No eipä oikein vakuuta tuo persujen vallan käyttäminen.
Persut vallassa: bensa kallistuu, murhaajat vapaalla jalalla
Anonyymi-ap
10130
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Eikö olekin järkyttävää, ei tyttöhallituksen aikana ollut tuollaista.
Ei ollut. Ruotsiinkin tuli katujengit heti kun persut pääsivät valtaan Suomessa.
Kun Marinin aikaan tuettiin ettei lapsilta saanit mitään lkieötää. Lisään dellseeini että SDP:n vika kun ei estetty, Miten ne kuukaudessa olisi ehtinyt?
Persut saivat Ruotsista muutamassa päivässä 35 000 hiekkanekrua Suomeen vuonna 2015. Kaikki kyllä onnistuu (epä) persuilla.
Persunatsithan on ihan huumorimielellä hallituksessa ..
No eipä oikein vakuuta tuokaan SDP:n käyttäminen.
Jauhojengin kanssa biletettiin, kuukausikaupalla sitä selvitettiin
tissitkin kesärannssa näytettin
nettiin
houh SDP
kissan kiusaaja
t. avaaja
Vasurivajakki taas ulvomassa. Koitappa nyt yksisoluinen alkulima tajuta että polttoaineen hinnan nousu ei johdu hallituksen toimesta. Markkinatalous sitä kohottaa umpiluu !
Valtaapitävät voivat halutessaan määrätä bensan hinnan vaikka 0 euroon.
Persut tykkäävät kalliista bensasta. Sillä tavoin nopeuttavat siirtymää patteriautoihin.
No eipä oikein vakuuta tuokaan SDP:n käyttäminen.
AP on yhä homo