Puolustaa Israelin hyökkäystä Gazaan eli siviilien tappamista. Kummallista puhetta itseään uskovaisena pitämältä poliitikolta.
Miksi Sari Essayah kannattaa tappamista?
Anonyymi-ap
72570
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 72
Vanhimmat
Kukaan mukamas uskovainen ei ole oikea uskovainen. Kaikki, jotka kannattavat tappamista, joutuvat helvettiin
Kukaan mukamas uskovainen ei ole oikea uskovainen. Kaikki, jotka kannattavat tappamista, joutuvat helvettiin
Mites taivaassa kirjan mukaan kävi?
Oliko he mitään uskovaisia,koska ei ole sellaista uskoa mitä täällä typerässä maasa on.
Siellä taivaassa on vain kunnia Jumalalle eli luojalle vai minkähän uskonnon puolella he ovat,sen tiedän että Rakkauden !
Helvettiä ei ole,sen tiedän mutta on vaikea kertoa,se on ihmisen sanomaa.
On se maallisessa maailmassa outoa tämä uskonto ja siihen liityvät hulluus ja siitä tulevat väärin teot.
Kun vain kerrot minkä uskonnon perusti Kristus? Minkä kirkon?
Kaikki ne on ihmisen tekemää,eikö vain?
Kristuksen sanoma oli RAKKAUS !
Miksi arabit aivopesevät lapsensa vihaamaan ja murhaamaan juutalaisia? Miksi suomalaiset tukevat tätä aggressiivista ja tuhoisaa politiikkaa? HAMAS ei ole ainoa rasistinen ja antisemiittinen järjestö maailmassa. Israelilla on oikeus olla olemassa, juutalaisilla on oikeus asua jossain, missä heitä ei vainota.
juutalaisia on 5 miljoonaa usassa, olisivat menneet sinne, kyllä se jumala olisi senkin luvannut, ei olisi tarvinnut Palestiinaan mennä toisten maita ryöstämään.
Jenkit neuvoi ryöstämään palestiinalaisten maat, tekivät samoin intiaaneille, siirsivät reservaatteihin ja jakoivat intiaaneille tautisia peittoja.
Ei Essayah minkään tappamisen kannalla ole , edes palestiinalaisen, vaan on kannalla että jopa Israelilla on oikeus puolustautua muslimien hyökätessä. Kuten myös Suomalaisilla pitäisi olla sama oikeus samassa tilanteessa. Ikävä kyllä täällä meilläkin on idiotismi-ideologian kannattajia joiden mielestä muslimilla on suuremmat oikeudet kuin normi kristityllä tai juutalaisella.
Sari Essayah tukee Gazan lasten teurastusta.
Tuo on totta
HAMAS on terroristijärjestö, jonka agenda on todistettavasti murhata kaikki maailman juutalaiset, ja heidän tukijansa, sekä vääräuskoiset muslimit.
Israelilaiset = Jaakobin jälkeläiset ovat Israelin alueen alkuperäisasukkaita. Arabit ovat miehittäjiä.
Tuskin.
? ???
Mutta oikeasti kaikki Gazalaiset miehet pitäisi likvidoida
Sari antaa muiden hoitaa tappamiset, jotta voi itse jeesustella.
Valehtelee sata miljoonaa ihmistä tappaneen aatteen ihminen. Tekopyhyys rehottaa
Olet oikeassa. Kristinusko on todellakin tappanut vähintään 100 miljoonaa.
Yksikään oikeasti uskovainen ei kannata tappamista. Sensijaan oikea uskovainen siunaa juutalaista kansaa kuten uskonnollinen vakaumus edellyttää. Punikit joiden aate on murhannut sata miljoonaa ihmistä, eivät tätä voi tunnustaa.
Vitut
Niin niin... olet aivan oikeassa. Kristityt ovat tappaneet miljoonia ja taas miljoonia.
Jeesuksen oikeat seuraajat eivät ole tappaneet ketään. He tottelee Jeesusta sanoin ja teoin.
Paska, turha punikeille on näitä selittää, he ovat sata miljoonaa ihmistä tappaneen aatteen vankeja.
Punikille on turha selittää yhtään mitään. He ovat aattensa vankeja eivätkä tunnusta mitään.
Onko ne kristityt tappajat sitten Jeesuksen vääriä seuraajia? Entä Essayah, joka kannattaa gazalaisten sivilien tappamista?
No niin niin. uskotaan, uskotaan... kristityt ovat tappaneet miljoonia.
Eivät todellakaan ole. Katolinen kirkko on porttokirkko joka on tapattanut miljoonia.
Sinä olet pihalla kuin lumiukko näistä asioista. Se on voi voi.
Otan osaa
Niin niin... olet aivan oikeassa. Kristityt ovat tappaneet miljoonia ja taas miljoonia.
Paljonko Islam,isis ..islam näistä koirista ei puhuta.Iran hirttää ja roska siveys poliisi tappoi 16v tytön,kun ei käyttänyt huivia.
Mitä paskaa islam Iran on.
Tappavat nuoren huivin takia,ne siveys poliisit pitäisi antaa koirien raadeltavaksi,niin sitten kysyvät taivas paikkaa?
Vastaa ensin miksi gazalaiset haluaa tappaa juutalaiset?
Kristinuskon nimessä satoja miljoonia siviilejä on tapettu.
Kautta vuosisatojen on lähdetty viemään kristinuskoa. Jopa GWB ääliökin toimi ”jumalan johdatuksella” omien sanojensa mukaan. No jenkit sivut saaneet tapettua yhdessä NATOn kanssa kuin satoja tuhansia siviilejä länsimaisen median ihastellessa tappamisen tehokkuutta.
Essayah puhui siitä, että Israelilla on YK:n peruskirjan mukainen oikeus puolustaa itseään. Se oikeus on jokaisen valtion oikeus ja velvollisuus. Sen toteaminen ei tarkoita, että kannattaa henkilökohtaisesti tappamista. Puolustuksen pitää myös olla kohtuullista, eikä saa syyllistyä sotarikoksiin.
Siksi että jotkut juutalaiset rikkovat palestiinalaisten ihmisoikeuksia ja jopa murhaavat heitä. Eikä Israelia kiinnosta pätkääkään. Suurin osa palestiinalaisista haluaisi tulla kohdelluiksi tasa-arvoisesti, elää rauhassa omaa elämäänsä ja päättää omista asioistaan.
Kristityt ei ole tappaneet uskonsa tähden ainakaan Viimeisen 100 vuoden aikana!Muslimit kylläkin on ja pitävät uskoaan politiikan ohjekirjana!Islam on likainen kehittyvälle ihmisjärjelle!
Onneksi sinä olet pyhä.
Kristinusko ei olet tappanut yhtäkään ihmistä koskaan. Se että kristityiksi itseään väittäneet ovat tappaneet miljoonia ei muuta tosiasioita.
Sata miljoona uhria oli Kommunismin mustan kirjan markkinointikikka eikä perustunut pätevään historiantutkimukseen. Kirjan artikkeleiden kirjoittajat ovat irtisanoutuneet kirjan toimittajan Stéphane Courtois'n pakkomielteestä saada tukea väitteelle sadasta miljoonasta "kommunismin" uhrista.
Vanhan testamentin tarinoissa israelin kansa surmaa ja orjuuttaa surutta muita kansoja. Kai pienestä pitäen niille tarinoille altistunut pitää sitä jotenkin normaalina?
Pitävät itseään Jumalan valittuina ja se oikeuttaa kaiken. Kuulostaa ihan lahkolaisten hulluudelta.
Pitävät itseään Jumalan valittuina ja se oikeuttaa kaiken. Kuulostaa ihan lahkolaisten hulluudelta.
Lue mitä on Islam vaihtoehtoisesti.
Todella outoa ja raakaa jopa tappamista,kivittämistä hengiltä,hirtämistä,naisen asema on kuin sian porstuassa.
Voin samoa suoraan kun tiedän seuraneeni asiaa,peto on heidän allah.
Nyt ymmärtää nuokin sotakertomukset ihan uudella tavalla. Silloisen alueen viholliset oli tosi hirveää porukkaa. Itse jahvetti käski ne hävittää, kertomusten mukaan.
Suomalaiset ei ole hyökännyt Gazaan, Israeliin, Ukrainaan, Irakiin, Syyriaan, Somaliaan, Jemeniin eikä minnekään. Arabikevät ja seurauksena isisin kalifaatin perustaminen ei johtunut suomalaisista eikä Suomesta pakkosiirretty ketään isisin kalifaattiin, joten jesidien kansanmurha on rauhanuskoisten jihadistien tekemä.
Oikeassahan Sari on. Hirviöiden tappaminen on hyvä asia.
Pahat ihmiset pitää tappaa pois jotta hyvät ihmiset ei joutuisi uhriksi.
Niin ja kun tappaa ihan kaikki, niin siinä menee pahatkin samalla.
Miksi sinä valehtelet?
Aloitusta suurempaa ja törkeämpää valhetta ei ole. Kyllä punikit osaa
Mutta Sarihan sanoi, että Israelilla on oikeus hyökätä Gazaan. Totta siis!
Israelilla on jokaisen valtion oikeus puolustaa itseään. Sama oikeus on Suomellakin ja SIKSI meillä on puolustusvoimat. Tämän toteaminen on juridinen fakta, eikä poliittinen mielipide.
Hamas murhasi 1500 israelilaista. Israelilla on laillinen oikeus puolustaa itseään. Kyse on vain siitä miten se tehdään. Gazan siviileillä on myös ihmisoikeudet.
Terroristeille ei juuri heru ihmisoikeuksia. Hamas ei tunne eikä tunnusta koko käsitettä. Ratkaisu omista oikeuksistaan käytiin kun Hamas kannatettiin valtaan. Valitsivat juutalaisten murhaamisen. Normaali oikeustaju on Israelin puolella, mistään uskonnoistakaan riippumatta. Palestiinalaiset ovat natsimurhaajia.
Roskaa. Gazan siviileillä ei ole mitään sananvaltaa. He ovat sekä Israelin että Hamasin panttivankeja. Hamas tosiaan esitti vuonna 2007 poliittista puoluetta ja osti köyhien kansalaisten äänet tarjoamalla palveluja. Jossain vaiheessa viriteltiin yhteishallintoa Hamasin ja kansainvälisen yhteisön tunnustaman PA:n välille, mutta siitä ei tullut mitään. Hamas käytännössä kaappasi vallan, ja sen jälkeen ei ole vaaleja järjestetty. Noin 70% Gazan siviileistä ei todellakaan kannata Hamasia.
Miksi vasemmisto murhaa, kiduttaa ja grillaa pieniä lapsia?
Mitä ne suomalaisetkin Gazassa teki? Vasurit huviretkellä?
Takuuvarmasti jotain hyödyllisempää kuin mitä sinä saat aikaan.
Tosi järkeviä tämä apostolin kyydin mestaritar lausuu.
Miksi aloittaja kysyy typeriä kysymyksiä. Palestiinalaiset äänestivät Hamasin valtaan, he ovat itse vastuussa seurauksista.
Kansalaiset ovat vastuussa vain, jos 1) vaaleja järjestetään säännöllisesti, 2) ne ovat vapaat ja reilut. Gazassa ei ollut vaaleja vuoden 2007 jälkeen. Gazan hallinnon pitäisi oikeastaan olla Palestinian Authorityn ja Hamasin yhteishallinto. Hamas kuitenkin kaappasi vallan Gazassa 2008. Siviilit ovat olleet sen jälkeen panttivankeja.
Te terroristit olette kummallisia. Pitäs saada terrorisoida ja hävittää kokonainen kansa ja samalla lässyttää omista siviileistään. Ette tajua hävetä toimintaanne. Sairasta on.
Kirjoitatko nyt israelilaisista vai palestiinalaisista? Se kun ei tuosta selviä.
Koska se kuuluu lännen "demokratioiden" agendaan.
"HULLU AKKA"!!!
Gazassa kuollut jo 3200 lasta.
Oli kyllä aika järkyttävää lukea Essayahin kommentit.
Ymmärtäisit Essayahin puheet, jos olisit ollut koulussa hereillä. Ei hän sano tykkäävänsä tilanteesta. Hän toteaa vain Israelin laillisen oikeuden itsepuolustukseen. Se on kaikilla maailman valtioilla. Puolustus ei kuitenkaan oikeuta kansanmurhaa tai muita sotarikoksia.
Essayah joutaa siis helvettiin. KD ei aja demokratian etua. Mitenkä tuollaisia sairaita yksilöitä leipä elättää?
Uskovaiset ovat sokeita kaikessa uskossaan.
Laskeekohan Essayah innokkaana kuolleiden siviilien määrää?
Enpä ole kuullut, että Essayah vaatisi tappamisen lopettamista.
Tiesin heti alusta lähtien, että 1300 kuollutta Israelilaista vastaa 13000 kuollutta palestiinalaista, ennen kuin edes mistään rauhan neuvotteluista aletaan keskustelemaan.
Vasurirottaa ahdistaa, kun Hamas joutuu twoistaan vastaamaan.
Kannattaisko Sarin yrittää miettiä kokonaisuutta?
Onko Sari vastannut tähän kysymykseen kertaakaan?
Tämä on Sarille vähän ikävä asia.
Hänen kaltaisensa ovat aina kannattaneet ns. miekkalähetystä...