Jeesuksen laskupää hukassa.

Anonyymi-ap

Matt. 12:38 "Silloin muutamat kirjanoppineista ja fariseuksista vastasivat hänelle sanoen: "Opettaja, me tahdomme nähdä sinulta merkin".
39 "Mutta hän vastasi heille ja sanoi: "Tämä paha ja avionrikkoja sukupolvi tavoittelee merkkiä, mutta sille ei anneta muuta merkkiä kuin profeetta Joonaan merkki."
40 "Sillä niin kuin Joonas oli meripedon vatsassa kolme päivää ja kolme yötä, niin on myös Ihmisen Poika oleva maan povessa kolme päivää ja KOLME YÖTÄ."

Jeesus oli siis todistetusti väärä profeetta, koska hän valehteli olevansa haudassa maan povessa kolme yötä.
Perjantain ja sunnuntain väliin ei millään mahdu kolmea yötä, ellei Jeesus ollut sitten ottanut viimeisellä ehtoollisellaan niin paljon punkkua, että nukkui maanantai aamuun saakka ja tarinan sepittäjät sitten aikaistivat haudasta nousua?

66

654

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tässä adventtikikko muiden yhteisöjen kanssa ei ole saanut valoa ja he ovat tukkineet korvansa kuulemasta totuutta, sitä miten asia oikeasti oli.

      Meidän tulee pitää mielessä se, että kun Jeesus tuomittiin kuolemaan, oli juutalaisten pääsiäinen, poikkeava aika.
      Siinä astuu kuvaan silloin se, että PÄÄSIÄISsapatti oli aivan eri asia kuin viikkosapatti, koska se sattui vuodesta riippuen eri viikonpäiville.
      Siksi raamatussa puhutaan SAPATEISTA ja pääsiäisSAPATTI kuului juuri siihen sapatit kategoriaan.

      Jeesus siis naulittiin ristille torstaina, koska seuraava päivä sattui olemaan PÄÄSIÄISsapatti perjantai, joka SAPATTI lain käskyn mukaan piti viettää HILJAISUUDESSA, kuten raamattu sen kertoo.

      Kymmenessä käskyssä ei ole sapattikäskyn kohdalla mitään mainintaa hiljaisuudessa viettämisestä, mutta juutalaisessa laissa pääsiäisestä kirjoitettaessa korostetaan, että pääsiäisSAPATTI tuli viettää hiljaisuudessa, oli se päivä sitten mikä hyvänsä.
      Pääsiäinen oli erittäin suuri asia juutalaisessa kulttuurissa.

      Tätä valoa ei ole adventtikirkolle annettu, eivätkä he sitä uppiniskaisuudessaan halua ottaa vastaan. Heidät on sokaistu.

      • Anonyymi

        Noo minkälaista valoa sinä olet saanut ?

    • Anonyymi

      Matt.25:27-30 Sinun olisi siis pitänyt tallettaa hopearahani pankkiireille, niin minä tultuani olisin saamassa omani takaisin korkoineen. Ottakaa sen tähden taletti häneltä pois ja antakaa sille, jolla on ne kymmenen talenttia. Sillä jokaiselle, jolla on, annetaan lisää, ja hänellä on oleva runsaasti, mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin, mikä hänellä on. Ja heittäkää tuo kelvoton orja ulkopuolelle pimeyteen. Siellä hänellä tulee olemaan itku ja hampaiden kiristely.

    • Anonyymi

      Hassua, että tuo Joonaan ulostetuksi tulemistarinakin on kepuutettu raamattuun. Aika vähistä tarpeista se on äpäräkultti kokoon kursittu.

    • Anonyymi

      Ilm.14:4-5 Biblia (1776) Nämät ovat ne, jotka ei vaimoin kanssa ole saastutetut; sillä he ovat neitseet: nämät ovat ne, jotka seuraavat Kritsaa, kuhunka hän menee. Nämät ovat ihmisista ostetut Jumalalle ja Karitsalle uutiseksi. eikä heidän suustaan ole löydetty mitään valhetta; he ovat virheettömiä.

    • Anonyymi

      1Kor.15:45 Biblia (1776) Niinkuin kirjoitettu on ensimäinen ihminen Adam, on tehty eläväksi sieluksi, ja viimeinen Adam eläväksi tekeväiseksi hengeksi. 1Kor.15:47 Ensimäinen ihminen on maasta ja maallinen, toinen ihminen on itse Herra taivaasta. Joh.3:13. 3:31

    • Anonyymi

      Joh.5:21 Biblia 1776) Sillä niinkuin Isä herättää ja virvoittaa kuolleita, niin myös Poika virvoittaa, joita hän tahtoo.

    • Anonyymi

      1Moos.3:9 Biblia (1776) Ja Herra Jumala kutsui Adamin ja sanoi hänelle: Kussas olet.

    • Anonyymi

      1Moos.3:21 Ja Herra Jumala teki, Adamille ja hänen emännällensä nahoista hameet, ja puetti heidän yllensä. Biblia (1776)

    • Anonyymi

      Aloittaja ei näköjään tunne lainkaan juutalaista tapaa laskea aikaa. Aloitus on huuhaata.

      • Anonyymi

        Kerropa älyniekka meille, mikä on juutalainen tapa laskea aikaa, päiviä ja öitä?
        Mielestäni sinun on turha aukoa päätäsi, ellet osaa omaan älyttömään kommenttiisi antaa vastausta.
        Helppo se on puskista huudella juutalaisista tavoista, vaikka itse et tiedä niistä näköjään enempää kuin porsas tuuliviiristä.
        Juutalaiset ovat aivan samoin laskeneet öitä ja päiviä kuin mekin. Kun pimeä tulee ja aurinko on laskenut, alkaa yö ja kun aurinko nousee, alkaa päivä. Hyvin yksinkertaista.
        Päivä on raamatun mukaan auringon noususta auringon laskuun ja siinä välissä on yö.
        Vai pötkötteleekö se Jeesus siellä haudassaan vieläkin, koska jumalan ajanlaskussa yksi päivä on tuhat vuotta? 1000 vuotta vielä, niin Jeesus herää haudastaan?

    • Anonyymi

      Matteus kirjoitti evankeliumissaan useammassa kohdin selityksiä, ilman että sitä juuri huomaa, alkaen sillä....

      Luulisin että tässä on yksi kohta jossa matteus yrittää tulkita Jeesuksen sanoja.

      Luulisin, että Joonaan merkki tarkoitti jotain muuta.

      Sen Jeesus sanoi noin vuonna 30. Joona julisti: "Vielä neljäkymmentä päivää, ja Niinive hävitetään!"
      Ennustuksissa usein käytetään sanaa "päivä" kun tarkoitetaan vuotta.

      "Vielä neljäkymmentä vuotta, ja Jerusalem hävitetään!" oli varoitus.

      Vuonna 70 se toteutui, ja Jerusalem hävitettiin. He eivät katuneet niinkuin Niiniven asukkaat.

      • Anonyymi

        Seliseli. Mitä tahdoit sanoa?
        Ei ne asiat sillä parane, että kirjoittelet kyseenä olevan asian vierestä.
        Tuo höpötyksesi ei liittynyt millään tapaa siihen, että raamatussa Jeesus itse sanoi, että hän olisi haudassa maan povessa KOLME YÖTÄ, kuten Joona oli kalan vatsassa KOLME YÖTÄ.
        Sitä ei voi muuksi muuttaa, kun raamattu on varmaan sinunkin mielestä jumalan innoittamaa sanaa ja jumala on tarkka siitä, mitä hänestä on kirjoitettu?

    • Anonyymi

      2Kor.12:2 Biblia (1776) Sillä minä kiivaan teitä Jumalan kiivaudella. Sillä minä olen teitä kihlannut yhdelle miehelle, että minä puhtaan neitseen Kristukselle tuottaisin. Hoos.2:19-20. Ef.5:26-27

    • Anonyymi

      Joonaan merkki oli Jeesuksen omien sanojen mukaan se, että samoin kuin Joona oli kalan vatsassa 3 yötä, samoin Jeesus oli maan 'vatsassa'/ povessa 3 yötä. Ei sitä tarvitse enää selitellä. Vain uppiniskaiset paatuneet kuurot ja sokeat ihmiset alkavat selittelemään sitä, mitä ehkä se tarkoitti.

      • "samoin Jeesus oli maan 'vatsassa'/ povessa 3 yötä."

        Ai? Raamattu on siis väärässä kun se kertoo Jeesuksen kuolleen perjantaina ja nousseen ylös sunnuntaina? Tuohon aikaväliin ei mahdu kolmea yötä.

      • Anonyymi
        siare kirjoitti:

        "samoin Jeesus oli maan 'vatsassa'/ povessa 3 yötä."

        Ai? Raamattu on siis väärässä kun se kertoo Jeesuksen kuolleen perjantaina ja nousseen ylös sunnuntaina? Tuohon aikaväliin ei mahdu kolmea yötä.

        Ei RAAMATTU kerro Jeesuksen kuolleen perjantaina. SINÄ kerrot!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei RAAMATTU kerro Jeesuksen kuolleen perjantaina. SINÄ kerrot!

        Niin no, jos tarkkoja ollaan, Raamatun mukaan Jeesus kuoli sapattia edeltävänä päivänä ja nousi kuolleista sapatin jälkeisenä päivänä.

        Oliko Jeesus Raamatun mukaan kaksi yötä kuolleena vai kiistätkö sinä Raamatun kertomuksen?

    • Anonyymi

      Room.15:12 Ja myös Esaias sanoo: On tuleva Iisan juuri vesa, hän, joka nousee hallitsemaan pakanoita, häneen pakanat panevat toivonsa. Ap.t.13:22-23

    • Anonyymi

      Ja missäs lukee niin, että Jeesus joutui ristille perjantaina? Oma laskupääsi heittää!

      • Anonyymi

        Raamatussa selvästi sanotaan; ja oli sapatin valmistuspäivä ja Jeesus piti saada ristiltä alas pian ennenkuin sapatti alkoi auringon laskiessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamatussa selvästi sanotaan; ja oli sapatin valmistuspäivä ja Jeesus piti saada ristiltä alas pian ennenkuin sapatti alkoi auringon laskiessa.

        Niin?

        Kolme päivää ja kolme yötä = arameaa ja suomeksi = kolme vuorokautta = perjantai, sapatti, sunnuntai.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamatussa selvästi sanotaan; ja oli sapatin valmistuspäivä ja Jeesus piti saada ristiltä alas pian ennenkuin sapatti alkoi auringon laskiessa.

        Minkä sapatin? Vuosisapatin, viikkosapatin vai minkä? Tuona pääsiäisenä oli kaksi sapattia perättäisinä päivinä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin?

        Kolme päivää ja kolme yötä = arameaa ja suomeksi = kolme vuorokautta = perjantai, sapatti, sunnuntai.

        Ei siinä kyllä luetella viikonpäivien nimiä. Sapatti mainitaan muttei kerrota mikä sapatti. Sapatteja oli muitakin kuin vain lauantai.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamatussa selvästi sanotaan; ja oli sapatin valmistuspäivä ja Jeesus piti saada ristiltä alas pian ennenkuin sapatti alkoi auringon laskiessa.

        Minkä sapatin? Viikkosapatin vai pääsiäiseen liittyvän vuosi tms. sapatin?

    • Anonyymi

      Mistä se Joonas tiesi olleensa kolme yötä ja päivää valaskalan mahassa?
      Itsevalaisevat viisarit kellossa? Valaan ruuan sulatus on ollut pysähdyksissä , kun miehemme- matkalla Niiniveen- ei edennyt suolistoon asti.
      Ehkä radion Luontoilta lähetys voisi kertoa mahdollisen syyn.

      • Anonyymi

        Satuihin ken uskokokaan.
        Vain lapsen asteelle kehityksessä jääneet pölvästit/jumalhullut uskovat raamatun satukirjaan.
        Toisilla on vain niin vaikea päästää irti niistä iltasaduista, että vielä aikuisenakin pitää mennä kuuntelemaan satuja ja vielä rahaa vastaan.

      • Anonyymi

        Happeakin on hyvin riittänyt kolmen yön ja päivän ajaksi siellä valaan mahassa ja ruoansulatushappojakaan ei erittynyt silloin ollenkaan tai Joonalla oli oikea taikanahka, johon hapot ei pystyny...

        Ei Raamattu mainitse sanallakaan valasta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei Raamattu mainitse sanallakaan valasta!

        No tämäpä olikin ihan oleellisin pointsi tässä historiallisessa tosielämän tapahtumassa...

    • Anonyymi

      Jeesus ei todellakaan ole ollut haudassa vain kolmea yötä tai päivää. Hän on ollut haudassa jo lähes 2000 vuotta. On siinä vissi ero.

    • Anonyymi

      Oikein naurattaa uskonharhaisten tyhmyys.
      Adventtikirkkokin on järjestänyt ja järjestää 'pyhiinvaellus' matkoja Israeliin lahkon pastorin johdolla. Matkasta on luonnollisesti kynitty enemmän, mitä matka normaalisti olisi maksanut, koska pitäähän sen pastorin reissata ilmaiseksi ja nukkua 5 tähden hotellissa samalla, kun se muu lahkon rahvas majailee beduiinien teltoissa ja juo aamuteetä. No pitää sen rahvaan siitäkin telttamajoituksesta tietysti erikseen maksaa.

      Siellä reissussa sitten mennään paikasta toiseen kirjaimellisesti hiki hatussa ja tukka putkella ja kierrellään paikoissa, joissa raamatun kuvitteelliset tapahtumat olivat mukamas tapahtuneet.
      Jeesuksen hauta on tietysti oikein se tärkein 'pääkallon' paikka, jota varten sinne maahan on menty. Lahkon pölvästejä kiikutetaan niihin lukuisiin hautapaikkoihin, joihin Jeesus oli haudattu. Jeesuksen ruumista ilmeisesti siirreltiin paikasta toiseen, koska niitä hautapaikkojakin on niin monta tai sitten Jeesuksella oli vain levottomat jalat?

      Nyt matkoja saisi varmaan halvalla ja voisi piipahtaa samalla siellä Gazassa?
      Siinne vain uskonharhaiset laumoittain katselemaan, mitä se Jahve siellä touhuaa?
      Todennäköisesti myös se Jeesuksen luokse pääseminenkin tapahtuisi yhtäkkiä silmän räpäyksessä, kun ne maalliset jäännökset nousisivat yläilmoihin kilon kappaleina? Ei siinä kerkeäisi aamenta lausumaan.

    • Anonyymi

      Ap.t.13:19 Biblia (1776) Ja peräti kadotti Kanaanin maalla seitsemän kansaa, ja arvalla jakoi heille niiden maan. Ps.44:3 Sinä karkoitit kädelläsi pakanat, mutta heidät sinä istutit, sinä hävitit kansat, mutta heidät sinä levitit. Ps.78:55. Ps.105:44-45

    • Anonyymi

      Ps.9:6 Sinä nuhtelit pakanoita, tuhosit jumalattomat; sinä pyyhit pois heidän nimensä iäksi ja ainiaaksi. Ps.34:17. 44:3

      • Anonyymi

        "sinä pyyhit pois heidän nimensä iäksi ja ainiaaksi"

        Meillä adventtikirkossa kyllä opetetaan, että me adventistit pääsemme perkaamaan tuhanneksi vuodeksi niiden pakonoiden syntejä? Jos nimet on kerran pyyhitty pois, niin helvetistäkö me tiedämme, kenen synneistä on kulloinkin kyse?
        Taas olen näköjään niellyt pastoreiden valheita?

        Provoilusi ei hetkauta.

        Se, että nimi pyyhitään pois elämän kirjasta ei tarkoita, että syntejä ei olisi merkitty ihmisen nimen kohdalle. Kaksi eri kirjaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se, että nimi pyyhitään pois elämän kirjasta ei tarkoita, että syntejä ei olisi merkitty ihmisen nimen kohdalle. Kaksi eri kirjaa.

        "Kaksi eri kirjaa."

        Löytyy siis syntien kirja/kuoleman kirjakin vielä...

    • Anonyymi

      > Perjantain ja sunnuntain väliin ei millään mahdu kolmea yötä, ellei Jeesus ollut sitten ottanut viimeisellä ehtoollisellaan niin paljon punkkua, että nukkui maanantai aamuun saakka ja tarinan sepittäjät sitten aikaistivat haudasta nousua?

      Raamattu tai Jeesus ei sano hänen kuolleen perjantaina. Se on tietämättömien väärä tulkinta. Raamatun perusteella Jeesus kuoli ilmeisesti keskiviikkona. Sekaannusta aiheuttaa, kun ihmiset eivät tietdä Pääsiäissapatin olemassaolosta.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Onko karkausvuodet otettu huomioon?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko karkausvuodet otettu huomioon?

        Aina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko karkausvuodet otettu huomioon?

        Hölmö! Eihän karkauspäivät muuta viikonpäivien nimiä tai niiden etenemistä mitenkään.

    • Anonyymi

      5Moos.7:1-2 Kun Herra, sinun Jumalasi, vie sinut siihen maahan, jota menet otttamaan omaksesi, ja kun hän sinun tieltäsi karkoittaa suuret kansat, heettiläiset, gigasilaiset, amorilaiset, kanaanilaiset, perissilaiset, hivviläiset ja jebusilaiset, nuo seitsemän kansaa, jotka ovat sinua suuremmat ja väkevämmät, ja kun Herra, sinun Jumalasi, antaa ne sunulle alttiiksi ja sinä voitat ne, niin vihi heidät tuhon omaksi; älä tee liittoa heidän kanssansa äläkä osoita heille armoa.

    • Anonyymi

      Seitsemän suurta kansaa... eipä tule heti mieleen.
      Ovat jo maatuneet.

    • Anonyymi

      Juutalaisten yö alkaa kio 18. seuraava päivä aamulla klo 6. Joten Jeesus oli haudassaan Perjantai yön Lauantai yön ja sunnuntain yön ja aamulla kun naiset tulivat haudalle , Jeesus oli noussut kuolleista.

      • Anonyymi

        Laskupääsi on umpi surkea. Taisit jättää koulun kesken hyvin varhaisessa vaiheessa tai et käynyt koulua lainkaan?
        Jeesus pantiin hautaan raamatun tarinan mukaan perjantaina ennen auringon laskua.

        Perjantain ja lauantain välinen yö on YKSI yö.
        Lauantain ja sunnuntain välinen yö on TOINEN yö
        Tuohon väliin ei mahdu kolmatta yötä, ei vaikka kuinka yrittäisi.

        Jeesus ei myöskään ollut kolmea päivää haudassa, koska päivä alkoi noin klo 6 aamulla ja loppui noin klo 6 illalla. Auringon laskusta auringon nousuun oli siis YKSI päivä.
        Jeesus oli haudassa vain siis YHDEN päivän, ei kolmea päivää.

        Saduissa kaikki on mahdollista. Maahiset ja jumalat kun ovat ihmisten luomia kuvitteellisia olioita. Riippuu siis aina kulloisestakin ihmisestä, mitä voimia ja ominaisuuksia hän luomilleen jumalille on keksinyt.

      • Anonyymi

        Ei ala aamulla, vaan illalla auringon laskiessa! Et sinä ainakaan adventisti ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laskupääsi on umpi surkea. Taisit jättää koulun kesken hyvin varhaisessa vaiheessa tai et käynyt koulua lainkaan?
        Jeesus pantiin hautaan raamatun tarinan mukaan perjantaina ennen auringon laskua.

        Perjantain ja lauantain välinen yö on YKSI yö.
        Lauantain ja sunnuntain välinen yö on TOINEN yö
        Tuohon väliin ei mahdu kolmatta yötä, ei vaikka kuinka yrittäisi.

        Jeesus ei myöskään ollut kolmea päivää haudassa, koska päivä alkoi noin klo 6 aamulla ja loppui noin klo 6 illalla. Auringon laskusta auringon nousuun oli siis YKSI päivä.
        Jeesus oli haudassa vain siis YHDEN päivän, ei kolmea päivää.

        Kumman sapatin valmistuspäivästä puhut?

        Paitsi että "kolme päivää ja kolme yötä" on arameankielinen ilmaisu ja tarkoittaa kolmea vuorokautta: pe, la ja su.

    • Anonyymi

      Markuksen mukaan siitä juhlasta, jossa Jeesus oli ennen pääsiäistä, oli kaksi päivää aikaa pääsiäiseen. Mark.14:1-3
      Johanneksen mukaan tämä juhla oli kuusi päivää ennen pääsiäistä, Joh. 12:1

      Johannes oli ylimmäisen papin tuttu, ja nämä olivat siirtyneet viettämään pääsiäistä viikonlopulla, kun taas toiset pitivät kiinni siitä, että pääsiäinen oli täydenkuun aikaan, Mooseksen ohjeiden mukaan.

      Jos laskee takaisinpäin kuun liikkeitä, niin vuonna 31 täysikuu pääsiäisen aikoihin oli tiistaina, mikä sopii tähän .
      Markus ja opetuslapset viettivät pääsiäistä tiistai-iltana, jolloin Jeesus saattoi syödä pääsiäislammasta vaikka fariseukset eivät edes olleet teurastaneet lammastaan, hehän eivät voineet mennä Pilatuksen palatsiin, etteivät saastuisi, vaan voisivat viettää pääsiäistä.

      Joten Jeesuksella oli aikaa tiistaista sunnuntai-aamuun, ja siksi hän ehti olla Hannaksen, Kaifaan, Pilatuksen, Herodeksen, ja taas Pilatuksen edessä tuomittavana. Pilatus antoi tuomionsa keskipäivällä, Jeesus ristiinnaulittiin aamulla yhdeksän paikkeilla.

      Joten kolme vuorokautta ei ole mikään mahdottomuus Hänen olla haudassa.

      • Anonyymi

        Riippuu siitä, mihin evankeliumista uskot.

    • Anonyymi

      Jeesus haudattiin perjantaipäivänä,oli haudassa perjantai yön ja lauantai päivän ja yön. Sunnuntaipäivän ja yön. Maanantai aamuna Maria tuli haudalle, joka oli tyhjä. Maanantai on toinen pääsiäispäivä, silloin iloitaan Jeesuksen kuolleista nousua.

      • Anonyymi

        "Maanantai aamuna Maria tuli haudalle"
        Silloin sapatti oli siis sunnuntai, koska puhutaan SAPATIN jälkeisestä päivästä?
        Sunnuntai on siis sapatti, mutta adventtikirkko on muuttanut sen lauantaille?

        10 käskyä kuuluu:
        6 päivää tee työtä, mutta 7. päivä on varattu levolle.
        Missään ei ole halaistua sanaa siitä, mikä päivä on se huilipäivä.
        Minä teen neljä päivää töitä ja lepään toiset neljä. Olen etuoikeutettu.
        Tuon käskyn tarkoitus on yksinomaan kertoa se, että ei tule rasittaa itseänsä liikaa, vaan pitää muistaa levätä edes se yksi päivä viikossa. Se on terveellistä se.
        Saa levätä useammankin päivän, jos on mahdollista.

        Me pastorit täällä adventtikirkossa olemme tulkinneet asian siten, että 6 päivää lepää ja 7. päivä on työlle ja silloinkin me 'paiskimme' töitä vain suullamme parin tunnin aikana vaihtelevasti.
        Voihan sen niinkin tehdä ja se on hyväksi ja sopivaksi todettu meille. Mekin olemme siis etuoikeutettuja. Jäsenistömme maksaa kulut, joten turhaa sitä on rehkiä liikoja.
        terv. Pastorinne täältä Tampereelta.

      • Anonyymi

        Eikö sitä voisi pelkästään iloita Jeesuksen kuolemasta?

    • Anonyymi

      Jeesus kuitenkin 'lepäsi" haudassa sapattina. Olisiko tuohon väliin mahtunut kaksi sapattia, eli juutalaisten joku juhlasapatti ja viikkosapatti, mikä ratkaisisi yhteenlaskuongelman? Tällöin Jeesusta ei ristiinnaulittu perjantaina vaan aiemmin, koska sunnuntaiaamuna hauta oli tyhjä.

      • Anonyymi

        Mistä päättelet, että hauta oli SUNNUNTAINA tyhjä.
        Ei raamattu puhu sunnuntaista mitään.
        Viikon ensimmäinen päivä pääsiäisen jälkeen saattoi olla ihan mikä viikonpäivä tahansa, koska pääsiäinen sattui vuodesta riippuen vaihtelevasti mille päivälle tahansa.
        Viikon ensimmäinen päivä pääsiäsipyhien jälkeen saattoi hyvin olla vaikka tiistai.

        Viikon ensimmäinen päivä sattuu olemaan aina viikkosapatin jälkeinen päivä (sunnuntai), vaikka olisi mikä juhlapäivä sitä ennen tai sen aikana. Joh. 19:31 paljastaa kuin sivulauseessa, että välissä oli muukin kuin viikottainen sapatti todetessaan "sillä se sapatinpäivä oli suuri".

        "Missään ei ole halaistua sanaa siitä, mikä päivä on se huilipäivä."

        Viikon ensimmäinen päivä on ollut sunnuntai - myös suomessa viikkojärjestyksen muutokseen asti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viikon ensimmäinen päivä sattuu olemaan aina viikkosapatin jälkeinen päivä (sunnuntai), vaikka olisi mikä juhlapäivä sitä ennen tai sen aikana. Joh. 19:31 paljastaa kuin sivulauseessa, että välissä oli muukin kuin viikottainen sapatti todetessaan "sillä se sapatinpäivä oli suuri".

        "Joh. 19:31 paljastaa kuin sivulauseessa, että välissä oli muukin kuin viikottainen sapatti todetessaan "sillä se sapatinpäivä oli suuri"."

        Ei tuo jae mitenkään puolla sitä, että sapatteja olisi ollut kaksi.
        Jakeessa korostetaan, että nimenomaan kyseinen sapatti oli erityinen juhlasapatti.

        Olihan kyseessä riemuvuosi.

    • Anonyymi

      Mies oli vaimonsa kanssa matkustanut pyhään maahan ja anoppi oli otettu myös mukaan reissuun. Kävi kuitenkin niin ikävästi, että anoppi kuoli.
      Oli pakko tehdä jotain ja aviopari kysyi paikalliselta rabbilta, että mitä pitäisi tehdä?
      Rabbi sanoi, että jos anoppi halutaan kuljettaa kotimaahansa, niin se on hyvin kallista ja maksaa ainakin 6000 euroa.
      Rabbi kuitenkin ehdotti, että anopin voisi ihan hyvin haudata pyhään maahan ja se maksaisi vain 100 euroa.
      Mies oli kuitenkin varma, että anoppi viedään Suomeen haudattavaksi.
      Rabbi ihmetteli, että miksi mies oli valmis maksamaan niin paljon anopin kuljettamisesta?
      Mies sanoi rabbille, että 2000 vuotta sitten yksi ukko haudattiin tänne teidän maahanne ja jo kolmen päivän päästä se heräsi kuolleista.

    • Anonyymi

      Työkaverit olivat tapaturmaisesti kuolleen panostaja toverinsa hautajaisissa.
      Syntyi pohdinta, pääsikö tämä taivaaseen, kun oli niin kova kiroilemaan?
      Sinne päin se ainakin lähti, ilmoitti työpari.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      302
      6907
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2079
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1297
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1166
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1076
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1041
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      982
    Aihe