Pakolaisia virtaa Suomen kaakkoisrajalle

Nyt se alkoi, miksi aina kun persut ovat hallituksessa?

IS:
Suomen kaakkoisrajalle alkoi taas virrata turva­paikan­hakijoita

Rajavartiolaitos pitää rajalle saapuneiden turvapaikahakijoiden määrää tavallista suurempana. Taustalla vaikuttavat Venäjän viranomaisten toimet.
Mikko Vesa
14:03

Kaakkois-Suomen rajanylityspaikoille on saapunut elokuun alusta alkaen 91 henkilöä, joiden rajanylittämiseen vaadittavat matkustusasiakirjat eivät ole olleet kunnossa. Asiasta kertoo Rajavartiolaitos sunnuntaina julkaistussa tiedotteessa.

Rajalle saapuneiden määrä on tavallista suurempi. Henkilöt ovat rajatarkastusten yhteydessä hakeneet turvapaikkaa Suomesta.

Rajavartiolaitoksen mukaan Kaakkois-Suomen rajalle saapuneilta henkilöiltä on pääasiassa puuttunut maahantuloon vaadittava viisumi. Henkilöt ovat kolmansien maiden kansalaisia ja käyttäneet Venäjää läpikulkuun.
40534
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

Hallitukselta on hanskat pudonneet. Nyt ei taida Niinistönkään väliintulo auttaa niin kuin Spilän hallituksen aikaan.

Äänestä

Urpon Forenomit perustettava uudelleen.

Äänestä

Rajala on varmasti hyviä, venäläisiä, polkupyöriä myynnissä, mutta nyt ne pitää jättää Venäjän puolelle.

Äänestä

Persujen kädet syyhyävät päästä kantamaan väsyneiden matkalaisten laukkuja?

Äänestä
  • ...Kuten vuonna 2015.

    Äänestä

Persut on tilanneet ne, että saa käännyttää. Kuka hullukaan tänne
Persulandiaan tulisi ?

Äänestä

Ei ne tänne meille pääse, siellä rajallahan on se pakolaisesteaita.

Äänestä
  • Rajalle on rakennettu kauhistuksen kanahäkki. Mutta kestääköä se tuhansien rynnäkön?

    Äänestä

Turvapaikanhakijoita tulee ottaa maahan sen verran kuin löytyy tiloja heidän majoittamisekseen siksi ajaksi, kunnes heidän asiansa on tutkittu ja vääräksi todettu. Palauttaminen välittömästi kielteisen päätöksen jälkeen ja lasku palauttamisesta lähtömaahan.

Äänestä

Suomen ja Venäjän välinen yhteistyö mennyttä. Loogista ettei venäläiset aio enää tuhlata resursseja pakolaisiin, jotka pyrkivät EU:hun.

Äänestä

Orpo ja Purra varmasti ottavat kotiinsa Sipilän esimerkkiä seuraten.

Äänestä

"Maahanmuuttovirasto on ohjannut Suomesta turvapaikkaa hakeneet vastaanottokeskuksiin tai siitä eteenpäin muualle."

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009986409.html

Eli niin siinä vaan kävi, että huolimatta persujen sisäministerin salkusta, rajalle tulleet imuroitiin sisään. Onko Rantanen suvakoitunut? #väestönvaihto

Äänestä

Virtaa? Onko 93 ihmistä 3 kuukauden aikana virta? No ehkä hysteerisen antipersun mielestä on? Eivätkä ne virranneet, vaan polkivat polkupyörillä.

Ja nyt sisäministerin päätöksellä polkupyörillä rajan ylittäminen on kielletty.

Äänestä
  • Eikös persujen pitänyt lopettaa paperittomien maahantuonti?

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Eikös persujen pitänyt lopettaa paperittomien maahantuonti?

    "sisäministerin päätöksellä polkupyörillä rajan ylittäminen on kielletty"

    Mutta se että venäjä käy hydridisotaa matuilla Suomea vastaan ei pitäisi olla pilailun, antipersuilun tai puoluepolitiikan aihe.

    Äänestä

  • Eli kävellen saa Rantasen mukaan tulla Suomeen. Bussillakin muuten saa vielä tulla.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Eli kävellen saa Rantasen mukaan tulla Suomeen. Bussillakin muuten saa vielä tulla.

    Sinulla on vähän heikot yleistiedot huomaan. Venäjän rajaa ei saa ylittää kävellen, ei ole muuten koskaan saanut edes Imatra/Enson kohdalla, vaan ainoastaan kulkeneuvolla.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Sinulla on vähän heikot yleistiedot huomaan. Venäjän rajaa ei saa ylittää kävellen, ei ole muuten koskaan saanut edes Imatra/Enson kohdalla, vaan ainoastaan kulkeneuvolla.

    Suomen rajasta nyt on kysymys eikä Venäjän.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Eikös persujen pitänyt lopettaa paperittomien maahantuonti?

    Taitavat sivuston ähinästä päätellen lopettaa ihan itse koko puolueen. Käy kuten sinisten, eli häviävät kuin pieru saharaan kenenkään kaipaamatta.

    Äänestä

Tämä toiminta on pysäytettävä heti alkuunsa ja kaikki palautettava samantien takaisin.

Äänestä

91 kun huurrit päästi 35.000kpl 🤔

Äänestä
  • Suomen toverit kaipasivat lisäväkeä Suomeen, nyt niitä idästä sitten pukkaa.

    Äänestä

  • Katsotaan ennen kuin hallituskausi on lopussa.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Katsotaan ennen kuin hallituskausi on lopussa.

    silloin urpo petteri oli sisäministerinä , nyt päänministerinä☹️

    Äänestä

Suomi politikot unohti katsoa karttaa, kun alkoivat sota-kiimansa.
Kun osallistuu sotaan, niin sotaa saa,,
tämä jäi veronmaksajille ja kansalle kertomatta !!
Likinäköinen politiikka johtaa ongelmiin.

Kansaa tosiaan pidetään tyhmänä. Ja maata alas ajetaan urakalla.
- On ollut jo huvittavaa seurata, miten esim.. professori voimin on haluttu kieltää tuo uskonnon ja väestön vaihto politiikka.
- On jopa keksitty, että tämä tapahtuva matemaattinen tosiasia olisi joku "salaliitto-teoria".. --Siis on haluttu mitätöidä olemassa oleva tilastollinen uhka ! Kevyin perustein... mutu tuntumalla..

Matematiikka toimii, ja uskonnot vaihtuu ja väestö vaihtuu tällä menolla, jos vastatoimiin ei aleta ajoissa. ikävä kyllä.

Muutenkin oman kulttuurin tuhoaminen ja alisteisena bryssel ohjauksessa oleminen on siirtomaapolitiikkaa.
- Mutta meillä on perinteitä, ensin ruotsin siirtomaa, sitten venäjän ja nyt brysselin ja us naton siirtomaana toimimme nöyränä, nettomaksajan asemassa !
-- Miksi Suomesta halutaan turvaton maa ? Kun huonot esimerkit on nähtävillä. ( -edes suurissa "kansojen sulatus uuni valtioissa, ei asiat ole kunnossa! Huom! ).
Suomessa elätetään ruokitaan "kyytä povella" MIKSI ? kenen etu ?
ja esim... ulkomailta, sotavanki leireiltä vihreiden tuomat terroristit, sekä muut rescue pakolaiset saavat kela.lepo lomilla lepäillä täys ylläpidossa !
- Ei ole mitään työvelvoitetta,, vaan kela turisti saa heti täyden sosiaaliturvan !! Lepo lomat koko suvulle.
Tämä on tosi törkeää veronmaksajia kohtaan!! TOSI TÖRKEÄÄ!!
verorahan väärinkäyttöä.

Äänestä

Se että venäjä käy hydridisotaa matuilla Suomea vastaan ei pitäisi olla pilailun, antipersuilun tai puoluepolitiikan aihe.

Äänestä
  • Ei tietenkään pitäisi olla puoluepolitiikan aihe, kun persut taas möhlii? Ei siitä pidä puhua, että persuillea menee puheet ja teot ristiin tosi pahasti jopa heidän pääagendassaan?

    ps. Se on muuten hybridi, ei hydridi.

    Äänestä

Kuulin tässä illalla, että paikka paikoin ollaan kiireellisesti aloitettu valmistelemaan majoitustiloja tulijoille varmuuden varalta jos tulijoiden määrä kasvaa...Tiedä sitten pitääkö paikkaansa.

Äänestä

Ymmärrän hyvin, että sinäkin haluat sulkea rajat pakolaisilta. Kerro meille vielä, pitäisikö rajoja mielestäsi suojella aseilla, pakolaisia vastaan.

Äänestä

Pian alkaa taas autioituvien kerrostalojen, lakkautettujen sairaaloiden ja koulujen yms. kauppa käydä, kun nk. asuntosijoittajat ostelevat niitä ihan nimellisellä hinnalla muuttaakseen ne pakolaiskeskuksiksi.
Maahanmuuttovirasto maksaa sitten huippuvuokria pakolaisten asuttamisesta näille laupiaille samarialaisille.

Äänestä
  • Onhan kouluja ostettu muuhunkin käyttöön kuin pelkästään pakolaisten hädällä tehtävään pisnekseen. Vaikkapa alueella asuvien ja lähiseudun vähäpoikien yhteisksi kokoontumis- ja harrastustiloiksi.
    https://yle.fi/a/3-8742037

    Äänestä

Kuulin, että nyt on kyselty paikkoja vuokralle joihin pakolaiskeskuksia voisi perustaa.

Äänestä

Putin kiukkuaa kun Suomessa ei ole enää kommarihallitusta.

Äänestä
  • Vaan Netanjahu ja muut äärioikeistolaiset ovat aivan riemusta ratketa.

    Äänestä

  • Miksi äärioikeistolainen fasisti haluaisi Suomeen kommarihallituksen. Paremmin hän tulee toimeen suomalaisten äärioikeistolaisten kanssa.

    Äänestä

Puninkin kytrvillä on valikoiva muisti, tuli niitä pölvästi Marinin aikaankin.

Äänestä
  • Jonkun aikaa menee vielä kun persuhallitus antaa varusmiehille ohjeet kantaa pakolaisten laukut yli rajan, ettei matkamiesten selkä rasitu? Sama meno kuin 2015- 35 000.

    Äänestä

  • Mihin niitä tuli? Se alkoin kun tuli kyvytön hallitus.

    Äänestä

Pääministeri hiljaa, sisäministeriltä pallo hukassa, onneksi hallituksessa on edellinen oikeusministeri, kysykää häneltä kyllä hän tietää.

Äänestä

Viherdemarit mielissään, tehän voukaatte jatkuvasti maahanmuuton puolesta, nyt niitä "työmiehiä" tulee, hypitte riemusta?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Nyt se alkoi, miksi aina kun persut ovat hallituksessa?

IS:
Suomen kaakkoisrajalle alkoi taas virrata turva­paikan­hakijoita

Rajavartiolaitos pitää rajalle saapuneiden turvapaikahakijoiden määrää tavallista suurempana. Taustalla vaikuttavat Venäjän viranomaisten toimet.
Mikko Vesa
14:03

Kaakkois-Suomen rajanylityspaikoille on saapunut elokuun alusta alkaen 91 henkilöä, joiden rajanylittämiseen vaadittavat matkustusasiakirjat eivät ole olleet kunnossa. Asiasta kertoo Rajavartiolaitos sunnuntaina julkaistussa tiedotteessa.

Rajalle saapuneiden määrä on tavallista suurempi. Henkilöt ovat rajatarkastusten yhteydessä hakeneet turvapaikkaa Suomesta.

Rajavartiolaitoksen mukaan Kaakkois-Suomen rajalle saapuneilta henkilöiltä on pääasiassa puuttunut maahantuloon vaadittava viisumi. Henkilöt ovat kolmansien maiden kansalaisia ja käyttäneet Venäjää läpikulkuun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu