Vasen laita ihannoi edelleenkin vaIIankumouksellista kommunismia, jota he pitävät kunnioitettuna ja tärkeänä vastavoimana kapitalismille. He hyväksyvät myös väkivaItaisuudet, jos kapitalismi ei luovuta suosiolla valtaansa ja rahojansa vasemmistolle.
Tätä toimintaa näimme edelliset neljä vuotta, kun vasemmisto strategioi itsensä "hyväksi" omimalla ns. hyveitä ja oikeiston "pahaksi" leimaamalla heidät ahneudella, riistolla, natsismilla, rasismilla, fasismilla jne. Oikeistosta pyrittiin tekemään mielikuvallisesti siis mahdollisimman paha, yhteiskunnan vihollinen, jonka kannattajat ja äänestäjätkin on leimattu natseiksi, fasisteiksi jne. Myös kaikenlainen median rummuttama "äärioikeistouhka", on osa sitä strategiaa, jolla poliittinen oikeisto halutaan demonisoida.
Vallankumouksellisen kommunismin seuraajat ovat siis valmiita millaisiin keinoihin hyvänsä saavuttaakseen haluamansa. Sen likaisilla keinoilla pyrittiin juuri kaatamaan demokraattisesti muodostettu hallituskin.
Alla olevasta linkistä päsee keskusteluun, jossa vasemmistonuorten puheenjohtaja puhuu avoimesti ihailemastaan kommunismista ja marxismista, sekä väkivallan hyväksymisestä. Olkoon tämä yksi monista varoitusmerkeistä, miksi yksikään vasemmistopuolue tai vasemmalle kallellaan oleva puolue ei enää koskaan saa voittaa vaaleja. #1918
https://twitter.com/pinjavuorinen/status/1318929384137543683
VaIIankumouksellinen kommunismi ei ole kuoIIut.
7
135
Vastaukset
- Anonyymi
Pääkirjoitus: Juutalaismafian suunnaton valta – holokaustin kritisointi kriminalisoidaan Suomessa
- Anonyymi
Suomen ainoa kommunistinen puolue SKP sai viime vaaleissa 3000 ääntä, joten aikamoisen typerää vöyhöttää täysin marginaalisesta ääriryhmästä. Äärioikeiston avoimesti natsimielinen Sinimusta liike sai 2300 ääntä, eli samalla tasolla rämpivät nämä molemmat ääripäät.
Äärioikeistouhka on kuitenkin aivan todellinen, kuten kertoo Supo raporteissaan. Supon mukaan äärioikeistolaisen terrorismin uhka on Suomessa samalla tasolla kuin radikaalin islamin. Vastahan Lahdessa pidätettiin äärioikeistolainen aseellinen terroristiryhmä.
https://supo.fi/uhka-arvio- Anonyymi
Pötypuhetta. Vasemmistolaisuus on siinnyt vallankumouksellisesta kommunismista ja se on edelleenkin vasemmistolaisuuden syvää ydintä.
- Anonyymi
Ehei kommunismi Suomessa kuollut ole. Kommunisteja on yhä miljoonittain. Pääasiassa nettipersujen sänkyjen alla vaanimassa.
- Anonyymi
uliuli sanoo komukka :D
- Anonyymi
Sitä vain ihmettelen, että kun vasemmisto todellakin toimii vallankumouksellinen kommunismi ohjaamana, miksi sitä ei voida avoimesti myöntää? Miksi pitää olla komukka ja sanoa en ole komukka? Ihan käsittämätöntä. Olenhan minäkin persu, enkä koskaan sano en ole persu.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 856314
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303793törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283150Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3691706- 331398
- 271330
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi46949Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11946Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11880- 42859