Onko Orpon hallituksen linja oikeudenmukainen?

Tunnen mielenkiintoa seurata politiikkaa ikäänkuin sivusta. Minun tutkinnossani on osana Yhteiskuntapolitiikan a . Minusta näyttää siltä, että tämä Orpon hallitus on kovin vanhanaikainen. Se elää ikäänkuin sitä aikaa, jolloin oli selvästi varakkaat ja sitten palvelusväki ja muut "tavalliset" ihmiset. Nyt meillä on hyvä malli "Pohjoismainen hyvinvointivaltio". Aikoinaan tuo oli hyvä malli yhteiskunnalle. Siinä oli tärkeää, että ainakin se herrasväki tuli hyvin toimeen, mutta oli sitten sitä tavallista rupusakkia, josta ei niin paljon välitetty. Siihen oltiin tyytyväisiä. Nyt pyritään siihen, että kaikilla menee hyvin. Se on selvää, että ei mene kaikilla hyvin. Orpon hallitus ei oikein välitäkään siitä. Meillä pohjoismaissa pyritään siihen, että kaikilla menee hyvin ja kaikki elävät kohtuullisen hyvää elämää. Niitä pyritään auttamaan ja tukemaan, jotka eivät pärjää aina hyvin tässä elämäntaistelussa. Sitä vanhoillista näkemystä on vielä paljon olemassa. Perustellaan, että kaikilla on mahdollisuus menestyä. Mietitään, mitä tarkoittaa "normaalijakauma". Se tarkoittaa sitä, että, kun on kysymyksessä suuri joukko ihmisiä, niin osa selviää elämässä loistavasti, toiset kohtuullisesti ja osa aina pyrkii tippumaan kelkasta. Vanha näkemys on, että niin sen pitääkin olla, "kaikilla on mahdollisuus". Tämä "Pohjoismainen hyvinvointivaltio"" taas pyrkii siihen että kaikilla menee hyvin tai ainakin kohtuullisen hyvin. Kaveria ei jätetä, vaan autetaan. Se on paljon ylevämpi periaate, kuin se , että joka ei pysy mukana, tippukoon pois, jokaisella on oma oikeus valita hyvä elämä tai jotain muuta, mutta ei se toimi niin. Heikompia pitää auttaa ainakin tiettyyn rajaan saakka. Jos ajatellaan vaikka kristinuskoa, niin tämä jälkimmäinen. siis heikkojen auttaminen, on lähempänä kristinuskoa. Näin minä sen arvelen. Joka puhuu myrtyneellä äänellä "vihervassareista" ei ole hyvä malli-ihminen. Sellaisen mielestä lähes kaikki muut ovat niitä vihervassareita, paitsi itse ja s amoin ajattelevat hänen mukanaan. Se on sellainen itsekäs vähemmistö, joka ei ole sitä yhteiskunnan tervettä selkärankaa, vaan aivan muuta. Tällaisia vivahteita on tässä meidän uudessa Orpon hallituksessa. Toivon hyvää, mutta pelkään, että asiat eivät luista hyvin tällä nykymallilla. Totean, että en edusta mitään puoluetta. Äänestän tilanteen ja harkinnan mukaan eri puolueita, joissa vain on kunnon kansalaisia ehdokkaina. Nämä myrtyneellä äänellä vihervassareista puhuvat eivät kuulu niihin niihin ehdokkaisiin.

2

363

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Orpo ei edes häpeä

      • Anonyymi

        🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑

        🔞 ­N­­y­m­f­­­o­­­m­­­a­­­a­­­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#18051723G

        🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2185
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      791
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      780
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      696
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      686
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      60
      570
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe