KD-nyt asia on taas esillä julmasti!

51783
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 51

Vanhimmat

ajankohtainen

Äänestä

Israel on fasistinen valtio. Juutalaisuus on eri asia. Jopa Karl Marx oli juutalainen. Sionismin (yksi fasismin versio) tuomitseminen ei ole antisemitismiä.

Äänestä
  • Israel ei ole fasistinen valtio.

    Sionismi ei ole fasimin versio.

    Tuossa linkkisi ekassa viestissä on linkki mielenkiintoiseen juttuun, jossa kerrotaan vasemmistoliiton kansanedustaja Veronika Honkasalon antisemitismistä, jossa kohteena ovat Israelin juutalaiset sekä Juudean ja Samarian alueen arabit.

    "– On erittäin huolestuttavaa, kun hallituspuolueen kansanedustaja tekee lakialoitteen asiasta, joka on Suomen hallituksen hyväksymän kansainvälisen sopimuksen vastainen ja on omiaan edistämään antisemitismiä, kannanotto muistuttaa."

    https://www.kdlehti.fi/2021/12/03/kdn-antero-laukkanen-yhdessa-7-kansanedustajan-kanssa-veronika-honkasalon-boikottilakialoite-edistaa-antisemitismia/

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Israel ei ole fasistinen valtio.

    puhukaa lisää ja JAA

    Äänestä

  • Joojoo kansallissosialismi on erinomaisen hyvin integroitunut vasemmistoon ja sen fanaattinen disinformaatio ja propaganda tehtailu senkun vaan jatkuu.

    Äänestä

Kehityshäikkä sano päkä jänisräikkä.

Äänestä

Terroristit ovat esimerkiksi mestanneet vauvoja

israelissa

kts. vihreäliitto suomi24

Äänestä
  • Israel tappaa vauvoja joka päivä Gazassa ja Länsirannalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Israel tappaa vauvoja joka päivä Gazassa ja Länsirannalla.

    Tyypillistä vasemmiston propagandaa, jolla se yrittää oikeuttaa murhanhimonsa juutalaisia kohtaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Tyypillistä vasemmiston propagandaa, jolla se yrittää oikeuttaa murhanhimonsa juutalaisia kohtaan.

    Israel on tappanut Gazassa jo 5000 siviiliä pommittamalla. Suuri osa uhreista on lapsia. Tappoivathan he Jeesuksenkin, joten murhat ovat tuttu juttu.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Israel on tappanut Gazassa jo 5000 siviiliä pommittamalla. Suuri osa uhreista on lapsia. Tappoivathan he Jeesuksenkin, joten murhat ovat tuttu juttu.

    Tämäkään ei liity mitenkään palstan aiheeseen, etkä tietenkään löydä mitään lähteitä väitteellesi, joten todennäköisimmin vihavasemmistolaisena valehtelet.

    Keitä muita Gazassa on kuollut kuin siviilejä? Mikä tässä on lapsen ikäraja? Kuinka moni "lapsista" on Hamasin taistelijoita? Kuinka moni on kuollut ihmiskilpinä? Entä kuinka moni on tullut gazalaisten tappamiksi, kuten gazalaisten väitteiden mukaan 500 gazalaisten tappamaa gazalaista Al-Ahlin sairaalan pihalla?

    Jeesuksen tappoivat roomalaiset. Ellei Jeesusta olisi tapettu, ei olisi kristinuskoakaan, eikä kukaan nykyaikana tietäisi mitään Jeesuksesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Kyllä juutalaiset olivat Jeesuksen ristiinnaulitsemiseen ja vainoon pääsyyllisiä. Roomalaiset pitivät asiaa paikallisten kiistana ja pesivät kätensä. Lue Raamattua.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Kyllä juutalaiset olivat Jeesuksen ristiinnaulitsemiseen ja vainoon pääsyyllisiä. Roomalaiset pitivät asiaa paikallisten kiistana ja pesivät kätensä. Lue Raamattua.

    Jos Raamattua luet ja mitään siitä ymmärrät, niin tiedät olevasi ihan yhtä syyllinen Jeesuksen vainoamiseen ja ristiinnaulitsemiseen kuin kuka tahansa.

    Ellei Jeesusta olisi tapettu, ei hän olisi hän, joka ennustettiin jos Vanhassa Testamentissa.

    Oleellista sinulle ei ole se, kuka Jeesuksen tappoi, vaan se, mitä sinulle henkilökohtaisesti merkitsee se, että hän kuoli sinun syntiesi puolesta. Mikäli tuomitset juutalaiset sen vuoksi, että he tappoivat Jeesuksen, et voi kutsua itseäsi kristityksi, koska et silloin ymmärrä sitä, että Jeesus kuoli sinun syntiesi vuoksi ja olet täsmälleen yhtä syyllinen hänen kuolemaansa kuin kuka muu tahansa ihminen.

    Miks haluat korostaa sitä, että juutalaiset olivat osallisia Jeesuksen tuomitsemiseen, vaikka roomalaiset sotilaat hänet ristiinnaulitsivat?

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Pidetään nyt kuitenkin palstan aihe KD:ssa ja sen politiikassa. Vihavasemmiston rasistiset heitot eivät kuulu tälle palstalle, eikä trolleja kannata ruokkia.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Pidetään nyt kuitenkin palstan aihe KD:ssa ja sen politiikassa. Vihavasemmiston rasistiset heitot eivät kuulu tälle palstalle, eikä trolleja kannata ruokkia.

    Kyse on juuri kd:n yksisilmäisestä Lähi-Idän politiikasta. Kd ei halua nähdä Israelin rikoksia. Palestiinalaislapsia saa heidän mielestään tappaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Viestisi perusteella olet sitä mieltä, että KD:lla on yksisilmäinen Lähi-idän politiikka. Tälle väitteelle et ole löytänyt mitään tukea mistään.

    Väität Israelin tehneen/tekevän rikoksia ja että KD ei halua nähdä niitä. Et kuitenkaan löytänyt mitään väitteesi tueksi.

    Viestisi perusteella vihavasemmiston rasistiset heitot kuuluvat tälle palstalle. Kerrot kannattavasi rasismia.

    Viestisi perusteella olet sitä mieltä, että KD:n edustajien mielestä palestiinalaislapsia saa tappaa. Et kuitenkaan löytänyt mitään mikä tukisi tätä väitettä.

    Olet tyypillinen vihavasemmiston kannattaja, joka pyrkii tukemaan aatettaan lähinnä kertomalla valheita.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Kd on rasistinen puolue. Sen mielestä palestiinalaisia siviilejä saa tappaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Et kuitenkaan löytänyt mitään tuohon viittaavaa.

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Et kuitenkaan löytänyt mitään tuohon viittaavaa.

    Olet tyypillinen vihavasemmiston kannattaja, joka pyrkii tukemaan aatettaan lähinnä kertomalla valheita.

    Todista sinä, että kd on joskus tuominnut Israelin harjoittamat Gazan pommitukset, joissa kuolee tuhansittain syyttömiä siviilejä, joukossa on paljon lapsia. Jos et sitä pysty todistamaan, se osoittaa että kd on rasistinen ja epäkristillinen puolue.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Todista sinä, että kd on joskus tuominnut Israelin harjoittamat Gazan pommitukset, joissa kuolee tuhansittain syyttömiä siviilejä, joukossa on paljon lapsia. Jos et sitä pysty todistamaan, se osoittaa että kd on rasistinen ja epäkristillinen puolue.

    Ei asia noin toimi missään muualla kuin vihavasemmistolaisessa utopiassa.

    Kun väität, että "Kd on rasistinen puolue. Sen mielestä palestiinalaisia siviilejä saa tappaa." on sinun ja vain sinun tehtäväsi todistaa väitteesi oikeaksi. Väitettä ei ole syytä pitää totena tässä keskustelussa, ellet sinä tai joku muu todista sitä oikeaksi. Sillä ei ole mitään merkitystä, todistaako joku sen vääräksi vai ei, ellet sinä tai joku muu todista sitä oikeaksi.

    Huvittavaa, että vihavasemmisto hokee matraa "oikeusvaltioperiaatteesta" ja ihmisoikeusjulistuksista, mutta oikeusvaltioperiaatteen ja ihmisoikeusjulistusten perusajatus on näin pahasti hukassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Israel syyllistyy rikokseen ihmisyyttä vastaan pommittaessaan syyttömiä siviilejä Gazassa. Juuri sinun velvollisuutesi on osoittaa, että kd on tämän tuominnut. Näin päin todistustaakka menee. Jos et kykene tätä osoittamaan, toteamme, että kd on rasistinen ja epäkristillinen puolue. M.O.T.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Ei ole mitään perustetta noudattaa käännettyä todistustaakkaa tässä asiassa. Edes se ei tee käännetystä todistustaakasta perusteltua, etten ole osapuoli (syyttävä enkä syytetty) tässä tapauksessa.

    Kyse on siis puhtaasti siitä, että vihavasemmistolaisena esität perättömän syytöksen ja oikeusvaltioperiaatteen sekä ihmisoikeussopimusten vastaisesti pyrit kääntämään todistustaakkaa täysin perusteettomasti.

    Hyvä puoli tässä on se, että tässäkin asiassa näytät, kuinka vihavasemmisto toimii täysin vastoin ilmoittamiaan periaatteitaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Kyllä sinun pitäisi osoittaa se, että kd on ilmoittanut tuomitsevansa Israelin harjoittamat siviilien pommitukset. Minä en voi kaikkia lausuntoja tietää. En ole niitä kuitenkaan nähnyt. Olkoon sitten niin, että kun en minä etkä sinäkään ole niitä nähnyt, niitä ei ole. Kd on siis rasistinen ja epäkristillinen puolue. M.O.T.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Tuolla tavalla asia menee vain siinä vihervasemmistolaisessa kulttuurissa, jota Yhdysvalloista on viime vuosina pyritty puskemaan myös Suomeen mutta huonolla menestyksellä. Suomalaisessa kulttuurissa mennään tässäkin asiassa oikeusvaltioperiaatteen, ihmisoikeusjulistusten ja -sopimusten viitoittamalla tiellä.

    Jos minä tekisin tuota samaa kuin sinä, syyttäisit minua kulttuurisesta omimisesta.

    Ellet sinä itse kykene todistamaan väitettäsi, niin sitä ei ole syytä pitää totena tässä keskustelussa. Asia ei määrity lähtökohtaisesti sen mukaan, onko KD joskus tuominnut väittämäsi siviileihin kohdistuneet pommitukset, joita et ole todistanut, vaan sen mukaan, onko KD ilmaissut hyväksyvänsä väittämäsi tapot. Jos on hyväksynyt, niin oleellista on myös kertoa, millä perusteilla KD on mahdollisesti näin tehnyt.

    Pyrit oikeuttamaan juutalaisiin kohdistuvan murhanhimosi valehtelemalla KD:sta.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Höpö höpö. Minä tuomitsen siviileihin kohdistuvat iskut riippumatta tekijästä. Kd sen sijaan toimii kaksinaamaisesti ja epäkristillisesti. Se tuomitsee vain toisen osapuolen teot. Kd on rasistinen ja epäkristillinen puolue.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Et ole kyennyt osoittamaan KD:n osalta mitään tuohon viittaavaa.

    Edelleen asia toimii niin, että sen perusteella, ettei mahdollisesti ole ottanut johonkin julkisesti kantaa, ei tarkoita sitä, että sen perusteella voisi automaattisesti tehdä oikeutettuja johtopäätöksiä ihmisen/yhteisön kannasta johonkin asiaan. Nyt kumpikaan meistä ei ilmeisesti ole havainnut KD:n kannanottoja erityisesti liittyen Israelin toimiin viimeisten viikkojen aikana. Se ei tarkoita sitä, etteikö niitä olisi mahdollisesti ollut tai että se oikeuttaisi johtopäätökset, että KD hyväksyisi väittämäsi Israelin suorittamat siviilien murhaamiset Gazassa.

    Millaisia johtopäätelmiä itsestäsi teet siitä, ettet ole vielä vastannut tähän:

    "Keitä muita Gazassa on kuollut kuin siviilejä? Mikä tässä on lapsen ikäraja? Kuinka moni "lapsista" on Hamasin taistelijoita? Kuinka moni on kuollut ihmiskilpinä? Entä kuinka moni on tullut gazalaisten tappamiksi, kuten gazalaisten väitteiden mukaan 500 gazalaisten tappamaa gazalaista Al-Ahlin sairaalan pihalla?"

    Sinunlaisesi ihminen tekisi yllä olevaa esimerkkiä käyttäen mm. sellaisen johtopäätelmän, että hyväksyt sen, että gazalaiset tappavat gazalaisia naisia, lapsia ja vanhuksia ja syyttävät siitä Israelia. Tuosta voisi päätellä myös se, että hyväksyt lapsisotilaiden käytön, vaikka sotivatkin ilman asepukua, joka on sotarikos.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Kirjoitat taas ihmisvihamielistä ja epäkristillistä tekstiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Kirjoitat taas ihmisvihamielistä ja epäkristillistä tekstiä.

    Tarkoitatko ihmisvihamielisyydellä ja epäkristillisyydellä sitä, kun edellytän sinulta oikeusvaltioperiaatteen, ihmisoikeusjulistusten ja -sopimusten mukaista toimintaa?

    Tarkoitatko ihmisvihamielisyydellä sitä, että huomautan siitä, ettet ole osoittanut väitteitäsi tosiksi?

    Pidätkö ihmisvihamielisenä ja epäkristillisenä sitä, kun huomautan, ettet ole vielä vastannut seuraavaan:

    "Keitä muita Gazassa on kuollut kuin siviilejä? Mikä tässä on lapsen ikäraja? Kuinka moni "lapsista" on Hamasin taistelijoita? Kuinka moni on kuollut ihmiskilpinä? Entä kuinka moni on tullut gazalaisten tappamiksi, kuten gazalaisten väitteiden mukaan 500 gazalaisten tappamaa gazalaista Al-Ahlin sairaalan pihalla?"

    Tarkoitatko ihmisvihamielisyydellä ja epäkristillisyydellä sitä, kun huomautan, millaisiin ongelmiin omalla kohdallasi vaatimasi ajatusmalli johtaa?

    Mikä on suhteesi kristinuskoon?

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Tarkoitan ihmisvihamielisyysellä sitä, että et tuomitse (=hyväksyt) Israelin toteuttamat siviilien murhat Gazassa. Suuri osa kuolleista on aivan syyttömiä lapsia. Ja sinä vain viisastelet lapsitaistelijoilla!! Tuo on ihmisvihamielistä ja epäkristillistä käytöstä. Jeesus ei tuota hyväksyisi.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Olet jo pelkästään tämänkin keskustelun perusteella niin täysin vihavasemmiston kuplan sokaisema, ettet kykene seuraamaan keskustelua, vastaamaan kysymyksiin, eikä ajattelusi noudata lainkaan edes oikeusvaltioperiaatteen perusperiaatteita, eikä ihmisoikeusjulistusten eikä -sopimusten ydinasioita.

    Ymmärrät aiheesta niin vähän, ettet edes ymmärrä kuinka vähän siitä ymmärrät.

    Tästä syystä en jatka aiheesta tällä palstalla pidempään, koska tämä ei tosiasiassa liity mitenkään KD:hen.

    Mikäli haluat jatkaa keskustelua Israelin/Gazan tilanteesta, voit linkittää siihen liittyvän keskustelun johon osallistut. Mikäli keskustelu on mielenkiintoinen, osallistun siihen mielelläni.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Olipa vihaoikeistolaisen vuodatus! Tuossa ei ole häivääkään kristillisyydestä.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Tämäkään ei liity mitenkään palstan aiheeseen, etkä tietenkään löydä mitään lähteitä väitteellesi, joten todennäköisimmin vihavasemmistolaisena valehtelet.

    Keitä muita Gazassa on kuollut kuin siviilejä? Mikä tässä on lapsen ikäraja? Kuinka moni "lapsista" on Hamasin taistelijoita? Kuinka moni on kuollut ihmiskilpinä? Entä kuinka moni on tullut gazalaisten tappamiksi, kuten gazalaisten väitteiden mukaan 500 gazalaisten tappamaa gazalaista Al-Ahlin sairaalan pihalla?

    Jeesuksen tappoivat roomalaiset. Ellei Jeesusta olisi tapettu, ei olisi kristinuskoakaan, eikä kukaan nykyaikana tietäisi mitään Jeesuksesta.

    Et ilmeisesti ole edes Raamattua lukenut. Juudas petti, Pilatus tuomitsi jne. eli juutalainen kansa Jeesuksen ristiin naulitsi = tappoi. Ei roomalaiset.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    "Jos Raamattua luet ja mitään siitä ymmärrät, niin tiedät olevasi ihan yhtä syyllinen Jeesuksen vainoamiseen ja ristiinnaulitsemiseen kuin kuka tahansa.

    Ellei Jeesusta olisi tapettu, ei hän olisi hän, joka ennustettiin jos Vanhassa Testamentissa.

    Oleellista sinulle ei ole se, kuka Jeesuksen tappoi, vaan se, mitä sinulle henkilökohtaisesti merkitsee se, että hän kuoli sinun syntiesi puolesta. Mikäli tuomitset juutalaiset sen vuoksi, että he tappoivat Jeesuksen, et voi kutsua itseäsi kristityksi, koska et silloin ymmärrä sitä, että Jeesus kuoli sinun syntiesi vuoksi ja olet täsmälleen yhtä syyllinen hänen kuolemaansa kuin kuka muu tahansa ihminen.

    Miks haluat korostaa sitä, että juutalaiset olivat osallisia Jeesuksen tuomitsemiseen, vaikka roomalaiset sotilaat hänet ristiinnaulitsivat?"

    https://keskustelu.suomi24.fi/t/18054893/kd-nyt-asia-on-taas-esilla-julmasti!#comment-123860102

    Lainasin tuosta ylempää osuvan kirjoituksen, Voisit vaikka vastata viestin kysymykseen, vaikka en toivo tästä keskustelusta mitään uskonnollista vääntöä.

    Mikäli edustat vihavasemmistoa, et kykene kysymykseen vastaamaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Jos Raamattua luet ja mitään siitä ymmärrät, niin tiedät olevasi ihan yhtä syyllinen Jeesuksen vainoamiseen ja ristiinnaulitsemiseen kuin kuka tahansa.

    Ellei Jeesusta olisi tapettu, ei hän olisi hän, joka ennustettiin jos Vanhassa Testamentissa.

    Oleellista sinulle ei ole se, kuka Jeesuksen tappoi, vaan se, mitä sinulle henkilökohtaisesti merkitsee se, että hän kuoli sinun syntiesi puolesta. Mikäli tuomitset juutalaiset sen vuoksi, että he tappoivat Jeesuksen, et voi kutsua itseäsi kristityksi, koska et silloin ymmärrä sitä, että Jeesus kuoli sinun syntiesi vuoksi ja olet täsmälleen yhtä syyllinen hänen kuolemaansa kuin kuka muu tahansa ihminen.

    Miks haluat korostaa sitä, että juutalaiset olivat osallisia Jeesuksen tuomitsemiseen, vaikka roomalaiset sotilaat hänet ristiinnaulitsivat?

    No esitetään sinulle vastaava kysymys: juutalaiset katsovat olevansa valittu kansa; siksi niin kristittyjen, arabien, buddhalaisten kuin muidenkin yläpuolella. Että sen takia heitä ei voi tuomita ei Jeesuksen kuin muidenkaan tappamisesta.

    Katsotko sen, että tappoivat Vapahtajamme, antavan oikeudet tappaa muitakin vapaasti?

    Kyllä Juudas, Pilatus, ylipapit ja kansan vanhimmat sekä siis itse juutalainen kansa olivat aktiivisesti ristiin naulitsemassa Jeesusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Viestisi perusteella olet sitä mieltä, että KD:lla on yksisilmäinen Lähi-idän politiikka. Tälle väitteelle et ole löytänyt mitään tukea mistään.

    Väität Israelin tehneen/tekevän rikoksia ja että KD ei halua nähdä niitä. Et kuitenkaan löytänyt mitään väitteesi tueksi.

    Viestisi perusteella vihavasemmiston rasistiset heitot kuuluvat tälle palstalle. Kerrot kannattavasi rasismia.

    Viestisi perusteella olet sitä mieltä, että KD:n edustajien mielestä palestiinalaislapsia saa tappaa. Et kuitenkaan löytänyt mitään mikä tukisi tätä väitettä.

    Olet tyypillinen vihavasemmiston kannattaja, joka pyrkii tukemaan aatettaan lähinnä kertomalla valheita.

    KDn presidenttiehdokas allekirjoitti juuri Israelia ja sen tekoja tukevan asiakirjan. Mitä muuta se on kuin Israelin tukemista?

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Höpö höpö. Minä tuomitsen siviileihin kohdistuvat iskut riippumatta tekijästä. Kd sen sijaan toimii kaksinaamaisesti ja epäkristillisesti. Se tuomitsee vain toisen osapuolen teot. Kd on rasistinen ja epäkristillinen puolue.

    Nimenomaan. Kuitenkin jo Vanhan Testamentin 10 käskyä sanoo selkeästi että älä tapa.

    Se koskee kaikkia, ei vapauta jotain osapuolta

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Olipa vihaoikeistolaisen vuodatus! Tuossa ei ole häivääkään kristillisyydestä.

    Ei niin. Täytyy rukoilla hänen puolestaan, mutta pelkään hänen joutuvan viimeisellä tuomiolla kadotukseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    No esitetään sinulle vastaava kysymys: juutalaiset katsovat olevansa valittu kansa; siksi niin kristittyjen, arabien, buddhalaisten kuin muidenkin yläpuolella. Että sen takia heitä ei voi tuomita ei Jeesuksen kuin muidenkaan tappamisesta.

    Katsotko sen, että tappoivat Vapahtajamme, antavan oikeudet tappaa muitakin vapaasti?

    Kyllä Juudas, Pilatus, ylipapit ja kansan vanhimmat sekä siis itse juutalainen kansa olivat aktiivisesti ristiin naulitsemassa Jeesusta.

    Miksi haluat vähätellä omaa syyllisyyttäsi siihen, että Jeesus ristiinnaulittiin? Siksi, koska et ole kristitty.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    KDn presidenttiehdokas allekirjoitti juuri Israelia ja sen tekoja tukevan asiakirjan. Mitä muuta se on kuin Israelin tukemista?

    Millaisen? Linkki?

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Nimenomaan. Kuitenkin jo Vanhan Testamentin 10 käskyä sanoo selkeästi että älä tapa.

    Se koskee kaikkia, ei vapauta jotain osapuolta

    Kymmenessä käskyssä puhutaan murhaamisesta, ei tappamisesta. Hamas murhasi yli 1000 siviiliä Israelissa.

    Äänestä

  • Hamas tosiaan rituaali teurastaa vauvoja leikkaamalla niilltä pään pois jonka jälkeen vauva grillataan itselle ja vasemmistolle nautittavaksi. Raskaana olevat naiset suolistetaan ja heidän kohdut vedetään ulos ja sen sisältä pienelle ihmisen alulle sama kuin muillekkin vauvoille, mitä mausteita vasemmisto muuten käyttää ja suosittelee, käykö tavallinen BBQ?
    Mitä mausteita Hamas käyttää grillatuissa vauvoissa.

    Miten Kontula, Honkasalo, Tuomioja, Näkkälät ja muut vasemmistolaiset valmistaa Hamasilta tilaamat liha tuotteet? Miten on, eroaako juutalaisen ja palestiinalaisen lihan maku toisistaan vai maistuuko samalta. Tehtaileeko Hamas teurastamistaan vauvoista ja lapsista makkaraa ja leilkkeleitä sekä fileitä ja onko se eettisesti ja moraalisesti hyväksyttävää jos vasemmistolta nyt mitään moraalia voi edes saa kysyä.

    Miksi vasemmmistoa ja islamia ei saa enää arvostella mistään ja miksi pienikin arvostelu on rasismia ja vihapuhetta. Joutuuko heti oikeuteen jos uskaltaa vähänkin arvostella islamia ja teitä vasemmisto, saako enää edes kysyä.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Kyse on juuri kd:n yksisilmäisestä Lähi-Idän politiikasta. Kd ei halua nähdä Israelin rikoksia. Palestiinalaislapsia saa heidän mielestään tappaa.

    Onko KD saanut jo luvan vasemmistolta siihen, saako sitä herralta edes kysyä.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Kd on rasistinen puolue. Sen mielestä palestiinalaisia siviilejä saa tappaa.

    Olet jo pitkään väittänyt ilmeisesti olevasi huolissasi nimen omaan palestiinalaisten lapsis ja nyt siviileistä, miten osaat erottaa jumaloimasi Hamasin "taistelijan" muista palestiinalaisista siviileistä. Osaatko sanoa mitä eroa on rasismilla, antisemitismillä ja kiihottamiseella väestöryhmää vastaan? Mitä se Jarnokin sanoisi sun väitteistäsi.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Israel syyllistyy rikokseen ihmisyyttä vastaan pommittaessaan syyttömiä siviilejä Gazassa. Juuri sinun velvollisuutesi on osoittaa, että kd on tämän tuominnut. Näin päin todistustaakka menee. Jos et kykene tätä osoittamaan, toteamme, että kd on rasistinen ja epäkristillinen puolue. M.O.T.

    Käytät itsestäsi monikko muotoa tarkoittaako se sun sivupersoonia vai multinikkejä tai ehkä jotain muuta?

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Tarkoitan ihmisvihamielisyysellä sitä, että et tuomitse (=hyväksyt) Israelin toteuttamat siviilien murhat Gazassa. Suuri osa kuolleista on aivan syyttömiä lapsia. Ja sinä vain viisastelet lapsitaistelijoilla!! Tuo on ihmisvihamielistä ja epäkristillistä käytöstä. Jeesus ei tuota hyväksyisi.

    Huomauttaisin tässä ettet ole muistanut Jarnosta sanoa mitään.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Et ilmeisesti ole edes Raamattua lukenut. Juudas petti, Pilatus tuomitsi jne. eli juutalainen kansa Jeesuksen ristiin naulitsi = tappoi. Ei roomalaiset.

    Mutta kun nimenomaan roomalaisilla oli oikeus teloittaa ei Sanhedrinillä ja mm. siksi he lähettivät Jeesuksen Pilatuksen tuomittavaksi ja roomalaiset sotilaat ruoskivat Hänet sekä jakoivat Hänen vaatteensa naulasivat Jeesuksen ristille.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    KDn presidenttiehdokas allekirjoitti juuri Israelia ja sen tekoja tukevan asiakirjan. Mitä muuta se on kuin Israelin tukemista?

    Ai minkä?

    Äänestä

ylen aamutv kertoo saman asian!

Äänestä
  • Linkki?

    Äänestä

alzhaimerin juttu poistettu? linkokaupat ja honkasalo

Äänestä

mumssi

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

https://keskustelu.suomi24.fi/t/17913496/veronika-honkasalo-edistaa-antisemitismia-#comment-123674287

Käykää debattia Kontulan ja Honkasalon kanssa

kannatus nousee....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu