Helluntailaisuus perustuu tietoisen uskonratkaisun tekemiseen. Kun helluntailaisperheen vanhemmat ovat uskossa, lapset omaksuvat uskon pienestä pitäen. Silloin ei voida sanoa tarkkaa hetkeä, jolloin he tekevät uskonratkaisun. Uskon suullinen tunnustaminen ja kaste voidaan määritellä tiettyyn ajankohtaan, muttei sitä edeltänyttä varsinaista uskoontuloa.
Eikö tämä vie pois pohjaa helluntailaisuuden herätysliikeluonteelta? Käsittääkseni te ette arvosta 'uskoon kasvamista', joka esim. luterilaisessa evankelisessa 'herätys'liikkeessä on normaalein tapa tulla uskoon.
Eikö uskoon kasvaminen helluntailaisessa ympäristössä myöskin lisää nimikristillisyyden vaaraa? Entä, jos kristillinen tapa puhua ja toimia onkin vain ulkoa opittua muotoa vailla sisältöä?
Eikö tämä vie pois pohjaa helluntailaisuuden herätysliikeluonteelta? Käsittääkseni te ette arvosta 'uskoon kasvamista', joka esim. luterilaisessa evankelisessa 'herätys'liikkeessä on normaalein tapa tulla uskoon.
Eikö uskoon kasvaminen helluntailaisessa ympäristössä myöskin lisää nimikristillisyyden vaaraa? Entä, jos kristillinen tapa puhua ja toimia onkin vain ulkoa opittua muotoa vailla sisältöä?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Jokaisen helluntaikodin lapsen täytyy kuitenkin tulla uskoon myöhemmin ja uudestisyntyä, jos haluaa Jumalan valtakuntaan..monet lapset ,jotka eivät tule uskoon, ne sitten menevät myöhemmin maailmaan..tai muuten vaan roikkuvat mukana ilman
henkilökohtaista uskoa...
Lisää voit kysyä; www.netmission.fi
Roikkuvat mukana ilman uskoa? Siis hang-aroundeja ilman jäsenyyttä? Mutta voiko Helluntaikirkossakin olla kastettuja jäseniä vailla uskoa? Sellaisia, jotka muodon vuoksi tunnustavat ja ottavat kasteen, tai sellaisia, joiden usko myöhemmin väljähtyy, mutta jotka pysyvät silti jäseninä ja osallistuvat toimintaan?
Uskon määrittäminen toisen ihmisen kohdalla on joskus vaikeaa- ja täysin tarpeetontakin. Jumala näkee sydämeen, ihmiset eivät.
Muodon vuoksi tuskin kukaan tunnustaa uskoaan ja ottaa kasteen. En usko.
Elämässä on varmasti jokaisella kausia, jolloin usko on enemmän tai vähemmän "väljähtynyt". On erämaataipaleita, epäilyksiä, etsintää, kaikenlaista inhimillistä, koska ihmisiä ollaan ja Jumalaksi ei tulla.
Pyrimme kylläkin seurakunnissa, näin uskon, auttamaan (ei pakottamaan) toisiamme syvempään Kristuksen tuntemiseen ja sen mukaiseen elämään.
Minua ainakin on autettu uskon alkutaipaleesta lähtien ja jatkuvasti. Että saan olla mukana toiminnassakin, on kiitoksen aihe.
On hyvä, että ihmiset roikkuvat Kristuksessa, sillä Herra itse lupaa: Koska hän riippuu minussa kiinni, pidän minä hänestä huolen.
Hän itse roikkui ristillä meidän jokaisen tähden.
Minä tiedän "syntymäni" tarkkaan.
3. 6. -88.
Sen jälkeen on ehkä kasvettu itse olen tätä mieltä, koska raamattu oli melko tuntematon kirja kirjojen joukossa.
Nyt tiedän ,ettei raamattu ole "kirja" ,vaan "elävä sana" oppaaksi aina taivaaseen saakka.
Uskokin kasvaa raamattua lukiessa ja "ruokahalu" sen myötä.
Arveluttaa sinun ajatuksiesi perusta ,mistä tuon käsityksen noukit?
Luultavampaa on että valtion kirkon opetus johtaa tuohon sinun viittaamaasi kasvuun, ettei ole tietoa milloin uskoon on synnytty ,kun kasteestakin on "hämärä" muisti, minulla ainakin.
En muista missä edes vauvana olis kastettu tai onko yleensä kastettu vauvana?
Katos kun kummeistakaan ei ole kuulunut, tai ei mulla ole niistä tietoo, ett semmonen oli se aika kun saatanan orjuudessa elettiin.
Jumala vaan oli armollinen syntistä kutsumaan armoonsa ja niin sain vastaan ottaa tuon ihmeellisen pelastuksen lahjana.
Kyllä sen hetken muistaa kun synti poistui elämästä ja sai kokea ,että on Jumalan lapsi matkalla kotiin.
Kohta on muuten synttärit ja ilman viinaja saa juhlia on se vaan ARMOA JA RAKKAUTTA MITÄ JEESUS OSOITTAA pintä lastaan hoivatessaan, et ihan hallelujaa täytyy ilmoille lausahtaa.
Siis aika ja paikka on tarkalleen tiedossa ,joten pohjaa on mille rakentaa, kun Kristus on kulmakivenä.
Miksi halvennat toisten uskoa? Miksi väität, että luterilainen, joka sanoo kasvaneensa uskoon, ei olekaan uskossa? Minä kyllä tiedän, koska tulin uskoon ( torstaina 15.4.1982 klo. 21.12 ), mutta vaimoni joutui juuri helvettiin, kun sinä kaikkivaltiaana lausuit tuomiosi lapsena uskoon kasvaneista.
kyllä moni helarikin on kokenut "uskoon kasvamisen".
ei uskoontulo kaikilla ole niin mahottoman järisyttävä kokemus, kuten esim. "fri"llä itsellään on hänen oman kertomuksensa mukaan ollut.
jos luterilainen (kuka hyvänsä) kertoo sanoo olevansa uskossa, niin onko kenelläkän siihen asiaan nokan koputtamista? ei ole, "sillä, "sydämen uskolla tullaan autuaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan..")
lue "lumpsiksen" hyvä kirjoitus tästä ketjusta.
asia kuitenkin ole niin, että Jumalan lapseksi synnytään ylhäältä.
TOISAALTA SYNNYTYS VOI KESTÄÄ HIUKKA ERI AJAN.
Tiedän kyllä ettei kaikki päivä määriä muista tai tiedä, mutta tuo elämän kirjaan merkitty hetki kait on melko tarkka kun kirjat kerran avataan.
Siinä olet täysin oikeessa että minun uskoon "tuloni" syntymä oli suuri puheen aihe ja melkoinen mullistus elämässäni, vaan kaikkihan täällä ollaan yhtä syntisiä kun katsotaan armahtajan näkökulmasta.
En ole helvettiin tuomitsemassa ihmisiä ,kun valtuudetkin on saamatta.
Ikävää kyllä on todeta ,että ilman Jeesusta matka ei näytä taivaaseen johtavan, ainakaan sanan perusteella.
Olen ei-uskovasta luterilaisesta perheestä. Aloin kiinnostua uskonasioista n. 12-13-vuotiaana uskovan kummini opastuksella ja kirjoja ahmimalla. Kirjoista luin, että uskoon tullaan antamalla elämänsä Jeesukselle, ja niinpä sitten tein niin. Kirjoissa niinikään kerrottiin mullistavasta muutoksesta, joka uskonratkaisua seuraa, mutta minä en kokenut mitään erityistä. Arkeni jatkui kuin ennenkin, joten varmuuden vuoksi tein uskonratkaisuni useampaankin kertaan jonkinlaisen kokemuksen toivossa. Mitään mullistavaa ei tapahtunut missään vaiheessa.
Olin vuosia eräänlaisessa uskonkriisissä kokemusten puutteen vuoksi. En tohtinut nimittää itseäni uskovaiseksi, koska en ollut kokenut mitään erityistä, enkä muistanut mitään uskoontulopäivämääriä. Nyt noista hetkistä on kulunut aikaa parikymmentä vuotta, enkä vieläkään ole kokenut kielilläpuhumista tai muutakaan ihmeellistä. Pikkuhiljaa vuosien varrella olen kuitenkin saanut luottamuksen, että saan olla Jumalan lapsi, vaikka en edes tiedä, milloin tulin uskoon. Turvani on, että Jeesus yksin riittää ja armo ulottuu minullekin.
Sydämellä uskoen tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan. Molemmat täyttyvät selkeästi kohdallasi. Ei siihen mitään tunnekuohuja tarvita. Jos niitä ei tule niin paha niitä on silloin ottaa. Uskoon tulotapahtumnat ovat vain niin erilaisia. Samoin uskon muutkin kokemukset. Ne eivät ole autuutemme perusta, vaan usko Jeesukseen pelastajana! Sen sinä näytät oivaltaneen hyvin!
Olen kasvanut lapsuuteni helluntaikodissa. Kaste uskoon tulon jälkeen minulle on ollut selviö jo ennen kuin koin omakohtaisen pelastumisen, mutta en olisi voinut ajatellakaan mennä kasteelle ennen ratkaisuni tekemistä. Huomautan, että minua ei olla kastettu lapsena, elikkä missään tapauksessa minua ei ole uudestaankastettu, eikä aikuisenakaan, koska olin neljäntoista vanha kun vapaehtoisesti astuin kastealtaaseen uskoon tuloni jälkeen. Ollessani miltei neljätoista koin voimakkaan Jumalan kutsun ja lopulta yövuoteellani annoin elämäni Elävälle Mestarille Jeesukselle. Tunsin tuossa hetkessä suunnattoman pelastuksen ilon sismmässäni. Näitten vuosikymmenten saatossa on uskoni kestänyt. Elämän kulkuun on mahtunut monenlaista, mutta Jeesuksen seurasta ei ole tarvinnut luopua, vaikka eivät helarit minua joukossaan sietäneetkään. Olen siitäkin kiitollinen Herralle, että olen kaikista opinsuunnista vapaa ja saan mennä ja tulla sinne minne Herrani minua johtaa!