Profeetta Hesekiel ennustaa tulevan ajan jolloin rikotut muurit jälleen korjataan.
Hes.13:1-16
1. Ja minulle tuli tämä Herran sana:
2. "Ihmislapsi, ennusta Israelin ennustavista profeetoista ja sano noille, jotka ovat profeettoja oman sydämensä voimasta: Kuulkaa Herran sana.
3. Näin sanoo Herra, Herra: Voi profeettahoukkia, jotka seuraavat omaa henkeänsä ja sitä, mitä eivät ole nähneet!
4. Niinkuin ketut raunioissa ovat sinun profeettasi, Israel.
5. Te ette ole nousseet muurin aukkoihin ettekä korjanneet muuria Israelin heimon ympärillä, että se kestäisi sodassa, Herran päivänä.
6. Mitä he ovat nähneet, on petosta, ja heidän ennustelunsa on valhetta, kun he sanovat: 'Näin sanoo Herra', vaikka Herra ei ole heitä lähettänyt; ja he muka odottavat, että hän toteuttaisi heidän sanansa.
7. Ettekö ole petollisia näkyjä nähneet ja valhe-ennusteluja puhuneet, kun olette sanoneet: 'Näin sanoo Herra', vaikka minä en ole puhunut?
8. Sentähden, näin sanoo Herra, Herra: Koska te olette puhuneet petosta ja nähneet valhenäkyjä, niin sentähden, katso, minä käyn teidän kimppuunne, sanoo Herra, Herra.
9. Minun käteni on profeettoja vastaan, jotka petosnäkyjä näkevät ja valhetta ennustelevat. Ei pidä heidän oleman minun kansani yhteydessä, ei heitä kirjoiteta Israelin heimon kirjaan, eivätkä he tule Israelin maahan; ja te tulette tietämään, että minä olen Herra, Herra.
10. Koska he, koska he vievät minun kansani harhaan, sanoen: 'rauha!', vaikka ei rauhaa ole, ja katso, koska he, kun kansa rakentaa seinän, valkaisevat sen kalkilla,
11. niin sano noille kalkilla-valkaisijoille, että se kaatuu. Tulee kaatosade, te syöksytte alas, raekivet, ja sinä pusket puhki, myrskynpuuska,
12. ja katso, seinä kaatuu! Eikö silloin teiltä kysytä: 'Missä on valkaisu, jonka olette sivelleet?'
13. Sentähden, näin sanoo Herra, Herra: Minä kiivaudessani annan myrskynpuuskan puhjeta, kaatosade tulee minun vihastani ja raekivet minun kiivaudestani, niin että tulee loppu.
14. Minä hajotan seinän, jonka te olitte kalkilla valkaisseet, ja syöksen sen maahan, niin että sen perustus paljastuu; niin se kaatuu, ja te saatte siinä lopun. Ja te tulette tietämään, että minä olen Herra.
15. Niin minä panen kiivauteni täytäntöön seinässä ja niissä, jotka sen kalkilla valkaisivat, ja sanon teille: Ei ole enää seinää eikä sen valkaisijoita,
16. Israelin profeettoja, jotka ennustivat Jerusalemista ja näkivät sille rauhan näkyjä, vaikka ei rauhaa ollut; sanoo Herra, Herra."
Jumalan laki on rikottu eikä väärät profeetat tahdo korjata sitä. Tosi profeetan tuntee siitä että hän kunnioittaa Jumalan lakia. (Jes.8:20). Kansa on viety harhaan. Heille on tarjottu kalkilla valkaistu seinä. Tavallinen arkipäivä on vaihdettu Jumalan sapatin tilalle. Sunnuntai, pakanallinen auringonpäivä, on korvannut Herran päivän, sapatin.
Profeetta Jesaja puhuu kansasta joka korjaa muurit. Jes.58:12-14.
12. "Sinun jälkeläisesi rakentavat jälleen ikivanhat rauniot, sinä kohotat perusmuurit, muinaisten polvien laskemat; ja sinun nimesi on oleva: "halkeamain umpeenmuuraaja" ja "teitten korjaaja maan asuttamiseksi".
13. Jos sinä pidätät jalkasi sapattia rikkomasta, niin ettet toimita omia asioitasi minun pyhäpäivänäni, vaan kutsut sapatin ilopäiväksi, Herran pyhäpäivän kunnioitettavaksi ja kunnioitat sitä, niin ettet toimita omia toimiasi, et aja omia asioitasi etkä puhu joutavia,
14. silloin on ilosi oleva Herrassa, ja minä kuljetan sinut maan kukkuloitten ylitse, ja minä annan sinun nauttia isäsi Jaakobin perintöosaa. Sillä Herran suu on puhunut."
On olemassa kansa joka korjaa halkeaman laissa. Sapatin pyhittäjät ovat näitä muurin korjaajia. He saavat nauttia iloa Herrassa. Autuas se ihminen joka pitää sapatin, näin lupaa Jumala (jes.56:2-8). He saavat mmurien sisällä muistomerkin ja nimen, joka on iankaikkinen. Heille jotka eivät sapattia riko, luvataan erityinen palkinto.
Jumala tulee kaatamaan tuon valkaistun muurin, joka on pystytetty vastoin hänen tahtoaan. Kaikki jotka pysyttelevät sen suojissa pyyhkäistään pois. Papit sulkevat silmänsa sapatilta (Hes.22:26) niin että Jumala tulee häväistyksi. Jumala on tarkka siitä minkä hän pyhittänyt (Hes.22:8). Muinoin asetetut polut ovat oikeita polkuja, niitä Jumala kehottaa meitä kulkemaan (Jer.6:16-20). Mutta ihmiset eivät tahdo niitä kulkea eivätkä kuunnella Jumalan ääntä. Onnettomuus on seurauksena uppiniskaisuudesta ja tottelemattomuudesta. Jumala ei siedä lakinsa turmelijoita ja hylkääjiä.
Muurin paikkaajat
9
410
Vastaukset
- sapattia
Etsivä löytää.....sapatin.
Viekää ilosanomaa kaikille kansoille...sapattia.
Iloitkaa jokaisesta, joka ottaa vastaan....sapatin.
Joo ja vielä uhkaukset perään muurinvartijoilta, sepä somaa.Luomismyytin mukaan Jumala loi kuudessa päivässä taivaan ja maan ja kaikki mitä niissä on. Seitsemntenä päivänä Hän lepäsi kaikesta luomistyöstänsä ja pyhitti sen (pyhittäminen = erottaa tavanomaisesta, arkisesta, profaanista).
Missään ei kuitenkaan kerrota, eikä ole mitään viitteitä että Aatami, Eenok, Nooa,Abraham, Iisak, Jaakob tai Joosef olisivat viettäneet sapattia eli lepopäivää. Sapatin vietto ilmaantuu Israeliin vasta Mooseksen aikoina, Egyptin orjuuden jälkeen.
Israelin kuuluu viettää sapattia ( sabat ´lakata työstä, levätä´ --> sabbat ´lepopäivä, sapatti´) mutta missaan ei sanota, että tämän sapatin, lepopäivän, olisi oltava juuri meidän lauantaimme, Saturnuksen päivä. Oleellista on lepopäivän pyhittäminen, ei se minkä planeetan nimikkopäivän kohdalla se tehdään.
Koska kristinuskolla on juutalaiset juuret ja evankeliumien mukaan Jeesus kuoli perjantaina ja nousi ylös sunnuntaina, alkoivat kristityt viettää sunnuntaita, Auringon päivää, ylösnousemuspäivänä, Herran päivänä. Rooman valtakunnan kristillistyessä tästä päivästä tuli myös lepopäivä. Lukuun ottamatta juutalaisista koostuvia Palestiinan alkuseurakuntia, jotka noudattivat juutalaisia tapoja, kristityt eivät ole, joitakin yhteisöjä lukuunottamatta, viettäneet juutalaisten lepopäivää, sapattia.- laintaulut
Epiktetos kirjoitti:
Luomismyytin mukaan Jumala loi kuudessa päivässä taivaan ja maan ja kaikki mitä niissä on. Seitsemntenä päivänä Hän lepäsi kaikesta luomistyöstänsä ja pyhitti sen (pyhittäminen = erottaa tavanomaisesta, arkisesta, profaanista).
Missään ei kuitenkaan kerrota, eikä ole mitään viitteitä että Aatami, Eenok, Nooa,Abraham, Iisak, Jaakob tai Joosef olisivat viettäneet sapattia eli lepopäivää. Sapatin vietto ilmaantuu Israeliin vasta Mooseksen aikoina, Egyptin orjuuden jälkeen.
Israelin kuuluu viettää sapattia ( sabat ´lakata työstä, levätä´ --> sabbat ´lepopäivä, sapatti´) mutta missaan ei sanota, että tämän sapatin, lepopäivän, olisi oltava juuri meidän lauantaimme, Saturnuksen päivä. Oleellista on lepopäivän pyhittäminen, ei se minkä planeetan nimikkopäivän kohdalla se tehdään.
Koska kristinuskolla on juutalaiset juuret ja evankeliumien mukaan Jeesus kuoli perjantaina ja nousi ylös sunnuntaina, alkoivat kristityt viettää sunnuntaita, Auringon päivää, ylösnousemuspäivänä, Herran päivänä. Rooman valtakunnan kristillistyessä tästä päivästä tuli myös lepopäivä. Lukuun ottamatta juutalaisista koostuvia Palestiinan alkuseurakuntia, jotka noudattivat juutalaisia tapoja, kristityt eivät ole, joitakin yhteisöjä lukuunottamatta, viettäneet juutalaisten lepopäivää, sapattia.Raamattu ei ole mitään myyttiä, se on kokonansa totta ja Jumalan sanaa. Enpä usko että nuo patriarkat olisivat jaksaneet 7 päivää viikossa painaa hommia. Uskottavampaa on että he lepäsivät yhden päivän, sen jonka Jumala oli luomisessa ihmiselle antanut, siunannut ja pyhittänyt. Jeesus kuten apostolit ja alkuseurakunta viettivät sapattia lain käskyn mukaan. Mitään muuta ei Raamatussa mainita, sieltä ei löydy mitään tukea sunnnuntain vietolle. Sunnuntain alkuperä on luopuneessa kristillisyydessä ja laittomuuden salaisuudessa, joka vaikutti jo Paavalinkin aikana, kunnes poitui se joka sitä pidätti (Rooman valtakunta). Ylösnousemuksen muistoksi ei Raamattu käske viettää mitään päivää, ainoastaan sapatista muistutetaan monessa kohtaa, varsinkin neljännessä käskyssä.
"Muista pyhittää lepopäivä. Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi; mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti; silloin älä mitään askaretta toimita, älä sinä älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi tai palvelijattaresi tai juhtasi älköönkä muukalaisesi, joka sinun porteissasi on. Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi; sentähden Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen."
- laintaulut
Mal.4:4-6.
4. Muistakaa minun palvelijani Mooseksen laki, jonka minä Hoorebilla hänelle säädin koko Israelia varten käskyiksi ja oikeuksiksi.
5. Katso, minä lähetän teille profeetta Elian, ennenkuin tulee Herran päivä, se suuri ja peljättävä.
6. Ja hän on kääntävä jälleen isien sydämet lasten puoleen ja lasten sydämet heidän isiensä puoleen, etten minä tulisi ja löisi maata, vihkisi sitä tuhon omaksi.
Jumala kehottaaoikein muistamaan lakia ja laki muistuttaa meitä pyhittämään sapatin. "Muista pyhittää lepopäivä".
Profeetta Elian hengessä julistaa Elle G. White parannusta Jumalan kansalle. Palatkaa alkuperäiseen on Jumalan kehotus kansalleen. Korjatkaa sydämenne muuri, poistakaa kalkilla valkaisu.
Jos ei näin toimita, odottaa meitä Jumalan rangaistukset ja vitsaukset, jotka vuodatetaan pedon merkin ottaneiden ylle.- ei Ellen
ELIA ei ELLEN. Lukihäiriöinen voi tietysti lukea Elian Elleniksi.
Kyseinen Raamatunkohta tarkoitti Johannes Kastajaa, joka tuli valmistamaan Jeesuksen ensimmäiselle tulemiselle tietä.
Eikä Ellenillä ollut Elian henkeäkään, Eliahan toimi Pyhän Hengen johdattamana ja Ellen pahan hengen johdattamana. - sanoma tärkein
ei Ellen kirjoitti:
ELIA ei ELLEN. Lukihäiriöinen voi tietysti lukea Elian Elleniksi.
Kyseinen Raamatunkohta tarkoitti Johannes Kastajaa, joka tuli valmistamaan Jeesuksen ensimmäiselle tulemiselle tietä.
Eikä Ellenillä ollut Elian henkeäkään, Eliahan toimi Pyhän Hengen johdattamana ja Ellen pahan hengen johdattamana.Et lukenut Malakian kohtaa tarkoin. Siinä puhutaan Herran peljättävästä päivästä jolloin hän saapuu ja kostaa jumalattomille. Johannes kastaja oli ensimmäisen tulemisen "Elia" ja nyt Ellen on toisen tulemuksen "Elia". Kummatkin ovat olleet epäsuosittuja niin Joahnnes kuin Ellen, mutta suosio tee kenestäkään oikeaa profeettaa.
Raamattu ei ole milään yksi kirjanmöhkäle vaan kokonainen kirjasto, joka sisältää eri aikakausilta olevia hyvin erilaisia kirjallisuuden lajeja. 1. Mooseksen kirjan luomiskeromukset, joita sinänsä on kaksi (ns, Jahvisti ja Elohisti), ovat myyttisiä kertomuksia. - Se, ovatko ne Jumalan sanaa on taas toinen juttu: Jumala kyllä voinee puhua myyttistenkin kertomusten, vieläpä suoranaisten satujenkin kautta.
Mitä patriarkkojen sapatinviettoon tulee, ei ole ollenkaan varmaa, että heillä olisi ollut edes seitsenpäiväistä viikkoa, sapatista puhumattakaan. Eiväthän he edes palvelleet Jahvea, mikä käy ilmi vaikapa kertomuksissa Jaakobista: Jumala ilmestyy Jaakobille BeetEL´issä, Jaakob itse saa painimatsinsa jälkeen nimen IsraEL, ja tähän tapaan.
Tämä ei tarkoita, etteikö näillä patriarkoilla olisi ollut lepo- ja juhlapäiviä, vaikkei heillä myöhemmän juutalaisuuden mukaista sapattia olisi ollutkaan.
Mitä tulee Jeesuksen sapatinviettoon, juutalaisena hän kyllä vietti sitä, mutta näytti olevan varsin vapaa kovin lakihenkisistä sapattimääräyksistä. -Matt.5:18 "Sen tähden juutalaiset vielä enemmän tavoittelivat häntä tappaaksensa, kun hän ei ainoastaan kumonnut sapattia, vaan myös sanoi Jumalaa isäksensä, tehden itsensä Jumalan vertaiseksi."
Apt:n kertomuksessa Jerusalemin apostolikokouksesta, jossa päätettin mitkä olivat ne vaatimukset, joita pakanakristityiltä edellytettin (epäjumalille uhrattu ruoka, haureus ja verensyöntikiellot) ei inahdetakaan, että näiden tulisi viettää sapattia. Jos asia olisi tärkeä ja merkityksellinen, apostolikokous ja Pyhä Henki olisivat siitä varmaan maininneet.- laintaulut
Raamatusta ei voi erottaa kohtia jotka ovat Jumalan sanaa ja jotka eivät ole. Jos hylätään jokin kohta, on meidän hylättävä koko kirja. "Sinun sanasi on kokonansa totuus" sanoo psalmista.
Luomisessa asetettiin seitsenpäiväinen viikko. Meidän viikkomme juuret ovat luomisessa. Kuutena kirjaimellisena päivänä luotiin maa ja kaikki mitä siinä on. Kyllä Jumalaa on aina palveltu. Henok, Aadamista seitsemäs, temmattiin elävänä taivaaseen koska hänen vaelluksensa oli niin puhdasta. Toki pahuus hallitsi maailmaa heti lankeemuksesta asti. Ei Abram ollut tietämätön Jumalan käskyistä. Hän keskusteli Jumalan kanssa ja varmasti hän tiesi Jumalan tahdon.
Juutalaiset olivat koonneet sapatille raskaan taakan kaikkine satoine säädöksineen. Jeesus vapautti sapatin näistä taakoista ja palautti sille sen merkityksen jonka esim. Jesaja mainitsee luvussa 58. Juutalaiset vihasivat Jeesusta, koska hän paljasti heidän sydämensä. He olivat luoneet uskonnollisen järjestelmän, joka oli heille tärkeämpi kuin itse Luoja.
Jeesus oli ollut apostolien kanssa, eikä Jeesus inahtunatkaan että lepopäivä tulisi muuttaa. Jeesus vahvisti itse ettei laista katoa pieninkään piirto eikä yksikään kirjain. Ei hän tullut lakia kumoamaan vaan täyttämään. Antikristillinen voima pyrki muuttamaan ajat ja lain ja onnistuikin siinä osittain. (Dan 7:25).
Sapatti ei ole juutalaisten tai juutalaisille. Sana sanoo että se ihmisille, ihmistä varten asetettu.(Jes.56:2; Mark.2:27).
- Keski-Suomen kanalayhd.
Muurin paikkaamiseen kannattaa käyttää ammattitaitoista muuraria.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 576033
- 575462
Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?
Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise1133925- 543802
- 143745
- 313176
- 592914
- 592816
- 672518
- 471930