ahdisstaako mua koko mun loppuelämän?

Itse asiassa minulla on hyvin samanlaisia oireita ja psykologini on diagnosoinnut minulle jonkun ahdistuneisuushäiriön jonka nimeä en muista ja keskittymishäirön. Olen 7lk ja minun mielialani vaihtelee tosi paljon. Saan paniikki kohtauksia kesken koulupäivän ja silloin minut usein siirretään toiseen huoneeseen opiskelemaan yksin. Pelkään kokoajan että kaverini eivät pidä minusta, ja sen takia myötäillen heitä paljon. Olen hyvin epävakaa ja jos joku mainitsee minussa jostain epäkohdasta hermostuin enkä pysty enää olemaan mitenkään. Olen jaksanut eteenpäin vain yhden kaverini joka jollain ihmeellä jaksaa minua aina kannustaa ja ihastukseni, jonka näen niin ihanana ja täydellisenä että olen tehnyt hänestä itselleni vähän kuin pakkomielteen (ajattelen että jos nyt jaksan vielä niin ehkä hän pitää minusta). Joskus pari kaveriani ihmettelee miten minua voi ahdistaa niin pienet arjen asiat niin paljon. Minulla on toki paljon juttuja jotka lievittävät ahdistusta esim. Uiminen jossa olen koko luokan toiseksi paras ja Jujutsu harrastus (Jossa on mun ihastus, hän on siis tyttö). Onneksi kaikki yrittävät nyt auttaa minua kun on ollut niitä viiltely kausiakin.

Jaksamista sinulle t.13vtyttö

Minuakin ahdistaa koulunkäynti. En lue kokeisiin, teen läksyt viisi minuuttia ennen tunnin alkua enkä koskaan viittaa. Pelkään, että pilaan koko elämäni koska olen huono koulussa. Epäilen itselläni masennustasekä alemmuuskompleksia ja mietin itseni satuttamista joka päivä. Minulla ei ole myöskään periaatteessa yhtään ystävää.
Minua ahdistaa myös se, mitä muut ajattelevat minusta. Olen aina ollut hieman erilainen, olen TODELLA ujo enkä puhu melkein yhtään, pukeudun eri tavalla ja tunnen olevani jotenkin outo. Lisäksi olen kaappilesbo.
Minäkin pelkään, etten parane koskaan… Sinulle sanoisin, että hanki apua ja ole rohkeasti oma itsesi. Jos joku ei kelpuuta sinua sellaisena kuin olet, hän on tyhmä. Et ole todellakaan ainoa, jolla on samanlaisia tuntemuksia kuin sinulla! Tsemppiä! <3

t. tyttö 13v

Melkein samanlaista ollut. Aivan mieletön epävarmuus ja jännittäminen aivan turhanpäiväisten asioiden takia. (Koulussa vaikkapa esitelmä oli oikea kauhun paikka tai rokkarilta nimmarin haku sellaista että kädet vain tärisi eikä puhetta tullut h-hetkellä.) Ajan kanssa itsestään ohi mennyt tuommoinen oireilu kun itsevarmuutta tullut lisää. Ei moisesta tietoakaan enää. Yksin selvisin. Ei ollut silloin ketään kelle puhua. Onneksi sinulla on toisin, olet avoin ja kevereillesi kerrot.
(Minulla itsestä riippumattomia vastoinkäymisiä ja menetyksiä taustalla. Luulen epäreilun ja kovan kohtelun vaikuttaneen käytökseeni.)
Tuommoisessa tapauksessa josta kerroit, missä oppiminen estyy vaivan takin ja kaverisuhteetkin saattavat vaarantua kannattaa olla puheissa terkkarin kanssa ja myös opettajan. He tietävät varmasti kuinka auttaa sinua. Entä vanhempasi, tietävätkö ongelmastasi tarpeeksi?
Syitä vaikea arvioida mistä saanut alkunsa kertomasi ahdistus mutta haitta otettava hallintaan kerran se on nykyisin mahdollista.
Lääkkeitä käytettäessä kannattaa miettiä että se on vain välivaihe ja ettei lääkkeet ole riippuvuutta aiheuttavia. Ehkä tarvittaessa otettava, hätävaralta mukana oleva lääke olisi paikallaan aluksi?
(Itse suhtaudun psyykkeeseen vaikuttaviin lääkkeisiin varauksella, varsinkin nuorilla joiden aivot ovat vasta kehittymässä.)
Kaikkea hyvää sinulle. Toivottavasti elämäsi normalisoituu pian.