Yhdysvaltain liittovaltio tulee hajoamaan.
Yhdysvaltain osavaltiot alkavat julistautua itsenäisiksi valtioiksi ja eroavat liittovaltiosta ja sille kehitykselle liittovaltio ei voi tehdä mitään.
Yhdysvaltojen isot osavaltiot ovat väkimäärältään ja taloudeltaan jo niin merkittävän suuria, että ne pärjäävät vallan mainiosti ilman liittovaltion kustannuksia. Niiden ei itsenäisinä maina tarvitse osallistua ympäri maailmaa käytäviin sotiin, joihin Yhdysvaltain liittovaltio on ollut ja on osallisena.
Yhdysvaltain kansa on jo niin kahtia jakautunut monin tavoin, että tuo liittovaltion hajoaminen on vääjäämätön kohtalo.
Luultavasti ei myöskään synny sisällissotaa, vaan tuo osavaltioiden irtautuminen tapahtuu melko rauhanomaisesti.
Tuo Yhdysvaltian liittovaltion hajoaminen muuttaa sitten koko maailman poliittisen asetelman. Euroopallakaan ei ole enää turvaa Yhdysvalloista, kun Yhdysvaltain liittovaltio hajoaa ja samalla kaikki liittovaltion nimissä tehdyt sopimukset raukeavat.
Tämäkään ei ole profetia
8
475
Vastaukset
- Anonyymi
Milloin Yhdysvaltain liittovaltio alkaa hajoamaan, sitä on vaikea ennustaa, mutta se vääjäämättömästi tapahtuu.
Siihen voi kulua vielä joitakin vuosia, mutta ei kymmeniä vuosia. - Anonyymi
Yhdysvaltain presidenttiehdokkaiden ikä on selkeä ennusmerkki liittovaltion hajoamisesta, tuon kansan kahtiajakautumisen lisäksi.
Yhdysvallat on kuin vanha mies, joka kulkee kuolemaa kohti.
Tuo kuolema on liittovaltion lakkaaminen.
Ukrainan sodan kustannukset Yhdysvalloille on myös selkeä alku tuolle liittovaltion hajoamiselle.
Yhdysvaltain rikkaat osavaltiot haluavat eroon sotien kustannuksista; sotien, jotka eivät uhkaa Yhdysvaltojen aluetta. - Anonyymi
Suurin osa Yhdysvaltojen ihmisistä ei halua maksaa sitä laskua, mitä Yhdysvallat on tuhlannut eri puolilla maailmaa käytyihin sotiin.
- Anonyymi
Veikkaanpa USA hajoaa neljään osaan. Koillisosa, eli New York Chicago akseli, muodostaa yhden osan, eteläiset osavaltiot muodostavat oman valtionsa, keski lännen maatalous osavaltiot yhden valtion sekä läntiset osavaltiot omansa.
- Anonyymi
Näyttää todella selkeältä, että USA liittovaltio siirtyy kohta historiaan.
- Anonyymi
Trump ja Biden ovat liikaa suurimmalle osalle amerikkalaisista.
- Anonyymi
Mielenkiintoinen kirjoitus. Jos Kiina löytää kunnolla Venäjän, Euroopalla
on ongelmia tiedossa, niin kuin tuossa tekstissä kirjoitit.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2412608Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka122162Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3231880- 1031639
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois861546Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001250- 671200
- 251131
- 501083
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl731016