvan ettet edes tiedä homoutta olevan eläinkunnassa muillakin kuin ihmisillä.

      "Toisin sanoen; joskus aikojen alussa homous on saattanut olla jonkin verran yleisempää kuin nykyisin, mutta näiden epänormaalien yksilöiden suhteellinen osuus on koko ajan vähentynyt kokonaispopulaatiosta, koskapa he eivät voi jatkaa sukua."

      Määrä on pysynyt vakiona niin pitkään kun sitä on tutkittu.
      Tämän jälkeen jatkat samalla mutuilulla, joka ei perustu mihinkään. Selitin jo heti alussa asiaa.

      • Anonyymi

        Puhut potaskaa!
        Pultti ei sovi toiseen pulttiin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Puhut potaskaa!
        Pultti ei sovi toiseen pulttiin.

        Kokemuksen kokonaisuus osoittaa sen, että miehet ja naiset viihtyvät hyvin keskenään. Miehen ja naisen suhde on jokseenkin keinotekoinen.

        Lopulta miehet kokoontuvat yhteen...

        OIet tosiaan naismainen ToIIo ja siellä myös toinen samanIainen LlHAVA.

        Soinia paksumpi Kuutii on vedellyt sinua pyIIyyn.

        OIet kuuIuisin Bottom.

      • Anonyymi kirjoitti:

        OIet tosiaan naismainen ToIIo ja siellä myös toinen samanIainen LlHAVA.

        Kuule. Miehet viihtyvät parhaiten keskenään, kuten myös naiset.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Kuule. Miehet viihtyvät parhaiten keskenään, kuten myös naiset.

        Sellainen mielipide sinulla.

        Siellä tosiaan kaksi nàismaista ja LlHAVAA ToIIoa.

      • Anonyymi

        Puhut täyttä asiaa. 👍

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puhut potaskaa!
        Pultti ei sovi toiseen pulttiin.

        Oletko siis mennyt avioliittoon vaimosi kanssa pelkästään saadaksesi seksiä häneltä?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sellainen mielipide sinulla.

        Siellä tosiaan kaksi nàismaista ja LlHAVAA ToIIoa.

        Onko se niin, että miehet eivät viihdy keskenään, eivätkä naiset?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Onko se niin, että miehet eivät viihdy keskenään, eivätkä naiset?

        Käytkö jokaisen miehen munille joiden kanssa viihdyt

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sellainen mielipide sinulla.

        Siellä tosiaan kaksi nàismaista ja LlHAVAA ToIIoa.

        Kristittyjen lähimmäisenrakkaus jaksaa ihastuttaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Käytkö jokaisen miehen munille joiden kanssa viihdyt

        En käsitä viihtymistä kuten sinä.

        Miehet menevät usein samoihin paikkoihin, joissa keskenään viihtyvät.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        En käsitä viihtymistä kuten sinä.

        Miehet menevät usein samoihin paikkoihin, joissa keskenään viihtyvät.

        Et käsitä mitään muutakaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Et käsitä mitään muutakaan.

        Juu. En käsitä, että keskenään viihtyminen on munille käymistä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Juu. En käsitä, että keskenään viihtyminen on munille käymistä.

        Niin, et käsitä mitään muutakaan.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        En käsitä viihtymistä kuten sinä.

        Miehet menevät usein samoihin paikkoihin, joissa keskenään viihtyvät.

        Kuutio on tosiaan vedellyt sinua nàismaista pyIIyyn.

    • Anonyymi

      Alussa siis Herra loi homot omaksi kuvakseenkin, ja nyt tuo Herran kätten työ on rappeutumassa pois ihmissuvusta.

      Kuinkahan se on mahdollista, että homous ei ole karsiutunut pois edes pullonkauloissa, jolloin lajimm yksilömäärät ovat olleet hyvinkin pieniä. Jos homous ei ole silloin karsiutunut pois, miten se tekisi sen nyt, kun väestömäärät ovat todella suuria?

      Se on aina niin hauskaa kun maailmaa yritetään teoretisoida olemaan sellainen, millainen sen haluttaisiin olevan.

    • Anonyymi

      Miksi homous pitäisi poistaa? Se on ihmisen moninaisuuden rikkaus.

    • Anonyymi

      Jos ihminen käyttää aikaansa ajattelemalla toisten seksuaalisuutta ja rasittuu ja harmistuu siitä, on se kyllä typerää ajankäyttöä. Luulisi aikansa voivan käyttää paljon mielenkíintoisemmin ja mukavammin, kuin ajattelemalla sellaista, mikä jostain syystä rasittaa, vaikka toisten seksuaalisuudella ei ole mitään vaikutusta siitä rasittuvan elämään käytännössä.

    • Anonyymi

      Uskon että siinä käy juuri toisinpäin. Ihmisistä tulee kummajaisia jotka eivät lopulta tunne vetoa toisiinsa lainkaan ja seksi jää kokonaan pois. Ainoa vaihtoehto on keinohedelmöitys mutta Pirjo Anselmi Julia Anteron keho ei enää osaa tehdä sitäkään.

      • Anonyymi

        Ei evoluutio noin toimi, eikö siis evoluutio olekaan totta?

    • Anonyymi

      Homoudesta pitää olla selkeää haittaa , mutta jos se auttaa sisaruksia selviytymään tietyissä olosuhteissa niin se ei katoa !

      • Anonyymi

        Siskolla oli kova asuntovelka ja paljon kakaroita , mutta tuo homo veli takasi lainan ja auttoi muutenkin 🤔

    • Anonyymi

      Aloittajalta ovat Darwinit jääneet lukematta!
      Evoluutio EI toimi järjestelmällisesti populaation säilyttämisen ehdoilla, ei ihmispopulaatiossa eikä kasvi- ja eläinkunnassa.
      Evoluutiossa muutokset ovat täysin sattumanvaraisia ja voivat sekä heikentää että vahvistaa lajia, olipa se mikä tahansa.
      Emme tiedä paljonko on ollut lajeja jotka ovat kuolleet sukupuuttoihin koska evoluutio on mulkannut niistä kelvottomia selviytymään eteen osuneista olosuhteista. Esimerkiksi voidaan ottaa suuret sukupuuttoihin menehtyneet eläimet: Jos evoluutio olisi toiminut järkevästi, se ei olisi koskaan mahdollistanut eläinten kasvaa noin suuriksi, pienet eläimet selviävät erilaisissa katastrofeissa suuria paremmin.
      Aloittajan väitteelle homouden katoamisesta evoluution seurauksena ei ole mitään perusteita ja itse asiassa käytäntö näyttäisi sillä sektorilla olevan menossa kaikenlaisten ennen epänormaaleina pidettyjen mieltymysten ja käyttäytymismallien yleistymiseen!
      Vaikuttaisi jopa siltä, että maissa joissa homoseksuaalisuus on hyväksytympää, väestönkasvu näyttäisi jopa pysähtyneen tai kääntyneen laskuun. Siis alkaako homoseksuaalisuuden lisääntyminen rajoittaa väestönkasvua ja tässä tapauksesa sillä keinoin suojella (esim. ruoan riittävyys) ihmislajin selviytymismahdollisuuksia?

      • Anonyymi

        Evoluutio edistää popuulation sopeutumsita vallitseviin olosuhteisiin. Siten se jatkuvasti "vahvistaa" lajin seliviytymismahdollisuuksia. Pääsääntöisesti ei ole sattumanvaraista mitkä ominaisuudet (geenit) populaatiossa yleistyvät. Ns. geneettistä ajautumista tapahtuu, mutta niissä ominaisuuksissa, jotka eivät ole sillä hetkellä keskeisiä.

        Evoluutio ei ole "järkevää" eikä tavoitteellista ja sen suurin "puute" on lyhytnäköisyys. Evoluutio ei ole kaukaa viisas, vaan etenee pienin opportunistisin askelin ja tämä aiheuttaa sen, että evoluutio johdattaa lajeja myös umpikujiin ja sukupuuttoon.

        Evoluutio ei johda väistämättä tai aina populaation lisääntymiskapasiteetin maksimaaliseen käyttöön, vaan joskus populaatiolle on eduksi että kaikki eivät lisäänny.

        Tämä evoluutioketju menee kuitenkin harhapoluille jo otsikossa. Sehän olettaa, että homous on periytyvä ominaisuus ja näin luonnonvalinnan kohteena. Mikään tutkimus ei osoita että näin olisi. Kaikki synnynnäiset ominaisuudet eivät ole geneettisesti periytyviä. Homouden lisäksi esimerkiksi vasenkätisyys on tunnettu esimerkki ominaisuudesta, joka on synnynnäinen, mutta ei ole olemassa "vasenkätisyysgeeniä". Myöskään "homousgeeniä" ei ole löydetty. Se mitä ei ole ei voi hävitä.

        Itse asiassa ei lioin kyetä osoittamaan ehdottoman luotettavasti mitkä ominaisuudet ovat ja varsinkaan mitkä eivät ole periytyviä sillä periytyvyys voi ilmetä oltuaan "piiloutuneena"
        useiden sukupolvien ajan. Tuo aika voi olla sikäli pitkä, että nykysukupolvi ei enää tiedosta kuinka suvussa joskus 130 vuotta sitten oli ihan samanlainen sekopää.
        Homousgeeniä ei ole löydetty mutta mitä erikoisuuksia on löydetty, mitkä seikat johtavat poikkeavaan käytökseen?
        Luettuani muutamia tutkivien aivokirurgien itsensä kirjoittamia kirjoja olen vakuuttunut mm. seuraavasta alkuun kummalliselta tuntuvasta väitteestä: Asioiden tapahtumisen mahdollisuus on aktivoitu aivoihimme, meillä on siis useimmila tai ehkä kaikilla ihmisillä aivoihin mahdollistettu vaihtoehto toisenlaisesta valinnasta ja siitä minkä valinnan
        teemme.

        Voisin kertoa lähemmin vaikka em. juttuja mutta yleensäns. keskustelu näillä sivuilla ei kestä painomustetta,

        Ja kun hyvä tunne ihmisestä tulee, ei voi enää valita.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ja kun hyvä tunne ihmisestä tulee, ei voi enää valita.

        OIet aivan järkyttävä näky.

        Soinia Iihavampi ja naismainen Hinaaja.

    • Anonyymi

      Raamattu sanoo, että " lopun päivinä on kuin oli Nooan päivinä".
      Siis pahuus ja moraaliton rappio nousee valtaan kaikella valehtelun voimalla. Homous ja lapsien hyväksikäytön lisääntyminen on vain yksi riivaajahenkien ilmenemismuoto.

      • Anonyymi

        Olisiko luterilaisten hyvä keskittyä vaikkapa juuri tuohon OMASSA PIIRISSÄÄN tapahtuviin lasten raiskauksiin. Esimerkiksi lestadiolaiset ovat TOISTUVASTI jääneet kiinni pedofiliasta ja siitä, että YHTEISÖ SUOJELEE näitä pedofiilejä. Aikaisempi arkkipiispa totesi, että lestadiolaisten piirissä paljostun pedofilia on "ongelmallista" ja "huolestuttavaa". Se oli saatanallisen fariseuslaista vähättelyä. Pedofilia on RIKOLLISTA ja KUVOTTAVAA eikä "ongelmallista".

        Tunnistakaa ne toksiset piirteet, joita laitauskovaisissa yhteisöissä mahdollistaa pedofiilien hirmuteot ja TEHKÄÄ JOTAIN!

        Homoista lässytys ei johda mihinkään. Homous ei ole mitään "pahuutta" vaan se on yksi tapa toteuttaa seksuaalisuuttaan heille, joilla siihen on SYNNYNNÄINEN taipumus.

        Vastustakaa PAHUUTTA älkääkä RAKKAUTTA.

      • Anonyymi

        Mutta miksi yleesäkään perustaa maailmankuvaansa muinaisiin tarinoihin, raamattuun.

      • Millä perusteella pidät homoutta riivaajahenkien ilmenemismuotona?

        Eipä sinulla näytä olevan järkeä, eikä homojen tuntemista.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Millä perusteella pidät homoutta riivaajahenkien ilmenemismuotona?

        Eipä sinulla näytä olevan järkeä, eikä homojen tuntemista.

        Riivaajahenget saavat ihmiset tekemään kaikkea luonnotonta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Riivaajahenget saavat ihmiset tekemään kaikkea luonnotonta.

        Mitä kumman riivaajahenkiä. Oletko järjissäsi?

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Mitä kumman riivaajahenkiä. Oletko järjissäsi?

        Kaksi nàismaista siellä tosiaan.

        Etkä ymmärrä edes hävetä.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Mitä kumman riivaajahenkiä. Oletko järjissäsi?

        Sinä olet järjiltäsi, tai oikeasti ei sinulla koskaan järkeä ole ollutkaan.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Millä perusteella pidät homoutta riivaajahenkien ilmenemismuotona?

        Eipä sinulla näytä olevan järkeä, eikä homojen tuntemista.

        Kaksi nàismaista Hinaajaa siellä.

        Maneerit sen mukaisia. Pervous läsnä koko ajan.

      • Anonyymi

        Oli kai tarkoitus puhua asiaa eikä höpsehtiä raamatun tahtiin.

      • Anonyymi

        Jeesus tulee - Jeesus tappaa....

    • ”…homous on ihmisen jatkamisen kannalta epänormaali tila. Mitä pidemmälle ihmisen evoluutio kulkee, sitä enemmän populaatiosta karsiutuu homouteen taipuvia ihmisiä. ”
      ”Evoluutio toimii aina populaation säilyttämisen ehdoilla.”

      Tuossa on aika monta virheolettamaan, eli evoluutio ei näemmä ole vielä auennut.

      Evoluutio ei tunne ”epänormaalia” tilaa.
      Anonyymi 2023-09-27 09:44:58 avaa sen hyvin: ”Evoluutio ei ole kaukaa viisas, vaan etenee pienin opportunistisin askelin ja tämä aiheuttaa sen, että evoluutio johdattaa lajeja myös umpikujiin ja sukupuuttoon.”
      ”Evoluutio ei johda väistämättä tai aina populaation lisääntymiskapasiteetin maksimaaliseen käyttöön, vaan joskus populaatiolle on eduksi että kaikki eivät lisäänny. ”

      Tuota ”normaaliutta” voidaan miettiä vaikka siten, onko kaupungit sitä, tai autoilla tai lentokoneilla liikkuminen? Entä kaikki ne kemikaalit, mitä ihmiset käyttävät?

      Populaatio on ryhmä, joka elää samalla alueella. Ihmiskunta muodostuu miljoonista populaatioista. Suurkaupungit ovat paikkoja, joissa oikeasti elää monia eri populaatiota.

      Ihmisiä on lajina yli 8 miljardia. Neoliittisen aikana n. 6000–3500 eKr, oli kymmen miljoonaa ja 1800 luvulla ylitettiin miljardin raja. Ihmiskunta saa siis todella rajusti vähetä, ennen kuin ollaan millään kriittisellä rajalla.

      Eräs ilmiö on evoluutiota. Kun populaation tiheys kasvaa, samalla alkaa tapahtua ilmiöitä, jotka tavallaan alkavat rajoittaa populaatiota. Sairaudet lisääntyvät, erilaiset epämuodostumat lisääntyvät, yksilöiden välinen aggressiivisuus ja epäsosiaalisuus lisääntyy. Tämä johtaa hiljalleen populaation vähenemiseen.

      Homoseksuaalisuus siis tämän mukaan voisi jopa lisääntyä, koske enää ei kaikkien tarvitse jatkaa sukua.

      Mutta kuten ”Anonyymi” 2023-09-26 12:06:00 huomauttaa; ”Antropologit ovat aikoja sitten selvittäneet, miksi muinaisten esi-isiemme yhteisöissä homoseksuaalisuus säilyi. Sillä oli yhteisön kannalta menestystä lisäävä vaikutus, vaikka lisääntymistehokkuus laskikin.”

      Metsästäjä keräilijät olivat liikkeellä miltei koko ajan. Kun osa lähti metsästämään jäi muutamia naisten, lasten ja vanhusten turvaksi. Tähän tehtävään valikoitui ne, joista ei katsottu olevan ”vaaraa” muille miehille. Todennäköisesti he olivat homoja, eli seksi ei naisten kanssa kiinnostanut ja heillä oli hoivaamisen tarve.

      Huomio on siis siinä, että nuo populaatiot tarvitsivat monenlaisia jäseniä, jotta säilyivät hengissä.

      Sitten nykyaikaan ajateltuna on asia kuten ”Anonyymi” 2023-09-26 14:17:42 ”Evoluutio ei myöskään pyri karsimaan seksuaalisen suuntautumisen perusteella koska tuohan ei tarkoita sitä etteivätkö nuo ihmiset halutessaan kykeni lisääntymään . Yhtä tyhmää olisi siis väittää että evoluutio karsii vapaaehtoisen lapsettomuuden valinneet.”

      Tosiaan, homoseksuaalit eivät ole steriilejä ja voivat halutessaan lisääntyä naisten kanssa.

      Hyvä huomio on myös ”Anonyymi” 2023-09-26 19:06:36: ”Kuinkahan se on mahdollista, että homous ei ole karsiutunut pois edes pullonkauloissa, jolloin lajimm yksilömäärät ovat olleet hyvinkin pieniä. Jos homous ei ole silloin karsiutunut pois, miten se tekisi sen nyt, kun väestömäärät ovat todella suuria?”

      Ihmisen seksuaalisuus poikkeaa kovasti eläinten vastaavasta. Olemme periaatteessa aina valmiita harrastamaan seksiä (joku on sanonut että ihminen on eroottisin olento koko maapallolla), olemme uteliaita ja kokeilunhaluisia. Kehittelemme mitä mielikuvituksellisempia tapoja nauttia seksistä. Lisääntyminen on ikään kuin sivutuote tässä.

    • Anonyymi

      Miksi se juutalaisten jumala loi homot? Taisi olla joku maanantaipäivä.

    • Anonyymi

      Aitoon homoseksuaalisuuteen kuuluu voimakas tunnelataus ja rakastuminen. Muissa tapauksissa nämä puuttuvat, jolloin se voi vain olla pelkkää seksuaalista purkautumista eikä varsinaista homoseksuaalisuutta.

      • Anonyymi

        No sinähän tuon vissiin tiedät.

    • Anonyymi

      Sitä odotellessa…

    • Anonyymi

      Eli toivoa on.

      • Anonyymi

        "Evoluutio tulee poistamaan homouden",

        mutta Seta tulee palauttamaan sen!

      • hmisiä on lajina yli 8 miljardia. Neoliittisen aikana n. 6000–3500 eKr, oli kymmen miljoonaa ja 1800 luvulla ylitettiin miljardin raja. Ihmiskunta saa siis todella rajusti vähetä, ennen kuin ollaan millään kriittisellä rajalla.

        Eräs ilmiö on evoluutiota. Kun populaation tiheys kasvaa, samalla alkaa tapahtua ilmiöitä, jotka tavallaan alkavat rajoittaa populaatiota. Sairaudet lisääntyvät, erilaiset epämuodostumat lisääntyvät, yksilöiden välinen aggressiivisuus ja epäsosiaalisuus lisääntyy. Tämä johtaa hiljalleen populaation vähenemiseen.

        Homoseksuaalisuus siis tämän mukaan voisi jopa lisääntyä, koske enää ei kaikkien tarvitse jatkaa sukua.

    • Anonyymi

      Ihmislaji on n. 200.000 vuotta vanha eikä homous ole hävinnyt minnekkään. Montako sataa tuhatta vuotta pitää odottaa, että häviää?

      Lähilajissamme bonoboissa käytännössä kaikki on biseksuaaleja. Ne tosin ovat sukupuuttouhan alla, mutta ei biseksuaalisuuden, vaan ihmisen aiheuttaman luontotuhon takia.

      • Eihän se mihinkään häviä. Ei ihminen ole edes lajina uhanalainen.

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        Eihän se mihinkään häviä. Ei ihminen ole edes lajina uhanalainen.

        Homous ei ole laji. 🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Homous ei ole laji. 🤣

        Totta. Se on vain syntiinlangenneen ihmisen tottelemattomuutta Jumalan käskyjä kohtaan, eli se on synti.
        "Älä tee huorin."

      • Anonyymi kirjoitti:

        Homous ei ole laji. 🤣

        Ihminen ei ole lajina uhanalainen.

        Luit pieleen.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Ihminen ei ole lajina uhanalainen.

        Luit pieleen.

        OIet huono Iukemaan.

        Lehtimyyjän viikkosaIdo nolla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta. Se on vain syntiinlangenneen ihmisen tottelemattomuutta Jumalan käskyjä kohtaan, eli se on synti.
        "Älä tee huorin."

        Totta? Samalla tavoin syntiinlangenneiden miesten tottelemattomuutta Jumalaa kohtaan on käyttää ehkäisyä (vast) avioseksissään vaimonsa kanssa, tai pappojen yritykset hedelmöittää hedelmällisen iän ohittanutta vaimoaan.

    • Anonyymi

      Niin tulee.

    • Anonyymi

      Ei taida poistaa kun ei ole poistanut kymmeniin tuhansiin vuosiin. Siemennesteen määrä kun ei ole kriittinen tekijä ihmisten selviytymisessä.
      Parempi vain keksiä ja hyväksyä mikä on se homouden hyödyllisyys populaatiolle.

    • Anonyymi

      Tosi hyvä pointti! Tämä pitää muistaa....

    • Anonyymi

      Tai ysimillinen burana niskaan laitettuna👍👍

      • Anonyymi

        Jeesusko käski sanoa?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jeesusko käski sanoa?

        Ihan rationaalisesti ajattelin. Itseään niskaan ampuminen on vaikeampaa. Hommassa piilee vaara että osuu huonosti.

      • Anonyymi

        Venäläiseen tyyliin. Toimivaksi havaittu keino kieltämmättä. Uhrit tosin siellä valittu enemmän satunnaisotannalla, tai sitten kansakunnan kermaa.

    • Anonyymi

      Rauhaa!

      Eräästä Intialaisesta YouTube videosta bongasin ajatuksen, että evoluutio ei ole menossa suuntaan jossa älykkyys tai aivojen kapasiteetti kasvaisi jotenkin tai että tulisi yli-ihminen. Vaan luultavaa on että evoluutio kulkee suuntaan jossa ihmisten keskinäisen kisailun voittavat PSYKOPAATIT. Heistä voi tulla merkittävä uusi ihmispopulaatio joka alkaa hallita maailmaa.

      Toki Intialaiset opettaa myös sen että kun tapahtuu ristillä 33 jKr kuolleen Kristuksen kasvojen kirkkauden ylösnousemus erilaisina fragmentteina niin Kaikkivaltias aikoo luoda juuri noita yli-ihmisiäkin osittain perustuen noiden fragmenttien ominaisuuksiin. Kumpi käsitys on oikea ? Varmaa kai on että Ilman Kaikkivaltiaan puuttumista asioihin ihmissuku ja sen geeniperimä HEIKKENEE ajan kuluessa eikä suinkaan parane.

      Mutta alussa Jumala sanoi : TEHKÄÄMME IHMINEN KUVAKSEMME JA KALTAISEKSEMME. Eli on selvää, että vaikka Liha ja veri ei peri Jumalan valtakuntaa siitä huolimatta tullaan luomaan UUDET TAIVAAT JA UUSI MAA. Ja kaikki uudistetaan. Tulee uusi Aadami joka on kyberneettinen robotti-yli-ihmis olento. Kaikkivaltiaan luomuksena.

      Evoluutio sinänsä ei karsi pahoja ja brutaaleja, vaan päinvastoin. Nynnyt ja heikot karsitaan pois.

    • Anonyymi

      Jos uskoo evoluutioteoriaan niin toki.

      • Anonyymi

        Sehän on pelkkä teoria

      • Johonkin voi uskoa.. Evoluutio on selkeä kun katsoo miten on mennyt.

    • Anonyymi

      Evoluutioteorian mukaan juurikin noin,

      • Ei muuten mene, sillä sellaista teoriaa mitä aloittaja väittää, ei edes ole.

    • Anonyymi

      Homoutta on ollut kautta ihmisen historian, miten evoluutio voisi sen poistaa? Nykyään se on muotia ja paljon esillä, mutta se menee ohi.

      • Tuskin homous muotia on. Sehän tarkoittaisi sitä, että homoksi tullaan, koska aina joku haluaa olla muodin mukaisesti.

      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Tuskin homous muotia on. Sehän tarkoittaisi sitä, että homoksi tullaan, koska aina joku haluaa olla muodin mukaisesti.

        Siitä huolimatta Ieikit heteroa 21 vuotta.

      • "...miten evoluutio voisi sen poistaa? "

        OIkeastaan evoluutio ei poista mitään vaan joku poistuu sen myötä.

    • Anonyymi

      Miksi se yleensä pitäisi poistaa?

    • Anonyymi

      Maailman monimuotoisuus kärsisi jos evoluutiossa näin kävisi. Ikävää.

      • Anonyymi

        Onko pedofiliakin monimuotoisuutta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko pedofiliakin monimuotoisuutta?

        Hyvä veto!

    • Anonyymi

      Pedofilia ei ole laillista. Se on rikollista ja tuomittavaa.

    • Väärin.

      Emme vielä tiedä, mistä seikoista homous johtuu. Emmekä missään tapauksessa voi arvioida edes suuntaa, mihin evoluutio johtaa. Vain sen toistaiseksi tiedämme, että se on SYNNYNNÄISTÄ.

      Jos selviäisi yksiselitteisesti, että se olisi geneettistä, todennäköinen selitys olisi, että sen aiheuttaisivat uudet mutaatiot, kuten tuberoosi klerosi -taudin. Tämä sairaus vaurioittaa potilaan niin tarkoin, että hän ei saa lapsia eli periyttää geenejänsä, mutta uudet mutaatiot tuottavat yhtä paljon sairautta, kuin sitä kuoleman kautta poistuu.

      Olisi samoin odotettavissa, että homoutta poistuisi yhtä paljon, kuin sitä uusmutaatioiden kautta syntyy.

    Ketjusta on poistettu 22 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      179
      1498
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      55
      1032
    3. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      40
      782
    4. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      771
    5. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      51
      707
    6. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      111
      700
    7. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      669
    8. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      37
      666
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      71
      634
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      304
      609
    Aihe