Kun todellisia suurmiehiä ei ollut, puheissa jotkut nostettiin suurmiehiksi, monet jopa itse itsensä.
Johan Ludvig Runeberg oli arvoton huorapukki, vaimon kiusaaja, 'hustruplågare', kiivas itseään täynnä oleva kaiken tietäjä ja opiskelevan nuorison suuri ihanne. Runeberg osasi polkea kilpailijansa ennen, kuin pääsivät pinnalle.
Elias Lönnrot Suomalaisen kirjallisuuden seuran perustajajäsenenä ja vaikuttajana sai varmistettua, että lahjakkaat tutkijat poljettiin, ja häntä ylistettiin. Todellisuudessa tuotantonsa jäi tekeleen tasolle.
Karmein lienee Kalevala. Keräytti oppilaillaan muinaisrunoja, muutti kielen mieluisakseen, laati kolmasosan (!) teoksesta omasta päästään ja sekoitti loput kansanperinnettä vastaamattomaksi sopaksi.
Karmein lienee kuitenkin ollut Johan Vilhelm Snellman. Hän oli ihanoitunut sadunomaisinpaan aikansa filosofiaan, Hegeliläiseen dialektiikkaan. Oli vielä suurkadonkin jälkeen vakuuttunut, että lainaahan ei oteta. Kun talvi tuli ja lumi peitti muutenkin kurjat tiet, mitään ei ollut enää tehtävissä.
Kuoli satatuhatta, vaikka viljaa olisi ollut saatavilla jo Pietarissa.
Snellman sai keisarin suostuteltua perustamaan Suomeen oman valuutan, kun selitti Venäjän ruplan liian suureksi maamme oloihin. Markasta tuli ruplan neljäsosa, mutta varsinainen munaus tapahtui siinä, kun rupla jäi hopeakantaan ja markka sidottiin kultakantaan.
Kun ruplan arvo heikkeni suhteessa markkaan, Vaihetus-, laina- ja depositionikonttori eli Suomen pankki joutui lunastamaan ruplat vakiokurssilla 4:1 ja kärsimään jatkuvasti ankaraa tappiota. Asia tietysti painettiin villaisella.
Sellaisia olivat 'suurmiehet'. Nykyisin edetään enemmän taidoilla ja ansiolla. 🌹👀
1800-luvun suurmieskultti
1
376
Vastaukset 1
- Anonyymi
😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍
😍 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#18064722V
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo1531373Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.1221095Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä33872Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset216839En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58792- 64762
- 143754
- 47696
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus57632Joko kaupungin johtaja saa iskeä kuokkansa kunttaan
Särkiperällä tapahtuu 25.8 2026 klo.10.00 Fingrid Oy:n ja kahden maanomistajan kanssa maan lohkominen.Mahdollisesti täss63593