Ihmetyttää miksi kansan äänillä valtaan nostetut poliitikot ovat niin heikkoja, että heidän täytyy pokkuroida kaikenmaailman salaseurojen liepeillä. Lipponen taitaa olla vapaamuurari. Muutoin työväenliiken johtohahmo ei voisi porukoida Bilderberg-säätiön kanssa. Viinanen oli vappamuurari ja ministerinä olleessaan siirtsi valtion varat entista lujemmin vapaamuurarijärjestön haltuun. Kiitokseksi palveluistaan(rikosistaan) hän sai Pojolan pääjohtajuuden, jossa hän sitten epäonnistui. Nämä salaseuralaiset ovat hävittäneet Suomen kansallisen varallisuuden. Nyt Suomi on jo niin köyhä, että emme kestäisi pienintäkään lamaa. Nyt ei ole enää mitään myytävää. Miksi omat poliitikkomme kohtelevat omaan maatansa näin julmasti ja hävittävät omaisuutemme. Monet poliitikot ovat pohjimmiltaan pervertikkoja, joiden unelmana on maata ruumiskasan päällä.
Miksi poliitikot salaseurojen jäseniä
äänestäjä
2135
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tähän löytyy syy ja se johtuu siitä että maailmaa on jo 1799-luvulta hallinnut illuminati koko maailman kattava salaliitto. Heillä on tälläkin hetkellä maailmanvalta käsissään sekä yli 95 % maapallon varallisuudesta. Tässä pelissä on jokaisen EU-maankin huippu poliitikkojen oltava mukana. Siksi Jorma Ollilakin kuuluu Bildebergiin joka on illuminatin haaraseura.
Tämä illuminati teki muuten 9/11 päivän terrori-iskut ja on lavastanut al-qaidan olemassaolon.
On aika yllättävää luettavaa tavaliksellekin saatikka poliitikoille, joilla on laput silmillä siellä arkadianmäkellä, meinaan.