Ateistia viedään kuin litran mittaa!

Oemme nähneet, luomisen puolesta on valtavasti todisteita.
Miksi palstan ateistit hylkäävät luomisen ja kannattavat evoluutiota?
Yksi syy siihen on kouluopetus.
Luonnontieteen oppikirjat korostavat lähes aina kehitysopillista näkökulmaa. Oppilaille esitetään harvoin, jos koskaan, vastakkaisia todisteita. Itse asiassa evoluution vastaisia todisteita ei yleensä päästetä koulukirjoihin.
18230
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Ihmisen luoma satuhahmo ei ole pysty luomaan mitään, koska kyseinen satuhahmo on tarvinnut ihmisen mielikuvitusta syntyäkseen. Olemme nähneet, että ko. Jumala ei pystynyt edes kirjoittamaan ns. omaa sanaansa eli Raamattua. Kyseinen Jumala ei kyennyt kirjoittamaan myöskään Koraania.

Äänestä
  • Täsmennän edellistäni siis:
    2023-10-25 15:54:12

    Uskonnot ja uskomukset - palstalla! Toiten toistensa Jumalaan uskomaton Teisti keksii. Jeesus eli Allah ja kohta on sota ja olo kamalah kun uskovaiset rakeiten pam pam.

    mONTAko sotaa taas käynnissä Raamatun ja uskon takia?

    Äänestä

Näistä töräyksistä on usein mahdotonta sanoa onko kirjoittaja aidosti kajahtanut lahkolainen vai sellaista esittävä nettikoomikko.

Äänestä

”Yksi syy siihen on kouluopetus.”

Juuri näin. Nykyään jo ala-asteella oleva lapsi tietää esimerkiksi sen, että päivänvalo johtuu auringosta. Raamatun kirjoittanut aikuinen vuohipaimen ei edes tiennyt tätä. Onko tuollaiset lapsen tasolla olevan ihmisen kirjoittamat jutut muuta kuin satua? Eivät ole ja nykyaikana noihin satuihin uskovat ovat kehitysvammaisen tasolla älyllisesti.

Äänestä
  • Ei se todista muusta kun että kivikausi ei ole ohi, ja nykytekniikan ja teollisuuden ohi ei osata katsoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Ei se todista muusta kun että kivikausi ei ole ohi, ja nykytekniikan ja teollisuuden ohi ei osata katsoa.

    Tarkoitatko, että nykyään on vielä kivikausi, vaikka on myös teollinen kausi? Tarkoitatko, että kun osataan katsoa teollisen kauden ohi niin huomataan, että maa onkin lätty eikä aurinko tuota päivänvaloa ja vuohipaimen oli oikeassa?

    Äänestä

  • Hard_atheist kirjoitti:

    En minä tiedä!

    Miten kukaan täysijärkinen voi uskoa elämän syntyneen itsestään, jossain ikuisuuden kaukaisuudessa. Tieteilijätkin myöntää, etteivät he tiedä. Aukkoja on liikaa. Muinaiset "vuohipaimenetkin,"olivat meitä paljon kyvykkäämpiä, koska luomisesta oli kulunut vähemmän aikaa. Kuten tämän keskustelun eräistä "kovista ateisteista"
    huomaamme, on älyllinen tasomme selvästi romahtanut. Syynä tieteenkin toteama geeniemme nopea rapautuminen. Mutta ovathan nämä satusedät ja helppoheikit huvittavia.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Suun kautta hengittävä riemuidiootti: Ööööh, en tiedä miten elämä on syntynyt…öööööh, vuohipaimenen luomismyytti on ainoa järkevä vaihtoehto.

    Ei saatana 😂😂😂

    Äänestä

  • Hard_atheist kirjoitti:

    Suun kautta hengittävä riemuidiootti: Ööööh, en tiedä miten elämä on syntynyt…öööööh, vuohipaimenen luomismyytti on ainoa järkevä vaihtoehto.

    Ei saatana 😂😂😂

    Kiitos kyvyillesi sopivasta kommentista.Ei tarvitse hävetä,sillä Jeesus ymmärtää örinäsikin.

    Äänestä

Näyttää siltä, että aloittaja on ateisti itse.

Äänestä

Olemme luisumassa selvästi Raamatun ilmoittamaan luopumuksen aikaan. Paholainen laittaa renkinsä saarnaamaan valheitaan. Maailma ei muutu ateistiseksi, vaan liberaaliksi. Ihmiset haluavat uskoa kivoihin ja söpöihin jumaliinsa, joille kaikki on sallittua. Ainoan elävän, Raamatun Jumalan, ehdoton jako hyviin ja pahoihin, on kauhistus, Helvettiä he eivät halua, mutta kaikille avoin taivas kelpaa. Ihmiskunta paatuu nopeasti moraalisesti elukan tasolle. Tosin Hyvä Jumala antaa vielä vahvan herätyksen, jotta edes viisaimmat pelastuisivat ja heidät temmataan Jeesuksen kotiin 7:ksi vuodeksi, jonka aikana tänne jääneet toteuttaisivat märkiä unelmiaan. He tappaisivat,ryöstäisivät, raiskaisivat jne.. Kunnes Jeesus tulee omiensa kanssa ja heittää antikristuksen,pedot,väärät profeetat ja heidän käskyläisensä tuliseen järveen ja vangitsee Luziferin tuhanneksi vuodeksi.

Äänestä

Valtavasti todisteita? HAHAHAHAHAHA

Äänestä

Allah on luonut kaiken elollisen ja puolet elottomasta maailmankaikkeudesta. Amen.

Äänestä
  • Allah on ihmistekoinen jumala!

    Äänestä

kerro miksi jumalasi loi kongon demokraatin ja peppi pitkätossun ?
miksi eivät ihmiset ole samanlaisia , evoluution vuoksi ? vai jumalasi ?

Äänestä
  • Ateistien luomuksia!

    Äänestä

Teisti on kuin litran mitta, jossa on pohjassa reikä ja mitta-asteikko päin persettä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Oemme nähneet, luomisen puolesta on valtavasti todisteita.
Miksi palstan ateistit hylkäävät luomisen ja kannattavat evoluutiota?
Yksi syy siihen on kouluopetus.
Luonnontieteen oppikirjat korostavat lähes aina kehitysopillista näkökulmaa. Oppilaille esitetään harvoin, jos koskaan, vastakkaisia todisteita. Itse asiassa evoluution vastaisia todisteita ei yleensä päästetä koulukirjoihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu