Palstan kreationistit ovat kristittyjä. Alkuseurakunnassa kristinuskon symboli ei ollut roomalaisten käyttämä teloistusväline, vaan kala, johtuen kreikankielisten sanojen alkukirjaimilla kikkailusta.
Mutta kalatkin ovat ongelmallinen eliöryhmä, johon liittyy niin paljon "älykkään suunnittelun" idean vastaista, että perustellusti voi sanoa kalojenkin kumoavan kreationismin.
Pelkästään luukaloja on yli 33.000 lajia. Niiden elinympäristöt, ravinto, koko ja kaikki muut ulkoiset puitteet vaihtelevat suuresti, mutta silti ne ovat kaikki tunnistettavissa rakenteeltaan (luu)kaloiksi. Jos sama perusrakenne ei johdu yhteisestä kantamuodosta, niin ei se voi johtua samoista ulkoisista puitteistakaan?
Ennen kuin selitellään asiaa "yhteisellä Luojalla", niin muistutetaan, että kalat ovat VÄHEMMISTÖ vedessä (tai sen tuntumassa) elävistä eliöistä ja useilla kaloilla on samassa ympäristössä eläviä ravintokilpailijoita, joiden perusrakenne on toinen. Liejuryömijät (n. 20 eri lajia) etsivät samaa ravintoa samoilta vuoroveden paljastamilta rannoilta kuin viittoilijaravut (yli 180 eri lajia).
Lisäksi kaikkien kalojen sisäelinten "arkkitehtuuri" (yksi sydän, hemoglobiinia sisältävä veri, yhdet aivot kallon suojassa, selkäydin, aivohermot, kaksi munuaista jne) ovat samat kuin linnuillta tai nisäkkäillä, mutta eroavat selvästi vedessä elävistä äyriäisistä ja mustekaloista. Miksi on älykästä suunnitella kiiskelle elimistö joka on liki kopio Afrikannorsun elimistöstä, mutta eroaa täysin jokiravun elimistöstä?
Tai miksi mureenan silmä on perusrakenteeltaan kopio ihmisen tai tuulihaukan silmästä, mutta eroaa ratkaisevasti niin ikään vedenalaista maailmaa katselevien mustekalojen tai vaikka sirkkaäyriäisten silmästä. Kreationistit selittelevät "samojen rakenneratkaisujen jäytöstä"; mutta samaan tarkoitukseen ei olekkaan käytetty samanlaisia "rakenneratkaisuja" paitsi joskus, kun eliöt kuuluvat evoluutioterian selittämään samaan taksonomiseen ryhmään.
Jo kristinuskon alkuperäinen symboli kala todistaa kreationismin hölynpölyksi.
Kalat kumoavat kreationismin
32
482
Vastaukset
- Anonyymi
Kristinuskon kalat viittaa taivaallisiin kaloihin, eli Kalojen aikaan. Nythän siirrytään Vesimieheen, eli vettä ruukussa kantavaan mieheen.
Mitä tulee mustekaloihin ym. niin henkisielu voi esiintyä missä tahansa muodossa. Ihmiselläkin voisi olla kahdeksan jalkaa, eli henki ottaa tietyn muodon. Intiassa on syntynyt lapsia, joilla on useampia raajoja. Niitä lapsia pidetään jumalina. Tässä ajassa ja maaolentoina ne on kuitenkin epämuodostumia.- Anonyymi
Just juuuust. Palstan vakiohuuhari ja todellisuus tappelivat. Jälleen kerran todellisuus ottaa lukua :)
- Anonyymi
No juu ei viittaa. Mikä sinua vaivaa kun satuilet joka ketjuun kommentteja, jotka eivät perustu yhtään mihinkään muuhun kuin juuri keksimiisi häröilyihin.
Kala on kreiakaksi Ikthys ja viittaa epiteettiin "”Jeesus Kristus Jumalan Poika Pelastaja” kreikankielisiin alkukirjaimiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No juu ei viittaa. Mikä sinua vaivaa kun satuilet joka ketjuun kommentteja, jotka eivät perustu yhtään mihinkään muuhun kuin juuri keksimiisi häröilyihin.
Kala on kreiakaksi Ikthys ja viittaa epiteettiin "”Jeesus Kristus Jumalan Poika Pelastaja” kreikankielisiin alkukirjaimiin.Mistä kristinusko keksi jonkun kalasymbolin?
Kalat ( ♓︎ ) ( / ˈ p aɪ s iː z / ; [ 2] [3] antiikin kreikka : Ἰχθύες Ikhthyes , latinaksi "kalat") on horoskoopin kahdestoista ja viimeinen astrologinen merkki . Se on negatiivinen , muuttuva merkki . Se ulottuu 330° - 360° taivaanpituusasteesta . Trooppisen horoskoopin alla aurinko kulkee tämän alueen kautta helmikuun 19. ja 20. maaliskuuta välisenä aikana. [a] Klassisissa tulkinnoissa kalan symboli on peräisin ikthyokentaureista , jotka auttoivat Afroditea , kun tämä syntyi merestä. [4]
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Pisces_(astrology) Ainakin se vahvistaa luomisen, ettei ole kuinkaan mahdollista kalasta tulla nisäkästä. Kuinka pitkään on ahvenen pitänyt olla kuivalla maalla, jotta sille olisi kehittynyt ihmisen keuhkot.
- Anonyymi
Arto777 kirjoitti:
Ainakin se vahvistaa luomisen, ettei ole kuinkaan mahdollista kalasta tulla nisäkästä. Kuinka pitkään on ahvenen pitänyt olla kuivalla maalla, jotta sille olisi kehittynyt ihmisen keuhkot.
Kalasta on jo tullut nisäkäs.
Sinun tyhmyytesi ja tietämättömyytesi ei ole mittari sille, mikä on mahdollista ja mikä ei.
Sori siitä.
- Anonyymi
Kreationismi on niin sanottua pseudotiedettä.
- Anonyymi
Onko edes speudotiedettä?
Ennemminkin ääriuskonnollisuutta.
- Anonyymi
Kuvaavaa on, että esimerkiksi wikipediassa kerrotaan luukalojen lajimäärästä näin:
" Perinteisessä merkityksessään luukalat on parafyleettinen, sillä ryhmästä on suljettu pois tetrapodit, jotka ovat kehittyneet lihaseväisistä kaloista. Tästä syystä luukaloihin luetaan nykyään usein myös tetrapodit. Tetrapodit pois luettuna luukaloja on lähes 33 400 nykyisin elävää tunnettua lajia, tetrapodit mukaan luettuna niitä on lähes 64 000."
Tetrapodit ovat siis maaselkärankaiset eli "nelijalkaiset". Ero luukalojen ja tetrapodien välillä on veteen piirretty viiva. - Anonyymi
> Miksi on älykästä suunnitella kiiskelle elimistö joka on liki kopio
Ettei vaan siksi, että suunnitelma on älykäs? :D
> Pelkästään luukaloja on yli 33.000 lajia.
Ei voi kuin ihmetellä miksi uskot tuon. toisaalta, nykyäänhän ihmisillä on joidenkin mukaan miljardeja sukupuolia. Järjettömyys on nykyään käsittämättömällä tasolla. Outoa kuintenkin, ettei eurooppalaisia, aasialaisia... lueta omiksi lajeiksi, niin kuin monien muiden lajien tapauksessa tehtäisiin.- Anonyymi
Huikea esimerkki siitä, millaiseen ylimielisyyteen ja tieteen päälle kusemiseen kreationismi ja uskonnollinen ääriajattelu johtaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huikea esimerkki siitä, millaiseen ylimielisyyteen ja tieteen päälle kusemiseen kreationismi ja uskonnollinen ääriajattelu johtaa.
Ylimielisyys, valehtelu ja omalla sivistymättömyydellä ylpeily ovat tyypillisiä kreationistien "vastauksille". Eihän tuossakaan ollut mitään perustelun tapaistakaan.
- Anonyymi
Miljardeja sukupuolia?
Ja tuoko on kreationistin käsitys totuuden puhumisesta?
Olette halveksittavia ihmisiä, joiden takia Jumalan nimi tulee pilkatuksi pakanain keskuudessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miljardeja sukupuolia?
Ja tuoko on kreationistin käsitys totuuden puhumisesta?
Olette halveksittavia ihmisiä, joiden takia Jumalan nimi tulee pilkatuksi pakanain keskuudessa.Kreationistit ovat paatuneita valehtelijoita.
Ei heillä ole uskonsa tueksi mitään muuta kuin valheet. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ylimielisyys, valehtelu ja omalla sivistymättömyydellä ylpeily ovat tyypillisiä kreationistien "vastauksille". Eihän tuossakaan ollut mitään perustelun tapaistakaan.
Vastaa tyhmälle hänen typeryytensä mukaan, ettei hän pitäisi itseään viisaana. (Sananl. 26:5 )
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vastaa tyhmälle hänen typeryytensä mukaan, ettei hän pitäisi itseään viisaana. (Sananl. 26:5 )
Ja juuri siksi kreationisteille on vastattava typerästi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vastaa tyhmälle hänen typeryytensä mukaan, ettei hän pitäisi itseään viisaana. (Sananl. 26:5 )
Onpa osuva sananlasku juuri tälle palstalle.
Todellakaan ei pidä lähteä asiallisesti perustelemaan kumoon idioottimaisia väitteitä.
- Anonyymi
Itse asiassa silmä on kehittynyt yksinkertaisimmassa muodossaan evoluution myötä itsenäisesti jopa kymmeniä kertoja (Mayr Evoluutio: yli 40 kertaa) . Kaikkia erilaisten silmien kehitysvaiheita löytyy vieläkin sekä eläviltäö eliöiltä, että fossiileilta.
- Anonyymi
Näinpä.
Mutta kaikki selkärankaiset ovat perineet silmänsä yhteiseltä kantamuodolta ja siksi ne ovat perusrakenteeltaan identtisiä. - Anonyymi
Kreationistit selittelevät, että eri eläinten yhteiset rakenteet johtuvat yhteisestä Luojasta. Kuitenkin silmä on erinomainen esimerkki siitä, että samaan tarkoitukseen on aivan erilaisia ratkaisuja. Esimerkiksi koralliriutalla meriahven voi kytätä saalista, jota havittelee myös tursas ja sirkkaäyriäinen. Tursaalla ja sirkkaäyriäisellä on ihan erilainen silmä kuin meriahvenella, jonka silmän rakenne on kopio norsun tai hiirihaukan silmästä.
Siis sama ratkaisu ihan erilaisiin tarkoituksiin / ympäristöihin ja samaan tarkoitukseen ihan erilaisia ratkaisuja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kreationistit selittelevät, että eri eläinten yhteiset rakenteet johtuvat yhteisestä Luojasta. Kuitenkin silmä on erinomainen esimerkki siitä, että samaan tarkoitukseen on aivan erilaisia ratkaisuja. Esimerkiksi koralliriutalla meriahven voi kytätä saalista, jota havittelee myös tursas ja sirkkaäyriäinen. Tursaalla ja sirkkaäyriäisellä on ihan erilainen silmä kuin meriahvenella, jonka silmän rakenne on kopio norsun tai hiirihaukan silmästä.
Siis sama ratkaisu ihan erilaisiin tarkoituksiin / ympäristöihin ja samaan tarkoitukseen ihan erilaisia ratkaisuja.Ns. Yliluonnollinen entiteetti ilmentää itseään näkyvässä ja näkevässä muodossa. Ei ole mitään mikä ei ole yliluonnollista entiteettiä.
Yliluonnollinen entiteetti on sekä näkyvä että näkymätön. Samaan tapaan, kun ihminen näkee ulkoisia asioita silmillään, mutta joissain tilanteissa, kun se ei ole tiukasti kiinnittynyt ruumiseensa, voi ihminen nähdä yliluonnollisen entiteetin ylimpänä aineellisena ilmentymänä myös mielikuvituksellisia asioita ja olentoja.
Yliluonnollinen entiteetti ilmentää itseään näkyvässä ja näkymättömässä muodossa. Se on jakautunut näin. Se haluaa nähdä itsensä, peilata itseään. Peilisolut meissä on sitä, että tulemme näkyviksi, synnymme tietynlaiseksi, kun meidät nähdään.
Luoja ja luominen on väärä sana, koska näkymätön vain tulee näkyväksi, nähdyksi. Kyse on siis jakautumisesta.
Eikö yliluonnollinen entiteetti saa ilmentää itseään ja nähdä itsensä kaikissa muodoissa ja kaikenlaisilla silmillä? Mikä on evoluutioateistin pointti? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ns. Yliluonnollinen entiteetti ilmentää itseään näkyvässä ja näkevässä muodossa. Ei ole mitään mikä ei ole yliluonnollista entiteettiä.
Yliluonnollinen entiteetti on sekä näkyvä että näkymätön. Samaan tapaan, kun ihminen näkee ulkoisia asioita silmillään, mutta joissain tilanteissa, kun se ei ole tiukasti kiinnittynyt ruumiseensa, voi ihminen nähdä yliluonnollisen entiteetin ylimpänä aineellisena ilmentymänä myös mielikuvituksellisia asioita ja olentoja.
Yliluonnollinen entiteetti ilmentää itseään näkyvässä ja näkymättömässä muodossa. Se on jakautunut näin. Se haluaa nähdä itsensä, peilata itseään. Peilisolut meissä on sitä, että tulemme näkyviksi, synnymme tietynlaiseksi, kun meidät nähdään.
Luoja ja luominen on väärä sana, koska näkymätön vain tulee näkyväksi, nähdyksi. Kyse on siis jakautumisesta.
Eikö yliluonnollinen entiteetti saa ilmentää itseään ja nähdä itsensä kaikissa muodoissa ja kaikenlaisilla silmillä? Mikä on evoluutioateistin pointti?Onko pitkällä horinallasi muuta pointtia kuin musta-tuntuu-huuhailu?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ns. Yliluonnollinen entiteetti ilmentää itseään näkyvässä ja näkevässä muodossa. Ei ole mitään mikä ei ole yliluonnollista entiteettiä.
Yliluonnollinen entiteetti on sekä näkyvä että näkymätön. Samaan tapaan, kun ihminen näkee ulkoisia asioita silmillään, mutta joissain tilanteissa, kun se ei ole tiukasti kiinnittynyt ruumiseensa, voi ihminen nähdä yliluonnollisen entiteetin ylimpänä aineellisena ilmentymänä myös mielikuvituksellisia asioita ja olentoja.
Yliluonnollinen entiteetti ilmentää itseään näkyvässä ja näkymättömässä muodossa. Se on jakautunut näin. Se haluaa nähdä itsensä, peilata itseään. Peilisolut meissä on sitä, että tulemme näkyviksi, synnymme tietynlaiseksi, kun meidät nähdään.
Luoja ja luominen on väärä sana, koska näkymätön vain tulee näkyväksi, nähdyksi. Kyse on siis jakautumisesta.
Eikö yliluonnollinen entiteetti saa ilmentää itseään ja nähdä itsensä kaikissa muodoissa ja kaikenlaisilla silmillä? Mikä on evoluutioateistin pointti?Tekstisi vaikuttaa jollakin huumorijargongeneraattorilla tehdyltä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ns. Yliluonnollinen entiteetti ilmentää itseään näkyvässä ja näkevässä muodossa. Ei ole mitään mikä ei ole yliluonnollista entiteettiä.
Yliluonnollinen entiteetti on sekä näkyvä että näkymätön. Samaan tapaan, kun ihminen näkee ulkoisia asioita silmillään, mutta joissain tilanteissa, kun se ei ole tiukasti kiinnittynyt ruumiseensa, voi ihminen nähdä yliluonnollisen entiteetin ylimpänä aineellisena ilmentymänä myös mielikuvituksellisia asioita ja olentoja.
Yliluonnollinen entiteetti ilmentää itseään näkyvässä ja näkymättömässä muodossa. Se on jakautunut näin. Se haluaa nähdä itsensä, peilata itseään. Peilisolut meissä on sitä, että tulemme näkyviksi, synnymme tietynlaiseksi, kun meidät nähdään.
Luoja ja luominen on väärä sana, koska näkymätön vain tulee näkyväksi, nähdyksi. Kyse on siis jakautumisesta.
Eikö yliluonnollinen entiteetti saa ilmentää itseään ja nähdä itsensä kaikissa muodoissa ja kaikenlaisilla silmillä? Mikä on evoluutioateistin pointti?Evoluutioateisteilta en saa mitään vastausta. Vaikka yliluonnollisen tilalle vaihtaisi sanan luonnollinen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Evoluutioateisteilta en saa mitään vastausta. Vaikka yliluonnollisen tilalle vaihtaisi sanan luonnollinen.
Et noilla teksteillä saa etkä tule saamaan. Eikö kannattaisi keskittyä asioihin, joihin voit vaikuttaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko pitkällä horinallasi muuta pointtia kuin musta-tuntuu-huuhailu?
Tuntuu että sama astraalihörhö pyrkii lopettamaan asiallisen keskuksen vetämällä asian kuin asian aivan oudolle kierroksille, joilla ei ole enää mitään tekemistä alkuperäisen aiheen kanssa. Tämä häirikköhän sabotoi vain keskusteluja, joissa esitetään kritiikkiä kreationismia kohtaan, joten lienee joku kreationistitrolli.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kreationistit selittelevät, että eri eläinten yhteiset rakenteet johtuvat yhteisestä Luojasta. Kuitenkin silmä on erinomainen esimerkki siitä, että samaan tarkoitukseen on aivan erilaisia ratkaisuja. Esimerkiksi koralliriutalla meriahven voi kytätä saalista, jota havittelee myös tursas ja sirkkaäyriäinen. Tursaalla ja sirkkaäyriäisellä on ihan erilainen silmä kuin meriahvenella, jonka silmän rakenne on kopio norsun tai hiirihaukan silmästä.
Siis sama ratkaisu ihan erilaisiin tarkoituksiin / ympäristöihin ja samaan tarkoitukseen ihan erilaisia ratkaisuja.Eläimen perusrakenteen (vaikkapa silmän rakenteen) määrää sen taksonominen ryhmä ja se on kreationistille mahdoton selittää, koska taksonomista ryhmää ei tyypillisesti yhdistä mikään "ympäristötekijä" (ravinto, liikkumistapa, koko jne).
Lintu on lintu vain koska on lintu eikä siksi että se liikkuu lintumaisesti, syö lintumaista ravintoa tai asuu lintumaisessa elinympäristössä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuntuu että sama astraalihörhö pyrkii lopettamaan asiallisen keskuksen vetämällä asian kuin asian aivan oudolle kierroksille, joilla ei ole enää mitään tekemistä alkuperäisen aiheen kanssa. Tämä häirikköhän sabotoi vain keskusteluja, joissa esitetään kritiikkiä kreationismia kohtaan, joten lienee joku kreationistitrolli.
Niinhän tuo sekopää näyttäisi olevan trolli. Aivan älytön postaus, johon psykiatri on oikea henkilö kommentoimaan. Sikäli ampuu kreationisteja jalkaan, että kirjoituksesta paistaa jopa yec ajatukset läpi. Sivusta seuraajana on ainoa mahdollinen ajatus on se, että ovatkp kreationistit tämän kaltaista porukkaa.

Kertokaa, sisältääkö kasvin siemen ja munasolu sekä siittiö näkymättömän puolen? Vai näettekö niissä heti kokonaisen kasvin ja olennon?
Ihminen pystyy tutkimaan vain materiaa eli dna:ta ja geenejä, mutta näkymätöntä puolta ei kukaan osaa tutkia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kertokaa, sisältääkö kasvin siemen ja munasolu sekä siittiö näkymättömän puolen? Vai näettekö niissä heti kokonaisen kasvin ja olennon?
Ihminen pystyy tutkimaan vain materiaa eli dna:ta ja geenejä, mutta näkymätöntä puolta ei kukaan osaa tutkia.Heh heh. Himppu verran hankalaa on tutkia vaikka männyn kävyn näkymätön puolta. Sinäkö pystyt sitä tutkimaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kertokaa, sisältääkö kasvin siemen ja munasolu sekä siittiö näkymättömän puolen? Vai näettekö niissä heti kokonaisen kasvin ja olennon?
Ihminen pystyy tutkimaan vain materiaa eli dna:ta ja geenejä, mutta näkymätöntä puolta ei kukaan osaa tutkia.Se on harmi, sillä näkymättömät lentävät yksisarviset olisivat mielenkiintoinen tutkimusala. Mutta kun ei niin ei.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 292394
Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3702002M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti181494Pelkään suunnattomasti
Että olet toiseen ihastunut. Se on lähes sietämätön ajatus koska koen että meidän tilanne on auki, selvittämättä. Eikä k52892Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaik
Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaikki muutkin. Se on ed10871Mies, etko ole miettinyt
että voit menettää yhteytemme ja minut lopullisesti, jos et tee mitään?52783- 54711
- 18710
- 25689
- 135623