Sielu ja ruumis

Anonyymi-ap

Evoluutio on siinä oikessa että ihmisellä ei ole erillistä sielua. Ruumis on sielu.
ihmisessä on elämän virta. Kun hän kuolee virtaa ei ole.

Toiseksi maa, kasvit eikä eläimet ole 6000 vanhoja, vaan vanhempia. Näyttää siltä että asiassa on muutakin ihmisen puolelta koska rotuja on niin monia.

Aabraham oli juutaluisten kantaisä mutta se ei selitä muita rotuja.
Mistä he tulivat? Juutalaiset ovat juutalaisia ja hyvä niin.

Kraetonilaiset ovat oikeassa monessa asiassa, mutta näissä kahdessa
asiassa ei. Heidän väitteitään ei voi perusteella Raamatulla.
Tuo oppihan on keskiajalta samoin kun se että maa on litteä.
He pitävät kiinni väitteestään kun niin on opetttu vuosisatoja
Johtajat määräävätj sillä hyvä.

Toisaalta taas evoluutio on teoriaa joka perustuu luunkappaleisiin
joita arvoitellan puolin ja toisin. Mitään varmoja todisteita ei ole
ja mielipiteet muuttuvat. Jos et ole keht.opin kannalla syrjitään.

DNA on se asia joka unohdetaan. Monimutkainen luomistyö
joka sivuutetaaan

Joku teki kaiken, mutta emme vieläkään ymmärrä kaikkea
Eikä sitä tällä järjellä tulla ymmärtämään.
Aivoistahan on käytössä kork. 10-15 %.

9

253

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Genetiikka todistaa evoluution täydellisesti.

      • Anonyymi

        Perimä kertoo periytymisestä.
        Kreationistit mölisevät "luunpalasista" kun eivät ymmärrä mistä puhuvat.
        Evoluutioteorian todisteiksi "luunpalat" ovat oiva vain pikantti lisämauste, mutta "luunpalat" (eli fossiiliaineisto) riittää mainiosti kumoamaan kreationistien höpinät kerralla valmiiksi luodusta elokehästä.


      • Anonyymi

        🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑

        🍒 ­N­­­y­­­m­­f­­o­m­a­­a­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#18075033c

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞


    • Anonyymi

      Joo, sielu ON ruumiissa, mutta sielu tarkoittaa fiilistä, tunnetta. Ja nesteet sisältävät tunteet, tottakai, silloin varsinkin kun ihminen tai eläin juo niitä juomiaan... Hermofiilikset on erilaisia kuin se sielullinen, käsittääkseni ei ihmisen sielu-tunteeseen vaikuta pelkästään hermot, Sielua ei määritetä kipuaistimuksissa, ne on vaaratilanteita, ei kuuman/kylmän fiiliksissä ja ylipäänsä muissakaan aistihavainnoissa kuten näössä ja kuulossa. Jos maistatte "mehun" olevan jonkinlaista - on syytä uskoa, että myös kasvilla oli aivan sama fiilisi, kun mitä sen syöneen "maku" osoittaa.

    • Anonyymi

      Sielunvihollinen yrittää tunteemme harhaan viemisellä, poistaa meiltä kyvyn noudattaa Jumalan Sanaa,, velvollisuuksiamme ja sen käskyjä, pyyntöjä ja lopettaa meidät suorittamasta "autuaan" uskomme toteutumiseen tähtäävää toimintaa. EI kaikessa noin ole, ei paholainen koko ajan kykene tekemään päivastoin kuin Jumala, silloin kun on kyse eloonjäämisestä. Jos joku häviää konkreettisesti SODAN paholaistaan vastaan, niin Jumala silti voittaa pahan siinä, että paholainenkin tarvitsee luuserin itselleen palvelijaksi. Ei Paholainen siitä välitä mitkä enkelit senkin silloin tällöin "voittaa", koska kyllä SEKIN POHJIMMILTAAN ymmärtää ettei voi voittaa Jumalaansa, edes edellistä isäänsä, juuri missään, vaikka hän olisi kuollutkin. Kuolemaan - olemattomuuden hyvyyteen on vaikea uskoa, koska olemme niin suurestikin kokeneet olevamme tässä elämässämme "olevaisia", ja Kuolema tuhoaa meiltä pelkästään luuseriomaisuutemme, ja ne on toisinaan ihmisilläkin täysin erilaisia. Jeesukselta ei tuhottu JÄRKEÄ, koska hän sai pelkkää ällyytystä suuremman viisauden siinä, että ei kaikkea mitensattuupäin -pahuutta ole lupa maailmaan tehdä ja rakentaa.. Siksi oli Mosoeksen lakikin, että ihmiset ymmrätäisivät, mitä saa kussakin tilaneessa tehdä, ja mitä ei. EI Mooseksen laki ylettynyt sitä silti vielä ymmärtämään, että kaikki luodut ovat syntisiä, jonkun Jumalansa mielestä, siksi että joudumme elämään niiden valintojen tähden missä saimme elämän olemalla eri rikkomuskin kuin muut. Oman elämämme ekolokeroon ei yleensä sovi koskaan KAHTA ihmistä..Vaikka vaimon saaminen tarkoittaa että silloin kahdesta tulee yksi määrä. Joka kasvaa suvunjatkajilla suuremmaksi kuin yksinäisyys. Mutta ei yksinäinen välitä naisen kohdusta revittyjen ruumiiden määrästä, vaan vain siitä, että saa "Jumalan Hengen" itselleen.

      • Anonyymi

        Uskovaiset nimittävät tervettä järkeä ja loogista ajattelua "sielunviholliseksi".


    • Anonyymi

      Tyypillinen "Havukka-ahon ajattelija" -tyyppistä totaaliseen tietämättömyyteen ja yleissivistymättömyyteen perustuvaa haahuilua.

      Tietopohja on olematon ja vielä olemattomampaa on itsekritiikki. Kirjoittaja ei epäröi hetkeäkään laukoa omia totaaliseen tietämättömyyteen perustuvia mutu-fiiliksiä totuutena.

      Puututaan vain kaikista tyhmimpää, typerimpään ja virheellisimpään väitteeseen:
      Evoluutioteria ei perrustu oikeastaan LAINKAAN "luunkappaleisiin". Vaikka maapallon geologia olisi sellainen, että meillä ei olisi lainkaan fossiileja käytettävissämme, niin silti evoluutioteoria olisi selviö. Vaikka itsensä tyhmentänyt uskovainen ei sitä tietenkään tiedä, niin evoluutioteorialla on kaksi "isää", jotka ymmärsivät tämän elokehän keskeisimmän prosessin erikseen, toisistaan riippumatta: Alfred Russel Wallace ja Charles Darwin. Wallace ei käyttänyt lainkaan fossiileja tutkimuksessaan vain pelkästään eläviä Kaakkois-Aasialaisia hyönteisiä. (Hyönteisissä ei ole luita). Evoluution tärkein (ja riittävä) todiste on elossa olevien eliölajien perimä. Perimä kertoo periytymisestä.

      Avaus on hyvä esimerkki siitä, miten uskovaisuus perustuu omahyväisyyteen.
      Omahyväisyyden yksi seuraus on itsekritiikin puute.

      • Anonyymi

        "Evoluutio on siinä oikessa että ihmisellä ei ole erillistä sielua. "
        Evoluutio ei ota kantaa "sieluihin".

        "Tuo oppihan on keskiajalta samoin kun se että maa on litteä."
        Litteysidea ei ole keskiajalta vaan paljon vanhempi ja jossain määrin voimissaan aloittajan kaltaisissa peräkammarin marginaalikerhoissa edelleen - vaikka maapallon ympärysmittakin laskettiin jo yli 2000 vuotta sitten.
        Jos avaajalla on käytössä aivoistaan nuo mainitsemansa prosentit, ei paljoa enempää voi odottaakaan.


    • Anonyymi

      Kivisen reetu ois tykänt evokuutiorenkaist varmal.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      29
      2394
    2. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      370
      2012
    3. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      18
      1494
    4. Pelkään suunnattomasti

      Että olet toiseen ihastunut. Se on lähes sietämätön ajatus koska koen että meidän tilanne on auki, selvittämättä. Eikä k
      Ikävä
      52
      902
    5. Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaik

      Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaikki muutkin. Se on ed
      Maailman menoa
      10
      871
    6. Mies, etko ole miettinyt

      että voit menettää yhteytemme ja minut lopullisesti, jos et tee mitään?
      Ikävä
      52
      783
    7. Olet ihan sairaan

      Kylmä mua kohtaan.
      Ikävä
      54
      711
    8. Shellin omistajan vaihdos.

      Uutta tuulta purjeisiin.Uuden yrittäjän toimesta .
      Kuhmo
      18
      710
    9. Mitä kuuluu

      Elämänirakkaus, sielunkumppani, peilikuvani 😘
      Ikävä
      25
      689
    10. Olette kyllästyneet

      Mutta hyvää huomenta kuitenkin. Mukava päivä tämäkin. 😊⚜️🦌🎄✨❤️
      Ikävä
      135
      623
    Aihe