KASTEEN ARMO VAI KRISTUKSEN ARMO

KUN PUHUTAAN KASTEEN ARMOSTA EN VOI SILLE MITÄÄN ETTÄ SE ON ASIA JOTA EN MILLÄÄN LÖYDÄ RAAMATUSTA. SIELTÄ LÖYTYY KYLLÄ SE ETTÄ MEIDÄT ON KUTSUTTU KRISTUKSEN ARMOSSA. ONKO NIIN ETTÄ IHMISET USKOVAT ENEMMÄN KASTEESEEN KUIN KRISTUKSEEN. USKOSSA ON KYSYMYS HENKILÖKOHTAISESTA SUHTEESTA JEESUKSEEN KRISTUKSEEN, EI MISTÄÄN KAAVASTA JONKA TÄYTTÄMÄLLÄ IHMINEN PELASTUU. JOS IHMINEN TODELLA PELASTUISI KASTEESSA EI RYÖVÄRIKÄÄN OLISI KOSKAAN PÄÄSSYT PERILLE. EN HALUA SYYLLISTÄÄ KETÄÄN ENKÄ MOITTIA VAAN TAHDON HERÄTELLÄ USKOMAAN KRISTUKSEEN NIINKUIN RAAMATUSSA SANOTAAN.
SYDÄMEN USKOLLA TULLAAN VANHURSKAAKSI JA SUUN TUNNUSTUKSELLA PELASTUTAAN.

284

2007

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jumala jakaa armoaan syntiselle ihmiselle sekä kasteessa että Herran pyhässä ehtoollisesa, jossa ihmisen synnit pestään pois Kristuksen sovintoveren tähden.
      Siitä seuraa pelastus ja hyvä omatunto.

      Ap. t. 22:16
      Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi JA PESTÄ POIS SYNTISI.

      Room.6:3
      Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen KUOLEMAANSA KASTETUT?

      1. Piet. 3:21
      Tuon esikuvan mukaisesti TEIDÄT PELASTAA NYT KASTE, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus.

      • Anonyymi

        Huomaa "ja" sana Apt. 22:16. Näin kaste ei pese syntejä pois, vaan Jeesuksen avuksihuutaminen.

      • Anonyymi

        Ef. 4:
        17. Sanon siis tämän ja vakuutan Herrassa: älkää enää vaeltako niin kuin pakanat turhanpäiväisissä ajatuksissaan. Room. 1:21; 1. Piet. 4:3
        18. Heidän ymmärryksensä on pimentynyt, ja he ovat vieraantuneet Jumalan elämästä tietämättömyytensä ja sydämensä paatumuksen tähden. Ef. 2:12; Ef. 5:8
        19. Heidän tuntonsa on turtunut, he ovat antautuneet irstauteen ja ahneudessaan harjoittavat kaikenlaista saastaisuutta. Room. 1:24-27; Kol. 3:5; 1. Tess. 4:5
        20. Mutta te ette ole sillä tavoin oppineet tuntemaan Kristusta,
        21. jos yleensä olette hänestä kuulleet ja hänessä opetusta saaneet niin kuin totuus on Jeesuksessa:
        22. teidän tulee hylätä vanha ihmisenne, jonka mukaan te ennen vaelsitte ja joka turmelee itsensä seuratessaan petollisia himoja, Room. 6:6; Kol. 3:8-9; 1. Piet. 2:1
        23. uudistua hengeltänne ja mieleltänne Room. 12:2
        24. ja pukea yllenne uusi ihminen, joka on luotu Jumalan kuvan mukaisesti totuuden vanhurskauteen ja pyhyyteen.

      • Anonyymi

        Alkutekstin kommentaari Novum:
        1.Piet.3:
        21. Vesi sinänsä ei pelastanut Nooaa perheineen, vaan arkki, joka pysyi veden pinnalla. Tämä erotti heidät maasta, joka tuhoutui vedenpaisumuksessa, ja pelasti heidät siitä. Tulva oli Nooalle ikään kuin kaste, samoin kuin Punainen merikin myöhemmin Israelille. Tämän tulvan kasteen avulla hänet vietiin perheineen vanhasta maailmasta uuteen (2 Piet 3:5-13).Samoin kuin Kristuksen kuolema synnin tähden on tehnyt mahdolliseksi uskovan kuoleman pois synnistä ja sen rangaistuksesta, niin myös hänen ylösnousemuselämänsä on uskovan uuden hengellisen elämän lähteenä.

      • Anonyymi

        Kaste Kristukseen ei ole sama kuin kaste vedellä. Kristus ei ole vettä. Kaste Kristukseen on kaste siihen mitä ja kuka hän on. Ja jokainen joka kastetaan Kristukseen, tulee Kristuksen kaltaiseksi. Te jotka teette tuon kasteen rituaaliksi, piilotatte evankeliumia, koska osa evankeliumia on se uusi ihminen, jonka Jumala luo ihmiseen, kun ihminen uskoo Jeesukseen.
        Paavalia ei lähetetty kastamaan (1 Korinttolaiskirje 1:17). Jos Paavali julisti pelastavaa evankeliumia (1 Korinttolaiskirje 15:1-4), niin kuinka hän ei julistanut kastetta eikä ollut lähetetty kastamaan, jos kaste vedellä pelastaisi? Hän ei koettanut saada ihmisiä kastetuiksi, vaan uskomaan (2 Korinttolaiskirje 5:11).

      • Anonyymi

        Ei noissa mitään kasteen armosta puhuta!

    • Anonyymi

      Alkuseurakuntalaisten kinastellessa, Paavali oli iloissaan siitä miten vähän oli kastanut ihmisiä. Ei pitänyt sitä edes kovin tärkeänä toimena, vaan sitä että julisti sanomaa Kristuksesta.

      Tarina ei kerro sitä tekivätkö nuo kinastelevat seurakuntalaiset parannusta koskaan, vaan jatkoivat kinastelua hamaan kuolemaansa asti.

      • Anonyymi

        Paavali piti tärkeimpänä evankeliumin julistamisen, uudestisyntymän jälkeen uskovan tulee ottaa kaste...

    • Anonyymi

      Uuden liiton kaste viittaa Raamatussa Kristukseen ja hänen työhönsä eli silloinhan se on armoa

    • Anonyymi

      Uusi liitto oli Hengen liitto, kun aikaisempi oli lakiliitto, jossa kiivailtiin lain kirouksen kanssa eikä se johtanut oikeastaan mihinkään muuhun kuin että juutalaiset menivät Jeesuksen tappamaan sapattirikkomusten vuoksi.

      Uusi liitto solmitaan Hengessä ja sen yhdyssiteellä, siten että se yhdistää ihmisen Jumalan kanssa ja Jumalan lapset toistensa kanssa.

      • Anonyymi

        Hellluntailaiset valehtelee aina

        Ei ole Raamatussa sanaa "lakiliitto" eikä "henkiliitto", ne on eksytyssanontoja.

        Vanha liitto alkoi ympärileikkauksesta pojat 8 pv. ikäisenä ja tytöistä uhrattiin kaksi kyyhkysen poikasta.

        Kristuksen liitto on kasteen liitto. Uusi liitto alkaa kasteessa Kristuksen kuoleman ja sovintoveren osallisuuteen sytien pois pesemiseksi, mukaanlukien perisynnin kadotustuomio, mikä kumotaan kasteessa Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen tähden.

        1. Piet. 3:21

        Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt KASTE, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon LIITON.
        Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus.

    • Olen ymmärtänyt että evlut kirkko pitää kaikkia lapsena kastettuja uudestisyntyneinä Jumalan lapsina? Eikö nyt olisi aika muuttaa sanoma parannukseen synnistä ja Jeesuksen henkilökohtaiseen tuntemiseen kasteen armon sijasta.

      • Anonyymi

        "vesi , nyt teidätkin pelastaa - kasteena , ei siksi että luovuitte saastaisesta elämästänne ,
        vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton." 1 Piet: 3: 21

        "Pelasti meidät , ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen kautta, vaan laupeutensa mukaan
        uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta." Tiit: 3: 5

        "parannusta" , saa ja tulee tehdä päivittäin , eikä ainoastaan kerran elämässä, ja
        sittenkin:
        "Teidän parhaimmatkin tekonne on kuin saastainen vaate Jumalan edessä"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rituaalit on nollan veroisia, taikausko on suomalaisissa kuin täi tervassa, siinä halutaan sätkytellä kuin vauvat häkkysängyssään.

        Jumala sulki itse arkin oven ettei kukaan ala kuvitella vesipelastusta vain kyyhky sai mennä ulos !

        Jaa onko parannuksen tekeminen myös sitä saastaista vaatetta, mitä sakastissa pelätään yli kaiken.

        Se on raamatun selitys vähän vaativa tehtävä!

        Veivikonetga ei ole näköjään huollettu vieläkään.

        Onko kassa tyhjä vai mikä on tyhjä @

        Onko asiat kuin kokkikoulun avauspuheessa, eli jos veitsi on tylsä keittiössä, tylsyyttä on muuallakin @#@

        helluntailaisuushan ei perustukaan raamatun sanaan , eikä raamatun sana merkitse helluntailaisille , yhtään mitään !
        = ihmisoppi , "korvasyyhyynsä"

        Johanneksen kaste oli parannuksen kaste.
        kristillinen kaste on , kaste Kristukseen.

        oman elämänsä parannus on jokaisen "omissa korvien välissä" . . .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rituaalit on nollan veroisia, taikausko on suomalaisissa kuin täi tervassa, siinä halutaan sätkytellä kuin vauvat häkkysängyssään.

        Jumala sulki itse arkin oven ettei kukaan ala kuvitella vesipelastusta vain kyyhky sai mennä ulos !

        Ateistit puhuu rituaaleista

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaa onko parannuksen tekeminen myös sitä saastaista vaatetta, mitä sakastissa pelätään yli kaiken.

        Se on raamatun selitys vähän vaativa tehtävä!

        Ei kun se on kellarissa valetta

      • Anonyymi

        Uudestisyntyminen tapahtuu kasteessa vedestä ja Hengestä. Sitten on eri asia kristityn vaellus, ei se kumoa kasteen liittoa, johon Jumala lapsen on kasteessa ottanut.
        Tuhlaajapoikakin oli koko ajan Isän perillinen, vaikka joutui elämässä sikojen kaukalolle.
        perintö oli vain kasvanut hänen poissa ollessaan.

        Koita uudestaan jos olisit vähän enemmän tolkuissasi !

        Eikö nimi sano mitään, perintö oli rällätty ajat sitten se meni himoslaiseen elämään mieti asiaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uudestisyntyminen tapahtuu kasteessa vedestä ja Hengestä. Sitten on eri asia kristityn vaellus, ei se kumoa kasteen liittoa, johon Jumala lapsen on kasteessa ottanut.
        Tuhlaajapoikakin oli koko ajan Isän perillinen, vaikka joutui elämässä sikojen kaukalolle.
        perintö oli vain kasvanut hänen poissa ollessaan.

        Jos luemme tarkkaan siinä sanottiin " poika joka oli kuollut....

    • Anonyymi

      Helluntailaisuus on väkevä eksytys, heresia, Perkeleestä.

      • Anonyymi

        Noin se perkele opettaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noin se perkele opettaa!

        helluntailaisuus-eksytys,

        "Sentähden Jumala lähettää heille VÄKEVÄN eksytyksen , niin että he uskovat valheen , -
        Jumala koettelee niitä , jotka eivät rakasta totuutta voidakseen pelastua , lähettämälle
        heille VÄKEVÄN EKSYTYKSEN." 2 Tess: 2

        Ja noin se perkele siteeraa Raamattua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja noin se perkele siteeraa Raamattua.

        helluntailainen ei kestä totuutta.

        helluntailaisille rakas nimi on : >>>"perkele"<<<
        sitä nimeä ne muistaa enemmän , kuin Jumalan Poika Jeesus Kristus"

        "joka kantoi MAAILMAN synnin" 1 Joh: 2

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja noin se perkele siteeraa Raamattua.

        Hyvä että myönnät olevasi perkele

      • Anonyymi kirjoitti:

        helluntailainen ei kestä totuutta.

        helluntailaisille rakas nimi on : >>>"perkele"<<<
        sitä nimeä ne muistaa enemmän , kuin Jumalan Poika Jeesus Kristus"

        "joka kantoi MAAILMAN synnin" 1 Joh: 2

        Otti pois koko maailman synnin

    • Anonyymi

      Helluntailailaiset tarkoittaa sillä parannuksella villitsevein hurmoshenkien valtaan joutumista. Siellä otetaan hurmostilassa vastaan niiitä kaatohenkiä "jeesuksina" ja uskotellaan että ne kokemukset on niitä taivaskokemukia, henkikasteita
      ja pelastusvarmuukia.

      Helluntailaisuus ei ole tervettä kristinuskoa koskaan ollutkaan.

      1. Tim. 4:1

      Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja.

      • Anonyymi

        Puhut sata% pascaa.

        Mitä sieniä olet syönyt vai onko suu täynnä nuuskapusseja !@

      • Anonyymi

        Samaa mieltä kanssasi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puhut sata% pascaa.

        Mitä sieniä olet syönyt vai onko suu täynnä nuuskapusseja !@

        helluntailaiselle >>>"sata%pascaa"<<< on ilmeisesti Raamatun 1 Tim: 4: 1
        sillä helluntailainen herjaa ja kiroaa heti , jos raamatun sanaa kommenteissa.

        Raamatun sanaa eivät siedä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        helluntailaiselle >>>"sata%pascaa"<<< on ilmeisesti Raamatun 1 Tim: 4: 1
        sillä helluntailainen herjaa ja kiroaa heti , jos raamatun sanaa kommenteissa.

        Raamatun sanaa eivät siedä.

        Ne suorastaan vihaa Jumalan Sanaa 😔

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne suorastaan vihaa Jumalan Sanaa 😔

        Mitä vihaamista tässä on:
        "Ap 8
        " Ja KANSA otti yksimielisesti vaarin siitä, mitä Filippus puhui,"

        " Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset".

        Harmittaako, kun tuossakaan ei puhuta vauvoista mitään?

        En ymmärrä mitä vihamista Jumalan Sana teissä herättää mutta niin se on. Vauvoista hjaksatte kyllä puhua

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä vihaamista tässä on:
        "Ap 8
        " Ja KANSA otti yksimielisesti vaarin siitä, mitä Filippus puhui,"

        " Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset".

        Harmittaako, kun tuossakaan ei puhuta vauvoista mitään?

        Siinä puhutaan kansasta ja siihen kuuluu vauvojakin. Harmittaako tuo kansa sinua?

        Olipa isoja vauvoja: "sekä miehet että naiset"!!!

        Olivatkohan ne niitä vauvajättiläisiä?

        Ai kastettinko siellä pelkästäämn miehiä ja naisia? Eikö lapsia kastettu ollenkaan?

        Harmittaa suuresti sitä tuo kansa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai kastettinko siellä pelkästäämn miehiä ja naisia? Eikö lapsia kastettu ollenkaan?

        Tajuatko lukemaasi:" He ottivat kasteen, sekä miehet että naiset."!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tajuatko lukemaasi:" He ottivat kasteen, sekä miehet että naiset."!

        Tuossa kohdassa miehet ja naiset. Muutoin kastettiin kaiken ikäiusiä, kuten Jeesuksen käskystä näemme

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tajuatko lukemaasi:" He ottivat kasteen, sekä miehet että naiset."!

        Miksi hellarit ei noudata tuota esimerkkiä ja kasta vain miehiä ja naisia???

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olipa isoja vauvoja: "sekä miehet että naiset"!!!

        Olivatkohan ne niitä vauvajättiläisiä?

        "teille ja teidän LAPSILLENNE tämä lupaus on annettu" Apt: 2: 39

        "kaikki kansat minun opetuslapsikseni , KASTAMALLA heitä Isän ja Pojan ja Pyhän
        Hengen NIMEEN" Matt: 28: 19

        helluntailaisen mukaan lapset ei kuulu kansaan . . .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi hellarit ei noudata tuota esimerkkiä ja kasta vain miehiä ja naisia???

        "Miksi hellarit ei noudata tuota esimerkkiä ja kasta vain miehiä ja naisia???

        Siksi, koska UT kehoittaa kastamaan niitä, jotka uskovat Herraan Jeesukseen ja nuoretkin voivat uskoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä vihaamista tässä on:
        "Ap 8
        " Ja KANSA otti yksimielisesti vaarin siitä, mitä Filippus puhui,"

        " Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset".

        Harmittaako, kun tuossakaan ei puhuta vauvoista mitään?

        tuo "Filippus" on ainoa raamatun jae minkä helluntailaiset osaa (ulkoa . . .

        ottakaa ny joskus se kokonainen raamattu , ei Jeesuskaan yhtä ainoaa jaetta hokenu maan päällä ollessaan , vaan "Jeesus tunsi KIRJOITUKSET" > monikossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Miksi hellarit ei noudata tuota esimerkkiä ja kasta vain miehiä ja naisia???

        Siksi, koska UT kehoittaa kastamaan niitä, jotka uskovat Herraan Jeesukseen ja nuoretkin voivat uskoa.

        Väärin!
        Raamattu ei missään käske kastamaan "niitä jotka uskovat"

        Siltä se vaikuttaa

        Eli helluntailaiset eivät noudata tuota esimerkkiä, miksi he sitten sillä perustelvat omia oppejaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väärin!
        Raamattu ei missään käske kastamaan "niitä jotka uskovat"

        Oh hoh: "Väärin!
        Raamattu ei missään käske kastamaan "niitä jotka uskovat"????

        Miksihän apostolit kastoivat vain niitä, jotka uskoivat?
        Eivät he kastaneet kaikkea kansaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oh hoh: "Väärin!
        Raamattu ei missään käske kastamaan "niitä jotka uskovat"????

        Miksihän apostolit kastoivat vain niitä, jotka uskoivat?
        Eivät he kastaneet kaikkea kansaa!

        Olipa typerä väite!!! Miksi apostolit kastoivat naisia vaikka Raamattu ei missään käske kastamaan naisia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oh hoh: "Väärin!
        Raamattu ei missään käske kastamaan "niitä jotka uskovat"????

        Miksihän apostolit kastoivat vain niitä, jotka uskoivat?
        Eivät he kastaneet kaikkea kansaa!

        Osaako hellari näyttää kohdan jossa Raamattu käskee kastamaan "niitä jotka uskovat"???

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Osaako hellari näyttää kohdan jossa Raamattu käskee kastamaan "niitä jotka uskovat"???

        Niitähän on kymmeniä. Esim Paavalille sanottiin, kun Paavali oli tullut uskoon:
        "Nouse, mitä viivyttelet. Anna kastaa ITSESI..."!

        Ap 2:
        "Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan (uskoivat) ne kastettiin."

        "Joka uskoo ja kastetaan, pelastuu" .!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niitähän on kymmeniä. Esim Paavalille sanottiin, kun Paavali oli tullut uskoon:
        "Nouse, mitä viivyttelet. Anna kastaa ITSESI..."!

        Ap 2:
        "Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan (uskoivat) ne kastettiin."

        "Joka uskoo ja kastetaan, pelastuu" .!

        Niin Paavalille sanottin mutta missä Raamattu antaa yleisen käskyn kastaa uskovia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niitähän on kymmeniä. Esim Paavalille sanottiin, kun Paavali oli tullut uskoon:
        "Nouse, mitä viivyttelet. Anna kastaa ITSESI..."!

        Ap 2:
        "Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan (uskoivat) ne kastettiin."

        "Joka uskoo ja kastetaan, pelastuu" .!

        "Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan (uskoivat) ne kastettiin." ei ole mikään käsky vaan toteamus

        "Joka uskoo ja kastetaan, pelastuu" ei ole käsky vaan lupaus

        Odotellaan edelleen sitä käskyä kastaa "niitä jotka uskovat"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan (uskoivat) ne kastettiin." ei ole mikään käsky vaan toteamus

        "Joka uskoo ja kastetaan, pelastuu" ei ole käsky vaan lupaus

        Odotellaan edelleen sitä käskyä kastaa "niitä jotka uskovat"

        Hellarilta kysyttiin Raamatun kohtaa, jossa käsketään kastamaan "niitä jotka uskovat" mutta alkoi selittelemään ympäripyöreitä "niitähän on kymmeniä" mutta YHTÄÄN sellaista käskyä hän ei kyennyt antamaan. Tästä voimme tehdä selvän johtpäätöksen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hellarilta kysyttiin Raamatun kohtaa, jossa käsketään kastamaan "niitä jotka uskovat" mutta alkoi selittelemään ympäripyöreitä "niitähän on kymmeniä" mutta YHTÄÄN sellaista käskyä hän ei kyennyt antamaan. Tästä voimme tehdä selvän johtpäätöksen.

        Totta ja se johtopäätös on, että vauvakastefanaatikot eivät osaa käyttää järkeään lukiessaan Raamattua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta ja se johtopäätös on, että vauvakastefanaatikot eivät osaa käyttää järkeään lukiessaan Raamattua.

        Ei vaan johtopäätös on se että uudestikastefanaatikko EI LÖYTÄNYT käskyä kastaa niitä jotka uskovat. Eli hänen oppinsa olinkin harhaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei vaan johtopäätös on se että uudestikastefanaatikko EI LÖYTÄNYT käskyä kastaa niitä jotka uskovat. Eli hänen oppinsa olinkin harhaa

        Heh, siksi helluntailainen kitisee

        Se ei edes tiedä mikä on käsky

    • Anonyymi

      >>>"kasteen armo vai Kristuksen armo"<<<

      kastetta ja Kristusta ei voi erottaa toisistaan ,
      sillä:
      "KOLME on , jotka todistavat: Henki JA vesi JA veri , ja ne kolme YHDESSÄ ovat"
      1 Joh: 5
      "yhdessä ovat" > kristillinen KASTE ; > "Henki ja vesi ja veri"

      "kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi
      SILLOIN te saatte Pyhän HENGEN lahjan" Apt: 2: 38

      • Anonyymi

        Kyllä se luterilaisten armo on varmaan parasta!
        Sen perusteella saa tehdä syntiä jaa juopotella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se luterilaisten armo on varmaan parasta!
        Sen perusteella saa tehdä syntiä jaa juopotella.

        Sitä juuri helluntailainen armo on ja juopottelusta ne tuntuu täällä koko ajan puhuvat.
        Kristittyjen armo taas ei anna oikeutta tehdä syntiä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitä juuri helluntailainen armo on ja juopottelusta ne tuntuu täällä koko ajan puhuvat.
        Kristittyjen armo taas ei anna oikeutta tehdä syntiä

        Totta
        Paljon kertoo se että kun kristityt kirjoittavat armosta ja Kristuksen työstä niin helluntailainen alkaa puhumaan juopottelusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta
        Paljon kertoo se että kun kristityt kirjoittavat armosta ja Kristuksen työstä niin helluntailainen alkaa puhumaan juopottelusta.

        >>>"juopottelusta"<<<
        ensin siis on oltava alkoholisti , että voi kelvata helluntailaisuuteen.

        ilmeisesti . . .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        >>>"juopottelusta"<<<
        ensin siis on oltava alkoholisti , että voi kelvata helluntailaisuuteen.

        ilmeisesti . . .

        No siltä vaikuttaa kun koko ajan niillä on juopottelu mielessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No siltä vaikuttaa kun koko ajan niillä on juopottelu mielessä.

        Mitä tapahtuu lutterille kun jeesus palaa .?

        Minäpä kerron!

        Ei yhtään mitään.

        No totuuden nimissä on sanottava että pari nyssellstä saattaa lähteä yläilmoihin!

        Loput jää navetan katolle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä tapahtuu lutterille kun jeesus palaa .?

        Minäpä kerron!

        Ei yhtään mitään.

        No totuuden nimissä on sanottava että pari nyssellstä saattaa lähteä yläilmoihin!

        Loput jää navetan katolle.

        Lutteri varmaan herätetään kuten muutkin

        Vaari voi mennä sinne navetan katolle

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä tapahtuu lutterille kun jeesus palaa .?

        Minäpä kerron!

        Ei yhtään mitään.

        No totuuden nimissä on sanottava että pari nyssellstä saattaa lähteä yläilmoihin!

        Loput jää navetan katolle.

        Kannattaa kiinnittää huomiota omaan kohtaloon kun Jeesus tulee

        Navetan katolta et taivaaseen pääse vaikka kuinka kurkottelisit vaari!

      • Anonyymi

        Aamyöllä kahden jälkeen helluintaikirkon aivopesenä, demoninen saatananpalvojamnoita uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa ilmestyi taas ylistämään veden taikavoimaansa. Hän on ainoa joka uskoo sellaiseen. Noita kutsuu kristillistä kastetta seremoniaksi. Mutta Jumala lupaa että kasteessa synnit pestään pois ja se on armoa. Armo otetaan vastaan vain uskon kautta.

        Toinenkin uudestikastajat myönsi eilen että "kasteessa ei tuoteta seurakunnan jäseniä vaan kastettu liitetään Kristuksen kuolemaan j a ylösnousemukseen." mikä tietysti on armoa. Kristusksen työ meidän edestämme on armoa. Ihmisen teoista ei ole kysymys siiinä kun ihminen tulee elävaksi ja uudestisyntyneeksi vedestä ja Hengestä

        Ai sinäkin jouduit valvomaan viime yönä, kun kuulit noidan puhuvan sinulle: ". Noita kutsuu kristillistä kastetta seremoniaksi"?

        Kertoiko tuo noita sinulle muuta?

        Ei tarvitse valvoa kun täältä näkee mihin aikaan mikäkin kirjoitus on tehty. Ja sinun kirjoituksesi on tehty kahden jälkeen yöllä.

        Kuinka kauan te noidat aiotte valvoa ensi yönä? Eikö tuo noita puhu sinulle muulloin kuin yöllä?

        Hyvä kysmys, luulen että noita aikoo päivystää täällä ensi yönä ja neljän jälkeen iltapäivällä sitä ei näy.

        Mutta miksi tuo noita liikkuu täällä yöllä? Valvooko se yöt ja nukkuu päivät? Eikö noita kirjoittele täällä illalla ollenkaan? Aikooko se valvoa täällä taas kahdesta eteenpäin?

        Miten noita vedenpalvojia kiinnostaa noin kovasti tuo noitien esiintyminen heidän keskuudessaan. Sehän kertoo siitä, että he ovat syntyneet samasta hengestä, Hyvin he tuntuvat tietävän, että noidat liikkuvat täällä öisin. Siksikö he valvovat öisin noitien kanssa?

        Siinä taas vedenpalvoja eli uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa, joka on demoninen noita! Tuo saatananpalvoja esiintyy täälä kahjden yölllä ja kertoo kyllä mistä hengestä hän on syntynyt. Vain noidat liikkuvat täällä öisin ja siksi hän valvoo kahdelta yöllä.

        Jännä ettei se vastaa miksi liikkuu yöllä. Ehkä ensi yönä taas nähdään kun se täällä purkaa tuskaansa

        Aamulla kun kristeityt heräävät uuteen päivään, nähdään, onko noita käynyt täällä yöaikaan kirjoittelemassa.

        Kuinka myöhään aiotte päivystää tänä iltaa noitanne kanssa?

        Mitä porukkaa nuo "kristeityt" ovat? Liittyvätkö ne teidän noitaanne?

        Vai pitäisikö kysyä, kuinka aikaisin tuo noita aikoo täällä pävystää? Onko taas kahdelta yöllä?
        Ja se ei edes tietä ketä on kristityt!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuinka myöhään aiotte päivystää tänä iltaa noitanne kanssa?

        Mitä porukkaa nuo "kristeityt" ovat? Liittyvätkö ne teidän noitaanne?

        "Liittyvätkö ne teidän noitaanne?

        Kyllä se liittyy niin, että kristityt ovat noidan vihan kohteina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aamulla kun kristeityt heräävät uuteen päivään, nähdään, onko noita käynyt täällä yöaikaan kirjoittelemassa.

        Noinhan se asia on

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Liittyvätkö ne teidän noitaanne?

        Kyllä se liittyy niin, että kristityt ovat noidan vihan kohteina.

        "Kyllä se liittyy niin, että kristityt ovat noidan vihan kohteina."??

        Siksikö te noidat vihaatte uskovien kastetta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kyllä se liittyy niin, että kristityt ovat noidan vihan kohteina."??

        Siksikö te noidat vihaatte uskovien kastetta?

        Siksi juuri noita vihaa uskovia ja myös kastetta, hokien "siihen ei tarvita vettä"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siksi juuri noita vihaa uskovia ja myös kastetta, hokien "siihen ei tarvita vettä"

        Niinhän te noidat teette. Uskoontullut haluaa seurata Jeesuksen esimerkkiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinhän te noidat teette. Uskoontullut haluaa seurata Jeesuksen esimerkkiä.

        Mutta sinä et seuraa Jeesuksen esimerkkiä

        Jeesus ei antanut esimerkkiä hokea "siihen ei tarvita vettä"

        >>>"siihen ei vettä tarvita"<<<

        helluntailainen:
        "Sinä sanot ; "Minä olen rikas , minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse ; etkä tiedä , että
        juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja ja köyhä ja sokea ja alaston."
        Ilm: 3: 17-18

        helluntailainen on "rikas" ja helluntailaiselle oma usko ilman kastetta Jeesukseen
        Kristukseen riittää,
        helluntailainen on "alaston"
        ei pukeudu Kristukseen ,
        Raamattu:
        "Kaikki te , jotka olette Kristukseen KASTETUT , olette KRISTUKSEN päällenne
        PUKENEET."
        helluntailainen on myös "sokea" ei NÄE kasteen sisältöä , uskoo ainoastaan kasteen
        ulkonaiseen tapaan , ymmärtämättä asian (kasteen) sisältöä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta sinä et seuraa Jeesuksen esimerkkiä

        Jeesus ei antanut esimerkkiä hokea "siihen ei tarvita vettä"

        Totta: "Jeesus ei antanut esimerkkiä hokea "siihen ei tarvita vettä"

        Mutta Jeesus antoi esimerkin kristillisestä kasteesta:
        "Hän antoi teille esikuvan, että seuraisitte Hänen jälkiään."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta: "Jeesus ei antanut esimerkkiä hokea "siihen ei tarvita vettä"

        Mutta Jeesus antoi esimerkin kristillisestä kasteesta:
        "Hän antoi teille esikuvan, että seuraisitte Hänen jälkiään."

        Jeesus sai kasteen Johannekselta, häntä ei kastettu kristillisellä kasteella Kristuksen kuolemaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus sai kasteen Johannekselta, häntä ei kastettu kristillisellä kasteella Kristuksen kuolemaan.

        Oletko hiukan tyhmä?
        Jos Jeesus antoi esikuvan kristillisestä kasteesta, niin oliko tuo esikuva vauvakaste?

        ei ne helluntailaiset osaa erottaa edes "kastetta JA kastetta Kristukseen . . .

        eihän kristillistä kastetta "kristukseen kuolemaan ja ylösnousemukseen" edes ollut , eikä voinutkaan olla Jeesuksen ollessa maan päällä.

        Jeesus antoi kastekäskyn vasta ristinkuoleman ja ylösnousemuksensa jälkeen.

        hatarasti ovat "kirjaansa" tutkineet . ..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko hiukan tyhmä?
        Jos Jeesus antoi esikuvan kristillisestä kasteesta, niin oliko tuo esikuva vauvakaste?

        Oletko hiukan tyhmä? Jeesus ei saanut kristillistä kastetta vaan Johanneksen kasteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko hiukan tyhmä? Jeesus ei saanut kristillistä kastetta vaan Johanneksen kasteen.

        Jeesuksen saaman kasteen merkityksen kertoo Jeesus itse:

        "Näin meidän on tehtävä, jotta täyttäisimme Jumalan vanhurskaan tahdon."

        Kristillinen kaste ei ole Jumalan vanhurskaan tahdon täyttämistä. Jeesus täytti sen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko hiukan tyhmä? Jeesus ei saanut kristillistä kastetta vaan Johanneksen kasteen.

        Etkö vieläkään tajunnut?

        Tarkoitatko, että Jeesus ei ollut kristillinen? Oliko Jeesusuksen antama ehtoollinen kristillinen?
        Jos Jeesus antoi meille esikuvan kasteesta, niin miksi tuo esikuva ei kelpaa luterilaisille?
        Luuletteko olevanne viisaampia kuin Jeesus?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etkö vieläkään tajunnut?

        Tarkoitatko, että Jeesus ei ollut kristillinen? Oliko Jeesusuksen antama ehtoollinen kristillinen?
        Jos Jeesus antoi meille esikuvan kasteesta, niin miksi tuo esikuva ei kelpaa luterilaisille?
        Luuletteko olevanne viisaampia kuin Jeesus?

        Etkö vieläkään tajunnut? Jeesuksen saama kaste ei ollut uuden liiton kaste, eikä häntä kastettu Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, eikä Kristuksen kuolemaan.

        "Jos Jeesus antoi meille esikuvan kasteesta, niin miksi tuo esikuva ei kelpaa luterilaisille?"

        Mutta Johanneksen kaste ei kelpaa esikuvaksi koska se ei ole enää voimassa. Uuden liiton kasteella on eri merkitys kuin Jeesuksen saamalla kasteella.

        Luuletko olevasi viisaampi kuin Jeesus joka määritteli saamansa kasteen merkityksen?

        Totta, ja UT kertoo että Johanneksen kastamat kastettiin uuden liiton kasteella, mikä kertoo sen ettei se ollut voimassa enää. Kaste Kristukseen kuolemaan ja ylösnousemukseen alkoi luonnollisesti Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etkö vieläkään tajunnut? Jeesuksen saama kaste ei ollut uuden liiton kaste, eikä häntä kastettu Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, eikä Kristuksen kuolemaan.

        "Jos Jeesus antoi meille esikuvan kasteesta, niin miksi tuo esikuva ei kelpaa luterilaisille?"

        Mutta Johanneksen kaste ei kelpaa esikuvaksi koska se ei ole enää voimassa. Uuden liiton kasteella on eri merkitys kuin Jeesuksen saamalla kasteella.

        Luuletko olevasi viisaampi kuin Jeesus joka määritteli saamansa kasteen merkityksen?

        Luuletko voivasi inttämällä muuttaa Jesuksen esimerkkiä?
        Uuden liiton kasteessa ovat Isä, Poka ja Pyhä henki, kuten Jeesuksen kasteessa oli.

        Jeesusta ei tarvinnut kastaa Hänen kuolemaansa, KOSKA HÄN ITSE KUOLI ja nousi ylös kuolleista.
        Vauvakasteessa toimii vain pappi ja kummit, joten se ei ole uuden liiton kaste! Se on vain kirkkoon liittämisen riitti ja verrattavissa Johanneksen kasteeseen, joka ei ole enää voimassa.

        Ei sinun inttämisesi nyt auta, Jeesuksen kaste oli Johanneksen kaste. Sinun mukaasihan kaste on symboli ja siinä ei ole Pyhä Henki mukana ollenkaan, eli kumostis samalla oman oppisi.

        Lapset kastetta ei voi verrta johanneksen kasteeseen, koska Johanneksen kaste oli syntinsä tunnustaville. Uuden liiton kaste - lapsen ja aikuisen - on Jumalan työ jossa kastettu liitetään Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen.

        Sen sijaan uudestikaste on vain ihmisen kuuliaisuuden teko ja siinä toimii vain kastettava ja kastaja, ei Jumala

        Totta.

        Jeesuksen saaman kasteen merkitys oli siis: ""Näin meidän on tehtävä, jotta täyttäisimme Jumalan vanhurskaan tahdon.""

        Uuden liiton kaste taas liittää meidät siihen mitä Jeesus puolestamme teki.

        Totta:"Lapset kastetta ei voi verrta johanneksen kasteeseen, koska Johanneksen kaste oli syntinsä tunnustaville",

        Vauvojen otsan kastelemisella sen sijaan lapsi liitetään kirkkoon ja sen veronmaksajaksi.
        Eipä sillä ole sen kummempaa merkitystä.
        Toki se takaa ilmaisen hautapaikan.

        Taas iski otsafetissi tuolle pellelle. Se haluaa selvästi kastella vauvojen otsia! Ilmeisesti eritteilään!

        Kristillinen kaste taas liittää Kristukseen ja hänen kuolemaansa.

        Tuossa hyvä kuvaus uudestikastajien kasteesta: "Eipä sillä ole sen kummempaa merkitystä"

        Se on vain ihmisen kuuliauisuuden teko, eikä liity mitenkään Kristuksen työhön.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taas iski otsafetissi tuolle pellelle. Se haluaa selvästi kastella vauvojen otsia! Ilmeisesti eritteilään!

        Kristillinen kaste taas liittää Kristukseen ja hänen kuolemaansa.

        Taas heräsi tuo tissistä puhuva kasteenpalvoja.
        Seuraavaksi hän alkaa puhumaan pedofiliasta tai parhamista.
        Niinhän siinä aina käy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taas heräsi tuo tissistä puhuva kasteenpalvoja.
        Seuraavaksi hän alkaa puhumaan pedofiliasta tai parhamista.
        Niinhän siinä aina käy.

        Taas heräsi tuo tuskaansa kitisevä saatananpalvoja. Ilmeisesti näkee näkyjä sillä kukaan ei ole puhunut pedofiliastya tai parhamista. Hän itse on punut vauvoista ja niiden otsista

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taas heräsi tuo tuskaansa kitisevä saatananpalvoja. Ilmeisesti näkee näkyjä sillä kukaan ei ole puhunut pedofiliastya tai parhamista. Hän itse on punut vauvoista ja niiden otsista

        No tulihan se sieltä. Minä jo aloin epäillä, että tuo kasteenpalvoja olisi päässyt eroon noista saatananpalvomisistaan, mutta eihän pantteri pääse millään eroon pilkuistaan.
        Taitaa itse jonglööri siellä riehua. Hänelle kun tuo saatananpalvonta on tuttua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No tulihan se sieltä. Minä jo aloin epäillä, että tuo kasteenpalvoja olisi päässyt eroon noista saatananpalvomisistaan, mutta eihän pantteri pääse millään eroon pilkuistaan.
        Taitaa itse jonglööri siellä riehua. Hänelle kun tuo saatananpalvonta on tuttua.

        Oho, ei ole uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa päässyt eroon saatananpalvonnastaan. Jokainen tunistaa tuon yöllä kahdelta täällä kirjoittlevan demonisen noidan jolla vauvat, ostat ja jonglöörit ovat kiinnostuksen kohde

      • Anonyymi

        Oho, uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjällä meni kaksi minuuttia vastata. Ehkä saatana auttaa häntä nousemaan ennen kahta tänne kirjoittamaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oho, uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjällä meni kaksi minuuttia vastata. Ehkä saatana auttaa häntä nousemaan ennen kahta tänne kirjoittamaan?

        Kun kahdelta yöllä tänne ilmestyy kirjoituksia vauvoista ja otsasta ja vedestä niin ei tarvi arvailla kuka on asialla! :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun kahdelta yöllä tänne ilmestyy kirjoituksia vauvoista ja otsasta ja vedestä niin ei tarvi arvailla kuka on asialla! :D

        Mitenkäs jonglööri nyt noin sekoilee?
        Edellä hän kirjoitti raamatullisesti:
        "Uskoon tullet kastettiin."

        Onko hän tullut katumapäälle?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitenkäs jonglööri nyt noin sekoilee?
        Edellä hän kirjoitti raamatullisesti:
        "Uskoon tullet kastettiin."

        Onko hän tullut katumapäälle?

        Mitä se uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatus sekoilee kun hän raamatullisesti väitti että "joka uskooo ja kastetaan pelastuu" vaikka kastetta ei tarvita

        Tuliko hän katumapäälle?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä se uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatus sekoilee kun hän raamatullisesti väitti että "joka uskooo ja kastetaan pelastuu" vaikka kastetta ei tarvita

        Tuliko hän katumapäälle?

        En tiedä mutta jos kahdelta yöllä aloitti niin se on jo kymmenen tuntia päivystänyt laitteensa ääressä...

        No siinä on kohta jo päivä täynnä sitten...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä se uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatus sekoilee kun hän raamatullisesti väitti että "joka uskooo ja kastetaan pelastuu" vaikka kastetta ei tarvita

        Tuliko hän katumapäälle?

        Huono yritys. Etkö keksi parempaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huono yritys. Etkö keksi parempaa?

        Oliko tuo sinulta huono yritys siteerata Jeesusta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huono yritys. Etkö keksi parempaa?

        Kuinkahan pitkään jonglöörin päivystysvuoro kestää?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuinkahan pitkään jonglöörin päivystysvuoro kestää?

        Kysyin oliko sinulta huono yrityus siteerata Jeesusta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oliko tuo sinulta huono yritys siteerata Jeesusta?

        Täh: "Oliko tuo sinulta huono yritys siteerata Jeesusta?"??

        Jonglööriähän minä siteerasin ja hän oli oikeassa: "Jokainen uskoontullut kastettiin."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täh: "Oliko tuo sinulta huono yritys siteerata Jeesusta?"??

        Jonglööriähän minä siteerasin ja hän oli oikeassa: "Jokainen uskoontullut kastettiin."

        Siteerasit Jeesusta, joka sanoi "joka uskoo ja kasteaan pelastuu"

        Sanoi että se oli huono yritys.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siteerasit Jeesusta, joka sanoi "joka uskoo ja kasteaan pelastuu"

        Sanoi että se oli huono yritys.

        Sekin on totta ja se tarkoittaa sitä, että uskomattoman aikuisen tai vauvan kastaminen on turhaa.
        Uskomattoman kastaminen ei siis pelasta ketään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sekin on totta ja se tarkoittaa sitä, että uskomattoman aikuisen tai vauvan kastaminen on turhaa.
        Uskomattoman kastaminen ei siis pelasta ketään.

        Huono yritys! Tuo Jeesuksen lupaus ei puhu mistään turhasta kastamisesta, vaan hän kertoo kuka pelastuu: "joka uskoo ja kastetaan pelastuu"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huono yritys! Tuo Jeesuksen lupaus ei puhu mistään turhasta kastamisesta, vaan hän kertoo kuka pelastuu: "joka uskoo ja kastetaan pelastuu"

        Totta. Uskoontullut, joka menee kasteelle , pelastuu, mutta sellainen, joka ei ole uskossa, ei pelastu, vaikka sata pappia kaataisi vettä hänen päälleen.

        Siksi uskomattoman aikuisen tai vauvan kastaminen on turhaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta. Uskoontullut, joka menee kasteelle , pelastuu, mutta sellainen, joka ei ole uskossa, ei pelastu, vaikka sata pappia kaataisi vettä hänen päälleen.

        Siksi uskomattoman aikuisen tai vauvan kastaminen on turhaa.

        Totta, uskova kastettu pelastuu.
        Jeesuksen käskyn nojalla kastaminen ei ole turhaa

        he USKOIVAT : > "vesi nyt teidätkin pelastaa - kasteena" 1 Piet: 3: 21

        ei siis pelkkä vesi , vaan , - kasteena.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta. Uskoontullut, joka menee kasteelle , pelastuu, mutta sellainen, joka ei ole uskossa, ei pelastu, vaikka sata pappia kaataisi vettä hänen päälleen.

        Siksi uskomattoman aikuisen tai vauvan kastaminen on turhaa.

        Jeesus ei sanonut: "uskoontullut joka menee kasteelle pelastuu" vaan Jeesus sanoi
        "joka uskoo ja kastetaan pelastuu"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta, uskova kastettu pelastuu.
        Jeesuksen käskyn nojalla kastaminen ei ole turhaa

        Totta, mutta Jeesuskaan ei käskenyt kastaa sellaisia, jotka eivät usko Häneen!

        Siksi uskomattoman kastamisesta ei ole mitään hyötyä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta, mutta Jeesuskaan ei käskenyt kastaa sellaisia, jotka eivät usko Häneen!

        Siksi uskomattoman kastamisesta ei ole mitään hyötyä.

        Eikä Jeesus käskenyt kastaa sellaisia jotka uskoivat häneen. Jeesus käski kastaa ja opettmaan kaikkia kansoja.
        Siksi kastaminen ei ole turhaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä Jeesus käskenyt kastaa sellaisia jotka uskoivat häneen. Jeesus käski kastaa ja opettmaan kaikkia kansoja.
        Siksi kastaminen ei ole turhaa

        Mutta kun lut. kirkko ei edes opeta kaikkia kansoja, kuten vauvoja!
        Missä vika?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta kun lut. kirkko ei edes opeta kaikkia kansoja, kuten vauvoja!
        Missä vika?

        Kyllä se opettaa kun nämä kasvavat.
        Mutta miksi hel kirkko ei kasta kaikkia kansoja?

        "Mutta kun lut. kirkko ei edes opeta kaikkia kansoja, kuten vauvoja!"'

        Eikö se ole hienoa että kuitenkin kastaa niitä ja opettaa sitä mukaa kun nämä kasvavat? Sittenhän Jeesuksen käsky on täytetty. Jos opetus jää pois, niin käskyä ei ole toteltu.

        Mailmassa on helluntaissa n 500 miljoonaa jäsentä.

        Ketään heistä ei ole kastettu ilman omakohtaista uskoontuloa.

        Eikä kasteta edelleenkn.

        Niinpä, mutta Jeesuksen käskyä se ei muuksi muuta

        Hyvä että kastatte, sitäkin Jeesus käski tekemään

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Mutta kun lut. kirkko ei edes opeta kaikkia kansoja, kuten vauvoja!"'

        Eikö se ole hienoa että kuitenkin kastaa niitä ja opettaa sitä mukaa kun nämä kasvavat? Sittenhän Jeesuksen käsky on täytetty. Jos opetus jää pois, niin käskyä ei ole toteltu.

        Ja tulokset kertoo missä mennään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja tulokset kertoo missä mennään.

        Kyllä, uskovista valtaosa on luterilaisia täällä

    • Anonyymi

      Miten se ilmenee vauvan kastamisen merkitys ihan arkielossa ?

      • Anonyymi

        Lue Jumalan Sanasta, vaari

      • Anonyymi

        Aikuisen kastamisen merkitys ilmenee myös Raamatusta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lue Jumalan Sanasta, vaari

        Mistä kohtaa voi lukea asiasta jota raamattu ei tunne !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä kohtaa voi lukea asiasta jota raamattu ei tunne !

        Eikö se Raamattu tunne kastamista? No sitten kannattaa lukea tarkemmin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä kohtaa voi lukea asiasta jota raamattu ei tunne !

        Sehän on kirkkoisien poliittista temppuilua!

        Vastasyntyneiden rituaalitemput.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sehän on kirkkoisien poliittista temppuilua!

        Vastasyntyneiden rituaalitemput.

        Ahaa, vai on kastaminen kirkkoisien temppulia?

        Ei noita sinun juttujasi kukaan usko !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sehän on kirkkoisien poliittista temppuilua!

        Vastasyntyneiden rituaalitemput.

        Voiko olla hullumpaa kuin jotkut hätäkasteet huh !

        Sama kansa hätäpelastaa mailman viattominta ihmistä ja sama kansa abortoi 10000 vauvaa.

        Voiko olla jörjettömyydellä mitään rajaa.

        Mitä rituaalitemppuja helluntailaiset vastasyntyneet tekee?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voiko olla hullumpaa kuin jotkut hätäkasteet huh !

        Sama kansa hätäpelastaa mailman viattominta ihmistä ja sama kansa abortoi 10000 vauvaa.

        Voiko olla jörjettömyydellä mitään rajaa.

        Hätäkaste on siis kaste joka toimitetaan nopealla aikataululla. Ja Raamatun mukaanhan se pelastaa

    • Anonyymi

      Ei ole mailmassa ainuttkaan hätäkasteen pelastamaa eikä tule.

      • Anonyymi

        Onneksi sinä et päätä sitä vaan Jumalan sana määrä sen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi sinä et päätä sitä vaan Jumalan sana määrä sen

        Ja missä apostolit antaa opetusta moisesta toiminnasta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja missä apostolit antaa opetusta moisesta toiminnasta?

        Raamatussa siitä annetaan opetusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamatussa siitä annetaan opetusta.

        opetukset kasteesta helluntailaisia ei kiinnosta , eivätkä ole kiinnostuneet
        edes , tutkiin raamatusta.

        heille kasteen "opetus" on mitä joku teki , joskus jossain . . .
        ja se on sitten helluntailaiselle "opetusta . . .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        opetukset kasteesta helluntailaisia ei kiinnosta , eivätkä ole kiinnostuneet
        edes , tutkiin raamatusta.

        heille kasteen "opetus" on mitä joku teki , joskus jossain . . .
        ja se on sitten helluntailaiselle "opetusta . . .

        Eikö sinulle ole opetusta mitä aapostolit tekivät tai jättivät tekemä?

        Onko heidän esimerkit ...joku teki jossain...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö sinulle ole opetusta mitä aapostolit tekivät tai jättivät tekemä?

        Onko heidän esimerkit ...joku teki jossain...

        unohdatte ja pyyhitte raamatustanne pois:

        "hänet ja KAIKKI hänen OMAISENSA kastettiin , kohta" Apt: 16: 33

        >>>"omaisensa"<<<
        "Jos joku ei huolehdi OMAISISTAAN ja kaikkein lähimmistään on kieltänyt uskonsa , ja on
        uskomatonta pahempi." Tim: 5: 8

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        unohdatte ja pyyhitte raamatustanne pois:

        "hänet ja KAIKKI hänen OMAISENSA kastettiin , kohta" Apt: 16: 33

        >>>"omaisensa"<<<
        "Jos joku ei huolehdi OMAISISTAAN ja kaikkein lähimmistään on kieltänyt uskonsa , ja on
        uskomatonta pahempi." Tim: 5: 8

        Totta: "Onneksi sinä et päätä sitä"!

        Hätäkasteesta päättävät lapsen vanhemmat ja kätilö. Jumalalla ei ole asian kanssa mitään tekemistä.

        Heh heh: "Jos joku ei huolehdi OMAISISTAAN ja kaikkein lähimmistään on kieltänyt uskonsa , ja on
        uskomatonta pahempi." Tim: 5: 8

        Siinä taas malliesimerkki Jumalan sanan raiskaamisesta. Kasteesta tuossa ei puhuta halaistua sanaa.

        Niin mutta kun se niin sopii luterilaiseen agendaan, se tärkeintä.

        Kuvitteletko todella että siellä kastettiin ketä tahansa uskoi tai ei !#

        Mistä se tuo sokeus oikein kumpuaa se on ihme.

        helluntailainen kuvittelee , ja hakee "neulaa heinäsuovasta" , että voisi mitätöidän
        Jeesuksen KÄSKYN:

        "Menkää siis ja TEHKÄÄ kaikki kansat minun opetuslapsikseni , KASTAMALLA heitä
        Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen." Mt: 28: 19

        helluntailainen "tutkii" , siis ETSII kuin neulaa heinäsuovasta,
        tyyliin , "eihän Jeesus nyt sitä tarkoittanut , että KAIKKI . . .

        helluntailaiselle tiedoksi , että kokonainen Raamattu kertoo , kasteesta , myös esikuvana , ja sitäpaitsi Apostolit tutki Vanhan liiton kirjoituksia "oliko asia niin" , eihän heillä edes Uutta testamenttia ollut .

        Kasteesa päättää aina joku. Jumala taas päättää sen mikä on kasteen merkitys

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin mutta kun se niin sopii luterilaiseen agendaan, se tärkeintä.

        Se sopii Raamatun agendaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuvitteletko todella että siellä kastettiin ketä tahansa uskoi tai ei !#

        Mistä se tuo sokeus oikein kumpuaa se on ihme.

        Ei tuollaista ole kukaan väittänyt

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        helluntailainen kuvittelee , ja hakee "neulaa heinäsuovasta" , että voisi mitätöidän
        Jeesuksen KÄSKYN:

        "Menkää siis ja TEHKÄÄ kaikki kansat minun opetuslapsikseni , KASTAMALLA heitä
        Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen." Mt: 28: 19

        helluntailainen "tutkii" , siis ETSII kuin neulaa heinäsuovasta,
        tyyliin , "eihän Jeesus nyt sitä tarkoittanut , että KAIKKI . . .

        helluntailaiselle tiedoksi , että kokonainen Raamattu kertoo , kasteesta , myös esikuvana , ja sitäpaitsi Apostolit tutki Vanhan liiton kirjoituksia "oliko asia niin" , eihän heillä edes Uutta testamenttia ollut .

        Kyllä. pysytään Jeesuksen käskyssä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se sopii Raamatun agendaan

        Kyllä, mikä onkaan tärkeämpää kuin osallisuus Kristuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, mikä onkaan tärkeämpää kuin osallisuus Kristuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta.

        sitäpaitsi Apostolisena aikana kansalla oli olemassa JO Jumalan säätämä Vanha ympärileikkauksen LIITO , jonka JUMALA TEKI Aabrahamin kanssa.
        Aabraham ei siis tehnyt liittoa Jumalan kanssa , vaan Jumala teki LIITON,
        "iankaikkiseksi liitoksi" 1 Moos: 17: 12-13

        niin myös Uusi LIITTO on Jumalan tekemä LIITTO , eikä ihmisen tekemä LIITTO, ainoastaan noudattamalla , > "pitämällä mitä minä olen KÄSKENYT teidän pitää"

        Jeesuksen KÄSKY:
        "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni , kastamalla heitä
        Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen" Matt: 28: 19

        "vesi nyt teidätkin pelastaa - kasteena , ei siksi , että luovuitte saastaisesta elämästänne , vaan , koska JUMALA TEKI kanssanne hyvän omantunnon LIITON:"
        1 Piet: 3: 21

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, mikä onkaan tärkeämpää kuin osallisuus Kristuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta.

        Enpä itsekään keksi parempaa huolenpitoa kuin huoletia siitä että läheiset saavat kuulla evankeliumia Jeesuksesta ja pääsevät hänen täytetystä työstään osalliseksi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Enpä itsekään keksi parempaa huolenpitoa kuin huoletia siitä että läheiset saavat kuulla evankeliumia Jeesuksesta ja pääsevät hänen täytetystä työstään osalliseksi

        luuletko , ettei evankeliumia kuulla , nyt eletään 2000 vuotta jälkeen Jeesuksen Kristuksen.

        "Mutta minä kysyn : eivätkö he ole kuulleet ? Kyllä ovat: "HEIDÄN äänensä on kulkenut
        kaikkiin maihin ja HEIDÄN sanansa maan piiriin ääriin."
        Room: 10: 18

        tosin helluntailaisten ääni on tullut vasta 100 vuotta sitten , kun kristinusko Suomessa
        ollut jo 1000 -luvulta alkaen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Enpä itsekään keksi parempaa huolenpitoa kuin huoletia siitä että läheiset saavat kuulla evankeliumia Jeesuksesta ja pääsevät hänen täytetystä työstään osalliseksi

        Totta, mutta kun luterilainen kirkko ja muut kirkot hätäilevät sen kasteensa kanssa eivätkä välitä siitä, että kastettava saisi kuulla ENSIN evankeliumia.
        "Usko tulee KUULEMISESTA."

        Miksihän niillä on tuollainen kiire?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta, mutta kun luterilainen kirkko ja muut kirkot hätäilevät sen kasteensa kanssa eivätkä välitä siitä, että kastettava saisi kuulla ENSIN evankeliumia.
        "Usko tulee KUULEMISESTA."

        Miksihän niillä on tuollainen kiire?

        Ei kasteen kanssa hätäillä kun Jeesus käski kastamaan ja opettamaan. Sitten toimitaan väärin jos opetusta ei anneta, eikä

        "Miksihän niillä on tuollainen kiire?"

        Niin, Raamatussakin kasteella oli kiire ja eräskin perhe kastettiin yöllä, eikä maltettu odottaa aamuun asti...

        suksi ny kuuseen , etteikö opetusta anneta ja ole saatavilla , Suomeen kristinusko tuotu
        jo 1100 -luvulla , ja siitä lähtien on evankeliumia julistettu ja julistetaan jokaisessa kristillisessä kirkossa .
        monenlaiset eksytykset tulleet Suomeen , noin 1925 -luvulla , "omine korvasyyhyyn julistuksineen"

        On sitä onneksi, kaikki eivät vain sen piiriin hakeudu

        Kun kastettua myös opetetaan niin Jeesuksen käsky on täytetty

        helluntailaiset tahtoo ainoastaan , että kaikki tulisivat "heidän kaltaisikseen" . . .
        sitten on "uskossa . . .

        Niin, ainakin osa heistä ajattelee, että jos ei kuulu heidän porukkaansa, niin ei ole oikea uskova.

        " eräskin perhe kastettiin yöllä, eikä maltettu odottaa aamuun asti..."????

        Tuolla kirjoittajalla on taas ollut niin kiire. että hän ei ole ehtinyt lukea Raamatusta, mitä tuossa tapahtui.
        Tuolle perheelle JULISTETTIIN ENSIN EVANKELIUMIA!!! Ja he USKOIVAT Paavalin opetuksen.
        Ei heitä ruvettu kastamaan kylmiltään, kuten vauvakasteessa tapahtuu.

        Näin tapahtui, ja heidät kastettiin ensi tilassa. Ei viivytelty yhtään. Helluntailaisillahan saattaa olla tapana mennä kasteelle vasta vuosien uskossa olon jälkeen, mistä ei ole Raamatussa ainoatakaan esimerkkiä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        " eräskin perhe kastettiin yöllä, eikä maltettu odottaa aamuun asti..."????

        Tuolla kirjoittajalla on taas ollut niin kiire. että hän ei ole ehtinyt lukea Raamatusta, mitä tuossa tapahtui.
        Tuolle perheelle JULISTETTIIN ENSIN EVANKELIUMIA!!! Ja he USKOIVAT Paavalin opetuksen.
        Ei heitä ruvettu kastamaan kylmiltään, kuten vauvakasteessa tapahtuu.

        Kylmiltään tai ei nin kun kastettua myös opetetaan niin sitten Jeesusken käsky on täytetty.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        " eräskin perhe kastettiin yöllä, eikä maltettu odottaa aamuun asti..."????

        Tuolla kirjoittajalla on taas ollut niin kiire. että hän ei ole ehtinyt lukea Raamatusta, mitä tuossa tapahtui.
        Tuolle perheelle JULISTETTIIN ENSIN EVANKELIUMIA!!! Ja he USKOIVAT Paavalin opetuksen.
        Ei heitä ruvettu kastamaan kylmiltään, kuten vauvakasteessa tapahtuu.

        >>>"julistettiin ensin evankeliumia"<<<

        vastahan uutta kastekäskyä silloin alettiin julistaan , siis 2000 vuotta sitten . . .

        Suomessa kristinusko ollut jo 1000 - luvulla .
        Jeesus kyllä puhuu erikseen niistä käännyttäjistä , jotka yksitellen käännyttää . . .

        "Voi teitä , te kirjanoppineet ja fariseukset , te ulkokullatut , kun te kierrätte meret ja
        mantereet , tehdäksenne yhden KÄÄNNYNNÄISEN , ja kun joku on siksi tullut , teette
        hänestä helvetin lapsen , kahta vertaa pahemman , kuin te itse olette."
        Matt: 23: 23

        evankeliumi ja kaste on KAIKELLE KANSALLE ja niin on kaikissa kristinuskon
        tunnustamissa valtioissa .

    • Anonyymi

      Arkielämä kertoo kyllä onko joku jeesuksen seuraaja vaiko jonkun muun.

      Emmekö luekkin raamatusta mm ..olette kalliisti ostetut, kirkastakaa siis kristus ruumiissanne.

      Ei pitäis olla liian vaikeaa ymmärtää.

      • Anonyymi

        Näin se menee! Mutta ennenkaikkea Jumala näkee omansa,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin se menee! Mutta ennenkaikkea Jumala näkee omansa,

        Lapsikaste on suurta armottomuutta, kun siinä ulkopuoliset määräävät sen, milloin Jumalan pitäisi pelastaa pieni lapsi.
        Esim kastetilaisuus huomenna klo 13.00???
        Silloin Jumalan pitäisi toimia.

        Entä jos vanhemmat eivät viekkään lastaan kastettavaksi. Missä se armo silloin on?
        Eikö Jumalakaan silloin kasta?
        Naurettavaa puhua kasteen armosta.

        Samalla tavalla se on aikuiskasteeseen kohdalla

        Aina päätetään tilaisuus

        Toki osallisuus Kristuksen kuolemaan on ateistille naurettavaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lapsikaste on suurta armottomuutta, kun siinä ulkopuoliset määräävät sen, milloin Jumalan pitäisi pelastaa pieni lapsi.
        Esim kastetilaisuus huomenna klo 13.00???
        Silloin Jumalan pitäisi toimia.

        Entä jos vanhemmat eivät viekkään lastaan kastettavaksi. Missä se armo silloin on?
        Eikö Jumalakaan silloin kasta?
        Naurettavaa puhua kasteen armosta.

        Lasten opettaminen on suurta armottomuutta. Silloin vanhemmat päättävät milloin Jumalan pitää toimia. Entä jos vanhemmat eivät opetakaan lapselle Jeesuksesta? Missä Se armo silloin on?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lasten opettaminen on suurta armottomuutta. Silloin vanhemmat päättävät milloin Jumalan pitää toimia. Entä jos vanhemmat eivät opetakaan lapselle Jeesuksesta? Missä Se armo silloin on?

        Täh: "Lasten opettaminen on suurta armottomuutta. Silloin vanhemmat päättävät milloin Jumalan pitää toimia."???

        Eikös siinä toimi vanhemmat eikä Jumala?

        Jumalan armo ei riipu opettamisesta, vaan armon vastaanottamisesta:
        2. Kor 6
        " Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi."

        Täytyy vain yrittää pärjätä tuon armottomuuden kanssa !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täh: "Lasten opettaminen on suurta armottomuutta. Silloin vanhemmat päättävät milloin Jumalan pitää toimia."???

        Eikös siinä toimi vanhemmat eikä Jumala?

        Jumalan armo ei riipu opettamisesta, vaan armon vastaanottamisesta:
        2. Kor 6
        " Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi."

        kun vaunuist akuuluu ...äää ääää äää ää se on juuri sitä armon vastaanottamista!

      • Anonyymi

        mitä se vaari otti vastaan? Sitä nestettäkö?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mitä se vaari otti vastaan? Sitä nestettäkö?

        kyllä se on suurta armottomuutta jos olkikääkkänne joutuu vaunuissa parkumaan

        onhan se sakastissa huomattu ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täh: "Lasten opettaminen on suurta armottomuutta. Silloin vanhemmat päättävät milloin Jumalan pitää toimia."???

        Eikös siinä toimi vanhemmat eikä Jumala?

        Jumalan armo ei riipu opettamisesta, vaan armon vastaanottamisesta:
        2. Kor 6
        " Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi."

        Olet oikealla tiellä ainoastaan nöyryys ja armon varaan heittäytyminen riittää pelastamaan monia...

    • Anonyymi

      minkäänlainen kastaminen ei uudestisynnytä koskaan ketään, se on ihan yhtä hassua kuin jos varpaaseen laitettaisiin laastari syöpäpotilaalle, tauti ei parane vaikka kuinka isolla porukalla sitä vakuutellaan.

      Uudestisyntyminen on yksilön ja Jumalan välinen kohtaaminen, siinä ei kummeja tarvita eikä pappia vesikuppeineen.

      • Anonyymi

        vaari taas jankuttaa samoja asioita mutta Raamatun Sanasta se ei välitä mitään.

      • Anonyymi

        helluntailaiset hakeekin NÄKYVÄISTÄ.

        raamattu:
        "tuuli puhaltaa missä tahtoo , sinä kuulet sen huminan , mutta ET TIEDÄ , mistä se tulee
        ja minne se menee , NIIN on jokaisen , joka on Hengestä syntynyt." Joh: 3: 8

        helluntailainen se tietää "naapurinsakin" uudestisyntymisen . . .

        niin, vain Jumala näkee sydämeen. Ei kukaan muu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        helluntailaiset hakeekin NÄKYVÄISTÄ.

        raamattu:
        "tuuli puhaltaa missä tahtoo , sinä kuulet sen huminan , mutta ET TIEDÄ , mistä se tulee
        ja minne se menee , NIIN on jokaisen , joka on Hengestä syntynyt." Joh: 3: 8

        helluntailainen se tietää "naapurinsakin" uudestisyntymisen . . .

        "helluntailainen se tietää"??

        Kyllä luterilainen tietää varmemmin.
        Kastetodistuksestahan sen näkee, milloin vesitipat ovat pudonneet vauvan otsalle ja henki tullut papin komennuksella

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "helluntailainen se tietää"??

        Kyllä luterilainen tietää varmemmin.
        Kastetodistuksestahan sen näkee, milloin vesitipat ovat pudonneet vauvan otsalle ja henki tullut papin komennuksella

        niin luterilainen tietää varmemmin kun uskoo Sanaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        niin luterilainen tietää varmemmin kun uskoo Sanaa.

        Ehkä niin mutta helluntailaisillaki on kastetodistuksensa josta näkee millon on vesitippoihin upotettu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        niin luterilainen tietää varmemmin kun uskoo Sanaa.

        Totta.
        Kyllä vauvat tietävät varmemmin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta.
        Kyllä vauvat tietävät varmemmin.

        Hyvä että myönsit tuon

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä että myönsit tuon

        Tuleeko se Pyhä henki heti sen ensimmäisen vesitipan mukana?
        Vai vasta kolmannen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuleeko se Pyhä henki heti sen ensimmäisen vesitipan mukana?
        Vai vasta kolmannen?

        altaassa on niin monta tippaa että ehkä se tulee kaikkien mukana !

    • Anonyymi

      Älkää lukeko kuin piru raamattua eikö jeesus varoittanut lakihenkisten olevan saatanan juoksupoikia ainoastaan jeesuksen esimerkki pelastaa

    • Anonyymi

      Mitään kasteen armoja ei ole olemassa muualla kuin kirkkoisien sekopäätelmissä @

      Kuka apostoli puhuu sellaista häh @

      • Anonyymi

        Vaar alkaa taas toistamaan itseään

        Armo on sillo kirkkoisien keksintö. Ok!

      • Anonyymi

        Kukaan apostoli ei puhu kolminaisuudestakaan mitään ja silti itse asia löytyy Raamatusta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaar alkaa taas toistamaan itseään

        Armo on sillo kirkkoisien keksintö. Ok!

        Voit ihan vapaasti osoittaa paikan raamatussa jossa on esillä luterilainen kasteen armo !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukaan apostoli ei puhu kolminaisuudestakaan mitään ja silti itse asia löytyy Raamatusta

        Kyllä raamatussa mainitaan paula-anturatkin, mutta ei siitä ole pelastavaa oppia tehty kuten lutterin naurettavasta vauvan kasteesta !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voit ihan vapaasti osoittaa paikan raamatussa jossa on esillä luterilainen kasteen armo !

        Vaikka se missä kastetaan Kristukseen ja hänen kuolemaansa. SE on armoa!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä raamatussa mainitaan paula-anturatkin, mutta ei siitä ole pelastavaa oppia tehty kuten lutterin naurettavasta vauvan kasteesta !

        Kaste on pelastava Raamatun mukaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaste on pelastava Raamatun mukaan

        niin on joo

    • Anonyymi

      >>>> kasteen armo vai Kristuksen armo <<<<

      Kristusta ja kastetta kun ei voi erilleen laittaa toisistaan ,

      "kaikki te , jotka olette Kristukseen kastetut , olette Kristuksen päällenne
      pukeneet" Gal: 3 : 27

      • Anonyymi

        Totta, ja kasteessa ihmisen koko ruumis puetaan Kristukseen, eikä vain otsaa peitetä.

        "Olette pukeneet"!!! Tuo ei tarkoita väkisinpukemista kuten lapsikasteessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta, ja kasteessa ihmisen koko ruumis puetaan Kristukseen, eikä vain otsaa peitetä.

        "Olette pukeneet"!!! Tuo ei tarkoita väkisinpukemista kuten lapsikasteessa.

        helluntailainen ei ymmärrä kasteesta , kuin sen veden määrän . . .

        "Jeesus Kristus , EI AINOASTAAN vedessä , vaan vedessä ja veressä ; ja Henki on se ,
        joka todistaa , sillä Henki on totuus. Sillä kolme on jotka todistavat : Henki ja vesi ja veri ,
        ja ne kolme YHDESSÄ ovat:" 1 Joh: 5 : 6-8

        "yksi kaste" Ef: 4: 5

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta, ja kasteessa ihmisen koko ruumis puetaan Kristukseen, eikä vain otsaa peitetä.

        "Olette pukeneet"!!! Tuo ei tarkoita väkisinpukemista kuten lapsikasteessa.

        Lopputulos on sama pukeeko joku itse tai puetaanko se hänelle.

        Tuokin kertoo miten tärkeä kaste on

        Ei Raamattu puhu että ruumis petaan vaan ihminen puetaan. Ihminen on muutakin kuin ruumis. Kasteessa siis saamme Kristuksen vanhurskauden.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lopputulos on sama pukeeko joku itse tai puetaanko se hänelle.

        Tuokin kertoo miten tärkeä kaste on

        Uskovan kasteessa puetaan koko ruumis.
        Lapsikasteessa pannaan vain pipo päähän!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskovan kasteessa puetaan koko ruumis.
        Lapsikasteessa pannaan vain pipo päähän!

        Ei pelkkä ruumis vaan koko ihminen. Veden määrä tai kastettavan ikä ei siihen vaikuta.

        Tuo pipo on ihan oma keksintösi, ei Raamattu sellaisesta puhu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei pelkkä ruumis vaan koko ihminen. Veden määrä tai kastettavan ikä ei siihen vaikuta.

        Tuo pipo on ihan oma keksintösi, ei Raamattu sellaisesta puhu

        Täh: "Ei Raamattu puhu että ruumis petaan vaan ihminen puetaan."???

        Eikö koko ruumis kuulukkaan ihmiseen? Otsako vain?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täh: "Ei Raamattu puhu että ruumis petaan vaan ihminen puetaan."???

        Eikö koko ruumis kuulukkaan ihmiseen? Otsako vain?

        Nimenomaan ihminen, ei pelkkä ruumis

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täh: "Ei Raamattu puhu että ruumis petaan vaan ihminen puetaan."???

        Eikö koko ruumis kuulukkaan ihmiseen? Otsako vain?

        ruumis , keho , ei peri Jumalan valtakuntaa , eikä katoavaisuus peri katoamattomuutta"

        "Henki palajaa Jumalan tykö , joka sen on antanutkin" Saarn: 12: 7
        "Puhdistaaksesi heidät , tee näin: "Pirskoita heihin synnistä puhdistavaa vettä"
        4 Moos: 8: 7

        kasteessa Kristukseen : "Henki ja vesi ja veri , ja ne kolme yhdessä ovat" 1 Joh: 5

        Totta: "ruumis , keho , ei peri Jumalan valtakuntaa "!!

        Siksi otsan kastelemisesta ei ole mitään hyötyä.

        "Sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi."

        Älä sitten kastele sitä otsaasi 😆

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ruumis , keho , ei peri Jumalan valtakuntaa , eikä katoavaisuus peri katoamattomuutta"

        "Henki palajaa Jumalan tykö , joka sen on antanutkin" Saarn: 12: 7
        "Puhdistaaksesi heidät , tee näin: "Pirskoita heihin synnistä puhdistavaa vettä"
        4 Moos: 8: 7

        kasteessa Kristukseen : "Henki ja vesi ja veri , ja ne kolme yhdessä ovat" 1 Joh: 5

        Oho nyt on kiivaasti veivikonetta pyöräytetty, on niin väkevät tulokset eli ei mitään tolkkua!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oho nyt on kiivaasti veivikonetta pyöräytetty, on niin väkevät tulokset eli ei mitään tolkkua!

        helluntailaisuushan ei perustukaan raamatun sanaan , niillä on ihan omat jutskansa . . .

        helluntailaiselle tiedoksi :
        "te eksytte kun , ette tunne kirjoituksia" Matt: 22

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oho nyt on kiivaasti veivikonetta pyöräytetty, on niin väkevät tulokset eli ei mitään tolkkua!

        Ei ole tolkkua sinun veivikonejutuissasi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole tolkkua sinun veivikonejutuissasi

        ei , ei helluntailainen siedä , raamatun sanaa !
        - se jo kertoo kyllä helluntailaisista

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ei , ei helluntailainen siedä , raamatun sanaa !
        - se jo kertoo kyllä helluntailaisista

        "ei , ei helluntailainen siedä , raamatun sanaa !"???

        Kyllä meille kelpaa Jumalan sana, esim:
        Ap 8
        "Ja Filippus meni Samarian kaupunkiin ja saarnasi heille Kristusta. Ja kansa otti yksimielisesti vaarin siitä, mitä Filippus puhui, kun he kuulivat hänen sanansa ja näkivät ne tunnusteot, jotka hän teki."
        "Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset. "

        Minnekkähän ne vauvat unohtuivat?

        Tuo kohta kelpaa mutta ei juuri mikään muu

        Miksi kyselet vauvojen perään? Vauvakuume?

        Hauskaa että tuo kopioi tuota samaa kohtaa aina kun joku väittää että hellarit ei usko Raamattua

        AINOA jae minkä helluntailainen tuntee on > "Filippus"< Apt: 8 : 37 joka sekin on LISÄTTY vasta MYÖHEMMIN kirkolliskokouksessa v. 500 Jkr , babtistien vaatimuksesta, ja ko, jaetta EI OLE VAMHIMMISSA KÄSIKIRJOITUKSISSA .

        ko. jaetta ei edes ole kaikissa raamatunpainokissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo kohta kelpaa mutta ei juuri mikään muu

        Miksi kyselet vauvojen perään? Vauvakuume?

        Ei ole ensimmäinen kerta kun kyselee vauvoista! :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hauskaa että tuo kopioi tuota samaa kohtaa aina kun joku väittää että hellarit ei usko Raamattua

        Raamatussa on kymmeniä kohtia, jotka kertovat uskoontulleitten kastamisesta, esim
        Ap 18
        "Mutta synagoogan esimies Krispus ja koko hänen perhekuntansa uskoivat Herraan; ja myöskin monet korinttolaiset, jotka olivat kuulemassa, uskoivat, ja heidät kastettiin. "

        Taaskin kastettiin vain uskoontullleita.

        ja raamatussa myös, että Alkuseurakunnalla OLI olemassa oleva Jumalan Vanha liitto .
        Meillä kun ei sellaista ole , vaan: "yksi Herra, yksi usko , yksi kaste" Ef: 4: 5

        helluntailaiset vertaa meitä alkuseurakuntaan joilla oli jo olemassa oleva Jumalan iankaikkinen liitto , ei mene ihan "yks yhteen" . . .

        Kyllä, uskoontullet perheineen kastettiin

        "ja raamatussa myös, että Alkuseurakunnalla OLI olemassa oleva Jumalan Vanha liitto "???

        Raamatussa on myös kerrottu, että tuo Vanha liitto oli käynyt MITÄTTÖMÄKSI, koska juutalaiset eivät noudattaneet sitä.
        Hebr 8
        "Sanoessaan "uuden" hän on julistanut ensimmäisen liiton vanhentuneeksi; mutta se, mikä vanhenee ja käy iälliseksi, on lähellä häviämistään."

        oli heillä mahdollisuus pysyä Vanhan liiton säädöksissä , JOS eivät uskoneet kastetta Kristukseen.

        "Ja minä todistan taas JOKAISELLE ihmiselle , joka ympärileikkauttaa itsensä on hän
        velvollinen täyttämään kaiken lain." Gal: 5
        oli heillä mahdollisuus jatkaa ympärileikkauksen ja Mooseksen lain liitossa ,
        - "ja täyttään kaiken lain"

        kristinuskoa tunnustavissa valtioissa ei niin ole , emmekä ole ALKU-seurakuntaa
        kukaan ihminen , niinkuin HE ".
        ja kuitenkin helluntailaiset MATKII Apostoleja , ei se nyt ihan noin mene , että
        matkimalla löytyisi raamatun totuus.

        Uuden liiton kaste:
        "Kristuksen ympärileikkauksella ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa"
        Gal: 3: 27

        kuvitteletteko , että ALKU-seurakunnan aikaan olisivat jättäneet kahdeksan päivän
        vanhat lapsena ilman ympärileikkausta (1 Moos: 17: ) ja ilman kastettakin , lapsille ei
        siis MITÄÄN . . .

        Siksi Jeesuksen piti tulla kun vanha liitto oli kelvoton pitemmän päälle

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, uskoontullet perheineen kastettiin

        Ketään ei kastettu toisen siivellä eli kommenttisi on plusmiinusnolla.

        Vain uskoontulleet kastetaan uudenliiton raamatussa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siksi Jeesuksen piti tulla kun vanha liitto oli kelvoton pitemmän päälle

        niin , ja myös , KASTE Jeesukseen Kristukseen.

        "Kristuksen ympärileikkauksella ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa"
        Gal: 3: 27

        ei mitään lahjaa oteta "ilmaan hosuen" vastaan . . .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        oli heillä mahdollisuus pysyä Vanhan liiton säädöksissä , JOS eivät uskoneet kastetta Kristukseen.

        "Ja minä todistan taas JOKAISELLE ihmiselle , joka ympärileikkauttaa itsensä on hän
        velvollinen täyttämään kaiken lain." Gal: 5
        oli heillä mahdollisuus jatkaa ympärileikkauksen ja Mooseksen lain liitossa ,
        - "ja täyttään kaiken lain"

        kristinuskoa tunnustavissa valtioissa ei niin ole , emmekä ole ALKU-seurakuntaa
        kukaan ihminen , niinkuin HE ".
        ja kuitenkin helluntailaiset MATKII Apostoleja , ei se nyt ihan noin mene , että
        matkimalla löytyisi raamatun totuus.

        Uuden liiton kaste:
        "Kristuksen ympärileikkauksella ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa"
        Gal: 3: 27

        kuvitteletteko , että ALKU-seurakunnan aikaan olisivat jättäneet kahdeksan päivän
        vanhat lapsena ilman ympärileikkausta (1 Moos: 17: ) ja ilman kastettakin , lapsille ei
        siis MITÄÄN . . .

        kommenttisi kertoo sen ettet ymmärä mitään koko aiheesta.

        jatka silti kasteen tutkimisiasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        niin , ja myös , KASTE Jeesukseen Kristukseen.

        "Kristuksen ympärileikkauksella ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa"
        Gal: 3: 27

        ei mitään lahjaa oteta "ilmaan hosuen" vastaan . . .

        miksi huidot, onko se jokin ilmastonsäästömetodi vai mikä se on ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ja raamatussa myös, että Alkuseurakunnalla OLI olemassa oleva Jumalan Vanha liitto .
        Meillä kun ei sellaista ole , vaan: "yksi Herra, yksi usko , yksi kaste" Ef: 4: 5

        helluntailaiset vertaa meitä alkuseurakuntaan joilla oli jo olemassa oleva Jumalan iankaikkinen liitto , ei mene ihan "yks yhteen" . . .

        uskomme kyllä että et kykene aivopesusi takia näkemään edes kirkkaita faktoja raamatusta !
        olet ihan yhtä pimeä kuin nekin papinkuvatukset jotka karkottivat suomessa kansalaisia jotka eivät antaneet kastaa vauvaansa ,koska eivät löytäneet siitä mitään opetusta raamatusta!

        väitä nyt vastaan kovasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kommenttisi kertoo sen ettet ymmärä mitään koko aiheesta.

        jatka silti kasteen tutkimisiasi.

        sinun kommenttisi kertoo et tet ajua mitään

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        uskomme kyllä että et kykene aivopesusi takia näkemään edes kirkkaita faktoja raamatusta !
        olet ihan yhtä pimeä kuin nekin papinkuvatukset jotka karkottivat suomessa kansalaisia jotka eivät antaneet kastaa vauvaansa ,koska eivät löytäneet siitä mitään opetusta raamatusta!

        väitä nyt vastaan kovasti.

        uskomme kyllä ettet tajua mitään Raamatusta etkä näe sen kirkkaita faktoak. Yhtä pimeä kun ne uudestikastajat jotka harrastavat temppeleissä rituaaleja miellyttääkseen jumalia ja kyuselevät koko ajan vauvoista kun niistä pitää muka aina olla oma opetus

        väitä nyt vastaan kovasti !

        vaariparalla aina karkotukset mielessä...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        uskomme kyllä että et kykene aivopesusi takia näkemään edes kirkkaita faktoja raamatusta !
        olet ihan yhtä pimeä kuin nekin papinkuvatukset jotka karkottivat suomessa kansalaisia jotka eivät antaneet kastaa vauvaansa ,koska eivät löytäneet siitä mitään opetusta raamatusta!

        väitä nyt vastaan kovasti.

        helluntailainen ei ymmärrä edes Vanhaa liittoa ja
        UUSI LIITTO , > molemmat Jumalan tekemiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kommenttisi kertoo sen ettet ymmärä mitään koko aiheesta.

        jatka silti kasteen tutkimisiasi.

        helluntailainen ymmärtää ainoastaan mitä "Filippus" > Filippuksen kaste . . .
        ja sitäkään ei edes raamatun alkuperäisissä KÄSIKIRJOITUKSISSA ole , että
        sillälailla . . .

        nooh, sehän on paljon kun osaa MATKIA . . . > kirjoitusta jota ei edes oikeasti raamatussa >alkuperäisissä kirjoituksissa ole . . . = helluntailaisen totuus . . .

        Mutta kun luterilainen ei ymmärrä sitäkään.
        Katekismus riittää. Ja useimmalle keskikalja.

        99 pros lutterin jäsenistä ei ymmärrä yhtään mitään ja miten ymmärgäisi kun vähääkään ei kiinnosta, raamattua ei avata elon aikana, ja pilkaksi menee jos asiasta mitään mainitsee.
        Nämä on sitten olevinaan kasteentutkineita, voi yksinkertaisuutta.

        ei kaikkien tarvitse ymmärtääkään eikä olla kirjanoppineita , riittää että USKOO , helluntailaiset tankkaa raamattua mennen tullen , eikä sittenkään valkene raamatun ydinsanoma heille,

        helluntailaiset : "Te tutkitte kirjoituksia , sillä teillä on mielestänne NIISSÄ iankaikkinen elämä ja ne juuri todistavat minusta" Joh: 5: 39

        Mihin sellainen uskoo joka ei tiedä mitään mistään koko aiheessa kerro !
        Vähän aikaa sitten olit sitä mieltä että helluntai eksyy kun ei tunne kirjoituksia.. pitäskö sinun päättää jo ?%

        ai , ettei tiedä !!

        "MINÄ panen lakini heidän mieleensä ja kirjoitan ne heidän sydämiinsä , ja niin minä olen
        heidän Jumalansa , ja he ovat minun kansani ." Hebr: 10: 16

        ja

        "Niin siis hän armahtaa kenet tahtoo ja paaduttaa kenet tahtoo" Room: 9: 18

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        99 pros lutterin jäsenistä ei ymmärrä yhtään mitään ja miten ymmärgäisi kun vähääkään ei kiinnosta, raamattua ei avata elon aikana, ja pilkaksi menee jos asiasta mitään mainitsee.
        Nämä on sitten olevinaan kasteentutkineita, voi yksinkertaisuutta.

        Vaariparka ei tajua mistään mitään

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Maailman turhimmt keksinnöt:
      1. Jumala
      2. Synti
      3. Em. vuoksi se armo
      4. Jumalan juoksupoika

      Tuon kun tajuaa niin on vapahdettu jo monesta riesasta.

      • Anonyymi

        Vaivaavatko ne sinua, vai miksi olet palstalla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaivaavatko ne sinua, vai miksi olet palstalla?

        Ei. Mutta pitäähän sitä lähimmäisiä auttaa.
        Se kuuluu terveen ihmisen moraaliin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei. Mutta pitäähän sitä lähimmäisiä auttaa.
        Se kuuluu terveen ihmisen moraaliin.

        Ei tuo oikein auttamiselta vaikuta.
        Et siis ole normaali.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tuo oikein auttamiselta vaikuta.
        Et siis ole normaali.

        Siinä opetusta Uudesta liitosta:
        ""MINÄ panen lakini heidän mieleensä ja kirjoitan ne heidän sydämiinsä , ja niin minä olen
        heidän Jumalansa , ja he ovat minun kansani ." Hebr: 10: 16

        Siihen ei tarvita vettä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä opetusta Uudesta liitosta:
        ""MINÄ panen lakini heidän mieleensä ja kirjoitan ne heidän sydämiinsä , ja niin minä olen
        heidän Jumalansa , ja he ovat minun kansani ." Hebr: 10: 16

        Siihen ei tarvita vettä.

        Onko sinulla vesipelko kun koko ajan hoet tuota samaa?

        Eihän siihen tarvita vettä?
        No, kasteenpalvojat tarvitsevat. He hokevat tuota samaa.

        Ei vesipelkoon tarvita vettä
        Uudestikasteenpalvoja pelkää vettä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä opetusta Uudesta liitosta:
        ""MINÄ panen lakini heidän mieleensä ja kirjoitan ne heidän sydämiinsä , ja niin minä olen
        heidän Jumalansa , ja he ovat minun kansani ." Hebr: 10: 16

        Siihen ei tarvita vettä.

        >>>"minä panen lakini heidän mieleensä"<<<

        kun Jumala laittaa "lakinsa mieliinsä" , niin ei TAKUUVARMASTI jätä
        kastetta ottamatta .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        >>>"minä panen lakini heidän mieleensä"<<<

        kun Jumala laittaa "lakinsa mieliinsä" , niin ei TAKUUVARMASTI jätä
        kastetta ottamatta .

        Totta.
        Siksi vauvat rientävät kastettavaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta.
        Siksi vauvat rientävät kastettavaksi.

        Vauvat mielessä taas kerran

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vauvat mielessä taas kerran

        Onkohan se kaljakellunta kasteen vahvistusta, vai mitä se oli onko siitä luovuttu, tilalle tuli parinvaihto himoksella !
        Oikea paikka se ainakin on. Hyvin valittu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta.
        Siksi vauvat rientävät kastettavaksi.

        Joo siinä vaunut kiitää kohden pelastusvettä!@

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onkohan se kaljakellunta kasteen vahvistusta, vai mitä se oli onko siitä luovuttu, tilalle tuli parinvaihto himoksella !
        Oikea paikka se ainakin on. Hyvin valittu.

        Kaljakellunta ja vaavit
        Siinä tuon sairaan ihmisen jutut

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaljakellunta ja vaavit
        Siinä tuon sairaan ihmisen jutut

        Älä nyt noin syytä luterilaisia, jotka harrastavat kaljakelluntaa.
        Eikös se ole Kanalan lempilaji?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä nyt noin syytä luterilaisia, jotka harrastavat kaljakelluntaa.
        Eikös se ole Kanalan lempilaji?

        ei sitä harrasta muut kuin hellarivaari

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ei sitä harrasta muut kuin hellarivaari

        joo sillä tuo kaljakakellunta on aina jutuissa

        siksi se siitä puhuu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        joo sillä tuo kaljakakellunta on aina jutuissa

        siksi se siitä puhuu

        Ei Kanala puhu aina kaljakellunnasta.
        Välillä se puhuu sambaamisesta. Ja välillä alastomuudestaan paljussa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei Kanala puhu aina kaljakellunnasta.
        Välillä se puhuu sambaamisesta. Ja välillä alastomuudestaan paljussa.

        ei liity sivuston aiheeseen : > kaste <

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ei liity sivuston aiheeseen : > kaste <

        Totta. Kanalasta pitäisi keskustella ateistien palstalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei Kanala puhu aina kaljakellunnasta.
        Välillä se puhuu sambaamisesta. Ja välillä alastomuudestaan paljussa.

        Helluntailainen siitä kaljakellunnasta puhuu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helluntailainen siitä kaljakellunnasta puhuu

        Aasin leukaluulla voi huitoa ilman argumentteja.

        Hyvin näkyy käyvän laatuun huitominen.

        Mutta siis, lutterit kauniisti kelluu virran mukana, rannalla puhutaan ja ihmetellään.

        Vähän pitää varoa mihin astuu!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aasin leukaluulla voi huitoa ilman argumentteja.

        Hyvin näkyy käyvän laatuun huitominen.

        Mutta siis, lutterit kauniisti kelluu virran mukana, rannalla puhutaan ja ihmetellään.

        Vähän pitää varoa mihin astuu!

        "KASTEEN ARMO VAI KRISTUKSEN ARMO"?????

        Kyllä kasteen armo on ainakin yleisemin tunnettu. Kristuksen armo on Suomessa harvinaisuus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "KASTEEN ARMO VAI KRISTUKSEN ARMO"?????

        Kyllä kasteen armo on ainakin yleisemin tunnettu. Kristuksen armo on Suomessa harvinaisuus.

        Kristusta ja kastetta ei tule erottaa toisistaan.

        Jeesus antoi UUDEN kastekäskyn ylösnousemuksensa jälkeen:
        "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni KASTAMALLA heitä
        Isän JA Pojan JA Pyhän Hengen nimeen"
        ja
        opettamalla heitä pitämään kaikki , mitä MINÄ olen käskenyt teidän pitää, ja katso ,
        minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."
        Matt: 28

        Jos nyt sakastilaisen äitimuori huutaa sakastinovesta; Taunoo, ota raha pöydältä, laita pipo päähäsi ja hae pyörällä kaupasta jauhoja munia ja sokeria, niin saat pian lättyjä !

        Nyt tulee kysymys, minkä sanan äiti huutaa isoilla kirjaimilla, jotta niitä lättyjä tulisi?

        Olisiko se raha, pipo vaiko polkupyörä ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "KASTEEN ARMO VAI KRISTUKSEN ARMO"?????

        Kyllä kasteen armo on ainakin yleisemin tunnettu. Kristuksen armo on Suomessa harvinaisuus.

        Ainakin hellareilla Kristus tuntuu olevan tuntematon

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainakin hellareilla Kristus tuntuu olevan tuntematon

        Päinvastoin.
        Hellarit tuntevat paremmin Jumalan antaman lähetyskäskyn.

        Lähetyskäsky ja lupaus Pyhästä Hengestä
        Luuk. 24:
        44.Jeesus sanoi heille: "Tätä tarkoittivat minun sanani, jotka puhuin teille ollessani vielä teidän kanssanne. Kaiken sen pitää käydä toteen, mitä minusta on kirjoitettu Mooseksen laissa, profeetoissa ja psalmeissa."
        Luuk. 18:31-33
        45. Silloin hän avasi heidän ymmärryksensä käsittämään Kirjoitukset.
        46. Ja hän sanoi heille: "Näin on kirjoitettu. Kristuksen tuli kärsiä ja kolmantena päivänä nousta kuolleista, Ap. t. 17:3
        47. ja parannusta syntien anteeksiantamiseksi on saarnattava hänen nimessään kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista. Ap. t. 2:38; Ap. t. 10:42-43; 1. Joh. 2:12
        48. Te olette tämän todistajat. Joh. 15:27; Ap. t. 1:8
        49. Ja minä lähetän teille sen, minkä minun Isäni on luvannut. Mutta pysykää te tässä kaupungissa, kunnes teidät puetaan voimalla korkeudesta."
        Jes. 44:3; Joh. 16:7; Ap. t. 2:4

        "ja syntien anteeksiantamiseksi on SAARNATTAVA hänen nimessään kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista",

        Luterilaiset korvaavat tuon "saarnaamisen" kasteella.

        Eivät tunne mitään lähetyskäskyä hellarit

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "ja syntien anteeksiantamiseksi on SAARNATTAVA hänen nimessään kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista",

        Luterilaiset korvaavat tuon "saarnaamisen" kasteella.

        Helluntailaiset on korvannut saarnaamisen heilumisella

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "ja syntien anteeksiantamiseksi on SAARNATTAVA hänen nimessään kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista",

        Luterilaiset korvaavat tuon "saarnaamisen" kasteella.

        Kaste ei korvaa saarnaamista tai toisinpäin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos nyt sakastilaisen äitimuori huutaa sakastinovesta; Taunoo, ota raha pöydältä, laita pipo päähäsi ja hae pyörällä kaupasta jauhoja munia ja sokeria, niin saat pian lättyjä !

        Nyt tulee kysymys, minkä sanan äiti huutaa isoilla kirjaimilla, jotta niitä lättyjä tulisi?

        Olisiko se raha, pipo vaiko polkupyörä ?

        Huutaako se äiti aliaaaas erroooor?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huutaako se äiti aliaaaas erroooor?

        "Luterilaiset korvaavat tuon "saarnaamisen" kasteella."

        Eräs pelle kylläkin korvaa sen osoittamalla tyhmyyttään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Luterilaiset korvaavat tuon "saarnaamisen" kasteella."

        Eräs pelle kylläkin korvaa sen osoittamalla tyhmyyttään.

        Kyllä sinä osoitat sitä aika paljon

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "ja syntien anteeksiantamiseksi on SAARNATTAVA hänen nimessään kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista",

        Luterilaiset korvaavat tuon "saarnaamisen" kasteella.

        helluntailainen voisi joskus edes käydä kirkossa , niin ei tarvitsisi valheita
        tänne kirjoitella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        helluntailainen voisi joskus edes käydä kirkossa , niin ei tarvitsisi valheita
        tänne kirjoitella.

        Riittääkö se jos on parikymmentä vuotta oollut kirkon kävijä ennen uskoontuloa, mitäs arvelet!

    Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2620
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      89
      1966
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      39
      1501
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      273
      1038
    6. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      67
      923
    7. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      881
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      860
    9. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      854
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      765
    Aihe