Väyrynen ryvettyi jo Noppa- korruptioskandaalissa

Väyrysen päätoimittama Kyntäjä- lehti keräsi rahaa rakennusliikeitlä myymällä niille ilmoituksia, joita ei julkaistu lainkaan, sekä tilauksia, joita ei toimitettu. Näiden rakennusliikkeiten vähennettiin kuitenkin verotuksessa. Tämä johti poliistutkintaan.
5141
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Arvo Korsimon aloittma korruptio on aina liittynyt Maalaisliittoon ja Maalaisliiton perilliseen Keskustapuolueeseen.

Äänestä

Väyrysen toimia olisi syystä tutkia, varsinkin verottajan, onko niistä kiinan kupeista kuitteja?

Äänestä

Suomen Kuvalehti kirjoitti vuonna 1982:

Väyrynen on ryhtynyt ministerikautensa jälkeen nostamaan eduskunnasta päivärahaa, jota maksetaan suur-Helsingin ulkopuolella asuville kansanedustajille. Päivärahaa Väyrynen nostaa 138 markkaa päivältä, joten verovapaata ylimääräistä tuloa hän saa runsaat 4100 markkaa kuukaudessa.

Päivärahoissa ei olisi mitään kummastelemista, jos Väyrynen todella myös asuisi Keminmaalla, mikä on virallisesti hänen henkikirjoituskuntansa. Mutta jo useita vuosia Väyrynen on asunut perheineen vakituisesti Helsingin Pohjoisrannassa. Veronsa Väyrynen maksaa Helsinkiin ja hänen lapsensa käyvät helsinkiläisiä kouluja.

Äänestä
  • Silloin oli useampiakin kansanedustajia, jotka nostivat päivärahaa asumatta lainkaan Helsingin ulkopuolella. Väyrysellä oli sentään Keminmaalla jalasmökki, mutta Lasse Lehtisellä (sdp) Kuopiossa vain postilokero.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Silloin oli useampiakin kansanedustajia, jotka nostivat päivärahaa asumatta lainkaan Helsingin ulkopuolella. Väyrysellä oli sentään Keminmaalla jalasmökki, mutta Lasse Lehtisellä (sdp) Kuopiossa vain postilokero.

    Antoiko Lehtisen rikollinen toiminta Väyryselle oikeuden rikolliseen toimintaan?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Väyrysen päätoimittama Kyntäjä- lehti keräsi rahaa rakennusliikeitlä myymällä niille ilmoituksia, joita ei julkaistu lainkaan, sekä tilauksia, joita ei toimitettu. Näiden rakennusliikkeiten vähennettiin kuitenkin verotuksessa. Tämä johti poliistutkintaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu