Psykologismin raiskaama kirkko

Ensin usko perinteiseen kristinuskon tulkintaan on hiljalleen vähentynyt 50-luvusta lähtien. Nyt jäsenmäärän hupeneminen on jo saavuttanut valtavat mitat. Kirkon KOULUTTAJAT ovat saaneet raiskata kirkkoa vapaasti, yrittäneet paikata menetykset psykologismilla, mutta nyt on jo varma, että se aiheutti suuren vahingon.

Psykologistettu kristinusko on osoittautunut hengellisenä ruokana mahoksi. Se ei ravitse. Sillä ei ole kysyntää. 70 vuotta tätä yritettiin, ja vedettiin vesiperä. Tässä nyt olemme, eikä paluuta ole, koska entinen hyväkään perinne ei enää ole tunnettu.

On kuitenkin yhdessä asiassa kehitytty kohti vapautta, ahdistava saarna ja opetus on mennyttä. Siitä on aihetta iloita. Mutta PALJON on psykologistisen innostuksen mukana ikuisesti menetetty, kosketus perinteeseen. 👀🌹

112

530

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kaikkihan meni siihen asti loistavasti kunnes luettiin Raamatusta että siellä sanotaan homoista vähän ikävästi. Väki pakeni kuin olis vedenpaisumus tulossa. Ja se teksti on siellä kuitenkin ollut jo tuhansia vuosia esillä. Joten tutkimattomat ovat uskon tiet.

    • Anonyymi

      Tiedätkö mitä seppä Högman tarkoitti sanoessaan Paavo Ruotsalaiselle "Yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki"?

      • Anonyymi

        Järki . Aloittajan on turha arvostella. Muistelen että helluntailaisia hurmanhenkiä. Pappina ollut kirkossa ja itse pilaamassa ilmaa ja nyt sitten vanha, sairas väsynyt juoppo joka suoltaa täällä näsäviisaana katkeraa settiään.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kun et saa minua vakuuttuneeksi, saat kuitenkin ilosi vanhuudestani, sairauksistani, väsyneisyydestäni ja alkoholismistani. Sinulla on tosiaan aihetta ILOON. 👀🌹

      • Anonyymi
        ouro kirjoitti:

        Älä kuvittele liikoja. Kaikki ei pyöri sinun ympärilläsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hän on vain pettynyt, kun tiede kumoaa fyysisen ylösnousemuksen mahdollisuuden maailman viimmeisenä päivänä, kun kaikki fyysinen tuhoutuu, kun mitään materiaa ei edes koskaan ole ollutkasn - pelkkää
        mielettömän mielen ja voimattoman ihmisen harhaa ilman vapaata tahtoa - se on nyt voitettu.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Älä kuvittele liikoja. Kaikki ei pyöri sinun ympärilläsi.

        <<Älä kuvittele liikoja. Kaikki ei pyöri sinun ympärilläsi.<<

        Silloin kun ramaisee, masentaa ja keljuttaa aivan erityisesti, on syytä ottaa RaMaVit-öliksiisiä tupla-annos. 🌹👀

    • Anonyymi

      On totta, että Jeesuksen pistämättömällä psykologian opetussilmällä on vaikea kurkottaa fyysisen ylösnousemuksen ja pelastumisen palvelemaan lihalla synnin lakia (Room.7) ylitse ilman tieteen apua , todistamaan meidän todellisuuden luonteesta niin, että pelastettaisiinkin itse elämä.

      • Anonyymi

        Aivan kuten joku viisas on täällä kerran todennut - Jeesus tuli pelastamaan ihmisen itseltään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan kuten joku viisas on täällä kerran todennut - Jeesus tuli pelastamaan ihmisen itseltään.

        Ja tuo oli - lisäyksenä vielä - viisainta mitä olen koskaan Einsteinin jälkeen kuullut.

    • Anonyymi

      ArtoTTT

      Eli jos pikkuisen joustetaan Raamatun opetuksesta, sitten kaikki voi olla tyytyväisiä, ei se vaan toimi niin.

      • ArtoTTT: <<Eli jos pikkuisen joustetaan Raamatun opetuksesta, sitten kaikki voi olla tyytyväisiä, ei se vaan toimi niin.<<

        Suurin poikkeama Raamatun opetuksesta lienee kristillinen sionismi. Sitä eivät hyväksy, eivät juutalaiset, eivätkä kristityt. Jää lahkoksi, joka parhaiten vertautuu mormoneihin ja Jehovan todistajiin. 🌹👀

    • Anonyymi

      Sairaalasielunhoitaja Irja Kilpeläinen toi aikoinaan psykologian sielunhoitoon. Tätä perinnettä jatkaa kirkon Perheasiainneuvottelukeskukset ja mm. sairaalasielunhoito ansiokkaasti. Kaikenmaailman huuhaasielunhoitajia on pilvin pimein. Suosittelen kiertämään kaukaa.

      • Anonyymi

        Se, että ortodoksinen ja katolinen kirkko porskuttavat kuitenkin myötätuulessa, johtunee juuri siitä, että ne eivät ole kumartaneet Setan edessä, vaan pitävät tiukasti kiinni perinteisestä uskonkäsityksestään.
        Täydellisähän nekään eivät ole, mutta ovat silti säilyttäneet luterialaisia paremmin jäsentensä luottamuksen.

      • Tämähän on kirkon raiskaamisen murheellinen historia ja nykypäivän tilanne, mahon psykoterapian oppien valuminen elävän kristillisyyden tilalle. Monenlaisessa koulutuksessa mukana olleena voin todeta, että muutos on ollut totaalinen verrattuna lapsuuteni ajatteluun, joka myös suurelta osin oli toisenlainen harhapolku, usko PAKON erinomaisuuteen kristillisyyden edistäjänä.

        Ei muuten ole ikuisuutta siitä, kun psykologisoituneet piispat antoivat kiertokirjeen, jossa eheytystä suositeltiin homouden poistamiseen. Silloiseen psykologistiseen ajatteluun kuului varmana kuvitelma, että homous johtuu, kuten muutkin 'sairaudet' ja 'epänormaaliudet' RIKKONAISUUDESTA jota tuli hoitaa EHEYTTÄMÄLLÄ. Kammottava ajatus, joka kirkossa jo on hylätty, mutta lahkolaiset, jotka vielä ennen näkivät asian toisin, riemumielin ovat ottaneet vastaan.

        Nyt onkin lahkolaisten, jotka ennen olivat kemiallisen puhtaat psykologismista, johtaa sen riemusaattoa, kun se jo sai raiskata kirkon. Kirkossa on vallalla pehmeämpi psykologistinen oppi, mutta edelleen yhtä TOIMIMATON ja HYÖDYTÖN. 👀🌹

      • Anonyymi kirjoitti:

        Se, että ortodoksinen ja katolinen kirkko porskuttavat kuitenkin myötätuulessa, johtunee juuri siitä, että ne eivät ole kumartaneet Setan edessä, vaan pitävät tiukasti kiinni perinteisestä uskonkäsityksestään.
        Täydellisähän nekään eivät ole, mutta ovat silti säilyttäneet luterialaisia paremmin jäsentensä luottamuksen.

        Mikäli puhutaan Suomen ortodoksisesta ja katolisesta kirkosta, ne ovat kyllä de facto kovin samanoloisia kuin luterilainenkin. Eräs merkittävä ortodoksinen vaikuttaja käytti jo vuosikymmeniä sitten ilmaisua 'maailman luterilaisin ortodoksinen kirkko'. 🌹👀

      • Anonyymi
        ouro kirjoitti:

        Tämähän on kirkon raiskaamisen murheellinen historia ja nykypäivän tilanne, mahon psykoterapian oppien valuminen elävän kristillisyyden tilalle. Monenlaisessa koulutuksessa mukana olleena voin todeta, että muutos on ollut totaalinen verrattuna lapsuuteni ajatteluun, joka myös suurelta osin oli toisenlainen harhapolku, usko PAKON erinomaisuuteen kristillisyyden edistäjänä.

        Ei muuten ole ikuisuutta siitä, kun psykologisoituneet piispat antoivat kiertokirjeen, jossa eheytystä suositeltiin homouden poistamiseen. Silloiseen psykologistiseen ajatteluun kuului varmana kuvitelma, että homous johtuu, kuten muutkin 'sairaudet' ja 'epänormaaliudet' RIKKONAISUUDESTA jota tuli hoitaa EHEYTTÄMÄLLÄ. Kammottava ajatus, joka kirkossa jo on hylätty, mutta lahkolaiset, jotka vielä ennen näkivät asian toisin, riemumielin ovat ottaneet vastaan.

        Nyt onkin lahkolaisten, jotka ennen olivat kemiallisen puhtaat psykologismista, johtaa sen riemusaattoa, kun se jo sai raiskata kirkon. Kirkossa on vallalla pehmeämpi psykologistinen oppi, mutta edelleen yhtä TOIMIMATON ja HYÖDYTÖN. 👀🌹

        Raamatussa sairauksia "parannettiin" taikuudella, loitsuilla, uskolla ja ajamalla riivaajia ulos. Nykyinen kliininen pskologia on tuonut tähän terveellistä muutosta ja nyt ihmisiä voidaan todella auttaa. Joissakin uskonliikkeissä on edelleen tuollaista takapajuista ajattelua tuhoisin seurauksin. Esimerkin mielelle vaarallisesta toiminnasta antaa MOT -tutkimus Pirkko Jalovaarasta ja Kansan Raamattuseuran riivaajauskosta

        https://yle.fi/aihe/ohjelma/mot-riivaajat-kirkossa-2522013

        Kun on vapauduttu tuhoisasta riivaajauskosta, ei sen tilalle pidä ottaa mitä vain, psyykeä raiskaavaa psykologismia. 🌹👀

      • ouro kirjoitti:

        Tämähän on kirkon raiskaamisen murheellinen historia ja nykypäivän tilanne, mahon psykoterapian oppien valuminen elävän kristillisyyden tilalle. Monenlaisessa koulutuksessa mukana olleena voin todeta, että muutos on ollut totaalinen verrattuna lapsuuteni ajatteluun, joka myös suurelta osin oli toisenlainen harhapolku, usko PAKON erinomaisuuteen kristillisyyden edistäjänä.

        Ei muuten ole ikuisuutta siitä, kun psykologisoituneet piispat antoivat kiertokirjeen, jossa eheytystä suositeltiin homouden poistamiseen. Silloiseen psykologistiseen ajatteluun kuului varmana kuvitelma, että homous johtuu, kuten muutkin 'sairaudet' ja 'epänormaaliudet' RIKKONAISUUDESTA jota tuli hoitaa EHEYTTÄMÄLLÄ. Kammottava ajatus, joka kirkossa jo on hylätty, mutta lahkolaiset, jotka vielä ennen näkivät asian toisin, riemumielin ovat ottaneet vastaan.

        Nyt onkin lahkolaisten, jotka ennen olivat kemiallisen puhtaat psykologismista, johtaa sen riemusaattoa, kun se jo sai raiskata kirkon. Kirkossa on vallalla pehmeämpi psykologistinen oppi, mutta edelleen yhtä TOIMIMATON ja HYÖDYTÖN. 👀🌹

        Kirjoitin sekavan lauseen: <<Nyt onkin lahkolaisten, jotka ennen olivat kemiallisen puhtaat psykologismista, johtaa sen riemusaattoa, kun se jo sai raiskata kirkon.<<

        Tarkoitus oli tietysti, että mukana olisi myös yksi sana, aika. Siis: <<Nyt onkin lahkolaisten, jotka ennen olivat kemiallisen puhtaat psykologismista, aika johtaa sen riemusaattoa, kun se sai raiskata jo kirkon.<< 🌹👀

    • Anonyymi

      Enpä olekaan ennen kuullut sanaa psykologismi. Oppia ikä kaikki.

      Psykologiaa on todellakin seurakuntiin tullut. Sille on annettu nimikin jo aikoja sitten: psykousko. Psykouskossa yhdistetään kristinusko ja psykologian keinot ihmisen auttamiseksi. Se on siis maailman kanssa sekoittunutta sekaoppia, ei puhdasta kristinuskoa. Karkeasti sanoen voisi sanoa, että psykouskossa ei täysin uskota Jumalan mahdollisuuksiin auttaa ihmisiä, vaan Jumalan rinnalle on otettu muuta, kuten maallista terapiaa. Näitä maallisia pukeinoja en sinänsä vastusta, mutta jos ne yhdistetään seurakunnan sisällä kristinoppiin, niin silloin kyllä vastustan.

      • Psykologismi tarkoittaa luonnontieteellisen vastaista humanistista oppisuuntaa, joka selittää ilmiöt psykologisesti. Psykologismi on siis altis niille virheille, joita psykologia yleensäkin tekee selittäessään ihmisen käyttäytymistä.

        Psykologismia voi kuvata myös IDEOLOGISEKSI käyttäytymisen selittämiseksi psykologian avulla, eli se panee 'mutkat suoriksi'. Se tekee korrelaatioista syitä ja seurauksia, eikä edes toisin keinoin pyri selvittämään kumpi on syy ja kumpi seuraus, vaan pitää sitä selvyytenä.

        Psykologismin vahvimpia linnakkeita ovat 1) usko psykoterapiaan ja 2) 'kyökkipsykologia'. 🌹👀

      • Anonyymi
        ouro kirjoitti:

        Psykologismi tarkoittaa luonnontieteellisen vastaista humanistista oppisuuntaa, joka selittää ilmiöt psykologisesti. Psykologismi on siis altis niille virheille, joita psykologia yleensäkin tekee selittäessään ihmisen käyttäytymistä.

        Jeesustelu ei auta ketään. Ammattitaitoinen psykoterapia auttaa monia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jeesustelu ei auta ketään. Ammattitaitoinen psykoterapia auttaa monia.

        Niillä, jotka on mairittelevilla lupauksilla sidottu pitkäaikaisen psykoterapiaan, mutta luvattua apua ei ole kuulunutkaan, käsitys on toinen. Kun on tahkottu kymmenen vuotta ja rahat siirtyneet rikkaan verenimijän taskuun, potilaat ovat lopulta havahtuneet, että ei tämä nyt ihan niin mennyt, kuin luvattiin.

        Psykoterapian puolustajat mielellään puhuvat 'ammattitaitoisesta psykoterapiasta', mutta ei sellaista ole, ei edes kiven silmässä. Suurin osa ihmisistä ohittaa ongelmansa kuitenkin ilman terapiaakin. Mutta muutamat terapiaa saaneet, selittävät sen johtuvan terapiasta.

        On vielä joitakin vanhoja ihmisiä, jotka oikeasti uskovat, että KUPPAUKSELLA on tuloksellisia vaikutuksia. Oikeasti psykoterapiakin on vain henkistä kuppaamista. 🌹👀

        On vielä ihan oikeasti ihmisiä, jotka uskovat, jos etiikkaa ja moraalia opettanut ihminen julistetaan Jumalaksi 2000 vuotta sitten, kirotaan ristille, kidutetaan kuoliaaksi ja syödään teurastettuna uhrilampaana niin päästään taivaaseen.

        Tosin tuo usko ei perustu Raamattuun, vaan
        jonkun kristinuskon manipulointioppeihin - Raamatun mukaan tuollaisella uskolla mennään tietysti helvettiin.

        Sitten helvetin elämän esikartanossa saadaan demoneita kimppuun, ja tarvittaisiin psykoterapiaakin vahvempaa hoitoa, mutta mikään ei enää auta - kuten ouro toteaakin, ei mikään enää auta, kun usko on noussut kauluksen yli.

        Joten psykoterapioiden sijasta uskot olisi korjattava edes Raamatun tietoa vastaavalle tasolle - pahuudella mennään helvettiin eikä taivaaseen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sitten helvetin elämän esikartanossa saadaan demoneita kimppuun, ja tarvittaisiin psykoterapiaakin vahvempaa hoitoa, mutta mikään ei enää auta - kuten ouro toteaakin, ei mikään enää auta, kun usko on noussut kauluksen yli.

        <<Sitten helvetin elämän esikartanossa saadaan demoneita kimppuun,...<<

        Demoleista kyl puhutaan ihan turhaa pahaa. Oikeesti noon kilttii ja herttasii, eikä tee kamaloitteellista ees kärpälalle.

      • ouro kirjoitti:

        Psykologismi tarkoittaa luonnontieteellisen vastaista humanistista oppisuuntaa, joka selittää ilmiöt psykologisesti. Psykologismi on siis altis niille virheille, joita psykologia yleensäkin tekee selittäessään ihmisen käyttäytymistä.

        Psykologismia voi kuvata myös IDEOLOGISEKSI käyttäytymisen selittämiseksi psykologian avulla, eli se panee 'mutkat suoriksi'. Se tekee korrelaatioista syitä ja seurauksia, eikä edes toisin keinoin pyri selvittämään kumpi on syy ja kumpi seuraus, vaan pitää sitä selvyytenä.

        Psykologismin vahvimpia linnakkeita ovat 1) usko psykoterapiaan ja 2) 'kyökkipsykologia'. 🌹👀

        No en tiedä olisiko se vahvaa uskoa "kyökkipsykologiaan" mutta kyllähän tuo selittää aika kansanomaisesti sen mistä kukin esimerkiksi triggeröityy . Ihminenhän peilaa elämäänsä ei välttämättä tietoisesti sen kokemusmaailman kautta mitä on elänyt ja tuolle asialle harvoin voi mitään. Eikä noissa harvoin edes ole kovin väärässä koska sehän perustuu kokemukseen . Esimerkiksi jos näet jossain ihmisessä jonkun tavan joka on totaalinen turn offi niin tuskin sinusta tulee koskaan tuon ihmisen kanssa kovin läheistä.
        Tuo esimerkkinä sellaisesta hyödyllisestä keittiöpsykologiasta jossa mietitään sitä miksi on reagoinut asioihin kuten on.

        On tuosta tietenkin se ikävämpikin versio jossa ennen kaikkea keskitytään ruotimaan niitä muita ihmisiä ja yritetään livauttaa ne omatkin "syyt" traumat, kokemukset muiden vioiksi.

      • Anonyymi
        ouro kirjoitti:

        Niillä, jotka on mairittelevilla lupauksilla sidottu pitkäaikaisen psykoterapiaan, mutta luvattua apua ei ole kuulunutkaan, käsitys on toinen. Kun on tahkottu kymmenen vuotta ja rahat siirtyneet rikkaan verenimijän taskuun, potilaat ovat lopulta havahtuneet, että ei tämä nyt ihan niin mennyt, kuin luvattiin.

        Psykoterapian puolustajat mielellään puhuvat 'ammattitaitoisesta psykoterapiasta', mutta ei sellaista ole, ei edes kiven silmässä. Suurin osa ihmisistä ohittaa ongelmansa kuitenkin ilman terapiaakin. Mutta muutamat terapiaa saaneet, selittävät sen johtuvan terapiasta.

        On vielä joitakin vanhoja ihmisiä, jotka oikeasti uskovat, että KUPPAUKSELLA on tuloksellisia vaikutuksia. Oikeasti psykoterapiakin on vain henkistä kuppaamista. 🌹👀

        Jeesusteluako mainostat psykoterapian sijasta?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jeesusteluako mainostat psykoterapian sijasta?

        Hengelliseen hätään Jeesuksen veren voima on vahvin lääke. Sairauksiin vahvimmin purevat keinot ovat oikeat lääketieteelliset hoidot, ei henkinen kuppaaminen.

        Suuri rakkauden meri, Kauhajoen Baptistien miestenkuoro
        https://www.youtube.com/watch?v=-ikj6hyHkW8 🌹👀

        Suosittelet siis jeesustelua. Psyykkinenkin sairaus kuuluu sairauksiin ja niihin purevat oikeat lääketieteelliset hoidot johon psykoterapiatkin katsotaan kuuluvan. Toki psykoterapettikin voi olla huuhaauskomusten lumoissa. Kannattaa olla siis kriittinen terapeuttia valitessaan. Kaikki uskoon ja uskomuksiin perustuvat hoidot ovat vaarallisia ihmisen mielenterveydelle. Psykoanalyysikin on uskonto uskontojen joukossa ja se voi sitoa ihmisen vuosikausiksi pihteisiinsä niinkuin kristillisetkin uskonlahkot. Jeesus auttaa -jeesustelu ei ketään auta. Se on vaikeuksissaan olen ihmisen täydellistä hylkäämistä

        Psyykkisiin sairauksiin tehokkaimpia ovat lääkkeitten lisäksi ystävällisyys ja juttuseura, jota ei noudateta jonkin psykoterapeuttisen menetelmän mukaan, eikä rahasta. Myös jeesustelu on kehno ja täysin hylättävä menetelmä. 🌹👀

        "juttuseura"???!!!

      • Anonyymi kirjoitti:

        "juttuseura"???!!!

        Vastaan nyt omalla tavallasi: Onko sana sinulle uusi. Haluatko kertoa lisää? Avaudu. 🌹👀

      • Anonyymi

        Yhdistetty psykologia kristinuskoon ihmisten auttamiseksi, kun he uskovat kristinuskoon, joka sanoo, että ihminen pelastuu tekemään vaikka sitä pahaa mitä vihaa, kun uskoo moraalia ja etikkaa opettaneen ihmiden kidutusmurhaan itsensä puolesta?! Keksittekö jos yritätte vielä sairaamman idean, että mihin psykologian voisi soveltaa?!

      • Anonyymi
        ouro kirjoitti:

        Vastaan nyt omalla tavallasi: Onko sana sinulle uusi. Haluatko kertoa lisää? Avaudu. 🌹👀

        Oliko sinun antamasi sielunhoito juttuseurana olemista?

    • Anonyymi

      Ei ole olemassa mitään maallisia apukeinoja.

    • Anonyymi

      Kyllä on kirkkoa kuivalla kakkoseen vetänyt myös naispapismi, ystävällismi, monetarismi, sekä ennen kaikkea rationalismi.

      • Anonyymi

        Jos aukaiset toisenkin silmäsi, niin saatat nähdä missä se todellinen ongelma on.

      • Anonyymi

        Ja oudot liturgiset kuvion mitä naispapit imelästi hymyssä suin suoltaa lauseiden loppusuhauksineen oikeaoppisesti miten pappiskoulutuksissa harjoitellaan. Lauseiden loppuhenkäystä nyt mitenkään unohtamatta. Kaikki on niin teennäistä kuin olla ja voi.

        Naiset, myös pappissisaret, ovat ihania, mutta kirkko on kaaoksessa. Kaaoksen syitä on useita, mainittakoon tässä vain naistenvihaajat. 🌹👀

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos aukaiset toisenkin silmäsi, niin saatat nähdä missä se todellinen ongelma on.

        höpsismi?

    • Anonyymi

      Psykologisesti on tiedetty tosiasia, että se mikä saadaan ihmiseen tunnetasolla perille, sitä ei valitettavasti enää pysty järki voittamaan. Tieto on kaiken manipuloinnin, mainonnan ja huijauksen äiti.

      • Anonyymi

        Jokainen normaali ihminen ymmärtää järjellään kristinuskon selitysmekanismin viattoman ihmisen kidutuskuolemasta pelastumisideasta olevan järjetön, mutta ongelman ydin ei ole edes se, vaan siinä, että Raamatun mukaan se pelastaa tekemään vaikka sitä pahaa, mitä vihaa (Room.7), ja kun on astunut tunteella uskonmiinaan, ei ole vaaraksi enää ainoastaan itselleen, vaan myös muille.

        Ja näitä uskonmiinan pahuuden seurauksia on nyt sitten jo vuosikausia haravoitu ja kaivettu uskonnollisten yhteisöjen uumenista.

        Viimmeinen tieto Espanjan katolisen kirkon toiminnasta vain muutama päivä sitten - noin puoli miljoonaa lasten hyväksiläyttötapausta on tähän mennessä listattu.

        Kuten Luther totesi, niin Paavali haluaakin meidän olevan ja tekevän kaiken niin, että se on ansainnut vain vihan, eikä mitään armoa (teos Sidottu ratkaisuvalta - tarkoittaa sitä, ettei ihmisellä ole vapaata tahtoa).

      • Anonyymi

        "Viimmeinen tieto Espanjan katolisen kirkon toiminnasta vain muutama päivä sitten - noin puoli miljoonaa lasten hyväksiläyttötapausta on tähän mennessä listattu."????

        Ja tälläkin palstalla eräät kehuvat "perinteistä kristillisyyttä", jota katolinen ja ortodoksinen kirkko edustavat., sekä myös luterilainen kirkko.
        Valtiovaltaan sidottu laitoskirkko on irvikuva Jeesuksen edustamasta mallista, jossa ihannoidaan köyhyyttä, lähimmäisen auttamista ja kavahdetaan vallankäyttöä.
        Valta turmelee niin ihmisen kuin kirkonkin.

      • Anonyymi

        Ja kun Paavali Raamatussa opettaa uskovaisille sidottua ratkaisuvaltaa, hän Lutherin teoksen mukaan opettaa, että ihminen on LUONNOSTAAN paha ja vihattava, eikä tämä pysty tekemään halutessaankaan mitään muuta kuin sitä mikä on pahaa. Mutta kun palvoo Jeesusta itsensä puolesta teurastettuna uhrilampaana, voi tehdä tuota pahaa myös puhtaalla omallatunnolla. Tämä on kristinuskon ydinoppi.

        Siksikö sinä kirjoittelet täällä vain pahaa?
        Paavalihan EI opeta sidottua ratkaisuvaltaa.

        Se että sinä et tiedä mitään, tai luulet tai kuvittelet jotakin muuta, , ei poista Raamatun totuutta, eikä myöskään Lutherin teosta, jota siteeraan - olen kyseisen kohdan kopioinut tänne varmaan jo sen 16.000 kertaa. Montako kertaa olet sen lukenut?

        Tiedoksi - myöskään minun lääkitykseni ei auta sen enempää Raamatun totuuteen kuin myöskään Lutherin teokseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Viimmeinen tieto Espanjan katolisen kirkon toiminnasta vain muutama päivä sitten - noin puoli miljoonaa lasten hyväksiläyttötapausta on tähän mennessä listattu."????

        Ja tälläkin palstalla eräät kehuvat "perinteistä kristillisyyttä", jota katolinen ja ortodoksinen kirkko edustavat., sekä myös luterilainen kirkko.
        Valtiovaltaan sidottu laitoskirkko on irvikuva Jeesuksen edustamasta mallista, jossa ihannoidaan köyhyyttä, lähimmäisen auttamista ja kavahdetaan vallankäyttöä.
        Valta turmelee niin ihmisen kuin kirkonkin.

        JEESUKSELLA EI EDELLEENKÄÄN OLE KRISTINUSKOSSA KUIN UHRIN OSA.

        Jeesuksen evankeliumi tai opetukset eivät kuulu kristinuskoon.

        Raamatun mukaan ja Paavalin sanoin, se on se toinen evankeliumi 'joka olkoon kirottu, vaikka sitä lausuisi enkeli taivasta', kuten Raamatussa lukee.

        Ja varmuuden vuoksi Paavali Raamatussa kiroaa myös tuon evankeliumin lukijat. 16.000 kertaa olen laittanut sen Raamatun kohdan tänne.

        Onko kukaan kuullut? Onko kukaan lukenut? Onko kukaan herännyt edes ihmettelemää? Ei ole.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Viimmeinen tieto Espanjan katolisen kirkon toiminnasta vain muutama päivä sitten - noin puoli miljoonaa lasten hyväksiläyttötapausta on tähän mennessä listattu."????

        Ja tälläkin palstalla eräät kehuvat "perinteistä kristillisyyttä", jota katolinen ja ortodoksinen kirkko edustavat., sekä myös luterilainen kirkko.
        Valtiovaltaan sidottu laitoskirkko on irvikuva Jeesuksen edustamasta mallista, jossa ihannoidaan köyhyyttä, lähimmäisen auttamista ja kavahdetaan vallankäyttöä.
        Valta turmelee niin ihmisen kuin kirkonkin.

        <<Ja tälläkin palstalla eräät kehuvat "perinteistä kristillisyyttä", jota katolinen ja ortodoksinen kirkko edustavat., sekä myös luterilainen kirkko.<<

        Vain pieni osa 'perinteisestä kristillisyydestä' ansaitsee tulla säilytetyksi, kaikkein vähiten kristillisyyden nimissä tehdyt hirmuteot. Ei ole myöskään kelvollista pyyhkiä pois sen hyvää osaa jonkin uusmuodostelman, kuten psykologismin tieltä. Sellainen ei hengellisesti ravitse. 🌹👀

        No mitä nyt olen palstaa seuraillut niin hyvin harva edes käy kirkossa vaikkapa juuri sunnuntaisin. Tuo juttusi perinteiden puutteesta ontuu siksikin että täällä tuo on melko yleistä siis jumalanpalveluksissa käyminen ja etenkin juhlapyhinä niin että osa joutuu seisomaan. Muistaakseni kirkkoon mahtuu istumaan nelisen sataa joten siitä saa käsitystä.

        Joillekin perinteet ovat suuremmassa arvossa ja tavallaan jopa tuon ymmärrän. Itse asuin siellä Vantaan kulmilla , no eihän siellä oikein ihmisillä mitään juuria ole eikä liioin perinteitä.
        Enkä tarkoita että olisin ollut sen parempi, rahaa siellä vaimon kanssa tehtiin mutta sitä se oli loputonta työntekoa ja ne harvat kerrat kun kirkossa kävi niin ei tosiaan tuntenut mitään seurakunta yhteyttä ei tietenkään koska ei edes juuri tuntenut ihmisiä.

        Tosiasiassa asia taitaa kuitenkin olla niin että syy on meidän ihmisten. Sillä sellainen seurakunta kuin jäsenet. On melko turhaa huutaa perinteiden perään jos ei itse ole valmis niitä kannattamaan menemällä edes juhlapyhinä kirkkoon. Perinteethän ovat sillä tavalla erikoinen juttu että et voi kasvaa perinteisiin ellei sinulla ole opasta. Ihminen ei varmastikaan kaipaa perinteitä mutta jos niihin on kerran oppinut niin "kotiinpaluu" on mukava.

      • Anonyymi
        ouro kirjoitti:

        <<Ja tälläkin palstalla eräät kehuvat "perinteistä kristillisyyttä", jota katolinen ja ortodoksinen kirkko edustavat., sekä myös luterilainen kirkko.<<

        Vain pieni osa 'perinteisestä kristillisyydestä' ansaitsee tulla säilytetyksi, kaikkein vähiten kristillisyyden nimissä tehdyt hirmuteot. Ei ole myöskään kelvollista pyyhkiä pois sen hyvää osaa jonkin uusmuodostelman, kuten psykologismin tieltä. Sellainen ei hengellisesti ravitse. 🌹👀

        Mikä on sen - kristinuskon - HYVÄ OSA, joka kannattaa säilyttää?

        Mikä on se, joka kristinuskossa 'hengellisesti ravitsee', kun koko oppiin ei edes kuulu sielua?

      • ouro
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä on sen - kristinuskon - HYVÄ OSA, joka kannattaa säilyttää?

        <<Mikä on sen - kristinuskon - HYVÄ OSA, joka kannattaa säilyttää?<<

        Ei sitä voi niin lyhyesti kertoa, että kukaan sitä jaksaisi lukea, mutta tärkeintä on, että se oikeasti tuottaa ILOA ja VAPAUTTA. 🌹👀

      • Anonyymi

        "Psykologisesti on tiedetty tosiasia, että se mikä saadaan ihmiseen tunnetasolla perille, sitä ei valitettavasti enää pysty järki voittamaan"

        Tämä ajatus tuntuu järkeenkäyvältä. Fundamentalisti kiihkouskovainen ei ymmärrä AJATUKSEN ITSENÄISTÄ VAPAUTTA. Hän luulee että muutkin ovat mielipiteisiinsä ja uskoonsa samalla tavalla manipuloituja niin kuin hänkin on omaansa.

      • Anonyymi
        ouro kirjoitti:

        <<Mikä on sen - kristinuskon - HYVÄ OSA, joka kannattaa säilyttää?<<

        Ei sitä voi niin lyhyesti kertoa, että kukaan sitä jaksaisi lukea, mutta tärkeintä on, että se oikeasti tuottaa ILOA ja VAPAUTTA. 🌹👀

        Miten Jeesuksen kidutusmurha tosi Jumalana ristille kirottuna kiroukseksi, voi tuottaa ILOA ja VAPAUTTA. Olet sairas.

    • Anonyymi

      Kirkkoon mennään jos sitä yhtä kohtaa roomalaiskirjeestä ei vain siellä lueta.

      Jos luetaan,niin pian kirkot voi myydä huutokaupalla eniten tarjoavalle.

      • Tuo ihan kuvitelmaa ja varmaan jotenkin nousee siitä että sinulle se homoseksuaalisuus on kovin läheinen.

        Oikeasti perinteet ja kulttuuri mitä kirkkokin kuitenkin edustaa ei voi tehdä sitä yksin vaan siihen vaaditaan se seurakunta, lauma ihmisiä jotka "puhaltavat" asiaan henkeä.
        On aika tyhmää kuvitella jonkin paasauksen vetoavan ihmisiin vaikka kyse olisi juuri tuosta sinun tarkoittamasta homoseksuaalisuus jutusta. Kun oikeasti suurin osa on heteroita , ei heitä eikä meitä paina tuo homoseksuaalisuus kokoajan taukoamatta. Elämässä on on suurempiakin asioita kuin ylipäätänsä seksuaalisuus ja puhumattakaan genre johon et itse tunne vetoa .

        Elämä on tietenkin valintoja voihan sitä kuluttaa elämäns jossain lahkossa "vastustaen" homoseksuaalisuutta miten hemmetissä edes hetero tuon tekee mutta ei siitä perinteeksi ole. Perinteet ovat suomen uskovissakin ihan jossakin muualla ja siksi aidot kirkko konsut ei edes lähde puolustamaan lahkoja.

      • Anonyymi

        Juuri näin, mutta kun Roomalaiskirje on Paavalin tärkein opetuskirje, joka loi kristinuskon omalla evankeliumillaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin, mutta kun Roomalaiskirje on Paavalin tärkein opetuskirje, joka loi kristinuskon omalla evankeliumillaan

        Ei taatusti ole homoseksuaalisuus uskon keskiössä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei taatusti ole homoseksuaalisuus uskon keskiössä.

        Miksi täällä sitten on aiheesta satoja ketjuja?

      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Tuo ihan kuvitelmaa ja varmaan jotenkin nousee siitä että sinulle se homoseksuaalisuus on kovin läheinen.

        Oikeasti perinteet ja kulttuuri mitä kirkkokin kuitenkin edustaa ei voi tehdä sitä yksin vaan siihen vaaditaan se seurakunta, lauma ihmisiä jotka "puhaltavat" asiaan henkeä.
        On aika tyhmää kuvitella jonkin paasauksen vetoavan ihmisiin vaikka kyse olisi juuri tuosta sinun tarkoittamasta homoseksuaalisuus jutusta. Kun oikeasti suurin osa on heteroita , ei heitä eikä meitä paina tuo homoseksuaalisuus kokoajan taukoamatta. Elämässä on on suurempiakin asioita kuin ylipäätänsä seksuaalisuus ja puhumattakaan genre johon et itse tunne vetoa .

        Elämä on tietenkin valintoja voihan sitä kuluttaa elämäns jossain lahkossa "vastustaen" homoseksuaalisuutta miten hemmetissä edes hetero tuon tekee mutta ei siitä perinteeksi ole. Perinteet ovat suomen uskovissakin ihan jossakin muualla ja siksi aidot kirkko konsut ei edes lähde puolustamaan lahkoja.

        Saisiko nyt tietää ne perinteet ja kulttuurin mitä krisinusko edustaa Paavalin opilla ja hänen tekemällä evankeliumilla kristinuskona?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saisiko nyt tietää ne perinteet ja kulttuurin mitä krisinusko edustaa Paavalin opilla ja hänen tekemällä evankeliumilla kristinuskona?

        Oppi - kuten kaikki tietävät - perustuu viattoman ihmisen ristiin naulaamiseen, hengiltä kiduttamiseen teurastettuna uhrilampaana (1.Kor.5:7) ja Raamatun mukaan ristille kiroamiseen Gal.3:13).

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miksi täällä sitten on aiheesta satoja ketjuja?

        Koska se on eräitten riehuvien AKTIVISTIEN tärkein asia. 🌹👀

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei taatusti ole homoseksuaalisuus uskon keskiössä.

        Mikä on uskon keskiössä?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mikä on uskon keskiössä?

        Onko keskiö vai usko sinulle uusi sana? Haluatko kertoa lisää? Haluatko avautua?

        Oikeasti, alennutko taas kerjäämään väittelyä? 🌹👀

      • Anonyymi
        ouro kirjoitti:

        Onko keskiö vai usko sinulle uusi sana? Haluatko kertoa lisää? Haluatko avautua?

        Oikeasti, alennutko taas kerjäämään väittelyä? 🌹👀

        Keskiöksi voidaan sanoa esimerkiksi sitä mikä on pyörivän pyörän keskellä, ja usko tässä tapauksessa liittyy kristinuskoon, mutta ei liittynyt humoijin uskon keskiössä, josta uskon keskiöstä kysyin. Onko siihen vaikea vastata? En minä mitään kerjää. Minä vain en tiedä mikä on kristinuskon keskiössä.

        Lisäystä - mistä minun pitäisi avautua?!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keskiöksi voidaan sanoa esimerkiksi sitä mikä on pyörivän pyörän keskellä, ja usko tässä tapauksessa liittyy kristinuskoon, mutta ei liittynyt humoijin uskon keskiössä, josta uskon keskiöstä kysyin. Onko siihen vaikea vastata? En minä mitään kerjää. Minä vain en tiedä mikä on kristinuskon keskiössä.

        Tulin nyt -anteeksi - kirjoittaneeksi j -kirjaimen h kirjaimen tilalle, kuten se espanjaksi ääntyy.

      • Anonyymi
        ouro kirjoitti:

        Koska se on eräitten riehuvien AKTIVISTIEN tärkein asia. 🌹👀

        Sehän liittyy kristinuskon perustaneen juutalaisen Paavalin kirjeeseen, ja näin ollen myös kristinuskon opin perustaan. On kristinuskon tärkeimmästä oppikirjeestä, kuten perisyntikin - nämähän ovat keskenään verrannollisesti erottamattomat käsitteet - löytyy 5.Room.12. (koko perisyntiopin perusta).

        Pitääkö minun käsittää nyt niin, ettei perisynti olekaan kristinuskon keskiössä?

        Kyllä ainakin luterilaisuuden keskiössä on perisynti, koska Lutherin kehittämä oppirakennelma perustuu siihen ja sen voittamiseen. Kastettahan perustellaan juuri sillä, että se vapauttaa ihmisen perisynnin kirouksesta ja varmistaa taivaspaikan.
        Kaikki ihmisen oma yrittäminen etsiä tai löytää tuomitaan pelagiolaiseksi omaksi teoksi, mutta kuitenkin lapsi saa käyttää hyväkseen vanhempiensa ja kummien tekoja. Jotenkin ristiriitainen oppi. Toisen teot kelpaavat, toisten eivät.
        Kasteen armo on itseasiassa armottomuutta, kun vanhemmat ratkaisevat sen, milloin lapselle lahjoitetaan tuo armo.

        Perisynti on ihmisessä kuolemaan asti. Ei se mihinkään häviä. Jokainen rehellinen ihminen voi sen itsessään havaita. Uudestikastajat ovat filunkeja.

        Oletko koskaan pyytänyt syntejäsi anteeksi Jumalalta? Suosittelen sitä. Silloin sinäkin voit ehkä oppia mitä tarkoittaa Jumalan armo jota ei voi millään omilla teoilla ansaita.

        luterilainen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Perisynti on ihmisessä kuolemaan asti. Ei se mihinkään häviä. Jokainen rehellinen ihminen voi sen itsessään havaita. Uudestikastajat ovat filunkeja.

        Täh: "Perisynti on ihmisessä kuolemaan asti. Ei se mihinkään häviä"???

        Eli koko kaunis seremonia lapsen kastamisesta onkin turhaa! Miksi tuota ei ole aikaisemmin sanottu?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täh: "Perisynti on ihmisessä kuolemaan asti. Ei se mihinkään häviä"???

        Eli koko kaunis seremonia lapsen kastamisesta onkin turhaa! Miksi tuota ei ole aikaisemmin sanottu?

        Sinulla ei ole oikeaa tietoa kristillisestä kasteesta. Ihminen pysyy syntisenä vauvasta vaariin eikä kasteen merkitys ole suinkaan se että ihmisestä tulisi synnitön. Puhumme täällä kristillisen kasteen luterilaisesta tunnustuksesta. Uudestikastajilla tulkinnat kasteesta ovat erilaiset. Saisit varmaan oman lahkosi palstalla suitsutusta. Täältä sitä et saa.

    • Anonyymi

      Mitä sitten kun Jeesus ei auttanutkaan, vaan kävikin aivan päinvastoin? Tuleeko maallinen kliininen psykologia silloin apuun?

      • Anonyymi

        Kyllä tulee apuun jos henkilö vain osaa sitä hakea. Nykyaikaisessa ammattitaitoisessa sielunhoidossakin käytetään psykologian tietoja. Jeesusta, eikä muitakaan henkiolentoja pyydetä apuun, vaan apua annetaan itse niin kuin laupiaan samarialaisen tapauksessa. Ongelmana voi olla oikean sielunhoitajan löytyminen koska monenlaista yrittäjää, hengenmiestä tai -naista ja jeesuksen nimissä toimivaa huijaria on liikkeellä ja rahastamassa sairaita ihmisiä. Itse suosittelen etsivälle kirkon perheasiain neuvottelukeskuksia ongelmien selvittämisessä. Uskonyhteisössään vaikeuksiin joutuneille suosittelen Uskontojen uhrien tuki ry:n sivuilta löytyviä psykoterapeutteja.

        Varsinkin rikkoutumassa olevissa avioliitoissa kärvistelevät turvautuvat kirkon perheneuvontaan, mutta eroavat kuitenkin myöhemmin.

        Tulos: kivulias prosessi kestää kauemmin ja kärsimys kerkeää lisääntyä. Paljoja lupauksia, mutta päinvastaisia tuloksia. Todellisuudessa, jos kaksi ihmistä ei tule toimeen keskenään, MITÄÄN EI OLE TEHTÄVISSÄ, puhui sitten ihmisten tai enkelien kielellä. 🌹👀

        Varmaan tuo aika pitkälle on noin. Jos asiat ovat sillä mallilla ettei toista siedä niin tuskin siihen muutosta tulee vaikka yrittäisi mitä vippaskonsteja. Etenkin jos on pitkä liitto jo takana niin painolastia on kertynyt.

      • Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Varmaan tuo aika pitkälle on noin. Jos asiat ovat sillä mallilla ettei toista siedä niin tuskin siihen muutosta tulee vaikka yrittäisi mitä vippaskonsteja. Etenkin jos on pitkä liitto jo takana niin painolastia on kertynyt.

        Sekä psykologistit että hihhulit lupailevat kuita taivaalta, mutta me vain elämme todellisessa maailmassa. 🌹👀

      • ouro kirjoitti:

        Sekä psykologistit että hihhulit lupailevat kuita taivaalta, mutta me vain elämme todellisessa maailmassa. 🌹👀

        Ehkä syytä on ihmisissä itsessäänkin jotenkin kuvitellaan kuinka kaikki asiat voisi muka korjata tai vaikkapa terapioilla ratkaista vaan kun ei voi. Joskus on ihan fiksuakin antaa periksi, luovuttaa ja antaa ajan parantaa haavat sen mitä se pystyy.

      • Anonyymi
        ouro kirjoitti:

        Sekä psykologistit että hihhulit lupailevat kuita taivaalta, mutta me vain elämme todellisessa maailmassa. 🌹👀

        "Sekä psykologistit että hihhulit lupailevat kuita taivaalta, mutta me vain elämme todellisessa maailmassa."

        Emme lupaa kuita taivaalta, mutta Jeesusta lupaamme, joka osaa hoitaa sen heikommankin jos vaan ihminen tähän Herramme hoitoon suostuu. Näin on Jeesus luvannut.

        Itsekeskeiselle ja oman navan ympärillä pyörivälle ei auta, vaikka kaikki psykologit tai sielunhoitajat yrittäisivät auttaa, ellei tämä tajua sitä, että hänessäkin on vikaa. Mutta tämän päivän itsekeskeinen ihminen ei sitä tajua.
        Jeesuksen neuvo pätee aina: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi."

        Ja Jeesusta näyttelevät monenlaiset hihhulit ja ongelmat saattavat vain pahentua.

      • Anonyymi
        ouro kirjoitti:

        Varsinkin rikkoutumassa olevissa avioliitoissa kärvistelevät turvautuvat kirkon perheneuvontaan, mutta eroavat kuitenkin myöhemmin.

        Tulos: kivulias prosessi kestää kauemmin ja kärsimys kerkeää lisääntyä. Paljoja lupauksia, mutta päinvastaisia tuloksia. Todellisuudessa, jos kaksi ihmistä ei tule toimeen keskenään, MITÄÄN EI OLE TEHTÄVISSÄ, puhui sitten ihmisten tai enkelien kielellä. 🌹👀

        Nyt puhut jostain hihhulisielunhoidosta jossa avioliiton jatkamista varmaan tuputetaankin asiakkaille. Ammattitaitoisessa sielunhoidossa sielunhoitaja ei tuputa mitään lopputulosta asiakkaalleen vaan eletään todellisuudessa. Eroavilla on silloin sielunhoitajan tuki ja mahdollisuus myös surutyöhön.

        Tarkoitatko, että jos sielunhoitaja elää arkitodellisuudssa, niin yhteiseloa ei enää kannata yrittää?
        Oletko sinä hihhulisielunhoitaja?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itsekeskeiselle ja oman navan ympärillä pyörivälle ei auta, vaikka kaikki psykologit tai sielunhoitajat yrittäisivät auttaa, ellei tämä tajua sitä, että hänessäkin on vikaa. Mutta tämän päivän itsekeskeinen ihminen ei sitä tajua.
        Jeesuksen neuvo pätee aina: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi."

        Mutta itsekeskeinen, oman navan ympäri pyöriminenhän on koko kristinuskon idea - jopa niin pitkälle, että itse Jumala kuoli Jeesuksen nimeen kidutettuna ja kiusattuna hyvänä ihmisenä VAIN minun puolestani!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Nyt puhut jostain hihhulisielunhoidosta jossa avioliiton jatkamista varmaan tuputetaankin asiakkaille. Ammattitaitoisessa sielunhoidossa sielunhoitaja ei tuputa mitään lopputulosta asiakkaalleen vaan eletään todellisuudessa. Eroavilla on silloin sielunhoitajan tuki ja mahdollisuus myös surutyöhön.

        <<Ammattitaitoisessa sielunhoidossa sielunhoitaja ei tuputa mitään lopputulosta...<<

        Mutta psykologistisen harhan vallassa oleva sielunhoitaja, kuten kirkon perheneuvojat, pyrkivät tosin hyvään, mutta vielä erehtyvät vain PITKITTÄMÄÄN muutenkin tuskallista prosessia.

        Vika on alkujaan kirkon omaksumassa VIRHEELLISESSÄ teoriassa, jonka mukaan erimielisyyteen on syynä joku OPITTU psykologinen seikka. Luonnontieteisiin perehtynyt taas tietää, että meitä pääasiassa ohjaavat GEENIT, jotka eivät ole muutettavissa.

        Koko 'perheneuvonta' jää näin henkisen kuppauksen asteelle. 🌹👀

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta itsekeskeinen, oman navan ympäri pyöriminenhän on koko kristinuskon idea - jopa niin pitkälle, että itse Jumala kuoli Jeesuksen nimeen kidutettuna ja kiusattuna hyvänä ihmisenä VAIN minun puolestani!

        Koitapa keksiä isompi narsistinen idea, jossa väkivaltainen Jumalan tuhoaminen kidutuskuolemalla muuttuukin jopa pyhäksi narsismiksi?! Ja ilman järjen häivää miettiä, että mitähän tällainen filofinen idea sitten todellisuudessa pitää sisällään, kun itse Jumalakin on kidutettu kuoliaaksi ja kirotaan ristille (kolminaisuusopin perusta - Jeesus Kristuksena on tosi Jumala). Ja tähän uskova henkilö toimii sitten 'sielunhoitajana'. Voi Luoja!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta itsekeskeinen, oman navan ympäri pyöriminenhän on koko kristinuskon idea - jopa niin pitkälle, että itse Jumala kuoli Jeesuksen nimeen kidutettuna ja kiusattuna hyvänä ihmisenä VAIN minun puolestani!

        Sekoitat nyt oman navan ja Jumalan navan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Sekä psykologistit että hihhulit lupailevat kuita taivaalta, mutta me vain elämme todellisessa maailmassa."

        Emme lupaa kuita taivaalta, mutta Jeesusta lupaamme, joka osaa hoitaa sen heikommankin jos vaan ihminen tähän Herramme hoitoon suostuu. Näin on Jeesus luvannut.

        Ja Jeesus on sinun palvomasi Jumala kirottuna,
        kuoliaaksi kiusattuna, kidutettuna ja teurastettuna uhrilampaanasi, jonka syöt ehtoollisella kuvitellen ruumiin ja veren olevan todellisesti läsnä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja Jeesus on sinun palvomasi Jumala kirottuna,
        kuoliaaksi kiusattuna, kidutettuna ja teurastettuna uhrilampaanasi, jonka syöt ehtoollisella kuvitellen ruumiin ja veren olevan todellisesti läsnä.

        Ja sitten vielä se Pyhä Vale - ja näin on Jeesus luvannut. Ei todellakaan ole, vaan juutalainen, joka tappoi Jeesuksen, kun Jeesus sanoi heidän jumalaansa Saatanaksi, joka nyt on myös teidän Jumala.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sekoitat nyt oman navan ja Jumalan navan!

        Ai, et olekaan kristitty ja palvo Jeesusta teurastettuna uhrilampaanasi itsesi puolesta Jumalana, niinkö? (1.Kor.5:7)?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai, et olekaan kristitty ja palvo Jeesusta teurastettuna uhrilampaanasi itsesi puolesta Jumalana, niinkö? (1.Kor.5:7)?

        Ja se, että oppiin on vielä kirjoitettu, että tämä kidutusmurha koskee nimenomaan ja kaiken lisäksi itse Jumalaksi tullutta ihmistä, on oikein kaiken pahuuden piste iin päälle!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja se, että oppiin on vielä kirjoitettu, että tämä kidutusmurha koskee nimenomaan ja kaiken lisäksi itse Jumalaksi tullutta ihmistä, on oikein kaiken pahuuden piste iin päälle!!

        Ja näin Saatana sai vallan uskovaisten avulla koko läntisestä maailmasta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitatko, että jos sielunhoitaja elää arkitodellisuudssa, niin yhteiseloa ei enää kannata yrittää?
        Oletko sinä hihhulisielunhoitaja?

        Ammattitaitoinen sielunhoitaja ei tuputa omia uskomuksiaan asiakkailleen vaan sielunhoidossa pyritään löytämään oikea vaihtoehto kriisistä selviämiselle. Paras vaihtoehto voi silloin olla ero, mutta sekään ei yleensä koskaan ole kivuton. Tässäkin sielunhoitaja voi olla kanssakulkijana lähimmäisilleen. Kirkon Perheasiainneuvottelukeskuksiin voi mennä muutkin esimerkiksi yksinäiset ja avoliitossa olevat ja mielen ongelmista kärsivät. Myös hengellistä väkivaltaa kokeneet. Minulla on pelkästään hyviä kokemuksia tästä kirkon diakoniatyöstä.

        Jos ymmärrys nyt jo olisi auennut Jeesuksen opetuksen ja Paavalin syntioppiopetuksen väliseen eroon, niin olisikohan aika kirkonkin nyt sitten jo lupua, niin perisyntivalheeseen liittyvästä ihmiskäsitykdetä kuin myös Jeesuksen palvonnasta kirottuna ja teurastettuna uhrilampaana ihmisten pahojen tekojen puolesta (Room7) ja uskovaisten ottaa itse vastuu omista teoistaa, eikä ajella kaksilla rattailla Jeesuksen nimeen?

        Tilanne on ollut aivan sairas (ilmestyskirja 12. luku), kun Jumalalla on toisessa kädessä uskovaisten mukaan ollut taivasten valtakunnan avaimet samaan aikaan, kun tämä on toisella kädellään uskovaisten mukaan kohennellutkin hiilivalkeaa helvetissä.

        Kaiken lisäksi, kun nämä eivät todistettavasti Raamatun mukaankaan ole sama entitetti, vaikka molempia Raamatussa kutsutaankin Jumalaksi, vaan toinen edustaa hyvää tietoa ja toinen pahaa tietoa.

        Ja mitä se Luojajumala luomiskertomuksen mukaan sanoikaan: 'Kstso, ihminen on tullut sellaiseksi kuin joku meistä - hän tietää hyvän ja pahan - kun ei hän nyt vain vielä ottaisi elämän puusta ja eläisi ikuisesti!' ja niin ihminen sidottiin materian kautta aikaan.

        Ei ihan putkeen mennyt tämä hyvän tiedon ja pahan tiedon erottaminen ihmisiltä.

        Saatanakin kelpasi uskovaisille Jumalaksi, ja niinpä ne ilmestyskirjan 12. luvun mukaan ovatkin samassa taivaassa, vaikka Saatanan paikka kuuluisi olla helvetissä.

    • Anonyymi

      Kunnon saarna on se suola mitä me ja kirkko tarvitsee

    • Anonyymi

      Veteraaneja pitää kunnioittaa aina rajan molemmin puolin, psykologia ei ole välttämättä biologiaa, jos 'vire' ihmissuhteissa katoaa -Ainoa mahdollisuus on rukoilla vihollisten puolesta:" Kova kolmipäiväisen myrskyn pelko sanoi jospa rukoilisin vihollisteni puolesta, ja myrsky laantui ja Joona pääsi rannalle, päinvastoin kuin Mooseksen tapauksessa kun ekyptiläiset joukot upposivat hyökyaaltoon. Suomalainen sukeltaja pelasti lääkärin tyttären pikaveneellä ja köydellä Thaimaan hyökyaaltoa päin, oli presidentin vastaanotollakin. Rakkaus Venäjään Naton pudonneitten ankkurien kautta on kaikkein tärkein. Kyllä niitä karhuja ja susia pitäisi ampua kannanhoidollisesti, eikä ihmisiä.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      121
      1841
    2. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Kittilä
      138
      1676
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      55
      1548
    4. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      167
      1372
    5. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      174
      1356
    6. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      151
      1326
    7. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1228
    8. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      76
      1173
    9. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      59
      1158
    10. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1045
    Aihe