Mielikuvitusmaailmassa eläminen?

Anonyymi-ap

Olen 16-vuotias tyttö, ja oon nyt about kolme ja puoli vuotta rakentanut mieleen sellaista mielikuvitusmaailmaa. En nyt puhu mistään fantasiasta ja scifistä, vaan siis ihan tavallinen maailma mutta kuvittelen olevani yksi itse kehittelemäni ihminen. Tää henkilö sattumoisin kuvastaa sellasta, mikä haluaisin täsmälleen olla. Eli tavallaan täydellinen, Tähän liittyy myös se, että kuvittelen että joku julkisuuden henkilö katsoo mua koko ajan "kolmannesta persoonasta." Ja sit että se tavallaan ihailee mua koko ajan ja teen kaikkee siistiä. Jos katon esim. leffaa, yhistelen kaikkia siistejä juttuja siihen. Joskus näyttelen elokuvakohtauksia yksin, ja puhun niille toisille tyypeille. En siis näe/kuule asioita, en nyt ihan mikään skitso kuitenkaan ole. :D Tiedostan koko ajan mitä mun ympärillä tapahtuu, ja teen asiat ihan tavallisesti ja teen asioita joista tykkään, mutta kuvittelen itseni lähes koko ajan tänä hahmona. Se tuo oikeasti mun elämään tosi paljon iloa, mutta yks ongelma on. Nyt kun aattelin, että ehkä olisi parasta alkaa päästämään tästä irti, niin mua ahdistaa tosi paljon. Kun on kuitenkin legit muistoja tästä ja oon rakentanu myös omaa identiteettiä tän maailman ympärille, niin nyt on vähän tyhjä olo. En haluais päästää tästä irti, mut en tiedä osaanko elää ilman tätä, ja ääää en tiiä. On vähän sellane olo, et jos päästän tästä nyt irti, niin oon hukannu itteni ihan kokonaan. Tällä hahmolla on myös sattumoisin poikaystävä, ja tän avulla oon oikeesti selvinny vaikeista asioista. Auttaa esim sosiaalisiisa tilanteissa, ja sit ylipäätään se että ei ikinä tunne oloaan yksinäiseksi. Oonko tulossa hulluksi, mitä mun pitäs tehä? en tiedä pitäskö mennä johonkin psykologille, kuitenkiin pistää johonki pehmeäseinäiseen huoneeseen :D

10

880

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Lapsi on terve kun sillä on vilkas mielikuvitus.

    • Anonyymi

      Et taida koskaan opiskella itsellesi ammattia ja mennä töihin. Toki voit ottaa poikaystäväsi mukaan niin ei ole töissä niin yksinäistä tulevaisuudessa.

    • Kannattaa kyllä mennä esim. kouluterkkarille tai -psykologille juttelemaan. Ei sinua mihinkään osastolle laiteta tuollaisten ajatusten vuoksi.
      Jonkinlainen persoonallisuushäiriö sopii tuollaisiin piirteisiin, voi olla muutakin.

    • Anonyymi

      En usko että siitä on suurtakaan haittaa, niin pitkään kun todellakin tiedostat mikä on mielikuvitusta ja mikä ei. Periaatteessahan kaikki kirjat, tarinat, elokuvat, perustuu enemmän tai vähemmän sille, että uppoudut siihen maailmaan, ja jollain tavalla voit omaksua päähenkilöiden maailman. Kirjat ovat myös yleensä siksi "parempia" koska voit omalla mielikuviutksellasi täyttää ne asiat, mitä niissä kuvaillaan.

      Itselleni tuleekine enemmän mieleen, että onko kyseessä jonkinlainen suoja mekanismi muuten hankalalle elämäntilanteelle?

      Ja uskallampa väittää, että mielikuvitusmaailma häipyy hiljalleen taka-alalle sitämukaa kun kasvat, ja keskityt muihin elämän haasteisiin. Opiskelut, työt, perhe jne. Sitä ei siis tarvitse tietoisesti pelätä tai uhrata. vaan se muuttuu sitämukaa kun ikää tulee lisää.

      En tiedä onko sen sanomisesta apua, mutta itselläni oli rankka lapsuus ja nuoruus, ja vietin sen mielikuvitusmaailmassani. Elämän tilanteeni on muuttunut eikä mielikuvituksestani ole ollut haittaa työurallani, päinvastoin.

      • Anonyymi

        Nii riippuu millasta työtä tekee. Esiet sä voi sosiaalialalla olla sun mielikuvitus poikaystävän kanssa hoitamassa potilaita. Vai kysytkö poikaystävä mitä mieltä hän potilaan sairaudesta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nii riippuu millasta työtä tekee. Esiet sä voi sosiaalialalla olla sun mielikuvitus poikaystävän kanssa hoitamassa potilaita. Vai kysytkö poikaystävä mitä mieltä hän potilaan sairaudesta.

        No tottakai se riippuu jonkun verran alasta millä työskentelee, ja ehkä vielä enemmän ihmisen itsensä työtehtävistä, tai siitä miten hyvin onnistuu "tuotteistamaan" omat vahvuutensa.

        Jokatapauksessa perinteiset DIrty Dull and Dangerous, hommat vähenevät, ja yhä enemmän työelämässä kaivataan sellaisia "Innovatiivisia" kehittäjätyyppejä, organisaation kaikilla tasoilla.


    • Anonyymi

      Tulee mieleen Torey Haydenin kirja Näkymätön tyttö. Siinä puhuttiin tuollaisesta.

    • Anonyymi

      Mielikuvitusmaailmassa eläminen on mnuunkin mielestä ihan ok-juttu.

      Eilen illallakin heilahin mielikuvitusmaailmassa henghittään Pohjoisnavan happirikasta ilmaa.

      Olen tehnyt tät lentelyy jo kymmenii vuosii.
      Nyt niitä on jo härskin verran tuua julkisuuteen.

      Tätini mies sanoi aina jos elethän ja terveenä ollhan.
      Hen eli kuites yli 90v.

      Nys sitten elän mun alueensa kuntasoten huolena.

      Mielellään ne soisivat mun lähtevänsä viimiselle lenholle pikapuolhin.

      En haluu elhää piruuttansa, mut hemmetin noloo lähtä oman kälen kautta.

      Kaikille angstii ja ahistusta poteville elellä iisisti, kun niistä irti-otoista saap maksaa kaik tiukemhan kautta.
      _ vahana tuiterin tomhi.

    • Anonyymi

      "...pyhähenki kannattaa olla

    • Anonyymi

      Olisi todella mukavaa, että elämä olisi kuin elokuvissa. Kohtuu nuorena muuttaa pois kotoa. Tekee tarvittaessa vaikka 12-päiväistä työviikkoa jotta saa elämän kustannuksia peitettyä. Pääsee todellakin eroon kaikesta siitä mistä haluaa päästä eroon. Voi vapaana Möttösenä mennä kauppaan shoppailemaan. Tavata uusia ihmisiä eri tilanteissa jne.. Elämästä todellakin on tulossa elokuva, jossa teet mitä tahansa, niin olet vain muiden silmissä näyttelijä ja kaikki se josta haluat päästä eroon tuleekin lähemmäs. Kaikkea sanomisiasi ja tekemisiä seurataan ja annat harkittuja lausuntoja medialle. Sinua ajetaan kuin radio-ohjattavaa autoa pers edellä puuhun täysin tuiki tuntemattomaan jonkun toisen ihmisen mielikuvitusmaailmaan.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      107
      1173
    2. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      62
      1133
    3. Miehen ja naisen ystävyys

      Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa
      Ikävä
      146
      856
    4. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      64
      853
    5. Pidätkö itseäsi varattuna

      Kaivatullesi?
      Ikävä
      68
      757
    6. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      108
      657
    7. Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta

      ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto
      Pyhäjärvi
      93
      607
    8. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      54
      598
    9. 78
      571
    10. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      39
      538
    Aihe