Uutinen kertoo, että Unicefin tietojen mukaan Gazassa kuolee 240 lasta päivässä.
Kyseessä on kansanmurha, joka suuresti ylittää sen, mitä Hamas teki. Eikä ole aivan selvää, mitä Hamas edes teki. Onko mitään luotettavaa vahvistusta tiedoille Hamasin tappamista tai polttamista vauvoista tai lapsista?
Israel ei todellakaan ole mikään länsimaa toimiensa perusteella eikä sen ja Hamasin välisessä konfliktissa ole vastakkain länsimaat ja muslimit, vaikka sellaista halutaan väittää.
On myös täysin turha verrata Israelia Talvisotaan joutuneeseen Suomeen. Venäjä se vei siinä meidän alueitamme, vedoten turvallisuuteensa, siinä missä Israel on ottanut palestiinalaisten maat vedoten Jumalansa käskyyn ottaa ne.
Israelin tueksi on netissä lietsottu uskomaton tukikampanja, joka muistuttaa kovasti sitä, miten venäjäntrollit maalailevat satukuviaan. Asialla voivat olla osin samat henkilötkin, ainakin jälki on hyvin samalaista.
En enää usko juutalaisvastaisuuden syntyvän tyhjästä. Enemmänkin uskon, että siinä on takana samanlaisia epämiellyttäviä kokemuksia kuin romaneihin kohdistuvassa rasismissa. Kummastakin kylläkin syyttömätkin joutuvat kärsimään. Mutta aiheettomia ennakkoluulot eivät ole.
Kyseessä on kansanmurha, joka suuresti ylittää sen, mitä Hamas teki. Eikä ole aivan selvää, mitä Hamas edes teki. Onko mitään luotettavaa vahvistusta tiedoille Hamasin tappamista tai polttamista vauvoista tai lapsista?
Israel ei todellakaan ole mikään länsimaa toimiensa perusteella eikä sen ja Hamasin välisessä konfliktissa ole vastakkain länsimaat ja muslimit, vaikka sellaista halutaan väittää.
On myös täysin turha verrata Israelia Talvisotaan joutuneeseen Suomeen. Venäjä se vei siinä meidän alueitamme, vedoten turvallisuuteensa, siinä missä Israel on ottanut palestiinalaisten maat vedoten Jumalansa käskyyn ottaa ne.
Israelin tueksi on netissä lietsottu uskomaton tukikampanja, joka muistuttaa kovasti sitä, miten venäjäntrollit maalailevat satukuviaan. Asialla voivat olla osin samat henkilötkin, ainakin jälki on hyvin samalaista.
En enää usko juutalaisvastaisuuden syntyvän tyhjästä. Enemmänkin uskon, että siinä on takana samanlaisia epämiellyttäviä kokemuksia kuin romaneihin kohdistuvassa rasismissa. Kummastakin kylläkin syyttömätkin joutuvat kärsimään. Mutta aiheettomia ennakkoluulot eivät ole.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Kyllä Hitler olisi tyytyväinen sinuun.
Goebbels ainakin ulvoisi naurusta.
En usko, että Hitler olisi tyytyväinen minuun sen enempää kuin oli tyytyväinen Väinö Tanneriinkaan.
On mielenkiintoista, miten nyt kaikkialta kaiutetaan tuota lapsellista "kenen joukoissa seisot, valitse puolesi" möykkää, vaikka kumpikin osapuoli on syyllistynyt selviin sotarikoksiin ja vieläpä hyvin törkeisiin sellaisiin. Tuo on niin samanlaista kuin Hollywood-viihteen hyvä-paha-asetelmat, joita varsinkin lapsille myydään. Mehän tiedämme, keiden tekemää suuri osa viihteestä on.
Minua ei kiinnosta olla sotarikollisten kaveri. Israelin on mahtavan, koko maailmanluoneen Jumalansa avulla syytä löytää toiset keinot terrorismia vastaan. Tai sitten uskon heidän olevan saatanan ohjaama kansa.
Hyvä olisi lorottaa tunnelit vettä täyteen !
"En usko, että Hitler olisi tyytyväinen minuun sen enempää kuin oli tyytyväinen Väinö Tanneriinkaan."
Eli Hitler olisi siis sanomasi perusteella tosi tyytyväinen sinuun!!
Entäs jos toinen on rikos ja toinen rangaistus rikoksesta. Silmä silmästä.
Lasten tappaminen pommeilla ei ole rangaistus yhtään mistään, se on murhaamista.
Hamas on suojassa pommeilta, jopa umpityhmän siionistikristityn luulisi ymmärtävän sen.
Käyttääkö Hamas tosiaan yli 200 lasta päivittäin ihmiskilpinä eikä vie heitä pois sodan jaloista?
Kyllä ja kyllä sieltä poiskin pääsee, niitä tunneleita pitkin, mitä ovat maan alle rakentaneet Suomenkin ym. valtioiden avustusrahoilla lasten hyväksi. Käyttäkööt nyt sitten tunneleita näiden lasten suojelemiseen, eikä aseiden hankintaan ja rakettien ampumiseen.
Tai sanotaanko näin, että kyllähän sieltä pois pääsisi, vaikka tunneleiden kautta, mutta Hamas ei päästä heitä, koska toimivat ihmiskilpinä.
Siviilien ottaminen panttivangeiksi jo yksistään on sotarikos.
On rikoksista ennenkin annettu kuolemantuomiota ilman oikeudenkäynti. Venäjä tappaa lapsi Ukrainassa samalla tavalla. Onko sallittua ?
Juutalaiset saa tehdä läntisen mailan mielestä mitä vain kun hitleri heitä joskus vainosi pitäisi jo unohtaa tuokin vainoaminen kun vainotut on jo haudattu kaikki,
Eikä Israelin nyt harjoittamien sotatoimien arvostelu ole juutalaisuuden arvostelua.
Jos he näkevät asian noin niin eikö silloin ole kyse että he uskonnon varjolla ovat pyhässä sodassa.
Tuollaiseksi kansakunta muuttuu, kun oikeisto nousee johtoon.
Kunnon ennakkoluterilainen ei pääse selästä pois siis.
On vain yksi Jumala, ja Hitler on hänen profeettansa. Sharia-laki lyhyesti: murhaajalta katkaistaan kaula, varkaalta käsi ja homolta kulli. Vasemmisto kannattaa
islamia, Tavja mukaan luettuna, vaikka tietää mitä sharia lupaa lesboille :-)
Tekipä israel mitä tahansa niin en varmasti ole terroristijärjestön ystävä!
Tekipä Hamas tai Israel mitä tahansa, en ole kummankaan ystävä.
Näin aloittaa Islamisti joka oppi kirjoittamaan suomeksi.
" Islamisti"
Kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella "islamisti".
Hamas kerää sympatiaa aloittamallaan hässäkällä sekä valtaisat avustukset öljyvaltioilta . Palestiinalaiset ovat vain pelinappuloita joiden elämällä ei Hamasin tapaiselle järjestölle ole merkitystä . Kysessä on suuremmat tavoitteet ja arvata saattaa mihin avustus ym rahavirta jää , oletan että kyseisen järjestön vahvistumiseen ne käytetään .
Palestiinalaisalueille ei pitäisi mennä yhdenkään avustusjärjestön rekan viemään yhtään mitään hätäapua koska liika avustaminen pahentaa maapallon liikakansoitusta.
Ei olis ikinä uskonut että usko on tälläistä.
Homorääkyminen vielä kevyttä kesäkeittoa.
"Israelin tueksi on netissä lietsottu uskomaton tukikampanja, joka muistuttaa kovasti sitä, miten venäjäntrollit maalailevat satukuviaan. Asialla voivat olla osin samat henkilötkin, ainakin jälki on hyvin samalaista."
Venäjän trollit varmasti ovat mukana, mutta ei tukeakseen Israelia vaan levittääkseen hajaannusta ja eripuraa Eurooppaan. Tavoite on tehdä Eurooppa näin heikoksi.
Sinä olet Venäjän trolli.
Kristityt ovat aina Jumalan valitun kansan ja Jumalan maan puolella ilman lietsontaa.
""Israelin tueksi on netissä lietsottu uskomaton tukikampanja,"???
Kukahan sitä on lietsonut? Mummonmuori kuvittelee omiaan.
Raamattuun ja Jumalaan uskova kristitty on luonnostaan Israelin ystävä, mutta ei halua unohtaa myöskään palestiinalaisia, jotka ovat hirveän sortohallinnon alla. Hamas ja PLO terrorisoivat heitä eikä siellä ole juuri ihmisoikeuksia tai tasa-arvoa.
Siksi kristitty seisoo lujasti oikeudenmukaisen Lähi-idän ratkaisun puolella. Siellä on tilaa molemmille kansoille.
Taannoin oli kirjoitus nukutuslääkärin tekemästä selkäydinpuudutuksesta. Sen alaisena potilaalle suoritettiin nivustyräleikkaus. Jalat ovat yleensä aivan liikkumattomat, mutta ajattelu kirkas. Potilas oli vielä leikkauspöydällä ollessaan heti leikkauksen jälkeen odotuksen vastaisesti liikuntakykyinen ja siirtyi omatoimisesti kuljetusalustalle.
Sekoitit vatsanseudun leikkausten jälkihoitoon, jossa lievempää selkäydinpuudutusta käytetään kivun lievitykseen, eikä kokonarkoosin korvaajana. Kertomasi mukaan jalat toimivat.
Palstasta on tullut lahkolaisten mellastuskenttä. Olen arvostanut maltillista suhtautumistasi ja tutkimuksen mukaista tietoasi kirkon historiasta. Mutta petyin havaitessani että luulit hallitsevasi myös lääketieteen alaa. Ei pidä julkistaa varmoina mielipiteitä ja väärintulkintoja asiasta, josta ei todellakaan tiedä.