Väärä profeetta syntiä tekemässä: tuomiokirjoitukset
Tässä muutama otos sellaisesta harrastuksesta, jossa ”profeetaksi” itse itsensä korottanut syntinen ihminen on ryhtynyt iljettäviin julkisiin kirjoituksiin. Julkiseen syntiin.
Hän latelee ”tuomioita”, vaikka hänellä ei ole, eikä voikaan olla minkään ”valtakunnan” valtuuksia, saati laillista legaalia asemaa tuomioiden paukutteluun. Kyseessä on laiton ja luvaton ”tuomiovallan” käyttäminen.
1) Jumalan valtakunnan tuomiovalta
--------------------------------------------------
• "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi; sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan. " ( Jeesus, Matt 7:1-2)
• ”Ja hän käski meidän saarnata kansalle ja todistaa, että hän on se, jonka Jumala on asettanut elävien ja kuolleitten tuomariksi. (Apt. 10:42)
2) Yhteiskunnallinen tuomiovalta
---------------------------------------------
on yksi vallan lohkoista toimeenpano- ja lainsäädäntövallan ohella. Suomessa tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat tuomioistuimet, joiden tehtävistä ja kokoonpanosta säädetään lailla.[1] https://fi.wikipedia.org/wiki/TuomiovaltaTuomiovaltaa käytetään Suomessa yleisissä tuomioistuimissa ja yleisissä hallintotuomioistuimissa.
Kuten jokaiselle normitason ihmiselle (ja uskovalle) on selvää, tuomiovallan käyttö, ja ”tuomioiden” lateleminen, jopa julkisella internetin tasolla – on mitä? Se on äärimmäisen röyhkeää ja likaista menettelyä. Vieläkin iljettävämmäksi sen tekee, että tämä omavaltainen ”tuomarin” tekele käyttää tuomioidensa vahvistamiseksi Pyhän Jumalan nimeä! Törkeää.
Ja, koettaakseen uskotella, että sellaiseen olisi jokin lupa (?) on korottanut itsensä tittelillä ”Suomen Profeetta”. Uskomatonta pahuuden ja sekavuuden pimeyttä.
Tässä esimerkkejä laittomasta, luvattomasta ja syntisestä tuomiovallan eksymyksestä.
1) KÄLVIÄN HELLUNTAISEURAKUNNALLE TUOMIO!!!
Anonyymi-ap 2023-09-17 15:36:55
”Suomen Profeetta sanoi:
-"Kaikki nämä kuusi vuotta,2023-2029 Herätys kiertää kaukaa Kälviän Helluntaiseurakunnan,heidän rikollisuuksiensa tähden,Aamen".
2) Suomen Profeetta oli puhunut Tuomion Sanoja Kälviän helluntaiseurakunnasta:
• Anonyymi-ap 2023-10-16 08:58:51 Suomen Profeetta lausui hiljattain seuraavat sanat:
-"Näin Sanoo Herra,Herra. Minä Tuhoan Kälviältä sen suvun,jonka jäsenistä yksi on Kälviän helluntaiseurakunnan jäsen ja joka on oppinut hevosmiehen sekä rakenmusmestarin taitoja. Syynä on salassaan pitämänsä homoseksuaalinen suhde,naimisissa olonsa aikana,toiseen naimisissa olevaan mieheen. Tuo toinen mies on kilpapyöräilijä p Kumpikaan ei ole tekoaan tunnustanut.Aamen".
3) Suomen Profeetta lausui Evankelista Markku Koivistosta!!!
• Lokakuussamme 2023,seuraavat sanat: -"Kolmisen vuotta sitten Israelin Elävä Jumalamme Vannoi minulle,Pyhän Henkensä Kau...
Lopuksi
--------
Tämä aloitus ei edusta minkään tason tuomiota. Tämä on julkinen NUHDESAARNA tälle väärälle profeetalle, joka on pimeydessään eksynyt luvattomiin ja laittomiin asioihin.
Ja samalla varoitus kaikille toisille, että kukin pitäisi itsensä kaukana väärien valheprofeettojen reviiriltä. Irtiotto niistä pimeyden demonisista voimista, joiden kytköksissä valheprofetiat ja ”profeetat” toimivat.
Kun aika on, Jumala itse toimittaa ratkaisunsa.
”Ja hän käski meidän saarnata kansalle ja todistaa, että hän on se, jonka Jumala on asettanut elävien ja kuolleitten tuomariksi. (Apt. 10:42)
Koetelkaa kaikki!
” Koetelkaa kaikki...” ( 1 Tess 5:21)
” Koetelkaa henget...” ( 1 Joh 4:1)
” .. profetoivia muut arvostelkoot..” ( 1 Kor 14:29)

Vastaukset 56
Vanhimmat
Se onkin tiukka paikka, kun Jumala alkaa mitata tätä prohveettaa "samalla mitalla" jolla se on toisia tuominnut! Siitä ei itkemälläkään selviä! Eikä selitykset auta.
Kun rikkoo Sanan määräytä: Älkää tuomitko - ettei teitä tuomittaisi! - niin ei auta, ei auta.
Kova paikka on vastassa tällä ylpistyneellä ja mahtailevalla rohveetalla!
Jo Vanhan testamentin vääristä pfoteetoista Herra lausui Jeremia-profeetan kautta:
"Katso minä käyn niiden profeettain kimppuun."
Jopa kolme (3) kertaa Jumala lausui, että "käy kimppuun"!
Lue Jeremia 23:30-32.
Ilmoitus on annettu, että Jumala itse käy tämän väärän profeetan "kimppuun".
Siinä näyttämöllä ei ihmisiä tarvita, ja kaikki pysyköötkin kaukana, kun
PYHÄ JUMALA ottaa tilintekoon sellaisen, joka OMIN LUVIN on ryhtynyt "tuomariksi".
Häpäissyt Jumalan Pyhän Majesteetin. Loukannut Jumalan arvovaltaa, suvereenia oikeutta olla ainoa TUOMARI!
Ei pitäis astua Jumalan reviirille, Hänen hallintonsa alueelle. Siitä saa maksaa.
Maahan saakka, maan tomuun Jumala kaataa väärät profeetat. Ja ne villitsevät henget, jotka profeetan apureina ovat olleet. Ne kaatuvat maahan, ja kumartuvat Herran Jeesuksen Kristuksen eteen, joka on pahan vallat voittanut.
Amen.
😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍
💋 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#18092802t
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞
Väärän profeetan tunnistamisen kriteerit Raamatussa.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18095301/miten-tunnistaa-vaara-profeetta
Oman uskonsa vuoksi on tarpeen olal hereillä ja havaita väärien henkien agendat.
Jumala valitsee armolahjojen kautta niinkuin Hän haluaa ja seurakunta sitten koettelee ja arvostelee onko se oikeasta lähteestä ja toimiiko se raittiisti Raamatun mukaan.
Koskaan ei Jumala ole lähettänyt ketään "ihmisten tuomareiksi"! Saati että joku profeetta omalla luvallaan ja mielivaltaisesti alkaisi "paukutella tuomioita" ihmisistä. Jopa kadotustuomiota, "Kirosi Martti Lutherin alimpaan helvettiin."
Kauhistus!
Jeesus KIELSI tuomarina toimimisen.
"Älkää kadotustuomiota lausuko". Tää "suomen profeetta" on eksynyt niin pahasti ylpeydesässään ja apisuneisuudessaan, että sellaisen korottamisen looginen seuraus on komapstuminen omiin synteihinsä.
Tietysti on sanottava synti synniksi, synti on tuomittava, Alkaen oman nutun sisältä.
Mutta ihmisten elämän "tuomareiksi" oi KOSKAAN pidä ryhtyä. Se on Jeesuksen antama KIELTO. Matt 7.1-2
Joko sitä rikkoo, hankkii itsellensä vaarallisen jatkon.
Jumala ei siedä "apulaistuomareita" valtaistuimelleen!
Jesuksen Kristuksen on Jumala asettanut ainoaksi valtuutetuksi.
"... että Hän on se, jonka Jumala on asettanut elävien ja kuolleitten tuomariksi."
Aot 10:42
Väärät profeetat eksyvät, sekä Jumalan Sanan ohjeista ja rajoista.
Mutta yleensä myös rikkovat lakeja ja asetuksia, yhteiskunnassa.
MIllä tavalla? Siitä aloituksessa:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18096775/miten-tunnistaa-vaara-profeetta---(-c-)#comment-124171635
Evankeliumi Matteuksen mukaan 7:1-5 FB92
»Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte, niin tullaan teille mittaamaan. Kuinka näet roskan veljesi silmässä, mutta et huomaa, että omassa silmässäsi on hirsi? Kuinka voit sanoa veljellesi: ’Annapa kun otan roskan silmästäsi’, kun omassa silmässäsi on hirsi? Sinä tekopyhä! Ota ensin hirsi omasta silmästäsi, vasta sitten näet ottaa roskan veljesi silmästä.
Kaikki sooloilijat ovat vääriä profeettoja, joita tulee kavahtaa. Raamattu on jo kauan sitten lukkoonlyöty ja siitä voi vain tarkentaa käännöksiä ja tulkintaa. Varsinaiset profeetat kuuluivat vain Vanhaan Testamenttiin. Johannes Kastaja viimeinen linkki vanhasta uuteen eli Kristukseen Jeesus.
On olemassa profetian armolahja, mutta ei täydellisenä kellään ja ne tulee aina arvioida Raamatun ja Kristuksen opin mukaan.
Harmi, että Henkien erottaminen oikein on niin harvinaista ja väärien 'profeettojen' perässä juostaan eksyksissä yleisesti.
PKTNH
Oikeassa olet.
Tämä aika on niin villin viidakon touhua!
SE on oikein väärien profeettojen himoa, että rupeaa tuomitsemaan toisia, osoittelee sormella syntejä, niinku tää suomen rohveette -- vain itse osoittaa olevansa syntien jopa laittomien juttujen tasolla!
UT:n opetuksessa ei ole mitään, että pitäisi esiintyä "profeettana"!
Ei niin. Siellä puhutaan profetian lahjasta. Eikä se tarkoita VT:stä kopioituja maneereita tai tulikivenkatkuisia tuomioita. Pikemminkin rauhallista ja rakentavaa hengellistä viisautta. Kaikkien lahjojen tarkoitus on rakentaa, eikä esim. lietsoa pelkoa. Vain rakkaus rakentaa. Pelko on rakkauden vastakohta, se herättää vihaa ja katkeruutta. Paavali opetti: "vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, niin en minä mitään olisi." Esim. tuossa Kälviän jutusta paistaa läpi katkeruus. Se on pyrkimys hengelliseen vallankäyttöön, mitä Pyhä Henki ei koskaan tee.
" Esim. tuossa Kälviän jutusta paistaa läpi katkeruus. Se on pyrkimys hengelliseen vallankäyttöön, mitä Pyhä Henki ei koskaan tee."
Juurikin niin!
Tämä H.P. on ITSE omilla kirjoituksillaan todistanut- mitä? Katkeruutta ja kaunaa esim- tuot Kälviän hell.srk kohtaan.
Eli-syntiä? Anteeksiantamttomuuden syntiä. Ja kun synti SITOO -- sellaiseen sydämeen, henkeen ja "asiaan" pääsevät demoniset voimat kiinni. MYös valheprofetia henget.
On julkisesti näkyvää, että tämä H.P. on katkeruuden ja vihan ja kaunaisuuden sitoma!
Sellaisessa tasossa EI Pyhä Henki voi toimia!
Profeetallisessa - kaikessa HERRAN palvelusasioissa - on tärkeä puhtaus! Se jonka Jeesus antaa. Kun katsoo itseään tunnustaa kuka ja mikä on?
1 Joh 1:6-10.
Puhdistus on jatkuvaa. Niinkuin pesemme hampaamme, itsemme - myös hengellinen taso tarvitsee jatkuvaa. Valvokaa ja rukoilkaa...
Kelpaa esitutkinta-aineistoon.
Sulla siis sellaista aineistoa itsestäsi, joka kelpaa?
Koettelua profetia-asiasta tarvitaan!!
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18100641/kaskiko-jumala-puhua--mita-sana-opettaa--(osa-b)
Koettelua kestämätön koettaa sensuroida pois itselleen hävettäviä tekstejä..
Kuka nuo tekstit on ppistanut,tuskin "profeetta".
Vaikuttaa ylläpidon tekosilta.
SE on robotti, joka poistaa VAIN sellaiset, joista JOKU tekee sivulla ilmiannon.
Vastaavaa sabotaasia on näkynyt.
Joku kiusallaan tekee ilmiannon. Ylläpidon robotti poistaa.
Sitten ylläpito palauttaa tekstin manuaalisen tarkastuksen perästä.
Koska kirjoituksessa ei ollutkaan! - mitään
sääntöjen vastaista, lainvastaista!
Näitä tapauksia oli taannoin joko 5-6 kertaa...
Eli jotkut kirjoittajat koettavat sensuroida sellaista, jota häpeävät.
Syytä onkin.
Niinpä juuri.
Tuon "suomen profeetan" tilanne olisi helpompi, jos ei olisi kirjoittanut sitä KAIKKEA, mikä tällä palstalla on julki. Arkistoituna.
Onko tuo sinulta uhkaus?
Jeesus ei uhannut, mutta muistutti sanojen vastuusta. Kannattaa lukea mitä Jeesus siitä sanoi: Matteus 12:33-37. Jos haluaa.
Jeesus itse varoitti:
"Älkää kadotustuomiota lausuko." (Luukas 6:37)
Joka rikkoo tuota kieltoa vastaan, on vastuussa Jumalan edessä. Ei ihmisten edessä.
"Suomen Profdetta Henri Puumala lausui minulle seuraavat sanansa (---) minä kiroan Martti Lutherin alimpaan helvettiin.” ”Se mies oli kiireestä kantapäähänsä saakka pelkkä vasemmistolainen sosialidemokraatti ja koko lutkukirkko ON HÄVITETTÄVÄ TÄYDELLISELLÄ TAVALLA,KOKO MAAILMASTAMME.”
Aloituksen tekijä toistaa valtavia määriä tekstejänsä tälle palstalle,vaikka on tullut lukuisia profetioita:
"Tukholman profetian herätys" alkoi syyskuussa 2023.
Aloituksen tekijä ei sano aamenta valheprofetioille.
Niitä on VALTAVA määrä tällä palstalla. Tekijänä tämä H.P.
ISOILLA aakkosilla otiskoita. Huutomekkejä kuin tykin suusta. !!!!!!!!
Eli? Turha kitistä. Ihan samassa vastaavassa suhteessa, kuin julkisuuteen tuotetaan valheprofetioita jostakin"herätyksestä" -
- niin SAMASSA suhteessa niitä voi arvioida, koetella ja kritisoida!
Jos ei tätä kestetä, ei kannata lukea!
Olisi hyvä jos kertoistte minkä seurakunnan jäseniä olette, niin voisimme varoittaa lapsia. Ja varoa itsekin.
Pyytäkää että tää puunala ilmoittaa. Ainakin hän hehkuttaa helluntaiseurakuntia....
Kannattaa kiertää kaukaa!
Herätys-herätys-herätys....
Vaikka sellaista hokisi hamaan maailman tappiin?
Ja vaikka hokisi lukkorukouksia niin että leuat puutuu....
Vaikka hokisi kuin mantraa: herätys...
EI tapahdu ihmisvoimin mitään!
Ainakin yritys hokea ja hokemalla saada jokin liikahtamaan? On kova.
Kun ihmisvoimin, sielullisilla voimilla, joiden apuna ovat demoniset eksytyksen henget?
Kun sillä arsenaalilla on liikkeellä, syntyy - mitä?
Joku huvittelee esiintymällä Puumalan kaverina tai Puumalana.
Fyysisesti ko henkilöä ei ole olemassa.
No, kun tiedät kerran, niin anna tulla faktaa jos on!
Kyllä se vian näyttää olevan!
Puumala mainostaa: Suomen Profeetta
Kaikella on aikansa.
On aika ladella tuomioita, kirota ihmisiä, jne.
Sitten mitta täyttyy. Tulee tilinteon aika.
Mitä on kylvänyt, sitä joutuu leikkaamaan..Olisi mahdotonta harhaoppisiakaan ojentaa jne., j
On aika heitellä kiviä, aika kerätä niitä
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18124387/jumalan-nimen-vaarinkaytto-infoa-ilmoitusta
Jeesus ei lähettänyt omiaan paukuttelemaan tuomioita, vaan
- olemaan Hänen todistajiaan,
julistamaan evankeliumia:
Ristin sanomaa!
Sillä tuomiolla, jolla joku paukuttelee oman päänsä tuomioita,
sillä samalla mitalla Jumala hänet mittaa.
Matt 7:1-3
kaikella aikansa.... saarn. 3- luvussa
Mikä ei ole Jumalasta, se raukenee tyhjiin, kuin lumiukko auringossa.
Tämä mainostettu herätys on kuin savu joka haihtuu. Jumala kun ei ole siinä.
Millä tuomiolla tää rohveetta on toisia tuominnut?
Sillä samalla mitalla JUmala tulee toimimaan.
Se on Jeesuksen oma sana.
Matt 7:1-3
Kun tää rohveetta on oikein kadotustuomionkin kirjoittanut:
Martti Lutherista. Kironnut alimpaan helvettiin....
Mitä Jeesus:
"Älkää kadotustuomiota lausuko, niin ei teillekään kadotustuomiota lausuta,!"
Luukas 6:37
Ei taida olla helpot paikat?
Kun Kaikkivaltias Jumala toteuttaa Sanansa.....
Hän, jolla yksin on laillinen tuomiovalta valtakunnassaan ja ihmisiin nähden.
Hänellä, ja Jeesuksella:
"Hän on se, jonka Jumala on asettanut elävien ja kuolleitten tuomariksi."
Apt 10:42.
Eipä kukaan normaali ihminen toivoisi olevan tämän rohveetan paikalla, kun PyhäJumala toimittaa ratkaisujaan. Niiden sanojen ja tekojen argumenteilla, joita tämä rohveetta ITSE on julki tuonut!
Matt 12: 33-37.
Pysytään me ihmiset kaukana siitä, mikä kuuluu Jumalan suvereeniin toimivaltaan!
Nuhdella saa ja pitääkin!
Synnistä pitää lausua..
Vääriä valheprofeettoja tulee ehdottomasti vastustaa...
Varoittaa saa ja pitääkin!
Mutta?
Siinä on raja. Piste.
Loppu on VAIN ja ainoastaan Kaikkivaltiaan Jumalan asiaa!
Olkoon tämän (profeetan) julkea esimerkki varoituksena,
Siitä, miten vaarallista on sekoilla siihen, mihin syntinen ihminen ei saa!
Tuomiovallan käyttö.
Huonokin esimerkki voi olla opiksi!
Kukaan joka tottelee Jeesuksen sanoja, Matt 7:1-3 ,
ei nosta itseään tuomarin korokkeelle!
Kirjoitukset sisältävät rikoksen tunnusmerkit, sekä toivon, että riittävän vankeuden, tai- rahallisen sangtion saa, että profeetta ymmärtää tyhmyytensä ja jumalattomuutensa.
Ei Jumalan tarvitse tuollaisia tyhjäpäitä suojella, vaan ottaa niskasta valheprofeetan nimissä heiluvaa kiinni ja ravistella hieman.
ts. tässä olisi se silmä- silmästä ja hammas- hampaasta oikea oppi.
Silmä- kun näkee tuomionsa ja hammas, että oikeus maksaattaa yhteiskunnassa, leivän vähenemisenä- on mutouskontoprofeetoille oikea "ruoska"-
Ei jumalaa ominluvin ole lupa edustaa.
Eikös tuota tarinaa kutsuta uudeksi testamentiksi.
Niin tai näin
Synneissään olevaa ja elävää ei Jumala aseta profeetan tehtäviin.
Niin ei, eikä sellaista, jonka mieli on kuin tuuliviiri, heiluu sinne tänne.
Kovin on sekavaa ja outoa!
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18159547/suomen-profeetalle-paperit-psykoosista-ja-pedofiliasta!!!
Joka tuon aloituksen lukee, ymmärtää että lääkäreillä on pitänyt olla täysi todiste ja oireisto, kun ovat psykoosidiagnoosia tehneet.
No, selitystä nousee...
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Kertoo aloituksen tehneen olevan väärä profeetta.
Aloituksen tekijä ei ole minkään sortin profeetta!
Ei oikea tai väärä tai suora tai kiero...
Viestejä saa poistaa, se ei todista mitään.