Persuille sama vaikka Suomen kansa katoaisi

Persuthan väittää olevansa tärkeällä ja hyvällä asialla, tai että on pakko tehdä kipeitä leikkauksia (ne eivät ole kipeitä, jos niistä ei itse kärsi). Mikään noista ei ole totta.

Persut päättää tehdä noin ja he ovat huonolla asialla. Rahan jakaminen ahneille ja itsekkäille ei tuo yhteiskuntaan mitään muuta kuin velkaantumista, joita persut ryydittää leikkauksilla ja aiheuttaa sitten ongelmia, varsinkin heikompiosaisille, mutta myös koko yhteiskunnalle.

Se on moraalitonta, se ei ole hyvä asia mitä persut tekee, se on huono asia.

Persujen manipulointi eli mustan maalaaminen valkoiseksi ei määrittele onko jokin asia hyvä vai huono vaan lopputulos yksilöille ja yhteiskunnalle eli kun leikataan köyhiltä ja heikennetään työntekijöiden ja työttömien asemaa, se on aina huono asia.

Ja ne ovat persujen tekojen seuraamuksia, joten tekijä on aina syypää eli persut on syypää yksilöiden ja yhteiskunnan ongelmiin omilla teoillaan eli poliittisilla päätöksillään.

Ei persujen tekojen uhrit eli vaikkapa työttömät tai köyhät. Vaan tekijät eli persut.

Samoin kuin velkaantumiseen kun jaetaan veronkevennyksiä.
31201
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Ei kansa mihinkään katoa. Heikoimmat vaan kuolevat pois.

Äänestä
  • Meidän sivistyksemme mitta on se, kuinka osaamme pitää huolta heikoimmistamme. Lapsista,vanhuksista ja sairaista. Suomalaisista. Vai onko suomalaisissa kasteja? Eli joku taho haluaa pitää huolta vain rikkaista suomalaisista?

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Meidän sivistyksemme mitta on se, kuinka osaamme pitää huolta heikoimmistamme. Lapsista,vanhuksista ja sairaista. Suomalaisista. Vai onko suomalaisissa kasteja? Eli joku taho haluaa pitää huolta vain rikkaista suomalaisista?

    Ei se kastijako ole koskaan poistunutkaan vaikka suomessa on sen takia joskus aikoinaan ollut sisällis-sota asiahan kun on niin että ne kenellä on rahaa tilillä luulevat olevansa jotenkin parempia kun ne jotka joutuvat taistelemaan jopa paikastaan maailmassa mulle se ei kerro mitään muuta kun että on osannu käyttää jotakuta hyväkseen että on onnistunu rahaa tililleen keräämään kuinkakos moni voi rehellisesti sanoa että se raha teki jotenkin onnelliseksi toki se on tätänykyä välttämätön paha monestakin eri syystä mu kyl mä pidän tärkeämpänä että mulla on luotettavat kaverit kun se et onko tililläni rahaa vaiko eikö niin kauan ei yleensä ole suurempaa hätää kun laskut vai on saanu maksettua

    Äänestä

Persut on idiootteja. No kyllähän kansa sen on aina tiennytkin.

Äänestä
  • Kuka helevetti joihinkin immoslaisiin natsahtelijoihin luottaisi

    Äänestä

  • Miksi? Kertokaa joskus elämässänne perustelut väitteille ne. Te vaan hoette jotain sanaa. Ette kuitenkaan perustele milloinkaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Miksi? Kertokaa joskus elämässänne perustelut väitteille ne. Te vaan hoette jotain sanaa. Ette kuitenkaan perustele milloinkaan.

    Väitteillenne siis

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Miksi? Kertokaa joskus elämässänne perustelut väitteille ne. Te vaan hoette jotain sanaa. Ette kuitenkaan perustele milloinkaan.

    Mille väitteille?

    Äänestä

  • Eiköhän Suomen kansan hävittämisestä ole huolehtineet vihervasemmiston ja ruotsalaisten toiminta? Tehän olette tuoneet maahan loiseläjiä ympäri lähi-itää ja Afrikkaa ? Kuinka paljon rahaa on lapattu näihin matujen hoitamiseen , olisiko rahat voinut käyttää Suomalaisten hyväksi. Olisi asuntoja nuorille, julkinen terveydenhuolto ei olisi niin kuormittunut, rikollisuus on näillä aivan eri luokkaa . Aika moni ongelma johtuu maahanmuuton ongelmista. Suomen viranomaiset ja päättäjät on itse luoneet tämän ongelman, omalla sinisilmäisyydellään ?

    Äänestä

Lässyti lässyti. Johan se on nähty että viherpunikit ovat kansan hävittämisen asialla.

Äänestä

Valehtelet. Vihervassut haluaa vaihtaa kansat. Teemu Keskisarja sanoo että suomalaisuus katoaa tällä vuosisadalla.

Äänestä
  • Tämän maan ottaa valtaansa eräs uskonto ja silloin ei naurata. Tässä vihervassut ovat olleet edesauttajina. Näille annetaan parhaat asunnot, Rolexit käsivarteen bemarit merkkifarkut ja ohituskaistat.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Tämän maan ottaa valtaansa eräs uskonto ja silloin ei naurata. Tässä vihervassut ovat olleet edesauttajina. Näille annetaan parhaat asunnot, Rolexit käsivarteen bemarit merkkifarkut ja ohituskaistat.

    Vihervassut ovat kaikkein kiihkeimpinä olleet janoamassa maahan erityisesti erään uskonnon edustajia niin paljon kuin mahdollista. Tämä totuus ei pala tulessa.

    Tämä kuuluu feministiseen intersektionaalisuuteen joka on erittäin rasistinen aate. Sitä vihervassut yleensä kannattaa ja se arvottaa ihmiset eri arvoon ihmisarvossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Anni Molari joka on ollut pimeyden ytimessä eli vihreissä, hän on aiheen asiantuntija.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Anni Molari joka on ollut pimeyden ytimessä eli vihreissä, hän on aiheen asiantuntija.

    Googlen avulla löytyy asiaa tästä rasistisesta intersektionaalisuudesta.

    Äänestä

  • Näin se varmaan on. Lapset, vanhukset ja sairaat ovat nykyisen hallituksen maalituksen kohteena. Haluna tuhota suomalaiset. Ja saada jotain pikku tai isoja etuja omalle pikkuporukalle. Väkivallan ja vihan sakille.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Vihervassut ovat kaikkein kiihkeimpinä olleet janoamassa maahan erityisesti erään uskonnon edustajia niin paljon kuin mahdollista. Tämä totuus ei pala tulessa.

    Tämä kuuluu feministiseen intersektionaalisuuteen joka on erittäin rasistinen aate. Sitä vihervassut yleensä kannattaa ja se arvottaa ihmiset eri arvoon ihmisarvossa.

    Hmm, Suomalaisten ei ole koskaan tarvinnut kutsua ketään, vaikka 2015 tuli maahan 35000 pakolaista persujen ollessa hallituksessa.
    Intersektionaalisuuden käsitys on sulle ilmeisen tuntematon. Tieteellisessä tutkimuksessa käytetään. Sama kuin Napapiirin sankareissa se kommentti 'tuli vähän muuttujia'.
    Feminismi pyrkii tasa-arvoon. Hyi kauheaa! Maassa, jossa naiset tekevät enemmän töitä kuin miehet, ovat vastuussa kodista ja lasten kasvatuksesta - tosi on!

    Suomessa noudatetaan Suomen lakeja. Omat kulttuuripiirteet ja uskonnot sallitaan , mutta toki ääriainekset pyritään karsimaan niin omissä ääriryhmissä kuin muualla syntyneiden ryhmissä!

    Äänestä

Orpon hallitus kannustaa suomalaisia aktivoitumaan, liikkumaan ja tervehtymään ja samalla viisastumaan. Tuo pitää suomalaiset elinvoimaisena.

Viheraatteinen tukipolitiikka sairastuttaa, passivoittaa suomalaiset, ei ole hyväksi kenellekään eikä yhteiskunnalle.

Viheraatteiset haluavat täyttää muun maalaisilla sossun tuella elävillä Suomen ja työntävät pienen Suomen kansan rahat pois Suomesta, ei ole varaa enää hoitaa Suomen vanhoja ja sairaita kunnolla, vaan kaikesta pitää leikata ja säästää.

Äänestä
  • "Orpon hallitus kannustaa suomalaisia aktivoitumaan, liikkumaan"

    https://www.hs.fi/urheilu/art-2000009884637.html

    "Hallituskauden aikana kaikkiin opetus- ja kulttuuriministeriön kulttuurin, liikunnan ja nuorisotyön valtionavustuksiin on tulossa yhteensä 125 miljoonaa euron leikkaukset."

    Äänestä

  • Niin. Äitiyspakkaukseen lisättiin pallo! Se motivoi perheitä liikkumaan yhdessä.
    Muutoihan hallitus leikkaa nuorison liikunnasta ja noista palveluista.
    Ne harrastaa, joilla on varaa!

    Äänestä

  • Niin. Äitiyspakkaukseen lisättiin pallo! Se motivoi perheitä liikkumaan yhdessä.
    Muutoinhan hallitus leikkaa nuorison liikunnasta ja kulttuuripalveluista.
    Ne harrastaa, joilla on varaa!

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Niin. Äitiyspakkaukseen lisättiin pallo! Se motivoi perheitä liikkumaan yhdessä.
    Muutoinhan hallitus leikkaa nuorison liikunnasta ja kulttuuripalveluista.
    Ne harrastaa, joilla on varaa!

    Syntyykö Suomessa vielä lapsia?

    Äänestä

Kuka hullu tähän maahan enää lapsia tekisi. Hetken työttömänä ja kaikki menee ulosottoon. Kiiton sinimustan hallituksemme.

Äänestä

Yksityinen lääkäritoiminta pitää yksinkertaisesti ajaa alas. Ilmiö on taloudellisesti kestämätön kuten on nähty. Koko terveyskapitalismi on myös moraalisesti kestämätön: keikkalääkärit ja isot kansainväliset yritykset käärii isot voitot toisten sairauksista.

Terveyskapitalismissa on myös täysin väärät kannustimet. Julkisen puolen hoitoa saava ihminen on potilas ja paras tulos on kun potilas paranee hyvin ja hoito on edullinen ja tehokas. Se on paras yhteiskunnalle, se on paras potilaalle, ja veronmaksajalle.

Terveyskapitalismissa potilas on asiakas. Ja paras asiakas on tietty hän joka käyttää paljon rahaa kalliisiin hoitoihin pitkään – eli ei parane.

Pitäisi olla itsestään selvää kumman järjestelmän haluamme. Ja ketään ei pitäisi yllättää mitä kokoomus haluaa – ne haluaa, että heidän äänestäjillä menee hyvin: törkypalkkaiset keikkalääkärit ja isojen yksityisten terveysjättien osakkeenomistajat. Ei potilaat. Eikä edes kansantalous vaikka sillä ääniä haaliikin.

Eikä yllätä sekään että kaikki käy PS:lle, kunhan ne saa haitata maahanmuuttoa ja edistää tunkkaisen oikeisto-konservatiivisia arvomaailmojaan.

Äänestä

Katsokaa kuinka mustat säkit lisääntyy holtittomasti ja porskuttavat menemään tekemättä päivääkään töitä!
Nämä väestön muuttajat eivät kärsi leikkauksista ja jälkeläiset ottavat kadulla omansa!
Nähtäväksi jää jatkuuko ruotsin tie kohti islamilaista kansankotia, vai saadaanko se pysäytettyä ja velkaantuminen…

Äänestä
  • Lapset ovat meidän tulevaisuutemme! Ehkä se juttu on niin, että kansat, jotka eivät jousta tai sopeudu, kuolevat?
    Kannattaako olla ilkeitä toisille viimeisinä aikoinaan? Ja miksi? Suomessa on tyhjiä, autioita kyliä ja pikkukaupunkeja. Jos elämää tulisi, se olisi vain plussaa!

    Äänestä

Pryy-ö-ö-ö-ööö

Äänestä

700 miljoonaa pois köyhiltä ja 500 miljoonaa lisää rikkaille.
Lisäksi 350 miljoonaa yksityislääkäreiden kelakorvauksiin.

(ne kelakorvaukset päätyy veroparatiiseihin)

Niin ja lisää velkaa ensimmäisenä vuonna 11,5 miljardia euroa.

Äänestä

Voit ajatella asiaa myös siltä kannalta, että miksi tulevien sukupolvien pitäisi maksaa elämäsi? Siitähän valtion velanotossa on oikeasti kyse. Jospa ottaisit itseäsi niskasta kiinni ja eläisit omilla tuloillasi?

Äänestä

Eikös se ole pazcaciccareiden&swedupellauman& kepuleiden tyyli?

Jos meitä ei olisi, he eivät olisi yhtään mitään.
Zero
Nada
Noll
Null

Eihän kuninkaitakaan olisi ilman hyväuskoisia ja hölmöjä heidän elättäjiään.
Ette ole varmaan koskaan kuulleet kuningaskunnasta ilman alamaisia, eli rahvasta?
Ei myöskään poliitikkoja.

Jotkuhan ne pyörät pitää pyörimässä, ja siksi suosittelisinkin suomi seis operaatiota.
Eli yleislakko.

On mennyt taas maan touhu siihen - 40 luvun alkupuolen naziruljanssiin..
Samat paskat puikoissa kuin silloinkin..

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Persuthan väittää olevansa tärkeällä ja hyvällä asialla, tai että on pakko tehdä kipeitä leikkauksia (ne eivät ole kipeitä, jos niistä ei itse kärsi). Mikään noista ei ole totta.

Persut päättää tehdä noin ja he ovat huonolla asialla. Rahan jakaminen ahneille ja itsekkäille ei tuo yhteiskuntaan mitään muuta kuin velkaantumista, joita persut ryydittää leikkauksilla ja aiheuttaa sitten ongelmia, varsinkin heikompiosaisille, mutta myös koko yhteiskunnalle.

Se on moraalitonta, se ei ole hyvä asia mitä persut tekee, se on huono asia.

Persujen manipulointi eli mustan maalaaminen valkoiseksi ei määrittele onko jokin asia hyvä vai huono vaan lopputulos yksilöille ja yhteiskunnalle eli kun leikataan köyhiltä ja heikennetään työntekijöiden ja työttömien asemaa, se on aina huono asia.

Ja ne ovat persujen tekojen seuraamuksia, joten tekijä on aina syypää eli persut on syypää yksilöiden ja yhteiskunnan ongelmiin omilla teoillaan eli poliittisilla päätöksillään.

Ei persujen tekojen uhrit eli vaikkapa työttömät tai köyhät. Vaan tekijät eli persut.

Samoin kuin velkaantumiseen kun jaetaan veronkevennyksiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu