Taloyhtiön yhtiöjärjestyksen mukaan kaikki sisäpuoliset korjaukset kuuluvat huoneiston haltijalle. Joillekin on kuitenkin korvattu vesihanoja ja wc-pyttyjä. Lopulta isännöitsijä ilmoitti, ettei yhtiöjärjestystä ole enää aikoihin noudatettu, vaan hallitus on päättänyt mitä ja kelle korvataan.
Eikö silloin pitäisi kaikille osakkeenomistajille ilmoittaa, että noudatetaan yleistä vastuunjakotaulukkoa.
Ei kai hallitus voi päättää vastoin vastuunjakotaulukkoa?
Ja vielä, ei taloyhtiön aina tarvitse ostaa uutta, mutta esim, vesihanan tai vuotavan wc-pytyn korjauksen tulee ainakin taloyhtiön maksaa.
Taloyhtiön yhtiöjärjestys
43
1202
Vastaukset
- Anonyymi
Hallitus järkkää toisilleen ilmaisia remontteja. Luulis olevan tunkua hallitukseen.
- Anonyymi
Tyhmähän sinä olet.
- Anonyymi
Osakkaat sen hallituksen valitsevat.
- Anonyymi
Eiköhän tuokin taloyhtiö noudata voimassa olevaa vastuunjakoa, taitaa olla vaan niin ettei kirjoittaja itse sitä jakoa ymmärrä.
Vesikalusteiden vuodot kuuluu aina taloyhtiölle. VW-pytyn rikkoutuminen tai lavuaarin hajoaminen asukkaalle. Joskus WC-pytyn vuotoa ei kannata tai pysty korjaamaan, vaan on hankittava uusi koko pytty ja silloin on kyseessä jokin todella vanha pytty johon ei saa osia. Sama voi koskea hanoja. Jos osakas on itse hankkinut kalliit uudet hanat, niin silloin niistä vastaa osakas ja yhtiö voi osallistua vuodon kuluihin yhtiön perustason mukaisella korvauksella tai sitten ei. Periaatteessa sisäosat kuuluu osakkaalle joitain poikkeuksia lukuun ottamatta, mutta osakas ei saa tehdä sisäosiin ihan mitä tahansa muutoksia ilman yhtiön lupaa ja valvontaa.
Osakashan ei oikeasti omista sitä asuntoa, vaan sen hallintaan oikeuttavat osakkeet,- Anonyymi
Istuva isännöitsijä, ei huoltomies, juttelee nyt taas asian sivusta. Aloittaja kysyi, pitäisikö isännöitsijän ilmoittaa kaikille osakkaille uudesta yhtiöjärjestyksestä.
Toiseksi, voiko hallitus päättää vastoin vastuunjakotaulukkoa.
Voit sottaa kaverille, ellet tiedä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Istuva isännöitsijä, ei huoltomies, juttelee nyt taas asian sivusta. Aloittaja kysyi, pitäisikö isännöitsijän ilmoittaa kaikille osakkaille uudesta yhtiöjärjestyksestä.
Toiseksi, voiko hallitus päättää vastoin vastuunjakotaulukkoa.
Voit sottaa kaverille, ellet tiedä.Yhdenvertaisuusperiaatteen mukaan tulee kaikille ilmoittaa yhtiöjärjestyksestä. Näin sanoo laki.
Hallituksen tehtävä on vain valvoa isännöitsijää. Niinkuin hoitotäti hoitaa lapsiaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yhdenvertaisuusperiaatteen mukaan tulee kaikille ilmoittaa yhtiöjärjestyksestä. Näin sanoo laki.
Hallituksen tehtävä on vain valvoa isännöitsijää. Niinkuin hoitotäti hoitaa lapsiaan.Ruukintiellä oli kesällä myynnissä kerrostalo kolmio, jossa em. yhtiöjärjestys, jota ei kuitenkaan tarvitse noudattaa. Näin sanoi ko taloyhtiön isännöitsijä minulle, kun tiedustelin asiaa häneltä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ruukintiellä oli kesällä myynnissä kerrostalo kolmio, jossa em. yhtiöjärjestys, jota ei kuitenkaan tarvitse noudattaa. Näin sanoi ko taloyhtiön isännöitsijä minulle, kun tiedustelin asiaa häneltä.
Kyllä kannattaisi Ruukintiellä vakavasti harkita isännöitsijän vaihtoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Istuva isännöitsijä, ei huoltomies, juttelee nyt taas asian sivusta. Aloittaja kysyi, pitäisikö isännöitsijän ilmoittaa kaikille osakkaille uudesta yhtiöjärjestyksestä.
Toiseksi, voiko hallitus päättää vastoin vastuunjakotaulukkoa.
Voit sottaa kaverille, ellet tiedä.Ei ne yhtiöjärjestykset itsestään muutu eikä hallitus voi sitä ilman yhtiökokouspäätöstä muuttaa. Muutokset on aina käsiteltävä yhtiökokouksessa ja valveutunut osakas on varmasti lukenut kaikki kokouskutsut, etenkin jos asialistalla olisi ollut yhtiöjärjestyksen muutos. Yhtiöjärjestyskopion voi halutessaan tilata kaupparekisteristä ja ammatti-isännöitsijä saa sen haettua omilla tunnuksillaan sähköisistä järjestelmistä ja antaa osakkaalle jos ei ko. asiakirja löydy heti mapista. Yhtiöllä ei voi olla mitää erillistä yhtiöjärjestyksestä poikkeavaa hallituksen ylläpitämää vastuunjakotaulukkoa, sellaiset on täysin laittomia. AsOy lakiin kirjatun kunnossapitovastuun muuttaminen yhtiöltä osakkaan vastattavaksi vaatii lähes aina osakkaan suostumuksen ko. muutokseen, lisäksi on selvitettävä ettei osakkaan vastuulle siirtyviä rakennusosia ole jo korvattu yhtiön varoista joissakin huoneistoissa.
Huonoa isännöintiä on tarjolla niin kauan kuin joku sitä ostaa, äkkiä isännöitsijä vaihtoon ja ammattilainen tilalle. Meidän taloyhtiö on kiinteistöliiton jäsen ja sieltä saa osaavaa lakineuvontaa jäsenmaksua vastaan, kannatasko teidänkin talon liittyä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä kannattaisi Ruukintiellä vakavasti harkita isännöitsijän vaihtoa.
Mä lupaan tehdä nykyistä isännöitsijää halvemmalla vieläkin huonompaa isännöintiä, olisko ottajia ;-).
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ne yhtiöjärjestykset itsestään muutu eikä hallitus voi sitä ilman yhtiökokouspäätöstä muuttaa. Muutokset on aina käsiteltävä yhtiökokouksessa ja valveutunut osakas on varmasti lukenut kaikki kokouskutsut, etenkin jos asialistalla olisi ollut yhtiöjärjestyksen muutos. Yhtiöjärjestyskopion voi halutessaan tilata kaupparekisteristä ja ammatti-isännöitsijä saa sen haettua omilla tunnuksillaan sähköisistä järjestelmistä ja antaa osakkaalle jos ei ko. asiakirja löydy heti mapista. Yhtiöllä ei voi olla mitää erillistä yhtiöjärjestyksestä poikkeavaa hallituksen ylläpitämää vastuunjakotaulukkoa, sellaiset on täysin laittomia. AsOy lakiin kirjatun kunnossapitovastuun muuttaminen yhtiöltä osakkaan vastattavaksi vaatii lähes aina osakkaan suostumuksen ko. muutokseen, lisäksi on selvitettävä ettei osakkaan vastuulle siirtyviä rakennusosia ole jo korvattu yhtiön varoista joissakin huoneistoissa.
Huonoa isännöintiä on tarjolla niin kauan kuin joku sitä ostaa, äkkiä isännöitsijä vaihtoon ja ammattilainen tilalle. Meidän taloyhtiö on kiinteistöliiton jäsen ja sieltä saa osaavaa lakineuvontaa jäsenmaksua vastaan, kannatasko teidänkin talon liittyä.Jos alkuperäinen yhtiöjärjestys on todettu kelvottomaksi, niin silloin tietenkin noudatetaan yleistä vastuunjakotaulukkoa. Eikä hallitus voi siihen muutoksia tehdä. Tuon nyt tajuaa lapsikin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos alkuperäinen yhtiöjärjestys on todettu kelvottomaksi, niin silloin tietenkin noudatetaan yleistä vastuunjakotaulukkoa. Eikä hallitus voi siihen muutoksia tehdä. Tuon nyt tajuaa lapsikin.
Ei ole Nakian isännöintiä. Nääs on niitä muitakin toimistoja?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole Nakian isännöintiä. Nääs on niitä muitakin toimistoja?
Miten sen isännöitsijän sais noudattamaan as oy lakia? On keski-ikäinen mies, housut ja kaikki. Väkivalta suljetaan ehdottomasti pois.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos alkuperäinen yhtiöjärjestys on todettu kelvottomaksi, niin silloin tietenkin noudatetaan yleistä vastuunjakotaulukkoa. Eikä hallitus voi siihen muutoksia tehdä. Tuon nyt tajuaa lapsikin.
Kuka on todennut kelvotomaksi, kenellä näin suuri valta ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten sen isännöitsijän sais noudattamaan as oy lakia? On keski-ikäinen mies, housut ja kaikki. Väkivalta suljetaan ehdottomasti pois.
Vaihtamalla.
- Anonyymi
Kyllä hanat ja pystyt kuuluvat taloyhtiön korvattaviksi.
- Anonyymi
Isännöitsijää ei voi koskaan todeta kelvottomaksi, koska hallitus vastaa kaikesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Isännöitsijää ei voi koskaan todeta kelvottomaksi, koska hallitus vastaa kaikesta.
Yhtiöjärjestys on peräisin 35 vuoden takaa. Ei ole kuitenkaan enää tällä vuosituhannella tarvinnut noudattaa. Hallitus joka oli itse ehtinyt maksaa uudet vesikalusteet, teki kuitenkin päätöksen, että vanhaa yhtiöjärjestystä noudatetaan. Pöytäkirjaa ei tietenkään löydy mistään ja isännöitsijä on menettänyt muistinsa.
Muistnsa menettänyt isännöitsijä olisi syytä vaihtaa, vai mitä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yhtiöjärjestys on peräisin 35 vuoden takaa. Ei ole kuitenkaan enää tällä vuosituhannella tarvinnut noudattaa. Hallitus joka oli itse ehtinyt maksaa uudet vesikalusteet, teki kuitenkin päätöksen, että vanhaa yhtiöjärjestystä noudatetaan. Pöytäkirjaa ei tietenkään löydy mistään ja isännöitsijä on menettänyt muistinsa.
Muistnsa menettänyt isännöitsijä olisi syytä vaihtaa, vai mitä?Taloyhtiössä on kaikki laillista, minkä hallitus hyväksyy.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taloyhtiössä on kaikki laillista, minkä hallitus hyväksyy.
Voi olla jotta isännöitsijä ei luettua tekstiä ymmärrä. Tapa on kummasti yleistynyt nuorison keskuudessa. Ei näy kuitenkaan haittaavan mitään, kun on ne hallitukset, jotka sitten korjaavat erheet.

On siinä teillä isännöitsijä. ei varmasti ole mikään huoltomies.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taloyhtiössä on kaikki laillista, minkä hallitus hyväksyy.
Ei ole, jos asia rikkoo jotakin suomen lakia kohtaan.
- Anonyymi
Sisäelimiä on maksa ja muut kusivehkeet, jopa Perna on sisäelin, siit saa hyvää pernamuussia, hai siä ma
- Anonyymi
Siis isännöitsijä kysyy hallitukselta mitä korvataan. Höpö, höpö. Mistä noita kersoja riittää.
Jospa hallitus harkitsisi isännöitsijän vaihtoa ihan tosissaan? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis isännöitsijä kysyy hallitukselta mitä korvataan. Höpö, höpö. Mistä noita kersoja riittää.
Jospa hallitus harkitsisi isännöitsijän vaihtoa ihan tosissaan?Me kilpailutettiin ja vaihdettiin. Homma parani sen jälkeen huomattavasti.
- Anonyymi
Huoneiston haltijalle?🧙♂️ Kas kun ei saunatontulle🧑🎄
- Anonyymi
Meillä saunatonttu istuu vaan toimistossaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meillä saunatonttu istuu vaan toimistossaan.
Ja näitä tonttuja on sitten paljon, ainakin Seinäjoella. Pian pääsee tontut kurkistelemaan talojensa ikkunoista. Ei tartte toimistossa istuskella, liikunta tekee huvaa.
- Anonyymi
Kiertääkö tontut ladallaaan 🧙♂️
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiertääkö tontut ladallaaan 🧙♂️
Pian taas pudotellaan lappuloita: Kinkunrasvoja ei saa kaataa viemäriin ja joulupukki tulee kuudelta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pian taas pudotellaan lappuloita: Kinkunrasvoja ei saa kaataa viemäriin ja joulupukki tulee kuudelta.
Ilmeisesti isännöitsijä on jo maksanut jollekin urpolle "vesikalusteita". Nyt hädissään ilmoittaa, muillekin korvataan. Nyt kyllä rikotaan lakia ja rumasti?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilmeisesti isännöitsijä on jo maksanut jollekin urpolle "vesikalusteita". Nyt hädissään ilmoittaa, muillekin korvataan. Nyt kyllä rikotaan lakia ja rumasti?
Ei isännöitsijää kukaan valvo. Vain sähköpostit hallitukselle, nii kädet on pesty.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei isännöitsijää kukaan valvo. Vain sähköpostit hallitukselle, nii kädet on pesty.
Hallitus hyötyy tohelosta isännöitsijästä. Voi teettää ja maksattaa omia remonttilaskujaan, jotka eivät taloyhtiölle kuuluisi. Ei niitä laskua kukaan tarkasta. Ennen kuitit käytiin yksitellen läpi yhtiökokouksessa. Nykyään valanvannonut tilintarkastaja ynnää menot ja tulot. Siinä se ja tonnin lasku taloyhtiölle.

Meillä tohelo isännöitsijä ja limaniska puheenjohtaja toimi ihan täydellisesti. Isännöitsijää vietiin, kuin pässiä narusta. Ei pelkästään lypsetty taloyhtiötä, vaan joukkoon tuli mukaan vielä vakuutusyhtiö. Ei ollu röyhkeydellä mitään rajaa.

Vakuutuspetos on rikos, eikä vanhene koskaan. Siitä voi ilmoittaa aina nimettömänä vakuutusyhtiöön tai poliisille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meillä tohelo isännöitsijä ja limaniska puheenjohtaja toimi ihan täydellisesti. Isännöitsijää vietiin, kuin pässiä narusta. Ei pelkästään lypsetty taloyhtiötä, vaan joukkoon tuli mukaan vielä vakuutusyhtiö. Ei ollu röyhkeydellä mitään rajaa.
Aika vähän on nykyisin osaavia isännöitsijöitä. Monet kiinteistövälittäjät ovat ryhtyneet leipänsä pitimiksi isännöimään ja senhän tietää mitä siitä tulee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aika vähän on nykyisin osaavia isännöitsijöitä. Monet kiinteistövälittäjät ovat ryhtyneet leipänsä pitimiksi isännöimään ja senhän tietää mitä siitä tulee.
Pitää puheenjohtajan muistaa jäävätä itsensä, ennenkuin haetaan hallituksen kukkahattutädeiltä nimet pöytäkirjaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitää puheenjohtajan muistaa jäävätä itsensä, ennenkuin haetaan hallituksen kukkahattutädeiltä nimet pöytäkirjaan.
Heikkolahjasta isännöitsijää helppo käyttää hyväksi. Kuitit pitäisi jonkun tarkistaa, samaten laskutustyöt. Muuten ei väärinkäytölle loppua näjy.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heikkolahjasta isännöitsijää helppo käyttää hyväksi. Kuitit pitäisi jonkun tarkistaa, samaten laskutustyöt. Muuten ei väärinkäytölle loppua näjy.
Aina on talossa joku tai jotkut jotka tohelosta isännöitsijästä hyötyvät. Muuten isännöitsijä vaihdettais, eikö vain.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aina on talossa joku tai jotkut jotka tohelosta isännöitsijästä hyötyvät. Muuten isännöitsijä vaihdettais, eikö vain.
Jokainen osakas tai hänen valtuuttama henkilö voi mennä yhtiökokoukseen ja ehdottaa asioita. Voi siis ehdottaa isännöitsijän vaihtoa ja uuden kilpailuttamista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jokainen osakas tai hänen valtuuttama henkilö voi mennä yhtiökokoukseen ja ehdottaa asioita. Voi siis ehdottaa isännöitsijän vaihtoa ja uuden kilpailuttamista.
Jos tohelo isännöitsijä, niin aina löytyy myös tohelo hallitus. Ne kulkevat käsi kädessä. Ei taida silloin vapaaehtoista löytyä, joka ehdottais isännöitsijän vaihtoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos tohelo isännöitsijä, niin aina löytyy myös tohelo hallitus. Ne kulkevat käsi kädessä. Ei taida silloin vapaaehtoista löytyä, joka ehdottais isännöitsijän vaihtoa.
Tilaisuus tekee varkaan ja isännöitsijää on helppo viedä kuin pässiä narusta.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 292394
Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3702012M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti181494Pelkään suunnattomasti
Että olet toiseen ihastunut. Se on lähes sietämätön ajatus koska koen että meidän tilanne on auki, selvittämättä. Eikä k52902Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaik
Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaikki muutkin. Se on ed10871Mies, etko ole miettinyt
että voit menettää yhteytemme ja minut lopullisesti, jos et tee mitään?52783- 54711
- 18710
- 25689
- 135623