Kun on tuota elämänkokemusta kertynyt, niin tuntuu hassulta nuorien väite, että miehillä muka olisi vahvempi sukuvietti. Elämä opettaa toista. Eräällä miespuolisella tutullani oli vaimo, joka ensin vaati panemista pari kolme kertaa päivässä, ja sitten pyysi vielä miestä nuolemaan itselleen orgasmeja useita kertoja päivässä. Tämäkään ei riittänyt, vaan tyttö kävi vielä sitten baarista hakemassa itselleen naisseuraa, ja mies joutui kuuntelemaan lesboilua makuuhuoneesta yrittäessään opiskella.
Toisella nuorella miehellä oli tyttöystävä, jolle viisi kertaa päivässä ei riittänyt, vaan mankui vielä lisää. Poika valitti, että hänelle paneminen alkoi muuttua tuskalliseksi peniksen hiertymien takia.
45-vuotias nainen taas erosi pitkän ja uskollisen avioliiton jälkeen: puolen vuoden kuluttua oli kertynyt jo sata seksikumppania, useimmiten nuorehkoja miehiä.
Kehitysvammaisilla naisilla on ongelmana se, että he karkailevat hoitolaitoksista ja harjoittavat holtittomasti seksiä eri miesten kanssa. Niinpä näille naisille annetaan nykyisin niin voimakkaat mieshormonihoidot, että seksihalut lähtevät ja ulkonäkökin muuttuu karvaiseksi ja epänaiselliseksi, niin eivät enää miehiä kiinnostakaan.
Naisten suuremman seksivietti on kulttuurin kehityksessä otettu huomioon sillä tavalla, että tätä miehiä voimakkaampaa viettiä on kulttuurillisesti opittu kontrolloimaan voimakkaammin. Tämän takia yhteiskunnassa on nimenomaan naisille paljon ja ankaria rajoituksia seksille, joista yksi on huora-leiman ankara käyttö liian vapaasti impulssejaan totuttavalle naiselle. Miehiä ei tarvitse kontrolloida niin paljon, koska heidän sukuviettinsä on heikompi, ja miehet pystyvät järkensä avulla helpommin hallitsemaan himojaan. Avoin seksuaalinen käyttäytyminen riippuu siis seksivietin voimakkuudesta ja yhteiskunnan normien seksiviettiä tukahduttavasta voimasta. Tällä hetkellä naisen seksuaalisuutta säätelevät yhteiskunnalliset normit ovat niin voimakkaat, että varsinkin akateemiset, hyvin normit sisäistäneet naiset ovat vaikuttavat miehistä seksittömiltä ja kylmiltä. Sen sijaan yhteiskunnan alemmissa sosiaaliryhmissä olevat naiset, jotka koskaan eivät ole normeja niin hyvin sisäistäneet, käyttäytyvät paljon seksuaalisesti vapautuneemmin.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Tuo on muuten totta. Nainenhan ajattelee tunnetusti tunteillaan (lue - pillullaan), kun taas mies järjellään ja tiedoillaan. Asian voi todeta helposti esim. menemällä mihin tahansa ravintolaan ja tarkkailemalla naisia. Munanhaku päällä joka säällä.
Yleisesti väitetään, että miehet ajattelevat seksiä lähes koko ajan, mutta totuus on, että naiset ovat tässä "pahempia".
Syy miksi naista, joka harrastaa seksiä usein kutsutaan huoraksi ja miestä joka tekee samaa kovaksi pukiksi on se, että nainen saa pokattua miehen helposti, sillä tarjokkaita riittää, mutta mies tekee enemmän "töitä" saadakseen seuraa. Tämän vuoksi siis mies on "kova jätkä", sillä hän on onnistunut siinä, missä moni mies epäonnistuu. Koska naisilla on enemmän valinnanvaraa, niin heidän on myös helpompi saada seuraa. Tämä on yksinkertaista matematiikkaa, jota naisten on tosin vaikea ymmärtää.
Naisen seksuaalisuuden kontrollointi aloitettiin vasta keskiajan loputtua. Keskiajalla taas oli hirveä meno, kaikki naivat kaikkia, yhteiskunta oli yhtä ilmaista bordellia. Keskiajalla oli selviö, että naisen sukuvietti on paljon miestä voimakkaampi.
Uuden ajan alkaessa ja varsinkin 1800-luvulla sitten naisten kontrolli vietiin äärimmäisyyksiin, josta vieläkään ei ole heilahdettu takaisin. Ehkä naiset itsekään eivät halua seiksianarkiaa takaisin.
"Tuo on muuten totta. Nainenhan ajattelee tunnetusti tunteillaan (lue - pillullaan), kun taas mies järjellään ja tiedoillaan. Asian voi todeta helposti esim. menemällä mihin tahansa ravintolaan ja tarkkailemalla naisia. Munanhaku päällä joka säällä.
Yleisesti väitetään, että miehet ajattelevat seksiä lähes koko ajan, mutta totuus on, että naiset ovat tässä "pahempia".
Syy miksi naista, joka harrastaa seksiä usein kutsutaan huoraksi ja miestä joka tekee samaa kovaksi pukiksi on se, että nainen saa pokattua miehen helposti, sillä tarjokkaita riittää, mutta mies tekee enemmän "töitä" saadakseen seuraa. Tämän vuoksi siis mies on "kova jätkä", sillä hän on onnistunut siinä, missä moni mies epäonnistuu. Koska naisilla on enemmän valinnanvaraa, niin heidän on myös helpompi saada seuraa. "
Jos naisilla on munanhaku päällä joka säällä ja he ajattelevat seksiä enemmän kuin miehet, eikö miehillä pitäisi olla enemmän valinnanvaraa kuin naisilla? Jos baarissa on enemmän seksiä etsiviä naisia kuin miehiä, miehille on enemmän tarjokkaita kuin naisille ja siinä mielessä kovan jätkän maine ei olisi perusteltu.
Oman käsitykseni mukaan naisten ja miesten himot eivät eroa olennaisesti toisistaan. Molemmista löytyy yksilöitä, joille ei riitä mikään, mutta he ovat yksittäisiä henkilöitä, joiden perusteella ei kannata tehdä koko sukupuolta koskevia päätelmiä.
Jos naiset nyt ovat mielestäsi niin kovasti seksin perään, niin miten ihmeessä miehet joutuvat tekemään niin paljon työtä pokatakseen naiset. Ja miten muka naisen on sitten helpompi saada seksiseuraa? Ajattele nyt edes vähän, mitä kirjoitat.
Katso vain, oltiin taas täysin samaa mieltä, eihän sitä ole niin vaikea myöntää? :)
...miehelle ei kannata antaa heti pimppaa, vaikka miten panettaisi. Jos mies joutuu tekemään vähän hommia päästääkseen petiin, niin häneltä saa helpommin useamman kerran ;D ...
Voi se nainen halutakin sitä seksiä, mutta valitettavasti nainen joutuu viettinsä tukahduttamaan kaiken maailman tautien, jälkiseuraamusten, kortsunpuuttumisen ym,,,syyn takia.
Jommallakummalla täytyy olla järki päässä.
"Syy miksi naista, joka harrastaa seksiä usein kutsutaan huoraksi ja miestä joka tekee samaa kovaksi pukiksi on se, että nainen saa pokattua miehen helposti, sillä tarjokkaita riittää, mutta mies tekee enemmän "töitä" saadakseen seuraa."
Tuo nyt tuskin pitää paikkansa. Eiköhän ne syyt ole lähinnä kulttuuriin liittyvät arvotukset siitä, kuinka naisen tulee olla siveä ja pidättyväinen, jolla seksin harrastaminen oli lähinnä avioliittovelvollisuuksien hoitamista. Toisaalta myös etenkin entisaikaan nainen oli se, joka joutui kantamaan usein yksin seuraukset näistä hetken hekumoista, mikä osaltaan on "vaikeuttanut" miesten suostuttelutyötä. Toisaalta tähän on myös vaikuttanut se, että aikoinaan naisen paikka oli siellä kotona eikä nainen esim. päässyt baariin ilman miesseuraa. Eli syy siihen, miksi on pidetty totuutena sitä, että miehillä olisi suurempi seksuaalivietti on se, että miehille on avoimesti annettu lupa nauttia siitä kun taas naiset on opetettu kieltämään oma seksuaalisuutensa.
"Oman käsitykseni mukaan naisten ja miesten himot eivät eroa olennaisesti toisistaan. Molemmista löytyy yksilöitä, joille ei riitä mikään, mutta he ovat yksittäisiä henkilöitä, joiden perusteella ei kannata tehdä koko sukupuolta koskevia päätelmiä. "
Tämän allekirjoitan kyllä täysin. Etenkin nykyisin, kun naisillakin on ainakin enenevissä määrin lupa nauttia seksistä, muodostuvat yksilöiden erot huomattavasti suuremminkin kuin mitä sukupuolten erot.
Olemme asiasta täsmälleen samaa mieltä. Kommentoit exLotta kahden eri henkilön mielipiteitä. Osoitan, millä tavalla:
"Syy miksi naista, joka harrastaa seksiä usein kutsutaan huoraksi ja miestä joka tekee samaa kovaksi pukiksi on se, että nainen saa pokattua miehen helposti, sillä tarjokkaita riittää, mutta mies tekee enemmän "töitä" saadakseen seuraa."
Tämä on katkelma toisen kirjoittajan mielipiteestä, jota kommentoin omassa viestissäni. Jos luet viestini uudelleen, huomaat, että minä en ole tätä mieltä. Otin pitkän sitaatin toisesta kirjoituksesta ja uskon, että sitaatin ja siitä esitetyn oman kommenttini välistä rajaa ei ollut täysin ongelmatonta huomata.
"Oman käsitykseni mukaan naisten ja miesten himot eivät eroa olennaisesti toisistaan. Molemmista löytyy yksilöitä, joille ei riitä mikään, mutta he ovat yksittäisiä henkilöitä, joiden perusteella ei kannata tehdä koko sukupuolta koskevia päätelmiä. "
Tämä taas on oma mielipiteeni.
KIITOS KUNNON NAURUISTA!!!!!
HAHAHAHAHAHAHAHAHAH!!