Miksei vaikeasti kipusairaille myönnetä eutanasiaa...

Anonyymi-ap

Hei. Olen menettänyt elämäni joitain vuosia sitten yhtäkkiä, koko arkeni, identiteettini ja myös mielenterveyteni on tuhoutunut sen vuoksi. Kärsin yötä päivää helvetillisestä hermokivusta joka välillä voimistuu sellaiseksi etten pysty olemaan mitenkään vaan vääntelehdin hikisenä hammasta purren. Mikään hoito ei ole auttanut ja rahaakaan ei ole. Minulla ei ole enää mitään kulkupeliäkään rahan puutteen takia. Ainut asia mikä on saanut pysymään hengissä on lapseni. Hänestä pystyn hädin tuskin huolehtimaan mutta pakko on ja rakastan häntä yli kaiken.
En vaan haluaisi hänen näkevän päivästä ja vuodesta toiseen kun äiti on surullinen, lamaantuneen uupunut ja kipeä. Se vaikuttaa häneen kun mä kärsin ja olen myös täysin yksinäinen. Kaverit on jotenkin menneet eikä kukaan pidä enää yhteyttä. Mieluiten olisin kuollut.

Onko täällä ketään kohtalotoveria?
Olen usein miettinyt että kunhan lapseni on aikuinen niin hakeudun ulkomaille hoitamaan tämän sairauteni lopullisesti kuntoon. Työkykyinen en ole mutta siihen suuntaan kokoajan silti olen tähdännyt, turhaan kylläkin mutta toivossa oli aikansa hyvä elää.

7

500

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
      • Anonyymi

        🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒

        😍 ­­­N­­y­m­f­­o­m­­­a­­a­­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#18040551v

        🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Jotta noi auttaisi koviin hermokipuihin, niin niissä pitäisi olla myös THC:ta ja sehän on Suomessa laitonta, ellet sitten saa jonkun lääkärin sitä määräämään itsellesi.


    • Anonyymi

      Yksin et ole meitä on monta erilaista jotka olisi valmiita kuolemaan vaikka heti jos siihen olisi saatavissa aine valtion tarjoamana,
      Itse olen alkanut harkitsemaan sellaista vaihtoehtoa että ostaisi eri huumausaineita kadulta mitä löytää, menee johonkin syrjäiseen paikkaan ilmain mitään henkilöpapereita tai muutakaan ja kyseissä paikassa vetäisi kaikki kerralla itseensä, hyvällä tuurilla kerkiää olemaan kuolleena kauan ennen kuin kukaan löytää siinä olisi viranomainen selvittämis hommassa kauan.

    • Anonyymi

      Homeopaattiset lääkkeet auttaa joskus aivan ihmeellisesti. Itse olen hoitanut muutamassa päivässä kasvojen neurologisen tuskan kuntoon. Potilas ei voinut edes nukkua kunnolla, ja hieroi ja väänteli kasvojaan koko ajan. Myös jalkojen hermosärkyihin auttoivat jollakin, jne. Kannattaa kokeilla, halvinta on etsiä netistä oireisiin sopiva lääke, jota pitäisi ottaa 30 tai 200 potenssissa. Homeopaatilla käynti olisi paras, vaikka Suomessa annetaan aina vain yksi lääke kerrallaan, kun joskus vaiva hoituisi paljon nopeammin 2-3 eri lääkkeellä.

    • Anonyymi

      Jos lapsesi saisi päättää, niin hän luultavimmin haluaisi olla sinun kanssasi mahdollisimman pitkään. Ei sillä, varmasti toivoisi, että saisit olla kivuton, mutta ylipäätään se, että saa viettää aikaa oman vanhemman kanssa on usein tärkeämpää ja tuottaa vähemmän traumoja kuin se, että vanhempi kuolee ns. ennen aikojaan.

      Tosi ikävää, että joudut kärsimään noin kovista kivuista. Toivon, että tosiaan olet käynyt kaikki mahdolisuudet läpi, siis että sinut on tosiaan lähetetty kaikille mahdollisille kivun hoitoon erikoistuneille lääkäreille. Itsellä oli vuosia sitten todella pahoja kipuja ja kun oli kipulääkeallergioita, niin oikeastaa ainoa mitä minulle tarjottiin oli panadol. Ei se mitään auttanut. Lopulta sitten anestesialääkäri onnistui saamaan kivut pois. Välillä puudutuksia, välillä ihan morfiinia. Tokikaan minu tilannettani ei voi mitenkään verrata sinun tilanteeseesi, mutta ihan vain toivon, että olet tosiaan käynyt kaikki kivunhoidon erikoislääkärit läpi.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      242
      2111
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      188
      1627
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      46
      1282
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      992
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      41
      816
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      790
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      771
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      750
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      24
      735
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      637
    Aihe