Vanhusten kuolleisuus nousi pysyvästi yli 17 % heinäkuussa 2021, jolloin vanhusten rokoteaste nousi yli 90 %:n.
Sikiökuolemien määrä räjähti pilviin, koska odottavat äidit rokotettiin.
Syntyvyys romahti alhaisemmaksi yli sataan vuoteen, koska rokote aiheuttaa sterilisaatiota niin naisilla kuin miehilläkin.
Syöpien, tappavien aivohalvausten, veritulppien jne. sairauksien määrä on lisääntynyt räjähdysmäisesti rokotteen ansiosta työikäisellä väestöllä,
Tähän mennessä rokote on tappanut paljon yli 100 000 suomalaista, kun kymmenen vuoden aikajaksolla puhutaan helposti yli 500 000 tapetusta, minkä lisäksi rokotteen aiheuttama sterilisaatio laskee syntyvyyttä hyvin merkittävästi ja pysyvästi.
Jos suomeen ei tulisi matuja isoja määriä koko ajan, olisi suomalaisten väkiluku pudotettu rokotteilla alle neljän miljoonan vuoteen 2050 mennessä ja alle kolmen miljoonan vuoteen 2070 mennessä.
Rokote tappanut Suomessa jo yli 100 000 ihmistä.
138
887
Vastaukset
- Anonyymi
höpö höpö suomessa kuolee vuodessa n,35000 ihmistä,joitakin tuhansia vain koronaan
- Anonyymi
Kaikista aloituksessa mainituista asioista on tilastoitua dataa, mikä sopii ajallisesti täsmällisesti yhteen rokotusten kanssa. Faktojen kieltäminen kertoo siitä, että "höpö höpö" asuu kieltäjän korvien väliin. Toiselta nimeltään se on ÄO alle 60.
- Anonyymi
Rokoteuhrien määräksi on arvioitu 9000 henkeä vuonna 2022
- Anonyymi
Onko faktatietoa asioista, muuten vaikuttaa huuhaa-jutulta tuo höpinä. Jos et rokotteita halua ottaa, se on oma valintasi, muut saa päättää ihan itse ottaako vai ei rokotteita. Paljon enemmän olisi ihmisiä menehtynyt Suomessakin koronaan, jos ei rokotteita ja rajoituksia ollut. Mutt, hei, ehkä tulee uus pandemia, johon ei rokotteita ole, niin voit paukuttaa rumpuas vieläkin enemmän kuolemien määrän kasvusta jne...
- Anonyymi
Jos et tähän päivään mennessä ole saanut mistään tietoa aloituksessa kerrotuista faktoista, vanhuskuolleisuuden valtaisasta kasvusta, syntyvyyden alentumisesta, sikiökuolemien kasvusta, tappavien sairauksien, kuten aivo-, sydän- ja keuhkoinfarktien rajusta lisääntymisestä, kuinka ylipäätään kykenet täällä älylliseen keskusteluun?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos et tähän päivään mennessä ole saanut mistään tietoa aloituksessa kerrotuista faktoista, vanhuskuolleisuuden valtaisasta kasvusta, syntyvyyden alentumisesta, sikiökuolemien kasvusta, tappavien sairauksien, kuten aivo-, sydän- ja keuhkoinfarktien rajusta lisääntymisestä, kuinka ylipäätään kykenet täällä älylliseen keskusteluun?
Vanhuksia olisi kuollut vieläkin enemmän ilman koronarajoituksia ja rokotteita. Mä satun tietämään asiasta pikkusen enemmän, kun seurasin tilannetta tarkkaan, koska omaiseni oli hoitokodissa ja koen ett ilman rajoituksia ja rokotteita olisi tilanne ollut paha. Missään ei ole mainittu vanhusten suuresta kuolleisuudesta rokotusten yhteydessä, tiesitkö muuten sitä faktaa ettei kaikille vanhuksille ole annettu useita koronarokotuksia. Enempi vanhuksia on menehtynyt keuhkokuumeeseen ja sen vuoksi niitäkin rokotuksia on ruvettu lisäämään. Tiesitkö senkin, ett sairastettu koronakin on terveysriski, on aiheuttanut pitkittyneitä, pitkäkestoisia oireita monellekin. Syntyvyyden alentumiseen on useita syitä, monet eivät nykyään halua tehdä lapsia tai eivät pysty saamaan lapsia tai suvussa on periytyviä sairauksia, jonka vuoksi ei halua lapsia tehdä, en ole kyllä mitään tieteellistä faktaa lukenut mistään, ett koronarokotteet olisi syypäitä lapsettomuuteen. Suomalaisten elintavat ovat suurin riski aivo-, sydän-ja keuhkoinfarktien lisääntymiseen, siitä on ollut juttua, tupakanpoltto, alkoholi ja liikaa ylipainoa ihmisillä, jopa geeniperimäkin vaikuttaa noihin juttuihin, mutt en kyllä ole kuullut ett koronarokotteet olisi ollut suurin syy noihin asioihin mistä kirjoitat. Pitää olla tieteellisesti todistettua faktaa, ett voi tuollaista totena kirjoittaa. Pistä linkki, missä kerrotaan suurista kuolleiden määristä tai sterilisaatiosta mitä koronarokotteet aiheuttaa. Tiesitkö muuten sen, ett rokotuksia ollut myös köyhemmissä maissa, kuten esim. Afrikassa, miks ei siellä ole syntyvyys laskenut huimasti??
- Anonyymi
"Paljon enemmän olisi ihmisiä menehtynyt Suomessakin koronaan, jos ei rokotteita ja rajoituksia ollut."
Tuoko oli sinun faktatietoa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos et tähän päivään mennessä ole saanut mistään tietoa aloituksessa kerrotuista faktoista, vanhuskuolleisuuden valtaisasta kasvusta, syntyvyyden alentumisesta, sikiökuolemien kasvusta, tappavien sairauksien, kuten aivo-, sydän- ja keuhkoinfarktien rajusta lisääntymisestä, kuinka ylipäätään kykenet täällä älylliseen keskusteluun?
No en ole saanut. Valaise nyt linkin kera jossa nuo rokotekuolemat todistetaan äläkä jankuta.
- Anonyymi
Ihan niin, joka kerta kun jotain tälläistä on niin niitä itse tehtyjä ” tiedemiehiä ” esiintyy vastustamassa ja saavat hyvä uskoiset uskomaan juttujaan . Me jotka olemme hoitoalan ihmisiä voimme ainoastaan sanoa että ihmisiä on kuollut koronaan juuri tälläisten ihmisten vuoksi kun herkkäuskoisena ovat uskoneet kaiken . Joten ei kukaa oikea tiedemies majaile Suomi24 sivuilla, tuskin tietävät että sellaista sivua on edes olemassa. Niin että siinäkin jo normaali ihminen ymmärtää ettei virologit ole netissä , kouluttamattomat ne ovat netissä leikkimässä ns ” tiedoillaan” ja joka näiden juttuja uskoo on. Naivi . Jos rokote olisi vaarallinen niin sitä ei edes annettaisi kellekkään. Sen verran pitää tyhmääkin ymmärtää . Siis kukaan korkeasti koulutettu ei ole näillä,palstoilla antamassa informaatiota palstalaisille , sellainen ihminen joka niin tekee on pluff
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vanhuksia olisi kuollut vieläkin enemmän ilman koronarajoituksia ja rokotteita. Mä satun tietämään asiasta pikkusen enemmän, kun seurasin tilannetta tarkkaan, koska omaiseni oli hoitokodissa ja koen ett ilman rajoituksia ja rokotteita olisi tilanne ollut paha. Missään ei ole mainittu vanhusten suuresta kuolleisuudesta rokotusten yhteydessä, tiesitkö muuten sitä faktaa ettei kaikille vanhuksille ole annettu useita koronarokotuksia. Enempi vanhuksia on menehtynyt keuhkokuumeeseen ja sen vuoksi niitäkin rokotuksia on ruvettu lisäämään. Tiesitkö senkin, ett sairastettu koronakin on terveysriski, on aiheuttanut pitkittyneitä, pitkäkestoisia oireita monellekin. Syntyvyyden alentumiseen on useita syitä, monet eivät nykyään halua tehdä lapsia tai eivät pysty saamaan lapsia tai suvussa on periytyviä sairauksia, jonka vuoksi ei halua lapsia tehdä, en ole kyllä mitään tieteellistä faktaa lukenut mistään, ett koronarokotteet olisi syypäitä lapsettomuuteen. Suomalaisten elintavat ovat suurin riski aivo-, sydän-ja keuhkoinfarktien lisääntymiseen, siitä on ollut juttua, tupakanpoltto, alkoholi ja liikaa ylipainoa ihmisillä, jopa geeniperimäkin vaikuttaa noihin juttuihin, mutt en kyllä ole kuullut ett koronarokotteet olisi ollut suurin syy noihin asioihin mistä kirjoitat. Pitää olla tieteellisesti todistettua faktaa, ett voi tuollaista totena kirjoittaa. Pistä linkki, missä kerrotaan suurista kuolleiden määristä tai sterilisaatiosta mitä koronarokotteet aiheuttaa. Tiesitkö muuten sen, ett rokotuksia ollut myös köyhemmissä maissa, kuten esim. Afrikassa, miks ei siellä ole syntyvyys laskenut huimasti??
Salaliittolaiset sitä juttua ovat levittäneet innolla, koska haluavat ihmisten pelkäävän , ja moni ressukka pelkää kuollakseen. Sain kaksi vuotta sitten ylipuhua itkevän pelkäävän ihmisen ottamaan rokotukset ja hän luotti minuun. Ja on tänään iloinen mummeli joka hoitelee ihan itse itsensä ja kotinsa korkeasta iästään huolimatta , ja sanoo ettei koskaan olemo,omaan tuntenut niin terveeksi kun nyt. Niin että peloittelijoilla on se oma pelko tehnyt sen että hakevat väärää infoa joka paikasta kunnes löytävät jonkun samoin ajattelevan ja tulee vakuuttuneeksi että hän on oikeassa . Näillä ihmisillä ei ole mitään koulutusta edes vaan viha vie heitä ainoana voimana elämässä eteenpäin.
Joten toivon mukaan ihmiset tajuavat että se mitä terveyden huolto sanoo on se mikä on totuus. Allergiset eivät ainoastaan voi ottaa rokotusta, mutta kaikki muut voivat . - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos et tähän päivään mennessä ole saanut mistään tietoa aloituksessa kerrotuista faktoista, vanhuskuolleisuuden valtaisasta kasvusta, syntyvyyden alentumisesta, sikiökuolemien kasvusta, tappavien sairauksien, kuten aivo-, sydän- ja keuhkoinfarktien rajusta lisääntymisestä, kuinka ylipäätään kykenet täällä älylliseen keskusteluun?
Jos sinun keskustelusi on älyllistä niin jokainen muu ylittää täällä älyllisen tason. hih hih
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Paljon enemmän olisi ihmisiä menehtynyt Suomessakin koronaan, jos ei rokotteita ja rajoituksia ollut."
Tuoko oli sinun faktatietoa?Ei ole ollut sen kummempia flunssaa kuin normaalisti. Media ym sai teidät uskomaan niin piikeille menneet. Se oli älykkyys testi. Ne joita ei oma terveys kiinnostanut eivätkä halunneet tietää. Ne jotka tajusi eivät menneet koska ei ollut aihetta ja ottivat selvää asioista mitä niissä piikeissä oli. Maskin käyttö ja ne nenän kaivelu testit jotka eivät todistaneet mitään vain rahastusta ja ne pöpöt mitä niissä saattoi olla aiheutti monille sairastumista. Annoitte dna näytteitä joita ne kerää ties mitä varten. Viruksia ei ole olemassa. Bioaseita siis ihmisen valmistamia haittaa aiheuttavia aineuttavis ja bakteereita ja loiseläimiä on olemassa. Ukrainassa on tai oli muuten Chyna niminen pikkukaupunki jossa biolabra.
Piikin ottaneet sairastuivat ja sauarstuvat ja jotku kuolivat. Osa sai suolavettä.
Kyllä nämä asiat Tulee julki tuonnnepana vielä tarkemmin.
Ihminen ei tarvitse mitään rokotteita. Luoja on luonut luonnonlääkintä kasveja joka vaivaan. Lääketeollisuus halunnut rahastaa yli 100v ihmisten terveyden kustannuksella.
- Anonyymi
Järkyttävää jos totta
Miksi Päättäjät vaikenee?- Anonyymi
Koska päättäjät eivät lähde kaikkien foliohattujen mukaan, kun persujen heikoimmat lenkit, huhtasaaret ym. korkeintaan.
- Anonyymi
Kyllähän huuhaaväki tietää aina päättäjiä paremmin. 😆
- Anonyymi
Raukka siellä
Ei päättäjät mitenkään vaikene asioista , se olisi mahdotonta, sillä jokaisella ihmisellä on paljon sukulaisia , kenenkään kuolema ei ole asia mistä tilastot vaikenisivat koska kaikkimkirjataan nuukasti sairaalassa ja sielläkin on niin paljon henkilökuntaa ettei kukaan voi mitään pimittää, ja miksi pimittäisivät yleensä
Tänään sai rokotteen keksijät Nobel-palkinnon , eikö sekään edes auta näitä pelkääviä ymmärtämään asioiden oikeaa laatua.
Oaska puheet tapaavat haista kauas niin kauna kun joku niihin uskoo - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raukka siellä
Ei päättäjät mitenkään vaikene asioista , se olisi mahdotonta, sillä jokaisella ihmisellä on paljon sukulaisia , kenenkään kuolema ei ole asia mistä tilastot vaikenisivat koska kaikkimkirjataan nuukasti sairaalassa ja sielläkin on niin paljon henkilökuntaa ettei kukaan voi mitään pimittää, ja miksi pimittäisivät yleensä
Tänään sai rokotteen keksijät Nobel-palkinnon , eikö sekään edes auta näitä pelkääviä ymmärtämään asioiden oikeaa laatua.
Oaska puheet tapaavat haista kauas niin kauna kun joku niihin uskooHerää jo unestasi höynä. Sinisilmäinen jota totuus pelottaa.
Se tulee eteesi kyllä.
- Anonyymi
MRNA-koronainjektion aiheuttamat vakavat haitat on todellista totta, joista on vertaisarvioituja tutkimuksia, sekä todisteita pilvin pimein. Kaikilla, joilla on netti, on vapaa pääsy lukemaan niitä. Mutta ymmärrettävistä syistä denialistit eivät niitä lue, koska se romahduttaa heidän maailmankuvansa, johon he koko psyykellään turvautuvat. Ja vaikka heille lyö linkit nenän eteen, joista pääsee lukemaan faktatietoja, kuten itse olen lukuisia kertoja tehnyt, he silti kiistää, vähättelee, halventaa yms. kyseisiä sivustoja ja niiden julkaisemia tietoja ja pyrkivät "kumoamaan" ne vanhoiksi menneillä "fact check" sivustojen julkaisuilla. Ymmärrän myös sen, että denialistin valtava hinku kiistää kaikki ikävä juontuu peloista. Kyllä takuulla itsekin pelkäisin, jos olisin antanut piikittää itseeni kokeellista mRNA-teknologiaa.
- Anonyymi
Teidän aivokuolleiden ääliöiden vammaisilla vöyhötyksillä ja roskasivustojenne idioottimaisilla valheilla ei ole mitään vaikutusta tervejärkisiin ihmisiin, jotka ymmärtävät mitä tarkoittavat sanat disinformaatio ja lähdekritiikki.
Rokote muuttaa magneettiseksi ja kaikki rokotetut kuolevat parissa vuodessa. Suomessa pitäisi nyt sitten olla yli 4 miljoonaa rokotteeseen kuollutta, magneettista sellaista. Mutta kun ei ole. Niitä miljoonien ruumisröykkiöitä on vain teidän aivokuolleiden vammaisissa houreissa, ei missään täällä oikeassa todellisuudessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Teidän aivokuolleiden ääliöiden vammaisilla vöyhötyksillä ja roskasivustojenne idioottimaisilla valheilla ei ole mitään vaikutusta tervejärkisiin ihmisiin, jotka ymmärtävät mitä tarkoittavat sanat disinformaatio ja lähdekritiikki.
Rokote muuttaa magneettiseksi ja kaikki rokotetut kuolevat parissa vuodessa. Suomessa pitäisi nyt sitten olla yli 4 miljoonaa rokotteeseen kuollutta, magneettista sellaista. Mutta kun ei ole. Niitä miljoonien ruumisröykkiöitä on vain teidän aivokuolleiden vammaisissa houreissa, ei missään täällä oikeassa todellisuudessa.Tota magneettiseksi muuttamista mäkin olen ihmetelly. Ukollani on metallifirma ja siellä on romua tonnikaupalla. On mutteria, pulttia, isoja ja pieniä metallipötkylöitä sen kymmentä sorttia. Olen siellä usein ja ei ole romu lähteny mun mukana tien päälle kulkemaan (auton romua ei lasketa), vaikka olen ainakin 4:ään kertaan rokotettu. Ei oo mutterin mutteria kuleksinu mun perässä, vaikka välillä olen kuikuloineut takseni.
Kuinkas noi hihhulit voi ton selittää? - Anonyymi
Kai kaikki ymmärtävät ettei kukaan jolla on alan koulutiåus usko näihin linkkeihin , koska eivät edes ymmärrä sitä mitä milläkin tarkoitetaan
mRNA rokote toimii niin paljon hyvin että tutkijat suunnittelevat tehdä muutkin tårokotuksent sillä tekniikalla
O,ihan se häpeä jos korkeasti koulutetut virologit ja bakteorologit istuisivat Suomi24 sivuilla suoltamassa naurettavia juttujaan jonkun teko lääkärin linkeillä
- Anonyymi
Suomessa kuolleisuus ei koronan tultua ole sataatuhatta enemmän siltä ajalta puhumattakaan että olisivat rokotteeseen kuollut.
Sama kuolleisuusilmiö olisi näkynyt muuallakin maailmassa ja se olisi kyllä huomattu.
Kun tyhmä alkaa valehtelemaan, niin valheet ovat juuri tuollaista AP:n jutun tasoista. Miksi AP et sanonut että Suomessa on kuollut kaksi miljoonaa rokotteeseen? Mikset valehtele kunnolla jos kerran kuitenkin valehtelet? Ne jotka uskovat tuohon sataan tuhanteen, uskovat kyllä kahteen miljoonaankin. Ja niillehän tuo valhe oli suunnattu, ei kenellekään jolla on edes vähimmäismäärä älyä.- Anonyymi
uliuli... pelottaako neulatyynyä? :D
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
uliuli... pelottaako neulatyynyä? :D
Uli uli vaan. Faktojen valossa ei ole mitään syytä pelätä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uli uli vaan. Faktojen valossa ei ole mitään syytä pelätä.
Salaliittohörhöille faktat eivät merkitse mitään ja siksi he vouhottavat vauhkoina vammaisia houreitaan. Öyhöttävät omissa harhoissaan kaukana, siis todella kaukana oikean todellisuuden tuolla puolen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
uliuli... pelottaako neulatyynyä? :D
En iso että pelottaa ketään kun tiedetään miksi uli uli kirjoittelee paskaa nettiin. Valehtelemalla sinun laisesi on saanut jotkut uskomaan juttuihini mutta mieleltään terve ihminen ainoastaan näkee raukan joka itse pelkää piikkiä niin paljon että alkaa leikkimään toisten heikkojen ihmisten elämällä.
kaikki jotka kuolivat korona aikana on ainoastaan viruksen aiheuttavia kuolemia . Joten lopeta nuo juttusi. Sinun koulutuksesi ei edes riitä siihen että pystyisi muka olemaan tiedemiehenä netissä naurettava ajatuskin. Kukaan tiedemies ei majaile netissä , ainoastaan salaliitto teorioihin uskovat ihmiset jotka levittävät väärää tietoa netissä. Saithan edes jossain äänesi kuulemaan, sekin on jo teikäläiselle suuri saavutus . Mutta muista että sinä voitolla syyllinen jonkun ihmisen kuolemaan joka ei uskalla ottaa rokotetta kun on heikko ja uskoo sadistisiin juttuihisi. Mutta siitähän sinä et välitä sillä sekin on olennaisesta sadisteille - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En iso että pelottaa ketään kun tiedetään miksi uli uli kirjoittelee paskaa nettiin. Valehtelemalla sinun laisesi on saanut jotkut uskomaan juttuihini mutta mieleltään terve ihminen ainoastaan näkee raukan joka itse pelkää piikkiä niin paljon että alkaa leikkimään toisten heikkojen ihmisten elämällä.
kaikki jotka kuolivat korona aikana on ainoastaan viruksen aiheuttavia kuolemia . Joten lopeta nuo juttusi. Sinun koulutuksesi ei edes riitä siihen että pystyisi muka olemaan tiedemiehenä netissä naurettava ajatuskin. Kukaan tiedemies ei majaile netissä , ainoastaan salaliitto teorioihin uskovat ihmiset jotka levittävät väärää tietoa netissä. Saithan edes jossain äänesi kuulemaan, sekin on jo teikäläiselle suuri saavutus . Mutta muista että sinä voitolla syyllinen jonkun ihmisen kuolemaan joka ei uskalla ottaa rokotetta kun on heikko ja uskoo sadistisiin juttuihisi. Mutta siitähän sinä et välitä sillä sekin on olennaisesta sadisteilleJuttuihisi
- Anonyymi
Otakoon tollot vaan ruskeanreijän ympäristön täyteen piikkejään,kun ne ovat niiiiin terveellisiä..
- Anonyymi
Näin on etkä voi asialle yhtään mitään Suomijuntti ;=))
https://tomialatalo.files.wordpress.com/2023/10/image-8.png - Anonyymi
No voihan nenä, tarkoittiko aloittaja Covid-19 rokotetta? Kumma kun mRNArokote ilmoitettiin Nobelin palkinnon saajaksi juuri äsken.
- Anonyymi
"The world today has 6.8 billion people. That's headed up to about 9 billion," Gates said. "Now, if we do a really great job on new vaccines, health care, reproductive health services, we could lower that by, perhaps, 10 or 15%."
Maailmassa on tällä hetkellä 6,8 miljardia ihmistä. Ja ihmispopulaation odotetaan kasvavan 9 miljardiin lähivuosina.
Mutta jos nyt teemme todella hyvää työtä uusilla rokotteilla, terveydenhuollolla, lisääntymiskyvyn terveyspalveluilla, me voisimme alentaa väkilukua ehkä 10-15%
Bill Gates - The big plan on Ted Talk 2010 part 3 tiktok suckkaaaa
https://m.youtube.com/shorts/mRYT3CXO_fI- Anonyymi
Maailman väkiluku on koko ajan kasvanut ja jatkaa edelleenkin kasvuaan. Nykyinen väkiluku on jo yli 8 miljardia ja nousee edelleen. Mitään väestönvähennystä ei näy missään.
- Anonyymi
WEF/YGL Zionisti ja ISISraelin juutalainen Yuval Noah Harari:
21 vuosisadan iso poliittinen ja taloudellinen kysymys on, mihin tarvitsemme kaikkia ihmisiä, tai ainakin mihin me tarvitsemme niin monia ihmisiä.
-Onko sinulla vastaus tähän?
Tällä hetkellä paras ratkaisu, joka meillä on, on pitää NE onnellisina lääkkeillä ja tietokonepeleillä.
https://m.facebook.com/story.php/?id=1065915183&story_fbid=10228130875831571 - Anonyymi
Vuoteen 2050 mennessä vähintään 4 miljardia "hyödytöntä syöjää" eliminoidaan rajoitetuilla sodilla, järjestetyillä kohtalokkailla nopeasti vaikuttavien sairauksien epidemioilla ja nälänhädällä.
Ei-eliittiin kuuluvien energian, ruuan ja veden saatavuutta tulee rajoittaa, alkaen Länsi-Euroopan ja Pohjois-Amerikan valkoisesta väestöstä ja jatkuen sitten muihin rotuihin.
Kanadan, Länsi-Euroopan ja Yhdysvaltojen väestöä tuhotaan nopeammin kuin muilla mantereilla, kunnes maailman väkiluku saavuttaa hallittavissa olevan 2 miljardin tason, josta 500 miljoonaa on kiinalaisia ja japanilaisia rotuja, jotka on valittu siksi, että heitä on hallittu vuosisatoja ja he ovat tottuneet tottelemaan auktoriteettia ilman kysymyksiä.
Conspirators’ Hierarchy: The Story of the Committee of 300, by Doctor John Coleman
Puplished 1992, page 164 - Anonyymi
Tai ainakin miljarti, ellei jopa biljardi kuollutta.
- Anonyymi
Eikös ole vaan hyvä, että matut saa rokotteen, kun n e kuolee siihen? Kumma, että niitä silti liikkuu. Meillä rokotetuilla on paljon helpompaa. Käydään piikillä ja se on siinä. Pelkurit jotka ei uskalla mennä rokotukseen miettivät ja meuhkaavat täälläkin siitä koko ajan.
- Anonyymi
Kuka se onkaan pelkuri? Joka pelkää jotain flunssaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka se onkaan pelkuri? Joka pelkää jotain flunssaa.
Kyllä covid 19 on vaan niin paljon vaikea sairaus että se vetää vakavaksi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä covid 19 on vaan niin paljon vaikea sairaus että se vetää vakavaksi
Ootko edes sairastanut sitä itse? Mulle tuli siitä melkein oireita. Siis olisi voinut vaikka kutittaa kurkkua tai alkaa aivastuttaa. Ei sellaisesta kukaan voi selvitä.
- Anonyymi
Syntyvyys pienenee Purran takia, kun hän vie leivänkin lasten suusta.
- Anonyymi
Heinäkuu 2021 oli Suomessa poikkeuksellisen lämmin ilmaston lämpenemisen johdosta. Vanhemmat ihmiset kuolivat helteeseen.
https://www.ilmatieteenlaitos.fi/kesa-2021- Anonyymi
Totta. Joissakin hoitokodeissa ilmastointi ei toiminut hellesäässä, taisi silloin tulla kuolemiakin sen takia.
- Anonyymi
Ei voi olla, sehän oli niin tehokas ja turvallinen, että ihmiset piti pakottaa ottamaan se.
- Anonyymi
Minua ei ainakaan kukaan pakottanut niille viidelle piikille ihan vaan itse päätin heti että otan ne. Otin sika rokotuksenkin aikoinani ihan itse töissä eikä ollut siitäkään mitään haittoja . Joten tämä pallopää luistelee väärillä jäillä kun pelkää niin hirveästi piikkiä , mutta ei koronaa. Jäykkäkouristusta rokote myös otettuna joten piikillä on oltu eikä ollut edes rokotus paikka arkana
- Anonyymi
Kaikki mun tutut, sukulaiset, naapurit ja yksi hirvikin kuoli rokotteeseen. Itsehän pysyin hengissä 4:stä rokotteesta huolimatta.
Mutta tulin magneettiseksi ja pippeli kasvoi 35cm. - Anonyymi
Tämä juttu on valetta alusta loppuun!!
- Anonyymi
No ei noihin salaliittoteorioihin kukaan täysjärkinen usko. Kotirouva ja miespuolinen merkonomi ovat noilla lähteenä ilman minkäänlaista lääketieteellistä koulutusta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No ei noihin salaliittoteorioihin kukaan täysjärkinen usko. Kotirouva ja miespuolinen merkonomi ovat noilla lähteenä ilman minkäänlaista lääketieteellistä koulutusta.
MV-lehti niillä ääliöillä on yleensä lähteenä. Suurin osa niiden vammailjoiden roskasta on venäläistä alkuperää, vaikkakin ulkomaiden kautta kierrätettyä. Sokeat typerykset uskoo aina kaiken mitä ne löytää netin surkeimmilta sontasivustoilta ja kämyisimmiltä kujilta.
- Anonyymi
https://vakehyva.fi/fi/ajankohtaista/ajankohtaista/vainajansailytystilat-vantaan-ja-keravan-hyvinvointialueella
Alkuvuodesta 2022 Jorvin sairaalaan otettiin käyttöön 60-paikkainen lisäsäilytyspaikka, johon vantaalaisia vainajia on siirretty Peijaksen sairaalasta paikkojen täyttyessä.
https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/898e388c-a063-42c5-8616-5b5f0976d44b
Laakson sairaalan pihaan ilmestyi ruumiskontteja – Helsinki korostaa: pelkkää varautumista
Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen viestintäpäällikkö Jaana Juutilainen-Saari korostaa jyrkästi, että kyse on pelkästä varotoimenpiteestä, mutta kieltäytyy kommentoimasta asiaa haastattelussa.
https://www.mediuutiset.fi/uutiset/yle-sairaalat-ovat-turvautuneet-kylmakontteihin-vainajien-sailytystilojen-ruuhkauduttua-taustalla-muiden-muassa-korona/86c4eb14-4136-40f6-9599-f7e924c57149
Yle: Sairaalat ovat turvautuneet kylmäkontteihin vainajien säilytystilojen ruuhkauduttua.
https://yle.fi/a/74-20026687
Vainajia säilytetään sairaalan pihassa Helsingissä, koska tilaa ei ole – nyt niille rakennetaan erikoinen tornijärjestelmä
Malmin hautausmaan yhteyteen rakennetaan keskitetty vainajatila, joka on kuin moderni logistiikkakeskus. Vainajien säilyttäminen automatisoiduissa kylmätorneissa on maailmalla harvinaista.
Malmin sairaalan pihalla Helsingissä on jo yli vuoden ajan seissyt poikkeuksellinen rakennelma.
Maalaamattomista vanerilevyistä koottu lukittava katos kätkee sisäänsä kymmenen kylmäkonttia, joissa säilytetään kuolleita ihmisiä. Jokaiseen konttiin mahtuu 15 vainajaa.
https://www.ts.fi/uutiset/5301245
Turun krematorion uunit roihuavat taas täyskäytössä – Nousevat mustat savuvanat ovat herättäneet huomiota.
https://www.laakarilehti.fi/terveydenhuolto/yle-vainajien-sailytystiloista-paikoin-pulaa/
Yle: Vainajien säilytystiloista paikoin pulaa
Kemissä on jouduttu turvautumaan kylmäkontteihin ruuhkautumisen vuoksi.
https://yle.fi/a/3-12556891
Vainajien säilytystilat ovat paikoin ruuhkautuneet – useat sairaalat ovat joutuneet ottamaan käyttöön kylmäkontteja
Esimerkiksi Meri-Lapissa kuolleisuus on ollut koholla tänä vuonna..
Seuraavassa verrattu eri
sairauksen ilmenemismääriä vuonna
2018 versus 2022.
Ja nämä voi käydä tarkistamassa itse THL:n sivuilta.
Mm. Synnynnäisiä epämuodostumia ja kromosomipoikkeavuuksia vuonna 2018 oli 164 kappaletta. Vuonna 2022 niitä todettiin 5053.
Verenkiertosairauksia vuonnta 2018 oli 7103 ja 2022 niitä oli 207.816.
Hermoston sairauksia vuonna 2018 oli ja 2022 niitä oli 198 861.
Tuki- ja liikuntaelinten sairauksia vuonna 2018 oli 785 ja 2022 niitä oli
1 220 064
Raskaus, synnytys ja lapsivuoteus vuonna 2018 oli 291 ja vuonna 2022 oli 10.809
Tästä linkki THL:n sivuille:
https://sampo.thl.
fi/pivot/prod/fi/avo/perus17/fact_ahi
l_perus17 - Anonyymi
Hajota ja hallitse (lat. Divide et impera) on poliittinen periaate, jonka mukaan hallittavat on jaettava esimerkiksi etupiireittäin ryhmiin, joita sitten kiihotetaan toisiaan vastaan.
Näin ei pääse syntymään yhtenäistä vaikutusvaltaista ryhmittymää, joka voisi haastaa valtaapitävät.
Rooman valtakunta käytti menetelmää hallitakseen laajaa imperiumia.
Viimeiset 100 vuotta tätä menetelmää on käyttänyt NaZionistit/Vapaa Muurarit.
Tämä rikollinen korruptioeliitti käyttää vuosittain miljardeja dollareita erinlaisten pienryhmien perustamiseen ja niiden toiminnan tukemiseen.
Tämän jälkeen nämä ryhmät usutetaan kiinni toistensa kurkkuun:
Homot vastaan heterot, miehet vastaan naiset, feministit vastaan sovinistit, varakkaat vastaan köyhät, oikeisto vastaan vasemmisto, valkoiset vastaan värikkäät, piikitetyt vastaan piikittämättömät, autottomat vastaan autolliset, nuoret vastaan aikuiset, ilmastoaktivistit vastaan ilmastorealistit, sodanlietsojat vastaan rauhaa rakastavat, NATO kannattajat vastaan NATO vastustajat, auktoriteettiuskovaiset vastaan skeptikot/salaliittoteoreetikot jne. jne.
Pääsääntöisesti tavallinen kansa ei halua sotia, se myydäänkin heille valheilla valtavalhemedian kautta, joka ikinen kerta.
https://rapsodia.info/busted-valtamedia-on-virus-2
Mutta sotaan ei ole tarkoitus lähteä tappamaan, vaan kuolemaan, kuten eräs englantilainen EVP asian ilmaisi.
Kissinger: Sotilaat ovat tyhmiä ja typeriä pelinappuloita, käytettäväksi ulkopolitiikassa.
Sota on vain eräs tapa päästä eroon tyytymättömistä ylijäämäihmisistä.
Nyt he käyttävät väestönkontrolliin koronapiikkeihin sekoitettua nanoteknologiaa.
Tämä on peli, jonka he osaavat, ja me olemme vain nappuloita siinä pelissä.
Sodan ensimmäinen ja viimeinen uhri on totuus, sekä kaikki siitä väliltä.
Naturally, the common people don't want war.
That is understood, neither in Russia, nor in England, nor in America, nor in Germany.
But after all, it is the leaders of the country who determine policy, and it is always a simple matter to drag the people along, whether it is a democracy, or a fascist dictatorship, or a parliament, or a communist dictatorship.
Voice or no voice, the people can always be brought to the bidding of the leaders. That is easy.
All you have to do is to tell them they are being attacked, and denounce the pacifists for lack of patriotism and exposing the country to danger.
It works the same in any country.
Herman Goering, ashkeNazi Reichmarshall and Lutwaffe Chief at the Nuremberg Trials
Vuoteen 2050 mennessä vähintään 4 miljardia "hyödytöntä syöjää" eliminoidaan rajoitetuilla sodilla, järjestetyillä kohtalokkailla nopeasti vaikuttavilla sairauksien epidemioilla ja nälänhädällä.
Ei-eliittiin kuuluvien energian, ruuan ja veden saatavuutta tulee rajoittaa, alkaen Länsi-Euroopan ja Pohjois-Amerikan valkoisesta väestöstä ja jatkuen sitten muihin rotuihin.
Kanadan, Länsi-Euroopan ja Yhdysvaltojen väestöä tuhotaan nopeammin kuin muilla mantereilla, kunnes maailman väkiluku saavuttaa hallittavissa olevan 2 miljardin tason, josta 500 miljoonaa on kiinalaisia ja japanilaisia rotuja, jotka on valittu siksi, että heitä on hallittu vuosisatoja ja he ovat tottuneet tottelemaan auktoriteettia ilman kysymyksiä.
Conspirators’ Hierarchy: The Story of the Committee of 300, by Doctor John Coleman
Puplished 1992, page 164 - Anonyymi
ehkä kuolemat oli liika lähellä todellisuutta, kun tuttu oli työssä missä vanhusten talo oli vastapäätä, niin ruumisauto kävi mutaman kerran vuodessa, mutta korona aikana kuussa jo mitä ennen vuodessa määrä,
Nyt on antivaccinereiden mielestä jokainen Suomessa "luonnollisiin syihin" menehtynyt kuollut rokotehaittoihin. Eikö ole propagandisteille käynyt mielessäkään edes jonkinlaisen tolkun käyttäminen mielipuolisissa väitteissään?
No; eipä tietenkään...- Anonyymi
Mut on rokotettu kolmasti koronaa vastaan, vielä olen hengissä. No, oli mulla kuumetta rokotteitten oton jälkeen, ei mitään isompaa ollut. Koronan sairastin muutama kuukausi rokotteen jälkeen, veikkaan ett olisin vakavammin sairastunut ilman rokotteita, lievä tuo korona oli, jäätävä päänsärky, korkea kuume, oksentelua ja oli pitkäkestoinen yskä ja väsynyt olo oli pitkään tuon koronan jäljiltä. Rokotteet ottanut siksi, kun olis voinut vakavammin sairastua ilman niitä ja on ollut taipumus saada flunssankin yhteydessä hengitystietulehduksia, ilman rokotteita voinut joutua keuhkokuumeen takia sairaalahoitoon asti, pentuna sairastanut kerran keuhkokuumeen joten senkin takia rokotukset.
- Anonyymi
niinpä niin, kun päivän uutiset lukee, niin nuodet aikuiset julkiset kuolee ilman kuoleman syytä,
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
niinpä niin, kun päivän uutiset lukee, niin nuodet aikuiset julkiset kuolee ilman kuoleman syytä,
Onko käynyt mielessä ett monet nuoret julkkikset maailmalla esim. käyttävät päihteitä tai jotkut painonnostajat steroideja jne.., . On ollut myös surullisempia tarinoita jolloin henkilö on epätoivoisen päätöksen, lähtenyt oman käden kautta. Eivät liity mitenkään rokotteisiin nuo jutut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko käynyt mielessä ett monet nuoret julkkikset maailmalla esim. käyttävät päihteitä tai jotkut painonnostajat steroideja jne.., . On ollut myös surullisempia tarinoita jolloin henkilö on epätoivoisen päätöksen, lähtenyt oman käden kautta. Eivät liity mitenkään rokotteisiin nuo jutut.
julkisuuden ihmiset on ennenmän ihmisten kanssa tekemissä, niin riski kasvaa saada korona,
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
julkisuuden ihmiset on ennenmän ihmisten kanssa tekemissä, niin riski kasvaa saada korona,
Älä höpötä. Kauppojen myyjät ja kassahenkilöt kohtaa enempi ihmisiä päivittäin, heillä se iso riski vasta onkin. Itse olin kaupassa töissä, kun sairastuin koronaa ja niin mono muukin työporukasta, vähän sen jälkeen kun lopetettiin suojamaskien käyttö työpaikalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko käynyt mielessä ett monet nuoret julkkikset maailmalla esim. käyttävät päihteitä tai jotkut painonnostajat steroideja jne.., . On ollut myös surullisempia tarinoita jolloin henkilö on epätoivoisen päätöksen, lähtenyt oman käden kautta. Eivät liity mitenkään rokotteisiin nuo jutut.
Ei tuolle pöljille edes kannata selittää se pelkää niin pirusti piikkiä että ennemmin kuolee koronaan sen ottaa rokotteen . Paras kun ei tuolle sairaalle edes enää vastata ei ole terve mitenkään
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mut on rokotettu kolmasti koronaa vastaan, vielä olen hengissä. No, oli mulla kuumetta rokotteitten oton jälkeen, ei mitään isompaa ollut. Koronan sairastin muutama kuukausi rokotteen jälkeen, veikkaan ett olisin vakavammin sairastunut ilman rokotteita, lievä tuo korona oli, jäätävä päänsärky, korkea kuume, oksentelua ja oli pitkäkestoinen yskä ja väsynyt olo oli pitkään tuon koronan jäljiltä. Rokotteet ottanut siksi, kun olis voinut vakavammin sairastua ilman niitä ja on ollut taipumus saada flunssankin yhteydessä hengitystietulehduksia, ilman rokotteita voinut joutua keuhkokuumeen takia sairaalahoitoon asti, pentuna sairastanut kerran keuhkokuumeen joten senkin takia rokotukset.
Yleistä tietoa ettei korona ole vaarallinen kuin yli 70 vuotiaille ja joillekin muuten vakavasti sairaille. Toki joku voi siihen kuollakin, kuten myös flunssaan.
Anonyymi kirjoitti:
Yleistä tietoa ettei korona ole vaarallinen kuin yli 70 vuotiaille ja joillekin muuten vakavasti sairaille. Toki joku voi siihen kuollakin, kuten myös flunssaan.
Yleistä tietoa on myös, että koronaan on menehtynyt ennestään "perusterveitä" kolmekymppisiäkin.
- Anonyymi
kollimaattori kirjoitti:
Yleistä tietoa on myös, että koronaan on menehtynyt ennestään "perusterveitä" kolmekymppisiäkin.
Ja enimmäkseen miehiä
- Anonyymi
Nyt on piikkilobbareiden mielestä jokainen Suomessa "luonnollisiin syihin" menehtynyt kuollut koronahaittoihin. Eikö ole propagandisteille käynyt mielessäkään edes jonkinlaisen tolkun käyttäminen mielipuolisissa väitteissään?
No; eipä tietenkään...
- Anonyymi
Räjäyttikö cabal Georgian opaskivet?
Mistäs niissä lukikaan?
https://en.wikipedia.org/wiki/Georgia_Guidestones - Anonyymi
Bill Gates, Anthony Fauci, Christian Heinrich Maria Drosten, Lothar H. Wieler, Tedros Adhanom Ghebreyesus:
1. Keksi ja patentoi Coronavirus, COVID-19 (Gain of Funktion Wuha, tai nimeä kausi-influenssa uudelleen)
2. Valmista sille rokote, terästettynä nanoteknologialla, RFID seurantasirulla, älypölyllä, Grafeeni Oxidilla yms. joilla kommunikoidaan uuden 5G verkon kautta. Näin rokotteen ottajaa voidaan seurata realiaikaisesti, kaikista muista ominaisuuksista nyt puhumattakaan.
https://olennaisiafaktoja.wordpress.com/2021/09/01/vallan-keskittamista-ja-totaalista-kontrollointia-valepandemialla-ja-teknologialla/
https://www.hs.fi/tiede/art-2000009184526.html
Pfizer Comirnaty koronarokotteet voivat sisältää ALC-0315, ALC-0159 ja SM-102 nanohiukkasia, valmistaja/myyjä Cayman chemical/Biomol (Varoitus:Vain laboratoriokokeisiin, ei ihmisille)
https://tekniikanmaailma.fi/nanohiukkaset-pfizerin-ja-modernan-koronarokotteissa-voivat-aiheuttaa-pienelle-osalle-ihmisista-voimakkaan-allergisen-reaktion/
3. Maksa(Business Finland) koronalobbareillesi 100.000:- euroa ennakkoon laaditun listan mukaan https://www.iltalehti.fi/talous/a/511e3785-5f41-4c57-a375-7a86dded708f
4. Tee lakiin muutos jolla voidaan maksaa jopa 4.000.000 euroa kavereillesi Korona"haitoista". (Sauli Niinistö/Sirpa Paatero) https://finlex.fi/fi/laki/alkup/2021/20210340
5. Tee laki, joka takaa, ettette saa tästä kaikesta kusetuksesta mitään rangaistusta (Sauli Niinistö/Krista Kiuru 19.11.2021)
https://finlex.fi/fi/laki/alkup/2021/20210986?fbclid=IwAR0KRLyMSvjtcI43oWirLzdXJjQvtlgchXTQRRi4pkhn5vQCUTqMvJbXmdU
6. Laske virus liikkeelle ja levitä valtavalhemedian kautta paniikkia
7. Pistä maailma kiinni ja aiheuta maailmanlaajuinen korkurssiaalto
8. Odota että ihmiset on pakotettu lainaamaan rahaa kamuiltasi selviytyäkseen arkipäivästä
9. Osta kaikki osakearvonsa menettäneet, kaatuneet ja maksuvaikeuksiin joutunee merkittävät yritykset halvalla (Lentoyhtiöt, laivanvarustamot, ravintolat, kuntosalit, jne.)
10. Laske vuoden lopussa rokotteesi myyntiin
11. Naura koko matka pankkiisi
Korona "rokote" ei ole ollenkaan tarkoitettu suojaksi mitään tautia vastaan, vaan sillä on ihan muita tarkoituksia, kuten neuroverkon (IoB = Internet of Bodies) luominen ihmisen sisään.
Tällä "rokotteella" myös heikennetään tiettyjen ihmisryhmien vastustuskykyä, jotta näistä "turhista syöjistä" päästään eroon.
"Rokote" pullot voivat myös sisältää kaikkea sellaista kivaa , mitä nyt rokotefirmat haluavatkin ihmisillä testata.
Alle 14-vuotiaiden lasten kuolemat on lisääntynyt Euroopassa valtavasti heti sen jälkeen, kun Euroopan lääkevirasto salli loppukesästä 2021 lasten piikitykset.
https://www.euromomo.eu/graphs-and-maps?fs=e&s=cl
Covid-19 =
-The Great Reset
-Agenda 21/30
-The Internet of Bodies
-Vihreä Siirtymä
-Depopulation
-6uild 6ack 6etter = 666
https://t.me/CoronaHoax1
https://t.me/CoronaInjuries
https://t.me/CoronaAustralia
Nanopartikkeleita hyödynnetään myös suun kautta annettavissa rokotteissa. Suun kautta annetut nanopartikkelit voivat siirtyä verenkiertoon solukalvojen läpi (transsellulaarisesti), soluvälien kautta (parasellulaarisesti) tai lymfakierron mukana (Peyer's patches) (Kreuter 1996). - Anonyymi
Sanna Marin (WEF/YGL) on NaZionisti Klaus Schwabin opetuslapsi ja transhuma-nisti, joka on ohjelmoitu ryöstämään ja haltuunottamaan Suomi plandemian (Ukrainan) varjolla.
https://www.hs.fi/tiede/art-2000009184526.html
Ihmiset kiristettiin ottamaan nanoteknologiaa sisältävä koronalitku, joka muodostaa ihmisen kehoon neurolinkin ympäröivään 5G verkkoon, IoB = Internet of Bodies.
https://www.rand.org/multimedia/video/2020/10/29/what-is-the-internet-of-bodies.html
Impfung macht frei
Korona, tauti niin katala, että voit sairastaa sen oireettomasti.
Oireettomalle lääkäri ei kirjoita todistusta, ja et saa saikkua, joten vaihtoehdot on potkut tai töihin.
Ensin lupasivat kesällä 2020, että ensimmäinen piikki suojelee 95% (2022 pfizerin oman tutkimuksen mukaan vain 16%) varmuudella Koronalta.
Kukaan ei puhunut, että se suojeleekin vain (ehkä) taudin vakavammalta muodolta.
Kukaan ei sanonut, että piikin otettuasi voit silti sairastua ja tartuttaa Koronaa.
Kukaan ei sanonut, että ensimmäisen piikin jälkeen tarvitsettekin myös toisen piikin, ja kolmannen eli buusteripiikin.
Kukaan ei myöskään puhunut, että piikkejä joutuukin ottamaan ehkä 3-6 kk välein.
Kukaan ei puhunut myöskään, että piikit numero 4, 5 ja 6 ovat myös tulossa.
Kukaan ei myöskään puhunut, että tulossa on rokotuspassi, jolla pääset sitten minne vaan.
Kun olet ottanut kaikki piikit kiltisti ja saanut passisi, sinulle kerrotaankin, ettei sillä passilla mihinkään enää pääsekään.
Kukaan ei tainnut myöskään mainita teille, että ottamalla nämä kokeelliset geeniterapiapiikit vastaatte itse 100% seurauksista, ja rokoteyhtiöillä on100% vastuu- ja korvausvapaus, kuten myös teidät piikille kiristäneillä poliitikoilla, virkamiehillä ja "asiantuntijoilla".
Nämä pelkopornon levittäjät taisivat myös unohtaa mainita, että Koronasta selviytymisprosentti sairastuneilla (rokotettu tai rokottamaton) on 98,8%, ja hengenvaarallinen se on pääasiassa vanhusväestölle, aivan samoin kun kausi-influenssakin.
Korona virukset aiheuttavat lääketieteen opusten mukaan Common Cold nimisen taudin, mikä meillä on perinteisesti vuosisatoja tunnettu nimellä flunssa eli tavallinen kylmettyminen.
Itse asiassa piikkejä tulee niin monta ja niin usein, kunnes 90% kerho tajuaa tulleensa höynäytetyksi.
Historian kirjojen mukaan tällaista valaistumista ei tapahdu juuri koskaan, tai korkeintaan siinä vaiheessa, kun on jo liian myöhäistä.
THL Hanna Nohynek: "Me vasta rakennamme lentokonetta, jolla te jo lennätte" (Hanna ja hänen NaZionisti kumppaninsa sekä Vapaa Muurarit eivät ole mukana tällä lennolla)
"Näitä rokotteita on tutkittu jo keväästä 2020. Ensimmäisissä ihmiskokeissa olevien tietoja on enimmillään kertynyt jo puolentoista vuoden ajalta"
Eli ihmiskokeilu alkoi Nohynekin mukaan suurin piirtein samoihin aikoihin kuin piikittelykin maailmalla.
WEF Klaus Schwab:
"Tämä neljäs teollinen vallankumous ei tule muuttamaan ympäristöä, vaan se tulee muuttamaan sinut, jos otat geeniterapiapiikin"
"Et tule omistamaan mitään, ja olet onnellinen"
WEF Yuval Noah Harari:
"Emme tarvitse kaikkia maapallon ihmisiä"
"Ihmiset ovat nyt hakkeroitavia eläimiä"
(IoB neurolinkki rokotteella + 5G verkko)
https://www.eneltec-led.com/LED-Lighting-Blog/the-development-of-5g-smart-street-lights-is-very-important/
https://sociable.co/technology/great-reset-meets-internet-of-bodies-manipulating-human-behavior-authoritarian-surveillance/
NWO/JWO Henry Kissinger:
"Vanhukset ovat turhia ruokailijoita"
MBGF Bill Gates:
"Jos teemme oikein hyvää työtä uusilla rokotteilla, onnistumme alentamaan maailman väkilukua ehkä 10-15%"
WHO Tedros Adhanom Ghebreyesus
"Rokotteita pitää käyttää sairaisiin ja kuoleviin yli 65 vuotiaisiin ennemmin kuin näemme joidenkin maiden käyttävän buusteria lasten tappamiseen, tämä ei ole oikein"
UNICEF:
Testamenttaa meille omaisuutesi
Joten kiinnittäkää turvavyönne (jos ne on ehditty asentaa) ja hamutkaa käsiinne laskuvarjonne (jos sellaisen älysitte mukaan ottaa), sillä mikäli puoletkaan hälytysmerkeistä pitää paikkansa, rakenteilla on joku SR-71 ja Kamikaze lentokoneen risteytys.
Turvallista matkaa. 🙄
Ps. Koronarokotteista on tehty Suomessa jo yli 26000 haittavaikutusilmoitusta (maailmanlaajuisesti 4,2 miljoonaa), joista vakavia on yli (vakava vamma/kuolema) 5000.
Vuonna 2021 Koronaan kuoli suomessa 540 ihmistä. (Suomessa on kuollut joka vuosi kausi-influenssaan 400-500 ihmistä. Nyt kuitenkin tämä variantti on tyystin hävinnyt tilastoista, vai nimettiinkö se vain uudelleen Covid-19 nimiseksi)
https://jarjenaani.fi/poikkeuksellinen-ylikuolleisuus-suomessa-vuonna-2021/
Pfizer vaatii tuomioistuimelta oikeutta salata rokotekokeidensa tulokset 75 vuodeksi,
FDA 55 vuodeksi, saivat 8 kk.
https://t.me/UNVACCINATE
https://t.me/CoronaHoax1
https://t.me/CoronaInjuries
https://t.me/CoronaAustralia
https://rapsodia.info/laakarin-varoitus-tuleva-rokote-ihmisversio-2-0/ - Anonyymi
Suurin osa ihmiskuntaa on ottanut tutkimattoman ja hengenvaarallisen Koronarokotteen.
Suurin osa ihmisistä luottaa auktoriteetteihin varauksetta.
Enemmistö eli suuri osa (90% kerho) saksalaisista tervehti käsi ojossa johtajaansa innokkaasti 30-luvulla Saksassa, ja kuinkas kävikään.
Suuri osa ylisti johtajiaan myös Neuvostoliitossa ja Itä-Saksassa, vaikka niillä ei ollut mitään.
Näissä maissa suuri osa saatiin myös vakoilemaan ja ilmiantamaan naapureitaan johtajille.
90% kerho on nykyään ihan tyytyväinen myös Pohjois-Koreassa.
On todella pelottavaa, kun suuri osa tuntee olevansa oikeassa, kun ne luottaa sokeasti johtajiinsa.
Näin on jatkunut tuhansia vuosia ja tulee myös jatkumaan, koska suuri osa on herkästi peloteltavissa ja manipuloitavissa, eivätkä he koskaan opi, ja taitavat kriittisen ajattelun vain toisinajattelijoita kohtaan.
Johtajat vievät aina yhtä helposti suurta osaa sodasta toiseen, katastrofista toiseen, piikistä toiseen, ja yrittävät meidät muutkin vetää mukanaan.
Suurin syy suuren osan ajattelukyvyn täydelliseen kritiikittömyyden puutteeseen on koulutusjärjestelmässämme, joka ei kannusta haastamaan vallitsevia oloja, johtajien tarkoitusperiä tai tarjottua tietoa, vaan se pitää niellä sellaisenaan kun se tarjotaa, ja vastaamaan kysymyksiin täsmälleen niin kuin on opetettu, muuten saa hylätyn arvosanan.
Tosin jotkut meistä onnistuvat kaikesta huolimatta oppimaan kriittistä ajattelua ja asioiden ja päättäjien kyseenalaistamista, kaikesta aivopesusta ja ympäristön (90% jengin) painostuksesta huolimatta.
Lisäksi Länsimaiden hierarkinen hallintomalli pitää huolen siitä, etteivät alemman tason toimijat kovinkaan herkästi, mm. työpaikkansa menettämisen pelossa, arvostele ylemmiltä tahoilta tulevia määräyksiä, vaan ripulipaska pääsee valumaan täysin esteettä pyramidin sivustoja pitkin kansan niskaan.
Koronaplandemia on tästä varoittava esimerkki. Jostain ylhäältä tulee käsky viranomaisille/terveysalalle alkaa ahdistelemaan ja piikittelemään ihmisiä nuhan takia, ja joka ikinen toimii tottelevaisena laumana, ilman poikittaista sanaa tai tekoa.
Kaikki totuus käy kolmen vaiheen läpi.
-Ensin sitä pilkataan.
-Toiseksi sitä vastustetaan kiivaasti.
-Kolmanneksi se hyväksytään itsestäänselvyytenä.
Filosofi Arthur Schopenhauer (1788-1860) - Anonyymi
Rokote Cu$etu$ 3.0
Nyt se sitten vihdoin selvisi:
Koronainfluenssauhkaa ei todellisuudessa ollutkaan. Ainakaan siinä määrin kuin media, poliitikot ja lääketieteen ammattilaiset uhan vaarallisuudesta varoittelivat.
Mutta kuka oikein hyötyi tartuntaluvuilla ja tehohoidoilla lietsotun hysterian ylläpitämisestä?
Rokotevalmistajat saivat yksin Suomelta 20000 miljoonaa euroa paksumman lompakon rokotteista, joiden vaikuttavuudesta terveyden laatuun ja tilaan on heikosti näyttöä.
Euroopan tasolla koronarokotekustannukset kipuavat satoihin miljardeihin.
Pelko ja uhka ovat aina olleet tehokkaita markkinointikeinoja ja näiden varjolla on helppo myydä kansalle kuin kansalle palanen turvallisuudentunnetta.
Massahysterian saavutettua kipupisteensä ei järjelle tai tosiasioille enää ole sijaa julkisessa keskustelussa. Päätöksenteosta tulee kiihotetun kansanjoukon lepyttämisen airut.
Sanaparsi ”mitä jos” onkin yksi tehokkaimmista holtittoman rahanmenon oikeuttavista taikasanoista.
Esirippu laskee ja lääketeollisuus kumartaa katsomossa töllöttäville aivottomille lampaille.
Lääketeollisuus kuljettaa lääkäreitämme vuosittain varsin avokätisesti erilaisiin seminaareihin ja koulutustapahtumiin ympäri maailmaa.
Esimerkiksi Tampereen kaupunginhallituksen henkilöstöjaostolle tulee vuosittain hyväksyttäväksi kymmeniä tämänkaltaisia seminaarikutsuja.
Toiminta on mahdollista, koska siitä hyötyvät sekä matkojen kustantajat että vastaanottajat.
Lääkeyhtiöt saavat sanomansa perille ja kenties myötämielisemmän suhtautumisen tuotteisiinsa eli pidemmän päälle lisää rahaa, kaupunki saa maksutonta koulutusta lääkäreillensä ja lääkärit saavat kokemusta, tietoa ja tärkeydentunnetta matkoiltansa.
Tilannetta voidaan halutessa perustella myös asiakkaan hyödyn näkökulmasta: saavathan sairaatkin tuhansien eurojen arvosta ammattitaitoisempaa apua vaivoihinsa.
Toiminnan eettisyys on kuitenkin helposti myös kyseenalaistettavissa.
”Lahjuksilla” on aina hintansa ja lopulta laskun maksavat kuluttajat lääkkeiden hintojen sekä vääristyneen kilpailun ja tarjonnan muodossa.
Lääketeollisuus on yksi vaikutusvaltaisimmista nykypäivän poliittisista viiteryhmistä ja se toimii samalla paperisella polttoaineella kuin mikä tahansa kapitalistinen instituutio – rahalla.
Samalla kun rikkaita länsimaita suitsutetaan erektio- ja elintapatautilääkkeillä, ei kehitysmaihin tahdo riittää edes historiallisen kehityksen näkökulmasta yksinkertaisimpia lääkkeitä ja rokotteita.
Suomenkin 20000 miljoonan koronarokoterahalla olisi ollut mahdollista estää lukematon määrä lapsikuolemia kehitysmaissa.
Toinen vaihtoehto olisi ollut laittaa rahat kotimaassa ennalta ehkäisevään sosiaalityöhön, päihdetyöhön ja terveysvalistukseen.
Nämä jos mitkä ovat todellisia ”mitä jos” arvoisia resurssikohteita.
Ehkä saamme vielä oikeudenmukaisuutta rahanmenoon, kunhan kansa saa taakseen miljardien arvoisen lobbauskoneiston, jolla voidella päättäjiä?
Sanna "Hermomyrkky" Sarin.- Anonyymi
Suomesta on käsittääkseni toimitettu jonkin verran käyttämättä jääneitä koronarokotteita köyhempiin maihin ennenkuin ne vanhenevat.
Se on sun oma valinta, jos et rokotteita ota ja muut voi ottaa halutessaan rokotteet, se on valinnanvapaus miten asioista, kuten rokotteista ajattelee, sä ajattelet ett ne on huuhaata, joku muu toista mieltä.
Olisko ollut parempi ettei Suomeen olisi koronarokotteita otettu käyttöön, katsottu vaan miten ihmisten käy, sairastuuko enempi vai vähempi, kuoleeko useampi vai ei. Sitten olisit voinut kritisoida, kun ei mitään tehty, useampi sairastui ja kuolikin. No, tuleehan aina uusia sairauksia, sellaisiakin joihin ei rokotteita ole, voit sitten siitä kirjoittaa uutta juttua.
- Anonyymi
JOKO KORTTITALOT ALKAVAT KAATUMAAN?
EPPO:n tutkimus COVID-19-rokotteiden hankinnasta EU:ssa.
Euroopan syyttäjänvirasto (EPPO) vahvistaa, että sillä on meneillään tutkimus COVID-19-rokotteiden hankinnasta Euroopan unionissa.
https://www.eppo.europa.eu/en/news/ongoing-eppo-investigation-acquisition-covid-19-vaccines-eu
Pfizerin johtaja myönsi juuri, että yritys ei edes testannut Covid-rokotetta nähdäkseen, estikö se viruksen leviämisen.
https://www.facebook.com/100076819594629/posts/183265357577450/?app=fbl
https://twitter.com/koronafi/status/1580513764969172993?t=WVHkfizFa3df8sT4ghVJng&s=19
Sytyttäviä puheita ja jännitteitä EU:n rokotusskandaaleista ja lehdistö on hiljaa: Pfizer on asetettava syytteeseen ja sopimukset irtisanottava välittömästi!
https://uncutnews.ch/brandreden-und-spannungen-zu-den-eu-impfskandalen-und-die-presse-schweigt-wir-mussen-pfizer-strafrechtlich-verfolgen-und-die-vertrage-sofort-kundigen/
Tuomioistuin määräsi CDC:n julkaisemaan tiedot, jotka osoittavat 18 miljoonan rokotevamman Yhdysvalloissa
https://www.technocracy.news/court-orders-cdc-to-release-data-showing-18-million-vaccine-injuries-in-america/
Pfizerin johtaja tunnustaa Covid-rokotehuijauksen
https://mkrsuomi.fi/pfizerin-johtaja-tunnustaa-covid-rokotehuijauksen/
SKANDAALI JATKUU – THL myöntää tietäneensä koko ajan, ettei koronarokote estä taudin leviämistä
https://mkrsuomi.fi/skandaali-jatkuu-thl-myontaa-tietaneensa-koko-ajan-ettei-koronarokote-esta-taudin-leviamista/ - Anonyymi
Manna Sarinin kuudestirokottava on ladattu, PUM PUM Buumerit.
Buumereitter 400 miljardin kiinteistöomaisuus pitää saada nyt kiertoon, näistä ja paljosta muusta 16% perintöverot valtion pohjattomaan kassaan, jaettavaksi sieltä edelleen NaZionisti Banksterien taskuihin.
Surkuhupaisinta tässä kaikessa on, että Buumerit luulevat ottavansa terveellisen rokotteen flunssaa vastaan, kun asia on ihan päinvastoin.
NWO ei halua Uuteen Normaaliin rikkaita tyhjäätoimittavia ja terveydenhuoltoa turhaa kuormittavia sairaita eläkeläisiä, joille pitää maksaa tuhansien eurojen kuukausieläkkeitä.
NWO Rakentaa Kaiken Uudelleen Paremmin (6uild 6ack 6etter) Suurella Nollauksella (The Great Reset).
Tätä NaZionisti junaa ei pysäytä enää mikään, sikaflunssa oli vain Kenraaliharjoitus.
WHO Tedros 20.12.2021:
"So if it’s going to be used (the Covid-19 vaccine) it’s better to focus on those groups of severe disease and death, rather as we see some countries are using to give boosters to kill children, this is not right.”
-Niin jos sitä aijotaan käyttää (buusteri eli piikki numero 3) on parempi keskittyä monisairaisiin ja yli 65 vuotiaisiin ihmisryhmiin, mieluummin, kun näemme joidenkin maiden käyttävän buusteria lasten tappamiseen, tämä ei ole oikein.
Covid-19 =
-The Great Reset (Klaus Schwab)
-Agenda 21/30
-Vihreä Siirtymä -Depopulation
-6uild 6ack 6etter
https://rapsodia.fi/who-lasten-tappaminen-rokotteilla-ei-ole-oikein/?fbclid=IwAR1yMsoUTH8ipnMUcUwiEVaSi6wBf2wSI_qD2QpaHBtPaJGSBA1VKWD26XY - Anonyymi
Harva on varmaan huomannut, miten
vaivihkaa suurin osa katulampuista on
vaihdettu New Normal 5G katulampuiksi,
jotka ovat osa täydellistä ihmisten
valvontajärjestelmää.
Uudet litteät 5G katulamput sisältävät 5G lähettimen/vastaanottimen, eli 5G antennin.
https://www.gov.uk/government/news/street-lamps-and-bus-shelters-to-help-boost-5g-roll-out-in-4-million-trial
Pääministerimme Sanna Marinin
kasvatusisä Klaus Schwab puhuu
ihmisten muuttamisesta tässä
Neljännessä Teollisessa
Vallankumouksessa.
Klasun oikea käsi Harari puhuu
ihmismielen hakkeroimisesta, nämä
suunnittelevat ihmisten ajatusten ja kehon
toimintojen lukemisesta ja niihin
vaikuttamisesta, yhdistämällä ihminen
verkkoon, The Internet of Bodies,
Neuroverkko, Transhumanism.
https://sociable.co/technology/great-reset-meets-internet-of-bodies-manipulating-human-behavior-authoritarian-surveillance/
Valitettavasti tämä ei ole folioteoriaa,
vaan totista totta, tämä joukkio puhuu
aikeistaan täysin avoimesti.
Jokainen voi mielessään miettiä millä
tekniikoilla tällainen on toteutettavissa.
Ihmiseen on siis asennettava jotain jolla
yhteys syntyy, nanoteknologiaa, ja miten,
ruiskuttamalla neuloilla.
http://realdocumentaries.com/darpa-project-pandora-mind-control-with-micro-wave-technology-and-mrna-mind-control/?fbclid=IwAR0Z9G7Eo7zFzoS0CUG4JntmUQEQNci1kqT7938pRRwamyKqLyh6WiHcLtg
Nyt ymmärtää hyvin miksi nämä
mielipuoliset pakotteet ja kiristystoimet
nuhan takia.
Pfizer Comirnaty koronarokotteet voivat
sisältää ALC-0315, ALC-0159 ja SM-102
nanohiukkasia, valmistaja/myyjä Cayman
chemical/Biomol (Varoitus:Vain
laboratoriokokeisiin, ei ihmisille)
https://tekniikanmaailma.fi/nanohiukkaset-pfizerin-ja-modernan-koronarokotteissa-voivat-aiheuttaa-pienelle-osalle-ihmisista-voimakkaan-allergisen-reaktion/ - Anonyymi
Sairasta tauti, jotta saat suojan tautia vastaan, jonka olet juuri sairastanut...... TÄH!
Vaihtoehtoisesti voit ottaa sarjan kokeellisia piikkejä, jotka ehkä suojaavat sinua 16% tehokkuudella sairastumasta tähän tautiin, mutta voit silti 84% mahdollisuudella sairastua ja levittää tautia, jota vastaan olet piikitetty, mutta ehkä et sairastu taudin vakavampaan muotoon..... TÄH!
Jatkakaa.🤣 - Anonyymi
ISISraelilainen anti-humanisti WEF/YGL Yuval Noah Harari:
"Aikaisemmin monet Tyrannit ja hallitukset halusivat tehdä sitä (Hakkeroida ihmismieltä), mutta kukaan ei ymmärtänyt biologiaa riittävästi, eikä kellään ollut tarpeeksi tietokonetehoa ja dataa hakkeroida miljoonia ihmisiä...ei Gestapo eikä KGP voinut tehdä sitä, mutta pian, ainakin jotkut korporaatiot ja hallitukset voivat systemaattisesti hakkeroida kaikki ihmiset."
"Meidän ihmisten (Teidän gentileiden) tulee tottua ajatukseen, ettemme (etette) ole enää mystisiä sieluja.
Me (Te gentilet) olemme (olette) nyt hakkeroitavissa olevia eläimiä."
-Keritoth 6b: Gentilet eivät ole ihmisiä.
-Kiddushin 68a: Gentilet ovat eläimiä, aaseja.
"Eliitillä (NaZionisteillä) on nyt voima uudelleenrakentaa elämää itseään, koska jos kerran voi hakkeroida jotain, voi myös muuttaa sitä." (WEF 50 Annual Meeting)
Mielenkiintoista on, että Harari vertaa tiettyjä nykyhallituksia ja korporaatioita. ja niiden pyrkimyksiä hakkeroida ihmismieltä, ajatuksiamme ja kehoamme eräisiin ihmiskunnan historian pahimpiin laitoksiin, joiden pääasiallinen tarkoitus oli kansalaistensa säälimätön vakoilu ja vainoaminen, sekä toisinajattelijoiden vangitseminen, jotta maata hallitsevat Tyrannit saisivat pitää valtansa.
Tosiasia on, että samat NaZionisti Tyrannit hallitsevat meitä yhä, ja heillä on yhä sama halu päästä päämme sisälle, vangitakseen meidät mm. ajatusrikoksista.
Valitettavasti nyt kuulostaa ja näyttää siltä, että näillä NaZionisti Tyranneilla on jo ihmisen mielen hakkeroimiseen tarvittava teknologia (Neurolinkki) valmiina, ja todennäköisesti jo käytössä.
WEF/YGL Sanna Marinin (SDP) oppi-isä WEF Klaus Schwab:
"Tämä Neljäs Teollinen Vallankumous (Neljäs Valtakunta) ei muuta sitä mitä sinä teet, vaan se muuttaa sinut, jos otat esimerkiksi geenimuokkauksen." (Korona geeniterapiapiikin?).
We Can Hack Humans | Dr. Yuval Noah
Harari and Klaus Schwab
https://m.youtube.com/watch?v=3vrkTl9Sv6Y
Makthavarna du aldrig valde | Dokumentär om den globala finanseliten
https://m.youtube.com/watch?v=NNV2tEgPb9I&feature=youtu.be
Ja koska Koronapiikkejä tuputtavilla lääkefirmoilla ei ole mitään juridista vastuuta ja korvausvelvollisuutta, kuten ei myöskään koronapiikille kiristäneillä poliitikoilla, asiantuntioilla, lääkäreillä ja valtavalhemedialla, niin osaan näistä "rokote" pulloista on mitä suurimmalla todennäköisyydellä laitettu kaikkea sellaista "kivaa" mitä nyt lääketehdas haluaisi ihmisiin testata.
Mukaan lukien ne myrkyt, joilla nyt tapetaan Euroopan varakkaat eläkeläiset, huonokuntoiset vanhukset ja steriloidaan lapset, nuoret ja aikuiset.
Yksikään riippumaton taho ei ole tutkinut, eikä tutki mitä nämä pullot oikeasti sisältävät. - Anonyymi
Agenda 2030 ”maailman muuttamiseksi” on tarkoitus rakentaa talouden raunioille meidän elämämme kontrolloimiseksi. He etenevät nopeasti yrityksenään eliminoida yksilölliset kansallisvaltiot; kontrolloiden yksilöllistä toimintaa ja poistaen yksityisomistuksen Maan päältä. Heidän pyrkimys on tehdä meistä kaikista ”tasavertaisia” samoissa kahleissa.
Agenda 2030 on eliitin tukema ja esilletuoma tapa ”pelastaa planeetta” ja hallitukset ympäri maailmaa toteuttavat sitä. Bill Gates jakoi näkemyksensä TedX luennossa kuinka saavuttaa tämä tavoite rokotteilla ja muilla keinoilla.
COVID-19 ON SAVUVERHO MAAILMANHALLITUKSEN ALOITTAMISEKSI
Event 201 oli Bill Gatesin ja Maailman Talousfoorumin (WEF) järjestämä simuloitu pandemiaharjoitus 6 viikkoa ennen ensimmäistä ”koronaviruksen leviämistä” Wuhanissa. Onko se sattumaa?
”KAIKENKATTAVA SUUNNITELMA YHTEISKUNNAN UUDELLEENJÄRJESTÄMISEKSI”
Agenda 2030 toimintasuunnitelma on YK:n laatima ja sen on allekirjoittanut 178 hallitusta. Sen tarkoitus on ihmiskunnan vähentäminen ”koska meitä on liikaa.” Eliitti tukee sitä ja esittää sen keinona ”pelastaa planeetta” ja sitä toteutetaan maailmanlaajuisesti hallitusten toimesta.
”Tämä on vuosi jolloin maailman johtajien täytyy toimia yhteiskunnan kaikilla sektoreilla korjatakseen ja uudistaakseen yhteistoimintamme järjestelmät, ei vain lyhyellä aikavälillä vaan torpataksemme syvään juurtuneet riskit.” Julkilausuttu Maailman Talousfoorumissa (WEF) tammikuussa 2020.
”Nykyistä valtavaa ylikansoitusta, nyt maailman kantokyvyn reilusti ylittävää, ei voida vastata tulevaisuuden syntyvyyden vähennyksillä ehkäisyillä, sterilisaatiolla ja aborteilla, mutta täytyy kohdata nykyhetkessä vähentämällä nyt olemassaolevia numeroita. Tämä täytyy tehdä keinolla millä hyvänsä.” – YK:n julkilausuma
”Maailman kokonaisväestöksi 250-300 miljoonaa ihmistä, 95%:n vähennys nykyisistä tasoista, olisi ideaalinen.” – Ted Turner, YK
”Eikö planeetan ainoa toivo ole teollisuusvaltioiden romahdus? Eikö meidän vastuulla ole saada se tapahtumaan?” – Maurice Strong, YK:n Earth Summitin pääsihteeri kun hän toimitti virallisen julkilausuman 2015.
”Meidän täytyy ratsastaa tällä ilmastonlämpenemis-asialla. Vaikka ilmastonlämpenemisteoria on väärä, me teemme oikein talous- ja ympäristöpolitiikan kannalta.” – Timothy Wirth YK-säätiön puheenjohtaja
”Maailmassa on nykyään 7.7 miljardia ihmistä. Se on kohoamassa yhdeksään miljardiin. Nyt jos teemme oikein hyvää työtä uusien rokotteiden, terveydenhuollon ja syntyvyyspalveluiden kanssa, voimme alentaa sitä ehkä 10 tai 15 prosenttia” – Bill Gates
”Bill Gatesille rokotteet ovat strategista filantrofiaa joka ruokkii hänen useita rokotteisiin liittyviä liiketoimia (mukaanlukien Microsoftin kunnianhimoa kontrolloida maailmanlaajuista rokotetunnisteyritystä) ja antaa hänelle diktatuurisen kontrollin maailman terveyspolitiikasta – yritysten uusimperialismin keihäänkärjestä. Gatesin pakkomielle rokotteisiin saa polttoainetta hänen messiaanisesta vakaumuksestaan että hänet on vihkitty pelastamaan maailma teknologialla ja jumalankaltaisella halukkuudella tehdä kokeita vähempiarvoisten ihmisten elämällä.” – Robert Kennedy Jr.
Valtaosa ihmiskunnasta on uhrattavissa. Olimme hyväksi eliitille kun he pystyivät hyväksikäyttämään työntekoamme ja nauttimaan ihmiskunnan kykyjen hedelmistä. Yksi kolmannes nyt ihmisten tekemästä työstä tullaan korvaamaan ohjelmistolla, roboteilla ja älykoneilla vuoteen 2025 mennessä, sanoo informaatioteknologian tutkimus ja tiedotusyritys Gartner.
Robotit eivät tarvitse ruokaa, terveyspalveluja eivätkä minimipalkkaa. Robotiikan käyttö ihmisten korvaamiseksi jatkaa laajentumistaan, sanoo Ray Kurzwell, Googlen tekniikan johtaja. Kurzwell aavistelee että vuoteen 2029 mennessä robotit ovat saavuttaneet ihmisen tasot älykkyydessä ja toiminnallisuudessa. Monet asiantuntijat ennustavat että nämä robotit syrjäyttävät ihmiset työstään ja tämä on täsmälleen se mitä me havaitsemme.
Vuoteen 2030 mennessä ei ole enää 100% luonnollisia vauvoja. Kaikki vauvat ovat ohjelmoituja. – (Tämä lausuttiin Maailman Talousfoorumin (WEF) videolla)
Ja sitten tämä outo julkilausuma jonka hän kirjoitti 1978 kirjassaan:
”Kukaan ei mene Uuteen Maailmanjärjestykseen ellei hän sitoudu palvomaan Luciferia. Kukaan ei mene Uuteen Aikaan ellei hän ota LUCIFERIAANISTA initiaatiota.” – David Spangler, YK:n Planetary Initiativen johtaja
Käännös ja tiivistelmä artikkelista:
WE ARE BEING PLAYED. PLEASE READ
https://www.gracevanberkum.com/post/we-are-being-played-please-read
AIHEESEEN LIITTYVÄÄ:
YK:N RIKOLLINEN AGENDA 21 PYSÄYTETTÄVÄ NYT
https://olennaisiafaktoja.wordpress.com/2020/05/28/ykn-rikollinen-agenda-21-pysaytettava-nyt/
Suomen Agenda 2030 ”kestävän kehityksen” propaganda:
https://kestavakehitys.fi/agenda-2030 - Anonyymi
-Rokotteet EHKÄ estävät taudin vaikeimman muodon
-Ilman rokotetta sairastuneita ja kuolleita olisi EHKÄ enemmän
-EHKÄ koko pandemiaa ei olisi voitu julistaa, jos ei joku olisi muuttanut pandemian määritelmää juuri ennen
-EHKÄ ratsastamalla vaikeasti todistettavilla ja helposti manipuloitavilla tartuntaluvuilla, sen sijaan että ilmoitettaisiin vain oikeasti tautiin sairastuneet ja kuolleet, saadaan tarkoituksenhakuisesti tilanne näyttämään paljon pahemmalta, kuin se todellisuudessa onkaan.
-EHKÄ ilman hallituksen, THL:n, HUS:n, AVI:n puuttumista elämäämme meillä olisi vähemmän sairastuneita ja kuolleita 2020-2021
-VARMASTI ilman tätä rokotusta meillä olisi 100% vähemmän tästä piikistä aiheutuneita haittavaikutuksia ja kuolemia
-VARMASTI Suomen Kansalta ei olisi ryöstetty +20 miljardia euroa liittyen tähän coronacu$etuk$een
-VARMASTI tuhannet yritykset ja ihmiset eivät olisi vaikeuksissa taloudellisesti, hallituksen kurjistamistoimien takia.
https://t.me/UNVACCINATE
Patologin näkökulmasta Covid-19-rokotus ei ole niin turvallinen, että sen ottamista voisi suositella.
Rokotuksesta on jo aiheutunut haittoja, eikä kukaan tiedä mitä rokotetut saavat tulevina vuosina kokea.
Olisi aika turvautua muihin keinoihin pandemian voittamiseksi.
Lohjalla 17.11.2021
Seppo Sutinen
lääketieteen ja kirurgian tohtori erikoislääkäri, patologian dosentti emeritus”
https://www.fda.gov/media/144416
Tulokset rokotetutkimukseen osallistuneiden 12-15 vuotiaiden lasten osalta olivat niin katastrofaalisia, ettei niitä suositeltu julkaistaviksi.
https://leviamisvaihe.com/#suoja-sairastamisesta
https://t.me/CoronaHoax1
https://t.me/CoronaInjuries
https://t.me/CoronaAustralia - Anonyymi
Naistentautien erikoislääkäri Tiina Ramsay Facebook-seinällään: ”Me lääkärit saimme pikaohjeistuksen 30.3.2020 (emergency use ICD codes, WHO) maailmanlaajuisesti uusista diagnoosinumeroista corona, covid-19 johdosta, niin kuin huomaatte THL:n ohjeista. Varsinaisen corona-taudin kuolinsyyn dg on UO7.1 ja se vaatii, että virustesti on positiivinen.
Mutta myös UO7.2 on corona tauti/kuolinsyy diagnoosi, jota lääkäri voi käyttää, vaikka potilaasta ei ole varmistettua positiivista corona-testiä. Riittää että potilaalla on coronaan sopivia oireita, kuumetta, nuhaa, yskää, keuhkokuume ym. Eli kyseessä voi olla myös mikä tahansa muu tauti, virus tai bakteeri. Valistunut arvaus siis on tilastokelpoinen.”
THL: ”Seurantatiedoissa (tartuntatautirekisteri) kuolema luokitellaan COVID-kuolemaksi, jos henkilö on ennen kuolemaa (kuukauden sisällä) testattu COVID-positiiviseksi. Varsinaista kuolinsyytä seurantajärjestelmä ei rekisteröi, eikä huomioi kuolintodistukseen kirjattavia diagnooseja.
Covid-19 =
-The Great Reset (Klaus Schwab)
-Agenda 21/30
-The Internet of Bodies
-Vihreä Siirtymä
-Depopulation
-6uild 6ack 6etter = 666 = Mark Of The Beast. - Anonyymi
Niinpä kysyin Mylolta:
Kuinka "rokotetut" voivat tietää varmasti, kuinka kauan heillä on elinaikaa piikityksestä?
Hän esitti minulle tiedon, jota kutsutaan "syklin loppukaavaksi".
Hän selitti, kuinka helppoa se on laskea.
"Yksinkertaisuuden voima", hän sanoi.
Hän tarkensi, että "injektiosta syklin loppuun on enintään kymmenen vuoden sykli", (tai kuolemaan).
"Ja se on erittäin helppo määrittää."
Hän sanoi, että jokainen hematologi voi nähdä sen muutamassa sekunnissa mikroskoopilla ja vielä helpommin elektronimikroskoopilla.
"Grafeenioksidin tai sen saastuttaman veren prosenttiosuus on syklin loppulaskennan vastavuoroisuus", hän paljasti.
Toisin sanoen "rokotettujen", kuten hän kutsuu jokaista, jota on piikitetty kokeellisen käyttöluvan väestönkontrolli piikillä, jonka veri on 20 % Grafeeni Oksidin heikentämää, elää 8 vuotta.
Joku, jolla on 70 % Grafeeni Oksidin heikentämää, ei elä yli 3 vuotta.
Stew Peters haastatteli äskettäin tohtori Jane Rubyta podcastissaan ja näytti esimerkkejä siitä, miltä pilaantunut veri näyttää altistuessaan Grafeeni Oksidille.
Grafeeni Oksidi, niille, jotka eivät tiedä, on Messenger RNA:n piikkiproteiinien ja prionien komponentti, joka taistelee sydämen, keuhkojen, aivojen ja veren kanssa hapesta.
Graphene Oxide on happisieni, joka riistää elimistöstä tarvittavan hapen ja aiheuttaa monia komplikaatioita, mukaan lukien, mutta ei rajoittuen, anafylaktisen shokin, toksisen veren hyytymisen, kuolemaan johtavan keuhkohalvauksen, mitokondrioiden syövän ja endoteelisyövän.
Dr. Mylo Canderianin näkemys on pitkälti sama kuin Klaus Schwabin, Bill Gatesin ja Big Pharman toimitusjohtajan:
ANNA HEIDÄN KAIKKIEN KUOLLA!
Kysyin Mylolta, mikä vaikutus toisella ja kolmannella piikillä ja boosterilla on ja miten se muuttaa loppujakson taulukkoa.
Mylo vastasi: "Se kaikki on mitattavissa hematologisilla testeillä.
Mitä enemmän piikkejä ja buustereita imbesillit saavat, sitä pahemmalta heidän verensä näyttää mikroskoopin alla ja sitä nopeammin he siirtyvät lannoitteeksi.
Lopuksi kysyin häneltä, kuinka tällainen eliittiryhmä saattoi pitää salaisuuden niin monen miljardin ihmisen murhasta.
Hänen vastauksensa oli:
"Et taida tietää paljonkaan Vapaa Muurareista (Free Masons), vai mitä, Steve?"
Ja siinä se on.
https://www.bitchute.com/video/xwEA5Zj1AnH6/ - Anonyymi
Kahdelle rokotteen kehittäjälle tulossa Nobelin palkinto, revi siitä omia harhojasi salaliittopöljä.
- Anonyymi
Niinpä. Tuskin tyhjän vuoksi on tuo palkinto myönnetty noille henkilöille. Oikeille meni. Mulla on lähisukulaisi aikoinaan menehtynyt tuberkuloosiin, silloin ei vielä rokotetta ja kunnon hoitoa tuohon tautiin ollut.
- Anonyymi
Valheet ja kulissien takaiset
juonittelut tulevat nyt
valtamedioihin vähitellen.
Paljon julkisuudessa 'korona-
aikana' ollut HUS:in
infektioylilääkäri Asko Järvinen
puhuu suoraan IL:n
haastattelussa.
Järvinen puhuu avoimesti siitä,
miten suomalaispoliitikot ovat
jyränneet asiantuntijoita ja
miten Krista Kiuru on soitellut
sairaanhoitopiirin johtoo
Husin infektioylilääkäri Asko
Järvinen puhuu nyt suoraan.
Koronapandemian alkamisesta
on yli kolme vuotta, mutta
poliittinen peli kulisseissa
jatkuu Suomessa edelleen.
- "Se on puhtaasti poliittinen
rokotus. Sillä rokotetaan pelkoa,
ei tautia vastaan.", Järvinen
sanoo.
- "Meillä ei ole käytännössä
ollenkaan koronapotilaita.",
Järvinen kertoo Husin
tilanteesta.
- "Tässä viedään luottamus
suomalaiseen
rokotusohjelmaan,
lääkearviointiin, poliittisiin
päättäjiin ja ylipäätään
viranomaisiin. Lyhytnäköisen
poliittisen edun tavoittelun
nimissä uskottavuutta ja
luottamuspääomaa on viety
aika paljon heikompaan
suuntaan.", Järvinen lataa.
Järvinen sanoo tietävänsä, että
Krista Kiurulla on ollut tapana
soitella sairaanhoitopiirin
johtoon, jos hän on lausunut
julkisuudessa asioista eri
tavalla, kuin sosiaali- ja
terveysministeriö (STM) on
halunnut.
Myös Husin johtajaylilääkäri
Markku Mäkijärvi on kertonut
Kiurun puheluista kirjassaan
Koronapeli.
- "Krista Kiuru soittaa illalla
kovin tyytymättömänä. Husin
asiantuntijoiden lausunnot
viime päivinä ovat hänen
mielestään jakaneet väärää
viestiä.", Mäkijärvi kirjoitti
yhdestä, alkuvuodesta 2022
tulleesta puhelusta.
Krista Kiuru jyräsi hiljattain läpi
myös ”Kiurun piikin” eli
neljännen rokotekierroksen
yksityisille toimijoille, vaikka
THL on korostanut useasti, että
terveet työikäiset eivät
tehosteannosta tässä
vaiheessa tarvitse.
THL:n uusin ulostulo aiheesta
tuli vain muutama päivä sitten.
Se oli sama kuin monta kertaa
aiemmin:
- Keväälle ei tarvita uutta
tehosteannoskierrosta.
Jopa oikeuskansleri Tuomas
Pöysti on linjannut, että
yleisvaarallisuuden kriteerit
eivät täyty. Silti uusi
koronavirus pysyy
yleisvaarallisten tartuntatautien
listalla.
STM on perustellut tätä
muun muassa maailman
terveysjärjestö WHO:n
lausunnoilla.
- "Ihmettelen, jos WHO:n
lausunnot ylittävät Suomen lait.
Jos sosiaali- ja
terveysministeriö tekee laista
tulkintakysymyksen, niin miltä
tuntuisi, jos esimerkiksi
oikeusministeriö tekisi saman?"
Koko koronapandemian ajan
rauhallisesti esiintynyt Järvinen
on viime aikoina tiukentanut
lausuntojaan. Kun perhe- ja
peruspalveluministeri Krista
Kiuru (SDP) yritti alkuvuodesta
ajaa ennakkotestejä Kiinasta
tuleville matkustajille, Asko
Järvinen jyrähti Helsingin
Sanomissa, että kyseessä on
”poliittinen sumutus”.
Rajatoimet oli
infektioasiantuntijoiden
toimesta todettu tehottomiksi ja
resurssisyöpöksi moneen
kertaan. Oli yllätys, että
poliitikot lähtivät ajamaan niitä
jälleen.
Tästä Järvinen on hyvin
huolissaan. Suomen
rokotusohjelma on
vuosikymmenten ajan ollut
menestyksekäs, sillä
kansalaiset ovat voineet
luottaa, että asiantuntijat ovat
pohtineet hyödyt ja haitat
tarkasti. Rokotus on
lääketieteellinen toimenpide,
joka annetaan usein terveelle
ihmiselle. Siksi siitä saatavien
hyötyjen pitäisi olla isot.
- "Sellaiseksi ei riitä se, että
jollekin tulee rokotuksesta
parempi mieli.", Järvinen kertoo.
Alkuvuodesta 2022 sosiaali- ja
terveysministeriö piti kuuluisan
long covid -
tiedotustilaisuutensa.
Tiedotustilaisuudessa
ilmoitettiin ministeri Krista
Kiurun johdolla, että lasten
palaaminen kouluun ei ole
turvallista. STM sanoi
haluavansa koululaiset jälleen
etäopetukseen.
Infektioasiantuntijat
tyrmistyivät täysin. Järvinen ja
joukko muita infektiolääkäreitä
kirjoitti avoimen kirjeen, jossa
ajatus etäopetuksesta torpattiin
suorilta. Lapsiin kohdistuvia
rajoituksia pidettiin paitsi
hyödyttöminä myös
kohtuuttomina.
Asiantuntijat olivat puhuneet jo
pitkään ennen tätäkin, että
lapsia ei pitäisi koronan
nimissä enää rajoittaa eikä
varsinkaan siinä vaiheessa, kun
riskiryhmät oli saatu rokotettua.
Silti lasten elämää rajoitettiin
pitkään: oli etäopetusta,
harrastussulkuja ja maskeja
kouluissa.
- "Se on se todellinen long covid
ja todennäköisesti
kauaskantoisin virhe, joka tässä
on tehty. Sillä vaikutetaan
uusien sukupolvien
kehittymiseen ja
todennäköisesti eniten juuri
niihin, joilla ongelmat ovat
muutenkin isoimpia eli
syrjäytymisvaarassa oleviin.",
Järvinen sanoo.
Etäopetusta ei saatu enää
tammikuussa 2022 läpi, mutta
sen jälkeen Krista Kiuru ilmoitti,
että jatkossa koko koululuokka
joutuu karanteeniin yhdestäkin
tartunnasta. Tämä kaatui
nopeasti omaan
mahdottomuuteensa.
Järvisestä on hämmentävää,
miten tämänkaltaisia
joukkokaranteenejakin yritettiin
pitää yllä, vaikka asiantuntijat
olivat puhuneet pitkään myös
niitä vastaan. Nyt ajatus
käytännössä oli, että isoja
joukkoja asetetaan karanteeniin
yhdellä leimauksella.
Järvinen muistuttaa, että
karanteeni pitäisi aina pystyä
perustelemaan erittäin hyvin.
- "Sehän on oikeastaan sama
kuin pidätys. Siinä viedään
ihmisen perusoikeudet ja
vapaus." - Anonyymi
Tässä oikeaa ja todellista tietoa salaliittojen sekaan, mahtaa harmittaa tyhmiä?
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009894225.html - Anonyymi
No huh, huh. Luettavaksi vaikka Axel Munthea.
- Anonyymi
Edelleenkään Suomessa kuolleisuus ei koronan tultua ole sataatuhatta enemmän siltä ajalta puhumattakaan että olisivat rokotteeseen kuollut.
Sama kuolleisuusilmiö olisi näkynyt muuallakin maailmassa ja se olisi kyllä huomattu. - Anonyymi
Ketju on taas täynnä niin ääliömäistä salaliittovammailua ettei voi lukea ilman äänekästä huutonaurua! Rokotevastaiset ovat sitten säälittävää porukkaa, täysin todellisuuden ulkopuolella hourailevia pipipäisiä huuhaahörhöjä.
- Anonyymi
Totta. Jotkut ottavat sitten vielä tosissaan nuo joutavat sekoilut. Jokainen itse päättää lopulta ottaako rokotteita, kantaa vastuun omasta voinnista. Itse päättänyt muistisairaan läheisen puolesta saako hänelle laittaa rokotteet influenssaa ja koronaa vastaan ja olen kysynyt hoitajilta ett onko läheiselleni tullut oireita rokotteista, eikä ole mitään sellasta tullut.
- Anonyymi
Kyllä ei ihan tuulesta ole nuo väitteet temmattu. Jos vaihdevuosi-ikäisillä naisilla on tapahtunut kohdun limakalvoissa jotain, niin miksei sitten nuoremmilla, eli keskenmenoja on varmaan tullut, mutta nehän on selitetty jollain muulla syyllä.
https://www.science.org/doi/10.1126/sciadv.adg1391- Anonyymi
Tuo tutkimus on täyttä roskaa, rokotevastaisten salaliittovammailijoiden tekemä ikioma "tutkimus" joka ei täytä mitään tieteellisen tutkimuksen kriteerejä. Ei ole vertaisarvioitu eikä ole julkaistu missään tieteellisissä julkaisuissa. Vain vammailjoiden omalla roskasivulla ja vielä surkeamma roskasivulla MV, joka ei julkaise mitään muuta kuin sontaa.
Aivokuolleet uskoo sokeasti kaikkea sontaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo tutkimus on täyttä roskaa, rokotevastaisten salaliittovammailijoiden tekemä ikioma "tutkimus" joka ei täytä mitään tieteellisen tutkimuksen kriteerejä. Ei ole vertaisarvioitu eikä ole julkaistu missään tieteellisissä julkaisuissa. Vain vammailjoiden omalla roskasivulla ja vielä surkeamma roskasivulla MV, joka ei julkaise mitään muuta kuin sontaa.
Aivokuolleet uskoo sokeasti kaikkea sontaa.Miespuolinen palstavammailija kumoaa kaikki naisiin kohdistuvat tutkimukset ihan omaan perstuntumaan perustuen.
- Anonyymi
Täyttä paskaa aloitus Todistettavasti rokote on tappanut suomessa 99 999 999 ihmistä eikä sataatuhatta kuten aloittaja valehtelee.
- Anonyymi
Just oli toisen foliohattuisen viesti jossa tämä väitti rokotteen tappaneen maailmassa biljoona ihmistä. Kun sitten kerroin idiootille että biljoona on tuhat miljardia ja että koko maailmassa elää vain 8 miljardia, niin tämä sai käsittämättömän raivohalvauksen. Nämä ovat kyllä niin vammaista porukkaa...
- Anonyymi
On nämä foliohatut höpinöineen niin koomisia. :D
- Anonyymi
Virallinen tutkimus.
https://correlation-canada.org/wp-content/uploads/2023/09/2023-09-17-Correlation-Covid-vaccine-mortality-Southern-Hemisphere-cor.pdf
Organisaatio joka sen teki.
https://www.cfpir.org/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Virallinen tutkimus.
https://correlation-canada.org/wp-content/uploads/2023/09/2023-09-17-Correlation-Covid-vaccine-mortality-Southern-Hemisphere-cor.pdf
Organisaatio joka sen teki.
https://www.cfpir.org/Rokotevastaisten salaliittohörhöjen tekemä ikioma "tutkimus" ei ole virallinen eikä tieteellinen, vaan samaa roskaa kuin muutkin heidän vöyhötyksensä.
Kun haluttu lopputulos otetaan premissiksi, niin siitä on kaikki virallisuus ja tieteellisyys todella kaukana, mutta koomisuus vahvasti läsnä. - Anonyymi
Antaa ihmisen uskoa noihin juttuihin, jos se rauhoittaa hänen mieltään, ei se ole keneltäkään pois, jokainen lopulta päättää itse uskooko hänen juttuja vai ei, onko sen verran utelias luonne, ett itse pystyy faktat höpinöistä erottamaan. Jotkut uskoo vieläkin, ett maapallo on oikeasti litteä jne..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Virallinen tutkimus.
https://correlation-canada.org/wp-content/uploads/2023/09/2023-09-17-Correlation-Covid-vaccine-mortality-Southern-Hemisphere-cor.pdf
Organisaatio joka sen teki.
https://www.cfpir.org/Tuolta poimittua:
These vDFR values are consistent with all prior evaluations based on ACM:
• 1 % (1 death per 100 injections) (nominally all ages) in India (Rancourt, 2022)
• 0.55 % (1 death per 180 injections) for 80+ year-olds in Israel (Rancourt et al.,
2023; their Table 2)
• 0.93 % (1 death per 110 injections) for 85+ year-olds in Australia (Rancourt et al.,
2023; their Table 1)
- Anonyymi
AP. Ja aamulla nänniesi pihat puhuvat ääniä jolle puheet eivät riitä sen jälkeen kun olin jo unohtanut sinut viimeksi!
- Anonyymi
Miksi aloittaja kirjoittaa noin? Hän kirjoittaa kuin olisi koulutettu, pilkut paikoillaan. Sisältö on kuitenkin alusta loppuun sellaista, että ainakin minua kiinnostaisi selvittää syy siihen. Hän ei oikeastaan edes pyri mihinkään. Ei halua parantua, eikä häntä voi auttaakaan. Hän ei edes puolusta ketään tai mitään. Ei edes itseään.
Minua kiinnostaa aloittajan vastaavien kirjoitusten laatijoiden mielentila. Kuinka heitä voisi lähestyä? Kuinka tutkimuksellisin keinoin samaan saisi lisää ymmärrystä? - Anonyymi
Otappa huomioon että 40 luvulla syntyneet ovat kaikki nyt vanhoja ja heitä on todella paljon . Joten ei ihme jos isoista ihmiståryhmistä kuolee nyt ihmisiä . Ja kaikki muukin soopa mitä olet kirjoittanut ei pidä paikkaansa . Olet jotenkin yrittänyt nostaa itsesi jollekkin tasolle noilla kirjoituksillasi. Lääkärin silmin katsottuna et ole asioita oikein valmiiksi ajatellut.
- Anonyymi
150 miljoonaa eurooppalaista ei ole ottanut näitä myrkkypiikkejä.
- Anonyymi
Tamara Tuumisen artikkeli RT-PCR -
testistä, jota käytetään lintuinfluenssan
todentamiseen:
Huomautuksia tutkimuksesta Nagy et al,
Development and evaluation of a one-step
real-time RT-PCR assay for universal
detection of influenza A viruses from
avian and mammal species. Arch Virol
2010; 155: 665–673
Tässä artikkelissa kuvataan käänteinen
reaaliaikainen PCR-testi geneettisen
materiaalin havaitsemiseksi erilaisista
näytteistä perustuen A-influenssavirusten
membraaniproteiineissa (MP) stabiilin
sekvenssin havaitsemiseen.
Menetelmän kuvauksen perusteella
menetelmä ei ole spesifinen. PCR-syklien
lukumäärä on 45. Virusten
havaitsemisessa yli 35 syklin määrällä
havaitaan vain signaaleja, jotka eivät
korreloi soluviljelmästä eristämällä
määritetyn tartuttamiskykyisen viruksen
kanssa. Jos näytettä testataan PCR-
testillä positiiviseksi käyttämällä
vähintään 35 syklin kynnysarvoa,
todennäköisyys sille, että kyseinen henkilö
on todella saanut tartunnan, on alle 3 %, ja
todennäköisyys sille, että kyseinen tulos
on väärä positiivinen (false positive), on
97 prosenttia (1).
On siis odotettavissa, että menetelmä
antaa enimmäkseen vääriä positiivisia
tuloksia.
Kuten PCR-menetelmän keksijä ja
nobelisti, tohtori Kary Mullis selitti, PCR
tekniikka ei sovellu diagnostisiin
tarkoituksiin. PCR on suunniteltu
ainoastaan monistamaan geneettistä
materiaalia näytteestä. Tämän vuoksi on
väistämättä väärin tehdä mitään
kansanterveydellisiä ja eläinlääkinnällisiä
toimenpiteitä epidemioiden
ehkäisemiseksi pelkästään
membraaniproteiinien geneettisen
sekvenssin havaitsemisen perusteella.
Lisäksi tämä sekvenssi valittiin
bioinformatiikan perusteella eikä
testaamalla kliinisesti karakterisoituja
näytteitä. Kuten COVID-19 PCR-
pandemian kohdalla, myös tässä
tutkimuksessa on kyse in silico -
biologiasta, ei todellisesta biologiasta.
Eteenpäin ja taaksepäin suuntautuvien
alukkeiden sekvenssit on kuvattu, mutta
koettimen sekvenssiä ei ole kuvattu
(ainoastaan viite). Kirjoittajat eivät
käsittele CG-nukleotidien suhdetta etu- ja
käänteisalukkeissa. Tässä tapauksessa
CG-pitoisuus etummaisessa alukkeessa
on 70 % (12/17) ja käänteisen alukkeen
pitoisuus on vähintään 58 % (10/17). Yksi
positio käänteisen alukkeen sisällä on
degeneroitunut, joten se voi olla mikä
tahansa nukleotidi. Tämä lisää
epäspesifisyyttä. Kuten PCR-tekniikan
asiantuntijat (1) neuvovat, CG-pitoisuuden
tulisi olla 40–60 %, ja jos suhde on
suurempi, lujittumislämpötila (Tm,
annealing temperature) saattaa olla
suboptimaalinen molemmille tai jommalle
kummalle alukkeista, korkeampi, jolloin
alukkeet voivat tarttua lujittuvat mihin
tahansa näytteessä olevaan sekvenssiin,
mikä johtaa testin epäspesifisyyteen.
Eteenpäin ja taaksepäin suuntautuvien
alukkeiden pitoisuus on 600 nM, kun sen
pitäisi optimaalisesti olla 100-200 nM (1).
Tätä korkeammat pitoisuudet johtavat
testin spesifiyden heikentymiseen.
Molekyylibiologista validointia
sekvensoimalla tai ajamalla geeliä, jossa
on DNA molekyylimarkkerit mukana, DNA-
viivaimella (1) ei esitetty.
Virusdiagnostiikassa vähintään kolmen
alukeparin on tunnistettava kolme erillistä
viruksen geeniä (mieluiten
mahdollisimman kaukana toisistaan
viruksen genomissa) (1). Tässä
tapauksessa vain MP-geeni todennettiin.
(kursivointi – lainaus viitatusta julkaisusta
(1).
PCR-testiputkessa ei mainita olleen
negatiivista kontrollia.
Testin todentamiseen käytettyjä näytteitä
ei ole karakterisoitu. Jää epäselväksi,
millä perusteella ne on luokiteltu
influenssa A:ksi tai joksikin muuksi
virukseksi.
Ei ole mainintaa kultaisesta standardista
tai mistään muusta menetelmästä (esim.
immunofluoresenssi mikroskopointi), jota
olisi pitänyt käyttää vertailumenetelmänä.
Kliinisiä potilasnäytteitä ei ole kuvattu.
Menetelmän spesifisyyttä ei ole
määritetty. Spesifisyyden tutkimiseksi
olisi käytettävä kliinisiä näytteitä, jotka
liittyvät samanlaisiin oireisiin, mutta joilla
on todistetusti muu etiologia.
Kommentit artikkeliin Nagy et al., A
universal RT-qPCR assay for "One Health"
detection of influenza A viruses. PLoS
ONE 2021 16(1): e0244669
Tässä saman tutkimusryhmän
julkaisussa kuvataan menetelmä, jota
kirjoittajien mukaan tulisi käyttää One
Health -lähestymistapana influenssa A:n
diagnosoimiseksi ihmisillä, nisäkkäillä ja
siipikarjalla.
Vaikka se on kirjoitettu yli kymmenen
vuotta myöhemmin, kirjoittajat eivät ole
korjanneet edellisen asiakirjan puutteita.
Syklien määrä on sama 45, mikä johtaa
epäspesifisyyteen.
Näytteitä, joita käytettiin "validointiin", ei
ollut kliinisesti karakterisoitu.
Eteenpäin ja taaksepäin suuntautuvat
alukkeet ovat samat kuin edellisessä
tutkimuksessa (GC-suhde 12/17 ja
10/17). Tällä kertaa julkaistiin koettimen
sekvenssi. Tässä julkaisussa alukkeiden
pitoisuus oli 1400 nM, mikä on suurempi
kuin aiemmin (600 nM), kun sen pitäisi
olla 100–200 nM.
Edelleen on epäselvää, mitä menetelmää
vasten kuvattu menetelmä validoitiin. - Anonyymi
Johtopäätökset
Tarkastelluissa julkaisuissa (Nagy et al.
2010 ja 2021) on useita teknisiä puutteita.
Kuvattu menetelmä näyttää olevan
huomattavan epäspesifinen. Siksi on
todennäköistä, että tämä menetelmä, joka
on tarkoitettu One Health -
lähestymistavaksi lintuinfluenssan
havaitsemiseksi (ja joka on nyt
Suomen viranomaisten käytössä), tuottaa
suuren määrän vääriä positiivisia tuloksia,
mikä paisuttaa A-influenssan diagnooseja
ihmisillä, linnuilla ja muilla eläimillä.
Epäspesifisen menetelmän käyttö
rutiiniluonteisesti voi johtaa tuhoisiin
eläinlääkinnällisiin ja
kansanterveydellisiin toimenpiteisiin.
Tamara Tuuminen, MD, PhD, kliinisen
mikrobiologian erikoislääkäri,
lääketieteellisen mikrobiologian dosentti
apulaisprofessori.
Helsingissä 8. elokuuta 2023
Viite
1. Corman-Drosten review report BY AN
INTERNATIONAL CONSORTIUM OF
SCIENTISTS IN LIFE SCIENCES (ICSLS)
Review report Corman-Drosten et al.
Eurosurveillance 2020 November 27, 2020 - Anonyymi
Ainoastaan Putinin sperma korvan kautta aivoihin pumpattuna pelastaan. Sen jokainen älyllinen tietää. hih hih
- Anonyymi
Tämä rokote oli paras keksintö huoltosuhteen parantamiseen, ikäihmiset hautaan piikin jälkeen, jolloin yhteiskunnan varoja säästyy todella paljon.
- Anonyymi
Höpsistä nyt. Ei koronapiikeistä ole erityistä nousua ollut ikäihmisten kuolemissa. Satutko tietämään yhden faktan, huonokuntoisimmille vanhuksille ei useita koronarokotuksia ole tehty, just sen takia ettei vointiin tule ongelmia. Tiesitkö sen, ett muut pitkäaikaissairaudet niitä kuolemia on lisännyt, huonokuntoisille vanhuksille jo keuhkokuume lisää riskiä menehtymiselle.
Mietippä kannattaako isoa joukkoa veronmaksajia vähentää tuolla tavalla, jos et satu tietämään, niin jokainen vanhus maksaa veroja viimeiseen hengenvetoonsa asti.
- Anonyymi
Yhdeltä 50 m kadun pätkältä meni neljä eläkeläistä kolmen vuoden sisään hautaan, kaikki suht pirteitä. Kaikki rokotettu moneen kertaan. Ehkä sattumaa, ehkä ei.
- Anonyymi
Minun rokotevastainen sukulaiseni vierailee vähän väliä vanhan sukulaiseni luona. Haluaakohan tartuttaa kolmesti rokotetun melkein satavuotiaan vanhuksen, että voisi sanoa rokotuksen tappaneen vaikka itse kantaa alkuperäistä tautia ympäriinsä? Meillä ei ole tautia ollut. Eikä muutakaan, vuosikausiin.
- Anonyymi
Kun tarkastellaan yli 70-vuotiaiden kuolleisuutta vuodesta 2008 lähtien, aikana ennen rokotuksia ja jälkeen rokotusten, kertoo tilasto karun totuuden rokotteen tappavuudesta.
Vuonna 2008 kuoli yli 70-vuotiaita 34 284. Siitä eteen päin vuosi 2020 mukaan lukien, kasvoi vanhuskuolleisuus keskimäärin 751:llä vuodessa. Vuonna 2011 kuolleisuus laski, jolloin vanhuksia kuoli 28 edellisvuotta vähemmän. Eniten kuolleisuus kasvoi v. 2016, jolloin vanhuksia kuoli 1 452 enemmän kuin vuonna 2015.
Vanhukset rokotettiin nopeasti kahteen kertaan huhti-kesäkuun aikana v. 2021 ja 1.7.2021 vanhusten rokotekattavuus ylitti 90 %.
Tilasto kertoo, että 1.7.2020-30.6.2021 kuoli vanhuksia 43 273 ja siitä alkaen, kun 90 %:n rokotekattavuus saavutettiin, kuoli 1.7.2021-30.6.2022 heitä 49 305, eli yli 6 000 enemmän.
Suomen virallisen tilaston mukaan, kun vanhusten rokotekattavuus ylitti 90 %, kasvoi vanhuskuolleisuus vuoden aikajaksolla neljä kertaa enemmän kuin se oli kasvanut enimmillään vuodessa, kun verrataan vuosiin 2008-2020. Ja edelleen kun verrataan, kasvoi rokotusten myötä kuolleisuus yli 8 kertaa enemmän, kuin mitä se kasvoi keskimäärin vuosina 2008-2020.
Tilasto kertoo ilman epäilyä, että rokote on tappanut hyvin paljon vanhuksia. Tämän tosin kansa on voinut itsekin todeta seuraamalla, kuinka vanhuksia alkoi rokotusten myötä kuolla ympärillä paljon enemmän kuin koskaan aiemmin.
https://pxdata.stat.fi/PxWeb/pxweb/fi/Kokeelliset_tilastot/Kokeelliset_tilastot__vamuu_koke/koeti_vamuu_pxt_12ng.px/- Anonyymi
"Tilasto kertoo ilman epäilyä, että rokote on tappanut hyvin paljon vanhuksia."
Ilman rokotetta olisi... No turha kai sinulle............ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Tilasto kertoo ilman epäilyä, että rokote on tappanut hyvin paljon vanhuksia."
Ilman rokotetta olisi... No turha kai sinulle............Tilasto osoittaa vanhuskuolleisuuden räjähtäneen pilviin täsmälleen samaan aikaan kun rokotekattavuus nousi yli 90 %:n. Tilasto osoittaa myös, että mediat ja lääkeviranomaiset valehtelivat hokiessaan viruksen tappavan vanhuksia vuonna 2020, koska tuona vuonna kuoli Suomessa vanhuksia vähemmän kuin mikä olisi ollut normaali taso verrattuna vuosiin 2008-2019.
Eihän kukaan täysijärkinen epäile sitäkään, että jos joku ison viinapullon nopeasti juotuaan kuolee alle tunti sen jälkeen, etteikö kuolema suurella todennäköisyydellä olisi aiheutunut alkoholimyrkytyksestä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tilasto osoittaa vanhuskuolleisuuden räjähtäneen pilviin täsmälleen samaan aikaan kun rokotekattavuus nousi yli 90 %:n. Tilasto osoittaa myös, että mediat ja lääkeviranomaiset valehtelivat hokiessaan viruksen tappavan vanhuksia vuonna 2020, koska tuona vuonna kuoli Suomessa vanhuksia vähemmän kuin mikä olisi ollut normaali taso verrattuna vuosiin 2008-2019.
Eihän kukaan täysijärkinen epäile sitäkään, että jos joku ison viinapullon nopeasti juotuaan kuolee alle tunti sen jälkeen, etteikö kuolema suurella todennäköisyydellä olisi aiheutunut alkoholimyrkytyksestä.Kai sinusta pidetään huolta ja saat asianmukaista hoitoa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tilasto osoittaa vanhuskuolleisuuden räjähtäneen pilviin täsmälleen samaan aikaan kun rokotekattavuus nousi yli 90 %:n. Tilasto osoittaa myös, että mediat ja lääkeviranomaiset valehtelivat hokiessaan viruksen tappavan vanhuksia vuonna 2020, koska tuona vuonna kuoli Suomessa vanhuksia vähemmän kuin mikä olisi ollut normaali taso verrattuna vuosiin 2008-2019.
Eihän kukaan täysijärkinen epäile sitäkään, että jos joku ison viinapullon nopeasti juotuaan kuolee alle tunti sen jälkeen, etteikö kuolema suurella todennäköisyydellä olisi aiheutunut alkoholimyrkytyksestä.HEH
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kai sinusta pidetään huolta ja saat asianmukaista hoitoa?
Loppuivat trollilta argumentit kun lyötiin faktaa tiskiin. Niin käy, kun ei kykene tiedolla kumoamaan esitettyjä faktoja ja pitää yrittää mustamaalata faktojen kertojaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Tilasto kertoo ilman epäilyä, että rokote on tappanut hyvin paljon vanhuksia."
Ilman rokotetta olisi... No turha kai sinulle............Niinpä. Kuollut paljon vähemmän vanhuksia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tilasto osoittaa vanhuskuolleisuuden räjähtäneen pilviin täsmälleen samaan aikaan kun rokotekattavuus nousi yli 90 %:n. Tilasto osoittaa myös, että mediat ja lääkeviranomaiset valehtelivat hokiessaan viruksen tappavan vanhuksia vuonna 2020, koska tuona vuonna kuoli Suomessa vanhuksia vähemmän kuin mikä olisi ollut normaali taso verrattuna vuosiin 2008-2019.
Eihän kukaan täysijärkinen epäile sitäkään, että jos joku ison viinapullon nopeasti juotuaan kuolee alle tunti sen jälkeen, etteikö kuolema suurella todennäköisyydellä olisi aiheutunut alkoholimyrkytyksestä.Satutko Einstein muistamaan millaiset rajoitukset vanhuksille oli asetettu v.2020. Hoitokodeissa oli useamman kuukauden vierailukielto, tietyn ikäisille vanhuksille oli asetettu toive etteivät kävisi kaupoissa pahimpaan ruuhka-aikaan. Kun maskien käyttö ja turvavälit tuli suositelluksi v.2020, sekin jo vähensi kuolemien määrä, koska ei tullut niin paljoa flunssa-tai influenssatartuntoja ja vanhukset itse välttelivät paikkoja, jossa on paljon ihmisiä samaan aikaan.
Omikron-tyyppisen koronamuunnoksen tulo lisäsi koronatartuntojen määrää, siihen ei koronarokote tepsi vaan rokote vähensi vakavampien oireiden ilmaantumista. Mun läheisen hoitopaikassa ollut muutamia tartuntoja, ei kaikki sairastunut, eikä kuolemien määrä lisääntynyt tuona aikana ja tartunta-aikana oli vierailut siellä hoitajien toiveesta vähennettyjä, eikä koko hoitotalossa ole isosti ollut tartuntoja tai koronakuolemiakaan ollut, koska vanhuspotilaita ja hoitajiakin oli rokotettu koronaa vastaan.
- Anonyymi
Vaikka en ota rokotetta, en sentään ala levittää aloituksen kaltaista huuhaata.
Rokotteiden välttämättömyyden kanssa me Suomessa olemme paremmassa asemassa kuin monet väestörikkaat valtiot, ehdimme arvioida tianteen kuolleisuuden perusteella. Rokotus on tietysti samaan aikaan kuin itse tauti, joten arvio kuolleisuudesta tehdään taudin vaikutusten perusteella eikä rokotteen, jonka tehtävä on vähentää sairastavuutta ja kuolleisuutta. Jos joskus epidemian kuolleisuus maailmalla alkaa olla yli 50% .. tiedätte mitä tapahtuu.
Ihmettelen yhä enenmmän näitä kirjoitajia kaikkien eri aihealueiden osalta. Mikä vika teissä on? Missä kohtaa elämää kaikki alkoi olla valhetta ja vain omaa etua?- Anonyymi
No miksi et ole muka ottanut rokotetta? Rokotehan on mitä tärkein ettei kuole? Kuinkahan moneen olet tartuttanut koronan rokottamattomana?
Taitaa olla höpöpuhetta sinulta. Rokottamaton ei sano huuhaaksi aloituksen kaltaisia asiaoita. - Anonyymi
Aloituksessa esille tuodut rokotetuhot ovat virallisten tilastojen ja jopa rokotemyönteisten medioidenkin kertomaa faktaa.
Tilastokeskuksen virallisen kuolleisuustilasto kertoma faktaa on sekin, että vanhusten ja kaikkien ikäluokkien kokonaiskuolleisuus oli normaalia alhaisempi vuonna 2020, sekä tammi-huhtikuun ajan vuonna 2021, jolloin vasta vanhusten nopea rokottaminen räjäytti vanhuskuolleisuuden pysyvästi pilviin kesäkuun lopulla v. 2021.
Miksi väität virallisten tilastojen valehtelevan ja miksi uskot, että tappavaksi väitetty virus, joka ei lisännyt lainkaan kuolleisuutta vuonna 2020, eikä alkuvuonna 2021, muuttui vanhuksia tappavaksi vasta täsmälleen samaan aikaan kun vanhukset rokotettiin?
Uskotko tosiaan, että Suomessa koronavirus odotti puolitoista vuotta lisäämättä kuolleisuutta ja muuttui tappavaksi vasta silloin kun alettiin rokottamaan, ja että rokotteet pelastivat ihmisiä, vaikka kuolleisuus juuri niiden myötä räjähti pilviin?
Tämä linkki on ollut ketjussa aiemminkin, mistä tässä kerrotut faktat löytää. On ymmärrettävää, että jos äly ei riitä riitä siitä tietojen löytämiseen, on sitä niin paljon vähän, että on helppo tällä valehdella noiden tietojen vastaisesti ja väittää valheitaan totuudeksi.
https://pxdata.stat.fi/PxWeb/pxweb/fi/Kokeelliset_tilastot/Kokeelliset_tilastot__vamuu_koke/koeti_vamuu_pxt_12ng.px/
- Anonyymi
Maailmanlaajuisesti rokote tappanut 17 miljoonaa ihmistä
https://www.theepochtimes.com/health/covid-vaccines-causally-linked-to-increased-mortality-resulting-in-17-million-deaths-scientific-report-5499001?utm_source=goodeveningnoe&src_src=goodeveningnoe&utm_campaign=gv-2023-09-30&src_cmp=gv-2023-09-30&utm_medium=email&est=iPLDceJJLvu303o8wYVoRZJpsKHy19lqb0o+nvjg88Io1HMFi2c4B9Xvjh8K3t8o+6OG- Anonyymi
Sen lisäksi kun rokote steriloi ihmisiä, romahtaa syntyvyys niin alas, että ihmispopulaation määrä kääntyy jyrkkään laskuun, mikä on rokotteen tarkoituskin. Tavoite voi helposti olla väetön vähentäminen useilla miljardeilla muutaman vuosikymmenen aikana. Eikä ihme, koska maapallo ei kestä nykyistä liian suuren ihmispopulaation kuormitusta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sen lisäksi kun rokote steriloi ihmisiä, romahtaa syntyvyys niin alas, että ihmispopulaation määrä kääntyy jyrkkään laskuun, mikä on rokotteen tarkoituskin. Tavoite voi helposti olla väetön vähentäminen useilla miljardeilla muutaman vuosikymmenen aikana. Eikä ihme, koska maapallo ei kestä nykyistä liian suuren ihmispopulaation kuormitusta.
Miks rokotteet ei sitten ole vähentänyt syntyvyyttä köyhemmissä maissa, joissa myös on koronarokotteita ihmisille annettu???
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miks rokotteet ei sitten ole vähentänyt syntyvyyttä köyhemmissä maissa, joissa myös on koronarokotteita ihmisille annettu???
Suomessa THL painosti odottavat äidit ottamaan rokotteen.
Amnestyn mukaan; "Maailman köyhimmissä maissa vain muutama prosentti on täysin rokotettuja"
Ehkä siksi köyhimmissä maissa ei ole syntyvyys romahtanut, kun siellä ei ole naisia edes rokotettu?
https://www.amnesty.fi/afrikka-on-maailman-rokottamattomin-manner-eika-helpotusta-nay/
- Anonyymi
Koska eliniän odote nyt selvästi laskee myös Suomessa, pitäisi myös eläkeikää alkaa tiputtamaan mahdollisimman pian.
Vanhusten korona kuolemiksi merkittyjä tapauksia
ei testattu kuoleman jälkeen.
Jos vanhus kuoli normi flunssaan merkittiin kuolinsyyksi
korona.
On tapauksia missä korona kuolemaksi ilmoitettu
ihminen ei kuollutkaan koronaan?
Kuolemien osittain keinotekoisella
nostamisella saatiin pistettyä lisää piikkejä.- Anonyymi
Sehän on yleisesti myönnetty, että koronaan kuolleiksi tilastoitiin kaikki kuolleet, joilla todettiin tartunta. Tartunnan testausmenetelmästä taas on myönnetty, että se antoi positiivisen tulokset, vaikka korona oli sairastettu kauan siiten ja siitä oli jo parannuttu. Eli, jos ihminen oli esim. sairastanut oireettoman koronan kolme kuukautta ennen kuolemaa, merkittiin hänet koronaan kuolleeksi testin perusteella. Kusetus oli niin valtaisan räikeää, ettei uskoisi kenenkään normaalijärkisen voivan olla sitä tajuamatta.
- Anonyymi
Tämä aika jää häpeätahrana historiankirjoihin, ainakin rehellisten sellaisten, sysimustana synkkyyden ja primitiivisen barbaariuden aikana, massamurhaajapoliitikkojen takia.
Näin ei voi jatkua, järjestelmä on täysin muututtava mädän eliitin eliminoimiseksi pois tästä maailmasta.- Anonyymi
Rikas eliitti murhaa köyhää väestöä myrkkypiikeillä, jotta maailma pelastuisi rikkaiden ja heidän jälkeläisilleen. Suomen poliitikot ja korkeat viranomaiset ovat kaikin keinoin mukana tässä kansalaisten murhaamisessa.
- Anonyymi
Säästäkää sähköjä enemmän? Arvatkaa kaupunki Suomessa, jossa sähkö on kaikkein parasta? Salella ei ole alennusrobotteja vielä.
Nakkirakki - Anonyymi
Rokotehaitat mm. sydän-, verisuoni- ja aivovaurioin. Lisäksi aina vain uudet ja uudet Covid-19 infektiot vaurioittavat joka infektiokerta lisää ihmisten keuhkokudosta ja aivokudosta, vanhempien ihmisten elimistöä tietenkin enemmän. Hengityskapasiteetti ja ajattelukapasiteetti kärsii.
- Anonyymi
"In the U.S., COVID-19 vaccines injured 26.6 million people, disabled 1.36 million people, caused more than 300,000 excess deaths and cost the economy an estimated $147 billion in damage — in 2022 alone — according to a new analysis by Humanity Projects, a wing of Portugal-based research firm Phinance Technologies."
https://childrenshealthdefense.org/defender/covid-vaccine-injury-deaths-economic-damage/
Tällainen tutkimus tuli vastaan. - Anonyymi
Eikä ole salaliittohörhö! Se on tutkittu ja turvallinen ;=))
https://mega.nz/file/VBZTXZaA#GoXx1l1zuZ8y4JXhqMtxhrhTOuujBkayhR3Gl4NOXRg
https://mega.nz/file/5FYDhLbS#uRXiSyulSbDIEZw7QLGC323pdnfZJ2fiUSGgj1whKt4
https://mega.nz/file/YYgmXAZA#d5lSBRvjbXI3VfBYra7Z8YN9RjQPoUnI9tuA6f-SKdU - Anonyymi
Luuleeko joku että korona-ym rokotteilla tappamiseen, veroparatiisi-sote-IHMISKAUPPA- ja lääke-pörssirikollismonopolien verenhimo loppuisi, ehei.
https://www.cbc.ca/news/health/more-adults-are-taking-medication-for-adhd-physicians-say-trend-is-a-double-edged-sword-1.6984578
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16928807/8400-suomalaista-laakaria-sai-v--2016-lahjuksia-laakeyhtioilta-85-milj--euroa-#comment-107984430 - Anonyymi
Ruokateollisuuden ja kaupan alan, tehokkuuden ja ahneuden maksimointi, on tuomassa lisää potilaita veroparatiisi-sote-ihmiskaupalle ja lääkemonopoleille, HÄRKÄPAVUN syöttämisen kautta, kun kyseinen roskapapu laukaisee, geeneissä suomalaisväestöllä, yleisiä autoimmuuni-reuma-tulehdus-kipusairauksia, siis monia muitakin, kuin sen akuuteimman hengenvaarallisen favismin muodossa.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16314748/harkapapu-laukaisee-autoimmuunisairauksia-kuten-sle-dermatomyosiitti-ym#comment-118481988 - Anonyymi
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17629245/yksityistetty-veroparatiisi-thl--aarioikeistosdpn-korruptiokiuru-terveysuhkia
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16960037/korruptio-perustuslaki-valiokunnan-laiton-veroparatiisi-sote-lausunto-on-rikos-
Neonatsi-kansanedustajat käyttivät, perustuslakivaliokunnan lausuntojen antajina, veroparatiisi-sote-ihmiskauppa-lääke-ym pörssirikollismonopolien, osakkeidenomistajia.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18020750/elakelaiskoyhyys-sote-ihmiskauppa-hoitajien-palkkakuopan-syy - Anonyymi
WEF käytti miljoonia lahjusrahoja jauhonokan soluttautumiseen pääministeriksi.
- Anonyymi
Siksi EU listasi Suomelle 60 miljoonaa mamua
suomalaisten tilalle.
Aikataulu? Näyttävät pitävän kiirettä.
Saksassa komukat ei viivyttele.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta663362Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh433157Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1202610- 432538
- 311953
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271850- 481636
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä851465- 391320
- 821179