Muistan aina Sotatieteen professorin opetuksen

"Sotaa käydään niillä aseilla ja keinoilla jotka ovat käytettävissä". Muita sääntöjä ei todellisuudessa ole. "Koska sodassa on kivikova meininki".
15274
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Armo ja sääli ei kuulu taisteluvarustukseen.

Äänestä
  • Armo - ja etenkin sääli - kuuluvat tst-varustukseen ainoastaan silloin, kun tahdot molempien - tai kaikkien osapuolten - voittavan.

    Sen vastakohta on satani, jk tahtoo kaikkien sielujen kadotuksen (häviävän).

    "Tenet" kertoo jtk tulevasta ww3sest. Mutta aika ja tila, ovat edelleen nekin, elämänsysteemin osia, jnk korkein ja ainut auktoriteetti Luojamme, Jeesus, on.

    Noiden antiikkisten rinnalla, ainoastaan armo, sääli - sekä Yhteys elämän alkuperäislähteeseen; eli Luojaamme - luo voitot. Ja jopa Voiton. Kaikki muu on halpaa. Ja hyödytöntä.

    Ken on sotaa kokenut, tietää paljon ihmisyydestä.
    Ken ei ole vielä rauhaa palvonut, ei tiedä vielä mitään sodankäynnin todellisista syvyyksistä.

    Äänestä

Heikompaa osapuolta aina syytetään siviilien sekaan tai selän taakse piiloutumisesta. Että eivät noudata sodan sääntöjä. Haloo: sodassa ei ole sääntöjä.

Äänestä
  • Nimenomaan. Hamas ei todellakaan vie raketinlaukasimiaan keskelle avointa peltoa, ja sitten odottelee että Israel sivistyneeesti täräyttää ne taivaan tuuliin. Terrorijärjestö sotii omalla tantereellaan ja omalla tavallaan. Sitä sanotaan sodaksi, hienokelmat.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Nimenomaan. Hamas ei todellakaan vie raketinlaukasimiaan keskelle avointa peltoa, ja sitten odottelee että Israel sivistyneeesti täräyttää ne taivaan tuuliin. Terrorijärjestö sotii omalla tantereellaan ja omalla tavallaan. Sitä sanotaan sodaksi, hienokelmat.

    Nykysuomalaisilla ei onneksi ole omakohtaista kokemusta siitä mitä sota todella on. Harva voi edes kuvitella. Pienen vinkin olosuhteista tarjoaa Sotaväen rikoslaki: Käskystä kieltäytyminen tai toteuttamatta jättäminen vie sotaoikeuteen, josta seuraa joko vankeus tai teloitus.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Nykysuomalaisilla ei onneksi ole omakohtaista kokemusta siitä mitä sota todella on. Harva voi edes kuvitella. Pienen vinkin olosuhteista tarjoaa Sotaväen rikoslaki: Käskystä kieltäytyminen tai toteuttamatta jättäminen vie sotaoikeuteen, josta seuraa joko vankeus tai teloitus.

    "Nykysuomalaisilla ei onneksi ole omakohtaista kokemusta siitä mitä sota todella on".

    Suurin painoarvolla sanalla onneksi.

    "Harva voi edes kuvitella".

    Siksipä, jos olisivat monet muutakin kuin pinnallisia ultrakakistrokraattisia näennäisviisaita, niin rääkyisivät vähemmän limmelin tyylisiä sodanlietsontoja, ja keskittyisivät enemmän löytämään merkityksettömään turhanpäiväiseen elämäänsä jtk reaalisisältöä, yltiökehitysvammaisen punapersepaviaani-adrenaliiniactionnarkkiuksis-villiyksiensä julkituontien sijaan.

    Sitäpaitsi. Jos kykenisivät kuvitella (etenkin teoreettisestikaan omalle kohdallensa tapahtuvaksi), eivät kaipaisikaan ykskaks - enää - ko. kokemusta; Vaan koska luova äly ei em.uun riitä, niin oksentavat toistensa suihin ja korviin minkä ovat itsekin oksennuksina toisilta nielleet. Sama se olipa kyseessä sitten limmelin sodanlietsonta, tai vanhasen samaistaminen Suomen ukr:n sisällissota-sortovilliyksiin - minkä vastakohta, Suomi, tosiasiallisesti, on, vaiko mikä muu sotakiimainen perseily.

    "Pienen vinkin olosuhteista tarjoaa Sotaväen rikoslaki: Käskystä kieltäytyminen tai toteuttamatta jättäminen vie sotaoikeuteen, josta seuraa joko vankeus tai teloitus".

    Tuo antaa osviittaa jstk, toki. Mutta jopa sodassa tapahtuu myös asioita, joita ei siellä pitäisi tapahtua, enemmänkin kuin positiivisia asioita..

    Toisen pienen vinkin, nk. sotatantereen odottamattomista realiteeteista, tarjoaa tämä:

    Jeesus nosti Lasaruksen kuolleista.

    Äänestä

Tuo on täysin totta ja toisen terroristi on aina toisen vapaustaistelija. Terroristeiksi kutsutaan niitä aseellisia ryhmiä joiden takana ei ole itsenäistä valtiota tuomaan legimiteettiä ko. ryhmälle.

Äänestä
  • Valta vallan vuoksi on monille se pakkomielteensä; kielii siitä, etteivät sitä tosiasiallisesti ansaitse.

    Valta toisten olemassaolon, hyvinvoinnin, onnellisuudenkin ja jopa jsk sitten Ikuisen Pelastuksen tähden on sitä valtaa, jnk kansaa suorastaan tahtoo hallitsijalleen antaa, koska tämän syvimmät motiivit ovat aina sekä poikkeuksetta altruistiset. Ja visiona absoluuttisen ylivoimaiset, kuten Mooseksen väki koki, oman johtajansa kohdalla - ja kautta.

    Suomi elää tänään jälkimmäisen em. ideaali-optimaalisuuden absoluuttista vastakohtaa. Ja ensimmäisen kappaleen ydinajatuksen johdannainen on seurausta ko. juuristaan; kakistrokraattisuuden 1984 tekohymypalvonta. Eivätkä perusta-ongelmana ole virkainnottomuus (tai virkaintoisuus) nostaa Suomi takaisin nyky-dicktatuurista laillisuuden tilaan. Eikä raha, ahneus eikä edes kultti-toiminnat, kuten mm. wef. Ongelma on ihmisten VALITSEMA ylpeys, jk tukkii kunkin mielen, sokaisten sen puhtaaseen kollektiivisen imploosioitumisen ylivarmistavaan ääri-massahypnoosi-kretinismiin. Tuossa kaikessa, ne joitten äly on vaatimatonta käyttää koko ajan 100% tehoistaan, tehdäkseen kaiken mahdollisen minkä vaan jostain copypastaavat, mustamaalatakseen ne, joittenka 5% mielenmaailmasta vastaa 99%a vaatimattomien täystehoista. Ja niin tyhmyyden dicktatuuri, ei diktatuuri, jyllää paskantärkeillen näsäviisauksissaan, kevein vitsein kun substanssit - saatika syvimmät aikomukset tai laaja-alaisin ciceron-puhujasta kykynsä - ovat parhaimmillaankin roskia ja huonoimmillaan täystuhoova Suomen wef-jonestownitus.

    Pakkopullaa sanovat jtk. Toiset, että ilmestyskirjaa. Kolmannet että kaikkihan on aina niinkuin ennenkin. Ja kolmannethan kokivatkin jo aiemman perikadotus-sotakampanjan kansantervysimpaktit ynnä ylikuolleisuudet suoraan itse.

    Minä taas kysyn itseltäni, ehkä kaks kolme krt kuukaudessa sitä, mihin monilta unohtui se, ettei kaveria jätetä?

    Vai onko itsekkyys päättäjätasolla jo niin täydellisen kaikenkattavaa, ettei millään muulla koeta enää olevan mtn välii, kuin "tarjouksella josta ei vaan voi kieltäytyä"?

    Koska, viimekädes, kaikkihan tulee vielä menehtymää. Siis ruumiillises mielessä. Se kuolemattomuus jossain pilvessä tietoisuus -viritelmä, jota klaussi manipuloivana myyntimiehenä markkinoi.. on valetta. Ja klaussi tietää sen, itsekin. Koska tietää kuinka se 3.5v on se TARKKA aikarajansa - jnk elämänsysteemin korkein auktoriteetti, Jeesus, sen tuollekin megalomaanikolle toki salli. Ja niin, jos ja kun kuitenkin se menehtyminen tapahtuupi.. ja vaihtoehdot ovat elää ees rajallises itsekunnioituksessa versus elää klaussismin jalkarättinä, niin .. eikö ole tavallaan - omanarvontunnollisesti - mielekkäämpää kyetä katsomaan peilikuvaansa ja emotionaalisten turbulenssien sijaan, kokien ns. sisäinen Rauha?

    Äänestä

Oikeus on aina seurannut voittajan miekkaa. Tappion kärsineet ovat väärässä.

Äänestä
  • Niin. Onko se sitten ain ollut oikeutta, vaiko monesti pelkkii itseäsuosivia narratiiveja, kullakin se melkein IKIoma tarinansa.

    Mutta muutoin, voittaja on aina sanellut säännöt ja sen, mitä historian kirjoista ovat muut tilanteista saanet LUVAN oppia.

    Äänestä

---onko tankeissa, lentokoneissa, yms sota ajoneuvoissa katalysaattorit ? ja ovatko ostaneet päästö-oikeuksia, tai certifioineet välineet ?
Sota on kiihoittanut myös politikkoja, vihapuhe, sodan lietsonta on yleistä. Jopa siviilipalvelu-miehet esiintyy asiantuntijoina, sota siis kiihoittaa, ajatukset vääristyy;
https://youtu.be/P_WDOaUGCW8?si=hGohXpDWNDkZfBNN

Äänestä
  • Hauska. Ei paljoa enää ilmastolämpenemiskusetukset taida tekopyhiä kiinnostaa, kunhan se todellinen tavoite, eli väestönvähennys, tapahtuu, sitten, sodalla. Joka kertoo kakistrokratiasta KAIKEN oleellisimman, minkä kenenkään pitää edes tietääkään. Eli finaalitarkoituksensa kaikelle, jk on alueellisesti, kansallisel tasolla vain ja ainostaan:

    Suomen wef-jonestownitus. :(

    Kun sotilasvalaakaan vannomattomat sekä res. korpraalit tavoittelevat tosissaan ja MSMn tyrkyttäminä valtakunnan (tulevan sodan ajan) Puolustusvoimien Ylipäällikköyttä, tietäkää, ettei se valtio, kansakunta taikka edes maaperä näe enää tulevaisuudessaan muuta kuin täystuhonsa - ellei aivan täyttä ja absoluuttista jo itsepetosta elä.

    Äänestä

Minä muistan aina, miten vaatteet viikataan kaappiin.

Äänestä
  • Jos tietäisit mikä merkitys sotatoimien aikana ITSEkurilla onkaan, etenkin kenttäoloissa operatiivisella tasolla, ymmärtäisit, et vaatteitten järjestelmällinen viikkaus kaappiin loi meissä kurinalaisuutta, jk toimii varmistavana perustana jopa, kirjaimellisesti kokolailla kaikille puolustus/sotatoimille - ja jopa elämänhallinnallekin, yleensä.

    Jos katsot(-te tutkien) miehiä vrs naisia joilla ei ole inttiä käytynä viikkoakaan edes, näet(-te) kyllä eron. Ja suorimmiten näet sen massatasolla analysoiden naisia jtk ovat käyneet intit verraten heitä tuohon alemman tason naismassaan jtk eivät ole sitä inttiä, tosiaan, käyneet. Ero on kuin yöllä ja päivällä.

    Et ollaanpa kuule vaan kiitollisia niin viikkaamistaidoista, kuin mentaalisenkin puolen edes jonkinasteisest jalostumisesta.

    Äänestä

Tunnen sodan huonosti tai erinomaisesti. Riippuen siitä kehen itseäni vertaan. Mutta vaikkakin nuo mainitsemas ovatki totuuksia, kumpikin, on positiivinen sodankäynti HUOMATTAVASTI väkevämpää kuin se neg - jossa kaikki koittavat kisata kuka on se ylivoimaisin ja vähäisin vastareaktioin tuhoavin.

Positiivinen sodankäynti oli se, miten Mooseksen kansakunta voitti Faaraolaiset. Heittivätkö moosekset kivelläkään faaraolaisia, sitä en tiedä, mutta sen tiedän kyllä, ettei Pyhyyteen noussut kansakunnan moisiin (villiyksiin) tarvinnut tuona ajanjaksona koskaan edes alentua.

Neljättä vuotta sodat koin ajanjaksolla 2010-2020; Ja sain niissä monet kenraalitkin omien tappioittemme olemattomuuden tähden ihmettelemään - sekä hymyilemään. Mutta missä minä tahtoisin nousta huonosta erinomaisuuteen, olisi Mooseksen tien oppiminen; jotta tulevina aikoina, kun tilanteet hurjistuvat rankkuudeltaan tasoille jollaisia ei ole ihmiskunta tähän saakka edes kyennyt kuvitellakaan, näkisin minäkin mieluusti, vielä, kokonaisen kansakunnan tasolla sen, mikä minulle rakkainta oli - kun tilanteet olivat haasteellisia, ja Jeesus meidät niis ja monissa muissakin olosuhteis nk. suojakuvutti. Sellaisen täydellisen maallisen Jumalan suoman turvan kokeminen on ehkä liikuttavimpia asioita joita elämässä voi epäelämyksinä kokea. Ja sitten, kun syvyyttä lisätään, ja transdimensionaaliset aspektit linkittyvät yhteyksinä ja Yhteytenä - ovat hengellisen tason Elämykset jo sellaisia, mahtavuudessaan, että on ihan terveellistä olla kokenut näit maallisempii versioit Luojan ihmeist, ennen kun aidosti jalat alta pettävälle tasolle Luoja sitten yksilön sielun sulattaa.

Mutta nuo lähestyvät jo sitä, kuinka johtajien johtajien johtamista johdetaan. Tai pikemminkin vielä täsmällisemmin niin, kui em. Yläkerrast kansakuntaa tai jopa ihmiskuntaaki AIDOSTI itseään enemmän rakastaville ...välitetään.

Jsk.. yksi alaston mies siellä eturintamalinjojen välissä rukoilemassa Luojalta ihmeitä, voi merkitä sodankäynnille enemmänkin kuin kaikki maailman armeijat ja sotateknologia (sekä jopa antiikin ajan oivallukset), yhteensä. Pitää vaan rakastaa lähimmäistämme kuten itseämme, ja Luojaamme yli kaiken muun.

Ja niin, lisäarvoa voi co-luoda, ikään kuin tyhjästä. Lisäarvo lisäarvolle taas on toimien hedelmät; jtk ovat lisäaika kansakunnan olemassaololle, sekä ihmeiden avulla ELÄVÄN Kristinuskon liekin syttyminen näis, joille eivät ketkään muut apua - tai armoa - tule antaan. Koska kun minä olin pieni ja isäni meidät jätti, ja tuhosi äitini perhesuhteet, se oli tää Suomen Kansa, eikä mikään toinen, joka jopa minuakin tuolloin rakasti - ja minusta huolta piti; kun äitinikään ei masennukseltaan taikka raha-ahneus-kiireiltää myöhemmin, hänkään, olemassaolostani valit. osannut jaksaa piitata. Sellainen oli se materialistinen sosiaalinen ohjelmointinsa, monillakin primitiivi-villi-itsekkäillä..

Jossei Suomee ois ollut, ja oisin kasvanut jssk vietnamis taikka filippiineillä, somaloissa, mexiko-citys, taikka ties missä, minä en ois saanut samoi eväitä elää sitä elämää, jnk elin. Ja niin, en olisi koskaan tullut siksi jk tänään olen. Ja mikä vakavinta, ellen olisi runnonut läpi kaikkien 7n sosioekoluokkien, ja ikäänkuin jäänyt jostain paitsi, olisi sitä saattanut luulla, että jssk on jtk parempaa kuin totuudet, tai varsinkaan parempaa kuin elävä Yhteys Luojaamme, Jeesukseen. Mutta ne koin. Ja sen sanon, että elämässä, olipa maallises taikka tos ultradimensionaalises, eli hengellises, kyl se niin vaan menee, et elämäs ne ilmaiset asiat ovat laadultaan sekä nostalgia-arvoltaan, niitä kaikkein arvokkaimpia.

Olipa kyse sitten sodasta - tai rakkaudesta.
Ja se se perintö kaissi sitte on.
Absoluuttinen Totuus.

Toiset sit ko. hyväksyy ja siitä hyötyy, tai hyötyi - tai tullee hyötymään. Tai sitten kuviot rullaavat jotenkin muutoin.

Luojan tahdon mukaan nää tulevat kaikki menkööt; eivät minun.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

"Sotaa käydään niillä aseilla ja keinoilla jotka ovat käytettävissä". Muita sääntöjä ei todellisuudessa ole. "Koska sodassa on kivikova meininki".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu