Olen nuori nainen ja ajattelin kertoa yhdestä jutusta joka sattui ihan vain muutama vuosi sitten.
Kyseessä oli ensimmäinen poikaystäväni. Hän kutsui minut kylään muutaman viikon tutustumisen jälkeen. Olimme tutustuneet snapchatissa ja jonkun verran puhuneet videopuhelua. Kun näin hänet ensi kerran, poika suuteli minua. Se oli ensimmäinen kertani, emme olleet sopineet siitä mitään.
Hänen kotiinsa saavuttua menimme pojan huoneeseen, jossa suutelimme koko ajan. Se kesti todella kauan, useita kymmeniä minuutteja. Pojan äiti ja isä olivat kotona, joten uskoin että suutelimme äänet kuuluivat toiseen huoneeseen asti.
Poika kosketteli rintojani ja alapäätäni. En ollut hirveän kiinnostunut tästä. Poika pyysi menemään päällensä. Kapusin hänen päälle ja tunsin farkkujen alla sojottavan munan.
Pian hän avasi farkun vetoketjua ja pyysi minua koskettelemaan pystyssä olevaa munaansa. En tiennyt yhtään mitä minun piti tehdä mutta aloin vatkata sitä hiljaisella tahdilla. Huomasin pojan nauttivat tästä todella paljon. Nopeutin tahtia jolloin poika alkoi hieman kiemurrella. En tiennyt kauan minun pitää jatkaa sitä, mutta tein kuitenkin sitä, ei poika sitä kieltänytkään. Yhtäkkiä poika nousee puolimakuuasennostaan ja sanoo ”minä tulen”. Vatkasin melko kovaa enkä tajunnut heti lopettaa. Pojan keskikokoisesta peniksestä lensi reipas lasti kohta pojan naamaa. Sitä lensi tyynyille ja lakanoille myös. Poika väsähti ja jäi hetkeksi makaamaan.
Itse olin stressaantunut, sillä olin varma, että nyt pojan vanhemmat tulevat. Olimme melko äänekkäitä. Ja miten poika siivoasi mällinsä.
Ei mitään erikoista tapahtunut sen jälkeen, lähdin kotiin. En kylläkään ikinä nähnyt kyseistä poikaa.
Kertokaahan muut onko teillä vastaavanlaisia kokemuksia? Onko poikaystävillänne lentäneet mällit yhtäkkiä?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.