Työttömien ja köyhien vainot on alkaneet

Työttömien suuret vainot on alkaneet - valmistautukaa, järjestäytykää
Myös köyhien vainot ovat alkaneet. Valmistautukaa muuttamaan kodistanne
katuojaan.
2141631
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 214

Vanhimmat

Hyvinvointivaltio "pelastetaan" köyhimmiltä ja sairailta rajusti leikkaamalla. Tarkoittaa sitä että hyvinvointivaltio on vain varakkaille.
Purran budjettiesityksestä näkee, että talouden tasapainotus ei ole tavoitteenakaan.
Suurituloisten veroale ja harmaan talouden torjunnan vaikeuttaminen ovat täysin ristiriidassa julkisen talouden vahvistamisen kanssa. Pienillä säästöillä iso vahinko.
Sosiaaliturvan lapsikorotusten poistaminen on hallituksen politiikan järjettömimpiä ja kylmimpiä toimia. Pieni säästö, erittäin iso vahinko.
Lapsiköyhyys on yhteiskunnalle iso ongelma, joka poikii myös muita kalliita ongelmia.
Mistä niitä lapsijengejä sikiää….
Kovista puheista huolimatta Orpon ja Purran aikana “velkaralli” jatkuu vielä kovempana kuin edellisen hallituksen aikana, koska näihin ennusteisiin ei liity mitään sen kaltaisia kriisejä, jotka kasvattivat velkaantumista viime hallituskauden aikana.
Ero on siinä, että velkaantumisen lisäksi oikeistohallitus leikkaa erittäin rajusti kaikista pienituloisimpien toimeentulosta.
Leikkaukset eivät edes hyödytä täysimääräisesti julkista taloutta, koska iso osa leikkauksista saatavasta rahasta häviää verokevennyksiin paremmin toimeen tuleville suomalaisille, niin hallituksen omien päätösten kuin Työllisyysrahastonkin kautta.
Purra ja Orpo ovat vastanneet kritiikkiin sanomalla, että oppositio ei samaan aikaan voi vastustaa leikkauksia ja kritisoida hallituksen velkaantumistahtia.
Totta kai oppositio voi, kahdestakin syystä: Ensinnäkin, nykyiset oppositiopuolueet eivät vaaleissa kampanjoineet sloganilla “on aika lopettaa velaksi eläminen” tai puhumalla “hallituksen velkarallista”. Näin tekivät kokoomus ja perussuomalaiset.
He antoivat ymmärtää että velaksi eläminen voidaan noin vain lopettaa, vaikka väestö vanhenee, soten menot kasvavat ja hävittäjähankinnat sekä muut panostukset puolustukseen rahoitetaan velaksi.
Ekonomistien arvioiden mukaan Orpon hallituksen velat lisäbudjetteineen voivat tulla kasvamaan 63 miljardiin.

Äänestä
  • Henkisesti viisivuotiaiden, hattaramaailmassa kasvaneiden hallitusohjelma. Kohtuuttomat tilanteet ovat ihan kohta arkipäivää suomalaisten enemmistölle. En ymmärrä ketkä näitä äänesti. Populistit ei ole toteuttanut lupauksiaan missään eikä koskaan. Amerikkalaisen talousoikeiston teesit ei toimi Suomessa, eli kaikki EK:n ideat voidaan unohtaa heti kättelyssä. Hallituksen pienpuolueet käytännössä tuhosivat itsensä menemällä tähän hallitusohjelmaan mukaan.
    hallituksen toimissa ei ole kyse rahasta , se on silkkaa ideologiaa . Ne säästöt jaetaan varakkaille ja yrityksille . Esim. Finnairia on tuettu vuodesta 2020 jälkeen 1,3 miljardilla eurolla. Näyttää siltä , että politiikkaan ajautuu jostain syystä täysin empatia kyvyttömiä henkilöitä , jotka ovat poliittisten ideologioidensa humalluttamia. Sitten vielä kehtaavatkin päästellä suustaan kannattavansa tasa-arvoa ja demokratiaa.
    'Velka ja Bensa Orpo-Purra&co' onnistuivat vaaliohjelmassaan mainiosti peittämään tulevaa yhteiskunta- ja työmarkkinareformaatiotaan. Vaalit käytiin naamiot kasvoilla ja todellinen nahka paljastuu vasta nyt.
    Markkinatalous, kapitalismi toimiakseen vaatii X-suuruisen työttömien reservin, . Tämän tietää Purrakin. Liian korkea työllisyysaste aiheuttaisi palkkakilpailua työntekijöistä, kapitalistille kauhistus. Nytyritetään halpuuttaa tämän reservin ylläpitoa, siis kurjistaa ihmiselämää.
    Tuntuu, että Orpon ja Purran leikkaukset eivät ole niinkään kansantaloudellisia, kuin paremman' 'oikeutta' jopa 'velvollisuus' rankaista köyhiä ja laiskureita. Kepillä hakaten lisäarvoa köyhän ihmisarvoon.
    lopettaisitte "kipeä päätös" sanat köyhiltä leikatessanne, kun eihän se teitä kuitenkaan kirpaise.
    kristillisten Sari hymyili vienosti kun kokoomus paasasi ehdottomasti "leikkaukset pidetään voimassa" lausetta.

    Äänestä

  • Edellisen hallituksen jäliltä suomi on täydellisesti kusessa, konkursseja tulee kuin sieniä sateella, työttömyys kasvaa 30% vauhdilla. Siinä näkee kuinka verorahat laitettu matuille, kehitysapuun ym, eurooppaa ja loput omaan taskuun. Se turha muita täällä syytellä työttömyydestä nyky hallitusta kun eivät ole kerenneet asialle vielä mitään tekemään v.....un idiootit

    Äänestä

  • Nyt niitä lapsijengejä sikiää. Ja vaikutukset kestää vuosikymmenet.

    Äänestä

  • Kamalaa. Ja lisäksi myydään valtionomaisuutta.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Henkisesti viisivuotiaiden, hattaramaailmassa kasvaneiden hallitusohjelma. Kohtuuttomat tilanteet ovat ihan kohta arkipäivää suomalaisten enemmistölle. En ymmärrä ketkä näitä äänesti. Populistit ei ole toteuttanut lupauksiaan missään eikä koskaan. Amerikkalaisen talousoikeiston teesit ei toimi Suomessa, eli kaikki EK:n ideat voidaan unohtaa heti kättelyssä. Hallituksen pienpuolueet käytännössä tuhosivat itsensä menemällä tähän hallitusohjelmaan mukaan.
    hallituksen toimissa ei ole kyse rahasta , se on silkkaa ideologiaa . Ne säästöt jaetaan varakkaille ja yrityksille . Esim. Finnairia on tuettu vuodesta 2020 jälkeen 1,3 miljardilla eurolla. Näyttää siltä , että politiikkaan ajautuu jostain syystä täysin empatia kyvyttömiä henkilöitä , jotka ovat poliittisten ideologioidensa humalluttamia. Sitten vielä kehtaavatkin päästellä suustaan kannattavansa tasa-arvoa ja demokratiaa.
    'Velka ja Bensa Orpo-Purra&co' onnistuivat vaaliohjelmassaan mainiosti peittämään tulevaa yhteiskunta- ja työmarkkinareformaatiotaan. Vaalit käytiin naamiot kasvoilla ja todellinen nahka paljastuu vasta nyt.
    Markkinatalous, kapitalismi toimiakseen vaatii X-suuruisen työttömien reservin, . Tämän tietää Purrakin. Liian korkea työllisyysaste aiheuttaisi palkkakilpailua työntekijöistä, kapitalistille kauhistus. Nytyritetään halpuuttaa tämän reservin ylläpitoa, siis kurjistaa ihmiselämää.
    Tuntuu, että Orpon ja Purran leikkaukset eivät ole niinkään kansantaloudellisia, kuin paremman' 'oikeutta' jopa 'velvollisuus' rankaista köyhiä ja laiskureita. Kepillä hakaten lisäarvoa köyhän ihmisarvoon.
    lopettaisitte "kipeä päätös" sanat köyhiltä leikatessanne, kun eihän se teitä kuitenkaan kirpaise.
    kristillisten Sari hymyili vienosti kun kokoomus paasasi ehdottomasti "leikkaukset pidetään voimassa" lausetta.

    Persuja on helppo manipuloida.

    Äänestä

  • AINA OTTAMASSA KÖYHILTÄ AHNE AHMATTI KATEELLINEN HIRVIÖ.

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Edellisen hallituksen jäliltä suomi on täydellisesti kusessa, konkursseja tulee kuin sieniä sateella, työttömyys kasvaa 30% vauhdilla. Siinä näkee kuinka verorahat laitettu matuille, kehitysapuun ym, eurooppaa ja loput omaan taskuun. Se turha muita täällä syytellä työttömyydestä nyky hallitusta kun eivät ole kerenneet asialle vielä mitään tekemään v.....un idiootit

    Silloin kun suomessa on kriisi kuten pandemia meiltä ei anneta mitään mihinkään muille täällä kuuluu hoitaa meidän tarpeet ja myös ensiapu yöllä.

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Nyt niitä lapsijengejä sikiää. Ja vaikutukset kestää vuosikymmenet.

    No kurdit on tulleet osa laittomasti pakoon pahoja tekojaan tänne.

    Äänestä

  • Anonyymi00140 kirjoitti:

    AINA OTTAMASSA KÖYHILTÄ AHNE AHMATTI KATEELLINEN HIRVIÖ.

    Aikas hyvin kiteytetty viime hallituksen toimet...

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Edellisen hallituksen jäliltä suomi on täydellisesti kusessa, konkursseja tulee kuin sieniä sateella, työttömyys kasvaa 30% vauhdilla. Siinä näkee kuinka verorahat laitettu matuille, kehitysapuun ym, eurooppaa ja loput omaan taskuun. Se turha muita täällä syytellä työttömyydestä nyky hallitusta kun eivät ole kerenneet asialle vielä mitään tekemään v.....un idiootit

    Nyky hallitus on ainoastaan sekoilut päättömästi.Tänä aikana jona he ovat olleet vallassa he ovat tunaroineet kaiken mihin ovat koskeneet.On täysin selvää,ettei valheen pohjalle voi rakentaa mitään.Ainakin kun tausta piruna toimii EK,n.kärisevä Häkämies joka on aina ollut ylimielinen,köyhiä vihaavat.Jos nyt olisi ollut Kekkonen kaikkine valtaoikeuksineen,hän olisi hajottanut tuon typerys hallituksen.Saate sanoilla ,Saatanan tunarit.

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Edellisen hallituksen jäliltä suomi on täydellisesti kusessa, konkursseja tulee kuin sieniä sateella, työttömyys kasvaa 30% vauhdilla. Siinä näkee kuinka verorahat laitettu matuille, kehitysapuun ym, eurooppaa ja loput omaan taskuun. Se turha muita täällä syytellä työttömyydestä nyky hallitusta kun eivät ole kerenneet asialle vielä mitään tekemään v.....un idiootit

    Kukaan ei tietenkään muista, että oli sellainen asia kuin korona.

    Äänestä

Reserviksi metsään, helpottaa rahallisesti.
Jos tarvetta, voi käydä kyselemässä pientä keikkaa keskustassa...

Äänestä
  • Metsään mennään että rytisee. Ei näillä keinoilla tule laiva kääntymään, ainoastaan kansa jakautuu entistä enemmän, vastakkainasettelu yltyy. Tulo- ja varallisuuserot kasvaa, Sipilän hallituksen jatkumoa. Ans kattoo kuinka hallituksen käy, kun perussuomalaisten kansanedustajat ymmärtää mitä omille äänestäjilleen tulee tapahtumaan. Toteutuuko EK:n / kokoomuksen märkä uni kaikista mahdollisista leikkauksista. Jotenkin tuntuu että alkaakohan kuitenkin valtiovarainministerin ja pääministerin puntti tutista. Pysyykö hallitus pystyssä jouluun asti?

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Metsään mennään että rytisee. Ei näillä keinoilla tule laiva kääntymään, ainoastaan kansa jakautuu entistä enemmän, vastakkainasettelu yltyy. Tulo- ja varallisuuserot kasvaa, Sipilän hallituksen jatkumoa. Ans kattoo kuinka hallituksen käy, kun perussuomalaisten kansanedustajat ymmärtää mitä omille äänestäjilleen tulee tapahtumaan. Toteutuuko EK:n / kokoomuksen märkä uni kaikista mahdollisista leikkauksista. Jotenkin tuntuu että alkaakohan kuitenkin valtiovarainministerin ja pääministerin puntti tutista. Pysyykö hallitus pystyssä jouluun asti?

    Toivottavasti ei.

    Äänestä

Ay-pomot saa palkkaa yli 20.000 euroa kuukaudessa !

Äänestä
  • AY pomot imevät rahansa kiihottamalla työläisiä kapinaan, vaikka työtä tekevillä on asiat todella hyvin. Äätivasemmistolaiset ovat siivellämatkustajia ja työ ei heille maistu, mutta kohta maistuu...

    Äänestä

  • No todella syvässä palkkakuopassahan nuo AY-pomot ovat jos Suomea nykyään johtavien EK-miljonäärien tuloihin verrataan. EK-mafiosothan ovat nykyisen hallitusohjelmankin kirjoittaneet ja KOK+PS-hallituspellet sen mukaan toimivat ... ja kansa kärsii!

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    AY pomot imevät rahansa kiihottamalla työläisiä kapinaan, vaikka työtä tekevillä on asiat todella hyvin. Äätivasemmistolaiset ovat siivellämatkustajia ja työ ei heille maistu, mutta kohta maistuu...

    Ay on vastapuoli Ek: lle jonka asianajajiksi kauhukabinettimme keisarit ovat mielivaltaisesti lähteneet .Syytä että niin on ,on työväestön järjestöt eli ammattiliitot lähteneet pitämään palkansaajien puolta ,laittomuuksia vastaan. Se ei ole kiihottamista vaan järjestäytynyttä asiain ajoa. Hallitus on se joka on rikkonut työrauhan toimillaan kesken sopimuskauden 3:tena osapuolena sotkeutuen työmarkkina asioihin, jotka ei edes kuulu sen toimivallan alle.

    Äänestä

  • Ja EK pomot puolet enemmän. Mutta mitä se tähän kuuluu.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    No todella syvässä palkkakuopassahan nuo AY-pomot ovat jos Suomea nykyään johtavien EK-miljonäärien tuloihin verrataan. EK-mafiosothan ovat nykyisen hallitusohjelmankin kirjoittaneet ja KOK+PS-hallituspellet sen mukaan toimivat ... ja kansa kärsii!

    Aivan. Häkämies taitaa olla suurin hankkija. Eikä meitä mitenkään auta muiden isot palkat. Ei ne meille rahojaan jaa. Mennään metsään jos suomen kurjistaminen / pomojen palkat rinnastetaan jotenkin toisiinsa.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Ay on vastapuoli Ek: lle jonka asianajajiksi kauhukabinettimme keisarit ovat mielivaltaisesti lähteneet .Syytä että niin on ,on työväestön järjestöt eli ammattiliitot lähteneet pitämään palkansaajien puolta ,laittomuuksia vastaan. Se ei ole kiihottamista vaan järjestäytynyttä asiain ajoa. Hallitus on se joka on rikkonut työrauhan toimillaan kesken sopimuskauden 3:tena osapuolena sotkeutuen työmarkkina asioihin, jotka ei edes kuulu sen toimivallan alle.

    Juuri näin.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    AY pomot imevät rahansa kiihottamalla työläisiä kapinaan, vaikka työtä tekevillä on asiat todella hyvin. Äätivasemmistolaiset ovat siivellämatkustajia ja työ ei heille maistu, mutta kohta maistuu...

    Johtajat saa aina paremmin kuin muut mutta palkat pitää olla siinä että sillä maksaa vuokrat sähköt työmatkat vaatteet kengät työkengät joka kk ruuat ! Niin pelle ei kukaan ole ettei sitä älyä. Sinunkin perseen joku pesee kun vanhenet sairastut tai tarvit apua.

    Äänestä

  • Anonyymi00143 kirjoitti:

    Johtajat saa aina paremmin kuin muut mutta palkat pitää olla siinä että sillä maksaa vuokrat sähköt työmatkat vaatteet kengät työkengät joka kk ruuat ! Niin pelle ei kukaan ole ettei sitä älyä. Sinunkin perseen joku pesee kun vanhenet sairastut tai tarvit apua.

    Paska- ja kusivaipoissa makaa laitoshoidokit nykyään, ei niitä juuri kukaan viiti eikä "ehdi" pestä, hyvä jos kerran vuorokaudessa joku käy vaipat vaihtamassa..

    Äänestä

  • Anonyymi00175 kirjoitti:

    Paska- ja kusivaipoissa makaa laitoshoidokit nykyään, ei niitä juuri kukaan viiti eikä "ehdi" pestä, hyvä jos kerran vuorokaudessa joku käy vaipat vaihtamassa..

    Vielä harvemmin tämän hallituksen aikana. Sehän alentaa hoitajien määrää hoitolaitoksissa.

    Äänestä

Nykyinen äärioikeistohallitus jakaa kansaa jo pahemmin sisällissota 1917.

1Äänestä
  • Pelottaa. Kai tässä pitää palkata turvamies. Kaduilla olo tulee hirvittävän vaaralliseksi. Aivan kuin isommissa maissa. Tappoja ,sieppauksia,raiskauksia jopa lasten tappoja koulumatkoilla ym.

    Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    Pelottaa. Kai tässä pitää palkata turvamies. Kaduilla olo tulee hirvittävän vaaralliseksi. Aivan kuin isommissa maissa. Tappoja ,sieppauksia,raiskauksia jopa lasten tappoja koulumatkoilla ym.

    Ei teillä vassareilla ole varaa palkata ketään edes nurmikkoa leikkaamaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00114 kirjoitti:

    Ei teillä vassareilla ole varaa palkata ketään edes nurmikkoa leikkaamaan.

    Sitähän te riistoporvarit teette koko ajan,yritätte teettää ilmaiseksi kaikki työt,.itse repiä moninkertaiset voitot työn tuloksista.

    Äänestä

  • Anonyymi00114 kirjoitti:

    Ei teillä vassareilla ole varaa palkata ketään edes nurmikkoa leikkaamaan.

    Eihän meillä ole edes nurmikkoa ...

    Äänestä

Äärioikeistohallitus ajaa vain rikkaimpien etuja, kuten hallitusohjelmasta voi helposti lukea!

1Äänestä
  • Onhan se ihan perustavanlaatuista huijaamista, että vaalipuheissa luvataan "taittaa" valtion velkaantumista ja velan ottamisen sijaan myydään valtion omaisuutta.
    Myynnin jälkeen valtio ei saa enää osingoja, eikä pysty vaikuttamaan esimerkiksi mihin maahan investoinnit tehdään tai määrittämään liiketoiminnan tavoitteita.
    Suomessa on kokoomuksen ja muiden oikeistopuolueiden johdolla harjoitettu uusliberalistista talouspolitiikka, jonka perusperiaatteisiin kuuluu valtion omaisuuden ykstyistäminen ja valtion heikentäminen.
    Tämän politiikan seurauksena on tehty päätöksiä, kuten kantaverkon myynti, jossa tapahtui sekä yksityistäminen että valtion (valtion yhtiön) heikentäminen, koska valtio menetti lopullisesti mittavat tulot.
    Valtion omaisuuden myynnissä tapahtuu vielä lisäksi verotulojen menetystä, koska ostaja, joka on yleensä ylikansallinen yhtiö tulouttaa voittonsa veroparatiisiin kautta.
    Toinen tapa heikentää valtiota, kuin omaisuuden myynti, on nimittää valtion yhtiön johtoon henkilöt, jotka sen sijaan, että huolehtisivat yhtiöiden palveluiden kehittämisestä Suomessa, alkavat tehdä liiketoimia ja yrityskauppoja ulkomailla, joista seuraa miljarditappioita.
    Tällaista valtion omaisuuden hävittämistä on tapahtunut viimeisen 10 vuoden aikana luullakseni noin kymmenellä miljardilla.
    Sitten näiden yhtiöiden johdossa olevien, vuositasolla miljoonaan nousevia palkkoja ja muita etuuksia perustellaan sillä, että halvemmalla ei saa näin huippupäteviä.
    Luulenpa, että ilman niitä kaikkia negatiivisia seuraamuksia, joita valtion omaisuuden monenlaatuisesta hävittämisestä on seurannut, valtion velkamme olisi ainakin 50 miljardia pienempi.
    näillä keinoin Suomi tulee menettämään myös pohjavedet ja tiestöt "yhtiöittämisen tehostamisella" - saadaanpa nähdä.
    samoin eläkerahastot "hoidetaan" tehokkaampaan sijoitustuottoon.
    nämäkin ikuiset haaveet tulevat toteutumaan piakkoin, kun kaikki muukin on jo onnistunut fantastisesti vastuuta kantaen erinomaisten hallitusohjelmien puitteissa. jep jep !

    Äänestä

  • Se onkin EKn kirjoittama.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Onhan se ihan perustavanlaatuista huijaamista, että vaalipuheissa luvataan "taittaa" valtion velkaantumista ja velan ottamisen sijaan myydään valtion omaisuutta.
    Myynnin jälkeen valtio ei saa enää osingoja, eikä pysty vaikuttamaan esimerkiksi mihin maahan investoinnit tehdään tai määrittämään liiketoiminnan tavoitteita.
    Suomessa on kokoomuksen ja muiden oikeistopuolueiden johdolla harjoitettu uusliberalistista talouspolitiikka, jonka perusperiaatteisiin kuuluu valtion omaisuuden ykstyistäminen ja valtion heikentäminen.
    Tämän politiikan seurauksena on tehty päätöksiä, kuten kantaverkon myynti, jossa tapahtui sekä yksityistäminen että valtion (valtion yhtiön) heikentäminen, koska valtio menetti lopullisesti mittavat tulot.
    Valtion omaisuuden myynnissä tapahtuu vielä lisäksi verotulojen menetystä, koska ostaja, joka on yleensä ylikansallinen yhtiö tulouttaa voittonsa veroparatiisiin kautta.
    Toinen tapa heikentää valtiota, kuin omaisuuden myynti, on nimittää valtion yhtiön johtoon henkilöt, jotka sen sijaan, että huolehtisivat yhtiöiden palveluiden kehittämisestä Suomessa, alkavat tehdä liiketoimia ja yrityskauppoja ulkomailla, joista seuraa miljarditappioita.
    Tällaista valtion omaisuuden hävittämistä on tapahtunut viimeisen 10 vuoden aikana luullakseni noin kymmenellä miljardilla.
    Sitten näiden yhtiöiden johdossa olevien, vuositasolla miljoonaan nousevia palkkoja ja muita etuuksia perustellaan sillä, että halvemmalla ei saa näin huippupäteviä.
    Luulenpa, että ilman niitä kaikkia negatiivisia seuraamuksia, joita valtion omaisuuden monenlaatuisesta hävittämisestä on seurannut, valtion velkamme olisi ainakin 50 miljardia pienempi.
    näillä keinoin Suomi tulee menettämään myös pohjavedet ja tiestöt "yhtiöittämisen tehostamisella" - saadaanpa nähdä.
    samoin eläkerahastot "hoidetaan" tehokkaampaan sijoitustuottoon.
    nämäkin ikuiset haaveet tulevat toteutumaan piakkoin, kun kaikki muukin on jo onnistunut fantastisesti vastuuta kantaen erinomaisten hallitusohjelmien puitteissa. jep jep !

    Ja taseet töihin. Hassuinta on että persuissa on näitä olemattoman pieni tuloisia ja työttömiä valtavasti ,niin vielä peukuttavat persupäättäjiä. Se on ihan käsittämätöntä. Jos olisin pienituloinen ,en varmasti peukuttaisi näitä jotka vievät jopa satasia kuussa.

    Äänestä

Suuripalkkaiset ay-pomot pelkäävät palkkansa puolesta ja kiihottavat pienipalkkaisia työläisiä taistelemaan ay-pomojen paikkojen puolesta.

Jos sovitaan paikallisesti yrityksissä. niin mihin silloin enää ay-pomoja tarvitaan.

Äänestä
  • Hyvää hyvyyttäänkö yrittäjät muka maksavat palkkaa duunareilleen? Tuollaista voi luulla vain vähäpäinen oikeistokakara, joka ei ole tuntiakaan oikeaa palkkatyötä tehnyt.

    Äänestä

  • Niitä tarvitaan niin kauan kuin oon olemassa EK pomotkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Hyvää hyvyyttäänkö yrittäjät muka maksavat palkkaa duunareilleen? Tuollaista voi luulla vain vähäpäinen oikeistokakara, joka ei ole tuntiakaan oikeaa palkkatyötä tehnyt.

    Aivan. Kermaperse tai sitten vajakiksi jäänyt.

    Äänestä

Kukas se teitä vainoaa? Kerro ihmeessä ja kerro miten se vaino ilmenee!

Äänestä

Näillä vasemmisto palstoilla riehuu ja kiehuu oikea punaveri kommunisti, joka elää vielä Stalinin ajoissa vihapuheineen ja kapinahenkineen. Tämmöiset kiihkolaiset kuuluvat hamaan historiaan, jolloin työläiset elivät vähän tiukempia aikoja. Nyky työläinen pärjää hyvin ja ymmärtää arvostaa hyvinvointivaltiotamme sen eteen tehfystä työstä. Pahaksi onneksemme kapinan lietsojat pukeutuvat muka työläisiksi ja yrittävät saada riitaa aikaiseksi yhteiskuntaamme. Itse työläisenä ja enemmistön edustajana seison hallituksen takana.

Äänestä
  • Työläisten vainoamisen pitäisi kuulua tosiaan historian kauhuihin, mutta ei. Nykyinen äärioikeistohallitus on ottanut Lapuan liikkeen sairaimmat aatteet käyttöön työläisten toimeentulon ja elinmahdollisuuksien leikkaamiseksi.
    Siksi työläiskansa on jo hyvin valmis puolustamaan oikeuksiaan jopa yleislakolla, jos järki ei muuten mene hallituksen rasistien ja eliitin rikastajien kalloihin.

    Äänestä

  • Anonyymi
    2023-10-24 20:36:06
    Itse työläisenä ja enemmistön edustajana seison hallituksen takana.

    Kuitenkin joka kolmas purranisti on itse työtön.
    Silti ne huojuu purran leikkausten takana,
    "Menkää punikit töihit"
    Kuitenkin joka 3. istuu kotona ja elää korvauksilla?
    Voisko niillä olla jokin kaksi suuntainen.M.A.H
    karbamatsepiini, okskarbatsepiini, valproaatti ja lamotrigiini
    löytyy lääekaapista.

    Äänestä

  • Kyllä te persut olette niitä räkyttäjiä ja vihan lietsojia.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Työläisten vainoamisen pitäisi kuulua tosiaan historian kauhuihin, mutta ei. Nykyinen äärioikeistohallitus on ottanut Lapuan liikkeen sairaimmat aatteet käyttöön työläisten toimeentulon ja elinmahdollisuuksien leikkaamiseksi.
    Siksi työläiskansa on jo hyvin valmis puolustamaan oikeuksiaan jopa yleislakolla, jos järki ei muuten mene hallituksen rasistien ja eliitin rikastajien kalloihin.

    Valmis lakkoon heti.

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Anonyymi
    2023-10-24 20:36:06
    Itse työläisenä ja enemmistön edustajana seison hallituksen takana.

    Kuitenkin joka kolmas purranisti on itse työtön.
    Silti ne huojuu purran leikkausten takana,
    "Menkää punikit töihit"
    Kuitenkin joka 3. istuu kotona ja elää korvauksilla?
    Voisko niillä olla jokin kaksi suuntainen.M.A.H
    karbamatsepiini, okskarbatsepiini, valproaatti ja lamotrigiini
    löytyy lääekaapista.

    Jotain sellaista.

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Anonyymi
    2023-10-24 20:36:06
    Itse työläisenä ja enemmistön edustajana seison hallituksen takana.

    Kuitenkin joka kolmas purranisti on itse työtön.
    Silti ne huojuu purran leikkausten takana,
    "Menkää punikit töihit"
    Kuitenkin joka 3. istuu kotona ja elää korvauksilla?
    Voisko niillä olla jokin kaksi suuntainen.M.A.H
    karbamatsepiini, okskarbatsepiini, valproaatti ja lamotrigiini
    löytyy lääekaapista.

    "Kuitenkin joka 3. istuu kotona ja elää korvauksilla"

    mistä tuommoisen olet keksinyt? sellaista ei olekkaan kuin "elää korvauksilla", ainoastaan eläkeläiset,kansanedustajat ym joitten tulot tulee verorahoista eikä tarvi tehdä tuottavia töitä, elää korvauksilla.. työtön ei voi "istua kotona ja elää korvauksilla" hän joutuu palkattomaan työhön nykyään nopeasti esim kierrätyskeskuksiin jossa he tekee tuottavaa työtä ilman palkkaa ja ovat niitä jotka maksaa esim kansanedustajien elämän

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Työläisten vainoamisen pitäisi kuulua tosiaan historian kauhuihin, mutta ei. Nykyinen äärioikeistohallitus on ottanut Lapuan liikkeen sairaimmat aatteet käyttöön työläisten toimeentulon ja elinmahdollisuuksien leikkaamiseksi.
    Siksi työläiskansa on jo hyvin valmis puolustamaan oikeuksiaan jopa yleislakolla, jos järki ei muuten mene hallituksen rasistien ja eliitin rikastajien kalloihin.

    Odotan innolla sitä vedonlyönti palkkiotani.,hallituksen kaatumisesta.Tapahtuisipa se pian ,olen silloin 500 €,rikkaampi.Ai niin siihen kuului myös 100 € bonus jos tapahtuu kesään mennessä.Sekoilkaa hallitus nyt oikein urakalla,Toivottavasti Purrakin suhtautuu entistä enemmän leikkuu Lauta ja saksi huumorilla.Onhan hänellä onneksi se kuulovartija poika apuna.Joten semppiä tunarointiin hallitus.

    Äänestä

oikeisto julisti köyhien kannanhoidollisen metsästyksen parantavan kansantaloutta ja tuovan suurvoiton seuraavissa vaaleissa.

Äänestä
  • Aivan älyttömyyksiin menee äärivasemmistolaisen katkeruus, kun lukee näitä juttuja. Eiköhän jo kannata rauhoittua, sillä suomi on edelleen paras maa ja hallituksemme takaa sinunkin elämän, kunhan vain lopetat katkeran kapinointisi.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Aivan älyttömyyksiin menee äärivasemmistolaisen katkeruus, kun lukee näitä juttuja. Eiköhän jo kannata rauhoittua, sillä suomi on edelleen paras maa ja hallituksemme takaa sinunkin elämän, kunhan vain lopetat katkeran kapinointisi.

    Katkeraksihan sitä jokainen pienipalkkainen tulee, kun työehdot sen kun huononee ja tuloveronalennuksetkin kohdistuu pelkästään suurituloisille. Kannattaisi luuseri-oikeistolaistenkin (persu) tajuavan asian, mutta ei ...

    1Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Aivan älyttömyyksiin menee äärivasemmistolaisen katkeruus, kun lukee näitä juttuja. Eiköhän jo kannata rauhoittua, sillä suomi on edelleen paras maa ja hallituksemme takaa sinunkin elämän, kunhan vain lopetat katkeran kapinointisi.

    En kapinoi itseni puolesta. Mutta tunnen suurta surua lasten puolesta joiden kotona lasketaan viimeisiä kolikoita ennen seuraavaa palkkaa tai korvausta. Minä pärjään hyvin. Lapset pärjää töissään ,minulla elätettävänä vain kissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Katkeraksihan sitä jokainen pienipalkkainen tulee, kun työehdot sen kun huononee ja tuloveronalennuksetkin kohdistuu pelkästään suurituloisille. Kannattaisi luuseri-oikeistolaistenkin (persu) tajuavan asian, mutta ei ...

    Miten se tajuaa kun älykkyysosamäärä on sammakon tasolla.

    Äänestä

  • Anonyymi00086 kirjoitti:

    Miten se tajuaa kun älykkyysosamäärä on sammakon tasolla.

    Mitäs me sinun älykkyysosamäärällesi oikein voidaan kun ilmiselvästi nautit siitä, että kaikkien työehdot sen kun huononee ...

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Aivan älyttömyyksiin menee äärivasemmistolaisen katkeruus, kun lukee näitä juttuja. Eiköhän jo kannata rauhoittua, sillä suomi on edelleen paras maa ja hallituksemme takaa sinunkin elämän, kunhan vain lopetat katkeran kapinointisi.

    Mutta tämän typerys hallituksen jäljiltä. Suomi on takapajula.

    Äänestä

  • Anonyymi00086 kirjoitti:

    Miten se tajuaa kun älykkyysosamäärä on sammakon tasolla.

    Tarkoitatko Sammakko Satosta on??😂😂😂

    Äänestä

Juuri tuli uutisista että 20 000 palkkaa nauttivat hyvinvointijohtajat ei osaa johtaa hyvinvointiyhtymiä eli maksetaan kovaa palkkaa tyhjästä

Äänestä
  • Ja niin monelle muulle. Mm kansanedustajat.

    Äänestä

Työttömien vaino johtaa ihmisten työllistymiseen.
Köyhien vaino johtaa pienituloisten verotuksen vähenemiseen.
Sellaista vainoa oikeistohallitus tekee.

1Äänestä
  • Juuri tuollaisilla argumenteilla Stalin ja Hitlerkin kansaansa kohteli, ja nyt sitä tekee Orpon äärioikeistohallitus.

    1Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Juuri tuollaisilla argumenteilla Stalin ja Hitlerkin kansaansa kohteli, ja nyt sitä tekee Orpon äärioikeistohallitus.

    Historian tunteminen ei ole vahvin puolesi.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Historian tunteminen ei ole vahvin puolesi.

    Ja työelämä sinulle!

    Äänestä

  • työttömät joutuvat olemaan te/kuntakokeilun kuristushihnassa/käskyvallan alla ja käymään säännöllisesti kuulusteluissa, joissa uhotaan,mollataan,uhkaillaan karessilla yms, eli heillä elämänlaatu on heillä todella huonoa ja johtaa masennukseen, ahdistukseen yms ja sairaslomalle ja sitä kautta työkyvyttömyys eläkkeelle

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Juuri tuollaisilla argumenteilla Stalin ja Hitlerkin kansaansa kohteli, ja nyt sitä tekee Orpon äärioikeistohallitus.

    Onneksi Orpo kävi sukittamassa suonensa.ehkä kestää paremmin.

    Äänestä

  • Anonyymi00130 kirjoitti:

    työttömät joutuvat olemaan te/kuntakokeilun kuristushihnassa/käskyvallan alla ja käymään säännöllisesti kuulusteluissa, joissa uhotaan,mollataan,uhkaillaan karessilla yms, eli heillä elämänlaatu on heillä todella huonoa ja johtaa masennukseen, ahdistukseen yms ja sairaslomalle ja sitä kautta työkyvyttömyys eläkkeelle

    Olet vähän liian optimistinen. Ei työkyvyttömyyseläkkeelle niin vain päästä. Useimmat joutuvat kituuttamaan Kela-tuilla vanhuuseläkkeeseen asti.

    Äänestä

Ja taas joku luulee avoimien työpaikkojen olevan työvoimapulaa. No, ei ne ole sitä. Avoimet paikat täyttyvät koko ajan juuri niistä työttömistä ja uusia työpaikkoja avautuu. Useimmat työsuhteet kestävät 1 viikosta 3 kuukauteen. Jos työnantaja haluaa ammattitaitoisen ja nuoren, ei suuri osa työttömistä sille mitään mahda. Työttömänä ei voi elää kuin työttömän elämää. Siihenkin on osattava sopeutua. Tai kuolla, mitä moni poliitikkokin ja virkamieskin toivoo. Jää ilmesesti enemmän rahaa itselle.

Äänestä

Rakentakaa eloonjäämispoteroita ja varustakaa ne tarvittavin välinein vuoden selviämistä varten.

Äänestä

Kertokaa kuka on joutunut muuttamaan kodistaan katuojaan.

Äänestä
  • Asunnottomia on Suomessa jo kymmeniä tuhansia ja saman verran tulee ihan varmasti lisää, kun äärioikeistohallituksen suunnittelemat asumistukileikkaukset ja pienipalkkaisten perusteettomat irtisanomiset sallitaan.

    1Äänestä

  • Eihän työtävieroksuva äärivasemmistolainen mihinkään lähtisi sieltä katuojasta, mutta Orpon hallitus taitaa nostaa katuojasta löytyvät työnkylkeen, jotta pääsisi lämpimään.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Asunnottomia on Suomessa jo kymmeniä tuhansia ja saman verran tulee ihan varmasti lisää, kun äärioikeistohallituksen suunnittelemat asumistukileikkaukset ja pienipalkkaisten perusteettomat irtisanomiset sallitaan.

    Asunnottomia ei ole tuollaisia määriä ja tyhjiä asuntoja on monta kertaa enemmän.

    Oikeistohallitus poistaa asumistuen omistusasunnossa asuvilta ja antaa tukea sitä tarvitseville. Vasemmistohallitus tuki rikkaita omistusasunnossa asuvia.

    Irtisanomiset koskee kaikkia, jotka eivät töitään hoida kuten on sovittu.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Asunnottomia ei ole tuollaisia määriä ja tyhjiä asuntoja on monta kertaa enemmän.

    Oikeistohallitus poistaa asumistuen omistusasunnossa asuvilta ja antaa tukea sitä tarvitseville. Vasemmistohallitus tuki rikkaita omistusasunnossa asuvia.

    Irtisanomiset koskee kaikkia, jotka eivät töitään hoida kuten on sovittu.

    Asunnottomia on juuri siksi, että vuokrat ovat liian korkeita jopa asumistuella asuttaviksi. Ja nyt puupäiset äärioikeistolaiset aikovat siitäkin leikata. Irtisanomisten helpottaminen ei luo yhtä ainutta uutta työpaikkaa vaan pitää työntekijöitä ikuisella koeajalla. Kohta se sinunkin naamasi on liikaa työnantajallesi ... ja saat sitten kenkää "ansaitusti" ...

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Eihän työtävieroksuva äärivasemmistolainen mihinkään lähtisi sieltä katuojasta, mutta Orpon hallitus taitaa nostaa katuojasta löytyvät työnkylkeen, jotta pääsisi lämpimään.

    Anonyymi
    2023-10-30 21:02:35
    Eihän työtävieroksuva äärivasemmistolainen mihinkään lähtisi sieltä katuojasta,
    ++
    Joka kolmas purranisti on työtävieroksuva sosiaalipummi
    joka kannattaa itseensä kohdistuvia leikkauksia.

    Että siitä vaan.

    Äänestä

  • Ei vielä. Kurjennukset tulee voimaan vuoden alusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Eihän työtävieroksuva äärivasemmistolainen mihinkään lähtisi sieltä katuojasta, mutta Orpon hallitus taitaa nostaa katuojasta löytyvät työnkylkeen, jotta pääsisi lämpimään.

    Mistä sinä raukka jokaisen ihmisen poliittisen kannan tiedät ?

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Asunnottomia ei ole tuollaisia määriä ja tyhjiä asuntoja on monta kertaa enemmän.

    Oikeistohallitus poistaa asumistuen omistusasunnossa asuvilta ja antaa tukea sitä tarvitseville. Vasemmistohallitus tuki rikkaita omistusasunnossa asuvia.

    Irtisanomiset koskee kaikkia, jotka eivät töitään hoida kuten on sovittu.

    Ainoa hyvä mitä puolustan tältä hallitukselta on se ettei saa as tukea omaan asuntoon.

    Äänestä

  • Moni joutuu ns. kalliimmalta paikkakunnalta muuttamaan halvempihintaiseen asuntoon lähikuntiin. Ei vapaaehtoisesti vaan pakosta.

    Äänestä

Minusta taas tuntuu että äärivasemmiston juutalaisvainot on alkaneet, kun katsoo uutisia. Ei meillä työtätekevillä ole mitään huolta, kun on näin kaukaa viisas hallitus, joka on asettanut suomalaisen ykköseksi ja varsinkin työläisen ja jotain yrittävän.

Äänestä
  • Äärioikeistonatsi sekoilee pahasti juutalaisjutuissaan!

    Äänestä

  • Kuka täällä juutalaisia vihaa. Sehän on uskonto lukemattomien muiden uskontojen seassa. Suurin osa ihmisistä on kastettu vanhempien uskonnon mukaan mutta ei tee siitä mitään numeroa. Minut onkastettu ev lut seurakuntaan ,mutta mulle olisi ihan sama mikä olisin.kaikki käy.

    Äänestä

  • Anonyymi00091 kirjoitti:

    Kuka täällä juutalaisia vihaa. Sehän on uskonto lukemattomien muiden uskontojen seassa. Suurin osa ihmisistä on kastettu vanhempien uskonnon mukaan mutta ei tee siitä mitään numeroa. Minut onkastettu ev lut seurakuntaan ,mutta mulle olisi ihan sama mikä olisin.kaikki käy.

    Oletko autisti kun et ymmärrä vertauksia vaan otat kaiken kirjaimellisesti?

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Äärioikeistonatsi sekoilee pahasti juutalaisjutuissaan!

    Oletko autisti kun et ymmärrä vertauksia vaan otat kaiken kirjaimellisesti? Autistisuus kyllä sopii äärivasemmistolaisuuteen oikein hyvin.

    Äänestä

Suomessa ei ketään jätetä pulaan. Suomi on maailman onnellisin maa. Vain valehtelijat, ideologiset vihan loitsijat ja kateelliset ovat katkeria ja naama kuin norsun perse. Täällä on elämä!

Äänestä
  • Ja köyhimpien kurjistaminen on äärioikeistohallituksen ainoa tavoite, kuten idioottien kirjoittamasta hallitusohjelmasta on helposti luettavissa.

    Äänestä

Vasemmistohallitusta saadaan "kiittää" siitä, että poistivat sekä työttömyysputken ja invalidivähennyksen. Kyllä vasemmistokin osaa kyykyttää työttömiä ja eläkeläisiä. Mutta helppoahan se on mollata toisia.

Äänestä
  • Työllisten määrä saatiin tosiaan viime hallituskaudella uusiin ennätyslukemiin. Nykyinen äärioikeistohallitus keskittyy työttömien lisäämiseen ja heidän toimeentulonsa leikkaamiseen.

    Äänestä

  • Rakas. Työttömyysputken poistoa kannatti lähes koko eduskunta. Myös persut. Invalidi vähennyksestä en muista millä luvuilla sitä äänestettiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00092 kirjoitti:

    Rakas. Työttömyysputken poistoa kannatti lähes koko eduskunta. Myös persut. Invalidi vähennyksestä en muista millä luvuilla sitä äänestettiin.

    Rakas. Vasemmistolainen ideologia on epäonnistunut kaikkialla missä sitä on kokeiltu. Vasemmistolaisuus perustuu ymmärtämättömyyteen taloudesta, yhteiskuntatieteestä ja yhtään mistään.

    Äänestä

  • Täällähän ei ole ollut vasemmistohallitusta vuosikymmeniin.

    Äänestä

Oikeistohallitus parantaa pieni-ja keskituloisten sekä eläkeläisten asemaa.

Äänestä
  • Ja paskat. Vain äärioikeisto-ääliö ei tajua mitä työehtojen huononnukset merkitsevät työläisille!

    Äänestä

  • Älä. Enpäs ole kuullutkaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Ja paskat. Vain äärioikeisto-ääliö ei tajua mitä työehtojen huononnukset merkitsevät työläisille!

    Ja kaikkien hintojen nousu. Lääkkeet ,lääkärimaksu ,matkaliput ,työmatka autoilu ,vuokrat ,kiinteistömaksut mm.ai kun kiva sanoo pienituloinen persu.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Ja paskat. Vain äärioikeisto-ääliö ei tajua mitä työehtojen huononnukset merkitsevät työläisille!

    Itke, äärivasemmistolainen, itke! :D

    Äänestä

  • Joo. Eläkkeeni nousi 40 euroa kuukaudessa, ruokamenoni 110 euroa. Tosiaan, tuloni nousivat, mutta reilusti menoja vähemmän.

    Äänestä

PS irroittaisi työläisten päätkin, jos sen vaan voisivat tehdä.

1Äänestä
  • Lakimuutoksilla sekin onnistuu ...

    Äänestä

  • Mutta ei persujen lihaksilla ...

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Mutta ei persujen lihaksilla ...

    Jos vassareilla kerran niitä lihaksia on, minkä takia tutkimusten mukaan oikeistolaisia näkemyksiä omaavat ovat keskimäärin fyysisesti vahvempia kuin vasemmistolaisia näkemyksiä omaavat?
    https://www.aporiamagazine.com/p/22e2d392-1d77-470d-9a08-34f6f5001326

    Äänestä

Miksi PS ja KOK-porukat vihaavat noin paljon työläisiä?

Äänestä
  • Äärioikeistolainen aate on se syy..

    Äänestä

  • Ahneuteen ja rasismiin perustuvat puolueet ovat juuri tuollaisia...

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Ahneuteen ja rasismiin perustuvat puolueet ovat juuri tuollaisia...

    Ja juuri siksi #YLEISLAKKO

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Ahneuteen ja rasismiin perustuvat puolueet ovat juuri tuollaisia...

    Ja persut vielä vihaa meitä kaikkia jotka emme ole persuja. Suomikin on paska maa "isänmaataan " rakastaville persuille. Outoa .

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Ja juuri siksi #YLEISLAKKO

    Kyllä.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Ahneuteen ja rasismiin perustuvat puolueet ovat juuri tuollaisia...

    Vasemmistolaisuus perustuu tutkimusten mukaan juurikin kateuteen, ahneuteen ja itsekkyyteen.

    Vasemmistolaisuus on sitä, että menestyneempien ihmisten resurssit halutaan omia itselle.

    Äänestä

Yleislakko on ainoa tapa lopettaa nykyinen äärioikeistolainen politiikka!

Äänestä
  • Ja kun hallitus kaatuu, pääsemme samalla rasistien valta-asemasta. jeee..

    Äänestä

  • #YLEISLAKKO

    Äänestä

  • Vainot loppuu kun hallitus kaatuu #YLEISLAKKO

    Äänestä

  • Pakkohan se kun hallitus on kuuro ja kyvytön.

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Ja kun hallitus kaatuu, pääsemme samalla rasistien valta-asemasta. jeee..

    Nauti väestönvaihdoksesta, ulkomaalaisten raiskaamista suomalaisista tytöistä, islamilaisesta terrorismista, väkivaltaisista mamulähiöistä, huumeongelmasta, sosiaalisen luottamuksen ja koheesion katoamisesta sekä oman tulevaisuutesi tuhosta.

    Kaikki edellä mainittu voitaisiin välttää, mutta se edellyttää sitä "kauheaa" rasismia. Voi, on se rasismi niin kamala asia.

    Äänestä

Yleislakko toimi v. 1956 ja se toimii edelleen. Vainoajat pois hallituksesta.
#YLEISLAKKO

Äänestä

Kadotukseen kukaan ei saisi joutua:" Olivatko nämä "hoivakodin" asukkaat näin nuoria, jokaisella lapsia 200:sta mielenosoittajasta 66 pikkulasta." nyt on Orpolla oikea nimi pelastaa nämä lapset; Ilmeisesti saaneet ensiasunnon kuolleilta korona19potilailta, jos kaupungin vuokra-asunnot ovat olleet täynnä -Muistan viime vuonna opiskelija-asuntoihin meni tavallisuia vuokralaisia Oulussa.

Äänestä
  • Nykyhallitus leikkaa surutta lapsilta ja köyhiltä! Ja vain rikkaimpien etujen vuoksi. Sairasta!

    Äänestä

Vasemmistoliitto on ennenkin pyrkinyt ajamaan huono-osaisia katuojaan ja nyt vauhti vain kiihtyy.

Äänestä
  • Valehtelemallako luulet korjaavasi nykyhallituksen harjoittamaa kansan kurjistamispolitiikkaa?

    Äänestä

Elämäntapatyöttömän kultapossupäivät ovat auttamatta ohi.

Äänestä
  • Missähän niitä on. Olen elämässäni tavannut 2 kpl. Niidenkö takia pitää kaikkien kärsiä.

    Äänestä

Kommarit saa sitä mitä ovat tilanneet, ottakaa kommarit vastuu elämästänne, teidän perseenpyyhintä on loppunut.

Äänestä
  • Persujen Breivik-kerhossa on taas ollut kommari-opetusta ... heheheheh

    Äänestä

Vasemmistoliittio on ollut köyhän ja työtä vieroksuvan pahin kanto kaskessa . Vasureiden vaalikarjan oloja ei ole haluttu korjata halusta säilyttää säälittävien ryhmät joilla voi elvistellä .

Äänestä
  • Persujen Breivik-kerholainen on taas työväen kimpussa, kuten äärioikeistolaisten pitääkin. Muuten se Suomen tuhoaminen ei onnistu.

    Äänestä

Yleislakko toimi jo vuonna 1956 ja se toimii edelleen. Vainoajat pois hallituksesta.
#YLEISLAKKO

Äänestä
  • De är sant.

    Äänestä

  • Ensi viikolla ne jatkuu taas.
    #YLEISLAKKO

    Äänestä

  • Työläiskansa lähtee taas yhdessä kaatamaan ÄÄRIOIKEISTOHALLITUSTA , kansan parhaaksi.

    Äänestä

Ikävää, että työläisten pahin vihollinen löytyy nykyään hallituksesta, eikä rajan takaa. Onneksi Marinin Vasemmistohallitus ohjasi Suomen Natoon, muuten olisimme ihan kusessa.

Äänestä
  • Lapuan liikkeen ja EK-mafian opit ovat nyt hallitusohjelman ytimessä. Ja jotkut vielä ihmettelevät sitä, että miksi kansa lakkoilee....

    Äänestä

  • Huonosta hallituksesta kärsii lopulta koko kansa!

    Äänestä

Sysipaska äärioikeistohallitus kaatuu Tammikuussa alkavaan yleislakkoon. Kansan onneksi!

Äänestä
  • Tuskinpa kansanhallitus jonkun kapinakommunistin vallankumoushaaveisiin kaatuu. Jokainenhan tietää kuinka huonoon jamaan mariinin hallitus suomen ajoi. Nyt alkaa maksun aika ja tientukkijatkin pääsee ihka oikeisiin palkkatöihin.

    Äänestä

  • SAK ilmoittaa kohta yleislakon alkamispäivän. Siitä ei ole enää pitkä aika äärioikeistohallituksemme kaatumiseen. Hienoa!

    Äänestä

  • Ja sysipaskaa äärioikeistohallitusta ei jää yksikään kunnon työläinen kaipaamaan!

    Äänestä

  • Anonyymi00112 kirjoitti:

    Ja sysipaskaa äärioikeistohallitusta ei jää yksikään kunnon työläinen kaipaamaan!

    Aika antaa takaisin .Tuhonteko ,työttömien kiusaaminen ja Suomen palkansaajien toimeentulon alas ajosta tehdään loppu .Hallitus istuttava ulos.

    Äänestä

Olleet Suomessa aina, mutta nyt politiikot niin tyhmiä kusevat kintuilleen. 60 000 € Intian matkaan Miten paransi Suomen taloutta????? Houkkia nää Vihreät. Viime hallitus poisti kasvihuone ilmaston Suomesta. Kansan pitäis saada hyvitystä 30 asteen pakkasesta. Saksan kuuluisi maksaa.

Äänestä
  • Älä vaan lue enempää persujen salaliittoteorioita ... alat jo muutenkin sekoilla ...

    Äänestä

Viisastu.

Äänestä
  • Nykyisestä äärioikeistohallituksesta se viisaus puuttuu.

    Äänestä

  • Vallanpitäjien viisautta ei ole ainakaan heikoimpien kurjistaminen.

    Äänestä

  • Anonyymi00125 kirjoitti:

    Nykyisestä äärioikeistohallituksesta se viisaus puuttuu.

    EMÄTYHMÄ DEMARI.

    Äänestä

  • Anonyymi00135 kirjoitti:

    EMÄTYHMÄ DEMARI.

    huutolaislapsella keittää ... hehehehe

    Äänestä

Ei tää ole enään mikään vas / oik. ottelu vaan enempi jo moraalinen rappio , tuhon tiellä ollaan ja kolahtaa kyllä elämässä useiden omaankin nilkkaan jossain vaiheessa kun elämä koettelee , millainenkohan yhteiskunta olisi nyt jos olisi sotien jälkeen moisella sortopolitiikalla tätä maata rakennettu .

Äänestä
  • Aivan. Julkirasisteja hallituksessa ja EK-mafia laatii jo hallitusohjelmatkin. Mihin Suomi on oikein menossa..?

    Äänestä

Sdp, made in venäjä.

Äänestä
  • Ja PS kuuluu ainoana suomalaisena puolueena venäjämieliseen ID-ryhmään EU:ssa ... Putinin ja Ukrainan miehityksen kannattajia siis!

    Äänestä

Yritys työläisten nujertamiseksi tulee osoittautumaan hallituksen SUURIMMAKSI virheeksi.

Äänestä

Helmikuu tulee kohta, ja vainolaiset alkavat varmasti vapisemaan, kun kaikki rehelliset työläiset lähtevät lakkoon ja kaduille osoittamaan mieltään hallituksen äärioikeistoideologisia leikkauksia vastaan.

Äänestä
  • Liki 500 000 työläistä on jo lähdössä lakkoon äärioikeistohallitusta vastaan!

    Äänestä

  • No hallitus saa vaan sen, mitä tilaa ...

    Äänestä

Nyt lähdemme sitten parin päivän lakkoon. Kiitos hallituksen idioottien.

Äänestä

Niin ne vasukkademarit ei sitten saaneet sitä poistettua vaikka rahaa aina oli.

Äänestä
  • Rasismi on vaikeasti poistettava ongelma mille tahansa hallitukselle. Ja nykyinenhän perustuu pelkälle rasismille...

    Äänestä

Täällä loiseläjät itkevät kun voivat joutua työntekoon, se on paha juttu kun edellinen hallitus ei saanutkaan jatkoa. Minä jos saisin päättää niin vasta 10 vuotta työntekoa ja sitten jos jää työttömäksi, niin sitten vasta nämä tukiaiset ym. toimeentulot!!! Niin se on isossa maailmassakin!!

Äänestä
  • Juuri tuollaisesta asenteesta ja retoriikasta johtuu kansan viha persuja ja kokkareita kohtaan.
    Mm. rakennusalalla on jo tullut kymmeniä tuhansia uusia "loisia", joita varmasti kiinnostaa persujen asenne heitä ja heidän toimeentuloaan kohtaan. Joten pysy vaan piilossa komerossasi, ettet joudu heitä oikeasti kohtaamaan.

    Äänestä

Töihin siitä valittamasta kaikesta. Vetelät kelatukien varassa rikuttavat turhakkeet. Japanissa ei yksikään työkykyinen tule toimeen sosiaalituilla vaan on pakko tehdä yhteiskunnan eteen töitä ja maksaa oma elanto. Huom Japani on paljon vauraampi yhtiskunta kuin Suomi.

Äänestä
  • Miksi et sitten muuta itse Japaniin, kun suomalaiset työläiset ovat sinulle noin kauheita ruikuttajia ja vihollisia?
    300 000 työläistä osallistui jo lakkoon ja kaltaisesi tollot uskovat yhä äärioikeistohallituksen valheisiin siitä, että työläisten työehtojen romuttaminen, köyhimpien sosiaaliturvan minimoiminen ja eliitin verohelpotukset parantaisivat maamme tulevaisuutta. Ne ovat pelkkää satua ja äärioikeistolaista kansanvihaa!

    Äänestä

300 000 lakkolaista pitää työttömien ja köyhimpien puolta !

Äänestä
  • Kukapa muu heidän asioitaan ajaisi kuin AY-liike?

    Äänestä

  • Huomenna taas lakkoillaan ... jeeeee

    Äänestä

Orpon äärioikeistohallitus leikkaa köyhimmiltä ja antaa rikkaille. Se ei kunnioita duunaria, työntekijöiden oikeuksia, ihmisoikeuksia, tutkittua tietoa, luontoa eikä ilmastotoimia.
Yritysten etu on ainoa, mikä sille jotain merkitsee, eli että yritykset saavat maksimoitua voittonsa, keinoista viis. Tästä viimeisin osoitus on hallituksen halu torpata EU:n yritysvastuudirektiivi.

Äänestä
  • Tätä emme todellakaan tilanneet emmekä ansainneet.

    Äänestä

  • Anonyymi00164 kirjoitti:

    Tätä emme todellakaan tilanneet emmekä ansainneet.

    Mutta silti varmaan kävit äänestämässä, vai kuinka?

    Äänestä

Suomalaisista 63 prosenttia kertoi olevansa tyytymättömiä tai erittäin tyytymättömiä hallituksen toimintaan työmarkkinoiden uudistamisessa.

Yleislakko siis tulee pian .. oletko valmis?

Äänestä
  • Valmiina ollaan!

    Äänestä

Työttömien pitää mennä töihin, elättää itse itsensä ja ottaa vastuu tekemisistään!!
Ei kenelläkään ole oikeutta heittäytyä toisten elätiksi ! Siitä on nyt kyse!

Äänestä
  • Näinhän me työläiset juuri teemmekin ja silti äärioikeistohallitus haluaa huonontaa työehtomme Euroopan huonoimmiksi. Miksi? No siksi, että äärioikeisto on saanut nyt vallan ja haluaa saada työläisten asioita ajavan ja äärioikeiston "päävihollisen" AY-liikkeen polvilleen. Mutta eihän se onnistu. Kansa estää sen vaikka väkisin! Natsien menetelmät kun ei Suomessa toimi.

    Äänestä

Tähän päivään saakka asialla on vitsailtu kovasti.

Äänestä
  • Miksi hallituspuolueiden kannattajia naurattaa työläisten työehtojen romuttaminen?

    Äänestä

  • Hallituspuolueiden kannattajissa ei ole työläisiä., vaan pelkkiä rasisteja ja rikkaan eliitin kätyreitä.

    Äänestä

Avaus on vähän myöhässä, sillä "vaino" alkoi jo 2019-2023 hallituskaudella, jolloin ostovoima laski vuoden 2009 tasolle ja köyhyysloukkuun pudonneiden määrä ylitti 1200 000 (voidaan siis hyvällä syyllä sanoa, että edellinen hallitus on köyhien"ystävä" ja tuntee köyhät!!!) Yletön lainarahan jakaminen nosti korkoja, jonka seurauksena yli 350 000 SUOMALAISTA teki henkilökohtaisen vararikon. On jotenkin tragikoomista, kun nyt oppositiossa olevat ovat niin köyhistä huolissaan, vaikka velkaannuttivat Suomen vuosikymmeniksi.

Äänestä
  • Vasemmistohallitus tosiaan otti lainaa, jolla tuettiin kymmeniä tuhansia yrityksiä konkursseilta. Nykyhallitus on saanut työttömyyden ja konkurssien määrät jo uusiin ennätyksiin rikkaita suosivalla politiikallaan, joten jotain pitää tehdä. Työläisten ja heikompiosaisten toimeentuloa kurjistamalla kun se ei tule onnistumaan.
    Siksi #YLEISLAKKO -> hallitus vaihtoon

    Äänestä

Vainoajille käy lopulta huonosti.

Äänestä
  • Aivan. Työläiset eivät pelkää astua barrikadeille etujensa puolesta!

    Äänestä

Nyt olisi viimein jo aika lopettaa ne vainot. Vallan vaihtuessa on suden hetki toimia parempaan suuntaan. Jokin muu eläin olisi parempi, mutta eipä taida olla mitään muuta eläintä. Olisiko elefantin hetki? Se toimii jos jokin uhkaa lauman jäsentä.

Äänestä
  • No teinityttöjen kunniaa vainoava Rydman (PS) on ainakin täysi sika ja pahimman luokan kansanvihollinen persujenkin mittakaavassa. Siis täysin PS-ministeriksi kelpaava niljake.

    Äänestä

Mielestäni Suomi on aika rajusti velkaa. Mikä tahansa mikä auttaa pitäis ottaa käyttöön. Mutta miksi aina niiltä joilla ei ole. Paikallinen sopiminen: mistä tän tietää: ehkä hyvä maalle ehkä hiton huono tavantallaajalle mutta oisko mitään että sitä kokeiltaisiin esim puolivuotta/vuosi/määräaika jotta nähtäis mitä se tuo tullessan. Jos ei toimi niin sit ei mutta voitais saada työrauha.

Äänestä
  • tästä ei kok varmaan edes neuvottele

    Äänestä

  • EK-mafian himoitsema Paikallinen sopiminen (= sanelu) tarkoittaisi sitä, että järjestäytymättömät yritykset voisivat sitten maksaa työläisilleen yleissitovaa minimipalkkaa alempaa palkkaa. Ja ne "palkkaneuvottelut" tekisi yrittäjän valitsema työntekijä (jonka irtisanomiseen riittäisi mikä tahansa syy, eli sen ei tarvitsisi olla enää painava syy) yrityksen johdon kanssa. Lopputuloksen moisissa "neuvotteluissa" voi jokainen arvata.

    Ainoa syy siis EK-mafiosojen kiimaan on se, että yritykset voisivat maksaa sitten millaista palkkaa haluavat ja irtisanoa työntekijöitä vaikka joka aamu, jos palkka/naama ei miellytä.

    Eli nykymalli ei ole edes kokeilemisen arvoinen, ellei niiden ehtoja neuvotella ensin työntekijöiden edustajien (SAK) kanssa. Sanelu on diktatuuria!

    Äänestä

Salille. Lihaa säästämättä ja hengestä tinkimättä.

Äänestä
  • Aivan. Lakkovahdeilta täytyy löytyä habaa pitää rikkuriräkänokat kurissa.

    Äänestä

Mitäs sä oikeen meinaat etteikö ollut flooraa. Missä oltiin ennen rahanahneutta?

Äänestä
  • Lapuan liikkeen henki elää yhä vahvana rikkaan eliitin ja rasistien sieluissa!

    Äänestä

Älä viitsi puhua paskaa.

Äänestä
  • Hallituksen "syyt" leikkauksille on juuri tuota tavaraa...

    Äänestä

  • Persujen vaalikojuilla ei muuta kuullutkaan...

    Äänestä

Ikävää, että hallitus on ottanut maamme työläiset vihollisekseen!

Äänestä
  • Ihan äärioikeistohallituksen ideologian mukaista.

    Äänestä

  • Äärioikeistopuolue PS kaipaa näköjään voimansa tunnossa nyt uutta sisällissotaa.

    Äänestä

  • KOK + PS ajattelee että "hajota ja hallitse". Eli työmarkkinoiden kaaos on heille poliittisesti hyväksi. Suomen etuahan nuo puolueet eivät koskaan ajattele .. vain omaa ja rikkaan eliitin.

    Äänestä

Purra ottaa holtittomasti uutta velkaa hyvätuloisten veronalennusta varten. Yrityksiä tuetaan lähes kymmenellä miljardilla, vaikka suurin osa yritystuista on kannattamattomia. Olutveroa alennettiin. Purran mielestä sähköautoja pitää verottaa enemmän kuin polttomoottoriautoja ja on siksi valmis maksamaan miljardeja EU:lle.

Siksi: #YLEISLAKKO

Äänestä
  • Meidän työläisten on nyt pidettävä yhtä, muuten meidän ja tulevien polvien työehdot ovat mennyttä. Ne korvataan EK-mafiosojen laatimilla orjatyöehdoilla.

    Siksi: #YLEISLAKKO

    Äänestä

  • Taas viikko lisää lakkoja. Kiitos PS:n takinkääntöjen.

    Äänestä

vuosikymmeniä on kehnolla talous politiikalla vainottu omaa kansaa.
Nyt on tehty kriisi 2024. Ja Kuka hyötyy ? Miksi mentiin kriisiin?
Miksi yli velka maa riitelee? Eikä kehitä yhteistyössä omaa maata ?
Puolin toisin eletään harhoissa, miksi ?
https://youtu.be/4Gq1HMXmUKE?si=Ef_7M1pwTXLb4hut

Äänestä
  • Harhainen äärioikeistohallitus luulee vähiten ansaitsevien kepityksen ja kaduille ajamisen kääntävän "velkalaivan" suunnan.

    Äänestä

PASKA DEMARIT.

Äänestä
  • Persujen Breivik-kerholaisia kiehtoo näköjään kovasti heidän idolinsa toiminta ... Milloin sama tapahtuu Suomessa ?

    Äänestä

Duunaria on tosiaan huijattu pahasti viime vaaleissa. Persut lupailivat ettei sosiaaliturvasta eikä työttömien tuista leikata, mutta vanhaan tapaansa persut VALEHTELI ja alkoivat ensi töikseen juuri niistä leikkaamaan . Sen lisäksi persut LAHJOITTAVAT eniten tienaaville ennennäkemättömät verohelpotukset. Persut kusee duunareita silmään siis mennen tullen.

Onneksi Suomessa on yhä vasemmistohenkinen AY-liike, joka puolustaa meitä rehellisiä ja veromme maksavia duunareita äärioikeistopuolueiden mielivallalta .

Äänestä

Hallituksen apinalaumalle pitää viedä banaaneja!

Äänestä
  • Käyttöohjeineen... hehehehhe

    Äänestä

Orpon äärioikeistohallitus on aiheuttanut ihan jokaisen nykyisen lakon siirtymällä EK-mafian juoksupojaksi. Demokratiassa neuvotellaan, ei sanella. Siinä on vissi ero, jota nämä ideologiastaan ja "vallastaan" sokeutuneet äärioikeistojohtajat eivät nyt millään tajua. Ei, ennen kuin on liian myöhäistä.

Äänestä

Kaikille vainotuille työttömille iloisia uutisia, teille kaikille on töitä tarjolla, eiku töihin vaan ja vaino loppuu :)

Äänestä
  • Äärioikeistohallituksen sallima palkaton orjatyö kutsuu ...

    Äänestä

  • Yritysten konkurssit ovat lisääntyneet uusiin ennätyksiin. Hallituksen toimet alkavat siis Purra ... heheheh

    Äänestä

Äärioikeistohallitus ajaa maatamme yhä pahenevaan työläiskansan kurjuuteen. Kiitos siitä kuuluu PS-puolueen valheelliselle populismille ja takinkäännöille. Kokoomus kun on aina tiedetty työläisvihamieliseksi rikkaan eliitin puolueeksi.

Äänestä
  • EK-miljonäärien juhlat alkoivat heti, kun KOK+PS hallitus pääsi valtaan.

    Äänestä

Suomella on nyt SYSIPASKA hallitus vallassa.
t. Suomen kansa

Äänestä
  • Ja nyt jopa äärioikeistolainen, kansanvihaajahallitus.

    Äänestä

  • Haisee pahasti Lapuanliikkeeltä ja EK-mafiosojen kätyripaskoilta.

    Äänestä

Työehtojen romutus ja AY-liikkeen nöyryyttäminen on äärioikeistohallituksen ainoa tavoite, ei maamme etujen ajaminen.

Äänestä
  • Äärioikeistohallitus on ajanut Suomen lähihistorian suurimpaan työmarkkinakriisiin.

    Äänestä

  • Persujen vaikutus maahamme on kuin natsismin alku.

    Äänestä

Tämäkin palsta on näköjään muuttunut sairaan persuaatteen täyttämäksi persusonnan copy-paste kaatopaikaksi.
Sitä me sitten kaikki saamme, kun annoimme äärioikeistolle pikkusormen. Kuten KOK on EK-mafiosojen käskystä nyt tehnyt.
Nauttikaa siis PS:n tarjoamista porno- yms. linkeistä ... sehän on se mitä muutkin PS-kannattajat ymmärtävät.

Äänestä
  • Perspojuilla heittää pahasti...

    Äänestä

Työttömyys ei ole kenellekään oma valinta, vaikka EK-mafia ja äärioikeistohallitus niin väittääkin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Työttömien suuret vainot on alkaneet - valmistautukaa, järjestäytykää
Myös köyhien vainot ovat alkaneet. Valmistautukaa muuttamaan kodistanne
katuojaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu