Oletko sienen vai marjanpoimija?

Muistelen, että sienten ja marjojen poiminnasta on tehty tukimuksia, joiden mukaan korkeasti koulutetut poimivat sieniä ja matalasti koulutetut marjoja. Tämä on ihan ymmärrettävää. Marjanpoimintaan riittää, että erottaa punaisen vihreästä. Sienten poiminnassa pitää tuntea hyvät ruokasienet ja myös niitä muistuttavat myrkkysienet. Erot herkkuaterian ja kuoleman välillä voi olla äärimmäisen pienet yksityiskohdat sienissä kuten esimerkiksi kavalakärpässieniä on monesti sekoitettu herkkusieniin.

Toinen jakolinja menee idän ja lännen välillä. Itäsuomalaiset poimivat enemmän sieniä ja länsisuomalaiset marjoja. Itäsuomalaiset ovat sairaampia ja huonommin menestyviä kuin länsisuomalaiset eli tämä tulos on päinvastainen kuin edellä viitattu koulutustaso.

Itse rohkenisin esittää, että ateistit älykkäinä, koulutettuina ja oman tiensä kulkijoina voisivat olla ehkä enemmän sienenpoimijoita? Miten teillä? Onko sienet vai marjat poimittu talveksi vai onko molempia?

Itse kävin vaimoni kanssa juuri äsken poimimassa ämpärillisen kangasrouskuja, jotka ryöpätään ja suolataan. Mielestäni kangasrousku on paras salaattisieni ja sienisalaatissa toimii parhaiten suolasieni. Muuten olemme poimineet kantarelleja, suppilovahveroita ja mustatorvisieniä, jotka kuivataan. Toki marjojakin on poimittu tänä syksynä. Pari ämpäriä puolukkaa, jotka on survottu ilman sokeria niin säilyy ilman jääkaappia syksyllä ja talvella eteisessä, jossa on vähän viileämpää.

28

513

    Vastaukset 28

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tätini oli koulun keittäjä ja poimi marjoja sekä sieniä. Ja söi paljon kalaa, jonka olivat miehensä kanssa yhdessä pyytäneet. Ja minä kesäisin apupoikana siellä.

      • Vaikuttaa hyvältä elämäntavalta. Tätä minnäkin yritän mahdollisimman paljon kun maalla asun. Marjat kannattaa kerätä talteen ja sienet ovat hyvä makulisä ruokiin. Itse pyydetty kala lähijärvestä on erinomaista lähiruokaa.


      • Anonyymi

        😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍

        🍒 ­­­N­y­­m­f­o­m­­a­a­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#18034488t

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞


    • Anonyymi

      Kaikille atesitille Sieni on tunnettu/tunnustettu,koska Profeettojen ohjeet eivät heitä,miellytä!
      Saadaksesi parhaan/turvallisen elintavan ohjelman,pitää sinun Herran oma oleman!!
      SITENkiertää sieni sinut kaukaa,ja tuttuapteekkari hoitaakin loput!!

    • Vaimoni poimi puoli ämpäriä kantarelleja mäntymetsästä, jossa niitä ei tavallisesti ole lainkaan. Nyt on niin kostea ja lämmin syksy, ettei tarvitse kuin pieni koivu mäntymetsässä niin sen lähellä on rengas kantarelleja.

      Tuoreissa kantarelleissa on kyllä hieno ja herkkä aromi. Tein pastakastikkeen niistä eli kantarellit paistetaan voissa paistinpannussa, seuraksi hienoksi silputtua sipulia, kana- tai kasvislientä, kermaa, rakuunaa, suolaa ja ripaus valkopippuria. On muuten täydellinen sienikastike. Vain todellä tietämätön sotkee kantarelleihin muita voimakkaita raaka-aineita kuten esimerkiksi tryffeliä.

      • Anonyymi

        Sopiiko juustokumina kantarelleihin vähäisinä määrinä?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Sopiiko juustokumina kantarelleihin vähäisinä määrinä?

        Saattaisi se sopia, onhan nuo minun käyttämät rakuuna ja valkopippurikin aika voimakkaita.


      • Anonyymi
        Humanist_atheist kirjoitti:

        Saattaisi se sopia, onhan nuo minun käyttämät rakuuna ja valkopippurikin aika voimakkaita.

        Pannulliseen tatteja tai vahveroita lisään ruokalusikallisen (valmista) kahvia. Varsinkin kermakastikkeessa se syventää makua ihanasti.


    • Anonyymi

      Minulla on ristiriitaiset tunteet.
      Sienten hajut oksettavat ja kieltäydyn syömästä niitä.
      Kanttarelleissa on kuulemma hyvä tuoksu, pitäis kokeilla.
      Olen käsittänyt että ne ovat eläinten ja kasvien välimuoto?

      Pidän kyllä bi-miehistä ja naisista, mutta sieniä kohtaan on epäluuloja.

      • Anonyymi

        Sinulle voisi sopia jalkasienimuhennos ja päälle ripaus terskattua murskaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinulle voisi sopia jalkasienimuhennos ja päälle ripaus terskattua murskaa.

        Olet siis maistanut miehen terskaa.
        Ogei


      • Anonyymi

        Ateismin järjetttömään pimeyteen ei luulisi luonnossa näkyvään hienoon suunnitteluun uskovan koskaan retkahtavan.

        Dunning-Kruger -ilmiön seurauksena ateistiuskovaiset ovat keksineet pitää itseään älykkäinä.
        Tolkuton, absurdi evoluutiosatu selittää heille kaiken eläväisen....surkuteltavaa porukkaa.

        Todellisuudessa tyhmä ihminen on suurissa luuloissa itsestään, ja kuvittelee, ettei luomakunta Luojaa tarvitse..huoh.


    • Anonyymi

      Riemuidiootti

    • Anonyymi

      Minä olen onnistunut poimimaan jaloillani jalkasienen. Sekin on varmasti hyväntahtoisen Jumalan luoma kiva vitsonen. Jouduin syömään vaivaani oikein kuuden viikon tablettikuurin. Voin vakuuttaa, että se sienimuhennos ei maistunut hyvältä.

    • Anonyymi

      Olen akateemisen koulutuksen saanut,poimin molempia!!!

      • Anonyymi

        Sekä myrkky että ruokasieniä. koulutuksenaikana opetettiin ettei ketään masssamme, saa syrjiä


    • Ateistina kannattaa varoa, että ei vahingoissa poimi psykedeelisiä sieniä, koska monet ateistit ovat psykedeelisen kokemuksen seurauksena kääntyneet pois ateismista ja alkaneet uskomaan Jumalaan ja universumin ykseyteen.

      • Anonyymi

        Olen huomannut että palstoilla uskovaiset mainostavat, ett että heille käy päihteeksi jopa oman hien nuuskiminen!!!


      • Anonyymi

        Siis Jumalaan uskominen johtuu psykedeelistä! Lopultakin joku uskova hörhö asian tunnustaa.


      • Anonyymi

        Maaseudulla lantamadonlakit ovat junttien juhlamatkoja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maaseudulla lantamadonlakit ovat junttien juhlamatkoja.

        Avaruuteen ja ties minne.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen huomannut että palstoilla uskovaiset mainostavat, ett että heille käy päihteeksi jopa oman hien nuuskiminen!!!

        Minäkin tykkään omasta hiestä,
        koska se jos mikä pukee miestä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minäkin tykkään omasta hiestä,
        koska se jos mikä pukee miestä.

        Pari kolme tuntia mutta sitten kainalot alkavat haista kristityille.


    • Anonyymi

      Kreationistina keräilen mielelläni käpyjä koska ne on helppo tunnistaa. Sienien keräily on vaarallista ja Raamatun vastaista. Puolukat puolestaan jättävät helposti raitoja alushousuihin.

      • Anonyymi

        Olet siis uskovainen orava.


    • Anonyymi

      # Itse rohkenisin esittää, että ateistit älykkäinä, koulutettuina ja oman tiensä kulkijoina voisivat olla ehkä enemmän sienenpoimijoita? #

      Joo, minä poimin mielellään marjoja pitkin kesää: mansikat, mustikat, lakat, vadelmat, puolukat, karpalot.......sienet jätän sovinnolla ateistien pössyteltäviksi......
      🍄😵‍💫

    • Anonyymi

      Onko vastaavaa tutkimusta tehty kalastuksesta.
      Syövätkö ateistit mieluummin lohta kuin haukea?

      Osaavatko ateistit paremmin kalastaa kuin teistit?

      Kun ateisti saa kiisken pilkillä, niin ajatteleeko hän että tuoko se on se kala, josta ateisti on evolutzioitunut?

      • Anonyymi

        Hetero ateistit nuuhkivat myös kaloja, mikä ettei? 😉


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      101
      960
    2. 60
      883
    3. Carunan hinnat

      Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun
      Maailman menoa
      68
      683
    4. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      41
      645
    5. Koetko vielä et

      Olen elämäsi rakkaus?
      Ikävä
      61
      639
    6. Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit

      ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka
      Ikävä
      22
      552
    7. Kunnan päätie ja sen lähialueet

      Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la
      Hyrynsalmi
      33
      548
    8. Toimittajat ulkomailta saapuivat eilen vaskiviikoille

      Toimittajat lähtivät tutustumaan Lieksan yöelämään ja kultturitarjontaan. Kaikki yllättyivät kuinka aktiivista ja innoka
      Lieksa
      24
      512
    9. Oletko tullut siihen

      Tulokseen ettet saa minua
      Ikävä
      46
      484
    10. Mitä luulet

      Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?
      Ikävä
      37
      478
    Aihe