"Tähdet putoavat taivaalta"

"taivaan tähdet putosivat maahan, niinkuin viikunapuu varistaa raakaleensa, kun suuri tuuli sitä pudistaa"

Patmoslähetysäätiön väeltä ja heidän lähipiiristään kuuluu nyt entistäkin enemmän viestejä, että nyt on lopun aika ja "tähdet alkavat putoamaan maahan"

Ihmetyttää se, miten tähdet voi pudota maahan?

Lähin maata oleva tähti on aurinko, joka on massaltaan 333400 kertaa maata suurempi.

Miten maa mitättömän pienenä kiertolaisena kestäisi satoja tuhansia kertoja suuremman emotähtensä putomisen ja sen lisäksi vielä miljardeja muita aurinkoakin suurempia tähtiä.

Ihan tosissaan he kuitenkin kertovat ja uskovat tähtien putovan maahan, niin että taivaalle ei jää mitään valon lähdettä.
Patmoksessa uskovat vielä fyysisestikin selviytyvänsä tuosta tähtien putomisesta, koska sanovat Jeesuksen tulevan noutamaan heidät vasta tähtien putomisen jälkeen.

Voisiko joku Patmoksen kannattaja kertoa miten ne tähdet tarkalleen putovat.

T: Pe.ku
2621749
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 262

Vanhimmat

Voitko Pe.ku liittää vaikka kolme noista tihkuneista viesteistä niin tarkastellaan niitä yhdessä? 😄

1Äänestä
  • Voi että, kun Raamattu on naurettava.

    Äänestä

  • Molokille uhrasitte perjantaina taas oinaan

    Äänestä

Katsoin viimeisimmän patmoslaisten videon.
Sanovat tähtien putovan maahan tosiaan ennen tempausta.

Tuo on se yleinen käsitys uskovilla ja muutama harva kertoo asian olevan toisinpäin.
Tähtien putominen on kuitenkin kummassakin tapauksessa täysin mahdotonta.

Äänestä
  • Laitatko linkin tuohon videon, kiitos!

    1Äänestä

  • Liike on aina suhteellista. Ehkä maa putoaakin mustaan aukkoon ja siellä on jo tähtiä. Ja itse jumala istua möllöttää siellä tuppisuuna kun ei mahda mitään luomalleen maailmalle.

    Äänestä

  • Kipeetä tulee ottamaan tähtien putoilu ja yli miljoonaviisisataa kertaa maata suuremman auringon alta on vaikea ylös ketään tempailla.
    Edes kuolemaa suurempia patmoslaisia.

    Äänestä

"taivaan tähdet putosivat maahan, niinkuin viikunapuu varistaa raakaleensa, kun suuri tuuli sitä pudistaa"

Tämän toteutuminen on suuri arvoitus tällä hetkellä, mutta eräs ratkaisu on tieteellinen teoria missä väitetään että avaruus onkin vain suuri hologrammi. Kaikki tähdet ovat tuossa itseasiassa "käden ulottuvilla" eli paljon lähempänä kuin luullaankaan. Tämä hologrammius toteutuu siten että gravitaatio aallot vääristävät kaiken mitä näemme.

Joka tapauksessa on selvää että tämäkin profetia toteutuu kuten muutkin, emme vaan vielä tiedä miten!!!

Äänestä
  • Hologrammi hehheh :)

    Jos se noin olisi kuten sanot, niin sitten se ei olisi holgrammi.

    Äänestä

  • Joopa joo. No tämä menee samaan lokeroon kuin se, että aasi puhuu...

    Äänestä

  • Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

    Joopa joo. No tämä menee samaan lokeroon kuin se, että aasi puhuu...

    Olet oikeassa siinä että maailma on ihmeellisimpi kuin äkkinäinen huomaakaan. Hologrammi-juttu on eräs varteenotettava kosmologinen selitys tälle kaikelle. Kaikki muutkin teoriat ovat epäsuoria havaintoja, tehdään vain päätelmiä ilmiöistä ja aina tulee yllätyksiä mitkä taasen vaativat uusia selityksiä. Kukaan ei itseasiassa tiedä paljoakaan avaruuden syvyyksistä muuta kuin sen että kaikki ei ole siltä mitä näyttää koska gravitaatiot vaikuttavat sähkömagneettiseen säteilyynkin.

    Myös eläinmaailman ihmeellisyyksistä ei paljoakaan tiedetä mitään. Se tuli esiin eräässä tv-ohjelmassa missä eläimiä tutkinut esitti mitä ihmeellisempiä havaintoja eläimistä. Kaikenkaikkiaan emme tiedä tästäkään alasta yhtään mitään muuta kuin että esim. koirien käyttäytyminen lähes aina yllättää kaikki.

    Äänestä

  • "Joka tapauksessa on selvää että tämäkin profetia toteutuu kuten muutkin, emme vaan vielä tiedä miten!!!"

    Mitkä muut profetiat on toteutuneet?

    Jos listaat vaikka kolme parasta.

    Äänestä

  • Väitteesi on täyttä pas*aa, sillä mikäli tähdet olisivat "käden ulottuvilla" sulattaisivat ne taivaalliset lumen ja rakeiden varastot ja sen seurauksena tulisi uusi vedenpaisumus kaiken sen veden valuessa taivaankannen reijistä alas maahan.

    Ja mikäli tähdet ovat lumivarastojen alapuolella, kuten oletettavasti ovat, koska ne näkyvät, niin sammusivat samalla kaikki tähdetkin. Mieti nyt hiukan mitä älyttömyyksiä suollat näppäimistöltäsi.

    -a-teisti-

    Äänestä

  • "...eräs ratkaisu on tieteellinen teoria missä väitetään että avaruus onkin vain suuri hologrammi."

    Käytetty sana "hologrammi" on simplistinen selitys asialle, eihän se tietenkään ihan noin nyt ole, kuinka se maallikolle kuvataan. Mutta holografinen maailmankaikkeus on olemassa toistaiseksi vain matemaattisten kaavojen sisällä, eivätkä ne kaavatkaan tuo tähtiä yhtään lähemmäksi mitä ne ovat.

    -a-teisti-

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Hologrammi hehheh :)

    Jos se noin olisi kuten sanot, niin sitten se ei olisi holgrammi.

    Holo sitä holo tätä holo siellä holo tuolla ja Sodoman on Arabiassa

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Olet oikeassa siinä että maailma on ihmeellisimpi kuin äkkinäinen huomaakaan. Hologrammi-juttu on eräs varteenotettava kosmologinen selitys tälle kaikelle. Kaikki muutkin teoriat ovat epäsuoria havaintoja, tehdään vain päätelmiä ilmiöistä ja aina tulee yllätyksiä mitkä taasen vaativat uusia selityksiä. Kukaan ei itseasiassa tiedä paljoakaan avaruuden syvyyksistä muuta kuin sen että kaikki ei ole siltä mitä näyttää koska gravitaatiot vaikuttavat sähkömagneettiseen säteilyynkin.

    Myös eläinmaailman ihmeellisyyksistä ei paljoakaan tiedetä mitään. Se tuli esiin eräässä tv-ohjelmassa missä eläimiä tutkinut esitti mitä ihmeellisempiä havaintoja eläimistä. Kaikenkaikkiaan emme tiedä tästäkään alasta yhtään mitään muuta kuin että esim. koirien käyttäytyminen lähes aina yllättää kaikki.

    Pilalle ympärileikattu koira ( jäivät taas kiinni miehen raiskaamisesta ) !

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    "Joka tapauksessa on selvää että tämäkin profetia toteutuu kuten muutkin, emme vaan vielä tiedä miten!!!"

    Mitkä muut profetiat on toteutuneet?

    Jos listaat vaikka kolme parasta.

    Lenin on balsamoitu punaiselle uhraa lampaita torille niin nouseeko hän myös helluntailaisten mukana?

    Äänestä

  • Eräs ratkaisu on se, että tuon ajan ihmiset uskoivat tähtien olevan taivaanvahvuuteen kiinnitettyjä pieniä valoja. Kun he näkivät meteorin, he uskoivat tähden pudonneen. Meteori-ilmiötä sanotaa vieläkin tähdenlennoksi. Toisin sanoen vanhentunut sukonnollinen käsitys.

    Gravitaatioaalloista sinulla on varsin omaperäinen käsitys. Miten ne voivat vääristää näkymää, jos voimakkaimpienkin gravitaatioaaltojen havaitseminen vaati tarkimman mittalaitteen, mitä ihminen on toistaiseksi kyennyt tekemään. Niiden vuorovaikutus on heikkoakin heikompi.

    On selvää, etteivät tähdet ole käden ulottuvilla, eikä tuo ennuste toteudu. On myös yhtä selvää, ettet tiedä astronomiasta yhtään mitään.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    "...eräs ratkaisu on tieteellinen teoria missä väitetään että avaruus onkin vain suuri hologrammi."

    Käytetty sana "hologrammi" on simplistinen selitys asialle, eihän se tietenkään ihan noin nyt ole, kuinka se maallikolle kuvataan. Mutta holografinen maailmankaikkeus on olemassa toistaiseksi vain matemaattisten kaavojen sisällä, eivätkä ne kaavatkaan tuo tähtiä yhtään lähemmäksi mitä ne ovat.

    -a-teisti-

    Jos googlaat nyt edes 'Tiede todisti, maailmankaikkeus on hologrammi", pääset eteenpäin.

    Se perustuunee tietoon aineen koostumuksesta (samaa kuin ajatukset), ja siihen, että kolmiulotteisuus on aivojen luomaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Jos googlaat nyt edes 'Tiede todisti, maailmankaikkeus on hologrammi", pääset eteenpäin.

    Se perustuunee tietoon aineen koostumuksesta (samaa kuin ajatukset), ja siihen, että kolmiulotteisuus on aivojen luomaa.

    Höpö höpö, mitään ei ole todistettu. Holografinen maailmankaikkeus on yksi säieteorioiden konstruktio ja sijaitsee ainakin toistaiseksi vain matematiikan maailmassa, sillä sitä kuten ainoatakaan muutakaan säieteoriaa ei ole todistettu oikeaksi.

    Mutta aihe on kyllä jo ennestään tuttu, onhan kosmologia jonkin sortin harrastukseni.

    -a-teisti-

    Äänestä

Tähdillä tarkoitetaan Israelin ampumia fosforiammuksia.

Äänestä
  • Ampuiko ne myös Ukrainaan fosforipommit

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Ampuiko ne myös Ukrainaan fosforipommit

    Ei, ne ampui Ukrainalaiset.

    Äänestä

Elon Muskin Starlink on taivaan tähdet.

Äänestä
  • EL on mutta juutalaisuus otsikko on Suomi24 erikseen tämä asia ei liity luterilaisuus otsikkoon

    Äänestä

Niin pitää muistaa että raamatun mukaanhan aurinko kiertää maata. "Jo" vuonna 1992 paavi myönsi että ei se nyt taida näin ollakkaan. Nyt näyttää siltä, että geosentrinen maailmankuva tekee paluuta jonkun ihmeen hologrammin kautta.

On se tämä netti ihmeellinen väline. Tänne voi kirjoittaa ihan mitä sontaa tahansa niin aina on joku kakkosnelonen uskomassa koko jutun. Seuraavaksi varmaan joku todistaa että kävi jumalansa luona kahvilla viime viikonloppuna...

Äänestä
  • Äärikristittyjen jutut ovat supermielikuvitusta.

    Eihän tästä montaa kuukautta ole, kun Patmos kertoi ufojen olevan langenneita enkeleitä, jotka asuvat maan alla, syövät multaa ja nousevat joskus taivaalle aluksillaan.

    T: Pe.ku

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Äärikristittyjen jutut ovat supermielikuvitusta.

    "Äärikristittyjen jutut ovat supermielikuvitusta."

    Peku on tosi oikeassa - hyvä Peku!!

    Nimittäin on äärimmäisen mielenkiintoista spekuloida näitä ihmeitä ja tulevia ihmeellisiä tapahtumia miten ne voisivat tapahtua. Eräs tiedemies, taisi olla Sagan, sanoikin kerran että huipputiede on "mahdottimien" miettimistä eli sellaista mitä tavallinen tallaaja ei osaa edes ajatella. Näin kaikki suurimmat keksinnötkin ovat tapahtuneet.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    "taisi ja taisi olla."

    Lehmäkin voisi lentää ilman jos-sanaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Äärikristittyjen jutut ovat supermielikuvitusta.

    Eihän tästä montaa kuukautta ole, kun Patmos kertoi ufojen olevan langenneita enkeleitä, jotka asuvat maan alla, syövät multaa ja nousevat joskus taivaalle aluksillaan.

    T: Pe.ku

    Oliko sinulla Pe.ku edes tähän väitteeseesi linkkiä?

    Äänestä

  • Mitenhän on sen naisen sielun suhteen asia tällä hetkellä? Onko jo tullut selvyys onko naisella sielua vai eikö ole? 🥱

    -a-teisti-

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Oliko sinulla Pe.ku edes tähän väitteeseesi linkkiä?

    Riittäkö se että aasi osaa puhua ja että kuollut ihminen "herää" kuolleista....

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Äärikristittyjen jutut ovat supermielikuvitusta.

    Eihän tästä montaa kuukautta ole, kun Patmos kertoi ufojen olevan langenneita enkeleitä, jotka asuvat maan alla, syövät multaa ja nousevat joskus taivaalle aluksillaan.

    T: Pe.ku

    Helluntaisten jutut ei kuulu tänne

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    "Äärikristittyjen jutut ovat supermielikuvitusta."

    Peku on tosi oikeassa - hyvä Peku!!

    Nimittäin on äärimmäisen mielenkiintoista spekuloida näitä ihmeitä ja tulevia ihmeellisiä tapahtumia miten ne voisivat tapahtua. Eräs tiedemies, taisi olla Sagan, sanoikin kerran että huipputiede on "mahdottimien" miettimistä eli sellaista mitä tavallinen tallaaja ei osaa edes ajatella. Näin kaikki suurimmat keksinnötkin ovat tapahtuneet.

    Itse katson mitä on tapahtunut ja tapahtuu.

    On jokseenkin turhaa pohtia tulevaa.

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    OIet surkein ToIIo missään maailmassa!

    Lehtimyyjä on täysin tohelo ja onneton tapaus, kuin pieni Iapsi mutts Soinia paksumpi!

    Äänestä

Patmoksesta en tiedä, en kuuntele heitä, mutta kun käyttää päätään, mitä apostoli Johannes mahdollisesti oli nähnyt, niin ehkä hän näki nk. meteoriittisateita, eli meteoriittiparvien törmäilyjä maahan. Hän tuon ajan kalastajan sivistyksellä nimitti näitä taivaalta tulevia kivisateita tähdiksi.

Äänestä
  • Ei Johannes Raamatussa tollasia kerro.

    Äänestä

Eräs teoria tälle tapahtumalle on että käsittämätön määrä asteroideja tämähtää maan pinnalle niin että koko taivas pimenee tähdistä vuosiksi valtavan pölypilven seurauksena jolloin vaikutelma on että tähdet ovat pudonneet alas. Mutta vasta tämän tapahtuessa tiedämme enemmän eli odottelemisiin!!

Äänestä
  • Tuo sinun pitää sanoa patmoslaisille,
    Patmoslaiset väittää tähtien putoilevan.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Tuo sinun pitää sanoa patmoslaisille,

    YouTube Etna toimii

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Tuo sinun pitää sanoa patmoslaisille,
    Patmoslaiset väittää tähtien putoilevan.

    Ei voida tietää mitä tähdillä tarkoitetaan!

    Äänestä

Jos synti on tähdistö, ja edessä on Jeesuksen paluu sekä luopuminen koko syntikäsitteestä, niin kyllähän kristinuskon johtotähti heiltä putoaakin, kun on luovuttava syntisyydestään, jota on elämänsä perisyntivalheen perusteella hokenut.

Ja onhan se uskovaisten maailmanloppu, kun joutuukin nyt ryhtyä julistamaan taivasten valtakunnan tulemista maanpäälle, kuten Jeesus kehotti.

Äänestä
  • Ja edelleen - Raamatun mukaan se tempaus koskee lusteita.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Ja edelleen - Raamatun mukaan se tempaus koskee lusteita.

    En tiedä kohtaa Raamatusta, mutta se on tänne muutamankin kerran laitettu.

    Ja tuollainen tempausideahan on täysin Jeesuksen kylväjävertauksenkin vastainen, kun hyvä vilja oli se, joka juurtui, kasvoi puuksi ja teki hyvän sadon.

    Lopun ajan kaupunkikin laskeutuu maan päälle, jossa ei nää itkua ole oleva.

    Tuuleenhan lentävät vain ne viljan kevyet akanat, kun elon vilja puidaan ja jyvät erotetaan akanoista.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Lisäystä - teillä ei kyllä ole alkeellisintakaan logiikkaa Raamattu nimisen kirjan tarinan suhteen - viitaten nyt vaikkapa Matteuksen evankeliumin kylväjävertaukseen.

    Kenenkähän te kuvittelette olevan sen vihollisen, joka siihen peltoon yöaikana kylvi sen rikkaviljan, kun teille menee ihan kaikki Raamatusta läpi vain uskonasiana vaikka olisi minkälaisia ristiriitoja.

    Äänestä

No onneksi noita ei tipahtele tämän tästä. Tietenkin pikku törmäyksiä on sattunut aikaisemminkin mutta auringon kanssa kävisi kyllä köpelösti.

Äänestä
  • "Tietenkin pikku törmäyksiä on sattunut aikaisemminkin"

    Ei pidä paikkaansa.
    Ei ole sattunut aiemminkaan mitään tähtien törmäyksiä maahan.

    Pe.ku

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    "Tietenkin pikku törmäyksiä on sattunut aikaisemminkin"

    Ei pidä paikkaansa.
    Ei ole sattunut aiemminkaan mitään tähtien törmäyksiä maahan.

    Pe.ku

    No tuo nyt oli löyhä "viittaus" maan ja kuun törmäämiseen ja onhan tuolta tietenkin meteoriittia tullut mutta ei tietenkään tähtiä pudonnut. Ei pidä ottaa kaikkea aina niin tosissaan ;)

    Äänestä

  • Tolkun.Ihminen kirjoitti:

    Meteoriiteilla ei ole mitään tekemistä asian kanssa.
    Ne ei ole tähtiä kuten väitit.

    T: Peku

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    En minä ole missään sellaista väittänyt :d
    Ota nyt ihan iisisti vaan. Tuo oli tosiaan ihan vaan tuollainen heitto ilman sen kummempaa tarkoitusta.

    >> Meteoriiteilla ei ole mitään tekemistä asian kanssa.
    Ne ei ole tähtiä <<

    Raamattu sisältää paljon symboliikkaa ja kielikuvia. "Tähti"-sanaakin käytetään monissa symbolisissa yhteyksissä Raamatussa. Sanaa käytetään paitsi valoista taivaalla, niin myös esim. epäjumalien yhteydessä, seurakunnasta ja uskovista, tai enkeleistä. Asiayhteys pitää aina myös katsoa, mistä kulloinkin puhutaan.

    Joitakin esimerkkejä, miten eri tavoin sanaa käytetään:

    "Toinen puoli väkeä oli asestettuna keihäillä päivänkoitosta siihen asti, kunnes tähdet tulivat näkyviin."

    "Kannoitte Molokin majaa ja Romfa jumalan tähteä, niitä kuvia, jotka te olitte tehneet kumarrettaviksenne."

    "Tähdet taivaalta kävivät sotaa, radoiltaan ne sotivat Siiseraa vastaan."

    "Heidän lastensa luvun sinä teit paljoksi kuin taivaan tähdet."

    "Hänellä oli oikeassa kädessään seitsemän tähteä, ja hänen suustaan lähti kaksiteräinen, terävä miekka, ja hänen kasvonsa olivat niinkuin aurinko, kun se täydeltä terältä paistaa."

    Kyllä väitit.

    Ei sinun kannata väärässä olemisen oikaisusta suuttua tolla tavalla.

    Usein minäkin olen väärässä, enkä suutu kun joku huomauttaa.

    T: Pe.ku

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    >> Meteoriiteilla ei ole mitään tekemistä asian kanssa.
    Ne ei ole tähtiä <<

    Raamattu sisältää paljon symboliikkaa ja kielikuvia. "Tähti"-sanaakin käytetään monissa symbolisissa yhteyksissä Raamatussa. Sanaa käytetään paitsi valoista taivaalla, niin myös esim. epäjumalien yhteydessä, seurakunnasta ja uskovista, tai enkeleistä. Asiayhteys pitää aina myös katsoa, mistä kulloinkin puhutaan.

    Joitakin esimerkkejä, miten eri tavoin sanaa käytetään:

    "Toinen puoli väkeä oli asestettuna keihäillä päivänkoitosta siihen asti, kunnes tähdet tulivat näkyviin."

    "Kannoitte Molokin majaa ja Romfa jumalan tähteä, niitä kuvia, jotka te olitte tehneet kumarrettaviksenne."

    "Tähdet taivaalta kävivät sotaa, radoiltaan ne sotivat Siiseraa vastaan."

    "Heidän lastensa luvun sinä teit paljoksi kuin taivaan tähdet."

    "Hänellä oli oikeassa kädessään seitsemän tähteä, ja hänen suustaan lähti kaksiteräinen, terävä miekka, ja hänen kasvonsa olivat niinkuin aurinko, kun se täydeltä terältä paistaa."

    Vai että on symboliikkaa? Mutta tietysti vain silloin kun te hihhulit sen tulkisette "symboliikaksi"? Muutenhan joku voisi sanoa, että homoilun tuomitseminen - kuten te sen näette - on vain symboliikkaa....

    Ronda Jumala ✡️tähti

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Ronda Jumala ✡️tähti

    Romfa!

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Meteoriiteilla ei ole mitään tekemistä asian kanssa.
    Ne ei ole tähtiä kuten väitit.

    T: Peku

    Vanhana ursalaisena minua riipii, kun ihmiset sekoittavat meteoroidin, meteorin ja meteoriitin. Meteoriitti ei putoa maahan. Se on maassa möllöttävä meteoroidista jäänyt osa.
    Meteori taas on pelkkä valoilmiö, jonka meteoroidi tai useammin mikrometeoroidi aiheuttaa syöksyessään ilmakehään.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Juu, kyllä

    On se murikka, joka syöksyy ilmakehään, sen palosta johtuva valoilmiö ja mahdollisesti jäljelle jäänyt murikka.
    Ja sitten on vielä isommat asteroidit.

    Raamatun ja Patmoksen jutuissa ei kuitenkaan kyse ole niistä, vaan tähdistä, joista näkyy valo aina kun on pimeä ja selkeä sää.

    T: Pe.ku

    Äänestä

  • Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

    Vai että on symboliikkaa? Mutta tietysti vain silloin kun te hihhulit sen tulkisette "symboliikaksi"? Muutenhan joku voisi sanoa, että homoilun tuomitseminen - kuten te sen näette - on vain symboliikkaa....

    "Hihhulit" ei tulkitse Raamattua omin päin sen enempää oikein kuin muutkaan. Tulkintaan tarvitaan Pyhä Henki tai metsään menee kaikilla. Mutta jos "hihhuli" kuuntelee tätä opastajaa, hän tajuaa asioita Raamatusta oikein sitä mukaa kuin niitä hänelle avataan.

    Äänestä

Satelliitit putoavat, ei sen kummempaa

1Äänestä
  • Tai lumihiutaleet.

    Äänestä

Ei näytä tulevan selitystä "Herran päivän" odottajilta, miten ne tähdet voi tippua?

Aika yleinen väite tuo on varsinkin Patmoksen johtoporukalla.

Toni Torppa näyttää tehneen asiasta videonkin äsken ja laittanut sen juutubeen kahteen kertaan varmuuden vuoksi.
Torppakin väittää tempauksen tulevan vasta tähtien tippumisen jälkeen.

T: Pe.ku

Äänestä

Se, että tähdet putoavat maahan tarkoittanee joko meteori(itti)sadetta tai ohjussadetta. Raamattua lukiessa on huomioitava, että asiat on puhuttu siten kuin sen ajan ihmiset ovat asiat kyenneet ottamaan vastaan.

Ap ja vastaavat henkilöt täällä keskittävät huomionsa Raamatussa aina kaikkein epäolennaisempiin asioihin. Raamatun tarkoitus on johtaa ihminen tuntemaan Jumala ja löytämään pelastus Jeesuksessa. Siitä eteenpäin, kun ihminen vastaanottaa pelastuksen, hän saa sisimpäänsä Jumalan Hengen, joka opettaa häntä sen jälkeen Raamatun muissakin asioissa eteenpäin.

1Äänestä
  • Kyllä Patmos tähtien väittää putovan ja niin se lukee Raamatussakin useissa kohdissa.

    Missään Patmoksella tai Raamatussa ei ole mainintaa meteoriittien tippumisesta.
    Meteoriitithan ei edes näy koskaan taivaalla, kuten Raamatussa sanotaan tähdistä, vaan meteoriitit näkyy ainoastaan pari sekuntia ilmakehässä.

    1Äänestä

Menette kiltisti heeluntailaisuus otsikkoon nämä tempaus jutut on heidän

Äänestä

Tähtien putoilu on vain yksi esimerkki niistä asioista, joita äärikristityt yrittävät tuputtaa.

Joskus tuputtivat myös littanaa maata neljän pilarin nokassa ja aurinkon kiertävän maata.

Äänestä
  • On vanha arabialainen sanonta, että aasi saa hyvän tovin kiljua ennen, kuin saa tähdet tippumaan taivaalta - liittyneekö siihen?

    Miksi Jeesus on evankeliumeihin laitettu ratsastamaan aasilla, ja nyt väitetään, että aasit ratsastavat Jeesuksella.

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    On vanha arabialainen sanonta, että aasi saa hyvän tovin kiljua ennen, kuin saa tähdet tippumaan taivaalta - liittyneekö siihen?

    Miksi Jeesus on evankeliumeihin laitettu ratsastamaan aasilla, ja nyt väitetään, että aasit ratsastavat Jeesuksella.

    "Miksi Jeesus on evankeliumeihin laitettu ratsastamaan aasilla"

    Kaiken lisäksi Jeesus varasti sen aasin.

    T: Pe.ku

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Eihän, kun hänen oppilaansa!

    Aasia ei varastettu vaan se lainattiin omistajan luvalla ja palautettiin.

    1Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Eihän, kun hänen oppilaansa!

    Senhän takia Jeesus on juuri viattomana lampaana teurastettu uhri, että uskovaiset saavat puhtaan omantunnon teoista huolimatta.

    Äänestä

"Se, että tähdet putoavat maahan tarkoittanee joko meteori(itti)sadetta tai ohjussadetta. Raamattua lukiessa on huomioitava, että asiat on puhuttu siten kuin sen ajan ihmiset ovat asiat kyenneet ottamaan vastaan."

Tämä on varteenotettava teoria mitä tulee tapahtumaan, valtava meteorisade mikä aiheuttaa sellaisen pölypilven että tähtiä ei näy yhtään eli lopputulema on että tähtiä tulee taivaalta valtavasti eikä senjälkeen näy yhtään tähtiä taivaalla.

Äänestä

"Se, että tähdet putoavat maahan tarkoittanee joko meteori(itti)sadetta tai ohjussadetta. Raamattua lukiessa on huomioitava, että asiat on puhuttu siten kuin sen ajan ihmiset ovat asiat kyenneet ottamaan vastaan."

Meteorisade ja valtava pölypilvi saa aikaan efektin että tähdet putoavat taivaalta. Missään ei sanota Raamatussa että tähtitieteen tarkoittamat taivaankappaleet putoavat.

Äänestä
  • Patmoksen mukaan ei meteorit putoile, vaan tähdet.

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Patmoksen mukaan ei meteorit putoile, vaan tähdet.

    Jos ne onkin paperia, kuten Juice laulaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Patmoksen mukaan ei meteorit putoile, vaan tähdet.

    Löytyy biisi, Juice Paperitähdet ja googlaamalla sanat.

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Patmoksen mukaan ei meteorit putoile, vaan tähdet.

    En ole Patmos, eikä se porukka ole itselleni mikään auktoriteetti.
    Patmos siis sanoo, että tähdet putoilee?

    Minä sanon, että taivaalta tulee tippumaan monenlaista isoa rojua niskaamme. Jotain tällaista apostoli Johannes näki.

    Äänestä

Tähti-kultti on Raamatusta. Tähdeksi taivaalle tarkoittaa mm. muusikoita, näyttelijöitä ja nykyään lasten leikkejä leikkiviä julkkiksia. Tähti on juutalaisuuden symboli. Ongelmana on vain juuri se että julkisuudesta on tehty itsetarkoitus eikä sisällöllä ole mitään arvoa. Myös taltioinnin tekninen kehittyminen tuhosi alkuperäisen tähteyden. Siinä mielessä olisi aika pudottaa nykyiset tähdet taivaalta eli vapauttaa joukkoviestimet sellaisille jolla on ymmärrystä ja kykyä esiintyä rakentavasti. Saako näin sanoa? En tiedä. Jukkikset voisivat itsekin tehdä johtopäätöksiään.

Äänestä

ArtoTTT

Teoriassa esimerkiksi näin.

Tähti räjähtää äkillisesti, synnyttäen shokkiaallon joka puskee ainetta valonnopeuden murto-osalla ulospäin.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Supernova

Äänestä
  • Ja mitä sitten?
    Tipahtaako se maahan?

    Äänestä

  • Harvinaista. Mutta että kaikki tähdet...

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Harvinaista. Mutta että kaikki tähdet...

    Maan ikä lähes 5 miljardia vuotta, eikä tänne ole ikinä pudonnut ainuttakaan tähteä, eikä supernovaa.

    Taivaalla loistavat tähdet ja supernovat ovat yleensä miljoonia kertoja suurempia kuin maa.
    Ytimien lämpötila voi olla kymmeniä miljoonia asteita.
    Havaittavassa maailmankaikkeudessa arvioidaan olevan noin 300 000 triljoonaa tähteä

    Useimmat eivät vain pysty edes kuvittelemaan noin suuria lukuja ja mittaeroja.

    T: Pe.ku

    1Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Harvinaista. Mutta että kaikki tähdet...

    ArtoTTT

    Joel 4:15
    Aurinko ja kuu pimenevät,
    tähtien loiste sammuu.

    Jos tieteellistä selitystä haluaa etsiä, niin tuo kertoo paremminkin siitä että maahan osuvat taivaankappaleet/maanjäristykset ymv. saavat aikaan niin suuren pölypilven maapallon ympärille että auringon, kuun ja tähtien valon pääsy maahan estyy, näinhän tapahtui esim. dinosaurusten tuhoutuessa. Mutta voi olla että tuo tarkoittaa jotain ihan muuta.

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Mutta mihin se supernovan räjähdyksestä leviävä materiaali joutuu, täälläkö ei sellaista varmastikkaan ole?

    "Supernovissa muodostuu rautaa raskaampia alkuaineita kuten uraania, tinaa ja kultaa.[1] Uusien tähtien ja aurinkokuntien oletetaan syntyvän supernovien jäänteistä."
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Supernova

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Joel on oikeassa . Kaikki nähtävä sammuu. Aurinko menettää tehonsa.

    Koita pyytää jumalalta edes yksi äkvään mieluummin keskelle savupikppuasi.

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Joel on oikeassa . Kaikki nähtävä sammuu. Aurinko menettää tehonsa.

    Joko paksu on sammunut!

    Heh, oIet aivan Jàmmun kaksoisoIento!

    Ja kannatat pedofiIiaa🤔

    Vaikutat mieIiipuoIelta!

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Harvinaista. Mutta että kaikki tähdet...

    OIetko PedofiiIi kuten Jammu🤔

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    ArtoTTT

    Mutta mihin se supernovan räjähdyksestä leviävä materiaali joutuu, täälläkö ei sellaista varmastikkaan ole?

    "Supernovissa muodostuu rautaa raskaampia alkuaineita kuten uraania, tinaa ja kultaa.[1] Uusien tähtien ja aurinkokuntien oletetaan syntyvän supernovien jäänteistä."
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Supernova

    "Mutta mihin se supernovan räjähdyksestä leviävä materiaali joutuu, täälläkö ei sellaista varmastikkaan ole?"

    Artolla näyttää olevan asiat mittasuhteet hukassa.

    Jos aurinkon jälkeen lähin tähti räjähtää supernovana, niin se huomataan täällä vasta neljän vuoden kuluttua, etäisyys kun on non 4 valovuotta.

    Rho Cassiopeiae-jättiläistähden räjähdystä odotellaan seuravana.
    Se sijaitsee 9000 valovuoden päässä Maasta, joten se räjähdys havaitaan täällä vasta 9000:n vuoden kuluttua.

    Rho Cassiopeiae-tähden koosta kertoo se että sen kirkkaus on 550 000 kertaa suurempi kuin Auringolla

    Esimerkiksi Rapusumu on räjähtänyt supernovajäänne Härän tähdistössä.
    Se on räjähtänyt noin 5400 eaa ja on näkynyt sumuna nyt noin 1000 vuotta.
    Kiinalaiset ja japanilaiset havaitsi sen ensi kerrran 4. heinäkuuta 1054

    T: Pe.ku

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    OIetko PedofiiIi kuten Jammu🤔

    Oletko ääliö kuten Trump?

    Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    Joko paksu on sammunut!

    Aikoja sitten!

    Äänestä

  • Ei ole lähettyvilläkään sellaista tähteä, joka olisi supernovana äkillisesti räjähtämässä. Tähdistä kyllä voidaan havaita , missä kohtaa elinkaartaan ne ovat.

    Materiaalikaan ei lähde matkaan murikoina, vaan atomeina, jotka kyllä ”häviävät” suunnattomaan tyhjyyteen, ei siinä siis kiviä niskaamme tulisi.

    Valtaosa aineesta muuttuu prosessissa kuitenkin säteilyksi ja suurenergisiksi hiukkaseksi. Vaarallisiahan ne ovat kumpikin elämälle. Mutta tosiaan, sellaista uhkaa ei ole ”takaovellamme.”

    Teoriasi siis kusee, varsinkin kun ollaan jo lopun ajoissa kuulema. Ei ehdi yksikään lähitähtemme minkään sortin novaksi muodostua.

    -a-teisti-

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    ArtoTTT

    Mutta mihin se supernovan räjähdyksestä leviävä materiaali joutuu, täälläkö ei sellaista varmastikkaan ole?

    "Supernovissa muodostuu rautaa raskaampia alkuaineita kuten uraania, tinaa ja kultaa.[1] Uusien tähtien ja aurinkokuntien oletetaan syntyvän supernovien jäänteistä."
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Supernova

    On. Varmasti. Rautaa raskaampia alkuaineita muodostuu tosin muutoinkin tähdissä kuin supernovaräjähdyksissä eli neutronisieppauksen kautta.

    Mutta aivan muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kaikki alkuaineet syntyvät tähdissä. Materiaalia maailmankaikkeudessa on kuitenkin äärettömän harvassa, keskimäärin per kuutiometri ei käytännössä mitään.

    -a-teisti-

    Äänestä

  • Anonyymi00124 kirjoitti:

    Siis kaikki alkuaineet pl. alkuaineiden äiti ja isä: helium ja vety.

    Mutta Raamatun kosmologinen käsitys on niin kaukana todellisuudesta, että ei sitä kannata lähteä tulkitsemaan ollenkaan sen valossa mitä tiedämme, vaikka emme kaikkea likimainkaan tiedäkään.

    -a-teisti-

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    ArtoTTT

    Joel 4:15
    Aurinko ja kuu pimenevät,
    tähtien loiste sammuu.

    Jos tieteellistä selitystä haluaa etsiä, niin tuo kertoo paremminkin siitä että maahan osuvat taivaankappaleet/maanjäristykset ymv. saavat aikaan niin suuren pölypilven maapallon ympärille että auringon, kuun ja tähtien valon pääsy maahan estyy, näinhän tapahtui esim. dinosaurusten tuhoutuessa. Mutta voi olla että tuo tarkoittaa jotain ihan muuta.

    "dinosaurusten tuhoutuessa"

    Ristiriitaista, kun ArtoTTT uskoo dinosaurusten tuhoutuneen 65 miljoonaa vuotta sitten, mutta pitää maailmaa Raamatun mukaisesti vain muutaman tuhanen vuoden ikäisenä.

    Äänestä

Kyse on efektistä miten ihmiset tuon tapauksen kokee, tähdet putoavat meteoriittiparvena ja pölypilvi sen jälkeen peittää taivaan ja kas .... tähdet ovat hävinneet taivaalta kun ilmakehään putosi meteoriparvi.

Äänestä
  • Aina vaanko tästä "väännetään" :d no sanon nyt kevennyksenä tällaisen että onneksi en silloin viimeksi ollut tässä paikalla eikä tupaakaan vielä ollut kun meteori kylään tupsahti (toivottavasti ex-Urasalainen meni oikein😰) Nyt on sitten kaunis meteoriittijärvi. Ihan hirveän iso murikka ei tuokaan ollut mutta teki kuitenkin järven joka 40 km pitkä . Ei siis mikään ihan pikku ahvenlampi. Toivotaan ettei suurempaa ole tulossa, ei kait nyt ainakaan kahta kertaa samaan kohtaan ;)

    No tosiaan voi olla että entisajan ihmiset ovat ajatelleet tähtien putoavan koska kun katsoo tähdistöä paikassa jossa ei valosaastetta ole niin efektihän on tosiaan ihan erilainen.

    Äänestä

  • Tolkun.Ihminen kirjoitti:

    Aina vaanko tästä "väännetään" :d no sanon nyt kevennyksenä tällaisen että onneksi en silloin viimeksi ollut tässä paikalla eikä tupaakaan vielä ollut kun meteori kylään tupsahti (toivottavasti ex-Urasalainen meni oikein😰) Nyt on sitten kaunis meteoriittijärvi. Ihan hirveän iso murikka ei tuokaan ollut mutta teki kuitenkin järven joka 40 km pitkä . Ei siis mikään ihan pikku ahvenlampi. Toivotaan ettei suurempaa ole tulossa, ei kait nyt ainakaan kahta kertaa samaan kohtaan ;)

    Näyttää ettei ole hajuakaan meteorin ja tähtien mittasuhteesta.

    Kun iso

    Äänestä

  • Tolkun.Ihminen kirjoitti:

    Aina vaanko tästä "väännetään" :d no sanon nyt kevennyksenä tällaisen että onneksi en silloin viimeksi ollut tässä paikalla eikä tupaakaan vielä ollut kun meteori kylään tupsahti (toivottavasti ex-Urasalainen meni oikein😰) Nyt on sitten kaunis meteoriittijärvi. Ihan hirveän iso murikka ei tuokaan ollut mutta teki kuitenkin järven joka 40 km pitkä . Ei siis mikään ihan pikku ahvenlampi. Toivotaan ettei suurempaa ole tulossa, ei kait nyt ainakaan kahta kertaa samaan kohtaan ;)

    No tosiaan voi olla että entisajan ihmiset ovat ajatelleet tähtien putoavan koska kun katsoo tähdistöä paikassa jossa ei valosaastetta ole niin efektihän on tosiaan ihan erilainen.

    Näyttää, ettei teillä ole hajuakaan meteorien ja Raamatussakin mainittujen tähtien kokoeroista, saatika etäisyyksistä, vaikka se teille monta kertaa kerrotaan.
    Meteorit ovat pelkkiä kylmiä, valottomia kiviä, jotka näkyvät vain pari sekuntia saapuessaan ilmakehään.

    Jos ylempänä mainittu hehkuva Rho Cassiopeiae-jättiläistähti laitettaisiin auringon paikalle, niin maa olisi sen sisässä ja lämpöäkin olisi mijoonia asteita.

    T: Pe.ku

    Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    No mutta onhan se toisaalta hienoa että sinä "rikkiviisaana tietäjänä" olet kertomassa meille tyhmemmille miten asiat ovat, tosin ei sillä että minua teititellä tarvisi.

    Itse en jaksa ihan noin antaumuksella suhtautua palstaan tai kenenkään kirjoituksiin.
    Vaikka toki minäkin joissakin tapauksissa voisin nussia pilkutkin. Toki myönnän että ketjun aihe ei ole vahvinta osaamisaluettani eikä edes toiseksi vahvinta. Joka tapauksessa tässä asutaan melko suuren järven rannalla jonka teki aikoinaan "kivi avaruudesta"

    Voisit vaikka Wikipediasta katsoa, ensin, mikä on tähti ja mikä meteori.

    Vastauksiesi perusteella sinä et tiedä mikä on tähti ja mikä meteori.

    Jos et Wikipediasta katsomisenkaan jälkeen ymmärrä, mitä ne ovat niin ei sitten kannata edes vastata.

    T: Pe.ku

    Äänestä

  • Anonyymi00077 kirjoitti:

    Toki voisi montakin asiaa mutta otin osaa keskusteluun ihan perstuntumalla ja hyvällä mielellä. En tosin tiennyt että osallistuakseen pitää olla jokin sinun tasoinen tietäjä .

    Joo...jatkossa kannattaa laittaa aloitukseen erikoisala.

    Laitapuolen uskovaisille on aika yleistä, että perustietämys on hukassa ja silti yritetään väitellä.

    Äänestä

  • Anonyymi00078 kirjoitti:

    Joo...jatkossa kannattaa laittaa aloitukseen erikoisala.

    Pekua alkoi vaan vituttamaan kun tolkku piti puolensa joten ryhtyi pekuilemaan kun ei pelle muuta osaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00080 kirjoitti:

    Ihme kyllä kun tolkkukin on ateisti . Yleensä peku pekuilee vain uskoville.

    Äänestä

  • Anonyymi00080 kirjoitti:

    Pekua alkoi vaan vituttamaan kun tolkku piti puolensa joten ryhtyi pekuilemaan kun ei pelle muuta osaa.

    Ihme kyllä että tolkulle 😻

    Peku siis pekuilee 😻

    Äänestä

  • Anonyymi00082 kirjoitti:

    Ihme kyllä että tolkulle 😻

    Tolkku on käsittääkseni ihan uskovainen henkilö.

    Palstalla koko ajan asuu ja tuntuu olavan pakko sanoa sellaisiinkin asioihin, joihin ei ole mitään sanottavaa, eikä annettavaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00085 kirjoitti:

    Tolkku on käsittääkseni ihan uskovainen henkilö.

    Palstalla koko ajan asuu ja tuntuu olavan pakko sanoa sellaisiinkin asioihin, joihin ei ole mitään sanottavaa, eikä annettavaa.

    Tolkku muka uskovainen? hahaheee

    Äänestä

  • Anonyymi00077 kirjoitti:

    Voisit vaikka Wikipediasta katsoa, ensin, mikä on tähti ja mikä meteori.

    Vastauksiesi perusteella sinä et tiedä mikä on tähti ja mikä meteori.

    Jos et Wikipediasta katsomisenkaan jälkeen ymmärrä, mitä ne ovat niin ei sitten kannata edes vastata.

    T: Pe.ku

    ArtoTTT

    Meteorin toinen nimi kylläkin on tähdenlento.

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Meteori
    Meteori eli tähdenlento on valoilmiö, joka syntyy, kun pieni kivi eli meteoroidi ”palaa” ilmakehässä. Tavallisesti tämä valoilmiö kestää muutamia sekunnin ...

    Äänestä

Katselin ulkomaisia uutiskanavia, joissa näytettiin Gazan ohjussadetta Israeliin. Kyllä se vähän näytti tähdenlentoparvelta.

Raamatussa on paljon symbolisia kuvauksia, jotka sopivat mm. nykysodankäyntiin. Esimerkiksi profeetta Jeremian kuvaus mielestäni kuvaa hävittäjää (joka on vähän paarman mallinen) ja sähisevät käärmeet kuvaavat ohjuksia tms.

"Paarma tulee, tulee pohjoisesta! Palkkasoturitkin, jotka sillä on keskellänsä, nuo syöttövasikkain kaltaiset, nekin kääntyvät pakoon kaikki tyynni: he eivät kestä; sillä heidän hätänsä päivä on tullut heidän päällensä, heidän rangaistuksensa aika. Se sähisee kuin käärme mennessänsä, sillä ne tulevat sotavoimilla ja käyvät sen kimppuun kirveillä, niinkuin puiden hakkaajat."

Äänestä

"Ahdistuksen jälkeen aurinko pimenee, eikä kuu anna valoansa". Tämäkin on kielikuvaa.

Myös nykyään puhutaan auringon- ja kuunpimennyksistä, vaikkeivät aurinko ja kuu taivaankappaleina kirjaimellisesti pimene.

Samalla tavalla Raamatussa kuvataan asioita eli siten, miltä ne Maan päällä olevista ihmisistä näyttävät.

Äänestä

Laitan kommenttini uudestaan, koska se häipyi jonnekin kyberavaruuteen.

"Ahdistuksen jälkeen, aurinko pimenee, eikä kuu anna valoansa". Tämäkin on kielikuvaa.

Myös nykyään puhutaan auringon- ja kuunpimennyksitä, vaikka ne eivät kirjaimellisesti taivaankappaleina pimene. Samalla tavalla Raamatussakin kuvataan asioita siltä kannalta, miltä ne Maan päällä olevista ihmisistä näyttävät.

Äänestä
  • Mistä sinä tiedät.

    Kyllä tuo näyttää siltä, että Raamattu on tuota mieltä.

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Mistä sinä tiedät.

    Raamattu on kirja, johon on kirjoitettu Jumalan tahdosta asioita niin, että ihmiset voisivat sen kaikkina aikoina ymmärtää. Jos sinne olisi kirjoitettu vaikka ohjuksista, monet sukupolvet eivät olisi ymmärtäneet mitään tulevista tapahtumista.

    Äänestä

  • Anonyymi00093 kirjoitti:

    Raamattu on kirja, johon on kirjoitettu Jumalan tahdosta asioita niin, että ihmiset voisivat sen kaikkina aikoina ymmärtää. Jos sinne olisi kirjoitettu vaikka ohjuksista, monet sukupolvet eivät olisi ymmärtäneet mitään tulevista tapahtumista.

    Jumala on siinä tapauksessa aika höhlä

    Kaikki päättyy aasiin, ilman kunnon maanteitä.

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Jumala on siinä tapauksessa aika höhlä

    Kaikki päättyy aasiin, ilman kunnon maanteitä.

    Kaksi Aasia siellä.

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Jumala on siinä tapauksessa aika höhlä

    Kaikki päättyy aasiin, ilman kunnon maanteitä.

    Mitä...? 😂

    Tämä oli nyt jotain ihka omaa viisasteluasi, josta kukaan muu ei pysy kärryillä.

    Äänestä

  • Anonyymi00095 kirjoitti:

    Mitä...? 😂

    Tämä oli nyt jotain ihka omaa viisasteluasi, josta kukaan muu ei pysy kärryillä.

    Että Raamattu kuvaa mennyttä aikaa, jossa ei ilmennetä sen jälkeistä aikaa. Aasi ei ole nykyään kulkuväline.

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Että Raamattu kuvaa mennyttä aikaa, jossa ei ilmennetä sen jälkeistä aikaa. Aasi ei ole nykyään kulkuväline.

    Onhan siellä tosiaan kaksi todella naismaista.

    Totuus kaikkeen!

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Että Raamattu kuvaa mennyttä aikaa, jossa ei ilmennetä sen jälkeistä aikaa. Aasi ei ole nykyään kulkuväline.

    Kaksi nàismaista ToIIukkaa siellä tosiaan.

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Mistä sinä tiedät.

    Kyllä tuo näyttää siltä, että Raamattu on tuota mieltä.

    Juu Raamattu on juurikin tuota mieltä ja samaa mieltä ovat Patmoksessa.

    Tällä palstalla muutamalle Patmoksen kannattajalle on nyt mennyt tämän ketjun valistus perille, eivätkä enää usko Raamatun ja Patmoksen juttuja.

    T: Pe.ku

    Äänestä

  • Anonyymi00099 kirjoitti:

    Juu Raamattu on juurikin tuota mieltä ja samaa mieltä ovat Patmoksessa.

    Tällä palstalla muutamalle Patmoksen kannattajalle on nyt mennyt tämän ketjun valistus perille, eivätkä enää usko Raamatun ja Patmoksen juttuja.

    T: Pe.ku

    Näinhän tuo menee.

    Kun Raamatun tekstit eivät miellytä, niin ollaan heti keksimässä "hyviä" selityksiä.

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Näinhän tuo menee.

    Kun Raamatun tekstit eivät miellytä, niin ollaan heti keksimässä "hyviä" selityksiä.

    Esittelit sitten ToIIona jättimahaasi.

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Näinhän tuo menee.

    Kun Raamatun tekstit eivät miellytä, niin ollaan heti keksimässä "hyviä" selityksiä.

    Emme vieläkään tuedä todellisia syitä Lehtimyyjän lähtopasseihin.

    Se on tiedossa ettei kauppa käynyt.

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Että Raamattu kuvaa mennyttä aikaa, jossa ei ilmennetä sen jälkeistä aikaa. Aasi ei ole nykyään kulkuväline.

    Eikö epsanjassa ole kärryjä aaseineen,...no monessa maassa on !

    Äänestä

  • Anonyymi00103 kirjoitti:

    Eikö epsanjassa ole kärryjä aaseineen,...no monessa maassa on !

    Siis aasilla ei ratsasteta. On selvää, että muita eläimiä on ollut jo ennen ihmisiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00102 kirjoitti:

    Emme vieläkään tuedä todellisia syitä Lehtimyyjän lähtopasseihin.

    Se on tiedossa ettei kauppa käynyt.

    Se on tiedossa, että yhtiö teki kaikkensa, että kauppaa ei tulisi niin paljon, että pitäsi maksaa provisota. Piti jättää rajan alle.

    Viime vuonna yhtiö tuotti tappiota.

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Se on tiedossa, että yhtiö teki kaikkensa, että kauppaa ei tulisi niin paljon, että pitäsi maksaa provisota. Piti jättää rajan alle.

    Viime vuonna yhtiö tuotti tappiota.

    Kauppaa ei tullut kun ToIIo ei osaa myydä.

    Äänestä

  • Anonyymi00104 kirjoitti:

    Kauppaa ei tullut kun ToIIo ei osaa myydä.

    Et ymmärrä mitään taaskaan.

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Et ymmärrä mitään taaskaan.

    Ymmärrän erittäin hyvin että Lehtimyyjä on ToIIo ja kauppa ei käynyt.

    Äänestä

  • Anonyymi00106 kirjoitti:

    Ymmärrän erittäin hyvin että Lehtimyyjä on ToIIo ja kauppa ei käynyt.

    Kävi paremmin kuin monen muun. Et ymmärrä mitään taaskaan.

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Kävi paremmin kuin monen muun. Et ymmärrä mitään taaskaan.

    Surkea tapaus tosiaan ja ei saanut kaupaksi juuri mitään.

    Turha verrata muihin yhtä huonoihin.

    Äänestä

  • Anonyymi00107 kirjoitti:

    Surkea tapaus tosiaan ja ei saanut kaupaksi juuri mitään.

    Turha verrata muihin yhtä huonoihin.

    On selvää, että ihmiset ovat erilaisia, joten työpaikat omaavat erilaisia työntekijöitä. Minun mieheni on ollut "kuukauden työntekijä". Ja hänellä on yhden päivän ennätys.

    Huomaan koko ajan, että et ole työelämässä ollutkaan.

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    On selvää, että ihmiset ovat erilaisia, joten työpaikat omaavat erilaisia työntekijöitä. Minun mieheni on ollut "kuukauden työntekijä". Ja hänellä on yhden päivän ennätys.

    Huomaan koko ajan, että et ole työelämässä ollutkaan.

    Projisoit itseäsi.

    Työelämä ei sinua pataIaiskaa 💩 kiinnosta.

    Se toinen ToIIo siellä ei pärjää edes helpossa hanttihommissa. Kyvyt ovat täysin noIIatasoa.

    Heh, täysin surkea tapaus.

    ”Miehesi”
    🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00109 kirjoitti:

    Projisoit itseäsi.

    Työelämä ei sinua pataIaiskaa 💩 kiinnosta.

    Se toinen ToIIo siellä ei pärjää edes helpossa hanttihommissa. Kyvyt ovat täysin noIIatasoa.

    Ymmärrystasosi on niin heikko, että et ole missään työssä. Kukaan ei sinua palkkaa.

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Ymmärrystasosi on niin heikko, että et ole missään työssä. Kukaan ei sinua palkkaa.

    Monikin.

    Sinua ei kukaan. OIet erittäin heikkoIahjainen ja pataIaidka ToIIo.

    OIet vältellyt työntekoa yli 10 vuoden ajan.

    Lehtimyyjä on niin surkea tapaus ettei pärjää edes heIppissa hanttihommissa. Mikä Iuuseri!
    🤓

    Siellä kaksi heikkoIahjaista ToIIoa.

    Ymmärryskyky kaikkeen täysin noIiatasoa.

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Ymmärrystasosi on niin heikko, että et ole missään työssä. Kukaan ei sinua palkkaa.

    Kuutio ei pärjää edes helpossa hanttihommassa.

    Soinia paksumpi puuskuttaa vähästäkin.

    Surkea ToIIo!

    Äänestä

  • Anonyymi00112 kirjoitti:

    Monikin.

    Sinua ei kukaan. OIet erittäin heikkoIahjainen ja pataIaidka ToIIo.

    OIet vältellyt työntekoa yli 10 vuoden ajan.

    Lehtimyyjä on niin surkea tapaus ettei pärjää edes heIppissa hanttihommissa. Mikä Iuuseri!
    🤓

    Olet siis saanut potkuja?

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Olet siis saanut potkuja?

    Miksi sinä hámpaaton. ToIiP projisoit jatkuvasti itseäsi?

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Olet siis saanut potkuja?

    Léhtimyyjâ sai siis sittenkin kenkää.

    VaIehtelit jälleen ja se ToIIo sai potkut.

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Olet siis saanut potkuja?

    Projisòit jälleen itseäsi.

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Olet siis saanut potkuja?

    Léhtimyyjâ sai siis monoa.

    Kaksi maailman surkeinta tapausta siellä.

    Häpeän määrä on suuri. Kaksi nàismaista Iihavaa Pummia ja Spurgua.

    Äänestä

  • Anonyymi00134 kirjoitti:

    Léhtimyyjâ sai siis monoa.

    Kaksi maailman surkeinta tapausta siellä.

    Häpeän määrä on suuri. Kaksi nàismaista Iihavaa Pummia ja Spurgua.

    Hän ei ole ikinä potkuja saanut.

    Olet....

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Hän ei ole ikinä potkuja saanut.

    Olet....

    OIet aivan tajuton ToIIo.
    🤓

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Hän ei ole ikinä potkuja saanut.

    Olet....

    Sellaista Iuulet.
    🤓

    Äänestä

Patmosjengi on jo ainakin 60 vuotta posmottanut että loppuu aika ihan kohtsillään.

:p

Äänestä
  • Pitää paikkansa.

    Mellerillä itselläänkin on tilillään muutama päivämäärä, jolloin tempauksen olisi pitänyt tulla.

    Äänestä

Raamatussa on myös kerrottu asioita vertauskuvallisesti tähdistä ,jokien lähteistä.
Tarkoittaa esim.että ne uskovat jotka ovat niitä kirkkaita tähtiä jotka kertoo uskonasioita he tulevat putoamaan ja moni lankeaa vääryyteen kun tuomio alkaa uskovista.
Samoin jokien virtojen lähteet kaksoismerkitys.
Tähdet myös putoaa eli tod.meteoriittiparvi ja niitä tulee miljoonia ja samaan aikaan on katastrofi maanpäällä eli on jo osunut ja maanlähteistä tulevat kaasut, tulivuorenpurkaukset tekevät niin ,että kolmannes valosta on poissa jne.
Tapahtuu n40v sisällä kaikki.
Voi olla jopa hyvinkin lähellä.

Äänestä
  • Raamattu olisi siinä tapauksessa voinut sanoa, että ylväät uskovat tulevat toimimaan niin huonosti, että tuomio alkaa heistä.

    Äänestä

Tähdet, jotka putoavat ovat avaruusromua, satelliitteja, meteoriitteja ym. Ne näyttävät yhtälailla tähdiltä.

Äänestä
  • Raamattu ei vaan tiedä mitä kaikkea nykyään on.

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Raamattu ei vaan tiedä mitä kaikkea nykyään on.

    Tarvitseeko tietää ??
    Selitä sinä atomiydin ja aika vaikka tiedätkin niiden olemassaolon.
    Ei muinaisuudessa eläneet ole voineet osata kuvata asioita nykysanoilla.
    Koko alku vuosituhannet kuljettiin hevosilla aaseilla kameleilla ja yht äkkiä kun alkoi saatanan loppuvaihe niin tuli nykyaika.
    Osaisiko esim 1880- luvulla elänyt käyttää läppäriä ??

    Äänestä

  • MrHyvis kirjoitti:

    Kun ne Raamatun jutut toteutuvat, heh.

    Jospa Raamattu tietäisi edes jotain mitä sen julkaisemisen jälkeen on tapahtunut.

    Äänestä

  • Höpö, höpö

    Raamatussa kerrotaan tähtinä niitä jotka on jokaisena yönä taivaalla valaisemassa.
    Kerrotaan ne oikein liimatuiksi taivaan kanteen.

    Meteorit ovat pimeitä näkymättömiä kiviä jotka näkyvät vain vilauksena pari sekuntia palaessaan ilmakehässä.

    Äänestä

  • Anonyymi00108 kirjoitti:

    Höpö, höpö

    Raamatussa kerrotaan tähtinä niitä jotka on jokaisena yönä taivaalla valaisemassa.
    Kerrotaan ne oikein liimatuiksi taivaan kanteen.

    Meteorit ovat pimeitä näkymättömiä kiviä jotka näkyvät vain vilauksena pari sekuntia palaessaan ilmakehässä.

    Mooses esitti, että israelilaisten määrä on kasvanut niin suureksi, että heitä on kuten taivaalla tähtiä.

    Eli heitä oli satoja miljardeja.

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Kun ne Raamatun jutut toteutuvat, heh.

    Jospa Raamattu tietäisi edes jotain mitä sen julkaisemisen jälkeen on tapahtunut.

    Lehtimyyjä se vasta surkea ToIIo on.

    Ei saa mitään kaupaksi.

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Raamattu ei vaan tiedä mitä kaikkea nykyään on.

    Kaksi naismaisia ToIIoa siellä.

    Heh heh!

    Äänestä

  • Anonyymi00114 kirjoitti:

    Lehtimyyjä se vasta surkea ToIIo on.

    Ei saa mitään kaupaksi.

    Olet maailman surkein ihminen.

    En tiedä kuka on lehtimyyjä, kun yhdellä on valokuitututkimus eri puolilla Suomea. Ja se sujuu erinomaisesti.

    Äänestä

  • MrHyvis kirjoitti:

    Tarvitseeko tietää ??
    Selitä sinä atomiydin ja aika vaikka tiedätkin niiden olemassaolon.
    Ei muinaisuudessa eläneet ole voineet osata kuvata asioita nykysanoilla.
    Koko alku vuosituhannet kuljettiin hevosilla aaseilla kameleilla ja yht äkkiä kun alkoi saatanan loppuvaihe niin tuli nykyaika.
    Osaisiko esim 1880- luvulla elänyt käyttää läppäriä ??

    "Ei muinaisuudessa eläneet ole voineet osata kuvata asioita nykysanoilla."

    Ahaa, nyt äärikristitty onkin sitä mieltä, että Raamattu ei olekaan Jumalan sanaa vaan "kamelikuskien" kirjoituksia

    T: Pe.ku

    1Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Olet maailman surkein ihminen.

    En tiedä kuka on lehtimyyjä, kun yhdellä on valokuitututkimus eri puolilla Suomea. Ja se sujuu erinomaisesti.

    OIet surkein ToIIo maaiImassa, Jurvan Jammu.

    Lehtimyyjä ei pärjännyt edes Iehtimyynnnissä.

    Mikä Vätys ja ToIIo! Ei tosiaan pärjää missään!

    KouIuttamaton ToIIukka ja paino Soinia enemmän!

    ”Valokuitututkimus”
    🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣

    Mikä surkea ToIIo!

    Äänestä

  • Anonyymi00122 kirjoitti:

    ”Valokuitututkimus”
    🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣

    Mikä surkea ToIIo!

    Lyhennettynä. Toki kysellään ihmisiltä.

    Äänestä

  • Anonyymi00120 kirjoitti:

    OIet surkein ToIIo maaiImassa, Jurvan Jammu.

    Lehtimyyjä ei pärjännyt edes Iehtimyynnnissä.

    Mikä Vätys ja ToIIo! Ei tosiaan pärjää missään!

    KouIuttamaton ToIIukka ja paino Soinia enemmän!

    Olet maailman turhin ihminen. Ei mitään tietoa mistään, mutta suu käy.

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Olet maailman turhin ihminen. Ei mitään tietoa mistään, mutta suu käy.

    Hámpaaton suusi käy ja suoltaa pelkkää 💩

    Léhtimyyjã on surkea ToIIo joka ei pärjää edes hanttihommissa.

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Olet maailman turhin ihminen. Ei mitään tietoa mistään, mutta suu käy.

    Esittelyt sitten Iâskimahaasi!

    Hyi héIvetti mikä näky.🤮

    Etkö ymmärrä edes hävetä🤔

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Lyhennettynä. Toki kysellään ihmisiltä.

    Surkea TosiIukks.

    Maailman helpoin hanttihomma ja se Paksukainen ei edes siinä pärjää.
    🤓

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Olet maailman surkein ihminen.

    En tiedä kuka on lehtimyyjä, kun yhdellä on valokuitututkimus eri puolilla Suomea. Ja se sujuu erinomaisesti.

    Voi mikä surkea ToIIo oletkaan.

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Mooses esitti, että israelilaisten määrä on kasvanut niin suureksi, että heitä on kuten taivaalla tähtiä.

    Eli heitä oli satoja miljardeja.

    Mooses?

    Jumala sanoi Aabrahamille, että hänen jälkeläistensä määrä tulee olemaan yhtä lukuisa kuin tähdet taivaalla tai hiekanjyvät merenrannalla, mikä tarkoittaa lukumäärää, jota ei voida ei edes laskea. Aabrahamin jälkeläisiä ovat kaikki Jeesukseen uskovat juutlaiset ja pakanat yhteensä, joita todellakin jo on lukematon joukko maailmassa, monen eri sukupolven ajalta kertyneenä.

    Äänestä

  • Anonyymi00136 kirjoitti:

    Mooses sanoi israelilaisille, että he olivat jo niin hurjasti lisääntyneet. Raamatussa liioitellaan valtavasti.

    Äänestä

  • Anonyymi00131 kirjoitti:

    Esittelyt sitten Iâskimahaasi!

    Hyi héIvetti mikä näky.🤮

    Etkö ymmärrä edes hävetä🤔

    Ei se mitään. Sinun tehtäväsi on vain halveksia.

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Ei se mitään. Sinun tehtäväsi on vain halveksia.

    Miten kehtaat🤔

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Mooses sanoi israelilaisille, että he olivat jo niin hurjasti lisääntyneet. Raamatussa liioitellaan valtavasti.

    Tuliko siitä sanonta LäskiMposes🤔

    Äänestä

  • Anonyymi00140 kirjoitti:

    Miten kehtaat🤔

    Sinä teet sitä mitä parhaiten osaat. Halveksit.

    Äänestä

  • Anonyymi00118 kirjoitti:

    "Ei muinaisuudessa eläneet ole voineet osata kuvata asioita nykysanoilla."

    Ahaa, nyt äärikristitty onkin sitä mieltä, että Raamattu ei olekaan Jumalan sanaa vaan "kamelikuskien" kirjoituksia

    T: Pe.ku

    No ihminen on kertonut sen ,minkä Jumala on tiedoksi antanut.
    Ei sen ajan ihminen ole voinut mitenkään ymmärtää nykyteknologiaa tms.
    Tuohan on ihan päivänselvä asia.

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Kun ne Raamatun jutut toteutuvat, heh.

    Jospa Raamattu tietäisi edes jotain mitä sen julkaisemisen jälkeen on tapahtunut.

    Sinulle liian vaikeaa..

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Sinä teet sitä mitä parhaiten osaat. Halveksit.

    OIet aivan mahtava soIvaaja.

    Et kykene muuhun.

    Äänestä

  • Anonyymi00142 kirjoitti:

    OIet aivan mahtava soIvaaja.

    Et kykene muuhun.

    Teet sitä mitä parhaiten osaat. Halveksit. On vaikeaa nähdä, että sinulla olisi mukava elämä.

    Äänestä

  • MrHyvis kirjoitti:

    Sinulle liian vaikeaa..

    Ei, vaan helppoa. Luet Raamattua, ja sen miten silloin oli. Lue Raamattua, etkä tietäisi mitä sen jälkeen on tapahtunut.

    Äänestä

  • MrHyvis kirjoitti:

    No ihminen on kertonut sen ,minkä Jumala on tiedoksi antanut.
    Ei sen ajan ihminen ole voinut mitenkään ymmärtää nykyteknologiaa tms.
    Tuohan on ihan päivänselvä asia.

    Että Jumala ei osannut antaa tiedoksi mitä esimerkiksi nykyään on.

    Olet kyllä maailman sekavin ihminen.

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Teet sitä mitä parhaiten osaat. Halveksit. On vaikeaa nähdä, että sinulla olisi mukava elämä.

    Koko surkea eIämäsi on täyttä 💩

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Että Jumala ei osannut antaa tiedoksi mitä esimerkiksi nykyään on.

    Olet kyllä maailman sekavin ihminen.

    OIet sekava ja taas humaIassa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00152 kirjoitti:

    OIet sekava ja taas humaIassa.

    Jumala ei näköjään osannut antaa tiedoksi sitä mitä nykyään on.

    Ei mitään edes sinusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00149 kirjoitti:

    Koko surkea eIämäsi on täyttä 💩

    Osaat parhaiten halveksia. Tyyli ei muuksi muutu.

    Kaverit ovat tuollaisella vähissä.

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Osaat parhaiten halveksia. Tyyli ei muuksi muutu.

    Kaverit ovat tuollaisella vähissä.

    OIet maailman paras soIvaaja ja halveksimaan.

    Kaikki inhoavat sinua.

    Ystäviä ei sinulla ole. Jopa Kuutio välttelee sinua.
    🤓

    1Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Jumala ei näköjään osannut antaa tiedoksi sitä mitä nykyään on.

    Ei mitään edes sinusta.

    Voi sinua kãnnikaIaa!

    OIet aina humaIassa!

    1Äänestä

  • Anonyymi00154 kirjoitti:

    OIet maailman paras soIvaaja ja halveksimaan.

    Kaikki inhoavat sinua.

    Ystäviä ei sinulla ole. Jopa Kuutio välttelee sinua.
    🤓

    Vai niin luulet. Olet kova luulemaan kaikenlaista.

    Oletko kovin yksinäinen ja katkera?

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Ei, vaan helppoa. Luet Raamattua, ja sen miten silloin oli. Lue Raamattua, etkä tietäisi mitä sen jälkeen on tapahtunut.

    Sinun älylle liian vaikeaa.

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Että Jumala ei osannut antaa tiedoksi mitä esimerkiksi nykyään on.

    Olet kyllä maailman sekavin ihminen.

    Kun sinun kapasiteetti ei riitä näihin asioihin niin anna olla.
    Leiki vaikka legoilla tms.

    Äänestä

  • MrHyvis kirjoitti:

    Kun sinun kapasiteetti ei riitä näihin asioihin niin anna olla.
    Leiki vaikka legoilla tms.

    Et saa koskaan arvostusta. Osaat vain osoittaa halveksuntaa.

    Kerro tässä ja nyt mitä Jumala on kertonut tästä meidän ajasta.

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Et saa koskaan arvostusta. Osaat vain osoittaa halveksuntaa.

    Kerro tässä ja nyt mitä Jumala on kertonut tästä meidän ajasta.

    Kukaan ei arvosta sinua soIvaajaa.

    Täällä kerrotaan sinulle miten asiat oikeasti ovat.

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Vai niin luulet. Olet kova luulemaan kaikenlaista.

    Oletko kovin yksinäinen ja katkera?

    Miksi oIet yksinäinen ja katkera?

    EIät jatkuvasti Iuuloissasi tosiaan.

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Vai niin luulet. Olet kova luulemaan kaikenlaista.

    Oletko kovin yksinäinen ja katkera?

    Vain sinä Iuulet asioita.

    Itse kerron miten asiat ovat.

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Et saa koskaan arvostusta. Osaat vain osoittaa halveksuntaa.

    Kerro tässä ja nyt mitä Jumala on kertonut tästä meidän ajasta.

    Sellaista IuuIet.

    OIet kova IuuIemaan kaikenlaista.

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Vai niin luulet. Olet kova luulemaan kaikenlaista.

    Oletko kovin yksinäinen ja katkera?

    Miksi oIet yksinäinen ja katkera?

    Edes Soinia Iihavampi ToIIo Kuutio ei voi sietää sinua.

    Äänestä

  • Anonyymi00164 kirjoitti:

    Meni siihen mitä osaat parhaiten.

    Et osaa vastata kysymyksiin. Olet maailman surkein ihminen..

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Et saa koskaan arvostusta. Osaat vain osoittaa halveksuntaa.

    Kerro tässä ja nyt mitä Jumala on kertonut tästä meidän ajasta.

    OIet tosiaan mestarisoIvaaja!

    Kukaan EI mahda sinulle Nàismaiselle ToIIolle soIvaamisessa.

    Lehtimyyjä ei saa mitään kaupaksi, Iaiska ja Iihava ToIIo!

    Äänestä

  • Anonyymi00165 kirjoitti:

    OIet tosiaan mestarisoIvaaja!

    Kukaan EI mahda sinulle Nàismaiselle ToIIolle soIvaamisessa.

    Lehtimyyjä ei saa mitään kaupaksi, Iaiska ja Iihava ToIIo!

    On tullut mieleen, että onko sinun elämässäsi mitään järkeä.

    Äänestä

  • Anonyymi00164 kirjoitti:

    Miksi oIet yksinäinen ja katkera?

    Edes Soinia Iihavampi ToIIo Kuutio ei voi sietää sinua.

    En ole yksinäinen minään päivänä tai hetkenä. Olet saanut väärää tietoa.

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    En ole yksinäinen minään päivänä tai hetkenä. Olet saanut väärää tietoa.

    Levität väärää tietoa jatkuvasti.

    Kukaan ei voi sietää sinua.

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    On tullut mieleen, että onko sinun elämässäsi mitään järkeä.

    Eipä eIämässäsi mitään järkeä oIe.

    Voisit jo kuoIIa pois, ToIIo.

    Äänestä

  • Eivät näytä, tähdet ovat varsin paikallaan tähdenlentoihin nähden.

    Toki ne liikkuvat, kun ”taivaankansi” liikkuu. Maahan se tietenkin on joka pyörien liikkuu, mutta eipä tuotakaan ennen muinoin tiedetty, olihan Maa kaiken napa, jonka ympärillä kaikki liikkuu, Aurinkokin.

    Mutta Raamatun ymmärrys kaikkeudesta on niin alkeellinen ja väärä, että ei sitä nyt kannata edes yrittää sovittaa siihen mitä nyt tiedämme.

    -a-teisti-

    1Äänestä

  • Anonyymi00168 kirjoitti:

    Eipä eIämässäsi mitään järkeä oIe.

    Voisit jo kuoIIa pois, ToIIo.

    Elämäni on säännöllistä. Siinä on aina järkeä, vaikka et sellaista ymmärrä.

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Elämäni on säännöllistä. Siinä on aina järkeä, vaikka et sellaista ymmärrä.

    Säännöllisesti koko ajan kännissä.

    Äänestä

  • Anonyymi00167 kirjoitti:

    Levität väärää tietoa jatkuvasti.

    Kukaan ei voi sietää sinua.

    Mikä väärä tieto on mielessäsi?

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Mikä väärä tieto on mielessäsi?

    Olet aina kännissä ja laitot pojan maksamaan teille senioripyörät ja sohvan.

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Mikä väärä tieto on mielessäsi?

    Väitätkö ettet ole juonut tänään aIkoholia?

    Äänestä

  • Anonyymi00173 kirjoitti:

    Olet aina kännissä ja laitot pojan maksamaan teille senioripyörät ja sohvan.

    Aivan väärää tietoa. En ole pannut ketään maksamaan. En edes pyytänyt. En todellakaan ole "aina kännissä".

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Et saa koskaan arvostusta. Osaat vain osoittaa halveksuntaa.

    Kerro tässä ja nyt mitä Jumala on kertonut tästä meidän ajasta.

    Kerron kenelle kerron.

    Äänestä

  • MrHyvis kirjoitti:

    Kerron kenelle kerron.

    Eli et tiedä. Ei tiedä kukaan muukaan, jos se lohduttaa

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Eli et tiedä. Ei tiedä kukaan muukaan, jos se lohduttaa

    Kyllä tiedän hyvinkin tarkkaan.

    Äänestä

No tarpeeksi ,kun hihnat hihuleilla luistaa,niin alkaa näkemään sitä sun tätä.esim.tähtien putoilua.

Äänestä
  • Tähtien putoilulta voi näyttää tähdenlento tai vaikka ohjussade. Raamattuun on kirjoitettu asiat monessa kohtaa siten, miltä ne ihmisten silmiin näyttää.

    Sama tänäkin päivänä. Myös ateisteilla ja tiedevalaistuneilla mm. aurinko ja kuu nousee, laskee ja pimenee, vaikka ne eivät mihinkään konkreettisesti nouse eikä laske eikä pimene. Samoin ateisti- ja tiedepiireissä puhutaan tähtien nousemisesta taivaalle, vaikka nekään eivät mihinkään nouse. Jne.

    Joten luistaa ne hihnat näemmä muillakin ihmisryhmillä. 😂 Mutta niinhän se on, että sen oman tyhmyytensä näkee aina huonommin.

    "Oota ensin malka omasta silmästäsi, ja sitten sinä näet ottaa rikan veljesi silmästä."

    Äänestä

  • Anonyymi00137 kirjoitti:

    Tähtien putoilulta voi näyttää tähdenlento tai vaikka ohjussade. Raamattuun on kirjoitettu asiat monessa kohtaa siten, miltä ne ihmisten silmiin näyttää.

    Sinä näet miten haluat nähdä.

    "Myös ateisteilla ja tiedevalaistuneilla mm. aurinko ja kuu nousee, laskee ja pimenee". Ymmärrämme kuitenkin ettei aurinko sen paremmin nouse kuin laske. Osaamme myös laskea auringon etäisyyden meistä sekä sen milloin aurinkomme polttaa itsensä loppuun. Tunnemme oman galaksimmekin koon.
    Aurinkomme on kakkosluokan tähti, eli aurinkokuntamme aurinkoineen on syntynyt edellisen aurinkokunnan jämistä. Tähdet eivät voi pudota niiden tuho on toisenlainen, uskontojen kieli sen sijaan on syntynyt aikana jolloin ei tiedetty mitään mitä nyt tietää jokainen ala-asteen koululainenkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00137 kirjoitti:

    Tähtien putoilulta voi näyttää tähdenlento tai vaikka ohjussade. Raamattuun on kirjoitettu asiat monessa kohtaa siten, miltä ne ihmisten silmiin näyttää.

    Sama tänäkin päivänä. Myös ateisteilla ja tiedevalaistuneilla mm. aurinko ja kuu nousee, laskee ja pimenee, vaikka ne eivät mihinkään konkreettisesti nouse eikä laske eikä pimene. Samoin ateisti- ja tiedepiireissä puhutaan tähtien nousemisesta taivaalle, vaikka nekään eivät mihinkään nouse. Jne.

    Joten luistaa ne hihnat näemmä muillakin ihmisryhmillä. 😂 Mutta niinhän se on, että sen oman tyhmyytensä näkee aina huonommin.

    "Oota ensin malka omasta silmästäsi, ja sitten sinä näet ottaa rikan veljesi silmästä."

    "Myös ateisteilla ja tiedevalaistuneilla mm. aurinko ja kuu nousee, laskee ja pimenee, vaikka ne eivät mihinkään konkreettisesti nouse eikä laske eikä pimene. Samoin ateisti- ja tiedepiireissä puhutaan tähtien nousemisesta taivaalle, vaikka nekään eivät mihinkään nouse. "

    Mitä sitten? Nuo ovat nyt vain vakiintuneita sanontoja. Jokaisen tulisi kuitenkin tietää mitä noiden ilmiöiden takana on, vaikka tosin tähtitiede tuntee muitakin auringonnousun ja -laskun hetkiä, kuin sen kalenteriin merkityn. Eli sekään ei ole aivan yksiselitteistä.

    -a-teisti-

    Äänestä

  • Käsityksesi on täysi 0.

    Äänestä

  • Anonyymi00166 kirjoitti:

    Käsityksesi on täysi 0.

    Kerro miten aurinko pysäytetään. Ole kerrankin viisas

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Kerro miten aurinko pysäytetään. Ole kerrankin viisas

    Kerron millaiset kaksi ToIIoa siellä on.

    Kaksi Iihavaa ja nàismaista ToIIoa.

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Kerro miten aurinko pysäytetään. Ole kerrankin viisas

    Katsotaan, jos hän vaikka vastaa.

    Ehkä hän käyttää auringon pysäyttämisessä apunaan tikapuita?

    T: Pe.ku

    1Äänestä

Meillä on sellainen kumma käsitys, että kaikki ajanmerkit toteutuvat juuri meidän aikanamme.

Kai se on parempi että ihmiset ovat jo vuosisatoja saaneet todistuksia siitä, että loppu lähenee.
Eikö tähtien putoamisen tullut vahvistaa uskoa Jeesuksen toiseen tulemukseen?

Vuonna 1833 oli tähtisade jonka kaltaista ei historia muulloin tunne. Se sai ihmiset heräämään, ja alettiin julistaa Jeesuksen takaisintuloa eri kirkkokunnissa.

Kerrotaan, että silloin satoi "tähtiä", siis loistavia meteoriitteja niin sakeasti, että yöllä saattoi lukea sanomalehteä niiden valossa. Ne näyttivät tulevan yhdestä pisteestä, sopien hyvin Raamatun kuvaukseen "niinkuin viikunapuu ravistaa raakileensa kun kova tuuli sitä heiluttaa".

Me puhumme tähdistä ja tähdenlennoista, vaikka kyseessä saattaa olla planeetta Venus "Aamutähti" tai yyksittäinen meteori jota sanotaan tähdenlennoksi.
Emme voi vaatia, että ihmiset olisivat puhuneet maapallon joutumisesta meteoriittiparveen, ennenkuin sellainen sana oli edes keksitty.

https://leonid.arc.nasa.gov/history.html

Äänestä
  • Loppu lähenee, mutta menee vielä muutama miljardi vuotta.

    Äänestä

  • "Emme voi vaatia, että ihmiset olisivat puhuneet maapallon joutumisesta meteoriittiparveen, ennenkuin sellainen sana oli edes keksitty." Emme, mutta meteoriparvia on ollut ennen kuin pallollamme oli ihmisiä.

    1Äänestä

  • Lucifer on Venus. Löytyy wikipedia Lucifer ja Pietari 2. kirje Kointähti - on Venus.

    Äänestä

  • Anonyymi00143 kirjoitti:

    Lucifer on Venus. Löytyy wikipedia Lucifer ja Pietari 2. kirje Kointähti - on Venus.

    Ja jos Lucifer nyt tippuu taivaalta, taivaasta, johon se uskonnolla on korotettu nimellä Saatana, niin olemme ilmestyskirjan 12. luvussa, kun alkaa sota taivaassa, kun Saatana on Jumalan kasvojen edessä veljien syyttäjänä yötä päivää.

    Äänestä

  • "Vuonna 1833 oli tähtisade jonka kaltaista ei historia muulloin tunne."

    Ne on leonidisateita, eikä mitään oikeita tähtiä.
    Maahan ei ole ikinä pudonnut ainuttakaan tähteä.

    Nuo leonidi-sateet ovat pelkkiä kivenmurikoita, jotka palaa ilmakehään tullessaan.
    Niitä on erityisen paljon noin kolmenkymmenen vuoden välein.
    Ja historia kyllä tuntee ne ja tiedetään jo ennalta, milloin seuraava sade tulee.

    Samoja leonidi-sateita on ollut myös 1798, 1865, 1866 ja 1966
    Seuraava suuri leonidi-sade on 2098

    T: Pe.ku

    1Äänestä

  • Anonyymi00147 kirjoitti:

    "Vuonna 1833 oli tähtisade jonka kaltaista ei historia muulloin tunne."

    Ja esimerkiksi "maanjäristyksiä". Lissabon kärsi 1700- luvulla valtavasti siitä.

    Torrevieja koki kovia yli 100 vuotta sitten maanjäristyksestä. Kerran tuntui kuin pommi olisi räjähtänyt kellarissa, mutta kun talo alkoi huojumaan, tajusin sen olevan maanjäristys.

    Äänestä

  • Anonyymi00144 kirjoitti:

    Ja jos Lucifer nyt tippuu taivaalta, taivaasta, johon se uskonnolla on korotettu nimellä Saatana, niin olemme ilmestyskirjan 12. luvussa, kun alkaa sota taivaassa, kun Saatana on Jumalan kasvojen edessä veljien syyttäjänä yötä päivää.

    Venus on planeetta ei se mihinkään voi tippua, on aivan sama millä nimellä UT:ssa Venusta on nimitetty, jos siitä edes on kyse.
    Johonkin paholaiseen tässä päästään kristillisen väärinkäsityksen vuoksi: Jesaja puhuu kuningas Sargonista, Israelin vihollisesta, joka juuri oli kaatunut sodassa ja ruumiskin jäänyt taistelukentälle hautaamatta mikä tuolloin oli suuri häpeä kansojen kiusaajavalloittajalle ja ilkunnan aihe myös Jesajalle.

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Ja esimerkiksi "maanjäristyksiä". Lissabon kärsi 1700- luvulla valtavasti siitä.

    Torrevieja koki kovia yli 100 vuotta sitten maanjäristyksestä. Kerran tuntui kuin pommi olisi räjähtänyt kellarissa, mutta kun talo alkoi huojumaan, tajusin sen olevan maanjäristys.

    Sen maanjäristyksen keskus oli kuuden kilometrin päässä tästä.

    Äänestä

  • Anonyymi00148 kirjoitti:

    Venus on planeetta ei se mihinkään voi tippua, on aivan sama millä nimellä UT:ssa Venusta on nimitetty, jos siitä edes on kyse.
    Johonkin paholaiseen tässä päästään kristillisen väärinkäsityksen vuoksi: Jesaja puhuu kuningas Sargonista, Israelin vihollisesta, joka juuri oli kaatunut sodassa ja ruumiskin jäänyt taistelukentälle hautaamatta mikä tuolloin oli suuri häpeä kansojen kiusaajavalloittajalle ja ilkunnan aihe myös Jesajalle.

    Ahaa , tässä kohdassa Pyhät Raamatun kielikuvat loppuivat, kun ristille kiroaminen kiroukseksi, ja uhrilampaana teurastaminen tosi Jumalana vielä menivät.

    Äänestä

  • Anonyymi00158 kirjoitti:

    Ahaa , tässä kohdassa Pyhät Raamatun kielikuvat loppuivat, kun ristille kiroaminen kiroukseksi, ja uhrilampaana teurastaminen tosi Jumalana vielä menivät.

    Mutta kun ihan oikeasti ilmestyskirjassa on se luku 12 sodasta taivaassa, ja se Kointähti, Venus, Lucifer on oikeasti mainittu siinä Pietarin kirjeessä, ja kun se Pietarin sanomaksi laitettu Kointähti on wikipedian mukaan antiikinajoista lähtien uskonnon vaikutuksesta merkinnyt Luciferia, niin en nyt ymmärrä oikein, että miten tämän nyt onnistuisi höyläämään tuosta tarkoituksestaan edes irti?!

    Äänestä

  • Anonyymi00148 kirjoitti:

    Venus on planeetta ei se mihinkään voi tippua, on aivan sama millä nimellä UT:ssa Venusta on nimitetty, jos siitä edes on kyse.
    Johonkin paholaiseen tässä päästään kristillisen väärinkäsityksen vuoksi: Jesaja puhuu kuningas Sargonista, Israelin vihollisesta, joka juuri oli kaatunut sodassa ja ruumiskin jäänyt taistelukentälle hautaamatta mikä tuolloin oli suuri häpeä kansojen kiusaajavalloittajalle ja ilkunnan aihe myös Jesajalle.

    Kirjoitin tuon vahingossa kirjautumatta.

    Äänestä

  • dikduk kirjoitti:

    Kirjoitin tuon vahingossa kirjautumatta.

    Juu ei Venus voi pudota maahan.

    Vielä mahdottomampaa on tähtien putominen maahan.
    Lähin tähti Aurinko on massaltaan 333000 kertaa maata suurempi ja lämpötila miljoonia asteita, joten sen tietää miten törmäyksessä kävisi.

    Taata ei olisi enää olemassa, jos yksikin tähti olisi tänne pudonnut.

    T: Pe.ku

    Äänestä

  • Anonyymi00147 kirjoitti:

    "Vuonna 1833 oli tähtisade jonka kaltaista ei historia muulloin tunne."

    Ne on leonidisateita, eikä mitään oikeita tähtiä.
    Maahan ei ole ikinä pudonnut ainuttakaan tähteä.

    Nuo leonidi-sateet ovat pelkkiä kivenmurikoita, jotka palaa ilmakehään tullessaan.
    Niitä on erityisen paljon noin kolmenkymmenen vuoden välein.
    Ja historia kyllä tuntee ne ja tiedetään jo ennalta, milloin seuraava sade tulee.

    Samoja leonidi-sateita on ollut myös 1798, 1865, 1866 ja 1966
    Seuraava suuri leonidi-sade on 2098

    T: Pe.ku

    Joka tapauksessa sellaista tähtisadetta kuin 1833 ei historia tunne toista. Uusia tähtisateita on odotettu tulevaksi joka 33.vuosi, mutta vain enintään muutama harva tähdenlento on näkynyt minuutissa, tuskin edes huomattu.

    Siitä käytettiin nimeä tähtisade 1833. Se on yleisesti käytetty nimitys.

    Vai luuletko, että Raamattuun on kirjoitettu kaikki nykyajan termeillä ennenkuin nuo termit ovat tulleet käyttöön? Esimerkiksi: "Kunnes Israelin puoleinen osa maapalloa on kääntynyt aurinkoon päin, ja planeetta Venus tulee näkyviin teidän silmillänne..."
    Ei suinkaan, vaan: "Kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne"

    Äänestä

  • Anonyymi00159 kirjoitti:

    Mutta kun ihan oikeasti ilmestyskirjassa on se luku 12 sodasta taivaassa, ja se Kointähti, Venus, Lucifer on oikeasti mainittu siinä Pietarin kirjeessä, ja kun se Pietarin sanomaksi laitettu Kointähti on wikipedian mukaan antiikinajoista lähtien uskonnon vaikutuksesta merkinnyt Luciferia, niin en nyt ymmärrä oikein, että miten tämän nyt onnistuisi höyläämään tuosta tarkoituksestaan edes irti?!

    Usko nyt, että alkukielessä ei ole sanaa LUCIFER!

    Kai aamutähdestä voi puhua ilman että luulisi luciferin nousevan horisontista ylös aamun lähetessä.

    On naivia kuvitella että aamutähti, ASTER PROINOS tai ASTER FOSFOROS, olisi sama kuin paholainen, Sehän on vain tulevan valon symboli, ei mitään muuta!

    Äänestä

  • Anonyymi00177 kirjoitti:

    Kuka on väittänyt, että uskonto on looginen, jossa Kristus onkin Lucifer?!

    Äänestä

  • Anonyymi00178 kirjoitti:

    Kuka on väittänyt, että uskonto on looginen, jossa Kristus onkin Lucifer?!

    Tai ainakaan looginen Pyhänä uskontona.

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Sen maanjäristyksen keskus oli kuuden kilometrin päässä tästä.

    Kaksi pummia.

    Toinen vältellyt töitä yli 10 vuotta ja toista ei huvittanut tehdä puoleen vuoteen hanttihommia, joten nuori poikia maksoi Iaiskojen pommien pyörät ja sohvan.
    🤓

    Äänestä

  • Anonyymi00180 kirjoitti:

    Kaksi pummia.

    Toinen vältellyt töitä yli 10 vuotta ja toista ei huvittanut tehdä puoleen vuoteen hanttihommia, joten nuori poikia maksoi Iaiskojen pommien pyörät ja sohvan.
    🤓

    Olet järkeä vailla.

    Olen ollut 10 sairaseläkkeellä. Toinen ei saanut koko kesänä laitetta, jolla olisi voinut tehdä työtä. Se lähdettiin sitten syyskuussa Espanjaan.

    Sinä teet sitä mitä parhaiten osaat. Halveksit

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Olet järkeä vailla.

    Olen ollut 10 sairaseläkkeellä. Toinen ei saanut koko kesänä laitetta, jolla olisi voinut tehdä työtä. Se lähdettiin sitten syyskuussa Espanjaan.

    Sinä teet sitä mitä parhaiten osaat. Halveksit

    Selityksiä riittää. Kaksi Iaiskaa siellä.

    Kerron miten asiat ovat. OIet mestarisoIvaaja!

    KepIottelit itsesi eläkkeelle kun työt eivät maistuneet sinulle Iaiskalle.

    Äänestä

  • Anonyymi00182 kirjoitti:

    KepIottelit itsesi eläkkeelle kun työt eivät maistuneet sinulle Iaiskalle.

    Jos sinulla olisi ollut ne vaivat, niin kuinkas olisi sinun kohtalosi. Tällä hetkellä vatsassa on ollut kipuja siellä täällä, ja selkä vaivaa lähes kaikessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00181 kirjoitti:

    Selityksiä riittää. Kaksi Iaiskaa siellä.

    Kerron miten asiat ovat. OIet mestarisoIvaaja!

    On aina pakko kertoa miten asiat ovat.

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    On aina pakko kertoa miten asiat ovat.

    Et kerro koskaan.

    Sinulle kerrotaan miten asiat ovat.

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Jos sinulla olisi ollut ne vaivat, niin kuinkas olisi sinun kohtalosi. Tällä hetkellä vatsassa on ollut kipuja siellä täällä, ja selkä vaivaa lähes kaikessa.

    Ei kiinnosta selityksesi.

    OIet pataIaiska💩

    Äänestä

  • Anonyymi00187 kirjoitti:

    Ei kiinnosta selityksesi.

    OIet pataIaiska💩

    Et varmaan olisi hyvässä tilanteessa, sen huomaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00186 kirjoitti:

    Et kerro koskaan.

    Sinulle kerrotaan miten asiat ovat.

    Et taaskaan kertonut.

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Et taaskaan kertonut.

    Kerron aina.

    Sinä et koskaan.

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Et varmaan olisi hyvässä tilanteessa, sen huomaan.

    Puhumme sinusta. Ymmärrätkö ToIIona edes sen🤔

    OIet tosiaan pataIaiska💩

    Äänestä

  • Anonyymi00189 kirjoitti:

    Puhumme sinusta. Ymmärrätkö ToIIona edes sen🤔

    OIet tosiaan pataIaiska💩

    Ajattelen, että miten sinä olisit pärjännyt minun tilanteessa. Minä sentään olen ollut sitkeä pitkien matkojen menijä.

    Äänestä

  • Anonyymi00188 kirjoitti:

    Kerron aina.

    Sinä et koskaan.

    Kerron, mutta et ikinä elämäsi aikana usko mitään.

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Kerron, mutta et ikinä elämäsi aikana usko mitään.

    Kukapa vaIheitasi uskoo.

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Ajattelen, että miten sinä olisit pärjännyt minun tilanteessa. Minä sentään olen ollut sitkeä pitkien matkojen menijä.

    Puhutaan tosiaan sinusta.

    OIet surkea ToIIo ja pataIaiska💩

    Et ToIIona ymmärtänyt taaskaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00192 kirjoitti:

    Puhutaan tosiaan sinusta.

    OIet surkea ToIIo ja pataIaiska💩

    Et ToIIona ymmärtänyt taaskaan.

    Et halua ajatella miten sinä olisit toiminut niillä vaivoilla mitä minulla oli ja on.

    Esimerkiksi Seinäjoen terveyskeskuksen väki ihmetteli miten pärjään tällä selällä.

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Et halua ajatella miten sinä olisit toiminut niillä vaivoilla mitä minulla oli ja on.

    Esimerkiksi Seinäjoen terveyskeskuksen väki ihmetteli miten pärjään tällä selällä.

    Mahasi onkin hirveä rasite selälle.

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Et halua ajatella miten sinä olisit toiminut niillä vaivoilla mitä minulla oli ja on.

    Esimerkiksi Seinäjoen terveyskeskuksen väki ihmetteli miten pärjään tällä selällä.

    Ihmettelivät mikä Vätys oIet.

    Puhumme tosiaan sinusta, naismaisesta ToIIosta.

    Äänestä

"Ihmetyttää se, miten tähdet voi pudota maahan?"

Kyllä ihminen voi kuvitella tuollaisen helposti ja ottaa mukaan uskonkappaleeksi.
Eivätkä Patmoksen uskovaiset ole mitään analyyttisen ajattelun maistereita, joilla peruskoulutason ympärstöoppi pilaisi hyvät kuvitelmat.

Äänestä
  • Juu, siitähän se kiinni on.
    älykkyydestä.

    Aika harva muukaan on palstalla ymmärtänyt tähdet ja meteorit eri kokoisiksi.

    T: Pe.ku

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

"taivaan tähdet putosivat maahan, niinkuin viikunapuu varistaa raakaleensa, kun suuri tuuli sitä pudistaa"

Patmoslähetysäätiön väeltä ja heidän lähipiiristään kuuluu nyt entistäkin enemmän viestejä, että nyt on lopun aika ja "tähdet alkavat putoamaan maahan"

Ihmetyttää se, miten tähdet voi pudota maahan?

Lähin maata oleva tähti on aurinko, joka on massaltaan 333400 kertaa maata suurempi.

Miten maa mitättömän pienenä kiertolaisena kestäisi satoja tuhansia kertoja suuremman emotähtensä putomisen ja sen lisäksi vielä miljardeja muita aurinkoakin suurempia tähtiä.

Ihan tosissaan he kuitenkin kertovat ja uskovat tähtien putovan maahan, niin että taivaalle ei jää mitään valon lähdettä.
Patmoksessa uskovat vielä fyysisestikin selviytyvänsä tuosta tähtien putomisesta, koska sanovat Jeesuksen tulevan noutamaan heidät vasta tähtien putomisen jälkeen.

Voisiko joku Patmoksen kannattaja kertoa miten ne tähdet tarkalleen putovat.

T: Pe.ku

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu