Pääkallonmetsästäjien hukkareissu

Kirjassaan Ihmisen polveutuminen (1871) Charles Darwin esitti, että ihminen on kehittynyt afrikkalaisista apinoista. Saksalainen Ernst Haeckel, Darwinin ”verikoira” oli taas sitä mieltä, että olemme kehittyneet eteläisessä Aasiassa. Tapahtui siis niin, että ensin keksittiin teoria ja sitten sille lähdettiin etsimään todisteita (joita yritettiin puoliväkisin sovittaa teoriaan)!
Ns. vakavasti otettavissa tieteissä menetellään päinvastoin: Havaitaan jokin ilmiö, kuten tauti, joka vaikuttaisi tarttuvan ihmisestä toiseen. Tästä syntyi itiöteoria, joka johti tauteja aiheuttavien bakteerien löytymiseen (Pasteur, Semmelweis ja Lister).
Ihmisen esi-isien jäännöksiä, fossiileja on etsitty vuodesta 1890. Useimmat löydöt koostuvat hampaista ja kallonpalasista. Ilmeisesti vain yksi lähes kokonainen (ja hyväksytty*) luuranko on löydetty (Turkanan poika [pystyihminen], Kenia, 1984). Lähes aina löydöt koostuvat maastosta hujan hajan sijainneista luiden sirpaleista, kuten kuuluisat ”käteväihminen”, Lucy ja Ardipithecus, joista viimeksimainitun luunsirpaleet kerättiin noin 1,5 km:n laajuiselta alueelta! Moni, kuten käteväihminen ja malapaninapinaihiminen (A. sediba), ovat tarkemmissa tutkimuksissa osoittautuneet hybrideiksi, eri lajeista (myös ihmisestä) peräisin oleviksi luiksi, vaikka ne suuren julkisuuskohun saattelemina esiteltiin medialle puuttuvina renkaina ja ”lopullisina todisteina ihmisen evoluutiosta”.
Pääkallon metsästäjien vuosikymmenien uurastus näyttää valuneen hiekkaan: Mitä ei ole olemassa, sitä ei voi löytää. Paljon huomiota saaneet ”luolamiehet”, eli pystyihminen (Homo erectus) ja neandertalinihminen, olivat oikeita ihmisiä, vaikka niiden luuston ja kallon morfologia poikkesivat jonkin verran nykyisistä keskivertoihmisistä.

https://www.facebook.com/photo/?fbid=790310996432014&set=a.515205960609187