Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Mistä me tulemme?

Korttitalo kaatuu: "Meidän täytyisi keksiä kosmologia uudelleen"
Otsikon sanat ovat Bonnin yliopiston tutkijan Pavel Kroupan sanoja. Hän sanoi lisäksi:


"Mikäli mond-malli on totta, kaikki galakseihin, niiden muodostumiseen ja keskinäiseen vuorovaikutukseen sekä suureen osaan koko maailmankaikkeutta liittyvät laskut olisivat täysin väärässä” (1)


Mikä on tämä mond-malli, mihin hän viittaa?

Kosmologeilla on sellainen ongelma, että kaikki mitä voidaan havaita galaksien pyörimisliikkeestä, on vastoin tunnettuja luonnonlakeja. Niiden ei kerta kaikkiaan pitäisi pysyä kasassa.

Siksi on keksitty käsite pimeä aine. Olen kirjoittanut vuosien saatossa tästä paljon, sillä yksikään hiukkastutkimus ei anna tukea pimeän aineen olemassaololle, vaikka hiukkastutkimuksiin on käytetty kymmeniä miljardeja euroja (kts. viitteestä 4 lisää artikkeleita tästä aiheesta).

Sekulaarien tutkijoiden on siis yritettävä löytää toinen reitti, joka tukisi havaintoja paremmin. 1980-luvulla kehitetty modifioitu newtonilainen dynamiikka (Modified Newtonian Dynamics, Mond) on tällainen rakennelma, joka on viime aikoina saanut hyvin tutkimustukea. Se on vaihtoehtoinen malli Isaac Newtonin ja Albert Einsteinin painovoimateorioilla.

Esimerkiksi Eteläkorealainen fysiikan professori Kyu-Hyun Chae sanoo uusien tutkimustensa pohjalta tämän vuoden elokuussa (2023): "Painovoima on hajalla." (2)

Tekniikka & Talouden artikkeli aiheesta kertoo ongelman syvyyden hyvin:


"Chaen väite painovoiman hajoamisesta on äärimmäisen kiinnostava siitä näkökulmasta, että tähtitieteilijät ja fyysikot ovat jo vuosikymmenten ajan ihmetelleet galaksien pyörimistä. Normaali painovoima ei selitä havaintoja, eikä edes likimain, sillä galaktinen painovoimakenttä vaikuttaa olevan aivan liian vahva pitkillä etäisyyksillä.

Tämä ongelma on yksi fysiikan suurimmista mysteereistä. Selitykseksi siihen on tarjottu muun muassa pimeää ainetta, mutta muitakin hypoteeseja on esitetty."




Nyt lokakuussa 2023 on saatu lisää havaintoja, jotka tukevat Mond-mallia. Tekniikka & Talous tässä jälleen lähteenä ja liitteen 3 artikkelista löytyy alkuperäinen tutkimus:


"Mond-teoriasta johdetut yhtälöt selittävät aiemmin poikkeavina pidetyt havainnot ”hämmästyttävän hyvin”, professori Harsh Mathur sanoo."


Mallien erojen matemaattinen selitys

"Mond-teorian mukaan erittäin pitkillä välimatkoilla painovoimakentän kiihtyvyys ei vaimenekaan suhteessa etäisyyden neliöön eli toiseen potenssiin, vaan pikkiriikkisen hitaammin. Sekä Isaac Newtonin muotoilemassa klassisessa painovoimateoriassa että Albert Einsteinin yleisessä suhteellisuusteoriassa potenssi on ehdottoman tarkasti kaksi.

Mond-mallin mukaan painovoimasta poikkeava pikkiriikkinen komponentti on verrannollinen massan neliöjuureen ja kääntäen verrannollinen etäisyyden ensimmäiseen potenssiin. Newtonin painovoima on suoraan verrannollinen massaan – ja kuten todettua, kääntäen etäisyyden toiseen potenssiin."(3)



Kolmas selitysmalli

Nykymuotoinen standardi kosmologinen malli ja siten koko alkuräjähdysteoria kaatuu, jos Mond-malli otetaan uudeksi luonnonlaiksi. Kaikki aikaisemmat simulaatiot ja matemaattiset kaavat ja laskujen tulokset katoavat. Näin hataralla pohjalla on tutkijoiden satojen tuhansien tuntien työt.

Havainnot voidaan tarkasti selittää kolmannellakin tavalla. Yksinkertaisesti toteamalle, että maailmankaikkeus ei ole miljardeja vuosia vanha - silloin ei ole mitään mysteeriongelmaa. Tätä ei tieteessä luonnollisesti hyväksytä, koska se todistaisi Luojan olemassaolon. Tiedemiesten mielestä on helpompi uskoa, että luonnonlait, jotka jotenkin olivat olemassa ennen kuin luonto itse, synnyttivät kaiken elämän.



Viitteet:

1. Tämä mystinen ilmiö voi panna Einsteinin ja Newtonin teoriat uusiksi: https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/tama-mystinen-ilmio-voi-panna-einsteinin-ja-newtonin-teoriat-uusiksi-meidan-taytyisi-keksia-kosmologia-uudelleen/fd1a1ebf-dbad-441b-bd07-3a32e31ba643



2. Universumia mullistava löytö: Painovoima on oikeasti aivan hajalla, eikä sitä pelasta Einstein eikä Newton: https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/universumia-mullistava-loyto-painovoima-on-oikeasti-aivan-hajalla-eika-sita-pelasta-einstein-eika-newton-alkaako-40-v-jalkeen-yksi-fysiikan-pahimmista-mysteereista-ratketa/a3fe34c8-0fa7-4773-a741-271499a26e50



3. Painovoima on hajalla – Todisteita kertyy koko ajan, ja taas tuli lisää https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/painovoima-on-hajalla-todisteita-kertyy-koko-ajan-ja-taas-tuli-lisaa/241d4ce4-aa0c-4bf1-933a-aeda7ef2a02f



4. Tämän blogin artikkelit pimeästä aineesta löytyvät linkkilistasta tältä sivulta: https://mistametulemme.blogspot.com/2019/08/hiukkasfysiikka-antaa-big-bangit.html

22

434

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eilen kaatui tuhannen kerran evoluutio. Tänään sitten kosmolgia, sekin lähes samoilla lukemilla. Ja vaikka näin joskus kävisikin, niin se ei tee taivaallista diktaattoriasi yhtään sen todemmaksi.

      Teillä valehtelevilla kreationisteilla ei ole mitään annettavaa tieteelle.

      Kun omistaa vain vasaran, niin kaikki näyttää nauloilta.

    • Anonyymi

      Väärä palsta. Täällä pitäisi puhuanluomisesta. Olisi kiva jos edes kerran yrittäisitte todistaa edes yhden luomistarninan todeksi.

      • Anonyymi

        Yksi luomistarina?! Ihminen loi tietokoneen, Jumalalta saamallaan tiedolla ja järjellä ka raaka-aineen löytämisellä siihen.
        Aiempi kertomus oli se, että Jumala loi Ihmisen apinoista, ja siis kauankin jatkuneella evoluutiolla, elollisten ruumiiden kehittymisellä. Vaikka uskotte kehittymiseen, ewot, niin miksi ette samaan hengenvetoon AINA usko KEHITTÄJÄÄNKIN?!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yksi luomistarina?! Ihminen loi tietokoneen, Jumalalta saamallaan tiedolla ja järjellä ka raaka-aineen löytämisellä siihen.
        Aiempi kertomus oli se, että Jumala loi Ihmisen apinoista, ja siis kauankin jatkuneella evoluutiolla, elollisten ruumiiden kehittymisellä. Vaikka uskotte kehittymiseen, ewot, niin miksi ette samaan hengenvetoon AINA usko KEHITTÄJÄÄNKIN?!

        Miksi ette usko tai tiedä, "Ristiriidattomiin" asioi/-hin/-ta, nehän ainoana tuottavat RAUHAN? EI se, että olette eri mieltä ja rienaatte vastapuolta juuri sinä, missä ne oli eri näkökulmassaan oikeassa? TURHA riitä on kuin SYÖPÄ, tai se "maailman murhe"; mutta riita vääryyttä vastaan luo oikeutta lisää kaikille...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yksi luomistarina?! Ihminen loi tietokoneen, Jumalalta saamallaan tiedolla ja järjellä ka raaka-aineen löytämisellä siihen.
        Aiempi kertomus oli se, että Jumala loi Ihmisen apinoista, ja siis kauankin jatkuneella evoluutiolla, elollisten ruumiiden kehittymisellä. Vaikka uskotte kehittymiseen, ewot, niin miksi ette samaan hengenvetoon AINA usko KEHITTÄJÄÄNKIN?!

        Jos joku ei OIKEASTI USKO itse, Jumalan HENKEEN, on suuri vaara murtua mykäksi, kenen hyvänsä!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yksi luomistarina?! Ihminen loi tietokoneen, Jumalalta saamallaan tiedolla ja järjellä ka raaka-aineen löytämisellä siihen.
        Aiempi kertomus oli se, että Jumala loi Ihmisen apinoista, ja siis kauankin jatkuneella evoluutiolla, elollisten ruumiiden kehittymisellä. Vaikka uskotte kehittymiseen, ewot, niin miksi ette samaan hengenvetoon AINA usko KEHITTÄJÄÄNKIN?!

        Etkö tiedä että näitä luojia ja luomistarinoita on vaikka kuinka monta? Ja tällä palstalle pitäisi puhua näistä. Mutta ymmärrän kyllä että olemattomista asioista on vaikea puhua. Siksi puhutte evoluutiosta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos joku ei OIKEASTI USKO itse, Jumalan HENKEEN, on suuri vaara murtua mykäksi, kenen hyvänsä!

        Minkä niistä tuhansista jumalista?


    • Anonyymi

      "Havainnot voidaan tarkasti selittää kolmannellakin tavalla. Yksinkertaisesti toteamalle, että maailmankaikkeus ei ole miljardeja vuosia vanha -"

      Listaatko vielä ne todisteet, jotka viittaavat tähän, ole hyvä?
      Vastauksesi kysymykseen viimeaikaisista DNA-tutkimuksista oli pelkkää änkytystä ja nimittelyä, joten en usko sinun tuohonkaan pystyvän.

    • Anonyymi

      Arto777 on patologinen valehteluja, jonka uskottavuus on nolla.
      Näitä pakkomielteistä valehtelupurkauksia ei keskimäärin kannata edes lukea. Ne eivät kerro mistään muusta kuin Arton pakkomielteisyydestä.

      • Anonyymi

        "Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi". Jos ihminen ei vain tiedä jotakin, sekin on tietenkin silti valhetta, eli miksi kreationistit kiistävät SEN TIEDON, että vaikka evoluutio ei ota kantaa, olennon sisäisesti itsensä aiheuttamiin mutaatioihin sukusoluissa(=>Jumalan tahto) niin itse havainnot eliöiden muuttumisista vuosimiljardien aikana ovat olleet ewokeillakin totta. Eenokkikin eräässä todella vanhassa kirjoituksissa totesi: "Muinaisina aikoina oli kolme suurta - härkä"-hirviötä, joiden lajeista kaikki eläimet Telluksen päällä saivat alkunsa, ja mainitsi että siihen liittyi ,myös asteroidin putoaminen maahan. Ei Eenokilla ollut silti riittävästi matikkaoppia takanaan, että olisi ruvennut edes veikkailemaan, KUINKA kauan siihen oli aikaa mennyt. Nykyään puhutaan noin 65 miljoonasta vuodesta, kun se Raamatussakin ohimennen mainittu tähti putosi maahan, ja aiheutti lisääntyvää mutaatiota dinosaurusten tms. lohikäärmeiden jälkeläisten lisääntymiselle. Jos kreationisti lopettaa PYHÄN HENGEN pilkan mukamas täysin jumalattomia tiedemiehiä kohtaan, he ainakin tulevat tietämään MOLEMMAT totuudet, sekä uskonnon että tieteen. Tai vain puolet molemmista, jos kuolee saman ikäisenä kuin sellaiset jotka käyttävät koko aikansa, joko USKONTOON tai TIETEESEEN.
        Älkää uskoko kreationistien valhetta mahdottoman nopeasta luomisesta(7 päivää siis vain toistui hyvin kauan). Ja jos haluatte tietää totuuden, "KORKEIMMATA OLENNOSTA"; -niin silloin ei ateismia suositella sen uskomiseen. Koska Korkein olento on se ainoa, joka on KAIKEN LUONUT, "Ukko Ylijumala" meille suomalaisille. Mutta oliko sillä AKKAKIN => "Ilman Impi"... Ilman impi; ÄSSÄ, tarkoittaa energiaa...


    • "Havainnot voidaan tarkasti selittää kolmannellakin tavalla. Yksinkertaisesti toteamalle, että maailmankaikkeus ei ole miljardeja vuosia vanha - silloin ei ole mitään mysteeriongelmaa. Tätä ei tieteessä luonnollisesti hyväksytä, koska se todistaisi Luojan olemassaolon"

      Miksi tämä todistaisi Luojan olemassaolon?

      • Anonyymi

        Ei mitenkään. Vaikka evoluutio jotenkin saataisiinkin kumottua se ei silti merkitse, että maailma olisi yhden tietyn luojan tekemä. Yhtä lailla uskottavaa olisi maailman syntymä sotkan munasta, lentävän spagettihirviön lonkerosta, minkä tahansa muun niistä N+1:stä luojajumalan käsistä tai vaikka titaanien luomuksena.


    • Anonyymi

      Olemme kaikki tulleet synnytyskanavasta.

      Kuten lappilainen runoilija elämänläheisesti totesi:
      "Väki on kotoisin v*tusta,
      ja p*rseestä pellon voima."

    • Anonyymi

      Minusta on outoa, jos ette KAIKKI tiedä, miten kaikki sai alkunsa?
      Eenok jo sanoi, että Henget ilmaantuivat menneisyyksien alussa - absoluuttisen deterministisistä syistä - niillä on NIMIÄ, jotka tarkoittavat olevaisuuden alkuvoimia ja tietoja, ja siksi HENKI niillä olennoilla on ikuinen. Ne olivat olemassa kauan ennen materiamaailmankaikkeuksia, eli kaikki tulee selittää ELÄVÄN olennon näkökulmasta - eli informaatiota tuottavan HENGEN? Ihmisen tapauksessa SYY kaiken ilmaantumiseen pitää selittää uskonnoissa elollisten avulla, mutta ei tavallinen kivipaasi sitä koskaan tiedä, tarvitseeko sen alkuperän olla elävä vai kuollut. Ei lammikko siitä suutu, jos et juo sen vettä => muuttuu eläväksi vedeksi, mutta vesi siis elävän olennon kehossa muuttuu eläväksikin...

      JOS SIIS HENKIÄ oli alussa ei yhtään => yksi, niin mikä henki on EKA?! Yllätys, joillekin, ei se ollut vielä vertailuhenki! EI SE ollut "Isä/POIKA" vaan PYHÄ HENKI, sellainen jolle kaikki asiat ovat absoluuttisen yhtä tärkeitä? VÄÄRYYS käyttää Pyhää Henkeä silti useinkin väärin, eli asiat, joilla on suuruusvertailu voimassa - ei silloin kaikki ole "yhtä suuria/pieniä", koska voittaja on aina se suurin lajissaan, VAIKKA olisi voittanut kaikki vääryydellä, mutta koska sitä kirotaan paljon, niin siksi yritetään hylätä sellaisia suoritteita, joissa olisi jotakin "sääntöjen vastaista".

      Jumala ei tuomitse vääryyttä siksi, että se voittaa useinkin oikeuden, vaan juuri siksi, että oikea suorittaja EI saa tarpeeksi usein VEDOTA sääntöjen noudattamiseen, silloin kun piti voittaa kaikki vain täydellisellä sääntöjen noudattamisella.

      Jos olisit ALKUHENKI; mitä rupeaisit tekemään? Kaikki IHMISET tämän tietää => alat pelaamaa., Vaikka olet alussa se yksi henki, alat skitsoilla, että ehkä pitäisikin puhdistaa joku pelatessa löydetty ominaisuus jopa eri massamöhkäleeseenkin? EI kaikissa elollisuustapauksissa silti naida ja siitetä esiin uusia kehoja, koska jos "skitso olio" ei ole vaarassa tulla "hulluksi", hänen sallitaan käyttäytyä ja puhua - kuten imitaattorien sallitaan - monella eri tavalla - HÄN LÖYTÄÄ omaisuuksia, jotka vierailevat ajatuksissaan eri henkilöinä, ja ne kaikki paljastuvat eri hengiksi. JUMALA - jonka RAAMATTU ILMOITTAA - ei halunnut skitsoilla silti LIIKAA : HÄN käyttää vain seitsemää henkeä, vaikka on ollut riivattuja, joihin on mennyt satakin "pahaa henkeä"... Paha henki tarkoitta tottelemattomuutensa tähden hylättyä henkiolentoa... Ja se ei itse osaa laskea mitään, mutta viihtyy monenlaisen sekoilun kanssa. Kuka hyvänsä jos LUOJA SALLII SEN, saa olla riivattu, mutta ei sitä kannata tavoitella, yleensä kaikki ihmishengetkin tavoittelevat vanhuutta ja viisautta, edes lopuksi elämäänsä. HULLUUS tapahtuu, jos joku NUORI on halunnut VOITTAA - liikaakin - hän on pelästyttänyt käytökseltään muita niin, etteivät uskaltaneet tai pystyneetkään joskus voittaa "hullua" persoonaa..
      Tieteen ongelma on se, ettei se kykene selittämään, jos se nk. "maailman sekulaari tiede", muuta kuin ilmeiset havainnot, mutta se ei kykene selittämään minkään ELOLLISEN kohteen käytöstä - kauaakaan, USKONTO onnistuu siinä paremmin, ja onhan psykologiakin silloin tällöin saanut selitettyä jotakin outoa käytöstä - kai oikeinkin.

      Alussa henget rupesivat siis PELAAMAAN - jonkin aikaa muutakin pähkäiltyään! Joku joka vihaa pelejä, jos on luuseri, ei hyväksy kai tuota tietoa, että kaikki olevaisten tavoitteet kilpailutetaan, ennemmin tai myöhemmin... On suuri eroavaisuus silti tuuripelien a taitopelien välillä..

      Loppukaneetti: JOS ETSITTE syytä kaikkeen ELÄMÄÄN hylätkää kaikki turhat laskelmat, paitsi ehkä logiikkaa - saa turhaankin harjoittaa - koska ihmisellä on HENKI, joka voi yltyä tekemään ruumiillaan mitä tahansa - milloin tahansa. - JOS LUOJA SEN SUO! Jos puolestaan etsitte tietää sen, "miltä jokin kaikkienkin aistien avulla päältä katsoen tarkasti näyttää ja mihin se menee" - niin tiedehän juuri sen tietää...
      Onko IHMINEN riivattu, koska IHMISIÄ on nykyään jopa 8 miljardia tms? En tiedä, ei, koska ei ihmisillä ole kaikilla ERI HENKEÄ, vaan samanmieliset useinkin etsivät tuttua ja turvallista, olemalla vain käytökseltään samanlaisten seurassa. Viikonpäiviä on silti vain seitsemän, tiedätkö SINÄ minä viikonpäivänä olet syntynyt? Itse keskiviikkona?! Minäkin olen pikkuruinen "isä", mutta niin poika kuin PH on järjestyksessään juuri keskiviikkona poies(nollana) luetellessa 7 henkeä pyhässä kolminaisuudessa eli minun on helppokin selvitä elämästäni lestissään vain luomistekojemme valvojana...

      • Anonyymi

        Kyvyttömyys kyseenalaistaa alkuperäistä pätevyyttä johtaa yleensä myöhempiin virheisiin antamassa vakuuttava selitys hyperloimifraktalisaatiolle, yhdistettynä täydelliseen kokonaisvaltaiseen resonanssiemanaatioon subharmonisten sympaattisten vasteiden luomiseksi.
        Kriittisen ajattelun häiriöiden useat ilmentymät voivat johtaa 60 gHz:n lyöntitaajuuden harmonisten osittaiseen väärinymmärrykseen, sympaattiseen resonanssiin luontaisten parantavien taajuuksien kanssa, jotka kutsuvat liikkumatonta lentoa tilan tyhjiön poikki.

        Asynkroniset konfabulaatiotapahtumat voivat edelleen hämmentää ymmärrystä holografisesta ajallisesta resonanssista yhdistettynä geodeettisiin hilarakenteisiin korostaen yhteyttä yhtenäiseen kenttään.
        Kun voit virittää itsesi sisäisesti korkeammille taajuuksille, voit hyödyntää stabiloitua värähtelyresonanssia sympaattisessa resonanssissa isotrooppisten siirtotoimintojen kanssa, jotka kapseloivat modulaarisia osioita tiedostamattomassa mielessä.

        Värähtely tila-aikamatriisin sisällä suhteessa fraktaaliresonanssiharmooneihin, joka on sidottu kvanttitasolla kokonaisiin holistisiin resonanssiemanaatioihin, jotka ilmentävät 5G COVID-19 -aktivointikäskyjä.
        Tämä laite käyttää kvanttileikkausmatriiseja, jotka on kudottu yhteen molekyylitasolla kokonaisten holististen resonanssien emanaatioiden kanssa, jotta saadaan aikaan jatkuva yhteys alisteisten abstraktiotasojen välille.

        Tulevaisuuteen kurottautumalla ja tarttumalla voit integroida plasmakentän resonanssin siirron modulaatiofunktioita sympaattiseen resonanssiin geodeettisten hilarakenteiden kanssa, jotka ilmentävät henkistä kulkua tuntevien OLENTOJEN välillä.

        Kun olet tekemisissä tiedostamattomalla tasolla, sisimmän psyykesi syvyyksissä, voit helposti päästä vakiintuneeseen värähtelyresonanssiin, sympaattiseen resonanssiin isotrooppisten siirtotoimintojen kanssa luodaksesi selkeän yhteyden ALKUHENKEEN.


      • Anonyymi

        Eräät yrittävät. mm. eräs taannoin Pertti Koivisto sfnetissä, kompromissia evoluution ja kreationismin välillä: EI ole mennyt MILJARDEJA VUOSIA, vaan vasta satoja miljoonia, mutta evoluutikko on siinä varmemmalla pohjalla kuin kreationisti että perustaa sen tiedemenetelmään esim. hiiliajoitukseen. JOSTA en tosin itse tiedä, miksi HIILIHAJOAMINEN sen jollekin isotoopilla alkaa vasta eliön kuoltua?!

        7000 vuotta, KAIKEN MATERIAN kokoontumiseen tähdiksi, planeetoiksi ja kuiksi on varmasti mahdotonta noin nopeasti koska JOS PERUSTAMME tuon asian tietämäämme fysiikkaan, meni satoja miljoonia vuosia, noiden kappaleiden kiinteytymiseen vetypilvistä eli Bug-Bangin materiansyntytilanteiden jälkeisissä tapahtumissa
        Ei Jumala "tapa" sitä, joka uskoo naiviin valheen maailmankuvansa suhteen, Jumala on tyytyväinen pohjimmiltaan siihenkin => eipähän tule kilpailuja totuuden kanssa luotujensa kanssa. Mutta Jumala saattaa vihastua, jos joku tietää SAMAN asian tästä kaikesta kuin Jumala, eli jos se ihminen ei anna kunniaa Jumalalleen, joka ei ole se ihminen itse, ruumiissaan, Vaan silloin ihmiseen on mennyt ahneuden ja väärän ylpeyden henki( ne pahoja henkiä), jotka eksyttävät ihmisen pitämään kyseisen teorian tietämistä IHMISEN ansiona- jopa pelkästään omanaan... "Saatana(tai Lucifer) todella on valheen ISÄ, silloin kun se puhuu se todella puhuu omiaan, koska VALEHTELEE!"(Jeesuksen puheesta plagioitua)
        Pyytäisin arvon kreationisteja uudestaankin miettimään, onko evoluutio sittenkään valhe, vaikka SE EI OTA KANTAA, siihen KUKA kaiken aiheutti, heille se on vasta : MIKÄ! Ei Persoonallista Olentoa kutsuta kehiin Luomaan - sanomalla "MIKÄ", vaan "KUKA"!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eräät yrittävät. mm. eräs taannoin Pertti Koivisto sfnetissä, kompromissia evoluution ja kreationismin välillä: EI ole mennyt MILJARDEJA VUOSIA, vaan vasta satoja miljoonia, mutta evoluutikko on siinä varmemmalla pohjalla kuin kreationisti että perustaa sen tiedemenetelmään esim. hiiliajoitukseen. JOSTA en tosin itse tiedä, miksi HIILIHAJOAMINEN sen jollekin isotoopilla alkaa vasta eliön kuoltua?!

        7000 vuotta, KAIKEN MATERIAN kokoontumiseen tähdiksi, planeetoiksi ja kuiksi on varmasti mahdotonta noin nopeasti koska JOS PERUSTAMME tuon asian tietämäämme fysiikkaan, meni satoja miljoonia vuosia, noiden kappaleiden kiinteytymiseen vetypilvistä eli Bug-Bangin materiansyntytilanteiden jälkeisissä tapahtumissa
        Ei Jumala "tapa" sitä, joka uskoo naiviin valheen maailmankuvansa suhteen, Jumala on tyytyväinen pohjimmiltaan siihenkin => eipähän tule kilpailuja totuuden kanssa luotujensa kanssa. Mutta Jumala saattaa vihastua, jos joku tietää SAMAN asian tästä kaikesta kuin Jumala, eli jos se ihminen ei anna kunniaa Jumalalleen, joka ei ole se ihminen itse, ruumiissaan, Vaan silloin ihmiseen on mennyt ahneuden ja väärän ylpeyden henki( ne pahoja henkiä), jotka eksyttävät ihmisen pitämään kyseisen teorian tietämistä IHMISEN ansiona- jopa pelkästään omanaan... "Saatana(tai Lucifer) todella on valheen ISÄ, silloin kun se puhuu se todella puhuu omiaan, koska VALEHTELEE!"(Jeesuksen puheesta plagioitua)
        Pyytäisin arvon kreationisteja uudestaankin miettimään, onko evoluutio sittenkään valhe, vaikka SE EI OTA KANTAA, siihen KUKA kaiken aiheutti, heille se on vasta : MIKÄ! Ei Persoonallista Olentoa kutsuta kehiin Luomaan - sanomalla "MIKÄ", vaan "KUKA"!

        Hiili-14:a hajoaa kaiken aikaa, mutta eliön kuoltua tämä ei enää kerää uutta. Hiilimenetelmällä päästään maksimissaan n. 50000 vuoteen. Sitä vanhemman näytteen iänmäärityskseen on käytettävä muita menetelmiä, koska näin vanhassa näytteessä hiili-14 isotopin määrä olisi jo hyvin pieni.


    • Anonyymi

      Semmoinen HASSULTA kuulostava asia, että jos kysytte Jumalalta, kuinka HÄNELLÄ meni aikaa, pistää prosessit alulle täällä Galaksissamme, vastaus on se sama: 7 päivää. KOSKA on 200 gigaa tähteä, niin yx luomisviikko per Galaksi on hieman alle 4 gigaa vuotta.

      Mutta jos kysytte muulta kuin JUMALALTA - te yritätte tietää KOKO ajanjakson, kaikki sukupolvet, ettekä sitä, kuinka kaunan per "kuukausi/vuosi" pitää tehdä töitä, te saatte äärettömän monta eri vastausta. Raamattu silti sanoo, että on vain yksi (YLI)Jumala, ja EI OLE KETÄÄN rinnallaan, eli SIKSI 200 gigaa tähteä ei tehty samaan aikaan, vaan vuorotellen: "MINÄ OLEN AINOA JUMALA, EI OLE KETÄÄN RINNALLANI" - vanhan testamentin profeetta rupesi Jumalaansa tolleesti kuuntelemaan, ja mekin voimme, melko useinkin saisimme sen eläessämme tehdä.

      Jos kysytte uudelleen, Jumalalta: "Kuinka kauan menee KAIKEN luomiseen" => Vastaus on: "Ikuisesti - äärettömän kauan"... TAI: "Kuinka meni elefantin luomiseen?" => On vastaus: "Muutama miljoona vuosi - mutta maailma oli jo silloin materian puolesta valmis"... Vaikka viidentenä ja kuudentena(2 x 550 miljoonaa vuotta) päivänä Jumala siis oli jo pistänyt tietyt atomit erikoistumaan elollisten ilmaantumiseen - evoluution avulla.
      8. luomispäivä? Näimme unta alussa koneista => Koneet syntyivät meidän jälleen, vaikka Jumalat olivat rakentaneet niitä ennen elollisiakin myös - ja kirjoitukset. Se on silti seuraavan viikon seuraava päivä, me emme käytä 8 päivää viikossa, vaan seitsemää - eikä se ole tietokoneellekaan ongelma jos se on ohjelmoitu oikein...

      Älkää kysykö sellaista Jumalalta, mitä Jumalakaan ei voi tietää, sekin on helposti mahdollista, vaikka silloin ei kyllä silti viisaita kysytä... Eli huumeen käyttäjät tekevät vahingossa mielessään vääriä zointteja, eli Jumala toteaa monelle niihin seonneelle: "Älkää valehdelko liikaa, koska ei paljon valehdelleelle kannata muidenkaan aina puhua totta!"

    • Anonyymi

      Siis "pimeällä aineella" on helppo kansantajuinen selitys => se on aurinkojen absorptiota - sähkömagneettisen säteilyn imeytymistä. Jopa oma Aurinkomme absorpoi, pimeitä pilkkuja nähtävästikin, valonsa sekaan, jos joku kappale/planeetta vähänkin rupeaa putoamaan kiertoradallaan kohden aurinkoa. Absorptio => työntää pimentymällä ja imemällä energiaa ytimessään kauemmas kohteita atomitasollakin, ja EMISSIO tuottaa valoa ja vetää kohti. Omalla planeetallamme ei liene sellaista toimintaperiaatetta paljon suorittaa(absorptio) kuin auringolla -tai päinvastoin, maa ainoastaan kuuta joutuu silloin tällöin maanjäristyksillä pitämään kauempana, mutta täällä ITSEKKYYS on pimeys, omahyväisyys, elävillä olennoilla, jolla ne työntää muita ihmisiä poies luotaan. Pohjimmiltaan planeetoillakin lienee juurikin absorptiota, valon suhteen, eihän ne suoranaisesti nähtävää valoa tuota.

      • Anonyymi

        Tuntuu, että annostusta olisi lisättävä.


    • Anonyymi

      Tarkoitat ilmeisesti psyykelääkkeitä? Mutta ne on pääsääntöisesti lumevaikutteisia, eli vain jos käyttäjä uskoo tuoteselosteen ne vaikuttavat niin kuin pitää, sivuvaikutuksia niillä on paljonkin, mutta enemmän suotuisia. Jos on BURN OUT tai depressio tulossa tai tullut, niin psyykelääke pystyy poistamaan, ahdistusta ja jännitystä, Mutta ne eivät sinänsä paranna mitään suoritusta, koska jos noita em. ei enää kykene tuntemaan LAINKAAN, jää suoritukset opiskelussa ja työssä veltoiksi ja pliiisuiksi.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2217
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2043
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1652
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1480
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1466
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1367
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1344
    8. 52
      1238
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1190
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1169
    Aihe