globalisaatiossa ongelma, että poliitikot ajattelevat, että kaikki on sallittua

Anonyymi-ap

globalisaatio vaatii yhtenäistä planeettaa
mutta samalla paikallisten poliitikoiden omavalta ei tunnu hyvältä
paikallisten herrojen takia maat loppuvat ja väki pakolaistuu
NATO on globaalisempi toimija ja sen johdon päätökset voivat jo kuulostaa kansanmurhalta
samasta kuossista on EU, joka laajenee
laajenee minne?
eivät ottaneet huomioon, että planeetalla elää muitakin kuin he itse

politiikoiden tarkoitus voi olla hyvä - yhtenäistä planeetta yhtenäisyyden ja tehokkuuden nimissä, mutta yhtenäistämisen ei saa tapahtua väkivalloin
silloin se puhuu sen puolesta, että planeetta ei ole valmis olemaan globaali
kun se ei ole valmis, niin asioita pitää jättää rauhaan

kansainvälinen johto ylittää pienen ihmisen, joka jää jalkoihin
toisaalta maailman väestön elintapojen pitää olla sopusoinnussa nykyaikaisen globalisaation kanssa, että kokonaisuus vaikuttaa tapaan, miten yksilö elää planeetalla

harmi että viesti ei mennyt perille yksilölle, että esimerkiksi vanhanaikainen omistustahto ja oikeus ei pätisi sellaisenaan globalisaatiossa kun aletaan jakaa tasaisemmin ja suunnitella talous kaikkien välillä, niin kutsuttu tasapäistäminen

suomalainen ei ymmärrä mistä johtuu, että hän ei saa tehdä toisia asioita enää
ja syy löytyy jostakin muusta maailman kaukaisesta maasta
sen ei pidä olla suomalaisen vihan syy, koska vihalla ei ole oikeutta
median pitää tehdä globalisaatio näkyväksi, selittää, mitä tarkoittaa elää globaalisella planeetalla
muuten jos kansalainen ei tajua ja valtio pakottaa, voi se tuntua väkivallalta
valtion pitää perustella tekojaan oikein, mutta globalisaatiossa on ongelma,
että edes valtion miehet tajuavat kaikkia globaalisia asioita
näyttää että laajaa matkustaminen on globalisaation ydin, että näkee muutakin

toistaiseksi näyttää, että maan johtajien poliittiset aikeet eivät eroaa paljon kansan vihaisesta rasistisesta ajattelusta
mutta kun johdolle antaa valtaa, niin he aloittavat vaikka mitä väkivaltaisuuksia omia kansalaisiaan ja vieraita maita vastaan
itsevaltiaita hallitaan globaalisesti, jonne he ovat velkaa
mutta G maiden kokoukset ovat heikkoja ja niiden tuloksina on lisää vihaisia presidential ympäri maapallon, jotka ovat omavaltiaita
tuloksena että tavallisia kansalaisia pelottaa, koska tuttu ja turvallinen esimerkiksi Suomen Laki ei tunnu enää samalta kun se kytketään globalisaatioon
Suomen Laki voi muuttua radikaalisti ja olla jopa päinvastainen kuin ennen
Se voi johtua myös kirjaimellisesta lain tulkinnasta ja aika vähäisestä lakioikeudellisen prosessin käyvän ihmisen henkilökohtaisen tilanteen ymmärtämisestä.
Oikeustalot siis eivät ota huomioon yhtään syytettyjen ja uhrien henkilökohtaisia motiiveja ja elämän tilanteita.
He eivät osaa ottaa huomioon ja nähdä niitä.
Vaikka globalisaation isossa kokonaisuudessa lasketaan nimenomaan, uskon, alemmas henkilökohtaisuudessa.
Globalisaatio voisi pakottaa ottamaan paikallisesti enemmän henkilökohtaisia asioita huomioon.
Ei ole globalisaatiossa toisissa asioissa kasvaa ylöspäin, mutta perustarpeiden osalta tyydyttää perustarpeet ensin ilman, että on velkaa globalisaatiolle.
Esimerkiksi kun Donald Trump käskee Suomessa elävää rikollista heti tuomiolle, niin Suomen poliisin pitää turvata rikollisen kaikki ihmisen perusoikeudet ensin.

2

196

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      vaikka olisi globaali, niin kuitenkin terve inhimillinen näkemys ensin
      ei se mitä johto käskee, koska käsky voi tappaa ihmisen
      mutta se mitä paikallisesti yksilö tarvitsee ensihätään ja yleiseen tilanteeseen

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      294
      4791
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      135
      3076
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      53
      2995
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1551
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1252
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1199
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      7
      1016
    8. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      78
      1001
    9. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      989
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      981
    Aihe