Olen ihan täysin ulkona nyky Suomen poliittisesta menosta, missä oikein mennään ja kuka johtaa tätä pelleorkesteria! RAHAA ON, tälle SDP:n fläppitaulutekstille naurettiin kurkku suorana. Nyt tekisi kysyä ihan vakavasti ONKO MEILLÄ TODELLA RAHAA. Kun katsoo näitä poliittisia päätöksiä, eihän niissä ole päätä eikä häntää. Onko pääasia että päästään hillotolpalle ja kustannuksista viis .Pari surullista esimerkkiä:
Liike nytin puheenjohtaja, kansanedustaja Hjallis Harkimo nosti eduskunnan kyselytunnilla esille hyvinvointialueiden johtajien palkat.
Sairaanhoitopiirien johtajat saavat 18 000 euroa kuussa palkkaa, siis saman verran kuin pääministeri, ja niillä on joku ihmeellinen pykälä siellä vielä, että jos yksi johtaja saa enemmän kuin toinen, niin automaattisesti toisen palkka nousee. Eihän tässä ole mitään järkeä. Ei tämmöinen toimisi yritysmaailmassa eikä missään muualla kuin sote-alueilla. Meinaatteko te tehdä jotain tälle? Tämä suututtaa ihmisiä ihan oikeasti. Kukaan ei halua vastata”, Harkimo sanoi kyselytunnilla.
”Julkinen sektori on myyjän unelma: Tyhmä ja piikki aina auki.” VANTAAN Kuusijärvi -hanke ihmetyttää vantaalaisia.
Kuusijärvestä on tarkoitus kunnostaa houkutteleva ulkoilualue. Hankkeen kokonaiskustannukset ilman arvonlisäveroa ovat noin 30 miljoonaa euroa.
Kuusijärvelle suunniteltu savusauna maksaa 2,2 miljoonaa euroa, pulkkamäki 600 000 euroa, nuotiopaikka 600 000 euroa, esteetön uimaranta 500 000 euroa.
Vantaan Sanomat kertoo vantaalaisten hämmennyksestä. Myös sosiaalisessa mediassa reipas rahan käyttö herättää ihmetystä.
On vaikea uskoa että kyseessä olisi pelkästään tyhmyydestä, onko Suomessa olemassa korruptiota.Tekisi mieli jopa väittä että kukaan täysjärkinen ei maksa savusaunasta 2,2 miljoonaa, saiskohan joku poliittinen päättäjä esim voitelurahaa tuosta menoerästä, mene ja tiedä.
Yksi asia on kuitenkin varma, mitenkä kauan Suomessa annetaan tälläisen poliittisen pelin jatkua,pidetäänkö ihmisiä ihan tyhminä ja tehdään ihan mitä huvittaa, pääasia on että RAHAA TULEE,ainakin joillekkin ja hallitus kurittaa köyhiä senkun kerkiää!!!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.