Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Pälkjärven Pitäjäseuran Pertti Sarlund kertoo karjalaisevakkojen ja -elämäntavan historiaa

Anonyymi-ap

Pälkjärven Pitäjäseura

Pertti Sarlund

"Evakot uudella kotiseudulla"

https://palkjarvi.fi/2020/02/03/evakot-uudella-kotiseudulla-pertti-sarlund/

-----

"”Nehän kyllä puhuvatkin, mutta ihan outoa murretta ja asioita.” Näin kertoi Pirkkalan kirkonkylän Osuusliike Voiman myymäläapulainen eli kauppapuksu kun Sakkolan siirtolaisia oleva Laamasen ukko meni ostamaan tulitikkuja kirkonkylän kaupasta heti uuteen kotiin sijoittumisen jälkeen. Myymäläapulaiselta jäi suu auki niin, että nielurisatkin näkyivät kun Laamasen ukko lausui ne ihmeelliset sanat: ”Saanko mie patskan pitskoj?” Kyllähän tilanne sitten selvisi kun vähän aikaa oli pälätetty ja puhuttu käsilläkin viittoillen mutta Laamasen ukon kauppareissu jäi elämään. Me olimme muuttaneet Pirkkalaan neljä vuotta tapauksen jälkeen ja juttua kerrottiin vieläkin silmät vähän ympyriäisinä."

Onko vähän xenofobista?!

"Uudet siirtolaistilat oli muodostettu suurelta osin pakkolunastusten kautta. Ne jättivät jälkeensä paikalliselle väestölle jonkinlaisia jännitteitä, vaikka he saivatkin rahallisen korvauksen menettämästään maasta. Korvaukset olivat kuitenkin reippaasti alle päivän arvojen."

Voikohan näistäkin valtiollisista pakkolunastuksista tehdä rinnastuksen Neuvostoliittoon, Maon Kiinaan, pohjois-Koreaan ja Venezuelaan?

"Mutta pitkässä juoksussa tämä tuli nopeasti takaisin elämän vilkastumisen kysynnän ja kasvun muodossa. "

Sentään.

"Toisekseen siirtolaisväestöllä alkoi meidän tullessa paikkakunnalle olla talot ja maat jo tuotantokunnossa, nykytermein sanottuna ne olivat jo hyvässä iskussa. Paikalliselle väestölle alkoi tulla kiire pysyä vauhdissa mukana ja kyllä he pysyivätkin."

Fiksumpaa kuin marista kuplassa rasistista hölynpölyä.

"Meillä oli tavallaan aitiopaikka tarkastella elämän menoa kun olimme tulleet vapaan kaupan kautta ostetulle maatilalle"

Xenofobien painajainen: Siirtolainen pystyy vapaan kaupan kautta ostamaan maata.

"Mielestäni näitä evakkojen uudelleen asuttamisasioita on tarkasteltu liikaa siinä valossa, mitä paikkakunnalla menetettiin, kun evakoille jouduttiin luovuttamaan maita."

Mutta heti kun siirtolainen ostaa vapaan kaupan kautta, käännetään kurssia ja vaaditaan niitä pakkolunastuksia ja valtion rajoituksia. Oi tekopyhyyttä.

"Mielestäni on päivän selvää, että evakkojen tulo päästi seisovan veden liikkeeseen eli kaikenlainen toimeliaisuus lisääntyi eri muodoissaan siihen asti omavaraistaloudessa uinuvissa maalaiskunnissa."

Mitä, muuttajat ovat sittenkin voimavara? Omaan elämäänsä kyllästyneen sossupummi-rasistijuntin muka-sarkastisen kommentin takaa löytyvä sossupummi tuottaa yhteiskunnalle vähemmän hyötyä? Miten voi olla?!

"Karjalaiset toivat mukanaan myös karjalaisen elämäntavan ja kulttuurin. Tänä päivänä kun menet melkein mihin tahansa ruokapaikkaan, niin vastassa on karjalaisuuteen liittyviä tuotteita, esim. karjalanpaisti eri muunnoksina samoin piirakat. Karjalaiseen ruokakulttuuriin liittyy oleellisena osana erilaiset kukot, on peruna-, lanttu- ja nauriskukot sekä kaloista patakukko."

Torilla tavataan!

"Ilmeisesti savolaiset ovat vohkineet tämän kalakukokseen, jolla nykyään elvistelevät."

Kiinnostaisi tietää tästäkin enemmän.

"Kukoilla on aivan oma syntyhistoriansa, aikanaan miehet kävivät kaukana metsätöissä tai metsästämässä ja kalastamassa niin ongelmana oli ravitsemispuoli. Ratkaisu oli perin karjalainen – kukko, siinä oli leipä, särvin ja rasva samassa paketissa valmiiksi paistettuna. Tosin kukkoilu ei ole levinnyt yhtä laajalle kuin piirakat. Kannattaa muistaa myös erilaiset marjapiirakat.

"Kulttuuripuolella karjalaisuudella on tosin vankka jalansija, onhan ainakin yksi karjalaiseen musiikkiperinteeseen pohjautuva kappale ollut Suomen Euroviisuedustajanakin. Lukuisat kansanmusiikkiesitykset ja näytelmät ovat karjalaisuuden ilmentymiä. Ja onhan meillä sitten se Säkkijärven polkkakin, pitäjä meni mutta polkka jäi.

-

"Edellä oleva toistui periaatteessa kaikkien luovutettujen alueiden myös Pälkjärven asukkaiden kohdalla, esiintymismuodot ovat vain erilaiset. Mutta yhteistä oli, että sodasta palanneet miehet yhdessä entisen kotirintaman ihmisten kanssa korjasivat ja rakensivat uuden Suomen ja heidän jälkeläisilleen jäi tehtäväksi rakentaa tämä ns. hyvinvointi Suomi."

Hyvinvointi-Suomesta marisevat Axel Olof Freudenthalin arjalais-svekomaanien suomalais-versiot, jotka antavat kansallismielisyydelle huonon nimen.

"Joku irvileuka on jatkanut, että nykyisen hulttiosukupolven tehtäväksi on jäänyt hävittää se. Tuo on varmaan lausuttu liian hätäisesti"

Älä!

"mutta ehkä se on erilainen, vain muutos on pysyvää ja me entiset evakot olemme shouwssa silti mukana."

Erinomainen asenne!

"Pälkjärveläisissä on ollut potkua. Pienen pitäjän asukkaiden omatoimisuuden jäljiltä on jäänyt tynkä Suomeen: Asko, Saarioinen ja Marimekko, unohtamatta monia muita menestyneitä yrittäjiä. Samoin henkiseltä puolelta löytyy monia Pälkjärvileimalla varustettuja ihmisiä. Ehkä se Pälkjärvi ei kuitenkaan ollut niin pieni pitäjä."

19

256

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      " Mutta heti kun siirtolainen ostaa vapaan kaupan kautta, käännetään kurssia ja vaaditaan niitä pakkolunastuksia ja valtion rajoituksia. Oi tekopyhyyttä. "

      Missä näin on tehty ja milloin?

      • Anonyymi

        Luepa Amy Chuan kirja "Maailma liekeissä", suomenkielisen version julkaisseet Like Kustannus ja Suomen Rauhanpuolustajat.

        Käsittelee sitä miten suuri osa etnisestä vihasta ympäri maailmaa on saanut tulta alleen länsimaiden ulkopuolella sovelletusta laissez faire -vapaamarkkinatalousmenettelystä yhtä äkkinäisen demokratisoinnin kanssa, mitä itse länsimaissa ei ole edes harrastettu.

        ELI Länsimaat ovat neuvoneet kehitysmaita soveltamaan sellaista mallia, jota eivät edes itse ole käyttäneet. (!!!!!) Sitten ihmetellään miten monien maiden katkeroituneet köyhälistöt ovat alkaneet pitää menestyviä "vähemmistöjä" syntipukkeina, kannattaneet valtiollisia pakkohaltuunottoja, syyllistyneet raakoihin väkivaltaisuuksiin

        Kaikilla mailla on paljon asioita, joista saavat katsoa peiliin, myös kehitysmailla. Sitä ei epäonninen historia muuta eikä mikään maa saa pääset-vapaaksi-vankilasta-korttia, koska joskus on toiset kusseet niskaan. Silti tietyissä asioissa länsimaat saavat katsoa peiliin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmisillä onkin paha tapa haluta valtion pieksevän kilpailua. Loppujen lopuksi sellainen likainen peli hyödyttää lähinnä - ellei lopulta vain ja ainoastaan - valtiovaltaa.

        Ja valtiovalta, oli missä väreissä tai vetimissä vain, on rosvo, kusettaja, valehtelija, käärme ja selkäänpuukottava luihu.

        ----

        "Tämä kilpailija, itse aurinko, käy meitä vastaan armotonta sotaa. . . Pyydämme teitä olemaan hyvä ja allekirjoittakaa laki, joka vaatii sulkemaan kaikki ikkunat, kattoluukut ja kattoikkunat."

        -Claude-Frédéric Bastiat (a.k.a Frédéric Bastiat), vapaamarkkinataloutta suosinut, Adam Smithin näkemyksiä kannattanut ja protektionista taloudenhallinnointia raskaasti kritisoinut ekonomi (1801 - 1850)

        ------

        Daniel Moule,

        Biden versus Bastiat

        23.2.2023

        https://mises.org/mises-wire/biden-versus-bastiat

        Verkko-arkistoissa:

        https://web.archive.org/web/20240318192817/https://mises.org/mises-wire/biden-versus-bastiat

        ------

        Ketjusta:

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18320967/frederic-bastiatin-pilalausunto-protektionistisesta-vapaan-kaupan-vastaisesta-talousmenettelysta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luepa Amy Chuan kirja "Maailma liekeissä", suomenkielisen version julkaisseet Like Kustannus ja Suomen Rauhanpuolustajat.

        Käsittelee sitä miten suuri osa etnisestä vihasta ympäri maailmaa on saanut tulta alleen länsimaiden ulkopuolella sovelletusta laissez faire -vapaamarkkinatalousmenettelystä yhtä äkkinäisen demokratisoinnin kanssa, mitä itse länsimaissa ei ole edes harrastettu.

        ELI Länsimaat ovat neuvoneet kehitysmaita soveltamaan sellaista mallia, jota eivät edes itse ole käyttäneet. (!!!!!) Sitten ihmetellään miten monien maiden katkeroituneet köyhälistöt ovat alkaneet pitää menestyviä "vähemmistöjä" syntipukkeina, kannattaneet valtiollisia pakkohaltuunottoja, syyllistyneet raakoihin väkivaltaisuuksiin

        Kaikilla mailla on paljon asioita, joista saavat katsoa peiliin, myös kehitysmailla. Sitä ei epäonninen historia muuta eikä mikään maa saa pääset-vapaaksi-vankilasta-korttia, koska joskus on toiset kusseet niskaan. Silti tietyissä asioissa länsimaat saavat katsoa peiliin.

        Pälkjärveläisiä kun ei voi sanoa markkinoita hallitseviksi ylivaltiaiksi? En ainakaan näe kenenkään keuhkoavan, että Saarioinen yrittäisi kaapata kotimaista elintarviketeollisuutta tai että Marimekko ja Asko yrittäisivät omia kotimaan markkinoita.

      • Anonyymi

        🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑

        🍑 ­­­N­­y­­m­f­­o­­m­­a­a­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#180479004

        🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    • Anonyymi

      Evakot pariutuivat välittömästi paikallisten kanssa. Se sodasta kotikyläänsä palannut parikymppinen rintamaveteraani meni sen kummemmin ihmettelemättä tanssilavalla hakemaan karjalaistyttöjä.

      Ennen sotia tanssipaikoilla oli kyttäilty, että hakeeko renkipoika talon tytärtä tanssimaan ja toisaalta oli pelätty selkäsaunaa kotimatkalla, jos liikaa valssasi naapurikylän kaunotarten kanssa. Karjalaisten tulo sekoitti pakan.

      Se parikymppinen veteraani ei korpisotaa nähnneenä edes jaksanut piitata äiteesä narinasta että "mitäs sellaista evakkoa riijaat, ois kotikylässä omia pikkuserkkujakin".

      • Anonyymi

        Mielenkiintoista. Mistäs sinä tämän kaiken tiedät?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mielenkiintoista. Mistäs sinä tämän kaiken tiedät?

        Mitä on esim. työkaverien kanssa jutellut, yllättävän monella se yksi isovanhemmista evakkotaustainen. Melkein oli niin, että jos evakko oli sitä ikäluokkaa, ettei ollut sodan aikana mennyt naimisiin, niin puoliso löytyi paikallisista. Evakothan tavallaan hajasijoitettiin.

        Enkä epäile, moni varmasti tuntee jonkun evakkotaustaisen, tuntee jonkun joka tuntee jonkun evakkotaustaisen tai tietää jostain evakkotaustaisesta. Kyllähän nykypäivänäkin moni maahanmuuttaja plus moni pakolainen ja evakko mistä maasta vain haluaa toimeentuloa ja tienestiä sekä antaa kortensa kekoon. Joillekin kyllä se tilaisuus annetaan, mutta lähinnä jos on ennestään useampi tutkinto sieltä maasta, josta on paennut. Joille ei anneta, joutuvat kituuttelemaan sosiaalituilla siinä missä kantaväestökin.

    • Anonyymi

      Sodanjälkeiset sosiaaliset olot sekoitti myös nopea rintamamiestalojen rakentaminen. Nuoret veteraanit saivat "markan tontin" ja rakensivat sinne talkoilla ja "hartiapankilla" modernin talon.

      Moni muutoin tilattomaksi ja talottomaksi etukäteen tuomittu renkipoika tai kauppa-apulainen olikin pari vuotta sodan jälkeen jo omakotitalon asukas. Kelpasi siinä tyttöjä jututtaa tanssipaikalla. Tyttöjen äidit menivät ihan sekaisin, kun vävy puhui eri murretta ja oli paksunahkainen veteraani. Siinä meni varoitukset että "älä mittä talotonta tilatonta renkiä ota" kuuroille korville.

      • Anonyymi

        Mistähän äitirukat olivat huolissaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistähän äitirukat olivat huolissaan?

        Kaikesta. Länsisuomalaisen anopin koko kasvatus ja suorastaan elämäntapa keskittyy miniöiden ja vävyjen kiusaamiseen ynnä komenteluun. Sitten alkoi naapureihin tulla miniöiksi puheliaita ja nauravaisia karjalaisia. Millä niille pauhasi, kun ryökäleet antoivat sanan sanasta takaisin ja tekivät erilaista ruokaa. Karjalaisilla oli liikaa kilometrejä takanaan, liikaa evakkotaloja nähtynä.

        " Millä niille pauhasi, kun ryökäleet antoivat sanan sanasta takaisin ja tekivät erilaista ruokaa. "

        Jep, tämähän mitä juuri mainitsit vaikuttaisi olevan osa kulttuuri-konservatiivista ajattelua. Vaikka miestä pidetään perheen päänä ja vaimoa alisteisena, sitten kuitenkin äidin roolissa pitää saada komennella, pompotella ja uhitella auktoriteettiasemalla niin paljon kuin vain pystyy. Sellaisen hierarkkisen hapatuksen tulisi olla mennyttä päivää, mutta niin tulisi myös rokotevastaisuuden, evoluutionkieltävän kreationismi-houreilun, vähemmistöihin kohdistettujen lynkkausjoukkoväkivaltaisuuksien (eli siis pogromien), juutalaisvihan, epäluuloisuuden geenimanipuloituja ruokia kohtaan ja ns. kerettiläisten polttomurhaamisen/kivittämisen/jne jne.

        Sattumoisin - epämukavana tietona kommunismia vastustaville vanhoillisille ja äärioikeistolais-kansallismielisille - pohjois-Koreassa virallinen ideologia antaa juuri mainitunlaisen roolin perheen äidille.

        "Sattumoisin - epämukavana tietona kommunismia vastustaville vanhoillisille ja äärioikeistolais-kansallismielisille - pohjois-Koreassa virallinen ideologia antaa juuri mainitunlaisen roolin perheen äidille."

        Kiinnostaisi tietää mistä tämä tieto on ongittu.

        Ja mitä meitä ylipäätään liikuttaa P-Korean ”tavat”? Se on ylen harvalle mikään esikuva!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja mitä meitä ylipäätään liikuttaa P-Korean ”tavat”? Se on ylen harvalle mikään esikuva!

        Niin, mitä myöskään emuloidaan samanlaista kulttuuri-konservatismia. Vanhan ajan hapatusta. Nykyaika on ja sen kuuluu olla yksilönvapauksien ja individualismin aikaa, mikä on maailmanhistoriassa jo itsessään saavutus.

    • Anonyymi

      Evakot ja ns. kantaväestö erosivat siinä, että evakot olivat 1944 "kosmopoliitteja", olleet väliaikaisesti majoitettuina jo talvisodan jälkeen, nähneet eri maakuntia ja tapoja, sukulaiset asuivat paljon etäämmälle hajautettuna. Sukulaisia myös käytiin tapaamassa, ainakin isommissa juhlissa.

      Kantaväestö oli keskenään sukua tai ainakin koulukavereita, tuttuja jo monen polven takaa. Lisäksi vielä 1920-30 -luvuilla oli liikuttu lähinnä oman kylän ja kirkonkylän väliä. Tästä syystä oli opittu pitämään suu supussa. Miehen maine kun saattoi mennä yhdestä varomattomasta lauseesta, jota koko kylä toisteli loppuiän.

      • Anonyymi

        Ajatella, että sosiaalisesti ollaan valmiita lynkkaamaan jo yhdestä lauseesta. Eikös noin voi olla nykyaikanakin esim. samassa kaupungissa asustelevan kaveripiirin kesken? Vaikkei yhtä herkästi? Mutta mieluummin kyllä itse eläisin nykykaupungissa kuin -20-30-lukujen lähikutoisessa kyläyhteisössä.

        Ehkäpä yksi nykyajan kiroista (eli tämä niin parjattu "eristyneisyys" ja atomismi) on myös yksi sen suurimmista siunauksista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2227
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2053
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1658
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1490
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1476
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1377
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1344
    8. 52
      1248
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1190
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1179
    Aihe