Tiltujen mukaan olisi maailman paras kone ja maksaa ladan verran .... jostain syystä ei kiinnosta, johtuuko siitä että se ainoa on tehty vanerista?
Moskova myy ainakin toistaiseksi pelkkää ilmaa, koska mitään konkreettista ei ole esiteltävissä.
Moskova yrittää löytää edes jonkinlaista ostajaa seuraavan sukupolven Suhoi Su-75 Checkmate -projektilleen, minkä vuoksi sitä jälleen esitellään Dubai Airshow 2023:ssa. Ensimmäistä kertaa koneen makettia esiteltiin fanfaarein kaksi vuotta sitten heinäkuussa Moskovan MAKS -lentonäytöksessä ja syksyllä Dubaissa.
Huolimatta siitä, että Checkmate luotiin ensisijassa vientiin odottaen mahdollista myyntiä Aasiaan tai jopa Afrikkaan, se ei ole kiinnostanut ketään. Venäjän varateollisuusministeri Denis Manturov väittää, että ensimmäisen koneen valmistamista on lykätty, koska kuluneiden kahden vuoden aikana on kerätty potentiaalisten asiakkaiden toivomuksia, joiden perusteella muutetaan koneen hintaa ja joitakin teknisiä ratkaisuja. Sillä hän todennäköisesti tarkoittaa, että konetta yritetään myydä lähes millä hinnalla hyvänsä, minkä vuoksi sen teknologiaa yksinkertaistetaan.
Vaikuttaa siltä, että myynnissä on ainakin toistaiseksi vain ilmaa, vaikka Manturov julistikin, että vuoden 2025 loppuun mennessä Venäjällä on uusi Su-75-hävittäjä. Venäjän ilmavoimien reservin kenraalimajuri Vladimir Popov toppuutteli ja piti Manturovin kommenttia hosumisena, koska hänen mukaansa vuonna 2025 nähdään ainoastaan konsepti tai prototyyppi, jonka suunnittelijat, insinöörit ja teknikot sitten viimeistelevät.
Jos prototyyppi valmistuu ennen vuoden 2025 loppua, sen ensilento nähdään aikaisintaan vuonna 2026. Perinteisesti kaikki tällaiset aikarajat siirtyvät Venäjällä kuitenkin eteenpäin ja koelentovaiheet voivat kestää vuosia. Su-57 teki ensilentonsa vuonna 2010 ja sen tuotannon ilmoitettiin alkaneen vasta vuonna 2019. Venäjän ilmavoimat on tilannut konetyyppiä vasta 76 konetta, joiden valmistuminen on yhä pitkässä puussa.
Popovin mukaan ensin pitää saada valmiiksi Su-57 ennen kuin on Su-75:n vuoro, mikä kertoo Su-57:n nykytilanteesta. Hän uskoo Checkmaten tuotannon alkavan 8–10 vuoden päästä ensin kotimaiseen käyttöön, minkä jälkeen siitä vasta tehdään vientiversio. Tämäkin kommentti kielii siitä, ettei koneprojekti tällä hetkellä kiinnosta ulkomaita.
Paperilla Checkmatella on kaikenlaisia kykyjä, joiden toteutuminen jää nähtäväksi, kuten jäivät Su-57:nkin kohdalla. Intia lähti aikanaan mukaan Su-57-projektiin, mutta vetäytyi sittemmin sen rahoittamisesta huomattuaan, että lupaukset eivät toteutuneet alkuunkaan. He kirjasivat konetyypistä yli 100 puutetta.
Tätä taustaa vasten Moskovan on hyvin vaikea myydä Checkmatea, josta saattaa tulla taistelukone 2040-luvulla. Lisäksi jos Venäjän eristäminen ja eristäytyminen jatkuvat, kaikki sen hävittäjätuotanto ja -ylläpito ovat vaikeuksissa pitkän aikaa.

Vastaukset 24
Vanhimmat
Jos lennokkiliimaa saadaan japaniasta niin vuonna 2087 liitokoneentapainen on valmis.
Lentelemisiin.
Venäjä on tunnettu elektroniikan mahtimaana sekä häivetekniikan keksijänä mutta just tämä kone ei sisällä niitä.
Tällä hetkellä siinä on 1980-luvun vaneria ala Rauma-Repola.
Elektroniikan mahtimaana? Venäjä käytti putkitekniikkaa vielä pitkään sen jälkeen kun lännessä oli jo mikroprosessoreita militarielektroniikassa.
Ja missähän ne Venäjän modernit stelth koneet lymyilevät?
Odotahan nyt kun Ukrainasta pöllityt pesukoneet vapautetaan elektroniikasta ja siirretään koneisiin, alkaa sellainen linkous, että länsimaat nauraa kus..t housussa.
Tulevaisuuden ässä
Kamikaze lentäjä
Su-75 on erittäin kiinnostava hanke kymmenille valtioille.
Me tiedämme, että venäläisten vastine 4. sukupolven amerikkalaisille hävittäjille on Su-27 ja sen kehitelmät. Su-27 on osoittautunut paremmaksi koneeksi kuin amerikkalainen vastineensa F-15.
Kun tiedämme, että F-22 koneista olla luopumassa koneen kalleuden ja varaosien puutteen vuoksi F-35:n eduksi - joka sekin on täynnä ongelmia - niin Su-75 voi hyvinkin olla vaikea pala USAlle. Syitä on monia eikä vähiten siinä, että uudempaa suunnittelua oleva kone joka on vielä merkittävästi halvempi sekä ostaa että operoida voi viedä markkinoita USAn F35:ltä.
Korporaatiodiktatuuri USA on koettanut jopa estää yksimoottorisen halvan Su-75:n kehittelyä ja markkinointia. Syy on selvä sillä F35 ei kestä kilpailua tai vertailua.
Vitsi? Sarkasmia?
"viedä markkinoita USAn F35:ltä."
Tää oli hyvä lohkaisu, kuin sanoisi että Lada voi viedä markkinoita Mersulta 🤣
Venäjä suunnittelee siirtymistä johtavaksi kansainväliseksi lentotukialusten rakentajaksi.
Sitä kautta saadaan myytyä Checkmate koneita niihin.
Onko musta savuttaja jo uponnut?
https://www.ksml.fi/uutissuomalainen/6356941
🪦⚰️⚰️
Venäjän 6. ilma-armeijan entinen komentaja, kenraaliluutnantti Vladimir Sviridov on löytynyt kuolleena kodistaan Stavropolin kaupungissa Lounais-Venäjällä.
Mediatietojen mukaan Sviridovin vierestä löydettiin tunnistamattoman naisen ruumis, jonka väitetäänkuuluvan hänen vaimolleen.
Ruumiiden kerrotaan löytyneen keskiviikkona noin viikko kuoleman jälkeen. Kummankaan ruumista ei löytynyt alustavissa tutkimuksissa merkkejä väkivallasta. Heidän verenkierrosta ei löytynyt myrkyllisiä aineita. Kommersant kertoo Venäjän turvallisuuspalvelu FSB:n selvittävän Sviridovin kuolinolosuhteita.
Sviridov toimi 6. ilma-armeijan komentajana vuosina 2005–2009, mukaan lukien Georgian sodan aikana vuonna 2008.
Sviridov valitti tehtävässään venäläislentäjien olosuhteista ja huonosta koulutuksesta.
– Lentäjällä on oltava noin 100 lentotuntia vuodessa, jotta hänellä olisi täydellinen taisteluvalmius. Näin ei kuitenkaan vielä ole. Keskimääräinen lentoaika asevoimissa on tällä hetkellä 25–30 tuntia, Sviridov sanoi venäläislehti Vzljotin haastattelussa.
– Meidän on pakko nimittää puutteellisesti koulutettuja upseereita, koska parempia ei ole. Samasta syystä lähetämme sotilasakatemioihimme kolmannen luokan lentäjiä. Tätä ei ole tapahtunut aiemmin.
"Sviridovin vierestä löydettiin tunnistamattoman naisen ruumis, jonka väitetäänkuuluvan hänen vaimolleen."
Miksi Sviridovin vaimolla on ollut tuntemattoman naisen ruumis? Melko perverssiä.
Varmaan lepsu?
Kaksi sairaskohtausta kerralla - tappava akti?
"Miksi Sviridovin vaimolla on ollut tuntemattoman naisen ruumis? Melko perverssiä"
Nekrofiliaa?
näin
"Mediatietojen mukaan Sviridovin vierestä löydettiin tunnistamattoman naisen ruumis, jonka väitetään kuuluvan hänen vaimolleen."
Venäläisten tavat yllättävät aina.
Miksi Vaimolla oli ruumis hallussa?
Sängyssä parempi kuin miehensä.
RIA NOVOSTIN lähteiden mukaan Sviridov löytyi makaamasta kuolleen naisen vierestä. Naista ei ole vielä tunnistettu.
Venäläismedian mukaan kyseessä olisi kuitenkin kenraaliluutnantin vaimo.
Kaksikko oli maannut kuolleena noin viikon verran.
Venäläiset videot on hauskoja. Intia muka ostamassa jne jne.
No, kukapa muu niihin uskoisi.
https://youtu.be/35zImGewkeY
Venäjän Suhoi Su-75 Checkmate ei kiinnosta enää ketään muuta kuin Nato Tiltua, jolle Su-57 Checkmate on pelottava PAKKOMIELLE.
Se Su-57 piti jo vuosikymmeniä olla sellainen, mutta se epäonnistui ja unohtui, ja uusi maketti on 57 toisinpäin, 75.
"Köyhän miehen Su-57" eli Su-75 Checkmate on samanlainen venäläinen vedätys kuin itse fiaskoksi flopannut Su-57.