Jakaako Sanna Ukkola väärää informaatiota kolumnissaan

Anonyymi-ap

Sannan uusimassa kolumnissa on hämmentäviä väitteitä Hamasin hyökkäyksestä. Ne perustuvat Israelin suurlähetystön näyttämään videoon, joka on näytetty vain tarkoin valitulle yleisölle. Mahdollisuutta tarkistaa sen faktoja ei siis ole.

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/f6794c80-2f50-473b-89bf-9994e8563019

"Näemme kuinka terroristit hyökkäävät festivaaleille, jossa nuorten tanssi ja laulu muuttuu hetkessä avunhuudoiksi ja itkuksi, kun laskuvarjojoukot hyökkäävät puolustuskyvyttömien nuorten kimppuun."

Hamasin tiedetään käyttäneen moottoriliitimiä Gazaa ympäröivän aidan ylittämiseen ja sillä tavoin ylitulleita tosiaan laskeutui melko lähellä rajaa olleelle musiikkifestivaalien alueelle. Sen sijaan ei ole tiedossa, että laskuvarjoja olisi käytetty, mikä olisi ollut mahdotontakin. Videoita laskuvarjoista on kyllä levitetty harhauttamistarkoituksessa. Vaikea sanoa, mitä Ukkola tarkoittaa. Jos hänen kirjoittamansa on sananmukaisesti totta, herää tietenkin epäilys, onko kaikki Israelin esittämä materiaali ollut oikeaa.

Netissä levinnyt video, jota on väitetty Hamasin laskuvarjomiesten hyökkäykseksi, on kuvattu selvästi ennen hyökkäystä ja siinä näkyy Egyptin Sotilasakatemian rakennus. Onko siellä koulutettu joitain terroristeista, tai onko joku hyppääjistä terroristi, sitä emme tietysti tiedä, mutta video tuskin liittyy terroristitoimintaankaan mitenkään.

https://apnews.com/article/fact-check-parachute-hamas-egypt-777994192182

Itse uskon, että suurin osa, ehkä jopa kaikki, Israelin esittämällä videolla on todellista materiaalia. Oletan Sannan käyttäneen epähuomiossa epätarkkaa ilmaisua. Silti Israelin tapa esittää videota on outo. Tilaisuuteen saavat tulla vain heidän valitsemansa ihmiset eikä mitään saa tallentaa. Ymmärrän tietynlaisen yksityisyyden suojan videoilla näkyvien ihmisten kannalta, mutta tuollainen tapa toimia herättää myös epäilyksiä materiaalin aitoudesta.

Niin tai näin, video ei muuta perusasetelmaa. Myöskään Israel ei toimi oikein ja pelkästään se selittää, miksi viha juutalaisvaltion asukkaita kohtaan on joissain piireissä silmitöntä. Hyvä esimerkki juuri nyt on tapaus, jossa palestiinalaisteini puukotti israelilaisen naispoliisin kuoliaaksi. Todellisuudessa tapahtui ilmeisesti niin, että poliisien saatua teini jo taltutetuksi, hässäkän keskellä toinen israelilaispoliisi ampui naispoliisia, ja hän todellisuudessa kuoli luotiin, ei puukosta saamaansa naarmuun. On ymmärrettävää, että paikalla olleet poliisit eivät halua totuuden tulevan ilmi.

Israelilainen oikeus päätti, että teinin kotitalo jyrätään maan tasalle. Ihmisoikeusjärjestöt ovat arvostelleet päätöstä, koska vanhemmat eivät todennäköisesti ole olleet mitenkään osallisia tapahtumaan, ja ketä muita talossa sitten asuukaan.

Israelilaisille on vahinkoja sattunut aiemminkin. Pitkään he väittivät sotilaidensa ampuman toimittajan kuolleen vastapuolen luoteihin:

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009248444.html

Vahingot on mukava laittaa vastustajien tilille, mutta ei ole varmaa, että kaikki tapahtumat olisivat edes vahinkoja.

Olli Ruohomäki kertoi äskeittäin Puheenaihe-podcastissa todistaneensa alueella toimiessaan tapausta, jossa Länsirannalla juutalaiset siirtokuntalaiset olivat katepillarilla työntäneet suuren kiven palestiinalaiskylän kaivon päälle. Palestiinalaisilla ei ollut mitään keinoa poistaa sitä. Kuultuaan asiasta Ruohomäki otti yhteyttä Israelin miehitysjoukkoihin, jotka kävivät poistamassa kiven. Paikallinen komentaja oli harmitellen todennut, että valitettavasti siirtokuntalaiset tekevät kaikenlaista, mitä heidän ei pitäisi tehdä.

Voi olla, että törkeyksiä tehdään ihan tarkoituksellakin lavastaen ne vastustajan piikkiin. Se on erittäin tehokas tapa levittää katkeruutta. Netanjahulaiset ja muut äärisionistit eivät halua rauhaa. He tietävät oikein hyvin, että Israel on paljon voimakkaampi kuin terroristijärjestöt, joten terroristi-iskujen kerjääminen herättämällä katkeruutta pelaa vain heidän pussiinsa. Mitä enemmän ja verisempää katkeruutta he onnistuvat herättämään ja mitä verisempiä ovat sen seurauksena terroristien iskut, sitä enemmän he saavat tukea vaatimuksilleen hävittää palestiinalaisasutus kokonaan, ensin Gazasta ja sitten Länsirannalta. Sekopäisin paikallinen zhirinovskihan jo vaati ydinaseen käyttämistä gazalaisia vastaan. Ehkä se oli huumoria, mutta Venäjällä itse maan presidentti kävi osallistumassa Zhirinovskin hautajaisiin, enkä ihmettelisi, jos Netanjahun suhde Knessetissä paksuja puhuneeseen törkyturpaan olisi samanlainen.

Luojan kiitos USA:ssa on nyt järjellinen hallitus. Blinken totesi kylmästi ja aivan oikein, että Gazaa ei jatkossa voi hallita Hamas, mutta ei myöskään Israel. Sama pitäisi olla selvää myös Länsirannan suhteen. Mikäli siionistit haluavat laajentaa Israelin aluetta, kuten he asian näkevät, sen Raamatulliseen kokoonsa, maksakoot ruhtinaallisesti maansa menettäville palestiinalaislle. Israelilla on rahaa ja sen tukijoilla sitä vasta onkin.

6

240

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Huvittavaa, että Ukkola itse käyttää nimitystä Hamasin taistelijat

      "On käsittämätöntä nähdä, kuinka useassa kohtauksessa Hamasin taistelijat juhlivat verilöylyä, riemuitsevat palavien autojen edessä ja huutavat allahu akbar."

      vaikka taisi ehtiä arvostelemaan juuri sitä, ettei hamasilaisia kutsuta aina terroristeiksi.

    • Anonyymi

      Pitkään Israelin uhattu asema on kiinnittänyt huomiota Yhdysvalloissa ja saanut dollarit virtaamaan. Haluaako Israelin oikeisto siis rauhaa ollenkaan? Niin kauan kuin maailmassa riittää rahakkaita ja vaikutusvaltaisia siionistikristittyjä, tuskin. Sopivan pieni, ei liian suuri, konflikti tuo rahaa ja aseita.

      Olkoonkin, että monta kertaa Israelin olemassaolo on todellakin ollut uhattuna. Nyt se ei ole. Päin vastoin Israelin asema on vahvistunut. Uudeksi uhkaksi on nousemassa maaperän aiempi haltija (ennen kuin Britit ottivat alueen "suojelukseensa") Turkki. Tilanne on kiusallinen. Niin kauan kuin sota Ukrainassa jatkuu, Turkilla on melko vapaat kädet tehdä, mitä se haluaa. Ja on vielä sittenkin, jos sota päättyy Venäjän voittoon ja sen aggressiivisen kehityksen jatkumiseen. USA ei voi ajautua sotaan alueen vahvinta ja tärkeintä liittolaistaan vastaan, ja sen ovat jo USA:n suojeluksessa olevat kurdit saaneet kokea. USA on katsonut vierestä turkkilaisjoukkojen puuhia kurdialuetta vastaan.

      Maltillisissakin israelilaisissa on niitä, jotka pelkäävät pelkän rauhanomaisen rinnakaiselon palestiinalaisten kanssa lopulta tuhoavan juutalaisvaltion. Ihan vain sillä, että he lisääntyvät paljon nopeammin kuin enemmän länsimaiset juutalaiset.

    • Anonyymi

      Sanna Ukkola on ihan oikealla asialla tässä kolumnissaan.

      • Anonyymi

        Israelin asialla valittuna hyödylliseksi idiootiksi?


    • Anonyymi

      On mahdollista ja todennäköisestäkin, että Israel suoltaa osittain propagandaa ja niin tekee myös Hamas. Siksi kummankin osapuolen kertomuksiin kannattaa suhtautua varauksellisesti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kun Arman Alizad puolusti hiihtäjä Vilma Nissilää sanomalla

      "älä välitä sekopäistä Vilma", ja kun siitä kerrottiin täällä, niin sekopäinen mukasuvaitsevainen teki siitä valituksen
      Maailman menoa
      24
      2645
    2. Trump muka öljyn takia Venezuelaan? Pelkää mustamaalausta

      Kertokaapa mistä tuollainen uutisankka on saanut alkunsta? Näyttäkääpä ne alkuperäiset lähteet, minä en löytänyt mitään
      Maailman menoa
      40
      2312
    3. Ei tule uni

      Kuten epäilin. Onneksi viime yön sain ihan hyvin nukutuksi. Tiesin kyllä, ettei tästä mitään tänään tule.
      Ikävä
      62
      1298
    4. Miksi juuri Venezuela?

      Kaikista maailman valtioista Trump otti silmätikukseen Venezuelan. Mutta minkä ihmeen takia? Kyseessä on kuitenkin vähäp
      Maailman menoa
      299
      1221
    5. Toivon sulle silti hyvää

      Väärinkäsityksiä tapahtuu, mutta nyt on uusi vuosi ja uudet kujeet.
      Ikävä
      41
      976
    6. Tiedän, että olet luonnevikainen

      Haluaisin vain todeta olleeni väärässä tässä asiassa.
      Ikävä
      42
      957
    7. Pitäisikö meidän

      Sitten nähdä ilman että siitä tehdään ongelmaa?
      Ikävä
      75
      852
    8. Jos mies olet oikeasti...?

      Kiinnostunut... Pyydä mut kunnolla treffeille ja laita itsesi likoon. En voi antaa sydäntä jos sinä olet epävarma ja eh
      Ikävä
      72
      826
    9. Nautitko riidan haastamisesta?

      Itse olen hyvin kärsivällinen ja sopuisa noin yleensä, mutta osaan tarvittaessa olla hankala. Niin metsä vastaa kuin sin
      Sinkut
      175
      793
    10. Akateemikko Martti Koskenniemi vertaa Trumpia Putiniin

      "-Suomalaisena on syytä olla huolissaan siitä, että Yhdysvallat näin vahvistaa 1800-luvun alkupuolella julistamansa etup
      Maailman menoa
      93
      762
    Aihe