RUOTSIN puolustusministeri Pål Jonson kertoo, että Ruotsin ja Viron välinen teleliikennekaapeli on vaurioitunut. Ennen tiedotustilaisuutta oli kerrottu, että Jonsonin tarkoituksena on antaa tilannekuva ”uudesta kehityksestä koskien meressä olevaa kriittistä infrastruktuuria, jolla on kytkös Ruotsiin”.
Tiedotustilaisuudessa Jonsonin lisäksi puhuivat myös väestönsuojeluministeri Carl-Oskar Bohlin, Ruotsin rannikkovartioston pääjohtaja Lena Lindgren Schelin ja laivaston komentaja Ewa Skoog Haslum.
Bohlin kertoi, että vaurioitunut kohta ei sijaitse Ruotsin aluevesillä tai Ruotsin talousalueen vesillä. Hänen mukaansa tieto kaapelin vaurioitumisesta tuli Ruotsin kumppaneilta.
Tiedotustilaisuudessa Jonsonin lisäksi puhuivat myös väestönsuojeluministeri Carl-Oskar Bohlin, Ruotsin rannikkovartioston pääjohtaja Lena Lindgren Schelin ja laivaston komentaja Ewa Skoog Haslum.
Bohlin kertoi, että vaurioitunut kohta ei sijaitse Ruotsin aluevesillä tai Ruotsin talousalueen vesillä. Hänen mukaansa tieto kaapelin vaurioitumisesta tuli Ruotsin kumppaneilta.
Vastaukset 49
Vanhimmat
Venäläiset sabotoivat 2 kaapelia Suomen ja Viron välillä.
Bohlin sanoi tiedotustilaisuudessa, että Ruotsin ja Viron välinen tietoliikennekaapeli vaurioitui ”samassa aikaikkunassa”.
Olisiko asialla Uusi-Seelanti?
Ukrainamielinen uusi-Själlanti?
Poistaa pienetkin epäilyt että kyseessä olisi vahinko.
Kuulemma vaurioitunut samaan aikaan kuin Suomen ja Viron väliset kaasu- ja kaapeliyhteydet olivat vaurioituneet.
Seismiset havainnot teki ensin Ruotsi ja Suomi komppasi myöhemmin.
Ei ollut havaintoja räjähdyksistä - nyt niitä on.
Venäläinen alus oli varma syyllinen, nyt se epäilty onkin kiinalainen rahtialus.
Ulkopuolinen vaurio todettiin jossakin vaiheessa ehkä ankkurin aiheuttamaksi, nyt mennään taas räjähdelinjalla.
Uskonhan minä ihan kaiken jo tähän mennessä tapahtuneeksi väitetyn.
Uskon myös, että tätä tarinointia piisaa vielä pitkään.
Uskon, että uskoni ei kun vahvistuu mitä enemmän uskottavaa silmieni eteen tuodaan.
Uskoa pittää, eppäillä ei saa.
Seuraavan uutisen soisi olevan tyyliä:
Ydinpommi karkasi Kremliin.
heHEEEEEEE Biden ilmoittaa meiltä putosi vahingossa pari ydinpommia Duumaan
Mitään vahinkoja ei tapahtunut ryssien perseet vain kärtsäsi
Kiitos Elisa ja DNA. Internet on toiminut. Kerran tuli yksi hyökkäys lähiaikoina joka meni kuulokkeisiin saakka, mutta otin johdot pois. Ehkä putkia ja kaapeleita sabotoiva taho kokee että se on sellaista "pikkukivaa" mitä voi puuhastella merellä, jos ei ole parempaa tekemistä. Mihin se puuhakerho on nyt sitten siirtynyt.
Kylläpä Zelenski kerkiää?
r………,,, epäiltynä
Viron ja Ruotsin välinen tietoliikennekaapeli on vaurioitunut
Ruotsin ja Viron välisen kaapelin vaurioitumisesta kerrottiin tiistaina tiedotustilaisuudessa.
Mooses Putin halkaisee meriä ja katkoo kaapeleita.
Siksi Moses pääsee ulkomaille, Haagiin asti.
Israel - eli MOOSES ei ole vielä valitettavasti Haagissa vielä keitetty.
Venäjä murhasi Butshassa,
tuhosi kaasuputket 2022 välttyäkseen sanktioilta,
iski kaasu- ja teleyhteyksiin 2023.
Onks sul muutakin elämää ku Venäjä?
Yksikään noista ei ole Venäjän tekosia. Se on jo monasti todettu.
Maa joka pystyy tappamaan ja raiskaamaan kuten Butshassa katkaisee vaivatta myös kaasuputket.
Eli Ukraina?
näin
Viron ja Ruotsin välinen tietoliikekaapeli on vaurioitunut, mutta sillä tuskin oli mitään hyötykäyttöä. Starlinkillä hommat hoituu?
näin
Nato vastaa r........ uhkaan
ruotsalaisten?
kyllä r........n palvoja on typerä
näin
näin
näin
r........ sikailuja
ruotsalaisten?
näin
Viron ja Ruotsin välinen tietoliikekaapeli on vaurioitunut
So?
Aleneeko Ruotsin pisa testi taso siis edelleen?
näin
näin
näin
näin
näin
r......... sikailee
pisa tulokset laskee
r...... on uhka
näin
r....... iskun takana
Baltian Ryöstökalastajat olivat vetäneet Pohjatroolia hiessä ja kaapelikin siinä napsahti.
r........ on uhka
Pääasia että Putinille varattu manillaköysi on kunnossa.
Kaaapeli poikki. Nyt Viro tai Ruotsi tyhmentyy tai tod. näk. molemmat.
näin
r....... sikailuja
näin
näin
näin