Miksi susi seuraa yksinvaeltajaa?

Olen harrastanut jo vuosia vaellusta eri puolla Suomea.
Kolmisen vuotta sitten pysähdyin tauolle eräällä laavulla ja havahduin siihen, että tulosuunnassani noin 100m päässä seisoskeli harmaa iso koira tai susi. Eläimellä ei näkynyt pantaa. Söin evääni laavun suojissa ja kurkistelin pari kolme kertaa laavun suojista eläimen suuntaan, joka vain seisoi kaikessa rauhassa ja katsoi minun suuntaani. Tein johtopäätöksen, että minun pitää poistua paikalta. Rämäytin puukalikalla nuotion peltikannen kiinni ja poistuin laavun suojissa paikalta. Tuon jälkeen en nähnyt enää eläintä jatkaessa matkaani.

Tapauksen jälkeen olen susialueilla vaeltaessani seuraillut aktiivisesti myös takamaastoa ja viime kesänä tein kaksi havaintoa perässäni hiippalleesta sudesta.
Kummallakaan kerralla eläimet eivät pyrkineet lähestymään. Olivat varsin kaukana ja kävivät näköetäisyydellä, kun pidin taukoa.
Onko muilla vastaavia havaintoja?
15390
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Susi oli siis seurannut jälkiäsi..

Äänestä
  • Näin minä olen alkanut tulkitsemaan.

    Äänestä

Sudella on nälkä ja odottaa tilaisuutta.

Äänestä

Sudella hyvä hajuaisti, joten ne eväät varmasti houkuttelee niitä.

Äänestä

Ehkä laavun ruuanmurut houkuttelevat jyrsijöitä joita joku yksinäinen susi on oppinut pyydystämään. Laumassa eli perheryhmässä eläessään sudet keskittyvät suurempaan riistaan, mutta yksinäiset nuoret sudet joutuvat hakemaan ruokansa mistä sattuu ja silloin hiiret, myyrät ja sopulitkin kelpaavat.

Ainoa kerta kun olen nähnyt suden luonnossa "vahingossa" oli tapaus, jossa susi jolkotti jäätä myöten n. 100 metrin päässä poikittain minun kulkusuuntaani. Se ei edes päätään kääntänyt minua katsoakseen vaikka varmasti oli huomannut, ettei ollut yksin järven jäällä. Se eteni viivasuoraan kohti päättämäänsä päämäärää.

Äänestä

Se haluaa susta frendin.

Äänestä

Jos susi hakeutuu ihmisen jäljille, se on mahdollisesti vaarallinen. Ei se pelkkää uteliaisuuttaan ole liikkeellä. Luonnossa liikkuva ihminen ei yleensä seuraa taustapeiliään ja sieltä saattaa jäädä tärkeitäkin asioita huomaamatta. Susi ei kuitenkaan kuulu metsässä liikkujan jäljille.

Äänestä

Joku on ruokkinut sutta, ehkä se kaipaa makupaloja ihmiseltä. Moni heittää esim. pudonneen leivän taukopaikalle.

Äänestä

No tokihan peto saalista seuraa.

Äänestä

Laumasta eksynyt on evästä.

Äänestä

Älä ilmoita sitä minnekään.

Anna niiden olla.

Ei ole syömässä sinua, olet sen
perheen reviirillä.

Äänestä

Kyllä tuo on varsin tavallinen tilanne. Susi kyllä seuraa jossain määrin ihmistä, mutta aivan samoin tekee karhu. Yleensä sitä seuralaista ei vain näe.

Äänestä

Varmaan siinä toivossa, että yksinkulkija suden mielestä todennäköisemmin kuukahtaa. Siinähän olis illallismahis hukka voi tuumia.

Meillä oli metsäinen tie kulkea lapsilla kouluun. Joskus yksinäisen suden jäljet saattoi nähdä Ylä-Savon korkeudellakin.
Nyt susihavaintoja nähdään Länsi-Suomen alueillakin.
Enemmän susilaumat kun yksinäinen susi olisivat ehkä lapsille vaarallisempia.

Se pystytään tosjaan kokein osoittamaan notta kaikki maailman koirat polveutuvat susista.

Äänestä

Nykyään erikokoisia susilaumoja asustelee lähes koko maassa. Lisäksi etelä- ja länsi-Suomessa nuo ovat päässeet tottumaan ihmiseen, eli eivät juuri ihmistä pelkää. Tämä on ongelma luonnossa liikkujien kannalta.

Äänestä

Itärajan yli tullut arojen urossuri painaa jopa 49 kg verran. Tällainen susi ottaa jo aseistamattomalta aikuiseltakin mieheltä nirrin pois.

Kyllä se perässä seiraillut susi on ruoanhakumielessä seuraillut. Jos kulkija jää istuksimaan maahan, paljas niska suden näkäkenttään päin, niin kyllä se susi tulee. Se ottaa niskasta kiinni, ja alkaa ravistella.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Olen harrastanut jo vuosia vaellusta eri puolla Suomea.
Kolmisen vuotta sitten pysähdyin tauolle eräällä laavulla ja havahduin siihen, että tulosuunnassani noin 100m päässä seisoskeli harmaa iso koira tai susi. Eläimellä ei näkynyt pantaa. Söin evääni laavun suojissa ja kurkistelin pari kolme kertaa laavun suojista eläimen suuntaan, joka vain seisoi kaikessa rauhassa ja katsoi minun suuntaani. Tein johtopäätöksen, että minun pitää poistua paikalta. Rämäytin puukalikalla nuotion peltikannen kiinni ja poistuin laavun suojissa paikalta. Tuon jälkeen en nähnyt enää eläintä jatkaessa matkaani.

Tapauksen jälkeen olen susialueilla vaeltaessani seuraillut aktiivisesti myös takamaastoa ja viime kesänä tein kaksi havaintoa perässäni hiippalleesta sudesta.
Kummallakaan kerralla eläimet eivät pyrkineet lähestymään. Olivat varsin kaukana ja kävivät näköetäisyydellä, kun pidin taukoa.
Onko muilla vastaavia havaintoja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu