Venäjän tilastoviranomainen Rosstat on lakannut julkaisemasta yksityiskohtaista tietoa venäläisten kuolemista, selviää sen vuoden 2022 keräämästä datasta.
Venäläinen tutkivan journalismin sivusto iStories nostaa esiin, että viime vuoden tilastot osoittavat selvästi Ukrainaa vastaan käytävän hyökkäyssodan väestötieteellisen vaikutuksen Venäjälle, ja etenkin nuoriin miehiin.
Rosstatin datan mukaan joka toinen vuonna 2022 ulkoisiin syihin kuollut nuori venäläismies sai surmansa Ukrainan sodassa.
Venäläismedian mukaan luultavasti juuri tästä syystä Rosstat lopetti ensimmäistä kertaa yksityiskohtaisten tietojen julkaisemisen venäläisten kuolinsyistä.
Tappiot
Rosstatin keräämään tietoon perustuen iStories laskee, että sodassa kuoli pelkästään vuonna 2022 ainakin 18 000 venäläistä miestä. Media painottaa, että luku on vähimmäisarvio.
Koska Venäjän viranomaiset eivät paljasta sodan uhrien todellista määrää, kesällä kaksi muuta venäläismediaa, Meduza ja Mediazona, selvittivät asiaa myös virallisten tietojen pohjalta.
Mediazonan laskelmien mukaan Ukrainassa kuoli 25 000 venäläissotilasta vuonna 2022. Kesään 2023 mennessä tappiot olivat nousseet 47 000:een. Arviot eivät sisällä tuhansia kadonneita.
Medioiden selvityksen mukaan kuolleista noin 7 000 oli 20–29-vuotiaita. Yhteensä 18 000 sen ikäistä miestä kuoli Venäjällä vuonna 2022, eli 40 prosenttia heistä menehtyi Vladimir Putinin aloittamassa hyökkäyssodassa.
18 000 kuolleesta yli 13 000 kuoli ulkoisten vaikutusten (murhat, itsemurhat, myrkytykset, liikenneonnettomuudet ja muut syyt, mukaan lukien sotilasoperaatiot) aiheuttamina. Näistä joka toinen kuolema tapahtui sodassa.
Muutokset
Vuoteen 2022 asti Rosstat julkaisi erikseen tilaston sotilaallisissa operaatioissa menehtyneistä. Nyt se on ensi kertaa jätetty pois, ja luku on piilotettu yleiseen ulkoisten syiden kategoriaan.
Tilasto on karua luettavaa Venäjän köyhiltä alueilta tuleville. Esimerkiksi Burjatiassa, Rostovin alueella, Pohjois-Ossetiassa, Dagestanissa ja Mordvan tasavallassa jopa 70 prosenttia kaikista kuolleista nuorista miehistä menetti henkensä Ukrainassa.
Ukrainalaisarvioiden mukaan Venäjä on menettänyt sodassa tähän mennessä lähes 290 000 sotilasta.

Vastaukset 15
Vanhimmat
Useimmat yhdysvaltalaiset ovat itsekin tietämättömiä siitä, että maan armeijan tukikohdat ja varuskunnat kattavat käytännössä koko planeettamme. Etelänapamannerta lukuun ottamatta kaikkialle levinnyt tukikohtien massiivinen verkosto muodostaa itse asiassa uudenlaisen imperiumin. Ymmärtämättä tätä tukikohtien mittakaavaa ei voi myöskään ymmärtää Yhdysvaltojen vallanhalun määrää ja luonnetta, eikä sitä kuinka militarismi syö pohjaa Yhdysvaltojen perustuslailta ja maan tulevaisuudelta.
Yhdysvaltojen armeija työllistää yli puoli miljoonaa sotilasta, vakoojaa, kiduttajaa, teknikkoa, opettajaa ja muuta palkollista. Jopa sotilaallisia kouluttajia Ukrainassa, huolehtimassa sodan rattaiden pyörimisessä Ukrainan verellä.
Rikinhaju haisee kaikkialla, minne USA menee. Huonoa menestystä USA:lle toivoo 85% maapallon maista ja kansoista.
Hehe trolli..no sitän et eto huomioon et tota jaaritusta täällä jaetaan lukea ku vähän alusta..ja se ei Suomessa Suomalaisiin tehoa hehe.. Muuten käys katsomassa jos voit,: UKRAINA WAR YOUTUBE JA UKRAINA WAR TODAY YOUTUBE
Kiistätkö tietämättömyyttäsi USA:n tukikohdat maapallon jokaisessa kolkassa? Tai sodanlietsonnan Ukrainassa huolehtimalla sodan rattaiden pyörimisessä asetoimituksin?
Jos kyllä, niin sinäpä olet kummallinen Ukrainan ystävä, kun haluat kiistää tosiasiat.
Katos ku Puten lätissä on nyt 700 000 paennut ja 300 000 tapettu ja plus haavoittuneet..no siinä lätissä niistä välitetä...sillä väliä sillä eihän ne edes ole Euroopalaisia ja kuulu Eurooppaan ja ovat mongolien kanssa satojen vuosien aikana muodossa tulle sekajätteen kansaxi
John F. Kennedy totesi: "Ihmiskunnan on kyettävä lopettamaan sodat, tai sota lopettaa ihmiskunnan olemassaolon." Tämä on ydinasekauden ja ilmastokriisin kategorinen imperatiivi. Nykyisin varastoissa on noin 14 000 ydinasetta, joista Yhdysvalloilla ja Venäjällä on kummallakin arvioilta 6 000. Sen lisäksi tulevat Ranskan, Kiinan, Iso-Britannian, Pakistanin, Intian, Israelin ja Pohjois-Korean ydinaseet. Ihmiskunta kykenee siis tuhoamaan itsensä moneen kertaan.
Sveitsiläisen rauhantutkijan Daniele Ganserin Imperium USA (2020) käsittelee Yhdysvaltojen sotilaallista voimaa ja sen historiaa. Teema on tärkeä.
Yhdysvaltojen sotilasmenot olivat ennen 11.9.2001 tapahtunutta terrori-iskua 316 miljardia dollaria. Vuonna 2002 ne olivat nousseet 345 miljardiin dollariin ja Yhdysvaltojen hyökätessä Irakiin ja Afganistaniin ne ylittivät ensimmäisen kerran 400 miljardin dollarin. Vuonna 2005 USA:n sotilasmenot olivat nousseet 478 miljardiin dollariin ja seuraavana vuonna ne ylittävät maagisen 600 miljardin dollarin rajan. Kuudessa vuodessa Yhdysvaltojen sotilasbudjetti oli tuplaantunut.
Eipä ihme, kun USA tarvitsee lisää tykinruokaa ja kriisejä, ylläpitääkseen tuota järjestöntä sotilasbudjetin oikeutusta. Siksi USA halusi Ukrainan sodan, ärsyttää Venäjää ja saada uuden sodan hävityn Afganistanin sodan jälkeen. Kriisi tarjoaa lisää rahaa sotilaille ja tappamiselle, diplomatian sijasta.
USA on paha valtio, joka tapattaa suomalaiset jonain päivänä sukupuuttoon järjettömissä imperiumin sodissa.
Olipas mielenkiintoista luin ekan lauseen ja 🥱😴
Tiltulla varmaan paljon asiaa mutta joku tuolla aiemmin kerkisikin jo sanomaan että kun ei jaksa lausetta pitemmälle mutta jos asia koski Ukrainan sotaa ja sitä että venäjä hyökkäsi itsenäiseen Ukrainaan tekemään kansanmurhaa ja liittämään sen osaksi itseään onhan se paha ja turha juttu se maailman rauhan kannalta nyt vain joukolla tukemaan Ukrainaa kukin tavallaan eiköhän se hyökkääjä jossain vaiheessa sitten ymmärrä vetää joukkonsa itsenäisen Ukrainan maa-alueilta ja alkaa kunnioittamaan laillisia kansainvälisiä rajasopimuksia jotka on kansainvälisesti tunnustettu
Hrustsov ja Stalin totesivat että ilman USA:n massiivista apua venäjä olisi kukistettu helposti. Että siinä Pietarin tiltuille kiusallista pohdittavaa.
Muistaakseni 1941 -1942kun CCCP aloitti Moskovan alueella vastahyökkäyksen Suomen liittolaista Saksaa vastaan, apua ei ollut tullut.
NL ei kyennyt käyttämään länsitankkeja, koska eivät soveltuneet Venäjän oloihin. Ruoka kelpasi ja tietysti tupakka, joten länsimaat saivat melko halvalla tykinruokaa Natsien tuhoamiseen. Tosiasia on selvä. Venäjää ei voi valloittaa ja on aina ajan kanssa voittanut vihollisensa.
Onneksi NL voitti, sillä liittolaisemme Saksa murhasi ihmisiä polttamalla. Me Suomessa vain tapoimme 800 000 Leningradin siviiliä nälkään.
Sodan jälkeen alkoi jälleenrakennus, jonka ansiosta Suomesta tuli takapajula maasta teollisuusmaa. Kohta olemme USAn siirtomaa.
Jos ymmärsin oikein, sinua ei kiinnosta pätkääkään miljoonat tapetut siviilit Irakissa, Libyassa tai Syyriassa. Onko ne jotenkin paremmin tapettu, koska teon teki USA ja sen alamaisvasalli valtiot?
Jokainen ymmärtää, että sinä itse yrität kääntää huomion pois tästä Venäjän rikollisesta sodasta Ukrainassa. Mutqu mutqu.
Olin ymmärtäväni, että tiltu yrittää siinä syyttää USA:a siitä, että Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, yrittää valloittaa sen alueita ja varastaa sen luonnonvarat ja tehdä siellä kansanmurhan.
Natohuorien tehtävänä on näivettää keskustelu, se nähdään mm. tällä saitilla.
Vastineeksi asiallisiin selontekoihin, heitellään älyttömiä sutkauksia ja tämä on heille normaalia.
Nato palstalla asiallinen mielipiteenvaihto on mahdotonta.
Ei täällä kukaan kaipaa sinun fasistista mielipiteitäsi. Tai no, toiset tiltut tietysti.
Putleristien tehtävä on todistaa NL/Venäjän väitteet tosiksi, koska ne ovat valetta.
Kun isketään poikittaisella totuudella, jää putleristeille vain uikutus jäljelle.
Totuus tulee aina esiin.