Israelin propagandaosasto tuuttaa 24/7 hevonroskaa eetteriin

IDF:n videoita, joissa sen pellet pomppivat ja ammuskelevat raunioiden keskellä ja jopa sairaalan ikkunoista.

Yhtään ainoaa vihollista ei näy missään, ei edes kaatuneina. IDF:n pellet esittelevät valtaamiaan "tunnelikompelekseja", jotka sinänsä sisustukseltaan näyttävät lähinnä israelilaissiirtolaisten parakkiasumuksilta. Verta ei näy missään, ei mitään jälkiä taistelusta. Kaikki aseet on muka jätetty jälkeen, kun niistä on poistuttu.

Ilmeisesti yhtään panttivankia ei ole pystytty vapauttamaan.

Yksi asia on tullut täysin selväksi. Mihinkään, yhtään mihinkään, mitä Israel sanoo, ei kannata luottaa. He valehtelevat enemmän kuin Molotov ja Bobrikov yhteensä, eivätkä koskaan ole muuta tehneetkään.

Mitä muuta voi odottaa ihmisiltä, jotka varastavat toisten maat vedoten tuhansia vuosia vanhaan telttamajojen jumalaansa. Vuonna 2023 sellaisella jumalalla ei pitäisi olla mitään sanomista yhtään mihinkään. Mutta jos se saa vastaansa toisen vähän nuoremman saman seudun jumalan, niin missään tapauksessa länsimaiden ei tule sekaantua siihen tunkemalla ainaisesti vinkuvalle ja ruikuttavalle Israelille rahaa ja aseita. Selvitelköön aavikkojumaliinsa uskovat riitansa ihan vain keskenään.

Silloin kyllä ei tuloksesta ole epäselvyyttä, mutta aivan ilmeisesti valehtelijoita jää maailmaan vähemmän.
6147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Israel taistelee koko länsimaailman puolesta eturintamalla estäen islamin pahuuden leviämistä ja tehdäkseen Hamasista selvää. Aamen, kiitos Israelille.

1Äänestä
  • Sen jälkeen kun Israel perustettiin alueelle sen asukkailta mitään kysymyttä, on Islamin kannatus kautta maailman lisääntynyt ja useat maat joutuneet vanhaislamilaisten hallintojen alle.

    Sellainen hyöty on ollut kipapäiden tuhansia vuosia sitten vanhentuneesta kivistys- ja kostouskonnota Islamin leviämisen estämisessä.

    Lähi-itä olisi paljon rauhallisempi paikka ilman kipapäiden epäonnistunutta valtiokokeilua.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Sen jälkeen kun Israel perustettiin alueelle sen asukkailta mitään kysymyttä, on Islamin kannatus kautta maailman lisääntynyt ja useat maat joutuneet vanhaislamilaisten hallintojen alle.

    Sellainen hyöty on ollut kipapäiden tuhansia vuosia sitten vanhentuneesta kivistys- ja kostouskonnota Islamin leviämisen estämisessä.

    Lähi-itä olisi paljon rauhallisempi paikka ilman kipapäiden epäonnistunutta valtiokokeilua.

    Eikä yhtään juutalaista tapettu 7.10. kun nuo rauhaa rakastavat Hamasin urheat ritarit poistuivat Gazasta, eikä yhtään juutalaista otettu panttivangiksi, vaan kaikki lähtivät vapaaehtoisesti noihin tunneleihin.
    Hamasin sotilaat yrittivät päinvastoin pelastaa nuo vauvat juutalaisten kynsistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Miksei israelilaisia saisi tappaa, kun sionstiterroristit itse aloittivat tappamisen räjäyttelemällä pommeja toreilla ja junissa, arabisiviilien keskellä

    https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_Irgun_attacks

    Eikös se kostonkierre ole täysin oikein juutalaisen uskonnon mukaan?

    Miksi minun pitäisi olla kiinnostunut niistä ongelmista, joita israelilaiset ovat taas kerran itse itselleen hommanneet. Vai rahaako olette taas ruikuttamassa? Eikö sitä tulee tarpeeksi timanttien kiillottamisesta?

    Äänestä

  • 🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑

    😍 ­­N­­­y­­­m­f­­o­­­m­­­a­­­a­­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#18113256t

    🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Äänestä

Aloitus kuvastaa miten ihmiselle käy kun hän yrittää puolustaa veristä terrorismia. Mieli menee jotenkin solmuun ja tällaisella ihmisellä on vain vähäiset mahdollisuudet toipua. Se voisi auttaa että ei pidä itseään tuollaisessa ristiriitatilanteessa enää eikä pelaa tietokonepelejä.

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

IDF:n videoita, joissa sen pellet pomppivat ja ammuskelevat raunioiden keskellä ja jopa sairaalan ikkunoista.

Yhtään ainoaa vihollista ei näy missään, ei edes kaatuneina. IDF:n pellet esittelevät valtaamiaan "tunnelikompelekseja", jotka sinänsä sisustukseltaan näyttävät lähinnä israelilaissiirtolaisten parakkiasumuksilta. Verta ei näy missään, ei mitään jälkiä taistelusta. Kaikki aseet on muka jätetty jälkeen, kun niistä on poistuttu.

Ilmeisesti yhtään panttivankia ei ole pystytty vapauttamaan.

Yksi asia on tullut täysin selväksi. Mihinkään, yhtään mihinkään, mitä Israel sanoo, ei kannata luottaa. He valehtelevat enemmän kuin Molotov ja Bobrikov yhteensä, eivätkä koskaan ole muuta tehneetkään.

Mitä muuta voi odottaa ihmisiltä, jotka varastavat toisten maat vedoten tuhansia vuosia vanhaan telttamajojen jumalaansa. Vuonna 2023 sellaisella jumalalla ei pitäisi olla mitään sanomista yhtään mihinkään. Mutta jos se saa vastaansa toisen vähän nuoremman saman seudun jumalan, niin missään tapauksessa länsimaiden ei tule sekaantua siihen tunkemalla ainaisesti vinkuvalle ja ruikuttavalle Israelille rahaa ja aseita. Selvitelköön aavikkojumaliinsa uskovat riitansa ihan vain keskenään.

Silloin kyllä ei tuloksesta ole epäselvyyttä, mutta aivan ilmeisesti valehtelijoita jää maailmaan vähemmän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu