Kansanedustaja Haavisto vaati 1989 Suomen aseistariisuntaa

Meneillään olevassa presidenttikampanjassa Pekka Haavisto on sanonut, että hän on itse asiassa aina kannattanut Suomen liittymistä NATO:on. Kuin on myös kannattanut vahvoja omia puolustusvoimia.

Väitteet kuulostavat varsin oudolta, kun katsoo Haaviston viime vuosikymmenien lukuisia NATO-vastaisia kannanottoja ja Suomen puolustusvoimien alasajoa.
27444
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Tässä on otteita Haaviston 19.12.1989 eduskunnassa pitämästä puheenvuorosta.

‘’– Kun nimelläni on jätetty kaksi ehdotusta tähän pääluokkaan, haluaisin hieman
perustella niiden taustoja. Pääluokan viimeisenä ehdotuksena on ponsiesitys,
jossa todetaan ne ajatukset, joita Suomessakin toimiva kansainvälinen ”10 prosenttia
pois puolustusmäärärahoista” –liike.

–Niinpä tällainen 10 prosentin vähennys puolustusmäärärahoista tulisi ilman
muuta siirtää ympäristöministeriön pääluokkaan ja tukea sillä kansainvälisiä
ympäristöinvestointeja.

–Mielestäni on väärä arvio Suomeen kohdistuvista uhista se, että
puolustusministeriön pääluokan menoja on korotettu 11 prosentilla ensi
vuoden budjettiin. Se perustuu väärään arvioon siitä turvallisuuspoliittisesta
tilanteesta, joka nyt on Euroopassa, ja niistä uhkatekijöistä, jotka
Suomeen kohdistuvat, Pekka Haavisto sanoi.

– Kun katsoo, mitä muualla Euroopassa on tapahtumassa, mitä tapahtuu
Neuvostoliitossa, mitä tapahtuu Unkarissa, niissä armeijoita, sotilasmäärärahoja
vähennetään. Totean vielä, että konkreettisena esityksenä on ehdotus
puolustusministeriön pääluokan määrärahojen vähentämiseksi vastaa
niin lähelle tätä 10 prosentin ajatusta, että voimme olla sen takana. Haavisto
jatkoi.”
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Poytakirja/Documents/ptk_151+1989.pdf

Presidenttiehdokas Pekka Haavisto puhuu 2023 aivan toista, kuin mitä hän itse on viimeisen 20 vuoden aikana ajanut kansanedustajana.

Äänestä

Siviilipalveluksen sairaalassa suorittanut Haavisto jatkoi koko 1990-luvun samaa vaatimusta, että Suomen puolustusvoimat ja puolustuskyky ovat tarpeettomia. Siksi ne tulisi ajaa alas.

Pekka Haavisto eduskunnassa 10.1.1992

" –Suurvaltojen sotilaallinen vastakkainasettelu Euroopassa on
poistunut.
– Eduskunta edellyttää, että laaditaan ohjelma Suomen oman
aseriisunnan toteuttamiseksi ja turvallisuuspolitiikkamme saattamiseksi
uutta eurooppalaista todellisuutta vastaavaksi. Ensimmäisenä
askeleena tähän suuntaan on puolustusmäärärahoista vähennettävä
vuosittain 10 prosenttia käytettäväksi ympäristöministeriön
hallinnonalalla kansainväliseen ja kansalliseen ympäristönsuojeluun."
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Poytakirja/Documents/ptk_123+1991.pdf

Turvallisuuspolitiikasta vastaavan johtajan pitäisi osata ajatelal asioita 50...100 vuoden näkövinkkelistä, eikä vain muutama vuosi eteenpäin.
Tällainen kaukonäköisyys puuttuu Pekka Haavistolta tykkänään.

Äänestä

Näin suuren luokan virheeseen, kymmeniä vuosia kestäneeseen totaaliseen virhearviointiin, sellaiseen Suomen kokoisella pienellä maalla ei yksinkertaisesti ole varaa.

Ihminen ei sisimmältään ja arvomaailmaltaan muutu miksikään, vaikka pinnallisesti opettelisikin toistamaan uudessa tilanteessa joitakin uusia lauseita.

Haaviston harkintakyky on yksinkertaisesti olematon. Tällainen henkilö ei voi olla vastuulisessa asemassa, puhumassa maailmalla, ja vastaamassa Suomen turvallisuuspolitiikasta.

Äänestä

Haaviston vanhat höperöinnit kuulostavat tasan viherhörhön ympäristöministerin hoopotuksia. Kukaan intin suorittanut ei puhu asioista tuohon malliin.

Ilmeisesti Pekka Haavisto on kaikkein omimmillaan juuri ympäristöministerin tai tavalliseb, vihreän rivikansanedustajan hommassa,

Äänestä

Pekka on täysin härski jätkä, joka ei epäröi käyttää kyynärpäitä ja jopa valehdella.

Äänestä
  • Aika monta valhetta ja niistä kiinni jäämistä on jo tuotu esille. Haavisto valehtelee jatkuvasti.

    Äänestä

  • Neurosyfilisdiagnoosi.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Neurosyfilisdiagnoosi.

    En ihmettelisi neurosyfilisdiagnoosia. Muistikin todistettavasti pettää.
    Peruuttamattomat oireet ilmestyvät vasta kupan kolmannessa vaiheessa. Toinen vaihe yleensä oireeton, jolloin spirokeetta-bakteeri leviää ympäriinsä ja alkaa tehdä tuhoja.

    Äänestä

ketkä olivat suhmuroimassa sähköverkon myyntiä kuka muistaa?

Äänestä
  • Stubido ja Homo-Pekka.

    Äänestä

ei kyllä kellot kilkata nyt yhtään t. pekka

Äänestä
  • Sinun asiasi ei ole mitenkään puuttua kenenkään seksuaaliseen suuntaukseen , sillä ei ole mitään tekemistä miten on ihminen.
    Joten jos jätettäisiin henkilökohtaisuudet pois ja oltais vaan asiassa.
    Miksi yrittää halpoja pointteja asialla mikä on hänen ihan yksityinen asia.
    Ajatteleppas hieman ihan omaa seksualisuutttasi , mitäs jos joku kertoisi siitä netissä , samallahan ei kyllä olemattomista asioita voisi edes kertoa. älä sorra ihmisiä, asiakannalla pysyminen arvostetaan

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Sinun asiasi ei ole mitenkään puuttua kenenkään seksuaaliseen suuntaukseen , sillä ei ole mitään tekemistä miten on ihminen.
    Joten jos jätettäisiin henkilökohtaisuudet pois ja oltais vaan asiassa.
    Miksi yrittää halpoja pointteja asialla mikä on hänen ihan yksityinen asia.
    Ajatteleppas hieman ihan omaa seksualisuutttasi , mitäs jos joku kertoisi siitä netissä , samallahan ei kyllä olemattomista asioita voisi edes kertoa. älä sorra ihmisiä, asiakannalla pysyminen arvostetaan

    Dahmerin irti päästäneet poliisit ajattelivat myös ettei ole heiden asiansa puuttua toisten seksuaaliseen suuntaukseen.

    Äänestä

  • >>Sinun asiasi ei ole mitenkään puuttua kenenkään seksuaaliseen suuntaukseen ,
    sillä ei ole mitään tekemistä miten on ihminen.>>

    Kyllä se tuntuu vaikuttavan esimerkiksi maanpuolustustahtoa alentavasti. Haavisto on vuosikymmeniä kampanjoinut ja vaatinut Suomelta asereiisuntaa. Oman maan puolustaminen ei ole kaveria kiinnostanut yhtään.

    Sitä en pysty osoittamaan onko seksuaalinen suuntaus taustalla vaikuttamassa tällaiseen naisellisen tuntuiseen aseidenriisuntavimmaan. Epäilen että tekee osansa kyllä.

    Äänestä

Haaviston presidenttikampanja toimii "Mahdollisuuksien Suomi 2030 ry" nimelle perustetun yhteisön alla.

Äänestä
  • Nuo kampanjatoimiston tilat tarjoaa yksityinen yritys "Management Events International Oy Ltd" niminen firma, joka pyörittää 4,6 miljoonan euron liikevaihtoa.

    Äänestä

  • On aikamoisen hulppeat tilat pienen Vihreän Liikkeen presidenttiehdokkaalle.
    https://maps.app.goo.gl/ZfTNSMYESrJwS4iR7
    Kelpaa tuolla sitten tammikuulla juoda suruunsa, kun Haavisto jää jo kolmannen kerran pistesijoilla.

    Äänestä

Tuo ukko puuhasi omiaan ISIS terroristit vankileiriltä Suomeen eläteiksi.
Toinen epäisänmaallinen teko oli helpottaa Venäläisille möynnettäviä viisumeita.

Äänestä
  • Haavisto itse sanoo vierailleensa yli 100 kertaa Venäjällä. Myös se on tunnettua, että nimenomaan Haavisto ajoi pois Venäjältä poistettavaa viisumipakkoa ja hän vaati helpottamaan venäläisten pääsyä Suomeen.

    Siksi Haavistossa on kaikki Venäjän asiamiehen tunnusmerkit olemassa.

    Hän on eräänlainen pitkäaikainen, vuosikymmeniä taustalla vaikuttanut venäjätrolli.

    Äänestä

  • ISIS-kiduttajanaisilla voisi olla kysyntää SAKSDP:n johtoportaassa?
    Jospa vaihtavat toiseksi puoluesihteeriksi ISIS-pätevän?

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    ISIS-kiduttajanaisilla voisi olla kysyntää SAKSDP:n johtoportaassa?
    Jospa vaihtavat toiseksi puoluesihteeriksi ISIS-pätevän?

    Näkkäläjärvelle ISIS-kiduttajarouva työtoveriksi ... miksipä ei.

    Äänestä

Itämerenkadun vaalitoimistolla raavitaan nyt kuumeisesti vihreitä päänuppeja.
https://maps.app.goo.gl/ZfTNSMYESrJwS4iR7
Pohditaan sitä, että kuinka nuo Haaviston vuosina 1989...2004 jankuttamat Suomen aseistariisumisen vaatimukset saataisiin nyt olemattomiksi.

Äänestä
  • Kyllä puhuttaa ja saa puhuttaa!
    Monien mielestä Pekan käyttäytyminen on vaikuttanut holtittomalta, Suomesta itään, etelään ja kauas lounaaseen.
    Pekkahan ravasi Leningrad-Pietarissa yhtenään, oman ilmoituksensa mukaan ainakin 100 kertaa, kuten myös entisessä kommunistisessa DDR:ssä.
    Neuvostoliitossa ja vielä 1990-luvun alussa Venäjällä vanhat farkut, sukkahousut ja mars-suklaapatukat olivat haluttua tavaraa ja vaihdon väineitä (=käypää valuuttaa).
    Pekan kiinnostus nuoriin poikiin oli neukkulan tiedossa. Kaikkialla oli kuuntelulaitteita ja kaikki mahdollinen filmattiin, ja näin myös DDR:ssä.

    Äänestä

Uutisissa...

"Suomalainen rauhanneuvottelija: On vain yksi tapa saada rauha Israeliin ja Palestiinaan – ”Vaihtoehtoja ei ole”

Suomessa on siis Rauhanneuvottelija. Miksei neuvottele Rauhaa Suomi vs Venäjä?

Äänestä
  • Eihän Venäjä ota ketään läntisiä neuvottelijoita edes vastaan. On vähän vaikea neuvotella, kun rajat ja ovet ovat kiinni.

    Äänestä

Kukaan vaalitenttaaja ei ole vielä esittånyt Haavistolle simppeliä kysymystä, että miten hän on voinut olla niin uskomattoman sinisilmäinen ja hyväuskoinen.

Miten voi olla, että Haavisto on kansanedustajana useasti vaatinut Venäjän naapurissa 1300 km mittaisen rajalinjan takana olevaa Suomea yksipuoliseen aseistariisumiseen?

Tuollainen hyväuskoisuus ja hömelyys ei katoa ihmisestä minnekään. Ei vaikka nyt ympäristön pakosta opettelisi pikaisesti joitakin NATO-myönteisiä fraaseja.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Meneillään olevassa presidenttikampanjassa Pekka Haavisto on sanonut, että hän on itse asiassa aina kannattanut Suomen liittymistä NATO:on. Kuin on myös kannattanut vahvoja omia puolustusvoimia.

Väitteet kuulostavat varsin oudolta, kun katsoo Haaviston viime vuosikymmenien lukuisia NATO-vastaisia kannanottoja ja Suomen puolustusvoimien alasajoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu