Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Tiesitkö, että henkilö,, jolla on huono vastustuskyky, ei juuri reagoi tartuntaan?

Anonyymi-ap

Täällä kerrotaan kerta toisensa jälkeen, että jatkuva rokottelu saa aikaan sen, että korona tulee lievempänä.

Eikö tuon pitäisi saada aivosolut liikkeelle?

Reaktiohan on aina voimakkaampi jos on hyvä vastustuskyky. Esimerkiksi pienet lapset reagoivat kovalla kuumeella heti kun sairastuvat, kun taas monet tupakoitsijat ja vanhukset reagoivat vain vähän.

Lapsilla on flunssa ohi muutamassa päivässä, jos kehon reaktiota ei estetä esimerkiksi antamalla parasetamolia.

Vanhemmat ihmiset ovat huonossa kunnossa viikkotolkulla.

Joten jos rokotukset ovat saaneet sinun vastustuskykysi lähes tuhottua, reagoit vain hiukan kuumeella, mutta olet sairaana kauan jos yleensäkään selviät.

Kenties sinulle on lohdullista tietää, että kuolema voi tulla kohdallesi jo lievemmästä infektiosta kun olet ottanut nippukaupalla rokotteita jotka vähentävät vastustuskykyäsi.

18

275

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Piikien yksi ongelma on, että ne yksipuolistavat antigeenit vain koronaa vastaan. Kaikki muut pöpöt menevät tuon heikennetyn puolustuksen läpi. Eli yksinkertaistettuna meillä on 6 erilaista antigeeniä vieraiden tunnistamiseen ja piikkin jälkeen niitä on vain 1.

    • Anonyymi

      Hyvä vastustuskyky vaatii ehjät verisuonet. Älä työnnä raskasmetalleja ihon alle neulalla.

      • Anonyymi

        No niitä nyt ei ole työnneltykkään


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No niitä nyt ei ole työnneltykkään

        Tiedätkö mitä PEG sisältää?


      • Anonyymi

        Joo, noissa annettiin sitä magneettista metalliakin ja Aasiassa myrkkypulloja sen vuoksi kiellettiin jakamasta lisää. Monellehan magneetti tarttui tuohon myrkynpistokohtaan.


    • Anonyymi

      Kerran elämässäni olen ottanut influenssarokotteen, ja sen jälkeen olin sitten sairaana miltei kuukauden putkeen, joten suosiolla jätän kaikki rokotteet muille, vaikka pari lääkäriäni on minulle yrittänyt rokotteita ja niiden tehosteita koronaan saada ensisijaiseksi puheenaiheeksi joka käynnillä joka ikinen vuosi. Itse immuunipuutossairaana saan tosiaan kyllä kaikki kiertävät flunssat, mikään ei ole auttanut vastustuskyvyn parantumiseen, joka kauppareissulta syksyisin tulee jotain. Rokotteita en kuitenkaan ole ottanut kertaakaan koronaan, enkä ole kertaakaan tiettävästi koronaa sairastanutkaan, vaikka riskiryhmään kuulun kolmessa eri sairaudessa. Muut kiertävät flunssat sitten sairastan aina syksyisin ja talvisin, usein kymmenisen kuumeflunssaa vuodessa, kesto yhdellä aina sen pari viikkoa. Maskien käytön aikaan nuokin jäivät, pari oli vain yhtenä vuonna, joten toivoisin ihmisten niitä maskeja enemmän käyttävän, mutta minkäs teet, kun se nähdään naurettavana asiana, millä ei ole mitään tehoa mihinkään (vaikka se maski auttaakin siihen, ettet sinä itse levitä tautia muille tai oireettomana kantajana etenkään tartuta muita, mutta itsekkyys on kunniassa Suomessa).

      Mutta tosiaan asiaa oli aloituksessa, en todella sairaana immuunipuutoksineni ole kertaakaan sairastunut juuri tähän paljon parjattuun koronaan. Jotain totta tuossa siis on, vaikka aina meitä sairaita kovasti suositellaan ottamaan rokotteita rokotteen perään, ja siihen vielä ihan varmuudeksi pari rokotetta lisää, ettei tule tehohoidolle tarvetta. Kai tässä onkin aivan muut riskiryhmät kuin vain immuunijärjestelmä- ja autoimmuunisairauksiset koronahaitoista kärsimässä ja rokotteen takia vielä enemmän tulevaisuudessa.

    • Anonyymi

      Taitaa mennä silleen, että ne lääkärit saa profiittia kun saa rokotteita kaupattua. Ei myöskään keskustele haitoista.

      • Anonyymi

        Lääkärit on uhattu hiljaisiksi, menee työ, maine ja velkoja jos on niin eivät puhu. Me emme lääkäreihin ole luottaneet vuosikymmeniin kun itse löysimme oman huonon olon aiheuttajan. Lääkärihän antoi vain pillereitä ja huusi mitä minä vielä teen hänen luonaan - no en koskaan enää mennyt tuonne Hakaniemeen apua hakemaan hörhiläisestä.


    • Anonyymi

      reaktio on yksilöllinen niin tautiin kuin rokotteeseen, lääketiede ei ole tässä mielessä eksaktia

      --- Vaikka tyypillisestä immuunivasteesta SARS-CoV-2-infektiolle ja COVID-19-rokotteelle on julkaistu huomattava määrä tietoa; Hyvin vähän tiedetään, miksi poikkeavuuksia havaitaan kasvavassa osassa tapauksia, joissa immuunijärjestelmä on heikentynyt huomattavassa määrin. Koska Spike (S) -proteiinin tiedetään olevan keskeinen antigeeni, joka kiihottaa vasta-aineiden ja T-tappajasolujen tuotantoa SARS-CoV-2-infektion tai mRNA-rokotteilla tehdyn rokotuksen jälkeen, vaihtelua S:n vastaisessa kvantitatiivisessa tai kvalitatiivisessa immuunivasteessa. proteiinin ja muiden antigeenisten komponenttien odotetaan määrittävän COVID-19:n kliinisen vakavuuden ja mallin.
      https://www.cell.com/immunity/fulltext/S1074-7613(23)00

    • Anonyymi

      Poliittinen rokote pelko vastaan sanottiin jo aikoja sitten.

      • Anonyymi

        Pelolla Hitlerkin hallitsi. Tätä röyhkeät poppamiehet nyt hyväksikäyttivät kun varastoissa oli valtaisia määriä myrkkypulloja, ei niitä tehty muutamassa kuukaudessa - kaikki meni kaupaksi ja lisänä vielä suolavedetkin, mikä oli varsin tuottoisaa se.


    • Anonyymi

      Kelatkaa jos rokote suojaa oireilta. Eli jengi koronapäissään tartuttaa kauppakeskuksissa ym. Näinhän se on. Tuleeko itse tauti vielä piikin mukana? :(

    • Anonyymi

      Olen ottanut riskiryhmään kuuluvana kaikki jaossa olevat korona rokteet kuin infulenssa rokteet.Sairastumatta kumpaakaan tautiin kertaakaan viellä 2023.Johtuko siitä asun yksin ihmiskontaktit vähäiset .Vastustus kykyä saanko ja hyvää unta? Ulkoilen säällä kuin sällä 12 kukautta vuodessa noin 3-4 h,päivässä,Johon ei kuulu kaupassa käynti.Kyllä jonotin roktetta lähes 3h. HELSINKI 92. Kun en maisa ole.Rokteita kuitenkin jontti Sisareni ja hänen mies.SIITÄ HUOLIMATTA 1 H. VAIKKA HEILLÄ OLI MAISA OTETTU ROKOTE AJAT .HELSINKI 84. MAISA EI OLE VANHA SISAREMMEKAAN.NIIN HUONO KUNTOINEN ETTÄ MENE ROKTUKSEEN VIIKOLLA 47.OMAAN TERVEYSKESKUS. SE OIKEUSHAN IHAN LEHDISTÖ HESARIKO KEROTIIN VASTA VIIME TINKAAN.ENEN ROKTUSPISTEIDEN LOPETAMISTA.

      • Anonyymi

        On sinulla ainakin mennyt selkeästi nyt piikeistä varmaan kirjoitustaito, on sitä sun tätä eikä ymmärretty mitä yritit sanoa.
        Usein menee sydänlihas ja tulee vaikka sydänkohtaus. Menee verenkuva pilalla...tulee aivoissa solujen kato. Aivosolut kuten myös sydän, eivät uusiudu.


    • Anonyymi

      Moderna on osoittanut omassa Covid-rokotepatenttissaan, että ruiskeet lisäävät huomattavasti syöpäriskiä. Näemme niin sanotun ”turbo-syövän” tuhoavan maailman väestöä samaan aikaan kuin niin sanotun ”äkillisen kuoleman oireyhtymän”.

      Nyt nuhasta, yskästä ja vaikka infulenssasta on tullut uusi nimi "Corona", joka korvaa kaiken entisen kuumeilunkin.
      Sen sijaan esimerkiksi sydänkohtauksista, verenliuotuksesta, syövästä on tullut ihan normaalia arkipäiväistä, siinä missä ylikuolleisuuskin nyt - vaietaan roskamediassa.

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      93
      2444
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2153
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      82
      1798
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1591
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1566
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1525
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      33
      1488
    8. 54
      1350
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      88
      1305
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      30
      1219
    Aihe