Tiedotus: Olen 58v ja en vielä 10 vuotta sitten

tiennyt edes mitä tarkoittaa rasismi.

Kyllä se on tuontitavaraa.
44293
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

Niin olet oikeassa. Minäkin inhoan rasismia ja siksi haluaisin palata aikaan kun sitä ei ollut. Kuten 80-90luku.

Äänestä
  • Valtion tehtävä on huolehtia oman maan ja kansan hyvinvoinnista ja turvallisuudesta. Muut kansat eivät ole meidän asia.

    Äänestä

Mutta äänestikö aloittaja jo 10 vuotta sitten Persuja?

Äänestä
  • Perussomalaisia ei olisi tarve äänestää, jos muut puolueet olisivat huomioineen haitallisen Kela-peräisen maahanmuuton tarpeeksi vakavasti. Valepakolaisia ja muuita vastaavia elättejä ei tänne kaivata.

    Äänestä

Tuohan vain kertoo sivistymättömyydestäsi. Olen samanikäinen ja olen tiennyt jo teini-ikäisestä saakka mitä sana rasismi tarkoittaa.

Äänestä
  • Monet eivät tänäkään päivänä ymmärrä, mitä se tarkoittaa. Luulevat vähän vaikka mitä rasismiksi, vaikka kyseessä ei edes olisi rasismi.

    Äänestä

Myös saman ikäinen ja koulussa opetettiin tavaamaan N-e-e nee K-e neeke R-i

Äänestä
  • Juu, se oli aapisessakin. Eikä herättänyt mitään tunteita oppilaissa. Ei sen kummempaa ku tavata s-i-k-a tai k-o-i-r-a kaan.

    Äänestä

  • Vanha sana, jolla ei ole nykypäivänihmisille mitään henkilökohtaista kosketuspintaa.

    Sanoilla ei ole väliä. Kyllä syyllistäjä/ kiusaaja sanat löytää, jolla omaa pahaa oloaan yrittää poistaa.

    Suuri ongelma nuorilla/ lapsilla on rikkinäiset perhetaustat. Ne aiheuttaa pahaaoloa, joka purkautuu muihin.

    Yhteiskunnan pitäisi tukea perheitä, että jokaisella olisi edes oma isä tai äiti. Laitoslapset on niin vierautuneita normaalista perhe- elämästä, etteivät siihen itsekkään pysty.

    Äänestä

Väestönvaihdon myötä tuli myös rasismi.

Äänestä
  • Niin niin. Kuskasivat Amerikkaan orjia Afrikasta saadakseen aikaan väestönvaihdon ja rasismin.

    Kaikkien salaliittojen äiti tämä.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Niin niin. Kuskasivat Amerikkaan orjia Afrikasta saadakseen aikaan väestönvaihdon ja rasismin.

    Kaikkien salaliittojen äiti tämä.

    Ei se ollut väestönvaihtoa: Amerikkalaisia ei kuskattu Afrikkaan.

    Ainut maa, missä tapahtuu aitoa väestönvaihtoa on Israel.

    Äänestä

  • Mihin se kantaväestö on kelkottu, jos väestönvaihtoa on tapahtunut? Salaliittoteorioihin uskovat ovat jotenkin lutusia, jos eivät olisi niin totaalisen tyhmiä.

    Äänestä

Halla-aho rasismin toi tänne voimallisesti 2017.
Sitä ennen se oli hyvin hyvin vähäistä.

Äänestä
  • mätä äijä, mikä pahinta, korvien välistä.

    Äänestä

Leikimme lapsena leikkiä kuka pelkää mustaa miestä. Nykypäivänä se on monelle todellisuutta.

Äänestä
  • Kyllä. Silloin ei viellä tiedetty että uhka toteutuu.
    Nytkin olis hyvä opettaa lapsia pakenemaan todellista uhkaa. Se , voi pelastaa hengen.

    Äänestä

80-luvulla ei ollut rasismia. Selvästi se on tuontitavaraa.

Äänestä
  • Kysy Suomen romaaniväestöltä.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Kysy Suomen romaaniväestöltä.

    Riippuu heistäkin. Tuttuihini kuului, ja työteliäitä ja hyviä ihmisiä olivat. Muutamat pilaa muidenkin mainetta.
    Yhteiskuntaan sopeutuu parhaiten, kun siihen panostaa itse myös.

    Äänestä

Suomessa rasismi vähenisi lähes olemattomiin mikäli RKP kiellettäisiin ja Ahvenanmaa erotettaisiin Suomesta.

Äänestä

Olet siis elänyt tynnyrissä. Suomessa on ollut aina rasismia. Muistan 50-luvulta lapsuudestani romanien kohtelun. Rasismi on erilaisuutta pelkäävien ihmisten ominaisuus. Se paljastuu, kun joutuu tekemisiin erilaisuuden kanssa. Rasisti kieltää lähes aina olevansa rasisti ja syyttää uhria.

Äänestä
  • Ei asiaan liity mitään pelkoja. Nykypäivänä kyse on verovarojen käytöstä. Miksi joku tekisi niska limassa töitä ja maksaisi siitä verot ja ne verot käytetään sitten muualta tulevia elättien hyysäämiseen? Niitä on jo tarpeeksi ihan omastakin takaa. Tästä on kyse.

    On Ruotsin tapahtumien myötä nähty, että jos maahanmuuttoasioita ohjaa moraalinen auttamisenhalu, niin perseelleen menee. Sellaista KELA-peräistä maahanmuuttoa ei kaivata. Työperäinen maahanmuutto sen sijaan tuo valtiolle verotuloja ja se on hyvä asia.

    Valtion tehtävä on huolehtia oman maan ja kansan hyvinvoinnista ja turvallisuudesta.

    Äänestä

  • Mitäs se ku syyttä huutavat rasistiksi ja sylkevät päin?
    Ei ollu tupakkaa antaa, ku en polta.


    Miksi tuollaisen käytöksen luokittelet?

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Ei asiaan liity mitään pelkoja. Nykypäivänä kyse on verovarojen käytöstä. Miksi joku tekisi niska limassa töitä ja maksaisi siitä verot ja ne verot käytetään sitten muualta tulevia elättien hyysäämiseen? Niitä on jo tarpeeksi ihan omastakin takaa. Tästä on kyse.

    On Ruotsin tapahtumien myötä nähty, että jos maahanmuuttoasioita ohjaa moraalinen auttamisenhalu, niin perseelleen menee. Sellaista KELA-peräistä maahanmuuttoa ei kaivata. Työperäinen maahanmuutto sen sijaan tuo valtiolle verotuloja ja se on hyvä asia.

    Valtion tehtävä on huolehtia oman maan ja kansan hyvinvoinnista ja turvallisuudesta.

    Säälittävä rasismin valkopesuyritys.

    Äänestä

No oletpa sinä ollut harvinaisen tietämätön. Rasismia on Suomessa ollut aina. Aikaisemmin se kohdistui lähinnä romaaneihin ja lappalaisiin.
Ainakin jo -80 luvulla vihattiin rotusortoa ja mustalaisia.

Äänestä

Ilmiöiden oleminen olemassa ei ole riippuvainen sinun tietämyksestäsi.

Äänestä

80-luvulla ei ollut rasismia, rasismi tuli maaha 90-luvulla somalien mukana

Äänestä

Suomi on mennyt henkisesti huonompaan suuntaan monella elämän aloilla. Samaan aikaan on oikeistolaisuus nostanut päätään Kokoomuksen, PS:n ja Keskustan liikemiesten taholta. Netissä myös fundamentaalisukovaiset möykkäävät kaikesta, vaikka julkinen uskonnon harjoittaminen on loppunut.

70-80 -luvulla ei ollut vihapuheita eikä työttömiä syytelty. Poliittiset virkanimitykset olivat kiellettyjä, nyt niitä on jo Kirkon hallinnossa. Sosiaaliturvalla pystyi elämään ihmisarvoisesti.

Ei ole kyse tuontitavarasta vaan kaikki on kotikutoista. Me voimme huonosti suomalaisella tavalla; syyttelemme itseämme ja toisiamme. Perusturvallisuus on heikentynyt. Tuontitavaraa ovat sen sijaan esimerkiki huumeet ja muu alakulttuuri.

Äänestä
  • Et sitten kertonut miksi 80-luvulla ei ollut rasismia.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Et sitten kertonut miksi 80-luvulla ei ollut rasismia.

    Oletko kysynyt romaneilta. Kyllä sitä oli ja on ollut aina.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Oletko kysynyt romaneilta. Kyllä sitä oli ja on ollut aina.

    Olet oikeassa. Mustalaisia on aina sorrettu. Nykyään ei niinkään ja heidän näkökulmastaan ehkä on "hyvä" että huomio kiinnittyy maahanmuuttajiin. Siis romaneita, mustalainen on rasismia ja vähän huvitava sana nykyään. Suomen romanit on oikeampi, vaikka kaikki romanit eivät ole niin romaneita enää. Ehkä median ja netin vaiktuksten myötä he voivat henkisesti yhteisöllisinä paremmin kuin valtaväestön yksinäiset.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Et sitten kertonut miksi 80-luvulla ei ollut rasismia.

    Olet ilmeisesti asunut tynnyrissä. Minä näin rasismia jo lapsena 50 luvulla. Suomen historia kertoo myös rasismista. Sitä oli esim. saamelaisten syrjintä ja lasten internointi kouluihin, joissa ei saanut käyttää edes vapaa-ajalla omaa äidinkieltä. Romaneihin kohdistui syrjintää ja selkeitä ihmisoikeusrikkomuksia. Suomalaisten erilaisuuden pelko on kohdistunut myös ns. omaan väkeen. Sotaa pakeneviin Karjalan evakoihin ei suhtauduttu kaikkialla erityisen hyvin.

    Äänestä

Se tuli mm ja niiden rikollisuuden mukana.
Jos Suomalainen huomaa/ puuttuu rikokseen, alkaa rasismikiljuminen.

Äänestä

Äänestäkää viisaasti.

Tuo kaikki, ku äänestitte monukulttuurista unelmaa, unelmaa joka ei ole toteutunut missään maassa, unelmaa joka vuoksi monet Suomalaiset lapset, naiset, vanhukset ja miehet joutuu uhreiksi. Meillä Suomessa!

Äänestä

No melkoisen tynnyrissä kasvanut olit...ja ehkä vähän jälkeenjäänyt!

Äänestä

"Omassa maassaan saa jo pelätä mamujen jengejä jotka ryöstää ja tappaa."

Siinä Ruotsin menoa ja kohta sama täällä.

Äänestä
  • Pelkoja voi käsitellä myös terapiassa.

    Äänestä

Jos et tunne 'rasismia', se on rasistista. Kuten punavihreät usein toitottaakin, monet on rasisteja tietämättään XD

Äänestä

Taitaa olla paljon muitakin tietoaukkoja.

Äänestä
  • Palstoilla suomalaisten yleissivistyksen puutteet paljastuvat.

    Äänestä

Oppia ikä kaikki! Maailmassa on niin paljon asioita, joita en tiedä vieläkään, vaikka olen sinua vanhempi.

Historiaa kannattaa aina opiskella. Erityisesti, jos se auttaa kohtaamaan erilaisia ihmisiä. Toisissa kulttuureissa pidetään hyvänä asiana, jos syödään lautanen puhtaaksi ja se on maistuvaa, toisissa on kohteliasta jätttää vähän osoittaakseen, että ruokaa on ollut riittävästi.

Äänestä

Oletpa tietämätön ja sivistymätön, kuten rasistit yleensäkin ovat.

Suomeen levisi jo 80-luvulla skini-kulttuuri, johon kuului olennaisena osana rasismi.

"Rasismi oli silti näkyvä osa skinhead-kulttuuria jo 80-luvun alussa. "Me ei lueta politiikkaa, vaan halutaan perehtyä rotuoppiin", toteaa eräs hakaristiä kantava skininuori."

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2011/08/08/raja-uraliin-ja-metro-tampereelle

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

tiennyt edes mitä tarkoittaa rasismi.

Kyllä se on tuontitavaraa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu