150000 euroa. Niin suuret sympatiat jääneet sinne. Vaimon kanssa vähennämmä omaisuutta. Lapset saa jokainen 29999 euroa, lapsenlapset 4999 euroa. Myös laitamme myyntiin vähän metsiämme 95 hehtaarin palan, paikoin hyvääkin metsää, jo hakattavaa.
Myös kantatilan peltoja vähän vähennäme kun ostaja jo olisi 35 hehtaarin osalle. Paljon vielä jää vanhasta sukutilasta mm jo sovittu urakoitsijan kanssa harvennushakkuusta ja toisesta isosta leimikosta myös. Kuukauden päästä lähdemme Espanjan asuntoomme alkukevääseen asti. Kotiin jää hyvät vahdit, kissa ja koira menee kahteenkin paikkaan ruokolle. Myös lapsia aikoi käydä talven mittaan katsastaan koti paikkoja. Näin se meillä monilla talvet kuluu muissa maissa. Myös harkitsimme joillekkin järjestöille lahjoituksia, mutta näytti joissain vasemmisto vallanneen ja laittavat omiin taskuihinsa tapansa mukaan.
Lahjoitin maanpuolustuskorkeakoululle
46
364
Vastaukset
- Anonyymi
Lahjoititko siis sen kaikille kuntalaisille avoimen kuntoratasi Maanpuolustuskorkeakoululle?
- Anonyymi
150000 euroa, sano. Kai lukea osaat lammaspaimen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
150000 euroa, sano. Kai lukea osaat lammaspaimen.
Pankkolängvitsi on lammaspaimen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
150000 euroa, sano. Kai lukea osaat lammaspaimen.
Takuueläkeläisellä on leveät puheet. Nähtiinhän se jo kärähtäessäsi valheestasi sen sveitsiläisen alppimajasi kohdalla. Olikin hiihtokeskuksen omaisuutta :)))))
- Anonyymi
🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑
😍 Nymfomaani -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞 - Anonyymi
😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍
🍑 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#18050137b
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞
- Anonyymi
Rahan lahjoittaminen valtiolle on aina viisas ratkaisu, mutta erityisen kunnoitettavaa se on pieneläkeläisiltä, jotka eivät ole maksaneet veroa eläketuloistaan valtiolle.
- Anonyymi
Valtiovarainministeri Riikka Purra kiittää "majuria". Säästyipä 150.000 euroa valtion budjetista tuolla lahjoituksella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valtiovarainministeri Riikka Purra kiittää "majuria". Säästyipä 150.000 euroa valtion budjetista tuolla lahjoituksella.
Persuduunaritpa eivät enää kiitä Purraa vaan pikemminkin päinvastoin:
”Äänestin perussuomalaisia, mutta en enää”, sanoo työpaikaltaan marssinut – ammattiliitot osoittivat mieltään Tampereella hallitusta vastaan
https://yle.fi/a/74-20054763 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persuduunaritpa eivät enää kiitä Purraa vaan pikemminkin päinvastoin:
”Äänestin perussuomalaisia, mutta en enää”, sanoo työpaikaltaan marssinut – ammattiliitot osoittivat mieltään Tampereella hallitusta vastaan
https://yle.fi/a/74-20054763Persujen vannoituneimmissa kannattajissa intoa kuitenkin riittää, kuten avauksen lahjoittajassa, jolle valtiontalous on kaikki kaikessa, kunhan siitä vastaava ministeri on persu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persujen vannoituneimmissa kannattajissa intoa kuitenkin riittää, kuten avauksen lahjoittajassa, jolle valtiontalous on kaikki kaikessa, kunhan siitä vastaava ministeri on persu.
Niin, niissä sisulaisissa halla-aholaisissa, jotka edustavat puolueen äärioikeistosiipeä. Persujen kannatus on matkalla kohti auringonlaskua ja avauksen lahjoitus on pelkkää potaskaa, jota kutsutaan nykyään myös persuvalheeksi.
- Anonyymi
Ja sitten huomenna taas aamusta lääkkeet, iltalääkitys auttaa selvästikin näissä tarinoissa hällä, vähennäppä kokeeksi lääkitystä katotaan miten vaikuttaa tarinoihin;-D
- Anonyymi
Todella isänmaallinen teko. Toivoisin että opetusministeri Anna-Maja Henriksson tai puolustusministeri Antti Häkkänen palkitsee lahjoittajan puolustusvoimien puisella tornilla. Ei olisi liikaa vaadittu, että myös Tasavallan presidentti ja puolustusvoimien ylipäällikkö Sauli Niinistö kutsuisi lahjoittajan tämän vuoden Linnan juhliin.
- Anonyymi
Pankkomajurin teko olisi isänmaallinen, jos aloituksen lurina oli ensinnäkään totta.
- Anonyymi
Eiköhän kutsu tule everstiluutnantille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eiköhän kutsu tule everstiluutnantille.
Millä meriiteillä, pankkomajuri? Voihan joku oikea everstiluutnantti tietysti kutsun saadakin, mutta ei sinne kaltaistasi mielikuvitusupseeria kutsuta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Millä meriiteillä, pankkomajuri? Voihan joku oikea everstiluutnantti tietysti kutsun saadakin, mutta ei sinne kaltaistasi mielikuvitusupseeria kutsuta.
Tuo 150.000 euron lahjoituksensa maanpuolustuskorkeakoululle riittää perusteeksi juhlakutsuun. Valtio säästää varojaan tuon summan edestä. Tuskin lahjoittaja sentään juo boolia kuin murto-osan lahjoittamansa summan edestä. Valtio jää voitolle ja reilusti!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo 150.000 euron lahjoituksensa maanpuolustuskorkeakoululle riittää perusteeksi juhlakutsuun. Valtio säästää varojaan tuon summan edestä. Tuskin lahjoittaja sentään juo boolia kuin murto-osan lahjoittamansa summan edestä. Valtio jää voitolle ja reilusti!
Tyypillistä satuiluasi, kuten oli satuilusi esim. miljoonasijoittamisestasi ruostumattomaan teräkseen :)))
https://keskustelu.suomi24.fi/t/14564407/pankkomajuri-teki-hyvan-tilin
Jatkoa sveitsiläiselle alppimajalle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Millä meriiteillä, pankkomajuri? Voihan joku oikea everstiluutnantti tietysti kutsun saadakin, mutta ei sinne kaltaistasi mielikuvitusupseeria kutsuta.
Sanoppa omasi sotilasarvo lammaspaimen Pankkolängvitsi. Mennään sitten pöllipinon taakse nauramaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sanoppa omasi sotilasarvo lammaspaimen Pankkolängvitsi. Mennään sitten pöllipinon taakse nauramaan.
No niin, tulihan se sieltä! Aina kun kärähdät valehtelustasi, alat sönköttämään, panettelemaan ja uhkailemaan, kuten seuraavastakin käy ilmi:
"Viestien sävy oli ex-puheenjohtajan mukaan ajan kuluessa muuttunut. Viestit olivat sisältäneet haukkumista sekä ”pommin kuvia ” ja ”kuvan isännöitsijästä kahleissa”.
Puheenjohtajan mukaan taloyhtiön muut osakkaat olivat edellyttäneet, että hallitus puuttuu kirjeiden lähettelyyn. Hallituksen antaman varoituksen jälkeen viestittely oli kuitenkin kiihtynyt entisestään ja mies oli jättänyt yhtiön autohallissa ”tiedotteita” osakkaiden autojen tuulilaseihin.
Ex-puheenjohtaja kertoi esittäneensä useasti osakkaalle asiasta neuvottelemista. Tämä ei ollut miehelle sopinut."
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17628721/no-nythan-ma-hokasin-ettei-sotilas--- - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sanoppa omasi sotilasarvo lammaspaimen Pankkolängvitsi. Mennään sitten pöllipinon taakse nauramaan.
Maapallon ylivaltias enkeli Harjami
- Anonyymi
Melkoista puppua.
- Anonyymi
Heh-heh, pitäisi kertoa tarinan alkuperäinen lähde... Kopiokissa kepusta..
Uusi "hiihtokeskus" pankkomajurilla..
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/9eff56d8-7d88-4a0d-bc36-e156a226d704- Anonyymi
Lammaspaimen Pankkolängvitsi hiihtelee Sveitsin alpeilla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lammaspaimen Pankkolängvitsi hiihtelee Sveitsin alpeilla.
Eikö hapsumatto kaarrakaan enää Alppien kautta matkalla Fuengirolaan? Khihihiiii........
- Anonyymi
Mites persutrolli tää liittyy Suomen Keskustaan?
Perustakaa nyt oma vittuilupalsta, niin saatte kenenkään muun häiritsemättä heittää törkyä toistenne niskaan. - Anonyymi
Eiköhän vastaavia lahjoituksia ala nyt kertyä enemmänkin valtionvirastojen tileille, kun maahan saatiin vihdoin perussuomalainen valtiovarainministeri.
- Anonyymi
Tahdotko miljärdööriksi jonossa on saajaa.
Ihmiset jotka yrittävät tarmokkaasti päästä omaisuudestaan eroon
voivat antaa kirottuja rahojaan niille, jotka uneksivat yhä tässäkin järjestelmässä tulla rikkaiksi.
Siellä on numerojärjestys ja aika monta Iltalehden ja Iltasanomien toimittajaa näkyy olevan jonossa mahalla heiluttaen. - Anonyymi
Pyssyjen kanssako alkavat uhkaamaan kiristääkseen lahjoituksia?
- Anonyymi
hyvä jos totta.
veronmaksajien kustantamia maataloustukia palautuu yhteiskunnalle - Anonyymi
lapsille ei kannata jättää yhtään, mutta antaa suojelupoliisille
- Anonyymi
rahalla voi lämmittää uunia
rahaa ei kannata jättää kenellekään - Anonyymi
Minä taas lahjoitin äsken 5 miljoonaa euroa.
- Anonyymi
Hamasille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hamasille.
Palstapölhö toimii Putinin trollina?
- Anonyymi
Kuuleppas MYÖS tämä.
Myös lapsia
Myös laitamme
Myös kantatilan
Myös harkitsimme
Menisit vaikka Kapin oppiin tuon kirjoittamisesi suhteen.
Kapi osaa kirjoittaa. Hän on todellinen palstan scribentti.- Anonyymi
Ei Kapilla ole kantatilaa. Ei edes tiedä mikä sellainen tila on. Etkä sinäkään Pankkolängvitsi sitä tiedä, eikä tarviskaan tietää kun sellaista ei vasurlla ole.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei Kapilla ole kantatilaa. Ei edes tiedä mikä sellainen tila on. Etkä sinäkään Pankkolängvitsi sitä tiedä, eikä tarviskaan tietää kun sellaista ei vasurlla ole.
Pankkolängvitsi llä on matto jota yrittää lennättää, ei vain lennä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei Kapilla ole kantatilaa. Ei edes tiedä mikä sellainen tila on. Etkä sinäkään Pankkolängvitsi sitä tiedä, eikä tarviskaan tietää kun sellaista ei vasurlla ole.
Kapi on pistänyt lukuisiin ulkomaanmatkoihinsa melkoisen kantatilan hinnan ja sinä vain kuvittelet olevasi jotain.
Oikeasti olet vain turpeessa kiinni, JOS olisit oikeasti turvenuija. Luultavimmatusti olet pelkkä mielikuvittelija. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pankkolängvitsi llä on matto jota yrittää lennättää, ei vain lennä.
Palstan hapsumattopilotti kommentoi substanssiosaajana :)
- Anonyymi
Jo on taas tyhjää höpötystä
- Anonyymi
valetta koko juttu,
- Anonyymi
Etkö uso.
Hai. Valte täällä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Etkö uso.
Hai. Valte täällä.No kyllä se palstapölhö on ollut tiedossa, että sinä olet vähintäänkin varttimanne. Pienenä piimätonkkaan pudottuasi päädyit Tamaran ja Feijan varastamassa tonkassa manneperheeseen, jossa sinut kasvatettiin suoraan lapsilisiltä eläkkeelle. Tiedät varmaan vastauksen seuraavaan manneoppikoulun matemaattiseen pähkinään?
Feija Åkerblom ja hänen toverinsa Dimitri,Aarne,Taisto ja Rainer ovat matkalla raveihin.He ovat löytäneet sotainvaliden keräyslippaasta 42e.
Paljonko he voivat sijoittaa totopeleihin rahaa kun lastenlippu maksaa 3e kpl,ja alueelle on valvonnan takia käytännössä täysin mahdotonta päästä ilman lipun ostamista,ja niinpä ystävistämme ainoastaan 4/5 onnistuu aidan alta livahtamaan huvialueelle?
- Anonyymi
Alati vaihtuvilla "rekatuilla" nikeillään täällä esiintyy ahkerasti eräs SOTILAS. Hänen henkilöllisyytensä tiedetään, joten hyvin vahvasti hän liioittelee johtaja-kokemuksiaan. Sinä panet paremmaksi. Kenelläkään entisellä upseerilla ei tiedetä olevan sellaisia omaisuuksia joita kerrot omistavasi. Huvittavaa tai säälittävää satuilua sinulta tuo kaikki. Varma todiste siitä on sanallinen ilmaisusi. Ei kukaan olisi päässyt upseeriksi sillä tasolla.
- Anonyymi
Miksi palstalla sallitaan valehtelu?
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli3443591Mitä et hyväksy miehessä/naisessa josta olet kiinnostunut?
Itse en halua, että miehellä olisi lapsia!2322198Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt591722Tiesitkö? Farmi Suomi Kirsikka Simberg on tämän julkkisnaisen tytär - Katso tyrmäävät mallikuvat!
Oho, aikamoinen ylläri. Tiesitkö?! Kirsikka Simberg on yksi tämän kauden Farmi Suomi -kisaajista. Hänellä ei ole tuttu t51617- 851444
Tuhdit oluet kauppoihin. Miksi vastustaa?
8% oluet kauppoihin mutta mikä siinä on että osa politikoista vstustaa ? Kauppa kuitenkin hinnoittelee vahvan oluen ni2941315- 871165
- 841149
Sinua tulen kyllä ikävöimään pitkään nainen
mutta oli pakko tehdä päätös oman mielenrauhan vuoksi. Toivottavasti saat elämältä kaiken mitä haluat.521141Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk151986